Neljäs viikko päiväkotia alkoi tänään. Neljäs, uskomatonta. Pitkän harkinnan ja seitsemän viikon poissaolon jälkeen Miksu palasi vappuviikolla päivähoitoon. Nyt muutkin lapset ovat tulleet takaisin ja meno on rajoituksista huolimatta jo, uskaltaisiko sanoa, melkein normaalia. Sydäntä raastavat kuitenkin eskarilaisten perutut päätösjuhlat,  kevätjuhlien, äitienpäiväesitysten ja retkien väliin jääminen. Kasvattajien epävarma työtilanne, kaikkien yhteinen huoli tulevasta ja rajoitusten täyttämä päiväkotiarki luovat varjon viskarivuoden päätökselle. Typerä korona, niin kuin lapset sanovat. Paitsi meidän aikuisten, myös lasten arki muuttui tänä keväänä täysin. Tenniskausi päättyi, juuri kun olimme ottaneet lisää pelivuoroja ja Miksu viihtyi hallilla kuin kotonaan. Jääkiekkokaudesta nyt puhumattakaan. Vastahan me istuttiin Jokereiden toimistolle pienen pelaajan kanssa kuuntelemassa mitä tuleva kevätkausi tuo tullessaan joukkuetoimintaan. Ja yhden sähköpostin jälkeen koko kausi on peruttu, tulevasta ei ole tietoakaan. Ensin aktiivisen arjen pysähtyminen tuntui tekevän meidät molemmat hulluiksi, mutta onneksi reipas ja ulkoiluntäyteinen päiväkotitoiminta on tuhlannut ylimääräiset energiat viime viikkoina. Koska tilanne luonnollisesti harmittaa meitä kaikkia, päätin että nyt on keskityttävä niihin hyviin asioihin ja aloin puhua niistä myös lapselle.

 

 

 

 

Olemme olleet tänä keväänä paljon kahdestaan kotona. Siinä samassa ehkä vieläkin enemmän lähennytty, jos se nyt vain mitenkään on mahdollista. Maailman kummallisimpana keväänä. Olen samalla ollut ihan äärettömän onnellinen äitinä. Vaikka välillä menettänytkin hermoni aivan täysin, mutta samalla rakastanut enemmän kuin koskaan. Tuo pieni lapsi on suurin syyni elää, käydä töissä, pyörittää arkea, pitää huolta itsestäni ja on hän jopa suurin motivaationi liikkua. Olemme harjoitelleet yhdessä lasten maratonia varten, johon Miksu halusi itse osallistua. Liikunnallisuus on yksi hienoimmista asioista joita voin lapselleni opettaa, tunnetaitojen lisäksi tietysti. Saan itse liikunnasta niin paljon hyvää elämääni, joten haluan samoja fiiliksiä myös omalle lapselleni. En tiedä onko hänen liikunnallisuutensa jo syntymälahjana saatua, vai onko siihen vaikuttanut äidin esimerkki. Samapa tuo, tärkeintä että hän siitä nauttii. Nyt olen yrittänyt mahdollisimman paljon järjestää yhteisiä liikuntahetkiä. Miten niihin ei muka aiemmin ollut aikaa? Veivätkö harrastukset ja matkat tilaa siltä, mikä olisi oikeasti tärkeintä? Vai oliko se vain se muka-kiire, jonka järjestin pakenemalla omaa ahdistunutta ja stressaantunutta oloani? Kun mietin tätä tarkemmin, ei se korona ole pelkästään typerä juttu ollut. Kaikesta kurjuudesta huolimatta se on tehnyt minulle, äitiydelleni ja lapselleni myös paljon hyvää.

 

 

Joka ilta nukkumaan mennessä kysyn Miksulta kolme asiaa, jotka tänään olivat kivoja. Ensin lapsen oli vähän vaikea listata niitä, mutta auttavien kysymysten avulla (mikä tuntui tänään kivalta, milloin sua nauratti, mikä oli hauskin juttu päiväkodissa?) lapsi oppii nopeasti tunnistamaan positiivisia tunteita. Tällaisina kummallisina aikoina se on erityisen tärkeää. Yleensä kivojen asioiden joukossa on lelujen ja pelien lisäksi yhdessäolo, yhteiset leikit ja vanhempien läheisyys. En usko olevani ainoa, joka on huomannut läheisten ja perheen merkityksen aivan eri tavalla nyt, kun on ollut pakko pysähtyä ja olla vain. Äitinä oleminen on ollut aivan erilaista kuin aiemmin, pakeninhan äitiyslomallakin sitä tavallista arkea ja jatkuvaa läsnäoloa aina koulu- ja työasioihin. Erikoinen, mutta niin tarpeeseen tullut kevät. Muistan kun alkuvuodesta kuvasin storya, jossa suoraan töistä juoksen Miksun kanssa lätkän oheistreeneihin. Söimme molemmat leipää autossa, ehdimme nipin napin ajoissa paikalle ja treenien ajan selasin vain päämäärättömästi somea, yritin lähettää ja ideoida pari työjuttua ja samalla seurata ja kannustaa toista treeneissä. Keskittymiskyky  nollassa, kortisolit katossa. Samalla laskin päässäni, että voi helvetti, parin viikon päästä on taas pakattava laukut reissua varten.

 

 

Miksu auttoi viime viikolla kantamaan kesätakit varastosta. Matkalaukut ovat aina ensimmäisenä häkkivaraston ovella, niille on eniten käyttöä. Lapsi alkoi työntää marvelkuvitettua matkalaukkuaan pitkin varaston käytävää ja kysyi ”Äiti, milloin mun matkalaukku lähtee taas lentokentälle?” Vaikka matkustaminen on meille molemmille suuri rikkaus, se on ihanaa ja antaa lopulta kuitenkin enemmän kuin ottaa, oli jopa helpottavaa sanoa hymyillen pikkuiselle ”En tiedä rakas, en yhtään tiedä. Nyt ei kukaan tiedä. ” Lapsi rullasi laukun takaisin. ”Ei haittaa äiti, ei haittaa.

 

Jätettiin takit eteiseen kassiin (ovat siinä muuten edelleen) ja mentiin ulos heittelemään frisbeetä.

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

Liian usein keskitymme etsimään hyvää oloa muualta. Kuinka moni onkaan haaveillut joogaretriitistä Balilla, treenilomasta Espanjassa tai laskettelumatkasta Alpeilla? Aina matkustaessani maailmalla olen ollut valtavan ylpeä suomalaisuudestani ja ainutlaatuisesta kotimaastani. Sillä Suomea jos jotain voi helposti kutsua hyvinvoinnin mekaksi. Se ei aina ehkä siltä tunnu, mutta maailmalla osataan arvostaa karua ja kaunista luontoa, raitista ilmaa, loputtomia metsiä ja puhtaita luonnonvesiä. Lapissa on maailman puhtain ilma ja Suomessa on helppo voida hyvin. Listasin tähän yhdeksän ihanaa asiaa Suomessa, jotka tuovat sinulle hyvän olon. Olet ehkä kokeillut niitä jo?

 

 

Saunan lämpö Se ehkä kaikkein suomalaisin, syystäkin. Olen ollut pienestä asti saunoja ja joskus saattaa olla kausia, jolloin istun saunassa ihan päivittäin. Ulkomailla yllätyn aina iloisesti jos hotellissa on ollut suomalainen sauna. Luksusta ja saunan rentouttava vaikutus on uskomaton. Se tekee hyvää myös iholle ja missä muuallakaan antaisit hiusnaamion vaikuttaa kuin saunassa? Lapissa saunon aina joka ilta, joskus myös aamun hiihtolenkin jälkeen. Levitän iholle saunahunajaa, lisään löylyveteen eukalyptuksen tuoksua ja hoidan jalkojen ihoa hohkakivellä.

 

Kylmä vesi Vastapainona saunan kuumuudelle, suomalaisten ehkä hulluin tapa – avantouinti. Itse jäin avantoon koukkuun muutama vuosi sitten ja tänä talvena avantouintia ei etelässä päässytkään harrastamaan. Kylmävesiuinti on kuitenkin lähes yhtä hurmaava kokemus. En usko, että mikään muu aktivoi niin hyvin verenkiertoa ja palauttaa lihaksia rasituksesta. Kylmän veden mielialaa nostattava vaikutus ei sekään ole tuulesta temmattu väite. Kylmänsietokykyä ja kylmä-kuuma -altistusta voi harjoitella myös suihkussa kotona. Kylmä vesi on todella kylmää, mutta vitsi, minkä energiapiikin se antaa.

 

Kauneutta luonnosta Mainitsinkin jo saunahunajasta. Suomalainen hunaja toimii muutenkin ihonhoidossa. Toinen hieman vieraampi, mutta sitäkin tehokkaampi ja maailmallakin mainetta niittänyt suomituote kauneudenhoidossa on turve. Turvekasvonaamioita saa kosmetiikkahyllyiltä, mutta ainakin Ruohonjuuri myy ihanaa Frantsilan syväpuhdistavaa turvetta, joka sopii niin kasvoille kuin koko vartalollekin ja sen vaikutukset ovat tehokkaimmat nimenomaan saunassa. Sitä voi levittää vaikka koko keholle ja nauttia 20 minuutin turvekylvystä saunan lauteilla. Niin suomalaista, niin ainutlaatuista.

 

 

Hikipisaroita ulkona Yksi kuluneen viikon ihanimpia asioita on ollut yksi puolitoistatuntinen lenkkarit jalassa aurinkoisessa illassa. Juoksin aivan eri suuntaan kuin yleensä, nautin luonnon läheisyydestä ja välillä laitoin musiikin kuulokkeista tauolle vain kuunnellakseni lintuja ja kallioihin lyöviä aaltoja. Tänä keväänä Suomessa visusti pysyessä ja paljon ulkoillessa olen tajunnut kuinka paljon kaipaan luonnon läheisyyttä. Kun toisen rakkauteni, liikunnan, yhdistää luontoon, voi juoksulenkkikin olla viikon kohokohtia. Lupaan itselleni treenata jatkossa paljon enemmän luonnossa. Ehkä vihdoin tänä kesänä voisin uskaltaa avovesiin uimaankin?

 

Elämys nimeltä lumi En uskalla ajatella, että viime talven kaltaisia lumettomia talvia tulisi jatkossa enemmänkin. Lumi mahdollistaa lukemattomat talviurheilulajit, itselleni tärkeimpänä hiihdon. Sen tuoma tunnelma ja valo ovat jotain ainutlaatuista. Lapissa olen todistanut lentokentällä ilmeitä, kun turisti näkee ensimmäistä kertaa elämässään lunta. Siinä on taikaa. Vain hullut suomalaiset hyppäävät saunasta lumihankeen. Wow, mikä boosti aineenvaihdunnalle ja verenkierrolle.

 

Metsäterapiaa Metsän ja siellä oleilun vaikutuksista olen kirjoittanut ennenkin, lyhyesti ainakin tässä kirjoituksessani ja metsässä oleilun terveysvaikutuksista enemmän täällä. Metsän terveysvaikutukset alkavat näkyä jo 15 minuutissa. Metsässä liikkuminen, tai ihan vain metsämakoilu, forest bathing, lisää hyvinvointia, rentouttaa ja laskee jopa verenpainetta sekä lisää mielihyvähormonin määrää elimistössä.

 

 

 

Ruokaa omasta maasta Kesäkausi mahdollistaa taas entistäkin enemmän kotimaisen lähiruoan käytön ihan jokaisessa keittiössä. Olen jo pitkään pyrkinyt suosimaan lähellä tuotettua luomuruokaa, se tuo hyvän olon paitsi  eettisyydellään, ennen kaikkea myös puhtaudellaan. Lapsena sain poimia mansikoita, perunoita ja yrttejä omalta maalta. Suomalainen ruoka on äärimmäisen puhdasta ja herkullista. Harvassa maassa näin monella on mahdollista kasvattaa ja viljellä omalla pihallaan.

 

Suloinen saaristo Hyvän olon mekkani, Lappi ja saaristo. Maailman kaunein saaristo löytyy Suomesta. Suomenlahden saaristo on upea, mutta Turun ja Ahvenanmaan saaristot ovat omaa luokkaansa. Täältä löytyy onni. Oletko jo käynyt?

 

Suomalainen design Jätin tämän nyt viimeiseksi, sillä on ehkä vähän kyseenalaista sanoa materian tuovan hyvää oloa eikä se sinänsä pidä koskaan edes paikkaansa. Kuitenkin ostamme ja himoitsemme uusia vaatteita, asusteita ja tavaroita itse kukin ja niitä hankkiessa voi kuitenkin tehdä valintoja, jotka tuovat sen hyvän olon. Epävarman taloustilanteen aikana kannattaa viimeistään siirtyä suosimaan kotimaisia vaihtoehtoja. Tänä keväänä hullaannuin itse suomalaisesta suunnittelusta ja shoppailin koronakaranteenissa netistä muun muassa Hàlon, Uhana Designin ja Minna Parikan tuotteita. Yllätyin materiaaleista, istuvuudesta ja laadusta. Kaikista tuli ensitapaamisella lemppareitani, joita voisin käyttää jatkuvasti.

 

 

Vietän tätä viikonloppua Porkkalanniemessä keskellä luontoa. Kohta pakkaan saunakassin ja pulahdan iltauinnille, kuten eilenkin. Päivällä lenkkeiltiin tunti keskellä metsää, koirat saivat juosta vapaina ja imin jokaisella solullani metsän antamaa energiaa ja hyvää oloa luonnosta itseeni. Olen alkanut jo hieman haaveilla asumisesta lähempänä luontoa.. Ehkä vielä joskus ♥

 

 

 

 

 


 

Jo monena aamuna olen herännyt ennen kukonlaulua. Kukonlauluakin ärsyttävämpi ääni on muuten se aamuyön sikeän unen katkaiseva chihuahuan pyyntö päästä ulos. Wwwuf, fiii-wiii-fii, wuff… Silmät sikkurassa olen komentanut olemaan hiljaa, nukutaan vielä. Ensin kävin mielessäni läpi kaikki kauhuskenaarioni sairauksista ja oireista, jotka herättävät normaalisti aivan sikeästi nukkuvat koirat keskellä aamuyötä, mutta muutaman unisen aamun jälkeen tajusin sen olevan yksinkertaisesti vain tämä valo. Uusi päivä alkaa tähän aikaan vuodesta aikaisin. Ehkä chihuahuan sisäinen kello on rikki, se luulee, että nyt herätään. Kaamosaikana niitä ei saa ulos millään.

 

 

Koirat pääsevät ulos kun olemme jatkaneet ensin katkonaista aamuyön unta siihen asti, että kello soi. Lähes poikkeuksetta herään aina kymmenen minuuttia ennen kellonsoittoa, omassa sisäisessä kellossani ei taida olla ainakaan vielä vikaa. Siitä alkaa oma aika. Sängyssä makaaminen on turhauttavinta mitä tiedän, siis niin kauan kun ei nuku. Aamurutiinit aloitan tekemällä ärsyttävimmät hommat pois – kasvopesu, hampaiden pesu, hiustenlaitto ja kevyt meikki. Käyn joka aamu vaa’alla, sillä haluan olla elävä todiste siitä, kuinka kilojen heitto painossa on todellakin mahdollista ihan viikon sisällä. Vasta nyt tuntuu todella alkavan uusi päivä. Jos teen töitä kotona, puen yöpuvun tai kylpytakin. Jos menen toimistolle, vaihdan vaatteita yleensä ainakin pariin kertaan. Fiilispukeutuja.

 

Vihermehu aloittaa päivän, samalla tippuu kahvi. Kahvin tippuminen on muuten sanonta, mikä kuulostaa hassulta, samalla käytän sitä kuitenkin itse päivittäin. Kahvin tippumiseen liittyy mielikuva vaaleanpunaisen Moccamasterin äänestä, tummapaahtoisen kahvin tuoksusta ja täydellisesti isoon kuppiin sekoittuvasta kauramaidosta. Aamiaiseni on lähes aina samanlainen. Puurosta ja kananmunista en luovu luultavasti ikinä. Yritän muuten aina aamuisin lukea edes pari sivua kirjaa. Joskus tein sitä ihan vain siksi, että halusin sanoa lukevani aamuisin kirjaa. Nyt siitä on tullut tapa. Enkä muuten välttämättä saa toisia kirjoja luetuksi koskaan. Yli verran ruokapöydän viereisen arkun päällä on lojunut pari aamukirjaa. Ehkä vielä joskus saan käännettyä viimeisetkin sivut.

 

 

Ennustan tarotkorteista tulevan päivän kulun, teen taas uuden nopeusennätyksen lapsen herättämisessä, pukeutumisessa, ruokkimisessa ja laittamisessa päiväkotiin. Jään usein tuijottelemaan kahvikuppini kanssa terassille aamuaurinkoa ja kesään valmistautuvaa luontoa. Omenapuun nupullaan olevat kukat muistuttavat vuoden kauneimman vuodenajan olevan luultavasti viikon päästä täällä. Uusi päivä on alkanut. Jos se ei tuntunut tänään hyvältä, huomenna on taas uusi. Kun elämä on yhtä poikkeustilaa, aamut pysyvät. Pidän aamurutiineistani kiinni lujempaa kuin lapsen kädestä tietä ylittäessä. Noudatan rutiinejani oikeastaan kaikkialla, vaikka lähes aina aloitankin päiväni kotona. Toi päivä tullessaan mitä tahansa, siihen on paljon valmiimpi, kun siinä on ollut jotain pysyvää. Wwuf, vihermehu, mokkiksesta tippuva kahvi – ja ne surullisen kuuluisat pari sivua.

 

Aamu tuntuu olevan elämän valoisa tapa muistuttaa, että niin se vaan jatkuu. Jatkuu, jatkuu ja jatkuu. Tuli mitä tahansa ♥

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian