Yli 25 vuotta elämästäni olin iltaihminen, joka kukkui helposti vähintään puoleen yöhön. Nauroin pitkään huvittuneena lapseni isän unirytmille ja ihmettelin, miten kukaan aikuinen ihminen voi mennä ennen kymmentä nukkumaan? Minä olin meistä aina se, jota sai väkisin repiä ylös sängystä. Seitsemältä alkavat aamuvuorot olivatkin aina yhtä tuskaa ja vihasin koko sydämestäni aikaisia aamuja. Heti herätessäni ensimmäisenä mielessä olivat päiväunet. Eikä ihme, nukuinhan aivan liian vähän.

 

 

Somessa villitsee tällä hetkellä 5AM club -innostus, jota en itse taida lähteä edes kokeilemaan. Ennen viittä heräämiseen vaaditaan kuitenkin nukkumaanmenoa viimeistään yhdeksältä jos haluaa säilyttää yöunensa ja harvalle sopii kovaa treenaaminen ennen aamukuutta, puhumattakaan nyt uusien asioiden opettelusta. Mutta menetelmässä on puolensa, toki sen tarkoitus on lähinnä ehkä saada tehdä rauhassa asioita ilman häiriötekijöitä, sillä lähes kaikki nukkuvat viiden ja kuuden välillä. Kuuden klubi sen sijaan kuulostaa paljon paremmalta vaihtoehdolta.

 

Aloin fiilistellä aikaisia aamuja joskus herätessäni ihan vahingossa, juuri tähän aikaan vuodesta. Pimeät rauhalliset aamut ja yksin nautittu kahvi kynttilänvalossa tuntuivat ihanalta. Jet lagissa parasta on aina aikaisin herääminen, missä päin maailmaa tahansa. Kuinka usein toivonkaan, että lapseni olisi sellainen ”perinteinen” versio, joka heräisi virkeänä kuudelta ja herättäisi vanhempansa. Meillä hän on jo nyt se, joka viimeisenä nousee. Viime viikkoina olemme kaikki olleet yleensä viimeistään kymmeneltä sängyssä.

 

 

Joskus joogaan. Aamulla on hyvä saada yön jäljiltä jumissa oleva keho auki. Joskus luen. Kirjaa tai sanomalehteä. Kunhan lapsi kasvaa ja heräilee itsekseen, alan varmasti käymään pitkillä aamukävelyillä. Hiljaisilla kaduilla, nukkuvan kaupungin keskellä, on jotenkin maaginen olo. Jos illalla väsyttää, jätän mielelläni kotityöt aamuksi. Silloin olen paljon tehokkaampi. Miellän itseni nykyään ehdottomasti aamuihmiseksi ja huvittuneena mietin niitä valvottuja iltoja. Minulle tämä sopii paljon paremmin. Monia meistä itseasiassa väsyttää paljon aiemmin kuin omaan totuttuun nukkumaanmenoaikaan. Sitä vain ajattelee, että kellohan on vasta puoli kymmenen, ei vielä voi mennä sänkyyn. Siinä tekee helposti sen ratkaisevan virheen. Kun nukkumaanmenoa venyttää, sitten ”vähän myöhemmin” ei enää väsytäkään samalla tavalla.

 

 

Uniongelmat ovat yleistyneet ja tietenkään kaikki ei kaikille sovi. Aamuihmiseksi voi kuitenkin oppia, ja sitä suosittelenkin lämpimästi kokeilemaan. Sopisivatko aikaiset aamut sinulle? En tiedä miksi innostuin aikanaan aikaisista aamuista juuri tähän aikaan vuodesta, kun on kuitenkin aamu aamulta pimeämpää. Ehkä se vain on se taika, joka syntyy hiljaisuudesta, rauhasta ja siitä turvallisesta hämärästä. On hereillä, mutta piilossa pahalta nukkuvalta maailmalta. Aikaisissa aamuissa on jotain samaa kuin Lapin kaamoksessa. Siitäkään ei koskaan kuvitellut pitäväni, mutta toisin kävi.

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


Instagramin storyni on hyvinkin liikuntapainotteinen, ehkä juuri siksi koska se on sitä aidointa elämääni ja treeni on jossain muodossa osa jokaista päivääni. On ollut ihanaa saada teiltä palautetta, kuinka liikunnan ilo ja motivaatio voi tarttua storyn välityksellä. Parasta! Minusta olisi ihanaa muutenkin motivoida ihmisiä treenaamaan ja lähtemään liikkeelle paljon enemmänkin, en vain oikein tiedä vielä miten.. Nyt kuitenkin halusin vaihteeksi kirjoitella blogin puolelle vähän liikuntajuttuja, sillä ne ovat olleet täällä aina paljon vähemmällä kuin Instagramissa ja blogi on kuitenkin itselleni se pääkanava sosiaalisessa mediassa. Tykkäättekö te muuten ylipäätään lukea liikuntaan ja treenaamiseen liittyviä postauksia? Saisiko niitä olla enemmän vai pidätkö enemmän muista lifestyle-aiheista?

Liikunta on osa minua. Jos olen terve, en voi kuvitellakaan olevani edes viikkoa ilman treeniä. Kehoni tarvitsee hikitreeniä, toisaalta joskus se tarvitsee myös rauhallista ja palauttelevaa liikuntaa. Sitä oppii kuuntelemaan, kun tarpeeksi liikkuu. Vaikka olenkin elämäntapaliikkuja, tulee minullekin toisinaan niitä laiskoja hetkiä kun ei yhtään huvittaisi lähteä. Kokosin tähän nyt 5 syytä, miksi jaksan silti tänäänkin liikkua..

Tulokset Itse motivoidun parhaiten nimenomaan onnistumisten ja positiivisuuden kautta. Se, että näen lihasten kasvavan tai kehon kiinteytyvän, motivoi sekin, mutta konkreettiset tulokset kuten pidemmät lenkit, matalammat sykkeet, isommat painot ja kovempi vauhti ovat mitä parhaimpia mittareita kehityksestä. Hyvin sujuneen lenkin jälkeen haluan lisää onnistumisen tunteita. Eilen tein HIIT-treenin, jota en ollut tehnyt reiluun vuoteen. Se oli aina ennen minulle todella rankka, nyt taas pikemminkin kevyt palautteleva setti jonka jälkeen olisin jaksanut ehkä toisenkin. Hullua, mutta merkki kehityksestä ja siitä, että olen tehnyt jotain oikein.

 

Luonne Olen itse kunnianhimoinen, määrätietoinen ja toisinaan hyvinkin periksiantamaton. Nämä ominaisuudet ovat peräisin niin geeneistä kuin kasvatuksestakin. Niitä voi kuitenkin myös opetella. Päätät, että haluat menestyä ja onnistua, löydät kyllä keinot. Liikunta on siitä helppo juttu, että tiedät mitä sinun tulee tehdä, että onnistut. Treenata. Ja treenata lisää. Ja treenata kovempaa. Päättäväisyys ja etenkin se itsekuri on kaiken a ja o. Toisilla sitä on enemmän, toisilla vähemmän, mutta kaikkien on mahdollista opetella sitä.

 

Hyvä olo En voisi liikkua enää pelkistä ulkonäkösyistä, sitä olen jankuttanutkin moneen kertaan. Liikunnan tuomaa hyvää oloa ei korvaa mikään. Sen löytää vähitellen, aloittamalla kevyesti. Ei pidä rääkätä itseään ihan loppuun, sillä se vie liikunnasta ilon. Endorfiineja haluaa lisää ja lisää, ja pian liikunnan tuomaan oloon jää koukkuun. Se lievittää ahdistusta, poistaa kiukkua, tasapainottaa ailahtelevaa mieltä ja lievittää stressiä. Ilman liikuntaa olisin paljon negatiivisempi, ärtyisämpi, kyynisempi, laiskempi ja väsyneempi.

 

 

Energia Liikuntaan käytetty tunti tuo kaksi tuntia enemmän aikaa muulle elämälle. Näin olen ajatellut ja todennut sen jo monta vuotta. Siksi etenkin kiireisinä aikoina, kun aikaa liikunnalle ei vain tunnu olevan, kannattaa silti raivata kalenterista tilaa edes nopealle treenille. Yhtäkkiä asiat ovatkin helpommin hallittavissa ja energiaa töihin ja vaikka kotitöihin tarttumiseen on paljon enemmän. Kun liikunta on säännöllistä, saan paljon enemmän aikaan arjessa ja siedän huomattavasti helpommin stressiä.

 

Ulkoiset tekijät Tottakai liikunta vaikuttaa myös positiivisesti myös ulkonäköön ja tämä vaikuttaa positiivisesti siihen, että jaksaa liikkua. Itse pidän omasta kropastani paljon enemmän silloin, kun se on jäntevä ja lihakset erottuvat. Painoa en sen sijaan tuijota. Painoin esimerkiksi pari viikkoa synnytyksen jälkeen 7 kiloa vähemmän kuin nyt vaikka aktiivisesta ja kovasta treenaamisesta ei ollut tietoakaan. Nykyinen peilikuvani on paljon terveempi ja miellyttää omaa silmääni enemmän. Muita ulkoisia motivaation lähteitä ovat myös treenivaatteet ja -varusteet, mutta vielä tärkeämpää, miellyttävä ympäristö liikkua. Juoksulenkit myrskyävän meren rannassa, maailman kaunein, viihtyisin ja ihanin kuntosali (olen niin onnellinen että löysin sellaisen) sekä talviurheilut lumisessa Lapissa.. Motivaatio kasvaa silmissä ja liikunnasta nauttii paljon enemmän!

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

Olen aina ollut paljon Micaelin kanssa kahdestaan ja lähiaikoina aivan erityisen paljon. Kaikki tilanteet vaativat sopeutumista ja aina aluksi on tuntunut, että kuinka ihmeessä me taas tästäkin viikosta selvitään. Yksin lapsen, loppumattoman työmäärän, koirien, omien harrastusten ja lapsen harrastusten kanssa vaaditaan hieman organisointikykyä ja pitkää pinnaa. Olen jo lapsena kasvanut vahvaksi pärjääjätytöksi, vaikka on niitäkin rajoja koeteltu. Ja silloin, kun luulin huonon parisuhteen ja isojen menetysten jälkeen olevani vahvempi kuin koskaan ja selviäväni ihan mistä tahansa.. Sainkin tietää saavani lapsen ja yllätys yllätys, täysin uuden elämäntilanteen, joka muutti elämäni suunnan lopullisesti. En missään nimessä aliarvioi tällä yhdenkään lapsettoman vahvuutta ja kykyä selviytyä arjen haasteista, mutta haluan vain sanoa, että vasta äitiys on opettanut ja kasvattanut minua ihmisenä niin paljon, että sanalla vahva on elämässäni nykyään aivan eri merkitys.

 

 

 

Vahvuus on minulle sitä, että tiedän pärjääväni ja luotan itseeni. Vahvuus on pitkälti itseensä ja omiin kykyihinsä uskomista. Kykyä valita oikein, toisinaan kieltäytyä ja välttää houkutuksia, jos tietää niistä seuraavan kuitenkin huonoa. Lapsissa ja nuorissahan vahvuus näkyy hyvänä itsetuntona ja itsevarmuutena esimerkiksi silloin, kun toinen nuori tarjoaa vaikka nyt päihteitä tai houkuttelee tekemään jotain tyhmää. Terveellä itsetunnolla ja itsevarmuudella varustettu vahva nuori osaa kieltäytyä, sillä tietää että päihteidenkäyttö ei ole oikein, eikä oikeasti halua edes kokeilla. Vahva lapsi ja nuori tietää, että mitään ei tarvitse tehdä miellyttääkseen muita. Tämä on tietysti ihannetilanne mutta hyvä esimerkki, lapsuus ja nuoruus ovat täynnä niitä hetkiä, kun mieli menee melkoista vuoristorataa eikä tunteitaan vielä hallitse.

 

Vastuu toisen ihmisen kasvattamisesta kasvattaa myös sinua. Tämän kaiken kiireen ja arjen sirkuksen keskellä en vaan voi mennä sieltä, missä aita on matalin. Tai en tiedä, itse vain koen sen niin, että minun vastuullani on kasvattaa tuosta pienestä pojasta paras mahdollinen versio itsestään. Antaa eväät siihen hyvään elämään ja opettaa hänelle niin paljon. Tämä pitäisi tietenkin tehdä oman hyvinvoinnin rajoissa. Kuinka monta kertaa olenkaan nukahtanut iltaisin kuunnellen meditaatiovideoita ja pitäen lapseni kädestä kiinni.. Toivoen, että hänen polkunsa täällä ei olisi niin kauhean vaikea. Varoittavia esimerkkejä on niin lähellä, että haluan tarjota omalle pienelle rakkaalle ainakin mahdollisimman hyvät tunnetaidot ja itsevarmuuden avaimet. Vaikka joku puhuu kultalusikka suussa syntymisestä, ei mikään omaisuus korvaa tunnepuolen puutteita. Tunnetaitoja ei vain saada, ne täytyy opetella. No, tämä lähti vähän nyt omille raiteilleen, joten aikaisin varsinaiseen aiheeseen. Tehtäväni äitinä ja kasvattaja on tehnyt myös minusta vahvan. Siis paljon vahvemman, kuin sen Mirvan joka aiemman eronsa jälkeen muutti elämänsä itsensä näköiseksi ja ajatteli, että pystyy mihin vaan. Nyt mä vasta pystynkin.

 

 

 

Viimeaikoina yksin (tai siis kaksin) ollessani olen tajunnut, että mä voin tehdä oikeastaan ihan mitä vaan. Tai ehkä mieluumminkin niin, että kuka tahansa voi tehdä ihan mitä vaan. Elämme jostain syystä ihmeellisten rajoitteiden keskellä ja annamme turhan paljon valtaa ajatuksille ”enhän mä voi, enhän MÄ pysty, oon jo liian sitä ja liian vähän tätä..” Kun sä voit ja sä pystyt ihan mihin tahansa. Tämäkin on asia, mitä haluan opettaa lapselleni. Tietysti haluan hänen oppivan olemaan myös nöyrä, mutta se tuntuu meille suomalaisille olevan vähän liiankin helppoa. Sen sijaan itsevarmuutta ja rohkeutta uskoa itseensä ja omaan pärjäämiseensä me tarvitsemme niin paljon enemmän. Kovalla työllä saa tietysti paljon, mutta ei sekään aina riitä. On opittava sietämään pettymyksiä, sietämään epävarmuutta ja sietämään sitä, että joskus on muutettava suuntaa. Pahinta on jäädä paikoilleen ja hyväksyä se, mitä on ja olla muuttamatta asioita. Ja joskus on vain hypättävä suoraan sinne syvään päähän ja pyristeltävä pinnalle, koska siellä tukevalla ja turvallisella maalla saattaa olla jotain, jonka kanssa on lopulta vielä vaikeampaa elää. Mikä sitten tekee ihmisestä vahvan? Tavallaan ajattelen, että kaikki vastoinkäymiset vahvistavat. Niitä on omalle tielleni ainakin osunut enemmän kuin moni osaa arvatakaan, mutta tarpeeksi kun tulee, ei kukaan voi olla vahva. Tarvitaan myös onnistumisia. Kaikki kehitys motivoi jatkamaan ja ehkä tästä syystä olen itse hullaantunut myös liikuntaan. Siinä voi myös konkreettisesti huomata olevansa vahva. Kova työ palkitaan kehityksellä ja kehitys tuo taas lisää motivaatiota. Pätee muuhunkin kuin painojen nosteluun. Kasvatuksella, rakkaudella ja kannustuksella on suuri merkitys, mutta vähän huonommistakin lähtökohdista voi kasvaa vielä aikuisena vahva ja omilla jaloillaan tukevasti seisova tyyppi.

 

Mikä tekee sinusta vahvan? Se voi olla perhe ja raskaat kokemukset kuten itselläni, mutta se voi olla myös niin paljon muutakin. Toisilla on enemmän vahvuutta sietää tätä elämää kuin toisilla ja siksi onkin niin tärkeää tukea ja kannustaa toinen toisiamme. Löytää niitä muiden vahvuuksia ja luoda uskoa silloin, kun heikkoudet meinaavat ottaa liikaa valtaa. Tähän omaan arjen pyörittämiseeni vielä liittyen, ajattelin pitkään yllätyslapseni synnyttyä tähän maailmaan, etten tulisi koskaan pärjäämään yksin. Monet kerrat Micaelin isän tultua kotiin huokasin helpotuksesta, oli muka tosi rankkaa ja vaikeaa olla yksin ja vihdoin se päättyi. Ihailin aina yksinhuoltajaäitejä, ja mietin kuinka he oikein pärjäävät. Oma äitini on ollut tässä hyvä esimerkki, hän pärjäsi yksin ja varmasti paremmin kuin yhdessä isäni kanssa. Tarpeeksi kauan kuitenkin kun on yksin, sitä huomaa, että hitto mehän pärjätään hyvin. Micaelin isä on paljon poissa kotoa, mutta nykyään mä en enää ajattele sitä niin huonona asiana kuin ennen. Sekin on ollut kuin siunaus, kaksistaan oleminen ei ole ollenkaan hullumpaa ja meillä on ihan omat kivat jutut ja rutiinit kotona ilman iskääkin. Silti jos löytyy vertaistukea äideistä jotka ovat paljon yksin, saa laittaa viestiä ihan anytime! 

 

 

Taitaa ollakin viimeiset kuvat paljain säärin tältä vuodelta Suomesta. Viikonloppuna on haettava talvitakit varastosta ja siirrettävä neuleet ylähyllyiltä alas. Nilkkasukat ja nahkatakkikin tuntuvat jo liian kevyiltä.. Kesä tuntui niin kauhean pitkältä tänä vuonna, että syksy tuntuu jäävän jotenkin pätkäksi. Marraskuuhan lasketaan jo talveksi? Nyt jatkan viikon suosikkihetkeäni, nimittäin rauhallista aamukahvia kynttilänvalossa Hesarin kanssa, ennen lätkätreenejä. Kai mä osaan ne kamat sille pukea ihan yhtä lailla kuin ne kaikki iskätkin siellä. Varmaan vielä paremmin! Paljon positiivisuutta tähän viikonloppuun, elämä on kuitenkin aika ihanaa ♥

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian