Kuka voi sanoa nauttivansa aina töihin lähtemisestä? En usko että kukaan, mutta olisi suotavaa että töissä olisi kuitenkin yleensä kivaa. Jokaisessa työpaikassa on hyvät ja huonot puolensa, eikä varmasti mikään duuni ole niin ihanaa, että siellä viettäisi kaiken vapaa-aikansa. Tavalla tai toisella inhottava työpaikka tai väärä ala ei varmasti motivoi työntekoon. Mikä sinua motivoi tekemään töitä?

Vastauksia nyt on varmasti yhtä paljon kuin vastaajiakin. Voisi kuvitella, että työstä saatu hyvä palkka eli raha motivoisi meitä eniten. Toisaalta kun ajatellaan, että olisi valittava kahden työn välillä, kumman valitsisit? Sen, jota teet täydestä sydämestäsi ja joka on intohimosi vai sen, mistä maksetaan paljon paremmin? Kun kysymyksen muotoilee noin, ei siihen olekaan enää niin vaikea vastata.

Toisaalta taas tehdystä työstä pitäisi saada sopiva korvaus. Monilla aloilla palkkataso on suuressa ristiriidassa työn vaativuuteen nähden. Erityisesti vaativasta ja raskaasta työstä tulisi saada kunnon korvaus, sillä tälläinen työ vaatii paljon enemmän sitä työmotivaatiota kuin ne vähän helpommat tehtävät. Tietysti sekin, miten koemme työn vaativuuden, riippuu yksilöstä.

Teemme töitä suurimman osan elämästämme. Yleensä sen vähintään kolmasosan päivästä. Työn on pakko olla kivaa, jotta jaksaa henkisesti arjen keskellä. Tälläisinä aikoina työpaikan valinta ja vaihtaminen eivät ole itsestäänselvyyksiä. Kävin tällä viikolla Kodin1 -tavaratalossa ja ajatukseni olivat myyjien puolella. Mikä ihme heitä motivoi olemaan niin ystävällisiä vielä viimeisinä aukiolopäivinäkin, kun suurin osa tietää jäävänsä pian ilman työpaikkaa? Tästä voisi ajatella, että ehkä myös se olemassaoleva työpaikka motivoi työntekoon. Kun se ei ole itsestäänselvää, osaa olla kiitollinen ja innostua siitäkin duunista, mikä ei välttämättä olisi aiemmin ollut se motivoivin paikka.

Minua itseäni on motivoinut työntekoon paikasta riippumatta ihanat työkaverit ja mukava työyhteisö. Olen aina pyrkinyt tekemään myös työtä, josta oikeasti nautin. Vaikka papereiden pyörittely ja koneen äärellä istuminen eivät välttämättä aina innostaisi, työssäni on paljon sellaista mikä innostaa ja miksi aamuisin sinne on mukava mennä. Tilanne ei ole aina ollut niin aiemmissa työpaikoissani. Periaatteessa mikään duunipaikkani ei ole ollut epämiellyttävä, mutta monet kerrat olen iltaisin tuskaillut seuraavan aamun herätystä. Vastaavasti taas sellaisessa työpaikassa en antanut läheskään täysillä itsestäni kaikkea, mitä olisin voinut. Ihminen joka viihtyy työssään, on motivoitunut ja haluaa pyrkiä parhaimpaan mahdolliseen lopputulokseen jatkuvasti. Tämänkaltainen työntekijä on työnantajallekin suoranainen aarre. Monessa paikassa johdon tulisi panostaa työntekijöiden viihtyvyyteen ja oikeanlaisen ilmapiirin luomiseen. Sillä ja hyvällä tiimillä on varmasti positiivinen vaikutus myös yrityksen kannattavuuteen.

Mikä sitten motivoi tekemään töitä yksin? Työ, joka on intohimo. Esimerkiksi minua motivoi kirjoittamaan blogia se, että rakastan kirjoittamista, kuvaamista ja kaikkea tätä vuorovaikutusta teidän lukijoiden kanssa. Tekisin tätä, vaikken saisi tästä euroakaan. Kuten tuhannet muutkin. Kun tekee töitä vain itselleen, usein mieluummin jaksaa noustakin sieltä sängystä. Eikä odota sitä kuukauden kesälomaa kuin kuuta nousevaa. Eräänä hellekesänä ollessani yrittäjänä minulle riitti hyvin vain viikon breikki. Silläkin välillä kävin aina toisinaan kääntymässä töissä. Yrittäjähenkisyys ei tietenkään ole kaikille välttämätön ominaisuus, mutta palkkatyössäkin voisi miettiä, että tätä juttua tekeekin itselleen, eikä sitä pomoa varten. Työstä voi motivoituakin aivan eri tavalla ja työn tekeminen on taatusti mielekkäämpää.

Seuraathan blogiani jo? FACEBOOK / INSTAGRAM / SNAPCHAT mirvaannamarian


Sain ajatuksen tähän postaukseen äidiltäni. Hän on ihminen, kenelle edelleenkin 27-vuotiaana kiukuttelen kaikkein eniten. äiti on tavallaan kuitenkin aina se kaikkein läheisin, joten ikävän usein puran ärsyyntymiseni häneen aina tilaisuuden tullen. äiti sanoikin kerran, että minä, muka niin positiivinen, en välttämättä olekaan se niin kovin positiivinen. äiti, oot todella rakas etkä välttämättä edes tarkoittanut asiaa niin, mutta olet nyt väärässä ♥

Positiivinen on sanana jopa jotenkin ärsyttävä, voin kuvitella miten usein se näkyy esimerkiksi tiettyjen alojen työhakemuksissa. Silti voisin kuvailla itseäni ihan milloin tahansa sanalla positiivinen. Koska mä olen. Olen aina ollut hyvin optimistinen ja ajatellut asioiden järjestyvän kyllä, ennemmin tai myöhemmin. Pyrin aina löytämään kaikesta jotain hyvää ja ainoastaan elämässäni vastaan tulleet pettymykset ovat vieneet minua hieman pessimistisyyden suuntaan. Onhan se niinkin, että kun sitä kurjuutta kohtaa tarpeeksi, on aika hemmetin vaikea pysyä positiivisena. Ajattelutapani on kuitenkin lähtökohtaisesti hyvin optimistinen ja jaksan ihmeen hyvin pysyä useinkin positiivisena.

Pidän monet negatiiviset asiat bloginkin ulkopuolella. Tämä on itselleni sellainen hyvän fiiliksen blogi, paikka jossa negatiivisuuden voi hetkeksi unohtaa. Vaikka pyrin niin täällä kuin normaalielämässäni jatkuvaan positiivisuuteen, ei se tarkoita että olisin jatkuvasti iloinen tai hyvällä tuulella. Ihan mieletöntä jos joku on, mutta en pysty siihen varmasti edes yhtä kokonaista vuorokautta. Olen myös sellainen, että jos jokin asia ärsyttää minua, mainitsen siitä HETI. Jos olo on millään lailla huono, sanon sen ääneen. Se helpottaa omaa fiilistäni, tosin se ei välttämättä aina välity muille. Ainakin koen olevani sen suhteen kovin aito.

Tätä päivää on kulunut vasta muutama tunti, mutta olen ehtinyt jo kirota elämän pikkulapsen ja kahden koiran äitinä moneen kertaan, purrut hammasta etten kiroilisi ehkä jo 20. kertaa aamun aikana lapseni kuullen ja olen myös synkistellyt muutenkin muutamaa ikävämpää juttua. Ja silti mä oon positiivinen. Jaksan kokoajan uskoa, että päivästä tulee kuitenkin kiva. Odotan innolla loppuviikkoa ja fiilistelen muutenkin tulevia juttuja. Halasin onnellisena pientä dagikseen jäävää poikaani ja rapsuttelin hymyssä suin koirille heipat lähtiessäni töihin.

Positiivisinkaan tyyppi ei ole aina positiivinen. Voisin kuvitella, että toiset saattavat ottaa jopa paineita tästä jos ovat tulleet huomatuksi positiivisena persoonana. Tunteensa näyttävä ihminen on aina kaunis. Niin aito, ja häntä voi tavallaan olla jopa helpompi lähestyä, pienistä kiukunpuuskista huolimatta. Oletteko te positiivisia optimisteja vai negatiivisia pessimistejä? Jos olette oivaltaneet, mitkä seikat vaikuttavat siihen kumpaan porukkaan kuuluu, olisi mielenkiintoista kuulla. Kasvatus, luonteenpiirteet, elämän ylä-, ja alamäet?

Nyt kuitenkin oikein positiivista päivää teille kaikille, snapchatin puolella olen tänään snäppäillyt ahkerasti ihan tavallisesta arkipäivästäni. Kurkkaa sieltä vähän näiden blogikulissien taakse, mitä arkeeni oikein sisältyy. Teen pian blogiinkin taas ”Päivä kanssani” -postauksen. Snäpistä löydät minut nimimerkillä mirvaannamarian. Haleja!

Seuraathan blogiani jo? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


Kosmetiikkapurkkia löytyy kylpyhuoneen kaapistoistani jos jonkinlaista. Oikeasti en tiedä varmaankaan yhtään ihonhoitotuotetta, jota en omistaisi. Olen hoitanut ihoani kovin tunnollisesti, käynyt kasvohoidoissa, pitänyt naamiota kasvoilla ahkerammin kuin viikottain, rullannut dermarollerilla, lätrännyt seerumeita iholleni varmaan tuhansien eurojen edestä. Kaikki tämä lapseni syntymän jälkeen. Sitä ennen pesin kasvoni vuosia samalla puhdistusaineella ja käytin vain yhtä kosteusvoidetta. Kasvovesipurkkini taisi vanhentua ennen loppumistaan.

Mitä luulette, voiko ihoni paremmin ennen vai jälkeen?

Aivan, noin kun asian muotoilee, ymmärtää että liiallinen hoitaminen on vain pahasta. Ennen raskautta ihoni oli lähes täydellisessä kunnossa. Kerran kasvohoidossa käydessäni kosmetologi ihmetteli ääneen, kuinka se voi niin hyvin. Raskausaikana iho pysyi samanlaisena, kunnes raskauden jälkeen hormonitoiminnan palautuessa ennalleen se alkoi hieman oireilla. Olin kuullut kauhutarinoita raskauden jälkeen puhjenneesta aikuisiän aknesta ja päätin, että minullehan ei sellaista tule. Aloin panostaa ihonhoitoon oikein kunnolla. Ja miten kävi.. No mistään suurista iho-ongelmista nyt ei voida kuitenkaan puhua, mutta ihoni voi kuitenkin huonommin kuin koskaan aiemmin. Sain siihen jonkin verran apua sinkistä, säännöllisistä kasvohoidoista, konjac-sienestä, maitotuotteiden pois jättämisestä ja hormonitoiminnan tasapainottumisesta ajan myötä. Silti, epäpuhtauksia, kuivuutta, punoitusta ja kipeitä ihonalaisia näppyjä ilmaantui lähes päivittäin.

Olen tosiaan viimeisen kahden vuoden aikana käynyt monissa eri kasvohoidoissa, monen eri kosmetologin luona. He ovat puhdistaneet ja hoitaneet ihoa kyllä tehokkaasti ja etsineet syitä sen äkilliseen epätasapainoon, mutta kukaan heistä ei ole edes maininnut vaihtoehtona ihon liiallista hoitamista. Olen toki tiennyt aina, että iholle on haitallista hoitaa sitä liikaa. Jotenkin olin mieltänyt sen vain liialliseksi mekaaniseksi käsittelyksi tai voimakkaasti alkoholipitoisilla kasvovesillä läträämiseksi. Kosmetologit kyllä suosittelivat ja myivät tuotteitaan, mutta mistään ei ollut kuitenkaan varsinaista hyötyä. Toki joukosta löytyi monta helmeäkin jotka jäävät kylppärini kaappiin varmasti pysyvästi, mutta iho-ongelmani ne olivat ja pysyivät lähes ennallaan.

Aloin itse kiinnittää huomiota ihonhoitorutiineihini. Toki iho reagoi aina hormonitoiminnan vaihteluihin, se on luonnollista, mutta hoksasin iho-ongelmieni alkaneen kuitenkin silloin, kun aloin kiinnittää (paljon) enemmän huomiota sen hoitoon. Muutamalla kasvohoidolla, vähentämällä hoitotuotteiden määrää ehkä kymmenellä ja vaihtamalla ne oikeanlaisiin, olen saanut jo nyt lyhyessä ajassa aikaan ihan ihmeitä.

Ylihoidettu iho on tukossa. Epäpuhtaudet eivät pääse kuivan pinnan alta pois, joten ne jäävät ihon alle. Tuloksena sitkeitä näppyjä, joita on hankala saada nitistettyä. Kuiva pinta huutaa lisää kosteusvoidetta, jolloin sitä ja öljyjä lätkitään ihon pintaan. Pinta tukkeutuu entistäkin enemmän ja kierre on valmis. Iho yrittää itse korjata vääränlaista kosteustasapainoa tuottamalla talia, jolloin kuiva iho rasvoittuu. Ihminen siellä ihon alla ei tiedä, millaisilla tuotteilla sitä tulisi hoitaa. Pahimmassa tapauksessa kosmetologi suosittelee vääränlaisia tuotteita, ja iho-ongelmat pahenevat. Ihon liiallisella hoitamisella voi saada aikaan jopa aknen. Erityisesti rasvoittuva iho kaipaa kunnon kosteutusta, mutta jos ihon pinta on tukossa, kosteusvoiteesta voi olla vain lisää haittaa. Ratkaisuna onkin usein yksinkertaisesti tehokas kuorinta sarjahoitona, sekä oikeanlaiset, tarpeeksi kevyet ihonhoitorutiinit.

Teen vielä erikseen postauksen omasta ihonhoidostani ja niistä tuotteista ja hoidoista, joista minä olen saanut ratkaisun kenkkuilevaan ihooni. Omat kokemukseni eivät tietenkään tarkoita, että samat käytännöt toimisivat muillakin. Ihonhoitoa ei missään nimessä tule laiminlyödä, enkä nyt kannusta ketään nukkumaan meikit naamassa ja pesemään kasvonsa suihkusaippualla. Kuitenkin olen joutunut toteamaan, että ehkä vähemmän on todella enemmän. Kaikkien näiden kokeilujen jälkeen olen palannut vieläpä siihen samaan puhdistustuotteeseen, jota tosiaan käytin aiemmin vuosien ajan.

Tuntuu suorastaan tyhmältä, miten en aiemmin ole tajunnut tätä ylihoitamista. Tuhlannut vain tolkuttomasti rahaa, ostanut purkkeja purkkien perään ja samalla tukkinut ihoani erilaisilla tuotteilla. Ilmankos iho voikin paremmin esimerkiksi viikon Monacon reissulla, jolloin unohdin suurimman osan ihonhoitotuotteistani kotiin, vaikka muuten elin äärimmäisen epäterveellisesti ja toisinaan olin pitkälle iltapäivään edellisen päivän meikissä. Auts. Mutta enpä ärsyttänyt ihoani jatkuvalla hoidolla.

Onko teillä vastaavia kokemuksia liiallisesta hoitamisesta tai vastaavasti taisteletteko jotain tiettyjä iho-ongelmia vastaan? Hyviä ihonhoitovinkkejä saa tietenkin jakaa muillekin, niitä ei koskaan ole liikaa. Kunhan pitäytyy kohtuullisissa määrissä oman ihonsa kanssa..

Seuraathan blogiani jo? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian