31 elokuun 2020

Posted at 12:37h in Hyvinvointi, Lifestyle, Matkailu by
5 Likes

 

Ihan aluksi haluan sanoa, etten ole oikeastaan millään lailla koronahysteerikko. Mieluummin olen käyttämättä kaupan yleistä käsidesiä jos en saa sitä automaattisesta annostelijasta johon ei tarvitse koskea, enkä ole käyttänyt toistaiseksi maskia missään vaikka sellaisia minulla onkin. Tosin en ole kyllä vielä ollut julkisissa enkä ruuhkaisissa kaupoissa.  En veisi lastani koronatestiin pienen flunssan takia, vaan jäisin mieluummin kotiin ja odottaisin oireiden menevän ohi. Koronatesti oli nimittäin yksi inhottavimpia toimenpiteitä, joissa olen ollut. Saati mitä se on pienelle rimpuilevalle lapselle. Olinkin ilahtunut THL:n uudesta ohjeistuksesta, ettei lapsia tarvitse pienten hengitystieoireiden takia enää testata. Päiväkotien ja koulujen alettua on paljon pöpöjä liikkeellä lasten keskuudessa. Mielestäni HUS:n koronapotilaita hoitanut lääkäri sanoi hyvin, jos aikuisiin tarttuu nyt kausiflunssat ja vatsapöpöt, se on merkki siitä ettei koronaa varten annettuja hygieniaohjeita ole noudatettu tarpeeksi hyvin. Suojaavathan maskit, käsidesit ja turvavälit myös niiltä. Itse en perusterveenä aikuisena henkilökohtaisesti pelkää virusta ja itse tällä hetkellä uskon, että tämä koronavirus jääkin kiertämään maailmaa. Lieväoireisena mutta helpommin tarttuvana versiona kuin tämän vuoden alussa. No, se jää nähtäväksi, lopputulosta ei tiedä kukaan. Matkustaminen korona-aikana on kuitenkina asia, josta haluan kirjoittaa nyt oman kantani.

 

 

 

Pääsimme maaliskuussa Kaliforniasta Suomeen viimeisellä lennolla. Sen jälkeen peruuntui monia varattuja matkoja. Verbierin pääsiäinen, Lontoon yllärisynttärit, äitienpäiväreissu Espanjan kotiin, Monacon GP, perinteinen reissujuhannus.. Keväällä ei lähdetty edes Lappiin, vaikka lunta olisi ollutkin – ja vaikka moni tuttu keksikin syyn päästä Uudenmaan rajasulkujen yli. Varasin keväällä kuitenkin nyt syksyksi lennot Espanjaan, ajattelin että korona olisi silloin muisto vain. Kesällä näyttikin lupaavalta. Tutut reissasivat ympäri Eurooppaa ja nauttivat edullisista hinnoista ja rauhallisista kohteista. ”Kyllä mekin sitten syksyllä..” Nyt kun tartunnat ovat luonnollisesti rajoitusten purkamisen myötä lisääntyneet, tilanne onkin toinen. Meidän piti lähteä ensimmäistä kertaa yli vuoteen käymään Espanjan asunnollamme nyt syyskuun alussa, mutta päätin perua lennot. Ennen remontin valmistumista piti lentää myös parin viikon kuluttua veneilemään Rivieralle (Ranskaan tai Italiaan), mutta peruttiin sekin. Ei sen takia, että itse pelkäisin koronaa tai haluaisin välttää karanteenin, vaan sen takia, etten halua antaa omalla käytökselläni muille huonoa esimerkkiä. Olisimme voineet lentää myös suoraan Italiaan ja veneillä vain siellä, mutta sekin olisi tuntunut väärältä. Mieluummin matkustan sitten, kun voin tehdä sen 100% hyvällä omallatunnolla.

 

 

 

 

Matkustaminen on mielestäni yksi parhaimmista luksusjutuista, johon rahansa voi käyttää. Auringon tuntu iholla, sen mielialaa kohottava vaikutus ja uusien paikkojen ja kulttuurien näkeminen on aivan ihanaa. Meille se on yleensä myös ainoa tapa päästä täysin irti arjesta ja töistä, jotka seuraavat kotimaassa kaikkialle. Loma, etenkin ulkomaille, on ollut aina täydellinen keino palautua, nukkua univelat pois ja kerätä D-vitamiinivarastot aurinkolomalta täyteen. Kaipaan tällä hetkellä ihan valtavasti ulkomaille, enkä ymmärrä miten olen aiemmin niin kovasti inhonnut muka lentämistä. Odotan, että maailma taas aukeaa ja pääsemme tutkimaan sitä perheeni kanssa ihan loputtomiin. Kuitenkin nyt koen, että on aika pysyä Suomessa. Aurinko olisi tehnyt niin hyvää ja pieni loma tämän remontti-, väliaikaiskoti-, ja muuttokaaoksen ja stressin keskellä olisi enemmän kuin tarpeen. Koronan leviämistä matkustamisen välttäminen tuskin pysäyttää, se vain hidastaa sitä ja virus jatkaa leviämistään kunnes liikkuminen taas mahdollistetaan. Viruspotilaat eivät myöskään enää kuormita samalla tavalla erikoissairaanhoitoa kuin aiemmin, sillä tehohoidon tarpeessa olevia sairastuneita ei ole enää niin paljon. Kuitenkin tällä pelataan aikaa rokotteen kehittämiselle ja viruksen ja sen käyttäytymisen tutkimiselle. Kun maltamme pysyä vielä hetken kotimaassa, on turvallisen matkustamisen aika varmasti pian täällä.

 

 

 

Kotimaan matkailu on kuitenkin sallittua ja varsinkin suomalaisten yrittäjien kannalta kovin suositeltuakin. Lähdemme ensi viikolla mökille Lappiin, jonka jälkeen päästään vihdoin kantamaan kamat uuteen kotiin. Stressi, huolet ja turhautumiset saavat luvan jäädä sinne tunturipolujen varrelle. Oon aika fiiliksissä mökkireissusta, en ole nimittäin koskaan käynyt Lapissa ilman lunta vaikka muuten vietämme siellä pitkiäkin aikoja. Vaikkei lämpöä nyt olekaan luvassa, uskon luonnossa liikkumisen, puhtaan ilman ja Lapin taian vaikuttavan näihin katossa huiteleviin kortisolitasoihin oikein positiivisesti. Maastojuoksua, patikointia ja lenkkejä koirien kanssa, pyöräilyä, Miksun treenejä ja alkavan ruskan ihastelua.. Tähän tilanteeseen parasta, mitä voin kuvitella.

 

Mitä ajatuksia teillä on herännyt koronamatkustamisesta? Ootteko kenties käyneet reissussa itse vai peruneet varattuja matkoja?

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


30 elokuun 2020

Posted at 22:02h in Ajatukset, Hyvinvointi by
3 Likes

 

Tein tällä viikolla tähänastisen elämäni isoimmat kaupat kun ostin itselleni (sijoitus)asunnon. Asunto ei ole ensimmäinen omistusasuntoni, mutta se on ensimmäinen asunto josta 100% omistan vain minä itse. Iik, tunnen itseni vihdoin aikuiseksi. Asuntokauppojen myötä olen alkanut ajatella raha-asioita enemmän kuin aiemmin sekä samalla pohtinut omia arvojani. Laitoin suuren summan säästötililtäni kiinni tuohon asuntoon. Ilman säästöjäni en olisi voinut kuvitellakaan ostavani asuntoa. Enkä olisi saanut luonnollisesti lainaakaan. Olen onnekas ja kiitollinen elämälle siitä, että olen saanut säästettyä, sillä se ei ole mikään itsestäänselvyys elämisen jatkuvasti kallistuessa, mutta samalla se on ollut kuitenkin osittain oma valintani. Olisin voinut käyttää säästämäni rahat vaikkapa kaikkeen ihanaan ja ylelliseen, ylimääräiseen luksukseen, hemmotella itseäni oikein kunnolla. Shoppailla unelmieni asusteita, kelloja ja koruja tai ylipäätään tuhlata vain rahaa huolettomasti sen suuremmin ajattelematta, mihin sitä käytän. Tai olla tekemättä näin paljon töitä, sekin on ollut valinta.

 

 

 

 

Minut on opetettu säästämään pienestä pitäen, onneksi. On turvallista tietää, että tilillä on aina säästössä X määrä rahaa jos jotain käy. Nykyään on valitettavaa, että esimerkiksi lainan saamiseksi tarvitaan todella suuri määrä säästöjä ellei ole saatavilla muita takauksia. Kun noin 10 vuotta sitten ostin ensiasuntoni, en tienannut mitenkään kummoisen paljon ja aloitin samaan aikaan vielä opiskelutkin. Silti minun oli mahdollista saada laina ilman sen suurempia säästöjä. Tilanne on hieman muuttunut niistä ajoista. Se on ikävää jo senkin takia, että moni esimerkiksi opiskelee hyvätuloiseen ammattiin pitkään ja maksaa samalla kovaa vuokraa. Opiskeluaikana on vaikea säästää ja kun valmistumisen jälkeen pääsee varmaan ja hyvätuloiseen työhön, ei pysty ostamaan omaa asuntoa ennen kuin on kymmenien tuhansien säästöt kasassa. Varsinkin nuorten aikuisten tuntuu olevan ihan mahdotonta saada asuntolainaa ilman esimerkiksi vanhempien takausta. Yritä siinä olla sitten itsenäinen rahankäyttäjä. Onko joku teistä törmännyt tähän ongelmaan?

 

 

 

 

Säästäminen on minulle itsestäänselvyys ja haluan opettaa samaa omalle lapsellenikin. Olen kuitenkin siitä rento rahankäyttäjä, että haluan myös nauttia elämästä ja kauniista, kivoista asioista. Kuitenkin shoppailussani on usein ”joku tolkku” vaikka ostaisin välillä jotain kallista tai hömppää. Käyn mielelläni ulkona syömässä, nappaan joskus kahvilasta oikeasti hyvän kahvin mukaan, panostan laadukkaisiin vaatteisiin ja urheiluvälineisiin. Matkustaminen on myös asia, johon laitan mielelläni rahaa. Se jos joku nimittäin myös antaa rahalle vastinetta. Me elämme vain kerran, joten haluan tehdä mahdollisuuksien mukaan elämästäni myös niin mukavaa kuin mahdollista. Kokemukset ovat asioita, joista haluaa myös maksaa. Rajansa toki kuitenkin kaikella, vaikken  mikään pihi olekaan. Tavarat ja ostokset tuovat iloa, mutta vain pieneksi hetkeksi. Tämä perustuu hedonistiseen onnellisuuteen, josta moni onnellisuudesta lukenut on varmasti kuullutkin. Se on hetkellistä nautintoa, jonka aikana kehossa saattaa vallita jopa tulehdustila – ja josta seuraa nopea pudotus alas. Kuin verensokeripiikki. Pysyvä onnellisuus sen sijaan ei tule tavarasta, vaan merkityksellisyyden tuntemisesta, kiitollisuudesta ja toisista ihmisistä.

 

 

 

 

Lapsen saamisen jälkeen ajatusmaailmani rahankäytöstä muuttui. Siinä missä aiemmin ajattelin, että eihän täältä mitään mukaansa saa, mietin nyt, mitä kaikkea voin itse lapselleni jättää. Mieluummin sen asunnon Kaivopuistosta kuin kokoelman vanhoja laukkuja ja kuluneita kenkiä. Liian monella ikäiselläni tuntuu olevan hirveä tarve esitellä merkkivaatteitaan ja luksusta, johon ei välttämättä oikeasti ole varaa. Siis saahan sitä ostaa mitä haluaa, mutta on eri asia ostaa se unelmalaukku vaikkapa itselleen 30-vuotislahjaksi tai palkkioksi ylennyksestä kuin käyttää siihen käyttötilin viimeiset eurot ilman kummempaa syytä kuin oma mieliteko. On myös aika huolestuttava ilmiö, että päällä olevassa asussa on kiinni enemmän rahaa kuin siellä tilillä. En tiedä mistä se yletön materian kerääminen juontaa juurensa? Itsekin ennen arvostin materiaa aivan liikaa, mutta ne olivat aikoja kun olin sisältä tyhjä ja hukassa. Edelleen saatan kuolata vintage-chanelia ikkunassa, ostaa kauniit kengät tai uuden korun, mutta vain silloin, kun tiedän että siihen on oikeasti varaa. Ostan ylellisyyksiä nykyään harvoin, myöskään omista somekanavistani ei tule enää löytymään kalliita ostoskasseja ja shoppailuhehkutusta.

 

 

Tiedätte ehkä mistä puhun? Chanelin ja Hermes’n paperikassia kuvataan someen mutta sitä Bikbokia ei. Vaikka ostoksethan ovat sinänsä samanlaisia. Minussa tämä herättää yleensä tunteen siitä, että tällaiset ihmiset arvostavat liikaa sitä materiaa ja niitä kalliita ostoksia. Älkää ymmärtäkö väärin, olenhan itsekin kuvannut joskus ostoksiani ja shoppailen kyllä edelleen, nyt se materian esiin tuominen tuntuu nykyään oudolta ja kaukaiselta. Mieluummin kerään itselleni niitä kokemuksia, turvaa ja hyvää oloa. Enkä halua missään nimessä arvostella ketään, ostoksia ja muita hankintoja saattaa joskus esitellä vähän huomaamattaankin kun niin monet sitä tekevät, vaikka eihän somessa näy kuin pieni pintaraapaisu elämästä. Mutta ehkä tämä kirjoitus herättää jonkun, että onko se juuri se juttu mitä sinä arvostat ja mikä on sinulle tärkeää ja merkityksellistä? Luultavasti ei, mutta somen kautta saa helposti sen kuvan. Tätä kannattaa pohtia.

 

 

 

Säästämistä ei ole koskaan liian myöhäistä aloittaa ja pienikin summa on kuitenkin säästetty summa. Itse uskon enemmän kiinteään omaisuuteen sijoittamiseen kuin osakkeisiin, joten siksi halusin säästöjeni avulla ottaa asuntolainan. Olisi kiva kuulla miten/mihin te säästätte jos olette pystyneet säästämään, tai kenties sijoitatteko?

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


27 elokuun 2020

Posted at 15:56h in Yleinen by
7 Likes

 

Kuusi vuotta sitten alkoi loppuelämän kestävä matkani äitinä. Kun Naistenklinikan sektiosalissa 13:24 syntyi pieni poikavauva, muuttui koko elämäni. Halusin sitä tai en. Ensimmäisen vuoden taistelin sitkeästi perinteistä äitimyyttiä vastaan ja yritin nuorena 25-vuotiaana äitinä olla niin erilainen. 6-vuotiaan äitinä voinkin vain todeta, että olisinpa silloin vain heittäytynyt enemmän siihen äidin rooliin ja ihaniin vauvajuttuihin. Olisinpa nauttinut enemmän vauvan tuoksusta, olisinpa viettänyt enemmän aikaa ihan vain kotona. Olisinpa ollut itselleni ja keholleni paljon armollisempi. Mutta olin niin nuori äiti, ilman vertaistukea ja vauvakuumetta tai lapsihaaveita nyt ylipäätään. Mutta jo raskausaikana oli olo, että me ollaan Miksun kanssa varmasti aika hyvä tiimi.

 

 

Antaisin lapseni puolesta mitä tahansa. Hän on syy siihen, miksi jaksan tehdä töitä, herään joka aamu, jaksan rämpiä pimeimpienkin aikojen läpi ja pitää itsestäni huolta. Rakkaus omaa lasta kohtaan on jotain niin suurta, ettei sitä tajua aina ihan itsekään. Ja se on vuosi vuodelta syvempää. Kuusivuotiaan kanssa on jo ihanan helppoa. Me voidaan jutella, tapella ja neuvotella. Samaan aikaan saan vielä pikkuisen syliin, hän halaa ja tarvitsee minua silti aivan pienen lapsen tavoin. Jos vien aamulla hänet ensimmäisenä lapsena puistoon, saan vain nopeasti kuulla moikat ja niin leikit alkavat itsenäisesti, kuulemma myöhemmin saapuvat kaveritkin otetaan innolla mukaan. Kasvatuskeskusteluissa tekisi mieli itkeä, niin onnellinen olen positiivisesta palautteesta lapseni käytöksestä. Sydän pakahtuu ylpeydestä jäähallin ja tenniskentän laidalla. En välitä lainkaan kuka on joukkueen nopein tai taitavin, olen vain niin valtavan ylpeä siitä riemusta, joka lapsen valtaa hänen päästessään liikkumaan ja harrastamaan lempilajejaan.

 

Silloinkin, kun juoksen pää kolmantena jalkana töistä kotiin hakemaan treenikamoja ja ajan toiselle puolelle kaupunkia nälkäisenä ja kiukkuisena, teen sen kuitenkin pohjimmiltani ihan mielelläni, sillä rakastan tuota pientä, tänään kuusivuotiasta ja haluan tarjota hänelle mahdollisuudet hyvään elämään. Micael muutti koko elämäni suunnan, kiitos rakas pieni, että olet juuri tuollainen. Äidin pieni kalamies, nauravainen vitsiniekka, reipas urheilijan alku ja omien sanojesi mukaan rohkea kuin rotansyöjä. Ihanaa syntymäpäivää ja sylin täydeltä onnea rakas kuusivuotias <3

 

xo, Äiti


26 elokuun 2020

Posted at 21:36h in Ajatukset, Hyvinvointi by
5 Likes

 

Minulla on täällä Indieplacella monta upeaa blogikollegaa ja luen etusivulta heidän uusimmat postauksensa päivittäin. Tähän erikoiseen ja raskaaseen ajanjaksoon ihanaa kevennystä ja hyvää mieltä on tuonut aivan erityisesti kollegani Marian hyvää oloa ja mieltä huokuva blogi ja eilen Maria kirjoittikin taas kauniin motivaatiopostauksen, Sinä pystyt siihen <3, jossa avasi omaa tarinaansa ja valoi uskoa meihin muihinkin. Me pystymme tekemään paljon enemmän kuin uskommekaan, mutta tarvitsemme usein vain sitä tsemppiä ja rohkaisua ulkopuolelta. Silti aivan liian usein vähättelemme omia saavutuksiamme ja selittelemme itsellemmekin, kuinka onnistumisissa nyt oli mukana varmasti vähän hyvää tuuriakin. Niin tyypillistä suomalaista vaatimattomuutta, eikö? Yleensä jos ajattelen muita ihmisiä, tulee mieleen työ – siinä menestyminen ja esimerkiksi koulutus. Itselläni nekin ovat tärkeitä kyllä, mutta halusin jättää ne tästä kokonaan pois. Ihmiset nostavat itseään liiaksi esille työn ja koulutuksen kautta, kun noiden saavutusten takana on niin paljon muutakin.

 

Itsekin vähättelen omia saavutuksiani, välillä se sisäinen ääni hyökkää jostain pimeästä ja kertoo, että enhän minä nyt itse ole saanut mitään aikaan, en ainakaan ilman toisten apua. En ainakaan oikein koskaan tuo omia saavutuksiani esiin, enkä halua nostaa itseäni jalustalle. Kuitenkin uskon, että jokaisen meistä tulisi aika ajoin pohtia, mitä me olemmekaan saavuttaneet. Eikä siinä ole mitään hävettävää, jos on tarvinnut jonkun toisen apua. Vastaavasti varmasti itsekin haluat auttaa, jos joku tarvitsee sinun apuasi saavuttaakseen tavoitteitaan? Silti, nyt kun päätin listata tähän julkisesti omia saavutuksiani, tuntuu niiden kirjoittaminen ja ääneen sanominen vähän vaikealta. Saavutus sekin, että pystyn ne julkaista.

 

 

 

Oman elämäni suurin saavutus on ehdottomasti lapseni. Älä ymmärrä väärin, toimivan kehon kanssa lapsen saaminen voi olla yllättävänkin helppoa, mutta saavutus on se, että selviää lapsen kanssa järjissään ja lapsi kasvaa ihan järkeväksi ja ihanaksi pieneksi ihmiseksi. Lapsen takia jätin elämässäni tauolle periaatteessa myös työasiat, vaikka päivääkään en ole ollut äiti ilman että olisin tehnyt töitä tai ajatellut töitä. Olen ollut jatkuvasti työelämässä, mutta asettanut lapseni etusijalle aina. Nyt kun hän on isompi, huomenna jo kuusivuotias, on jatkuvasti enemmän aikaa keskittyä töihin, tehdä pidempiä päiviä ja antaa itsestään enemmän työasioiden kehittämiseksi. Takana on hyvin rankkojakin vuosia, loppuunpalaminen, fyysinen ylirasitustila, loputtomasti stressiä ja huolta, mutta minä selvisin siitä kaikesta. Olen äärimmäisen ylpeä pienestä pojastani, jonka hyvinvointiin ja kehitykseen olen antanut kaikkeni. Hän on, huomenna kuusivuotiaana, liikunnallinen, huumorintajuinen, rohkea, sosiaalinen ja reilu leikkikaveri, pieni jääkiekkoilija ja loputtoman utelias sielu. Hämmästyttävän perillä ajankohtaisista asioista, taitava monessakin asiassa, omaa loistavan tunneälyn ja kaiken tämän lisäksi kovin empaattinen. Suurin saavutukseni, minun rakkaimpani.

 

 

Kuten yllä kirjoitinkin, nämä vuodet lapsen, koirien ja töiden kanssa ovat myös verottaneet jaksamistani. Pikkutytöstä asti kiltti suorittaja poltti itsensä täydellisesti loppuun kaksi vuotta sitten syksyllä. Väsymys näkyi ensin valokuvista ja peilistä, sitten käytöksestä, kehon toiminnasta ja lopulta laboratoriokoevastauksista lääkärille ennen kuin myönsin sitä edes itselleni. Olin ihan totaalisesti loppu ja olen nyt hyvin kiitollinen keholleni siitä, että se alkoi laittaa vastaan ennen täydellistä romahdusta. Oli pakko pysähtyä, vaikka mieli olisi halunnut jatkaa. Vasta nyt jälkikäteen tajuan, että loppuunpalamisen merkit olivat ilmassa jo vuosia, en vain tunnistanut niitä ja paahdoin menemään sata lasissa vuodesta toiseen. Moni nuori työssäkäyvä äiti on ikävä kyllä samassa tilanteessa tälläkin hetkellä. Samaan aikaan täytyy todistella, että olen hyvä äiti, hyvä työntekijä, menestyn jokaisella elämän osa-alueella ja meillä on aina siistiä. Tuo yhtälö on aika.. Mahdoton. Yksi suurista saavutuksistani onkin siitä selviytyminen. Tästä tulee puhuttua itseasiassa liian vähän, tavallaan häpeän uupumustani edelleen vaikka siitä pitäisi kertoa avoimesti, niin surullisen yleistä se on.

 

 

Pidän saavutuksena myös nykyisen elämäni tasapainoa. Käyn arkisin töissä, urheilen päivittäin, syön terveellisesti ja arjessani on tietty säännöllisyys. Olen selvittänyt mieleni solmuja ja oppinut ymmärtämään käyttäytymistäni psykoterapian avulla – siihenkin pystyin vaikka aina vannoin, ettei se ole minun juttuni. Olen selvinnyt osin hyvinkin hankalasta lapsuudesta ja nuoruudesta, jota varjostivat monet ikävät asiat. Asiat, jotka ovat myöhemmin vaikuttaneet minuun, ajatuksiini ja käytökseeni vahvemmin kuin silloin osasin arvatakaan. Olen menettänyt minulle niin rakkaan toisen perheeni ja kotini, siitäkin huolimatta noussut jaloilleni ja päässyt elämässä tähänkin pisteeseen asti ilman sitä tukea, jota nuorempana kuvittelin aikuisenakin vielä saavani. Kaiken sen surun jälkeen, voin sanoa voivani hyvin. Hyvä olo onkin saavutuksista parhaimpia. Sen eteen kannattaa nähdä vaivaa ja tehdä töitä, ja lopulta hyvä elämä on itsestäänselvyys jonka mukaan käyttäydymme. Liikunta on siitäkin kiva juttu, että siinä voi saavuttaa joka kerta jotain. Aina ei tarvita ennätysvauhtia tai -matkaa, eikä isompia painoja kuin edellisellä kerralla. Saavutus voi olla parempi olo kuin aiemmin, enemmän endorfiineja tai ihan vain se tunne, että jaksaisi vielä yhden kilsan, vaikka sitä ei vielä rohkenisi kokeillakaan. Saavutus on myös hyväksyä se, että treenikään ei aina kulje, mutta silti sen voi tehdä loppuun asti.

 

 

Välillä kun saan viestejä, että motivoin omalla esimerkilläni blogini lukijaa aloittamaan joogan tai seuraajani Instagramissa lähtemään töiden jälkeen lenkille, olen suorastaan häkeltynyt. Ne ovat minulle suuria saavutuksia ja kertovat, että pystyn oikeasti vaikuttamaan niihin asioihin, joilla elämässä oikeasti on väliä. Siis on ihan kiva, että joku ostaa tyylini inspiroimana uuden mekon mutta loppujen lopuksi, mitä sitten? Siis toki se on upea juttu mekon tekijälle ja myyjälle, mutta koen itse tärkeämmäksi välittää pikemminkin terveellisten elämäntapojen ilosanomaa, liikunnan iloa ja terveellisten valintojen merkitystä keholle ja mielelle. Niillä on oikeaa merkitystä lukijoideni ja seuraajieni elämänlaatuun ja parhaimmillaan hyvistä valinnoista seuraa jopa lisää terveitä elinvuosia. Näihin saavutuksiin haluan tsempata teitä kaikkia.

 

 

 

Huh, olipa tekstiä. Onpa edelleen vaikea kirjoittaa itsestään näinkin positiiviseen sävyyn. Samalla se luo kuitenkin uskoa, että me ollaan kaikki tosi upeita, rohkeita ja vahvoja tyyppejä – ja pystytään aika moneen asiaan. Aina ei ole voimavaroja, joskus elämä vaan kohtelee niin rajusti. Silloin se yksikin vaikeuksien läpi rämmitty päivä riittää saavutukseksi. Sellaisina hetkinä läheisten, tai vaikka vähän kaukaisempienkin, ihmisten tuki on hyvin merkityksellistä. Aina ei tarvitse jaksaa yksin, aina ei vain yksinkertaisesti jaksa yksin. Kyllä se seinä tulee jossain vaiheessa vastaan itse kullakin. Itseensä kannattaa ja pitäisikin kuitenkin aina uskoa, meissä on paljon enemmän potentiaalia kuin mitä kuvittelemme. Autathan myös läheisiäsi näkemään sen? Ja kerro mulle nyt kommenttiosiossa, mistä saavutuksistasi sinä olet ylpeä? 

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


25 elokuun 2020

Posted at 14:40h in Sisustus by
10 Likes

 

Asuntomessut Tuusulassa ovat saaneet ainakin omia ystäviäni ja tuttujani liikkeelle, ovathan ne pitkästä aikaa tässä lähettyvillä. Itse en ole messuilla käynyt, jotenkin se ihmispaljous ja toisten koteihin meneminen ajatuksena vähän ahdistaa, varsinkin tällaisena aikana. Kodin sisustaminen ja remontoiminen ovat kuitenkin tällä hetkellä itselleni hyvin ajankohtaisia asioita, joten halusin kirjoittaa tänään vähän ajatuksia niistä. Trendejä tulee ja menee ja aivan kuin pukeutumisessakin, jokainen poimii sieltä ne itselleen sopivat. Oma tyyli muuttuu vuosien varrella, mutta uskon että ajan myötä jokainen löytää niin pukeutumisessa kuin sisustuksessakin sen oman tyylinsä, jota voi sitten maustaa pienillä ajankohtaisilla trendipoiminnoilla aika ajoin. Ainakin toivon niin, itse kaikennäköisiä tyylikokeiluja läpikäyneenä tiedän, miltä tuntuu kun se oma tyyli on hukassa – pukeutumisessa ja siinä sisustuksessa. Silloin menee helposti muiden mukana ja sen sijaan että saisi vaikutteita ja inspiroituisi maustamaan omaa tyyliään, kopioi ideoita vain suoraan muilta. Silloin mieli myös muuttuu yhtenään, sillä uudet valinnat saattavat pian kyllästyttää.

 

Asuntomessuilla vierailleet ystäväni kertoivat kaikki samaa, talot olivat hyvin samannäköisiä eikä joukossa ollut juurikaan erottujia. En voi itse tähän nyt lähteä sanomaan omaa mielipidettäni sillä en ole messuilla käynyt, mutta voin kuvitella. Vaikka kyseessä on messutalo, siitä tulee jatkossa kuitenkin yhden tuusulalaisen talouden koti. Erikoiset trendivalinnat näkyvätkin tällöin ehkä sellaisissa kodin osissa, joita voi myöhemmin vaihtaa suhteellisen helposti. Tällä hetkellä ollaan mieltyneitä vaaleisiin marmorikylpyhuoneisiin, bohohenkisyyteen ja puupintoihin. Keittiöt ovat mattapintaisia ja pelkistettyjä. Niitä, mitä sisustuslehdet ja -blogit nykyään tarjoavat. Eikä siinä mitään, nämä blogikodit ja lehtien sivuilla näkyvät trendit ovatkin oikein kauniita ja ajattomia.

 

 

 

 

Olin kesällä eräässä huonekaluliikkeessä ja ajan kuluksi hypistelin mattoja. Myyjä tuli paikalle ja alkoi esitellä minulle muutamaa mattoa sanoilla ”kaikki haluaa nyt tän, ja siis tää on aivan tosi suosittu, tää on meidän myydyin, tää löytyy kaikilta..” Yritin siinä sitten ystävällisesti ilmaista että tiedän, sitä näkee lähes kaikissa sisustusblogeissa joita seuraan itse aktiivisesti. Se ei ole kuitenkaan minun mattoni. Jos suurin osa ihmisistä haluaa sen  tikatun sängynpäädyn, se ei tarkoita sitä että kaikki sitä kuitenkaan haluavat. Tuli olo, että suomalaisille myydään helposti sitä, mitä muillakin on. Missä on persoonallisuus ja omat mielipiteet? Vai olenko nyt itse ihan outolintu kun en innostu samoista jutuista kuin muut? Itse tulen varmasti esittelemään paljon uutta kotiani ja sisustusvalintojani täällä blogissakin. Vaikuttajana en halua kuitenkaan jakaa ajatusta siitä, että omat valintani olisivat parhaimmat ja ainoat oikeat, vaan pikemminkin haluaisin kannustaa jokaista valitsemaan rohkeasti sitä, mitä itse oikeasti haluaa ja mistä itse pitää.

 

Kun kerroin glitteriä sisältävästä saumausaineesta, tummanvihreästä marmorivessasta, kokolattiamatoista ja antiikkihaaveistani, sain osakseni ihmettelyä. ”Aika erikoiset valinnat..” on yleisin kommentti, jota ollaan nyt kuultu. Ehkä, ehkä ei, mutta ne olivat ainakin juuri sitä, mistä me eniten pidämme. Rakastamme antiikkia ja meillä on paljon taidetta, vihdoin saamme tuoda tätä tyyliä esiin. Entisen kodin tyyliin ja arkkitehtuuriin se ei oikein sopinut ja koko asunto tuntui meistä molemmista siltä, ettei se ole ihan meidän näköinen. Vaikka hyvin ja pitkään viihdyimmekin. Nyt uuteen kotiin muuttaessa on ihana fiilistellä sitä, että saamme sinne remontin ansiosta omia persoonallisiakin ratkaisuja. Keittiö saa mielestäni näyttää ennemmin Versailles’n palatsilta kuin skandinaavisen yksinkertaisuuden malliesimerkiltä, tärkeintä että se on meidän näköinen.

 

Trendejä tärkeämpää on tehdä valintoja, jotka tuntuvat oikeasti omilta ja näyttävät sinulta. Luultavasti silloin rakastat sitä nojatuolia vielä 10 vuoden päästäkin ihan yhtä paljon kuin ostohetkellä. Rohkeat yhdistelmät, lempivärit ja omat (villit ja hullutkin) valinnat tekevät kodin. Millainen on sun sisustustyyli ja seuraatko ylipäätään trendejä vai menetkö mieluummin vain oman maun mukaan?

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian