Pohdin tähän liittyviä asioita lähes päivittäin. En osaa oikein sanoa, missä vaiheessa aloin uskoa karmaan, mutta se tapahtui vähitellen huomattuani, että me todellakin saamme, mitä annamme. Hyvä tulee hyvän luo, paha pahan luo. En nyt viitsi edes kirjoittaa poikkeuksista, niitähän on, mutta pääosin ainakin minun on helppo uskoa karmaan ja se tuo elämään myös paljon hyvää. Kun tiedät, että teet itse hyviä asioita, luultavasti myös saat niitä elämääsi. Minulla on elävästä elämästä niin paljon todisteita siitä, että jonkinlainen karma on olemassa. Siksi siihen on helppo uskoa.

 

 

Pilkka osuu omaan nilkkaan. Mistä tällainenkin sanonta olisi peräisin jos ei karman laista? Luottamuksen pettäjän luottamus petetään myöhemmin. Karmaan ei saisi kuitenkaan missään nimessä liittää kostoa. Itse näen koston nykyään kovin turhana, uskon karman hoitavan sen kyllä puolestani. Ja niin on käynytkin, useammankin kerran. Karma auttaa olemaan positiivisempi ja se vahvistaa meitä tekemään hyviä tekoja. Ja kun saamme itse hyvää, osaamme ottaa sen vastaan sopivalla ylpeydellä, emmekä vähättele tai nöyristele tyypillisellä suomalaisen ”no enhän mä nyt tätä ansaitse” mentaliteetilla. Tottakai ansaitset, jos olet itsekin tehnyt hyvää.

 

 

Kun elämä potkii päähän, on helpompi vastaanottaa myös ikäviä asioita ajattelemalla, että kyllä niiden antajakin saa vielä sitä mitä tilaa. Ja kun ei itse lähde pahaan mukaan, koittavat vielä paljon paremmat ajat ja ennen pitkää hyvä tulee sen hyvä luo. Karma nähdään helposti pahana asiana ja ikään kuin kostona meille pahoista teoista joita olemme aiemmin tehneet. Jokainen meistä on tehnyt virheitä, mutta vain niistä opimme käyttäytymään toisin. Ajattele esimerkiksi pientä lasta. Hän tekee ei-sallitun asian sillä ei tiedä onko se hyväksyttävää vai ei, se on vain kivaa. Häntä komennetaan ja kerrotaan, ettei se ole sallittua. Näin lapsi yleensä oppii pian erottamaan hyvän ja pahan.

 

Joskus mieliteot vain ajavat järkevän ajattelumme edelle vielä aikuisenakin ja lukuisat eri tekijät saavat meidät tekemään virheitä. Niitä olen itsekin sortunut tekemään, niin paljon että välillä olen ajatellut, etten minä ainakaan ansaitse enää koskaan mitään hyvää. Kun ajattelin näin, näin myös karman pelkkänä negatiivisena asiana ja jo pelkkä sanakin siitä sai aikaan kylmiä väreitä. Tuttua?

 

 

Pitäisi kuitenkin ajatella, että olen oppinut virheistäni. Olen saanut kyllä luultavasti juuri karmalta niistä takaisinkin, mutta tiedän että minulla on nyt puhdas ja hyvä sydän, se ei ehkä olisi näin hyvä ilman virheitä ja erheitä. Voit muuttaa ajattelutapaasi vaikka heti. Se vaatii harjoitusta, mutta usko karmaan on auttanut ainakin minua olemaan parempi ihminen ja tekemään entistäkin enemmän hyvää. Uskotko sinä karmaan? 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

Viikonlopun lähestyessä monille ajankohtainen aihe ja pitkästä aikaa vähän syvällisempää tekstiä. Jos jossain olen muuttunut ja muuttanut mieltäni todella radikaalisti, niin kaikessa mitä tulee päihteiden käyttöön. Tykkään edelleenkin juhlia, pitää hauskaa ystävien kanssa ja hyvällä porukalla viettää helposti pitkän kesäviikonlopun ystävämme alkoholin seurassa. Se, mitä en kuitenkaan voisi kuvitellakaan enää tekeväni, on pyöriä joka viikonloppu baareissa aamuun asti. Tuttavapiirini koostui pitkään suurimmaksi osaksi ihmisistä, jotka tänäkin päivänä viettävät joka ikisen viikonlopun humalassa. En ala tuomitsemaan ketään, en vain ymmärrä sitä. Enää.

 

En halua olla ilkeäkään, mutta ainakin itse katson ikävä kyllä säälien somen kautta sitä käyttäytymistä. En usko, että kukaan ihaillen katselee viinipulloja ja aamuun asti venyneitä jatkoja – jopa arkipäivinä. Mikä saa ihmisen edes postaamaan tällaisia juttuja? Hyväksynnän haku? Joukkoon kuuluminen? Todistelu, että mulla on kyllä hauska, huoleton ja hieno elämä? Takuuvarma keino saada ainakin yksi nuori ja epävarma tyyppi ihannoimaan tuollaista käyttäytymistä ja pahimmillaan hän alkaa tehdä sitä pian myös itse. Itse näen asian niin, että olit sitten julkisuuden henkilö, somevaikuttaja tai yksityishenkilö, olet vastuussa omalla esimerkilläsi, millaista käytöstä viestität hyväksyväsi myös muilta. Itse esimerkiksi äitinä en koskaan haluaisi yhdellekään lapselle kohtaloa päihteiden parissa, en halua kenenkään koskaan aloittavan edes tupakointia. Saati sitten että näyttäisin esimerkkiä, kuinka päihteillä ratkotaan ongelmia ja lievitetään sitä stressiä. Samalla kun näen huonoja ääriesimerkkejä, alan inhota jo sitä kohtuullistakin alkoholinkäyttöä, mikä on kuitenkin täysin hyväksyttävää ja missä ei ole mitään pahaa. Niinhän sen kuuluisi mennä.

 

 

 

Alkoholi rentouttaa ja saa toisinaan ongelmat tuntumaan paljon pienemmiltä. Siksi moni jää siihen koukkuunkin. Juhlituista viikonlopuista tulee helposti tapa, pian ei nähdä enää niille mitään vaihtoehtoa. Odotetaan seuraavaa kertaa ja tavallinen arki tuntuu tylsältä. Kaikki muut ovat kuitenkin ulkona. Tarpeeksi kauan kun juo ja juhlii, se alkaakin olla tylsää. Juodaan vähän enemmän, keksitään vähän jotain muuta. Alkoholi kuitenkin lopulta masentaa ja aiheuttaa paljon mielialanvaihteluja. Yleensähän mielialanvaihtelujen ei edes ymmärretä johtuvan viikottaisesta alkoholinkäytöstä. Niitä on helppo korjata alkoholilla ja kierre on valmis.  Tämä toimii kuitenkin myös toisinpäin. Parin selvän viikonlopun jälkeen ei huvitakaan enää samalla tavalla pilata unirytmiä, sotkea hyvin kulkeneita treenejä ja heittää hyvästejä hyvälle ololle. On sääli, etteivät kaikki tajua sitä. Stressinhallinnalla ja alkoholilla ei ole mitään tekemistä keskenään. Tai no, sen verran että alkoholi pahentaa stressiä ja pahasti. Mieti, että jo kaksi alkoholiannosta vaikuttaa siihen, ettei uni ole hyvää eikä keho ja mieli palaudu. Kaksi. Viikottain alkoholia käyttävän ihmisen keho vanhenee nopeammin, mieli mustenee ja pian koko tyyppi alkaa näyttääkin siltä. Se, että pari-kolmekymppisenä ei ole vielä terveysongelmia, saa monet kuitenkin vain jatkamaan ja jatkamaan. Kun keho antaa varoitusmerkkejä, on usein liian myöhäistä.

 

Stressiä lievitetään liikunnalla, lomailemalla (ilman alkoholia), luonnossa liikkumalla ja nukkumalla kunnon yöunia. Tekemällä itselle mieluisia asioita, löytämällä hyvän olon. Päihteissä ja niiden huumassa tiukasti kiinni oleva ei vain näe näitä. Tai näkee ja pitää niitä naurettavina keinoina päihteiden rinnalla. Yritin pitkään ymmärtää ja nähdä näitä asioita monelta eri kantilta, mutta ymmärrykseni oli lopulta rajallista. Itse en enää halua lähelleni liiallista päihteidenkäyttöä ja olen esimerkiksi katkaissut välejä useampaan entiseen ystävään tai tuttuun, jonka elämä pyörii liikaa päihteiden ympärillä. En vain halua sellaisia ihmisiä lähelleni, ja olen oppinut arvostamaan itseäni niin paljon, että tiedän voivani valita, ketä haluan lähelläni pitää. Ikävä kyllä he eivät ole ihmisiä, joiden arvot ovat täysin erilaiset kuin minulla.

 

 

 

Pahinta ovat tietenkin huumeet. Huumeidenkäyttö on lisääntynyt Suomessa aivan valtavasti, eikä se enää ole todellakaan mikään itseään piikittelevien, kadulla asuvien narkkareiden juttu. Erityisesti pikkukaupungeissa huumeet tuntuvat yleistyneen aivan käsittämättömällä tavalla. Vaikka olen vasta 30-vuotias, ei minun nuoruudessani niitä näkynyt lainkaan esimerkiksi katukuvassa. Jos joskus näin (ja haistoin, yök) narkkarin metrossa, muistin sen kohtaamisen vielä vuosienkin kuluttua. Se, että huumeidenkäyttö mielletään rikkaiden, ”parempien” ihmisten tavaksi pitää hauskaa vähän eri tasolla kuin muut, on vaikuttanut tietysti siihen, että huumeidenkäytöstä on tullut ikään kuin ihailtua. Sillä haetaan hyväksyntää ja aivan kuten alkoholillakin, halutaan muka lievittää stressiä, paeta arjesta ja virheellisesti kuvitellaan pitävänsä hauskaa.

 

Huumeidenkäyttö muuttaa persoonallisuutta ja aiheuttaa masennusta, joka saa taas jatkamaan käyttöä. Yhä useampi haluaa kuuluu joukkoon, jotkut jopa ylpeilevät käytöllään. Piiri pieni pyörii, eikä sen ulkopuolelle edes haluta nähdä. Se on sairasta. Olin aiemmin paljon liberaalimpi mitä tähänkin aiheeseen tulee, mutta mitä enemmän olen aiheesta kuullut ja nähnyt, sitä enemmän olen kaikkia päihteitä vastaan. Kannabiksen lääkekäyttö on ainoa asia, jota voisin koskaan puoltaa, silloinkin vain esimerkiksi syöpäkipujen ja saattohoidon yhteydessä. Kuka muuten tietää yhdenkään henkisesti tasapainoisen pilvenpolttajan? Kysynpähän vaan. Kuulostaa ehkä vähän karulta, mutta jokaiselle huumeidenkäyttäjälle toivoisin terveysongelmia, jotka saisivat heidät ja heidän läheisensä tajuamaan, miten idioottimaista koko touhu on. Näistä asioista on pakko puhua ääneen, sillä lasten ja nuorten huumeidenkäyttö vain lisääntyy, samalla kun alkoholinkäyttö ja tupakointi vähenevät. Olen myös sanonut jo aikoja sitten, että ainakin oma lapseni jää täysin ilman perintöä, jos koskaan koskeekin huumeisiin.

 

 

Ajatusmaailmaani ei voi ymmärtää niin kauan kun itse ihannoi päihteidenkäyttöä, olivat ne mitä tahansa. Niin kauan, kuin se on ainoa keino lievittää stressiä, pitää hauskaa ja nauttia elämästä, ei sitä tajua. Ja se on surullista. Pois siitä ei pääse kuitenkaan kenenkään toisen kehotuksesta tai pakotuksesta. Sen joko tajuaa itse, tai sitten sitä ei tajua. Moni hyvä ihminen ja hyvä elämä menee päihteidenkäytön takia aivan hukkaan. Se vaikuttaa negatiivisesti omaan mieleen, töihin sekä kaikkiin ihmissuhteisiin. Mietimme muuten juuri töissä, miksi firman edustamiseen liittyy lähes aina alkoholi? Tällaisiin asioihin toivoisin tulevan paljon muutoksia jatkossa. Fiksuimmat päätökset ja ideat kun syntyvät aina selvinpäin. Vaikka muutokset tapahtuvat hitaasti, siinä on menty parempaan suuntaan että yhä useampi urheilija tai julkisuudenhenkilö on puhunut avoimesti päihteettömyydestään ja kertonut, ettei ole esimerkiksi koskaan koskenut alkoholiin tai on lopettanut sen käytön kokonaan. Näitä hienoja esimerkkejä tarvitaan vain paljon enemmän. Samoin esimerkkejä kohtuukäytöstä ja terveellisistä elämäntavoista sen ympärillä. En välttämättä itsekään koskaan tule luopumaan kokonaan alkoholinkäytöstä, mutta en näkisi siinäkään periaatteessa mitään ongelmaa. Minulle alkoholinkäyttö on kuitenkin vain satunnaista hauskanpitoa, ei elämäntapa. Tästä olisi todella mielenkiintoista kuulla teidänkin ajatuksia?

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

Yli 25 vuotta elämästäni olin iltaihminen, joka kukkui helposti vähintään puoleen yöhön. Nauroin pitkään huvittuneena lapseni isän unirytmille ja ihmettelin, miten kukaan aikuinen ihminen voi mennä ennen kymmentä nukkumaan? Minä olin meistä aina se, jota sai väkisin repiä ylös sängystä. Seitsemältä alkavat aamuvuorot olivatkin aina yhtä tuskaa ja vihasin koko sydämestäni aikaisia aamuja. Heti herätessäni ensimmäisenä mielessä olivat päiväunet. Eikä ihme, nukuinhan aivan liian vähän.

 

 

Somessa villitsee tällä hetkellä 5AM club -innostus, jota en itse taida lähteä edes kokeilemaan. Ennen viittä heräämiseen vaaditaan kuitenkin nukkumaanmenoa viimeistään yhdeksältä jos haluaa säilyttää yöunensa ja harvalle sopii kovaa treenaaminen ennen aamukuutta, puhumattakaan nyt uusien asioiden opettelusta. Mutta menetelmässä on puolensa, toki sen tarkoitus on lähinnä ehkä saada tehdä rauhassa asioita ilman häiriötekijöitä, sillä lähes kaikki nukkuvat viiden ja kuuden välillä. Kuuden klubi sen sijaan kuulostaa paljon paremmalta vaihtoehdolta.

 

Aloin fiilistellä aikaisia aamuja joskus herätessäni ihan vahingossa, juuri tähän aikaan vuodesta. Pimeät rauhalliset aamut ja yksin nautittu kahvi kynttilänvalossa tuntuivat ihanalta. Jet lagissa parasta on aina aikaisin herääminen, missä päin maailmaa tahansa. Kuinka usein toivonkaan, että lapseni olisi sellainen ”perinteinen” versio, joka heräisi virkeänä kuudelta ja herättäisi vanhempansa. Meillä hän on jo nyt se, joka viimeisenä nousee. Viime viikkoina olemme kaikki olleet yleensä viimeistään kymmeneltä sängyssä.

 

 

Joskus joogaan. Aamulla on hyvä saada yön jäljiltä jumissa oleva keho auki. Joskus luen. Kirjaa tai sanomalehteä. Kunhan lapsi kasvaa ja heräilee itsekseen, alan varmasti käymään pitkillä aamukävelyillä. Hiljaisilla kaduilla, nukkuvan kaupungin keskellä, on jotenkin maaginen olo. Jos illalla väsyttää, jätän mielelläni kotityöt aamuksi. Silloin olen paljon tehokkaampi. Miellän itseni nykyään ehdottomasti aamuihmiseksi ja huvittuneena mietin niitä valvottuja iltoja. Minulle tämä sopii paljon paremmin. Monia meistä itseasiassa väsyttää paljon aiemmin kuin omaan totuttuun nukkumaanmenoaikaan. Sitä vain ajattelee, että kellohan on vasta puoli kymmenen, ei vielä voi mennä sänkyyn. Siinä tekee helposti sen ratkaisevan virheen. Kun nukkumaanmenoa venyttää, sitten ”vähän myöhemmin” ei enää väsytäkään samalla tavalla.

 

 

Uniongelmat ovat yleistyneet ja tietenkään kaikki ei kaikille sovi. Aamuihmiseksi voi kuitenkin oppia, ja sitä suosittelenkin lämpimästi kokeilemaan. Sopisivatko aikaiset aamut sinulle? En tiedä miksi innostuin aikanaan aikaisista aamuista juuri tähän aikaan vuodesta, kun on kuitenkin aamu aamulta pimeämpää. Ehkä se vain on se taika, joka syntyy hiljaisuudesta, rauhasta ja siitä turvallisesta hämärästä. On hereillä, mutta piilossa pahalta nukkuvalta maailmalta. Aikaisissa aamuissa on jotain samaa kuin Lapin kaamoksessa. Siitäkään ei koskaan kuvitellut pitäväni, mutta toisin kävi.

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian