Istun kirjoittamassa tätä tekstiä Naantalin vierasvenesatamassa. Muut nukkuvat vielä, tein jo pari tuntia sitten koirien kanssa aamulenkin, laitoin itselleni aamiaista ja nautin sataman hiljaisuudesta. Krhm, vähän väliä kilkattavien kirkonkellojen metelistä.. Vielä on onneksi lämmintä, muttei paahtavan kuumaa. Ohut pilviharso taittaa auringonvalon siten, että ulkona pystyy helposti katsomaan läppärin näyttöä. Harvinaista herkkua kesällä etänä työnsä tekeville. Olen asunut veneessä nyt 19 päivää. Siis kirjaimellisesti asunut. Joku toinen kertoo asuvansa veneessä kesän, mutta koti on kuitenkin olemassa ja tavarat siellä tutulla paikallaan. Koti-ikävä on pahinta silloin, kun ei ole sitä kotia.

 

 

Rakastan tätä. Merta, saaristoa, satamia, veneilyä nyt ylipäätään. Tänä kesänä olen kuitenkin huomannut, että vielä enemmän kuin alati vaihtuvia maisemia, rakastan ja pidän tärkeänä niitä pysyviä asioita. Mieluummin kuin uuden veneen, ostaisin ainakin itse luultavasti kesäasunnon. Ehkä ajatuksiani sekoittaa tämä veneessä niin ikään pakolla asuminen. Vielä tällaisena kesänä, kun reissut rajoittuvat vain kotimaahan. Koskaan en ole kaivannut heinäkuussa Helsinkiin, mutta nyt ajattelen kotikaupunkiakin vähän väliä suurella haikeudella. Tarvitsen rutiineja, pysyviä, turvallisia asioita ja paikkoja elämääni. Varastossa kaupungin laidalla lojuvat tavarat tulevat mieleeni päivittäin. Ei niitä tuoleja, lakanoita, vaatteita ja lasten leluja viime vuonna kaivannut kertaakaan.

 

Harvoin olen odottanut syksyä. Nautin niin paljon valosta, lämmöstä ja kesän rentoudesta, että ajatuskin syksystä on saanut melankolian valtaamaan ajatukset yleensä viimeistään tähän aikaan vuodesta. Kun äsken tajusin tänään olevan jo 19. päivä heinäkuuta, hymyilin. Pian on taas syksy ja uuden arjen alku. Kesä on ollut kyllä tähän asti ihana, mutta erilainen. En vaihtaisi päivääkään pois, mutta voi kuinka odotankaan toisiaan toistavia viikkoja, treenejä omalla salilla, arki-iltojen lenkkejä, säännöllistä ruokarytmiä ja lapsen harrastuksia. Epäsäännöllisen koronakevään jälkeinen evakkokesä on muistuttanut, miten valtavan ihanaa on tavallinen arki.

 

 

Poikkeuksellisissa olosuhteissa pysyn järjissäni pitämällä huolta hyvinvoinnistani. Mahdollisimman puhdas ja hyvä ruoka, rutiininomainen työasioiden hoitaminen lomallakin, säännöllinen liikunta ja hyvä unirytmi ovat asioita, joista en halua tinkiä. Ehkä vielä joskus nautin siitä, kuinka voin syödä aamiaista vasta puolilta päivin ja unohtaa tietokoneen kiinni päiväkausiksi. Sille oli paikkansa ainakin viime kesänä. Nyt suunnittelen tässä liikunnantäyteistä reissua elokuun lopulle Lappiin, siellä on sentään paikallaan pysyvä oma mökki. Ehkä sen jälkeen pääsen jo kotiinkin.

 

 

Kaksi vuotta sitten juuri Naantalissa mietin, että kolme viikkoa veneessä meni yllättävän helposti. Olin odottanut keittiöremppapakolaisuuden olevan tuskallisempaakin. Olisinpa tiennyt, että siitä kahden vuoden kuluttua kolme viikkoa on vasta alkua. Tiedän, että viimeistään silloin kun pääsen uuteen kotiin ja saan ne varastossa lojuvat tavarat paikoilleen, jaksan jo naureskella, millainen koti-ikävä kesän aikana ehti tulla. Olipa muuten kiva poikkeus kirjoitella vähän tällaista aamupäivän ajatusvirtaa, naputtelin tuossa myös sisustuspostaustakin, tällä kertaa uuden sängyn valinnasta. Jatketaan sillä joko illalla tai huomenna aamusta. Silloin meidän matkakin jatkuu kohti Kökaria, Ahvenanmaan ulkosaaristoon.. Kuvat ovat Ahvenanmaalta, viime vuodelta. Kestävät hyvin aikaa, Rödhamn on tainnut näyttää tältä viimeiset sata vuotta.

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

Viimeisen kerran sulkiessani oven ei edes itkettänyt. Perjantai-iltana pakkasin ensimmäisen muuttolaatikon ja siitä asti elämä on ollut yhtä laatikkoa ja pakkaamista. Kuuden aikaan urakka oli valmis, tavarat lähtivät varastoon ja osa matkaa meidän mukana kohta Hankoon kesäksi. Yksi elämänvaihe on päättynyt ja lähes seitsemän vuotta Eiranrantaa on nyt takana. Vielä me sinne hoodeille palataan, mutta kokeillaan hetki nyt talossa asumista Kulosaaressa. Tuntuu ihan hullulta, mutta odotan kuitenkin samalla sitä ihan innolla. Olo on jotenkin kevyt, uusi elämänvaihe alkaa ja se tuo mukanaan taas uusia asioita ja uskon, että myös paljon inspiraatiota ja uusia mahdollisuuksia. Pidän uusista aluista, mutta oi kuinka rakastankaan myös tätä ajatusta kesästä Hangossa. Ehkä vielä joskus voin viettää kaiken aikani haaveilemani Hangon huvilan ja kaivarikodin välillä.. <3 Ehkä..

 

Muuttourakka oli yhtä hirveä ellei vielä hirveämpi kuin ajattelin. Niin sitä aina vannoo, ettei muuta eikä remontoi enää ikinä. Aika kultaa muistot ja elämä onkin yhtä remonttia. Nyt nollaan ajatukset täysin loppuviikon ansaitulla lapsi- ja koiravapaalla ajalla. Ajattelin huomenna pyöräillä uudella fillarilla pitkän lenkin jos sää sallii ja viikonlopun nautin ihan vain aikuisten seurasta. Älä tule paha kesä, tule hyvä kesä. Palataan blogijuttujen pariin mahdollisimman pian, nyt ansaitulle breikille ja paku kohti Hankoa. Kiitos Eiranranta, kiitos koti. Olit paras mahdollinen just mulle ja meille.

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

Ennen kesälomaa. Ennen muuttoa. Ennen evakkoa. Ennen heinäkuuta. Yritän treenata, yritän pakata, yritän tehdä mahdollisimman paljon töitä ja järjestellä asioita niin, että ainakin puolentoista kuukauden veneessä asuminen olisi mahdollisimman helppoa ja kivaa. Aina kun sitä yrittää varautua kaikkeen, tulee vastaan jotain, johon ei kuitenkaan ikinä olisi osannut varautua.

 

Mutta siihenkös tuo kulunut kevät on auttanut. Aiemmin sitä olisi tuskaillut, kuinka sitä pärjää taas kuukauden lapsen kanssa lähes 24/7 kun omat viihdyttäjän taidot eivät ole kummoiset. Ei kuulkaa seitsemän koronakotiviikon jälkeen tunnu yksi kesäloma enää missään. Keittiön pöydällä kököttävä japanilainen figuuri muistuttaa ilosta ja kiitollisuudesta. Katson sitä silloinkin, kun olen herännyt kiukuttelemaan Hankoon unohtuneesta hiustenkuivaajasta ja keittiön lattialle levinneestä kahvipaketista. Joka päivä muistan olla kiitollinen. Vaikka joka päivä myös ärsyttää ihan suunnattomasti. Me olemme kuitenkin onneksi pysyneet terveinä ja saimme taas vapauden nähdä ystäviä ja sukulaisia, voimme mennä päiväkotiin ja töihin ja nyt jopa sinne ravintolaankin. Ja vielä sekin päivä tulee, kun remonttikin on valmis. Ja sitten voikin aloittaa toisen asunnon remontin. Ai että! 

 

 

 

Ajattelin tämän loppuajan kotona olevan haikeampaakin. Tähän asti pahin oli kuitenkin oikeastaan päivä, jolloin ostotarjous hyväksyttiin. Silloin konkretisoitui se, että täältä ihan oikeasti lähdetään ja meidän kotiin muuttaa joku muu. Tuon alkushokin jälkeen sitä jo irtautui. Odottaa vaan, että pääsisi uuteen paikkaan aloittamaan arjen siellä, puhtaalta pöydältä. Eivätkä ne muistot ole näiden seinien sisällä, nehän säilyvät ikuisesti mielessäni. Sitä paitsi kun vielä joskus palaan tänne takaisin, en kuitenkaan muuttaisi juuri tähän taloon.

 

Olen silti vähän tarkoituksella etsinyt niitä ärsyttäviä juttuja nykyisesti kodista. Liukuovikaapit jotka eivät aukea ihan kokonaan, vähän turhan korkealla olevat ylähyllyt joista ei yletä ottaa mitään, suihkukaappi jossa mahtuu hädin tuskin kääntymään, terassi joka olisi pitänyt kuitenkin vaihtaa.. Monet kerrat olen kironnut olematonta säilytystilaa, mutta jännä kun nyt on käynyt kaappeja läpi ja karsinut turhaa pois, sitä tilaa olisikin yhtäkkiä vaikka kuinka paljon. Niin sitä vaan tunkee nurkat täyteen tavaraa ja kantaa selkä vääränä kaupasta sitä lisää. Tulevassa kodissa säilytystilaa ei tosiaan ollut lainkaan valmiina, joten saimme suunnitella kaiken itse. En tiedä miten metsään meni, mutta loppukesästähän se sitten nähdään. On niin vapauttavaa heittää kaikki itselle turha roskiin tai myyntiin. Jos muuten sisustustavarat tai vaatteet ja asusteet second handina kiinnostavat, seuraa mua Instagramissa. Olen nyt lähes päivittäin myynyt storyn puolella muutamia aarteita ja viikonlopun aikana on tulossa paljon lisää.

 

Saimme vasta eilen muuttolaatikot, tänään ajattelin täyttää niistä ensimmäisen. Olen niin kaukana sellaisesta hiljaa hyvä tulee -ihmisestä, mieluummin sitten kerralla kuntoon. Saan aivan tarpeeksi kauan asua väliaikaismajoituksessa veneellä, ettei muuttolaatikkokaaos olisi kiinnostanut yhtään aiemmin. Yritin käydä nappaamassa näitä kauniita remonttikuvia Kulosaaresta, muutos on jo nyt ihan huima vaikka vasta on purettu kylppärit, lattiat ja tehty vähän seiniin reikiä. Pienestä pintaremontista tuli vähän isompi urakka, mutta mieluummin kerralla kuntoon ja kivaksi kuin sinne päin. Aikataulu venyy väkisinkin, mutta kai siellä syksyllä viimeistään asutaan. Send help.