Nyt kun istun sadepäivänä työpöytäni ääressä, vieressä harvinaisen nopeasti yliviivattu to do -lista ja tutussa mukissa sitä tuttua kahvia, voisin kuvitella olevani töissä ensimmäisiä päiviä kesäloman jälkeen. Iltapäivällä sulkisin koneen, ajaisin Meripuiston eteen ja nappaisin Miksun kyytiin. Auto parkkihalliin, portaita ylös kotiovelle.. Koirat kävelylle ja arki-illallisen valmistuksen kimppuun. Ruoan sulattelun jälkeen iltalenkki Kaivarin rannoilla, seuraavan aamun aamiaisen valmistelu sekä vaatteet ja päiväkotitavarat valmiiksi.. Kuuma suihku ja ajoissa sänkyyn. Kunnes saisin taas huomenna palata tänne sen puiston ja aamukävelyn kautta.

 

Sen sijaan olen töissä keskellä loputtomalta tuntuvaa kesäloma-etätyö-remppaevakko”lomaani”, asun muutaman päivän hotellissa ja palaan viikonlopuksi Hankoon. Saisinpa kirjoittaa tavallisesta arjesta. Saisinpa elää sitä. Siinä missä vuosi 2020 vei ensin pois kaiken kodin ulkopuolisen huvin ja kahlitsi sinne, vei tämä kesä taas pois sen kodin. Tutun ja turvallisen arjen, jota tämä vuosi on horjuttanut nyt vähän joka suuntaan.

 

 

Vaikka tässä on ollutkin kaikennäköistä hauskaa ohjelmaa ja rakastan spontaaneja juttuja sekä tietynlaista huolettomuutta, ei mikään elämässä ole niin ihanaa kuin se tavallinen arki. Se on paratiisi, jonka arvon ymmärtää vasta, kun siihen tulee säröjä. Tavoittelemme aina sitä hyvää elämää, mutta monen elämä on kovin hyvää jo nyt. Sen kun tajuaa usein vasta sitten, kun sen peruselementtejä horjutetaan. Elämä voi muuttaa suuntaansa jo tänään, ja silloin juuri se tavallinen arki on sitä, jota toivoo kaikkein eniten. Mitä enemmän saa, sitä enemmän osaa arvostaa niitä perusjuttuja. Näin itse ajattelen. Kun on saanut matkustaa maailman ääriin, ymmärtää että paras paikka on kuitenkin koti.

 

Kuinka onnekas ja kiitollinen olenkaan, kun saan sanoa rakastavani arkeani. Että minulla on aivan ihana työ, ihana perhe ja koti. Oma kodittomuuteni on väliaikaista ja ”itseaiheutettua”, joten narinani siitä on kuitenkin pientä – ja niin turhaa. Me kuitenkin tarvitsemme aina välillä muistutuksia niistä elämän tärkeistä asioista, joita arjen kiireissä helposti alkaa pitää itsestäänselvyyksinä. Meidän rakkaimmat, ihmiset ja paikat, eivät ole ikuisia. Ole siis kiitollinen tästä hetkestä, count your blessings, ja unelmoi tulevista.

 

Oma koti- ja arkikaipuuni nousi Helsinkiin tullessa niin kovaksi, että päätimme kuitenkin muuttaa hetkeksi keskustaan elokuusta alkaen. Miksulla alkaa kuitenkin Ullanlinnassa eskari ja elokuusta alkavat pyöriä myös säännölliset harrastukset 3-4 kertaa viikossa, joten kaikki on niin kovin paljon helpompaa näin ♥ Luksusta kun on myös pyykinpesukone, kunnon sänky ja ne ah, niin tylsät rutiinit. Niin ja voi vitsi, uuni!! Lupaan täyttää koko blogin leivontajutuilla ens kuussa.

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

Mitä parhainta kotimaanmatkailua! Koronarajoitukset pakottivat meidät pysymään tänä kesänä Suomessa ja hyvä niin. Pääsin vihdoin näyttämään ystäville ja perheelleni enemmän Ahvenanmaata. Viime kesänä piipahdimme vain pikaisesti Rödhamnissa lounaalla matkalla Ruotsiin ja Maarianhaminassakin viivyttiin vain pari yötä. Ahvenanmaalla on aina paikka sydämessäni, olihan se isäni koti. Mutta voi kuinka paljon kaikkea muutakin ihanaa sillä on meille tarjota. Ahvenanmaa ja koko Ahvenanmaan saaristo ovatkin ykkössijalla jos kotimaanmatkailun kesäkohteita kysytään. Näin kaunista saaristoa ei mistään muualta löydy.

 

 

 

Moni pitää Ahvenanmaalle lähtemistä hankalana. Ehei, sinne on joskus lähdetty ihan yhden yön reissullekin. Nyt en tiedä miten isot autolautat liikkuvat – ainakin Tallink Galaxy ja Viking Amorella tulivat vastaan tänään kun ajettiin Maarianhaminasta pois päin – mutta normaaliaikatauluilla Turun satamasta pääsee aamulautalla Maarianhaminaan ihan muutamassa tunnissa (aika kuluu helposti laivalla syöden ja vaikka ostoksia tehden) ja takaisin pääsee yhtä lailla äkkiä, sekä lisäksi Helsinkiin iltalautalla, jolloin viettää vain yön laivassa. Lento Maarianhaminaan kestää reilut puoli tuntia sekin, joten miksei voisi lähteä vaikkapa viikonlopuksi mökille hurmaavaan saaristoon?

 

 

 

Lapsena me mentiin aina Ahvenanmaalle saariston rengastietä pitkin. Suomen saariston rengastie on upea sekin, mutta jos se on jo tuttu, kannattaa reittiä jatkaa Ahvenanmaan rengastielle. Brändö, Kumlinge, Vårdö-Manner-Ahvenanmaa reitti on pohjoisin – ja upea! Manner-Ahvenanmaan läpi ajaa todella nopeasti, noin tunnissa. Eteläisempi rengastie vie Föglöön, Sottungaan ja aina ulkosaaristoon, Kökariin asti. Suuri suositus roadtripille. Pyöräily saaristossa on myös jotain niin ihanaa, ettei hymyistä meinannut tulla loppua kun kiidettiin pitkin punertavia asfalttiteitä.

 

Tästähän tuli nyt varsinainen matkaopaspostaus. No, Ahvenanmaa on nähtävä ja koettava itse. Etenkin sinun, joka koet olevasi kotona sileillä rantakallioilla, valtavien aaltojen lyödessä niitä vasten. Lampaiden ja omenatarhojen keskellä, lähiruoan, käsinkosketeltavan historian ja mitä kauneimman luonnon ympäröimänä. Ahvenanmaa on kaikkea sitä.

 

Tänään me lähdettiin aamiaisen jälkeen ajamaan Maarianhaminasta Hankoon. Meinattiin pysähtyä matkalla, jäädä yöksi Öröön tai muualle, mutta reissuväsymys (täynnä oleva Örö) vei lopulta voiton. Tultiin suoraan kotisatamaan ja nautittiin ihanan aurinkoisesta sunnuntaista merellä ja Hangossa. Juuri silloin kun ei odota ollenkaan hellettä, se näköjään yllättää.

 

 

 

Ahvenanmaalta lähtiessä iski taas pieni haikeus. Vuosi vuodelta se helpottuu, mutta aina sieltä lähtiessä muistan ne viimeiset hyvästit. Kun isä lähti äidin luota hyytävän kylmänä tammikuisena päivänä kotiin Maarianhaminaan, vilkutti karvalakki päässä auton ikkunasta ja minä keittiöstä takaisin. Nähdään pian! Eikä nähty enää koskaan. Lenkkeilin muutamaan otteeseen taas isän talon luo, seisoin edessä ja tuijotin postilaatikossa edelleen kummittelevaa isän nimeä. Tarra oli otettu pois jo kymmenen vuotta sitten, nimi sen sijaan jostain syystä jäänyt. Uskon, että jollain tavalla isä elää siellä edelleen.

 

Ja niin kuin äiti kauniisti kirjoitti.. När livet stannar, vi ses när vågorna vaknar.

 

 

 

Ahvenanmaalla olisi viihtynyt pidempäänkin, mutta arki muistuttelee olemassaolostaan tänä loputtomalta tuntuvana kesänäkin. On pakko lähteä käymään Helsingissä, hoitamassa työasioita, omia asioita ja ihmettelemässä samalla remontin edistymistä. En ole kuukauteen käynyt Stadissa ollenkaan, ai että – odotan ihan vaan keskustaan pääsyä ja nukkumista sängyssä joka ei keiku! Vaikka kovin kiitollinen olenkin tästä kelluvasta kesäkodista, kaipuu omaan kotiin ja rutiineihin on tosiaan kova. Kuukausi veneessä, toinen vielä edessä. Toivon, että vielä jonain päivänä kirjoitan tänne, kuinka tämä evakkokesä oli kuitenkin sen valmiin lopputuloksen arvoista.

 

Vielä se tuntuu kaukaiselta. Nyt suljen koneen ja sen jälkeen silmät. Upea viikko Ahvenanmaalla on takana, toivottavasti saatte näistä kuvista edes pienen käsityksen siitä, kuinka upea matkailukohde meillä täällä Suomessa onkaan. Olen vähän jopa kiitollinen koronarajoituksista, ne ovat saaneet kotimaanmatkailun aivan uuteen nousuun. Vaikka välillä haaveilenkin astumisesta lentokoneeseen ja auringonsäteistä muualla kuin Suomessa, toivon että tämä jää tavaksi. Ei tarvitse lähteä aina merta edemmäs kalaan. Missä te ootte muuten reissanneet tänä kesänä? Jaa sun parhaimmat Suomi-kohteet kommenttiboksiin <3

 

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

Istun kirjoittamassa tätä tekstiä Naantalin vierasvenesatamassa. Muut nukkuvat vielä, tein jo pari tuntia sitten koirien kanssa aamulenkin, laitoin itselleni aamiaista ja nautin sataman hiljaisuudesta. Krhm, vähän väliä kilkattavien kirkonkellojen metelistä.. Vielä on onneksi lämmintä, muttei paahtavan kuumaa. Ohut pilviharso taittaa auringonvalon siten, että ulkona pystyy helposti katsomaan läppärin näyttöä. Harvinaista herkkua kesällä etänä työnsä tekeville. Olen asunut veneessä nyt 19 päivää. Siis kirjaimellisesti asunut. Joku toinen kertoo asuvansa veneessä kesän, mutta koti on kuitenkin olemassa ja tavarat siellä tutulla paikallaan. Koti-ikävä on pahinta silloin, kun ei ole sitä kotia.

 

 

Rakastan tätä. Merta, saaristoa, satamia, veneilyä nyt ylipäätään. Tänä kesänä olen kuitenkin huomannut, että vielä enemmän kuin alati vaihtuvia maisemia, rakastan ja pidän tärkeänä niitä pysyviä asioita. Mieluummin kuin uuden veneen, ostaisin ainakin itse luultavasti kesäasunnon. Ehkä ajatuksiani sekoittaa tämä veneessä niin ikään pakolla asuminen. Vielä tällaisena kesänä, kun reissut rajoittuvat vain kotimaahan. Koskaan en ole kaivannut heinäkuussa Helsinkiin, mutta nyt ajattelen kotikaupunkiakin vähän väliä suurella haikeudella. Tarvitsen rutiineja, pysyviä, turvallisia asioita ja paikkoja elämääni. Varastossa kaupungin laidalla lojuvat tavarat tulevat mieleeni päivittäin. Ei niitä tuoleja, lakanoita, vaatteita ja lasten leluja viime vuonna kaivannut kertaakaan.

 

Harvoin olen odottanut syksyä. Nautin niin paljon valosta, lämmöstä ja kesän rentoudesta, että ajatuskin syksystä on saanut melankolian valtaamaan ajatukset yleensä viimeistään tähän aikaan vuodesta. Kun äsken tajusin tänään olevan jo 19. päivä heinäkuuta, hymyilin. Pian on taas syksy ja uuden arjen alku. Kesä on ollut kyllä tähän asti ihana, mutta erilainen. En vaihtaisi päivääkään pois, mutta voi kuinka odotankaan toisiaan toistavia viikkoja, treenejä omalla salilla, arki-iltojen lenkkejä, säännöllistä ruokarytmiä ja lapsen harrastuksia. Epäsäännöllisen koronakevään jälkeinen evakkokesä on muistuttanut, miten valtavan ihanaa on tavallinen arki.

 

 

Poikkeuksellisissa olosuhteissa pysyn järjissäni pitämällä huolta hyvinvoinnistani. Mahdollisimman puhdas ja hyvä ruoka, rutiininomainen työasioiden hoitaminen lomallakin, säännöllinen liikunta ja hyvä unirytmi ovat asioita, joista en halua tinkiä. Ehkä vielä joskus nautin siitä, kuinka voin syödä aamiaista vasta puolilta päivin ja unohtaa tietokoneen kiinni päiväkausiksi. Sille oli paikkansa ainakin viime kesänä. Nyt suunnittelen tässä liikunnantäyteistä reissua elokuun lopulle Lappiin, siellä on sentään paikallaan pysyvä oma mökki. Ehkä sen jälkeen pääsen jo kotiinkin.

 

 

Kaksi vuotta sitten juuri Naantalissa mietin, että kolme viikkoa veneessä meni yllättävän helposti. Olin odottanut keittiöremppapakolaisuuden olevan tuskallisempaakin. Olisinpa tiennyt, että siitä kahden vuoden kuluttua kolme viikkoa on vasta alkua. Tiedän, että viimeistään silloin kun pääsen uuteen kotiin ja saan ne varastossa lojuvat tavarat paikoilleen, jaksan jo naureskella, millainen koti-ikävä kesän aikana ehti tulla. Olipa muuten kiva poikkeus kirjoitella vähän tällaista aamupäivän ajatusvirtaa, naputtelin tuossa myös sisustuspostaustakin, tällä kertaa uuden sängyn valinnasta. Jatketaan sillä joko illalla tai huomenna aamusta. Silloin meidän matkakin jatkuu kohti Kökaria, Ahvenanmaan ulkosaaristoon.. Kuvat ovat Ahvenanmaalta, viime vuodelta. Kestävät hyvin aikaa, Rödhamn on tainnut näyttää tältä viimeiset sata vuotta.

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian