Viime aikoina sosiaalisessa mediassa on puhuttu paljon kuvankäsittelystä. Että oliko se nyt ihan okei piilottaa niitä mustelmia, ihon virheitä tai tahroja vaatteista? Nykypäivänä medialukutaito on meille aivan välttämätöntä. On tärkeää ymmärtää, että virheettömien kuvien takana on kuitenkin lopulta ihan tavallisia ihmisiä. Kuitenkin kuvankäsittely on meille sosiaalisen median töitä tekeville ihan normaalia arkea ja kesän aikana olen päässyt oppimaan siitä lisää Asuksen bloggaajille järjestämissä workshopeissa. Yhteistyössä Asuksen kanssa pääsin The Next Level -workshoppien myötä myös ensimmäistä kertaa ikinä käyttämään kuvankäsittelyssä isoa 27 tuuman ASUS PA279Q-näyttöä läppärin sijaan kuvankäsittelyssä. Ja nyt tämä isompi näyttö ja Lars Johnsonin vetämät workshopit ovat muuttaneet ajatuksiani jälkikäsittelystä täysin..

Kaikki Asus the Next Level -workshopien videot ja vinkit ovat muuten katsottavissa täältä Asuksen soittolistasta.

Kuvankäsittely on aivan erilaista isolla näytöllä. Asuksen näytön saa kiinni mihin tahansa läppäriin ja kuva on moitteeton. Oikeastaan se on niin hyvä, että läppärin näytöllä se näyttää aivan erilaiselta. Koska näyttö on tehtaalla esikalibroitu toistamaan värit mahdollisimman aidosti, kuvat näyttävät siinä paljon luonnollisemmalta, kuten ne kuvaustilanteessa ovatkin. Ison työskentelytilan ansiosta pienetkin yksityiskohdat huomaa helposti ja kuvaa on kokonaisuudessaan paljon helpompi tarkastella. Ja voi kyllä, ne mustelmat ja ihon virheetkin tulevat paremmin näkyviin.

Kiitos Larsin huippuhyvien vinkkien ja ohjeiden, kuvankäsittelyni on nykyään myös paljon nopeampaa kuin aiemmin. Saimme bloggaajien kanssa todella hyviä vinkkejä ja opetusta niin Lightroomin, Photoshopin kuin Premieren käyttöön. Kuvankäsittely ja videoiden editointi on nykyään oikeasti jopa todella hauskaa, kuin aiemmin se oli itselleni vähän sellainen välttämätön paha. Lars Johnson on huippulahjakas niin valokuvaajana kuin kuvankäsittelijänäkin, joten olimme tosiaan oikein mestarin opissa. Kuten aiemmin kerroinkin, Larsin innoittamana ostin taas Photoshopin koti- ja työkoneelleni ja Lightroomistakin sain irti paljon enemmän kuin aiemmin. Videoiden editointi Premieren avulla oli viimeisen workshopin aiheena ja Lars ja Uino tekivät aiheesta vielä tuon ylempää löytyvän Youtube -videon. Katso ihmeessä ja poimi ammattilaisten vinkit talteen.

Täytyy muuten sanoa, etten osaisi käyttää kotona enää ollenkaan pöytäkonetta. Asuksen näyttö mahdollistaa kuitenkin helpon kuvankäsittelyn ja siitä on ihanaa lukea muidenkin blogeja ja katsella kauniita kuvia. Plussaa vielä näytön todella sulavaliikkeisestä korkeudensäädöstä ja kääntämismahdollisuudesta. Ei tarvitse liikuttaa koko konetta kun haluaa näyttää kaverille jotain näytöltä (teen tätä ainakin itse todella usein). Kuitenkin jos haluan käyttää läppäriäni läppärinä, voin napata vain piuhan irti näytöstä ja siirtyä vaikkapa sohvalle tai terassille sen kanssa. Erillisen näytön kanssa työskennellessä on kuitenkin paljon ammattimaisempi olo muokata kuvia ja lopputulos on toista kuin läppärillä työskennellessä. Näistä kuvista tulee ainakin hyvin ilmi tuo näytön koko, wau! Kesä on ollut aikamoista reissaamista ja blogia on tultu päiviteltyä hyvin paljon vain puhelimella ainakin venereissuilla ollessamme, mutta syksyn tullen oikein odotan kuinka pääsen päivittäin työskentelemään näyttöni kanssa täällä kotona. Toivottavasti oppimani näkyy jatkossa myös blogikuvissakin. Niin ja pian tosiaan kirjoittelen myös omista kuvaus- ja editointivinkeistäni joita olen kurssilla saanut, sekä omasta tavastani käsitellä kuvia.

Haluaisitteko muuten nähdä esimerkiksi konkreettisesti, miten muokkaan kuviani vaikkapa ihan step by step -tyyliin?

Yhteistyössä:

ASUS &


Kun on kirjoittanut blogia kaksi vuotta (?!) , siitä on tullut jo elämäntapa. Kirjoitan tänne lähes joka päivä ja jollain tavalla blogi on aina osa ihan jokaista päivääni. Saan blogin kirjoittamisesta palkkaa, mutta en todellakaan tee tätä rahan takia. On paljon, paljon helpompiakin tapoja ansaita rahaa kuin kirjoittamalla blogia. Jossain vaiheessa tuijottelin paljon blogin analytiikkaa, nykyään teen sitä harvoin. Google Analyticsin tietojen avulla voisin saada lisää lukijoita ja sen myötä lisää palkkaa, mutta se ei mua kiinnosta. Jos joku nyt pyörittelee silmiään että niin varmaan, niin jätä vaikka lukeminen tähän.

Haluan tottakai kirjoittaa aiheista, joiden uskon kiinnostavan myös heitä jotka tänne blogiini eksyvät. Uskon, että suurin osa teistä lukijoista pystyy kuitenkin jossain määrin samaistumaan elämääni tai elämäntilanteeseeni ja olette kiinnostuneita samoista aiheista kuin minä. Siksi teen yhteistyöpostauksiakin vain aiheista, joista kiinnostun 100% itse ja joista kiinnostuisin myös ilman yhteistyökuviotakin. Jos joku kitisee blogin kaupallisuudesta, kitisköön. Uhraan tälle työlle kuitenkin niin paljon aikaa, että jokainen tätä tekevä ansaitsee siitä ehdottomasti korvauksen.

Kuitenkin nyt, kun ajatusmaailmani blogin kirjoittamisen suhteen on muuttunut matkan varrella, ajattelen enemmän kuin koskaan kirjoittavani blogia ihan hamaan tulevaisuuteen asti. Blogi on nimittäin parasta mahdollista terapiaa itselleni. Ajattelen paljon. Niin lenkkipoluilla kuin illalla hampaita pestessäkin. Elämää ja sen eri osa-alueita. Päähän ei kuitenkaan mahdu kaikkea. Postaus isästäni ja hänen syntymäpäivästään oli hyvä esimerkki tästä. Monta päivää asia oli kummitellut mielessäni. Ikävä nosti päätään taas vuosien jälkeen enkä saanut rauhaa ajatuksiltani. Kunnes eräänä iltana vain kirjoitin tuon postaustekstin ja nappasin vanhan skannatun kuvan arkistoista kuvitukseksi. Sen jälkeen nukuin paremmin kuin pitkään aikaan, sain tavallaan purettua ajatukset tekstiksi. Se, että julkaisin sen blogissani tuhansien ihmisten luettavaksi, ei olisi ollut välttämätöntä, mutta ainakin moni kertoi tuntevansa samoin ja kaipaavansa itsekin läheisiään.

Ennen kirjoitin paljon vain luonnoksiin, nykyään julkaisen suurimman osan ajatuksistani. Joku pahoittaa aina mielensä, mutta itse en bloggaajana halua kaunistella asioita ja olla mielipiteetön vain sen takia, etten suututa ketään. Medialukutaitoa vaaditaan nykyään paljon, sitä kannattaa harjoitella vaikka sitten blogeja lukemalla. Omani nyt on tälläinen. Sekoitus sitä riipivää ikävää, mutta myös niitä pieniä onnen hetkiä, jälkkärireseptejä ja vaikka sitten raskauden ehkäisyä. Blogi ei ole tällä viikolla noudattanut mitään tarkkaa linjaa aiheidensa puolesta, mutta ei noudata mun elämäkään. Blogin lisäksi maailman parasta terapiaa ovat tietysti ystävät. Yksi parhaimmista näissä kuvissa <3

FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


Eilen iltamyöhällä istuin hetkeksi alas varsin hektisen päivän jälkeen. Takaovi oli vielä auki ja lokit kirkuivat rannassa. Vielä siihenkin aikaan puolihämärä koti tuntuu lähes yhtä hassulta kuin kirjoittaminen pitkästä aikaa. Kerään lomalla kuvien lisäksi aina valtavasti inspiraatiota ihan huomaamattani. Lähes kaksi viikkoa Espanjassa lipuivat ohitse niin vauhdilla, etten edes huomannut ajankulua. En jaksanut, tai oikeastaan edes halunnut kirjoittaa. Pari postausta naputtelin avoauton kyydissä vuoristoteillä ajastettavaksi. Nyt kun vihdoin ehdin istua alas suorastaan maagisessa valoisassa kesäillassa, päätin vain alkaa kirjoittaa jostain. Saan usein ideoita blogipostauksiin selaamalla muiden blogeja ja niiden otsikoita. Tsekkaan eri blogiportaalien etusivut läpi ja tarve kirjoittaa omia ajatuksia niiden pohjalta löytyy yleensä hyvin pian.

Tänään selasin, selasin ja selasin blogipostauksia. Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun samat ajatukset pyörivät päässäni blogeja selatessa. Yksi aihe on ollut viimeaikoina yökötyslistani kärkipäässä. Nimittäin samanlaiset blogit. Blogi toisensa perään, täynnä samanlaisia postauksia. Sorrun tähän itsekin joskus, varsinkin huonoina päivinä on helppo naputella nopeasti joku pintapuolinen hömppäpostaus, joita nykyajan blogimaailma on täynnä. Mua ällöttää silloin myös se omakin postaukseni.

Blogi- (ja muoti)maailmassa ihaillaan ymmärrettävästi samoja juttuja tietyillä aikakausilla. Trendit ovat osa elämää jokaisella sen osa-alueella. Mutta rajansa kaikella. Olen kirjoittanut erilaisuudesta ja sen tärkeydestä ennenkin, mutta viimeaikoina ajatus tästä ja blogien samankaltaisuudesta on tullut jotenkin todella usein esille. Pidämme erilaisista asioista ja joku haluaa blogeilta ehkä sitä pinnallista hömppää ja pakoa siitä tavallisesta ja tylsästä arjesta. Se toimi jossain vaiheessa ja juuri sen tyyppisillä blogeilla pääsi etenemään pitkälle. Mutta itse ainakin olen kyllästynyt tähän. Samanlaiset blogit toisensa perään eivät jää enää mieleen enkä saa niistä oikein mitään irti. En tarkoita, että omasta elämästään täytyisi avautua liikaa, oikeastaan pidän siitä että tiettyjä asioita jätetään kertomattakin ja suojellaan omaa ja esimerkiksi perheen yksityisyyttä. Mutta että unohdettaisiin se samanlaisen kiiltokuvaelämän havitteleminen kuin sillä suosikkibloggaajalla. En usko, että me kaikki oikeasti pidämme samoista laukuista, niistä tietyistä sisustustavaroista tai lastenvaatteista.

Blogimaailmassa persoonallisuus on aika katoavaista. Toivoisin sitä enemmän niin blogeihin kuin niiden blogien lukijoihinkin. Somevaikuttajat vaikuttavat mielipiteisiin, mutta toivon etteivät ne kadottaisi niitä kokonaan. Tiedättekö mistä puhun? Olisi kiva kuulla teidänkin ajatuksia blogien samankaltaisuudesta ja siitä, millaiset blogit jäävät nykyään pois lukulistalta ja millaiset sinne päätyvät? Mä voin kertoa yhden oman esimerkin. ”Heinäkuu to do” tai ”x asiaa joita teen tänä kesänä” -postaukset jäävät nyt kuun vaihteessa lukematta ihan vain siksi, että niitä on niin helv.. paljon.

Loppuun vielä yksi lempilainauksistani, jonka olen aiemminkin tuonut täällä esiin.. Be you. The original is much more worth than a copy. 

FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian