Girlbossit ja bossladyt ovat käsitteenä pinnalla, mutta paitsi menestyviä naisyrittäjiä tai -johtajia, niillä voidaan tarkoittaa myös oman elämänsä supermimmejä. Kaikilla pitäisi olla joku oma osa-alue, jossa voi olla oman elämänsä bosslady ja tuntea itsensä itsevarmaksi menestyjäksi. Housupukuiset bossladykuvat korostavat liikaa bisnesmaailmaa ja siinä helposti arjen häikäilemättömän hyvin handlaava kolmen lapsen äiti tuntee alemmuutta, kun on keskittynyt uran sijasta perheeseen. Menestyä voi monilla muillakin osa-alueilla, kuin vain siinä kovassa bisnesmaailmassa. Ihmisten arvot ovat erilaisia ja raha tai menestys uralla ei ole kaikille se menestymisen mittari.

 

Bossladyn ehkä tärkein ominaisuus on kunnianhimo, eriksiantamattomuus ja usko itseensä. Se, että päättää tehdä jotain – oli se sitten mitä tahansa, ja tekee sen eteen töitä. Uralla näitä tavoitteita on tietysti helpompi asettaa, mutta samalla tavalla esimerkiksi kotiäiti voi asettaa itselleen tavoitteita ja tehdä kunnianhimoisesti töitä niiden eteen. Girlboss voi edetä harrastuksissa, päämääränä voi hyvinkin olla esimerkiksi hyväkäytöksinen lapsi (vaatii nimittäin aikamoista kasvatustyötä) tai sataprosenttinen läsnäolo. Nykyään jo se, että nainen voi sanoa olevansa itsevarma ja tyytyväinen itseensä ja elämäntilanteeseensa on aikamoisen girlbosseilun tulos. Itse olen ainakin jo kyllästynyt siihen stereotypiaan, mikä bossladyjen ympärillä pyörii.

 

 

He tekevät kovasti töitä, pitävät myös kovasti meteliä työnteostaan, tienaavat hyvin,  sietävät ja kestävät kaiken ja nousevat aina uudelleen pystyyn. Kuin tyypilliset miesjohtajat ennen vanhaan puku päällä painavat palaverista toiseen, liikkuvat säännöllisesti ja pitävät tiukasti kiinni omasta, viimeisen päälle hiotusta henkilöbrändistään. He eivät väsy, eivät koe työuupumusta ja kasvattavat samalla täydellisiä lapsia. Eihän tällaisia ihmisiä oikeasti olekaan. Monella tuntuu olevan vain hirveä tarve pitää sitä meteliä girlbossiudestaan ja elää elämää, joka ei välttämättä edes tunnu hyvältä. Bosslady saa olla herkkä, hän saa tarvita muita ihmisiä, hän saa joskus levätä. Aina ei tarvitse olla vahva, vaatii rohkeutta ja itsevarmuutta olla toisinaan myös heikko ja tarvita apua. Olen kohdannut tämän monta kertaa, olen itse todella kova tekemään töitä ja minulla on hirveä säilyttää aina itsenäisyyteni ja tietynlainen riippumattomuuteni. Vaikka elämässä tulisi mitä kamalaa vastaan, vakuuttelen ensin itselleni että pärjään kyllä, ja sen jälkeen muille. Jos viitsin edes kertoa ongelmistani kenellekään. Nimittäin se, jos joku on sitä jänistämistä. On niin hirveän vaikeaa olla heikko toisten ihmisten edessä. Ajattelin pitkään, etten voisi koskaan mennä edes terapiaan, sillä en halua itkeä vieraan ihmisen edessä.

 

 

Girlboss ja bosslady -käsitteiden määritelmää voisikin uudistaa. Bosslady uskoo itseensä, ei pelkää näyttää myös herkkyyttään ja haavoittuvuuttaan mutta silti tekee lujasti töitä omien unelmiensa eteen. Hänen ei tarvitse tehdä kuitenkaan itsestään numeroa ja heilua lehtien kansissa mainostamassa bossleidiyttään. Olemme jokainen vastuussa omasta onnellisuudestamme ja aivan liian moni jää laakereilleen lepäämään ja valittelee sitten tilannettaan koko loppuelämänsä. Bosslady päättää tehdä muutoksia ja niitä hän myös tekee. Saan välillä kuulla tutuilta ja tuntemattomilta, kuinka helppoa elämäni on ja helppohan mun on hyvinvoinnista puhua, kun kaikki on tasapainossa. Olen tehnyt kuitenkin nykyisen elämäntilanteeni eteen aivan valtavasti töitä eikä kukaan voi tietää, mitä kaikkea tässä ja nyt oleminen on vaatinut. Olen tehnyt paitsi töitä mistä olen tienannut omat rahani, myös todella paljon töitä oman fyysisen ja psyykkisen hyvinvointini eteen. Perheen ja lapsen eteen tehdystä työstä nyt puhumattakaan. Olen saavuttanut asioita, joista olen aiemmin voinut vain unelmoida (nyt en puhu mistään materiasta) ja voin vihdoin sanoa olevani oman elämäni girlboss. Mikä tekee sinusta bossladyn?

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


Mikä ihana idea sateisen illan iloksi, yhteistä askartelua lapsen kanssa syksyisellä teemalla. Nimittäin tänään meillä valmistui taas yksi kurpitsalyhty luistelutreenien jälkeen..

 

 

Halloween lähestyy ja joka ilta on yhä aiemmin pimeää. Nyt on ollut parina päivänä niin hämärää ja harmaata, että tuntuukin, kuin päivä ei olisi alkanut ollenkaan. Juuri ennen ensimmäisten joulukoristeiden kaivamista kaapista monet koristelevatkin kotia Halloween-teemalla. Taidan ehkä itsekin kaivaa muutamat hämähäkit, luurangot ja seitit varastosta tähän loppukuun ajaksi, marraskuun alusta sitten sisustus on yhtä joulua.. Kurpitsalyhty on ihana piristys ja helppo tapa tuoda Halloweenia kotiin ilman sen kummempia koristeita. Se antaa kauniisti valoa ja kurpitselyhdyn tekeminen on hauskaa puuhaa vaikka yhdessä lasten kanssa. Lapsia tosin kannattaa pyytää vain avustajaksi, kurpitsalyhty vaatii sen verran teräviä veitsiä, että pienet kädet kannattaa pitää kaukana. Micaelin suosikkikohta lyhdyn teossa onkin aina kurpitsan tyhjennys sekä kynttilän puhaltaminen.

 

 

 

Kurpitsalyhty valmistuu hetkessä. Leikkaa isolla veitsellä ensin kurpitsa sen yläosasta kokonaan auki. Tyhjennä kurpitsa isolla lusikalla, ja jos haluat, voit käyttää kurpitsan ”lihan” ruoanlaitossa, kurpitsakeitto on ihanaa. Hifistelijä paahtaa siemenetkin uunissa. Minä en. Jos haluat suunnitella kurpitsan kasvot etukäteen (kannattaa ainakin ensimmäisellä kerralla) piirrä ne esimerkiksi ohuella tussilla tai kuulakärkikynällä kurpitsan pintaan. Leikkaa silmät, nenä ja suu irti terävällä, kapealla veitsellä. Jos haluat kurpitsalyhdyn kestävän pitkään hyvänä, huuhtele kurpitsan sisäpuoli etikalla. Kun naama on valmis, aseta lyhdyn sisään tuikku, laita yläosa takaisin kanneksi ja niin kurpitsalyhty piristää pimeitä iltoja ilkikurisesti hymyillen. Happy Halloween!

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

Syksyn pimeät illat, puista putoavat lehdet ja vesisade.. No, en pidä sateesta sillä rakastan ulkoilla kirpeässä syyssäässä, mutta muuten olen ollut enemmän kuin innoissani tästä vuodenajasta. Vaikken syksyihminen olekaan, hämärät päivät tuntuvat turvalliselta omalta kuplalta, johon muilla ei ole mitään asiaa. Kotona saa olla ihan rauhassa, kukaan ei ihmettele miksei käy ihmisten ilmoilla. Rutiinit pysyvät viikosta toiseen ja arki on tasaista, kotona on siistiä ja elämä kaikin puolin stressitöntä. Kesällä sitä haluaakin olla menossa kokoajan, nyt nautin kun ei tarvitse. Syksy on introvertin parasta aikaa.

 

 

En pidä yllätysvieraista on ehkä lievä ilmaisu. En jaksa olla jatkuvasti pakkaamassa laukkua ja sinkoilla reissusta toiseen pakoon syksyn sateita. Tarpeeksi monta vuotta kun sitäkin tekee, tajuaa että se tyytyväisyys ja stressittömyys syntyvätkin nimenomaan siitä tasaisesta arjesta ja niistä toimivista rutiineista. Treenaaminen on helppoa kun joka viikko voi noudattaa omaa saliohjelmaa ilman poikkeuksia, rahaa ei kulu mihinkään ylimääräiseen ja jatkuva meneminen ei stressaa ollenkaan. Joku saattaa pitää tylsänä, mutta olen nykyään jopa ylpeä siitä, että olen introvertti ja uskallan sanoa sen ääneen.

 

 

Pidin joskus itsekin itseäni tylsänä ja usein olen mennyt pää kolmantena jalkana jatkuvasti jossain vain siksi, että on ollut muka ”pakko”. Ajattelin että kyllähän kunnon ihmisen kuuluu olla sosiaalinen ja tavallaan kai myös pelkäsin jääväni jostain paitsi jos skippasin vaikka yhdenkin bileviikonlopun. Nyt voin vain naureskella nuoruuden hölmöilylleni. Kuinka monena aikaisena sunnuntaiaamuna olenkaan ajatellut, että voi niitä bailaajia, kun jäävät tästä ihanuudesta paitsi. Introvertti minussa näkyy paitsi siinä, ettei huvita usein lähteä ihmisten ilmoille, myös siinä etten välttämättä sovi edes ystävien tapaamisia tähän aikaan vuodesta. Nyt jos koskaan on kiva vain olla. Laittaa kotia, siivota kaappeja perinpohjaisesti ja nauttia hiljaisuudesta korkeintaan oman perheen kanssa.

 

Toisaalta tarvitsen aina toisinaan pienen irtioton, silloin on hauskaa elää hetki aivan toisenlaista elämää ja tavata ystäviä sekä pitää hauskaa unohtaen kotiasiat ja neuleverkkarit. Mutta mulle riittää yksi ilta silloin tällöin, jokaviikkoisesta menemisestä vain ahdistun. Olen aiemmin kirjoittanut introverttinä elämisestä postauksen, jonka löydät täältä.

 

 

Onko teidän joukossanne introverttejä? Vai ovatko tällaiset mummeleiden elämän ihannoijat tylsiä? Puhuin juuri ystäväni kanssa puhelimessa yli puoli tuntia siitä, kuinka ihanaa on vain olla kotona. Onneksi lähelläni on tyyppejä, jotka jakavat saman ajatusmaailman. Silloin on paljon helpompaa vain jäädä kotiin. Toisaalta nämäkin voivat olla vain kausia, sillä ainakin itse tunnistan, että tällä hetkellä hektinen arki töiden, harrastusten ja lapsen kanssa vaatii vastapainokseen pitkiä yöunia, lepoa ja sitä ihanaa kotona oleilua josta nautinkin nyt tähän vuodenaikaan kaikkein eniten. Tämä pimeys t0dellakin on introvertin parasta aikaa. Kaksi seuraavaa viikonloppua onkin bookattu ystävien näkemistä varten, joten marraskuussa on taas aikaa vain olla täällä omassa piilossa. Kuulostaako tutulta?

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian