14 maaliskuun 2022

Posted at 12:51h in Kauneus, Meikit by
4 Likes

EYELINER, NOIN 22 € / TARTE

 

Mikä asia ulkonäössä yhdistää aamulentoja, dagen efteriä ja vastasyntyneiden vanhempia? Vastauksia voi olla monia, mutta yksi on ainakin väsymyksestä punaiset silmät. Kukonlaulun aikaan lentokentän vessassa peiliin katsoo muuten ihan huoliteltu tyyppi, mutta katseessa on jotain, joka saa koko ilmeen näyttämään väsyneeltä. Yllättävä apu löytyi Sephoran visiitiltä, nimittäin Tarte Cosmeticsin Fake Awake -eyeliner. Hieman geelimäinen rajauskynä tekee alaluomen sisärajauksesta periaatteessa huomaamattoman, mutta herättää silmät eloon lyhyistä yöunista huolimatta. Nuden sävy peittää punertavan alaluomen sisäpuolen tehokkaasti ja saa silmät näyttämään suuremmilta. Itselläni ainakin valkoiset kajalit ovat jääneet useista yrityksistä huolimatta meikkipussin pohjalle niiden luonnottoman valkoisen sävyn takia, mutta tämän nuden sävy saa tarttumaan rajauskynään joka aamu. Pysyvyys on perinteisen kajalkynän luokkaa, joten unisina aamuina se kannattaa napata käsilaukkuun mukaan. Tarten meikkituotteita saa Sephorasta sekä brändin oma verkkokauppa toimittaa nykyään myös Suomeen.

 

INSTAGRAM @mirvaannamarian


11 maaliskuun 2022

Posted at 12:26h in Hyvinvointi by
3 Likes

 

Minun oli pitänyt mennä jo monena aamuna SuperSupFitin tunnille, mutta jos en nukkunut jet lagissani pommiin, tunti oli täynnä tai aikataulu ei vain osunut. Kun vihdoin pääsin ensimmäistä kertaa laudan päälle – niin, sen päälle pääseminen vedestä ei aina olekaan ihan pala kakkua – harmitti, etten ole tehnyt tätä aiemmin. Tunnin hiit-treeni SUP-laudalla oli ensimmäiseksi koronan jälkeiseksi treeniksi todella haastava, mutta voisin kuvitella että tästä tulisi lempilajini jos voisin tehdä sitä useammin. SuperSupFit on Dubaissa SUP-treenitunteja järjestävä ihanan sympaattisen ohjaaja Sophien yritys, joka pitää vakiovuoroja trendikkäillä beach clubeilla kuten Driftillä, White Beachilla ja Nikki Beachilla, mutta tunteja on mahdollista varata myös omalle porukalle muihinkin kohteisiin.

 

Meillä kävi tuuri ja saimme Roosan ja Adan kanssa oman yksityistunnin, sillä aamuvarhaisella Driftillä ei ollut muita osallistujia. Päivän ensimmäinen tunti oli tunnin SUP-jooga eli laudan päällä tehtävä joogaharjoitus ja toinen tämä SUP HIIT, jossa tunnin ajan teimme perinteisen HIIT-treenin, joka olisi aivan tarpeeksi haastava kuivalle maallekin, saati sitten SUP-laudan päälle. Aika meni kuitenkin kuin siivillä, sillä kokemus oli luultavasti hauskinta liikuntaa koskaan. Tasapainoharjoitukset, 360° hypyt ja pallon heitot kaverille (kyllä, kaikki SUP-laudan PÄÄLLÄ) saivat sukeltamaan laudan päältä veteen lukemattomia kertoja ja vaikka treenin jälkeen jäätiin Driftille nauttimaan päivästä lähinnä tärisevin käsin, menisin milloin tahansa uudestaan. Harmi, ettei Suomessa ole vastaavia olosuhteita tämän järjestämiseen! Tosikoille mitä parhain tapa heittäytyä. Olla se lapsi, joka on joskus ollut.

 

Täällä pääsee kuitenkin kesällä suppailemaan ihan muuten vain ja jos et ole vielä kokeillut, suosittelen lämpimästi. Kaltaiseni suhteellisen kokenut treenaajakin saa siitä aivan uudenlaista ärsykettä keholle ja jokaisen suppailun jälkeen tuntuu kuin olisi käynyt pilatestunnilla.

Ajattelin ensin, onko vähän järjetetöntä kirjoittaa blogiin yhdestä tuhansien kilometrien päässä tehdystä treenistä, mutta koko homman pointti oli hauskuus. Laudan päällä kukaan ei välitä miltä näytät ja kaikki keskittyvät vain omaan suoritukseen. Aikuinen saa palata hetkeksi lapseksi, pitää hauskaa ja pudota välillä pää edeltä veteen, ja nousta taas ylös. Homman hienous kun ei ole upeat puitteet ja trendilaji, vaan lopulta kyse on jostain suuremmasta.

 

 

Mitä ja missä? SuperSupFit treenit Dubain trendikkäillä rantaklubeilla.

Mukaan Pyöräilyshortsit ja urheilutoppi osoittautuivat mainioksi vaatevalinnaksi, bikinit olisivat turhan paljastavat. Laudalle mennään altaan kautta, joten vaatteet kastuvat heti kättelyssä. Hymyä ja seikkailumieltä!


08 maaliskuun 2022

Posted at 13:56h in Hiukset, Kauneus by
6 Likes

 

Ja muita yhtä isoja ongelmia. Koko maailman ollessa ylösalaisin, koin aluksi tarvetta kirjoittaa ajatuksiani ylös. Mietin, purkaisinko niitä tänne blogiin. Sen verran olen, onneksi, kolmekymppisenä oppinut, että jos et ole ihan varma, mieti vielä. Ja niin minä mietin. Mietin aina toisinaan tätä koko blogia ja sen kohtaloa. Mikä tarkoitus tällä enää on, kun lopetin oikeastaan kaikki sometyöni vuoden alussa? Koska kerrankin mietin ennen kuin toimin, ymmärsin, että tämän tarkoitus on just se sama kuin silloin, kun aloitin, enkä tienannut blogin päivittämisellä senttiäkään. Se on pieni pakopaikka hetkeksi kaikesta siitä, jota uutiset ja iltapäivälehdet meille taukoamatta syöttävät. Se on se naistenlehti, jota ei kukaan enää Suomessa toimita. Se on sitä ajoittain hyvinkin kevyttä hömppää, johon tartutaan hammaslääkärin odotushuoneessa, kun halutaan ajatukset muualle. On valtavan tärkeää tuoda elämän (lue: etenkin Venäjän) epäkohtia esiin ja lisätä tietoisuutta, mutta on myös tärkeää huolehtia omasta hyvinvoinnistaan. Ei humaanisinkaan ihminen voi jatkuvasti lukea vain negatiivisuudesta, eikä hänen tarvitse. Ja näin aloitan nämä kepeämmät aiheet kirjoittamalla siitä, kuinka vesi pilasi hiukseni ja miten sinä voit välttää vastaavan hiuskatastrofin.

 

Tähän tukkaan olen tottunut.

 

Olen ollut syksystä lähtien useita viikkoja Dubaissa. Vaikka tiesin UAE:n veden vaikuttavan hiuksiin monellakin tavalla negatiivisesti (lisääntynyt hiustenlähtö, takkuuntuminen, värin haalistuminen, tahmaisuus.. ja tämä on vasta alkua!), en ajatellut ongelmien ilmaantuvan niin nopeasti. Hanasta tuleva vesi Arabiemiraateissa on siis kemiallisesti käsiteltyä merivettä, joka todella tuntuu siltä. Se ei haise, eikä liiemmin maistu ja on ihan kirkasta, mutta pesisin mieluummin hiukseni suomalaisen mökkirannan kaislikossa kuin dubailaisessa suihkussa. Aloin ensimmäisen viikon jälkeen kaivata itselleni paikallisten käyttämiä huiveja.

Ensimmäisenä syytin aurinkoa värin haalistumisesta. Pian tajusin, ettei ongelma ole vain haalistunut väri. Kotona käyttämäni shampoot, hoitotuotteet ja kuivashampoot tuntuivat hirveiltä. Hiukset näyttivät likaisilta toisena päivänä pesusta, vaikka Suomessa pesuväli on helposti viisikin päivää. Kiharat eivät pysyneet ja hiukset olivat niin lättänät, ettei niitä pelastanut edes Batisten volume. Ei mikään. Kaikki, jotka ovat käyttäneet Batisten volumea, tietävät mistä puhun. Paniikkikampausten paniikkikampaus, lierihatun alle tehty niskanutturakin, tuntui ällöttävältä, sillä hiukset olivat tahmeat. En ihmettele, että voimakas hiustenlähtö on erittäin yleistä Arabiemiraateissa.

 

Googlasin kyllästymiseen asti ja luin artikkeleja, joissa veden mainetta yritetään puhdistaa (luultavasti paljon itse vettä enemmän). Kyynisyyteni ja luottamukseni yhdenkään yhteiskunnan antamia tietoja kohtaan  on tällä hetkellä pohjamudissa, joten luulen, että teoriat hikoilevasta päänahasta ja kosteasta ilmasta ovat vain keksittyjä. Miksi hiukseni eivät Suomen hellekesässä näytä siltä? Todetaan nyt vielä tähän väliin, että mitä useammin hiuksia pesi, sitä pahemmaksi ne menivät. Kyse ei ollut siis siitä, että ne olisivat olleet likaiset.

Löysin onneksi suihkun hanaan asennettavan suodattimen, mutta sekään ei poista ongelmaa täysin. Oli pikaisesti keksittävä, miten saan hiukset puhtaiksi, sillä lättänä tahmakampaus tuntui vaikuttavan koko yleisilmeeseen.

 

Kuvassa yksi parhaimmista syväpuhdistavista tuotesarjoista, OGX.

 

Koska syväpuhdistavissa shampoissa ei lukuisten käyttökokemusten mukaan ole juuri eroa onko kyseessä markettisarja vai kallis selektiivisen ylähyllyn purkki, marssin lähimpään Carrefouriin ostamaan halpaa syväpuhdistavaa shampoota. Parin kokeilukerran jälkeen toimivin yhdistelmä olikin tuplapesu syväpuhdistavalla shampoolla käyttäen samalla päänahalle harjaa, jotta shampoo varmasti tunkeutuu jokaisen hiuksen väliin. Tämän jälkeen pesu vielä normaalilla shampoolla sekä paksu hoitoaine tai naamio. Lopuksi huuhtelin hiukset vielä pullovedellä. Vaikka käytän normaalisti aina hiustenkuivaajaa, tahmatukalle sopi paremmin ilmakuivaus itsekseen. Kun hiukset sitten olivat täysin kuivat, suihkin tyven täyteen kuivashampoota. Haalistunutta sävyä sain takaisin käyttämällä hoitoaineena vaaleiden hiusten luottosävyttäjää, Goldwellin Softcoloria sävyssä 10V. Muutos oli suorastaan uskomaton.

 

Ongelma ei koske kuitenkaan vain Arabiemiraatteja. Saman olen havainnut aikanaan Espanjassa. Tummien hiusten kanssa tilanne oli vielä jotenkin siedettävä, mutta vaalealla tukalla toivoton. Vesi pilaa hiuksia myös Suomessa tietyillä alueilla, jos se ei ole täysin puhdasta. Jos kärsit siis vastaavasta ongelmasta reissuissa tai vaikka mökillä tai mummolassa maalla, kokeile tätä hieman työläältä kuulostavaa rutiinia. Saat jokaisen siihen käytetyn minuutin (ja euron) takaisin fiiliksessä, kun hiukset ovat taas ilmavat, kiharat pysyvät ja päänahka tuntuu hengittävän normaalisti.

 

INSTAGRAM @mirvaannamarian


26 helmikuun 2022

Posted at 19:52h in Ajatukset by
14 Likes

 

Maailman ja koko elämän epäreiluus iski taas vasten kasvoja, kun torstaiaamuna se koko maailma sai lukea ikäviä uutisia. Sota on lähempänä kuin suurimmalla osalla meistä suomalaisista koskaan on ollut. Vaikka Ukrainassa on sodittu jo kahdeksan vuotta, ei kukaan ollut varautunut tähän. Some on täyttynyt epäuskosta, kuinka vuonna 2022 voi tapahtua näin? Kuinka yksi ihminen voi saada näin paljon pahaa aikaan?

Kukaan ei ollut tähän valmis. Siihen ei pidä olla valmis. Maailma on edelleen rikki pandemiasta. Yhdessä yössä pandemiasta ei puhu kukaan. Sodasta puhuvat kaikki.

 

Tuijotin pitkään vilkasta kaupunkia parvekkeelta. Valot vilkkuvat, suihkulähteissä virtaa vesi, turistit vaeltavat kohti maailman suurimpia ostoskeskuksia. Lentokoneet nousevat ja laskevat. Elämä jatkuu. Samaan olen kiinnittänyt huomiota aina silloin, kun oma maailmani on pysähtynyt. Kun kaikki on ollut mustaa eikä ole nähnyt mitään keinoa päästä eteenpäin, elämä ympärillä on jatkunut. Se on jatkunut, vaikka olen huutanut ääneen etten jaksa enää yhtään. Elämäni hirveimpinä päivinä, silmät surusta turvonneina, olen nähnyt kuinka joku menee töihin. Kävelee kouluun. Joku jopa hymyilee.

Aamu muuttuu päiväksi, iltapäivästä tulee ilta. Askel, toinen. Hengitys sisään, hengitys ulos.

 

Maailman tilanne on hirveä. Siltä ei voi, ja siltä ei saa sulkea silmiä. Koko maailman täytyy tietää mistä on kyse, jotta tilanteelle voisi edes tehdä jotain ja maailman täytyy tietää, kuka on tästä vastuussa. On uskomatonta, että kaiken takana todella voi vuonna 2o22 olla yksi ihminen.

Tällä hirmuteolla koko maailma sai myös muistutuksen. Tämä ei ole ainoa sota. Ukraina ei ole ainoa uhri.

 

Niin kauan kuin muistan, muistan aina jollain tavalla sodan koskettaneen. Lapsena ystävän isä oli rauhanturvaajana, ja tämän kautta maailman sodat saivat kasvot. Isovanhempani ovat kaikki eläneet sodan aikana Suomessa. Isoisäni taisteli rintamalla itsenäisyytemme puolesta. Kun joskus jo hieman vanhempana juttelin isoäitini kanssa ja hän kertoi koulumatkastaan, jolloin pommikoneet lensivät lasten yli, iski tajuntaani jotenkin aivan eri tavalla se, kuinka elämä totta vie jatkuu sodasta huolimatta. Lapset todella menevät kouluun.

Koronapandemian kohdalla uskoin vielä maaliskuussa sen jatkuvan vain joitain viikkoja. Pessimistisyyteni on toki lisääntynyt näiden kahden vuoden aikana monestakin syystä, mutta tämä ei ole vain sitä. Sen verran ymmärrän maailmanmenosta, että tämä tilanne ei ole ohi viikoissa. Se tuskin on sitä vuodessakaan. Jotain on menetetty jopa pysyvästi.

 

Turvallisuudentunne on osa tätä. Omassa lintukodossamme olemme saaneet sulkea silmät maailman pahuudelta. Tavallaan tunsin jotain lempeää myötätuntoa lukiessani epäuskoisia kommentteja siitä, kuinka vielä vuonna 2022 voidaan sotia. Voidaan ja maailmalla on sodittu jatkuvasti. Joka ikinen päivä jossain on kuollut viattomia siviilejä. Toiset sodat eivät pääty koskaan. Kun kysyin aikuisena naisena nuorelta amerikkalaiselta mieheltä, missä hän menetti jalkansa, vastaus oli sota.

Nyt sota, voi kuinka epämiellyttävä sana se on jo kirjoittaakin, on tullut lähelle. Se on tullut jokaisen silmille, jokaiseen puhelimeen, uutis- ja somekanavaan. Lintukoto ei tunnu lintukodolta. Kenen sanaan uskaltaa enää luottaa? Voinko luottaa siihen, että voin kotimaassani kulkea turvassa? Kukaan ei tiedä.

 

Sillä välin, kun emme voi mitään muuta kuin odottaa ja toivoa, elämä jatkuu. Maailma ei pysähdy, ei edes sotaan. Katsoessani kuvia tuhoutuneista kodeista, perheensä ja puolisonsa evakkobussiin jättävistä ukrainalaisista miehistä ja kellariin rakennetusta vastasyntyneiden teho-osastosta, elämän jatkuminen ei tunnu kovin todennäköiseltä. Silti, tälläkin hetkellä hengität. Katson taakseni ja näen ikkunasta tämänkin miljoonakaupungin elämän jatkuvan. Keskustelupalstalla edelleen puhutaan pahaa, vaikka luulisi maailman pahuuden riittävän ilmankin. Elämä totta vie jatkuu.

Juuri se on se taika, joka auttaa meitä uskomaan parempaan huomiseen. Askel, toinen, kolmas. 

 

Mielenterveyden ammattilaiset kehottavat tarttumaan arkisiin rutiineihin ja lukemaan uutisia kohtuudella. Arjessa on taikaa. Toistuvat rutiinit pitävät kiinni elämässä. On pakko tehdä ja ajatella muutakin.

Kannattaa myös muistaa kriittinen medialukutaito. Järkytys ja shokeeraavat uutisjutut myyvät, joten niitä myös kirjoitetaan. Niitä erityisesti otsikoidaan. Ahdistavimmat otsikot kannattaa ehkä klikatakin auki ja tehdä tekstistä sitten oma järkevä tulkinta. Etenkin, jos satut olemaan se, joka ahdistuu jo pelkistä lööpeistä.

 

Maailmalta ei saa sulkea silmiä, mutta rajansa kaikella. Elämä jatkuu ja nyt on tärkeää nauttia kiitollisena jokaisesta päivästä, jonka me saamme elää. Uskon, että ilo ja rauha voivat olla sodasta huolimatta läsnä. Meillä jokaisella kun on paljon, mistä saamme olla kiitollisia. Älä pode huonoa omaatuntoa, jos naurattaa. Saa nauraa ja juhlia. Pitää nauraa ja juhlia jos on niin onnekas, että siihen on aihetta.

 

Jos pystyt, etsi järkevä järjestö, jonka kautta voit auttaa myös Ukrainan elämän jatkumista.


15 helmikuun 2022

Posted at 10:16h in Ajatukset by
8 Likes

 

Ensin ajattelin kirjoittaa jotain rakkaudesta. Sen jälkeen vähän siitä, etten pidä ystävänpäivästä. Ja sitten siitä, että pidän kyllä ystävänpäivästä, mutta en pidä tästä ällömakeasta rakastavaisten päivästä, jollaiseksi vanha kunnon ystävänpäivä on muuttunut.

Sitten päätin, etten kirjoita ollenkaan. Some oli muutenkin aivan täynnä kukkia, leivonnaisia, pariskunta- ja ystäväkuvia. Tavallaan oli ihanaa nähdä, kuinka ihmisillä on pandemiankin keskellä ystävät.

Niin ja ne puolisot.

 

 

Kaikilla ei ole. Toivottavasti ihan kaikilla oli silti eilen kiva päivä. Emme kuitenkaan voi elää elämää niin, että ajattelisimme aina ”en voi julkaista tätä kuvaa, koska kaikilla ei ole..” Aina on joku, joka ei voi viettää joulua. Joku, jonka syntymäpäiville ei tule kukaan.

Joku, jonka sydän on särkynyt ystävänpäivänä.

 

Tämänkaltaiset juhlapäivät muistuttavat ainakin itseäni siitä tärkeimmästä tekijästä, mikä vaikuttaa onnellisuuteen ja hyvän elämän kokemukseen. Olemme siitä vastuussa ihan itse.

Tottakai olisi ihanaa saada kukkia, timantteja ja yllätyslomamatkoja, kenestäpä ei, mutta olen oppinut itse ajattelemaan ne vain ”ekstrana”. Meidän vastuullamme on olla ensin onnellisia, sitten saada kukkia tai timantteja. Ja mikä parasta, niitä voi ostaa ihan itse itselleen tai jättää ostamatta, ja olla silti onnellinen.

 

 

Sanotaan, että maailma näyttäytyy meille sellaisena kuin ajattelemme sen olevan. Sitä manifestointia, ehkä? Olen luullut lapsesta asti olevani se elokuvien ruusuntuoksuinen romantikko, mutta elämässäni ei ole kuitenkaan ollut liiemmin ruusuja eikä romantiikkaa. Siirappista parisuhdesisältöä on kai turha odottaa, mutta olen onnellinen. Ja sen onnen eteen voin, ihan käsi sydämellä, kertoa tehneeni valtavasti töitä. Onnellisuus, joka ei näin lähtökohtaisesti ole riippuvainen kenenkään toisen teoista, on tila, joka päihittää jokaisen romanttisen eleen.

 

On jopa hieman erikoista todeta olevansa onnellinen, kun on viimeksi aamulla miettinyt, että milloin olisi ollut edellisen kerran sellainen aivan mahtava päivä, joku ihan voittamaton fiilis tai ylipäätään milloin olisi ollut päivä ilman jotain ahdistavaa ajatusta ja stressiä. No, en edes muista. Mutta jossain stressin, huolten, ahdistavien ajatusten ja sen välillä vähän kaikesta ärsyyntymisen alla on kuitenkin aika vankasti rakennettu rauha ja tasapaino, jota ei enää arkikaan oikein horjuta. Kovin pahasti ainakaan.

Muiden ihmisten tehtävänä on nykyään tuoda elämääni lisää sitä ekstraa (eikä sen tarvitse olla ruusuja tai timantteja), mutta vastuu siitä, että elämäni on kivaa, tasapainoista, hauskaa, onnellista ja mielenkiintoista, on täysin minulla. Vapauttavaa, eikö vain?

 

Kun antaa itse itselleen onnea, tasapainoa ja rauhaa, saa sitä varmasti sen jälkeen myös muilta.

Olisi kiva treffata myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian