Istun kirjoittamassa tätä tekstiä Naantalin vierasvenesatamassa. Muut nukkuvat vielä, tein jo pari tuntia sitten koirien kanssa aamulenkin, laitoin itselleni aamiaista ja nautin sataman hiljaisuudesta. Krhm, vähän väliä kilkattavien kirkonkellojen metelistä.. Vielä on onneksi lämmintä, muttei paahtavan kuumaa. Ohut pilviharso taittaa auringonvalon siten, että ulkona pystyy helposti katsomaan läppärin näyttöä. Harvinaista herkkua kesällä etänä työnsä tekeville. Olen asunut veneessä nyt 19 päivää. Siis kirjaimellisesti asunut. Joku toinen kertoo asuvansa veneessä kesän, mutta koti on kuitenkin olemassa ja tavarat siellä tutulla paikallaan. Koti-ikävä on pahinta silloin, kun ei ole sitä kotia.

 

 

Rakastan tätä. Merta, saaristoa, satamia, veneilyä nyt ylipäätään. Tänä kesänä olen kuitenkin huomannut, että vielä enemmän kuin alati vaihtuvia maisemia, rakastan ja pidän tärkeänä niitä pysyviä asioita. Mieluummin kuin uuden veneen, ostaisin ainakin itse luultavasti kesäasunnon. Ehkä ajatuksiani sekoittaa tämä veneessä niin ikään pakolla asuminen. Vielä tällaisena kesänä, kun reissut rajoittuvat vain kotimaahan. Koskaan en ole kaivannut heinäkuussa Helsinkiin, mutta nyt ajattelen kotikaupunkiakin vähän väliä suurella haikeudella. Tarvitsen rutiineja, pysyviä, turvallisia asioita ja paikkoja elämääni. Varastossa kaupungin laidalla lojuvat tavarat tulevat mieleeni päivittäin. Ei niitä tuoleja, lakanoita, vaatteita ja lasten leluja viime vuonna kaivannut kertaakaan.

 

Harvoin olen odottanut syksyä. Nautin niin paljon valosta, lämmöstä ja kesän rentoudesta, että ajatuskin syksystä on saanut melankolian valtaamaan ajatukset yleensä viimeistään tähän aikaan vuodesta. Kun äsken tajusin tänään olevan jo 19. päivä heinäkuuta, hymyilin. Pian on taas syksy ja uuden arjen alku. Kesä on ollut kyllä tähän asti ihana, mutta erilainen. En vaihtaisi päivääkään pois, mutta voi kuinka odotankaan toisiaan toistavia viikkoja, treenejä omalla salilla, arki-iltojen lenkkejä, säännöllistä ruokarytmiä ja lapsen harrastuksia. Epäsäännöllisen koronakevään jälkeinen evakkokesä on muistuttanut, miten valtavan ihanaa on tavallinen arki.

 

 

Poikkeuksellisissa olosuhteissa pysyn järjissäni pitämällä huolta hyvinvoinnistani. Mahdollisimman puhdas ja hyvä ruoka, rutiininomainen työasioiden hoitaminen lomallakin, säännöllinen liikunta ja hyvä unirytmi ovat asioita, joista en halua tinkiä. Ehkä vielä joskus nautin siitä, kuinka voin syödä aamiaista vasta puolilta päivin ja unohtaa tietokoneen kiinni päiväkausiksi. Sille oli paikkansa ainakin viime kesänä. Nyt suunnittelen tässä liikunnantäyteistä reissua elokuun lopulle Lappiin, siellä on sentään paikallaan pysyvä oma mökki. Ehkä sen jälkeen pääsen jo kotiinkin.

 

 

Kaksi vuotta sitten juuri Naantalissa mietin, että kolme viikkoa veneessä meni yllättävän helposti. Olin odottanut keittiöremppapakolaisuuden olevan tuskallisempaakin. Olisinpa tiennyt, että siitä kahden vuoden kuluttua kolme viikkoa on vasta alkua. Tiedän, että viimeistään silloin kun pääsen uuteen kotiin ja saan ne varastossa lojuvat tavarat paikoilleen, jaksan jo naureskella, millainen koti-ikävä kesän aikana ehti tulla. Olipa muuten kiva poikkeus kirjoitella vähän tällaista aamupäivän ajatusvirtaa, naputtelin tuossa myös sisustuspostaustakin, tällä kertaa uuden sängyn valinnasta. Jatketaan sillä joko illalla tai huomenna aamusta. Silloin meidän matkakin jatkuu kohti Kökaria, Ahvenanmaan ulkosaaristoon.. Kuvat ovat Ahvenanmaalta, viime vuodelta. Kestävät hyvin aikaa, Rödhamn on tainnut näyttää tältä viimeiset sata vuotta.

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

Kesällä olen jääkahvin ja smoothieiden suuri fani. Tai sanotaanko helteillä, kesä 2020 on nyt näyttänyt, että kesä voi olla säiden puolesta ihan mitä tahansa – tukalasta kuumuudesta toppatakkimyrskyihin. Ruoanlaitto veneellä on ollut vähän erilaista kuin kotona. Kaikkia erikoisjuttuja ei löydykään välttämättä kaapista ja esimerkiksi leipomaan ei pysty oikeastaan ollenkaan. Pakastin on niin täynnä koiranruokaa ettei raakakakkujakaan sinne mahdu. Jos tietäisin milloin pääsen uuteen kotiin leipomaan ja laittamaan ruokaa, laskisin tunteja.. Uudet ruokakokeilut odottavat loppukesää, mutta jotain pientä voi aina kehitellä. Toissapäivänä pääsin vihdoin kunnon kauppaan, Turun Stockalle, josta sain täydennystä kuiva-ainekaappiin. Niin tuli testattua kahvismoothie joka korvasikin yhtä aikaa päiväkahvin ja välipalan.

 

Siis nam. Tästä tuli niin hyvää, että jäinen dalgona-kahvikin taitaa jäädä kakkoseksi. Toki jos ei ole nälkä niin teen mieluusti tuota dalgonaa jääpaloilla. Kahvismoothie on kuitenkin paljon muuta kuin pelkkä jääkahvi. Nappaa ohje talteen ja kokeile!

 

 

 

Kahvismoothie kahdelle

 

2 banaania

1 päärynä

1 rkl pikakahvijauhetta

1 rkl raakakaakaojauhetta

1 rkl pikakahvijauhetta

1 tl lakritsijuurijauhetta

1 tl kanelia

Kookosmaitojuomaa nesteeksi

Jäitä

 

 

 

 

Sekoita blenderissä ja juo heti. Koska kahvin, kaakaon ja lakritsin maut ovat melko voimakkaita, kannattaa testata ensin pienemmällä määrällä ja lisätä tarvittaessa sitä mistä pidät. Vegeproteiinijauhe tekee tietysti smoothiesta täyteläisemmän jos haluat proteiinilisän ja lisää rakennetta. Tähän kahvismoothieen toimii mielestäni aivan erityisen hyvin kaura-, tai riisiproteiinin maku. Aurinkoa viikonloppuun, ottakaa talteen jokainen auringonsäde ja D-vitamiinit. Ollaan kiitollisia näistä keleistä.

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

Halusin kirjoittaa tänään hyvinvoinnista. Eilen saimme ikäviä syöpäuutisia melko läheltä ja ne saavat aina ajattelemaan. Tai ainakin minut. Mitä voisin tehdä, että minimoisin riskini sairastua? Toisaalta aina joku sairastuu vakavasti vaikka olisi elänyt yltiöterveellisesti. Onko elämä ollut silloin niin täyttä ja ihanaa, että voisi sairastumisen hetkelläkin sanoa nauttineensa siitä?

 

 

 

Yksi yleisimpiä syitä painonpudotuksen skippaamiselle tai lykkäämiselle on ”haluan nauttia elämästä”, ”nautin niin paljon hyvästä ruoasta”, ”olen hedonisti, en pysty dieettiin..” etkä varmasti ole voinut välttyä itsekin kuulemasta näitä? Paino ja hyvinvointi eivät tietenkään kulje automaattisesti aina käsi kädessä, mutta halusin nostaa tämän heti alkuun esimerkiksi, jotta saisitte kiinni mistä kirjoitan. Omaa elämäntapaani, säännöllistä liikuntaa ja terveellistä syömistä, pidetään usein pikemminkin kärsimyksenä kuin hyvinvointina. Saan usein viestejä, kuinka joku haluaisi pystyä samaan, muttei pääse edes alkuun sillä nauttii niin paljon ruoasta ja epäterveellisistä elämäntavoista, kuten juhlimisesta ja laiskottelusta.

 

Taustalla on kuitenkin edes pieni halu tehdä asioita toisin. Ja se on ratkaisevassa osassa siinä, onnistuuko elämäntapamuutos vai ei. Sillä kaikkeen tottuu. Kuten päivittäiseen sokeriin, pizzaperjantaihin, pekoniaamiaiseen ja puoleenpäivään nukkumiseen. Mutta ihan yhtä lailla pienempiin annoskokoihin, vähärasvaisiin ruokiin, kylmään veteen, aikaisiin aamuihin ja säännölliseen treeniin. Näistä kaikista oppii myös nauttimaan.

 

 

 

 

Tunnustan, olen syönyt tänä vuonna karkkeja ja suklaata aina silloin tällöin. Olen juonut viiniä, välillä vähän liiankin paljon. Nauttinut niistä sen hetken. Jonka jälkeen on oikeastaan aina paha olo. Sen sijaan, kun syön puhdasta ruokaa, treenaan, nukun hyvin en välttämättä koe niitä endorfiinipiikkejä, mutta nautinto on pitkäaikaista, lähes pysyvää. Hyvinvointiin tähtäävien valintojen jälkeen voin entistäkin paremmin. Tästä päästäänkin siihen, kuinka hyvinvointi ja elämästä nauttiminen voivat helposti kulkeakin käsi kädessä.

 

En pidä juhlimisesta – enää. Ennen rakastin sitä, odotinkin aina viikonloppuja ja bileitä kuin lapsi joulua. Mutta kun harvoin käy, on silti kiva laittautua ja lähteä ystävien kanssa ulos. Juhlimisesta ja alkoholinkäytöstä kirjoitan ihan oman juttunsa, säästetään tämä postaus siltä rönsyilyltä. Juhliminen ei kuulu ainakaan itselläni siihen elämästä nauttimiseen oikeastaan ollenkaan, vaikka hauskaa meillä on aina ollutkin. Baareihin en kaipaa lainkaan, mutta vastaavasti taas viinilasillisista ystävien kanssa olisi hyvin, hyvin vaikeaa luopua. Määrittelemme jokainen elämästä nauttimisen eri tavalla ja nämä käsitykset voivat muuttua iän myötä, kuten myös minulle on käynyt. Vielä jokunen vuosi sitten olisin luultavasti sanonut nauttivani elämästä eniten siinä kuplivassa nousuhumalassa.

 

 

 

 

Rakastan hyvää ruokaa. Synnyin kulinaristiperheeseen Rôtisseur-käätyjen keskelle ja meillä on kotona aina syöty hyvin. Itse olen myöhemmin tehnyt itselleni rajanvedon siinä, miten usein syön itseni aivan ähkyksi suuresta herkusta tai mikä on itselleni sitä hyvää ruokaa. Nautin nimittäin itse eniten siitä puhtaasta ja kevyestä ruoasta, liian tuhdit ja rasvaiset herkut saavat olon sen sijaan niin kehnoksi, etten edes halua enää syödä sellaisia. Ja jos nyt joskus tekee mieli hampparia tai pizzaa, ei niistä tarvitse kieltäytyä kun ne ovat silloin sitä harvinaista herkkua. Niiden jälkeen olo tosin on yleensä niin raskas, että jätän tuollaiset ruokavalinnat ihan minimiin. Mutta kyllä, niillekin on paikkansa.

 

Olen myös entinen sokerihiiri, rakastan makeaa. Koska haluan pitää itsestäni huolta ja tiedän valkoisen sokerin haitat, pyrin korvaamaan makeat terveellisillä herkuilla. Niihin löydät monia reseptejä täältä blogistani Food-kategorian alta.

 

 

 

 

Parasta tekemistä mitä tiedän, on liikunta. En ole kuitenkaan aina rakastanut sitä, päinvastoin. Pakon edessä lähtenyt juoksemaan huonoilla kengillä ja aloittanut saliharrastuksen aivan ulapalla, mitä siellä pitäisi tehdä. Halusin oppia nauttimaan liikunnasta, joka aiemmin oli pelkkää pakkopullaa. Väkisin sain itseni liikkeelle ja vähitellen sieltä avautui uusi maailma, ja vielä enemmänkin. Kokonaan uusi elämäntapa. Elämäni tärkeimmät asiat ovatkin perhe, terveys, hyvinvointi ja liikunta. Nautin jokaikisestä juostusta kilometristä, vaikka ne tuntuisivat sillä hetkellä pahalta. Tällä viikolla pyöräilin aivan surkealta tuntuneen lenkin, mutta viimeisillä kilometreillä sain taas niistä endorfiineista kiinni. Se oli kuitenkin tehty lenkki.

 

 

 

Miten sinä huolehdit itsestäsi? Estääkö hyvinvointi elämästä nauttimisen tai mitä hyvinvointi lopulta sinulle merkitsee? Sen kun ei aina tarvitse olla vihreää smoothieta ja kestävyysurheilua.

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian