11 huhtikuun 2022

Posted at 17:01h in Elämäntavat, Hyvinvointi, Kauneus by
3 Likes

Kuivaharjaus on saanut haastajan kotikylpylään.

 

Koska selluliittivoiteet myyvät jostain syystä edelleen, aloitan tämän kirjoituksen näköjään kertomalla selluliitista. Sitä on lähes joka ikisellä naisella (ja hyvin monella miehellä) ja se piinaa myös hyvin hoikkiakin vartaloita. Lyhyesti, selluliitti näkyy silloin, kun rasvasolut työntyvät ihon pintaan. Jokainen, joka on joskus nähnyt ihmisen rasvakudosta, tunnistaa heti selluliitista, että siellä sitä ihon alla on. Selluliittivoiteet eivät vaikuta siihen ikävä kyllä millään tavalla, joskin ne hoitavat ihoa ja koska kosteutettu iho näyttää paksummalta ja hyvinvoivalta, selluliitin väheneminen on kosmeettinen hämäys. Vain rasvaton keho on vapaa selluliitista, joskin se voi tulla takaisin painonnousun myötä. On geenilotosta kiinni, kuinka hyvin selluliitti näkyy ja elämäntavoista kiinni, kuinka paljon ja kuinka suuria rasvasolut ovat. Mutta selluliittia voidaan hoitaa. Aerobinen liikunta polttaa rasvaa (eli kutistaa rasvasolun kokoa), voimaharjoittelu kasvattaa lihaksia ja kasvavat lihakset vievät tilaa rasvalta ja keho näyttää kiinteämmältä. Riittävä veden juonti pitää aineenvaihduntaa yllä ja selluliittia pois näkyvistä. Ruokavaliolla on tässä iso merkitys. Kun kaksikymppisenä söin ja join epäterveellisesti, selluliitti näkyi huomattavasti enemmän kuin nyt – vaikka painoin joskus jopa alle 50 kiloa.

 

Kun muutin elämäntapani terveellisiksi, selluliitti on kadonnut, joskin ei tietenkään täysin, mutta sen määrä on vähentynyt todella paljon. Syitä on monia ja yksi pieni osatekijä on ollut kuivaharjauksen lisäksi imukuppihieronta. Siis mikä?

 

 

 

Imukuppihieronta, toiselta nimeltään myös kuivakuppaus, on tullut vähitellen suuren yleisön tietoon ja ennen kaikkea se on tullut koteihin. Samoin kuin rakastamani punavalo, tykkään kovasti näistä tehokkaista hoidoista joita voi tehdä kotona vaikka ihan päivittäin. Kuten punavalossa ja oikeasti lähes ihan missä tahansa, säännöllisyys – mielellään sellainen päivittäinen – on onnistumisen a ja o. Voin maksaa itseni kipeäksi punavalohoidosta ja imukuppihieronnasta ammattilaisella, mutta ne ovat hoitoja joita voi ja kannattaakin tehdä itse kotona. Ammattilaisetkin suosittelevat ostamaan omat imukupit ja jatkamaan palauttavaa ja selluliittia kukistavaa hoitoa ahkerasti kotona. Selluliittia kukistavasta vaikutuksesta huolimatta suosittelen kuitenkin opettelemaan tekemään imukuppihierontaa siten, että hieronta tuntuu alun kivusta huolimatta rentouttavalta ja tuo hyvää oloa. Aivan kuten liikuntakin, ulkoiset tulokset eivät motivoi jatkamaan pitkään.

 

 

 

Imukuppihieronta on ikään kuin lymfaattista hierontaa imukupeilla, joka aktivoi imunestekiertoa, joka taas vähentää sitä viheliäistä selluliittia. Hieronnassa käytetään silikonista valmistettuja eri kokoisia imukuppeja, jotka muodostavat ihoon tarrautuessaan alipaineen ja kehoa hierotaan liikuttelemalla imukuppia iholle pyörivin liikkein. Kuivaa ihoa imukupeilla ei pysty hieroa, joten esimerkiksi öljyn tai kosteusvoiteen käyttö on niiden kanssa tarpeellista. Itse teen hieronnan aina suihkussa, jolloin käytän imukupin alla L’Occitanen suihkuöljyä. Tähän tarkoitukseen soveltuu mikä tahansa suihkugeelikin.

 

Alipaine saa kuona-aineet liikkeelle ja kun itse aloitin säännöllisen imukuppihieronnan, sain pieniä flunssan oireita ja imusolmukkeeni tuntuivat turvonneilta. Tämä sama reaktio on tapahtunut myös varsinaisen lymfahieronnan jälkeen. Imukuppihieronta auttaa myös lihaksia palautumaan ja jalkatreenin jälkeisinä päivinä onkin aivan ihanaa hieroa isoilla imukupeilla reisilihasten jumeja auki. Aluksi hieronta jopa sattuu, mutta iho ja lihakset tottuvat hierontaan kuitenkin nopeasti. Kannattaa aloittaa pienemmillä imukupeilla ja kevyemmällä alipaineella.

 

Imukuppihierontaa voi tehdä myös kasvoille ja teenkin sitä usein aamuisin, sillä jo minuuttikin riittää poistamaan turvotusta. Kasvohieronnassa kannattaa muistaa seuraava nyrkkisääntö: aina nenästä kohti korvia, jossa sijaitsevat imunesteiden ”viemärit” ja kasvojen yläosasta ylöspäin suuntautuvat liikkeet, alaosasta alaspäin suuntautuvat liikkeet. Parasta on, että vaikutuksen huomaa heti.


08 huhtikuun 2022

Posted at 11:00h in Yleinen by
8 Likes

 

Juuri kun ajattelin kirjoittaa tänne blogiin paljon enemmän hyödyllisiä ja informatiivisia tekstejä, päässä pyörii miljoona ajatusta elämästä. Joka aamu taluttaessani koiria ikivanha harmaaksi muuttunut kylpytakki ja edelleen ruskea Makian nilkkapituinen toppatakki päällä milloin pakkasessa, loskassa tai räntäsateessa, mietin silti alkavaa kevättä ja inspiroidun pienen pienistä vihreistä taimista, jotka yrittävät varovasti tulla esiin hyisen maanpinnan läpi.

Kevät ei tänä vuonna tule helpolla, mutta sen odotus tuntuu jotenkin hyvällä tavalla kuplivan ihanalta.

 

Niinhän viisaammat sanovat, onnea voi kokea vasta, kun osaa iloita haaveilemistaan asioista etukäteen. Iloita siitä, että on haaveita. Että on jotain, mitä ehkä odottaa. Parasta, kun on jotain mitä odottaa, muttei tiedä vielä itsekään mistä on kyse. Kesä, poikkeuksellisten vuosien jälkeen loputtomat mahdollisuudet, kaikki ne odottamattoman hauskat illat, uudet ja vanhat ihmiset ja näistä tulevat muistot.

En tiedä mitä mielessäni on tapahtunut, mutta  jatkuvien suorituspaineiden sijaan nämä tuntuvat aika ihanilta ajatuksilta.

 

Elämä viime aikoina. Vähän sinnepäin pedattuja sänkyjä, mutta niin hyvää, elämältä maistuvaa elämää.

 

Elämässä ei ole muuttunut juuri mikään. Rutiinit toistavat itseään ja elämä menee eteenpäin koiranpentuarjessa omalla painollaan, tekemättä mitään sen kummempaa. Mutta ehkä juuri tämä, mitään (kummempaa) tekemättömyys, on se taika, joka on palauttanut voimat ja uskon elämään. Ja uskaltaako sanoa, vähän jopa ihmisiinkin. Kun ei ole jatkuvasti odetettavissa lukemattomia kissanristiäisiä ja reissuja, alkaa niitäkin taas odottaa sillä pinnan alla kuplivalla innolla.

 

Taas se, että on mitä odottaa tuntuukin tekevän onnelliseksi. Näin tasaisen harmaana ja sateisena perjantainakin. Elämänmakuista elämää, silloinkin kun ei oikein tapahdu mitään. Miksi piti elää kolmekymppiseksi että oppi tuntemaan näin?

 

Kotikaupungin ihan tavallisia katuja. Kaikesta huolimatta niin kaunista.

 

En edes muista, milloin olisin tehnyt jotain ihmeellistä viikonloppuna. Menemme ajoissa nukkumaan, jotta pääsee ajoissa lukemaan rauhassa päivän lehdet. Kahvikuppi ja sanomalehti tuntuvat ylellisyydeltä. Valo paljastaa pölyt ja saa siivoamaan. Putsaamaan nurkat turhasta. Tämä kevät, joka ei vielä ole säiden puolesta edes alkanut, on ollut todellista itsestään huolehtimisen aikaa.

Ja se on vähän hullua, sen sijaan että kävisin hieronnoissa, kauneushoidoissa tai hemmottelisin itseäni uusilla tavaroilla, on ollut parasta olla tekemättä mitään kummempaa. Kolmekymppinen minäni osaa kai tiedostamattaan jo hidastaa ennen mahdollista törmäystä.

 

Kun stressaa, ei tarvita lomia, mökkireissuja, illanistujaisia ja viikottaisia ravintolaillallisia. Silloin tarvitaan rutiineja, toinen toistaan toistavia päiviä jolloin ei tehdä mitään sen kummempaa. Stressi tekee tilaa elämänilolle ja elämänilo tekee meistä kauniita sieluja.

Kirjoitan huomenna jotain hyödyllistä.

INSTAGRAM @mirvaannamarian


06 huhtikuun 2022

Posted at 13:47h in Yleinen by
9 Likes

 

Ajattelin viime viikolla, että elämä tuntuu jotenkin kummallisen hyvältä. Vaikka ennenkuulumaton huhtikuun pakkanen saa kädet verille, lapsi ja koirat toisinaan verenpainemittarin lukemat tappiin asti ja vaikka yliopiston ja työelämän yhdistäminen tuntuu palapeliltä, jossa on aivan liikaa samanlaisia paloja ja jota kootessa miettii, että tässä kappaleessa on ihan oikeasti oltava valmistusvirhe, elämä tuntuu yllättävän hyvältä.

 

Ja aivan kuten kuuluisan psykologin Gay Hendricksin teos The Big Leap (ja syvälle juurtunut pohjolan pessimismi) esittää, ei meinaa uskoa että elämä voisi olla myös hyvää. Avaan tätä vähän..

Psykologi Hendricksin mukaan asetamme itse ylärajan kokemallemme onnelle ja ilolle, jonka jälkeen ego, universumi tai tilanteeseen mukautuvat aivomme päättävät, että nyt menee hyvä olo liian lujaa, heitetääs vähän kapuloita rattaisiin. Suomalaiset taisivat tietää tämän jo ennen psykologin menestyskirjaa. ”No eiköhän kohta taas jotain pahaa tapahdu..” lausahduksillaan aina, kun oli hyvä vaihe päällä. Itku pitkästä ilosta, ja silleen. Hellepäivän jälkeenhän täällä aina ukkostaa.

Vaikka meihin kaikkiin on iskostunut perisuomalaista pohjolan viisautta, suosittelen silti lukemaan The Big Leapin. Se ei ole lähellekään niin self help kuin kuvittelin sen olevan. Yllättävän toiveikas, suomalaisellekin.

 

 

Ajattelin hiljattain ihan aidosti ensimmäistä kertaa ikinä, että onpa ihanaa kun tulee kevät ja kesä, enkä ole kokenut lainkaan tyypillistä kevätmasennusta tänä vuonna. Krhm, voiko puhua kevätmasen

Vaikka tiedän, että tulee hyviä päiviä ja huonoja päiviä, viikkoja ja kuukausia, on ollut aivan erikoisen tasainen ja sen takia luultavasti myös onnellinen olo. Tasaisuus on yllättävän usein yhtä kuin onnellisuus.

 

Luonnollisesti utelias luonteeni alkoi heti analysoida tätä tilannetta. Miksi tunnen yhtäkkiä tasapainoa ja rauhaa, vaikka elämässä ei oikein mikään ole erityisemmin muuttunut? Milloin tulee taas se päivä, kun ajattelen ansaitsevani jotain paljon parempaa kuin tämä surkea elämäni täynnä vastoinkäymisiä ja pettymyksiä?

Ja aivan kuten Hendricks teoriassaan esittää, tuli oma hyvän olon rajani vastaan. Varasin viime viikolla hammaslääkärin tarkastuksen, vuosittaiset labrakokeet ja kaiken mahdollisen, mistä voisin saada jonkinlaisen tiedon, että olenko nyt varmasti ihan ookoo. Että jos nyt sitten onkin veriarvot vinksallaan, tai ainakin jotain solumuutoksia ja vähintään niitä reikiä hampaissa. Just kun elämä oli ihan hyvää. Kun sitten sain näitä tuloksia ja lääkäriltäni melko kattavan analyysin nykyisestä, oikein hyvästä, terveydentilastani, sain loppuviikosta kunnon flunssan.

 

Onneksi olen lukenut Hendricksin kirjan ja tiedän, mistä on kyse. Jos olet pohtinut näitä samoja asioita, kannattaa etsiä teos käsiisi. Tähän väliin täytyy mainita, etten koskaan voisi suositella sinulle self helppiä, joka lupaa tehdä sinut sadassa päivässä onnelliseksi. Sellaista kirjaa ei olekaan ja yksi syy olla vähän onnettomampi, on lukea aika paskoja kirjoja.

Hendricksin kirja on kuitenkin hyvä ja se opettaa tarkastelemaan niitä uskomuksia, miksi aina ajattelen, että nyt on tapahduttava jotain pahaa. Siihen vaikuttavat yksilöllisesti monet eri tekijät ja näiden tiedostaminen rauhoittaa näitä ajattelutapoja ja sitä kautta koko kehoa ja mieltä. Kirja myös opettaa uskomaan, että on ihan mahdollista, että kokoajan on ihan mahtavaa.

Hyvin menee, mutta menkööt!

INSTAGRAM @mirvaannamarian


01 huhtikuun 2022

Posted at 15:27h in Yleinen by
17 Likes

 

Hei yhteiskunta. Voitaisko muuttaa tätä menoa? Alan olla kyllästynyt siihen, että yliopistolla opetetaan kirjoittamaan täydellistä CV:ta, mutta että rekrytointi on epätasa-arvoista ja joskus tosi ammattitaidotonta. Mut kun kaikki haluu tehdä hooärrää.

Alan olla kyllästynyt siihen, että yrittäjäkasvatusta tungetaan historian ja yhteiskuntaopin tilalle. Työttömyysongelmia ratkaistaan perustamalla firmoja, eiks niin?

 

Vähän kyllästynyt siihen, et kaikki kopioi toisiaan. Kaikki arvostelee toisiaan. Loput menee suhteilla eteenpäin. Hyväveliverkostoja on aika paljon muuallakin kuin kunnissa ja olympiakomiteoissa.

Oottekste koskaan miettiny, ettei tässä oo mitään järkee? Ihmiset unohtaa itsensä ja jo pitkään kauniit muistot on voitettu hyvällä kuvalla.

 

Kun somevaikuttajan päälle ilmestyy uusi kokobeige asukokonaisuus, lentää rakkaat mustat leggarit kaapin perälle ja nyt pukeudutaan suoriin housuihin. Housuihin, jotka eivät edes istu. Housuihin, joista ei edes pidä ja jotka lopulta päätyvät somevaikuttajien suosimalle nettikirpputorille, josta ne seuraava uhri ostaa hyvän löydön ja hyväksynnän toivossa.

Joskus minäkin ”inspiroiduin” muiden pukeutumisesta. Muutin tyyliäni, ajatusmaailmaani ja arvojani kaikkien niiden upeiden ihailemieni ihmisten mukaan. Sit kun, sit kun, sit kun..

 

En silloin ollut minä. Ja silloin väsytti kummallisen paljon. 

 

 

Hei yhteiskunta. Miks edelleen on pakko mennä naimisiin? Miks tasa-arvoa ajava nainen on vihainen feministi ja mies auttamatta nössö? Miks unelmalomalla susta kirjoitetaan paskaa netissä?

On oltava seuraajia ja tykkäyksiä. Täydellinen CV voi sisältää linkin somekanaviin, ja siinä voi mainita kuinka monta seuraajaa on. Hei universumi, voidaanko me luopua seuraajista ja tykkäyksistä, voidaanko?

 

On tehtävä rahaa, rakastettava ja oltava läsnäoleva vanhempi. Rahallekin on hinta. Sen hinta on liian monelle terveys, mutta sitähän ei rahalla saa. Kaikki tietää, mihin Steve Jobs kuoli.

On vastattava uteluihin, miksei oo jo vanhempi. On vastattava illalliskutsuihin tiistai-iltaisin.

 

Vuonna 2022 ei kuulu joukkoon, jos ei sijoita tai tiedä sijoittamisesta. Tai pelaa padelia.

Nekin jotka väittää, ettei halua rahaa, yleensä valehtelee. Kehenkään ei voi luottaa. Ennen sanoin, ettei kehenkäänpaitsi itseensä. Eikä voinut lopulta luottaa siihenkään.

 

On naurettava kuvissa, juostava karkuun läskejä, itkuja ja ahdistuksia. On löydettävä sisäinen rauha, samalla kun käteen saa diagnoosin adhd.

Sielut on myyty, taivaspaikat ostettu ja viherpesuohjelma pesty.

Mikä olisikaan tehokkaampi illuusio suuren mittakaavan hyväksynnästä kuin tuhat uutta seuraajaa tai uusi titteli?

Miks kaikki valittaa, et väsyttää kummallisen paljon?

INSTAGRAM @mirvaannamarian


30 maaliskuun 2022

Posted at 12:43h in Ajatukset by
8 Likes

Olipa kerran kylmää kaljaa ja kuumia auringonlaskuja

 

Luen jälleen kerran uutta artikkelia siitä, kuinka joku on myynyt puoli omaisuuttaan, irtisanoutunut ja ostanut pakettiauton, tai menolennot, ja lähtenyt maailmalle toteuttamaan unelmiaan. Löytänyt vapauden ja palannut vuoden kuluttua Suomeen elämään aivan toisenlaista elämää kuin täältä lähtiessään eli. Tätä on edeltänyt loppuunpalamisen diagnoosi ja sitä tiukka uraputki. Ja ah, nyt kaikki on hyvin, Afrikasta sai start up-idean ja elämä hymyilee yrittäjänä etätöissä Ullanlinnassa.

 

Artikkelissa julistetaan, kuinka elämä muuttui, kun vihdoin tajusi tehdä vain niitä asioita, jotka tekevät aidosti onnelliseksi.

 

Tarina inspiroi minua. Voispa vaan lähteä! Samalla muistutan itseäni siitä, mistä nykyään kaikki selfhelp-opukset muistuttavat, kuka tahansa voi lähteä, kuka tahansa voi tehdä mitä tahansa. Niin mmmm joo, mutta..

Koulunsa aloittaneen aktiivisesti harrastavan lapsen, kolmen koiran, asuntolainojen ja säännöllisen työn kanssa voisi varmasti lähteä, mutta ei kuitenkaan voi lähteä. Kun sain itse vuonna 2018 diagnoosin vakavasta ylirasitustilasta, menin hetkeksi sohvalle makaamaan. Kierroksia oli hidastettava, mutta niin se arjen oravanpyörä jatkui vielä samana päivänä. Ei lähdetty seikkailemaan, ei ostettu pakettiautoa, ei myyty puolta omaisuutta eikä edes vuokrattu varastoa. Börniksestä on oltava jokin toinenkin keino nousta ylös.

Sitä paisi, muistutan aina itseäni siitä kun haaveilen tällaisesta artikkelin totaalisesta irtiotosta.. Afrikassakin olisi ulkoilutettava koirat, ruokittava  ja koulutettava se lapsi, niin ja maksettava asuminen. Eikä sovi unohtaa omaa ruokaa ja kaikkia niitä elämyksiä ja kokemuksia, jotka hypoteettisesti voisivat parantaa loppuunpalanutta kehoa ja mieltä.

 

Lapsettomana freelancerina olisin luultavasti Afrikassa. Ajatus on äärimmäisen houkutteleva, suorastaan ihana, mutta haluanko olla lapseton ja freelancer? Jos haluaisin, erittäin todennäköisesti olisin. Nyt. Afrikassa.

 

Ja ainakin kerran muuttanut Kaliforniaan.

 

 

Älkää ymmärtäkö väärin, ihailen ihmisiä jotka kokeilevat rohkeasti uutta ja lähtevät seikkailemaan pitkiksi ajoiksi maailmalle. Ja välillä haluan itsekin olla sellainen. Etenkin silloin, kun vien lapsen kouluun ja tajuamme ovella, että reppu unohtui kotiin. Etenkin silloin, kun koiralla on vatsatauti ja se on ulkoilutettava ja pestävä monta kertaa päivässä ja lähdettävä viiskolmekymmentä ulos säähän, jossa ei selviä ilman nastakenkiä pystyssä.

 

Sydämestäni olen vilkas ja vapaa vintagemarimekossa siirtolapuutarhapalstalleen pyöräilevä (elääkseen) kirjoittaja, joka voi lähteä yhtä lyhyellä varoitusajalla festareille tai Nicaraguaan.

Oikeasti olen töissä käyvä äiti, joka haluaa lapselleen mahdollisimman tasapainoisen ja turvallisen arjen, liikunnallisen elämäntavan sekä kasvulle ja kehitykselle tärkeitä rutiineja. Olen näennäisesti istunut siihen yhteiskunnan muottiin, kuten meistä suurin osa ja hyväksynyt kohtaloni. Ymmärtänyt myöhemmin, että nämä ovat todella niitä asioita, joita haluan tehdä. Minun valintojani. Valintojaan saa kuitenkin myös katua, olivatpa ne mitä tahansa.

 

Hyytävän tuulisista aamuisista koiralenkeistä ja unohtuneista repuista huolimatta olen silti tällä hetkellä oikein onnellinen. Enkä ole edes käynyt (vielä) Afrikassa.

 

 

Afrikan sijaan olen kuitenkin käynyt elämässäni läpi asioita, joita en toivoisi kenenkään joutuvan käyvän läpi koskaan. Vaikka yritän olla polustani kiitollinen ja tyytyväinen, sillä pystynhän vihdoin sanoa olevani onnellinen, uskon kuitenkin, että tähän onnellisuuden pisteeseen pääsee taatusti paljon helpommallakin. Vastoinkäymisten muka vahvistava vaikutus on niin viime vuosituhannelta. 

 

Tämän kivisen tien ja näiden tämänhetkisen elämän valintojeni (lue: lapsi ja kolme koiraa) olen joutunut kohtaamaan suurimmatkin luurangot kaapissani. Koska elämä ei koskaan ole antanut minulle tilaisuutta paeta Afrikkaan ja palata sieltä onnellisena start up-yrittäjänä takaisin elämän oravanpyörään (loppuunpalamisilla on muuten tapana toistua), olen joutunut kohtaamaan kaikki ongelmani ja henkilökohtaiset vikani silmästä silmään. Olen joskus katsonut itseäni ihan kirjaimellisesti peilistä silmiin ja sanonut kuvajaiselleni, että tää ei vaan voi jatkua enää näin. Ja sitten se ei ole jatkunut.

 

Kun ei voi paeta, joutuu kohtaamaan itsensä ja ottamaan vastuun elämästään. Monilla milleniaaleilla on ihailtava kyky paeta sitä ja yhteiskunta on tehnytkin paosta nykyään helpommin ja helpommin saavutettavaa.

 

 

Kun seuraavan kerran suunnittelet irtisanoutumista tai teet tarjousta asuttavasta pakettiautosta, mieti hetki. Voisiko täällä tehdä niitä asioita, jotka tekevät onnelliseksi?

Upeinkin matkakohde arkipäiväistyy ja elämästä saa mutkattomampaa Suomessakin kun hieman näkee vaivaa ja kohtaa niitä luurankoja.

 

Ja jos et mahdu siihen yhteiskunnan muottiin, toivon koko sydämestäni onnea matkaan.

 

Ja onnea ja rohkeutta matkaan myös kaikille meille, jotka loppuunpalamisista huolimatta rämmimme edelleen loskassa eteenpäin päivä kerrallaan.

INSTAGRAM @mirvaannamarian