Posted at 15:41h
in
Yleinen
by mirvaannamarian
Nuorempana haaveilin kaikesta suuresta ja ylellisestä. Säästin kalliiden ostosten laatikoita ja paperikasseja, jotta sain pidettyä niitä esillä kodissani. ”Et ne näkis, et on Hermes ja Louis Vuitton..” luulen alitajuntani ajatelleen. Nykyään säästän ostosteni paperikasseja siksi, että harrastan paljon second handina ostamista ja etenkin myymistä – ostajat haluavat yllättävän usein full setin.
Ja ainakin sen paperikassin ja laatikon.
Vähitellen materia alkoi menettää merkitystään. Rakastan kyllä edelleen laadukkaita vaatteita, silkkimekkoja, vähän liian paljon kenkiä ja tiettyjä kauniita käsilaukkuja, mutta niiden merkitys minulle on niin erilainen kuin vielä jonkin aikaa sitten. Ne ovat mukavaa ekstraa, mutta eivät millään lailla tavoiteltavia asioita.
Halusin nostaa tämän esiin, sillä olen järkyttyneenä seurannut, kuinka yhä useampi velkaantuu tavoitellessaan järjettömän kallista materiaa. Kuinka yhä useampi lapsi kysyy youtube-videoiden inspiroimana toiselta, paljon sut outfit maksaa?
”Maksaa mitä maksaa, sillä ei oo mitään väliä!” vastasin pojalleni ja pidin niin pitkän saarnan aiheesta, että seitsemänvuotias peitti korvansa ja pyysi, että olisin jo hiljaa. Kun yritin kertoa, että lapsi rakas, meillä on jo kaikki, tajusin jotenkin kirkkaammin kuin koskaan aikaisemmin, että meillä totta vie on jo ihan kaikki.
Etuoikeutettuina länsimaalaisina, saati suomalaisina, meillä on asiat paremmin kuin keskimäärin missä tahansa muualla maailmassa. Suomen passi on lottovoitto, joka tässä maailmassa on jaettu harvoille ja valituille. Meille. Uskon, että valitamme näin paljon ja tuomme pienempiäkin epäkohtia esiin juuri sen takia, että meillä ihan totta on jo maailman mittapuulla ihan kaikki.
Olemme kuitenkin myös ihmisiä. Tottuneita tähän kaikkeen, yltäkylläisyyteen kyllästyneitä.
Aina välillä mietin, mistä se johtuu, ja aina silloin tulen samaan johtopäätökseen. Olemme niin irtautuneita luonnosta, ettemme toimi enää normaalisti.
Ajatukseni eivät ole ihan tuulesta temmattuja. Samaan johtopäätökseen ovat päätyneet useat tutkijatkin. Luonnosta irtautumisesta kärsii niin fyysinen kuin psyykkinenkin kunto. Ihminen kuuluu luontoon, mutta moderni maailma tuhoaa sitä. Se vie meidät irti luonnosta silloinkin, kun fyysisesti olemme siellä.
The most instagrammable places in forest. Löytyy Pinterestistä.
Haluan asua kaupungissa, sydämeni koti on keskustassa, mutta luonnossa voin paremmin kuin missään muualla.
Sanoin ääneen, et mökki ois muuten kiva. Paljon sanoja kaupunkilaiselle, joka juoksee punkkeja karkuun Kulosaaressakin.
En luultavasti pääse yli ajatuksesta, että minulla ei ole vielä kaikkea, kunnes minulla on oma pala suomalaista luontoa etelässäkin. En koe missään sellaista rauhaa, kuin Lapissa talvella. Kesällä saaristossa, mutta siellä taas ahdistaa se vaihtuvuus ja juurettomuus. Veneellä on seuraavassa satamassa hetkessä.
Sieluni kaipaa lapsuuden maisemiin, mutta samalla se haluaa maalata ne uudelleen.
Vielä jonain päivänä laitan kädet multaan ja kävelen aamulenkit landella.
Kun elämäni läheisin ihminen on muuttamassa elämäänsä ulkomaille, olen pohtinut Suomea hieman eri kanteilta. En voisi itse koskaan lähteä täältä kokonaan. Yksi suurimmista syistä on luonto.
Se on tuonut elämään niin vahvoja kokemuksia, vapauden tunteen ja ennen kaikkea sellaisen rauhan, mitä ei mistään muualta saa.
Luonnossa tajuaa paljon konkreettisemmin, että meillä todella on jo kaikki.
Voisin vaihtaa materiaalisen omaisuuteni mökkiin. Ei taida tosin tällä hetkellä riittää edes käsirahaan.
Kolmekymppisyyttä vai ei, mutta tasapainoinen minä uskaltaa jo sanoa, että onni alkaa, kun saa kädet multaan. Lapsesta asti niitä puita pilkkoneena, alan ymmärtää kuinka paljon tarvitsen pakopaikan luonnosta ja mikä merkitys kallioilla ja rantasaunalla voi elämässä olla.
Uskon, että arvostan tätä nyt paljon enemmän, kun minulla on mahdollisuus päästä usein pois Suomesta ja etenkin sen huonoista puolista kuten valitettavasta säästä.
Tämä teksti oli huomattavasti helpompi kirjoittaa aurinkoisena päivänä, kun on juuri palannut Ranskasta.
Tätä rakastan matkustamisessakin. Kun näkee maailmaa, näkee taas kotimaansa uusin silmin. Joku haluaa täältä kokonaan pois, joku ei tohdi lähteä edes reissuun.
Löydän itseni jostain sieltä väliltä. Ikuinen kaukokaipuu ja seikkailun jano, samalla ylpeä ja kiitollinen kaikesta, mitä kotona on.
Kiitollisuutta kokee nykyään aivan eri tavalla, kun kiitollisuuden aiheet eivät liity millään lailla materiaan. En ole koskaan ollut kiitollinen siitä, että minulla on esimerkiksi uusi designerlaukku. Sen sijaan kaikkein eniten kiitollisuutta olen kokenut juuri hiihtoladulla ja niillä rantakallioilla.
Lapselle haluan mahdollisimman paljon kokemuksia maailmalta, mutta samalla juuret tiukasti Suomeen. Meillä on täällä paljon hyvää. Monta syytä lähteä, mutta vähintään yhtä monta jäädä.
Kuulisin enemmän kuin mielelläni tarinoita teiltä, jotka olette asuneet ulkomailla tai edes osittain ulkomailla? Mikä sai lähtemään, mikä ehkä palaamaan?
Ja tarinoita ihan teiltä jokaiselta aiheesta, milloin koet, että sulla on kaikki?
