Isot asiat, kuten terveys, läheiset ihmiset ja toimeentulo ovat varmasti meille monelle niitä jopa itsestäänselviä kiitollisuuden aiheita. Mä ainakin ajattelen joka päivä, kuinka kiitollinen olenkaan siitä, että mulla on työpaikka, johon saan joka aamu mennä terveenä, omilla jaloillani kävellen. Siitä, että mulla on ihana perhe, ja erityisesti maailman rakkain pieni poika ja että hän on myös saanut pysyä terveenä. Mutta sitten ovat ne ihan pienet jutut, jotka tekevät elämästäni vielä ihan erityisen kivaa ja vaikuttavat yleiseen hyvinvointiin. Tänään mä olen kiitollinen..

..Autosta, jolla voin ajaa tuolla lumimyrskyssä. Olen sen verran monta kertaa seisonut räntäsateessa ja paukkupakkasilla bussi-, tai sporapysäkillä odottamassa kyytiä töihin aamukuudelta, että osaan arvostaa tätä vielä enemmän.

..Työpaikasta, jossa voin olla leggarit ja villasukat jalassa kirkasvalolampun valaistessa hämärää tiistaipäivää. Siitä, että voin itse valita milloin lähden lounaalle, käyttää omia vaatteitani ja tulla ja mennä vähän omienkin aikataulujeni mukaan.

..Aamuherätyksistä, tai lähinnä siitä että kello soi vasta seitsemältä. Onni on pitkään nukkuvat koirat ja lapsi. Kun yöuni on ollut tarpeeksi hyvää, kiitos stressittömyyden, superpehmeän sängyn ja paksun untuvapeiton, päivä alkaa paljon paremmin.

.. Mahdollisuudesta käydä ostamassa vaikka töiden jälkeen purkki maalia ja maalata makuuhuoneen seinä, ihan ex tempore. Saati siitä mahdollisuudesta, että sen voisi tehdä puolestani joku osaavampikin ihminen, mutta haluan tehdä mahdollisimman paljon itse.

..Maailman ymmärtäväisimmistä ja välittävimmistä ihmisistä mun lähellä. Tiedätte kyllä, rakastan teitä. Silloinkin, kun olen todella hankala. Silloinkin, kun en oikein tiedä mitä mä tekisin. Silloinkin te tykkäätte musta. Kiitos, kiitos, kiitos!

..Lämpimistä neuleista, joihin kietoutua näillä marraskuisilla pakkassäillä. Olen tosi onnellinen, että mulla on mahdollisuus ostaa lämmintä kashmiria, paksua untuvaa ja villaisia takkeja. Laadukkaita ulkoiluvaatteita, myös lapselleni. Materian ei pitäisi tuoda onnea, mutta hyvät ja mukavat vaatteet kiistämättä lisäävät sitä.

..Pienen pojan hassuista lauseista, eilen hän huuteli illalla sängyssään ”Henkilökuntaa, lisää maitoa!” Kaksivuotiaani saa minut nauramaan ihan joka päivä. Vaikka hän aikamoinen rasavilli onkin, meillä on onneksi paljon enemmän sitä naurua kuin uhmaa ja kiukkua. Nyt pystymme hieman jopa keskustelemaankin.

..Flunssattomasta syksystä. Kun on vuoden ajan sairastellut lähes joka kuukausi, on uskomatonta että olen pysynyt nyt terveenä koko syksyn. Tsekkaa tarkemmin täältä, miten olen parantanut vastustuskykyäni.

..Blogista ja teistä lukijoista, jotka olette löytäneet tänne. Toivottavasti mahdollisimman moni lukijani Lilyn puolelta on seurannut minua myös tänne Lifieen. Uuden sivuston ja yhteisön myötä innostukseni tähän blogiin on aivan eri tasolla kuin ennen, vaikka tästä työstä olen aina pitänytkin ja teen sitä suurella intohimolla. Vuorovaikutus teidän kanssanne on niin mieletöntä, kiitos siitä.

..Lumesta  Ensilumi satoi tänä vuonna aikaisin. Naapurini kertoi, että neljääntoista vuoteen lunta ei ole tullut näin ajoissa. Maailman masentavimmalta tuntunut lokakuu on enää muisto vain. Jos tämä hyväntuulisuuteni johtuu tuosta lumesta, toivon ettei se sula ikinä! Tai no, huhtikuussa aloitan mielelläni kevään. Rakastan tätä säätä, valoisuutta ja valkoisen maan tuomaa tunnelmaa vain niin paljon, että jaksan toivoa sitä ihmettä. Kunpa lumi jäisi pysyvästi maahan jo nyt.. 

Tänään mä olen kiitollinen näistä, olisi kiva kuulla teiltäkin pieniä kiitollisuuden aiheita ihan tavallisen arkipäivän keskeltä!

FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian

 


Vaikka pyrin saamaan ravinnosta monipuolisesti kaiken mitä elimistöni tarvitsee, on silti pakko napata jotain lisäravinteita ja vitamiineja purkista. Mutta mitä? Mitään yleispätevää suositusta en tietenkään voi antaa kenellekään, mutta listasin tähän omassa päivittäisessä käytössäni olevia lisäravinteita ja vitamiineja ja syitä, miksi itse niitä syön.

D-vitamiini Tarvitseeko tätä edes perustella? Pimeys. Syön D-vitamiinia joka vuosi lokakuusta huhtikuuhun aurinkolomia lukuunottamatta. Muistan kun ensimmäisen kerran aloitin D-vitamiinin syönnin, huomasin eron vireystilassani entiseen verrattuna heti.

Magnesium Huomasin ennen usein kärsiväni magnesiumin puutteesta. Lihakset olivat jumissa ja varsinkin nuorempana heräsin usein öisin lihaskramppeihin, ns. suonenvetoihin. Kun aloin liikkua enemmän, aloin syödä magnesiumia. Huomasin, että kaikki lihaskrampit hävisivät heti, samoin palautuminen tuntui olevan nopeampaa. Magnesium myös auttaa migreenioireisiini, joita toisinaan ilmaantuu. Käytän suihkemuodossa olevaa magnesiumia, se imeytyy paremmin.

Sinkki Aloitin syömään sinkkiä silloin, kun ihoni kärsi raskauden jälkeisistä hormonimuutoksista. Sinkki vahvisti ihoani selvästi ja sillä on myös hyviä vaikutuksia hiusten ja kynsien hyvinvointiin. Koska sinkkitabletit aiheuttavat minulle pahoinvointia niin että saatan joskus jopa oksentaakin, sinkkilisäni on pipetillä annosteltava tuote, joka imeytyy limakalvoilta eikä suolistosta.

Probiootit Niidenkin vaikutus näkyy itseasiassa myös ihossa, selvästikin. Ensisijaisesti syön probiootteja vastustuskyvyn parantamiseksi. Viime talven ja kevään jatkuva sairastelukierre sai aloittamaan ne ja vaikutus oli huomattava. Olen ollut nyt paljon harvemmin kipeänä. Suoliston kunto heijastuu koko kropan hyvinvointiin ja probiooteilla sitä voi ylläpitää.

Bioteeni Hiukset ja kynnet, taas! Vaikka hiukseni ovatkin venähtäneet jo yllättävän pitkiksi ja paksuiksi, bioteeni vahvistaa niitä entisestään. Ensisijaisesti toivon vaikutusta kynsiin, sillä kynteni ovat aivan superohuet ja liuskoittuvat – hyi! Jos ei ihmeitä tapahdu, on varmaan pakko pian turvautua geelilakkauksiin.

MSM Tätä aloin käyttää alunperin kauan aikaa sitten, kun kuulin sen käytön laskevan hemoglobiinia. Minulla oli vuosia hemoglobiini naiseksi liian korkealla (n.170) ja kuulin MSM-jauheen auttavan. Googlailin muita vaikutuksia ja niitä olikin todella paljon. MSM vaikuttaa positiivisesti ihoon, kynsiin, ruoansulatukseen ja jopa allergioihin. En voi enää sietää MSM-jauheen makua, joka on todella kitkerä, mutta syön sitä nykyään tablettimuodossa.

Spirulina Nämä loput voidaankin luokitella ns. luontaistuotteiksi tai superfoodeiksi. Spirulina puhdistaa elimistöä ja piristää. Aloin syödä sitä raskausaikana kun olin niin väsynyt, etten jaksanut edes sohvalta nousta päivisin. Siitä asti se on ollut osa jokaista päivääni.

Chlorella Kun spirulina puhdistaa, chlorella sitoo itseensä kaiken ”myrkyn” ja se poistuu kehosta nopeammin. Spirulinan ja chlorellan saan samasta viherjauheesta, jota käytän päivittäin vain yhden lusikallisen veteen sekoitettuna. Molempia saa myös tabletteina, ne ovat huomattavasti helpompia ennen kuin viherjauheen makuun tottuu.

Riisiproteiini Ainut proteiinilisä, mitä olen koskaan käyttänyt on riisiproteiini. Se ei ole läheskään päivittäisessä käytössä enää, mutta jos tiedän esimerkiksi viikonlopun aikana treenaavani paljon, saatan sekoittaa riisiproteiinia esimerkiksi aamupalajogurtin sekaan. Se pitää myös kylläisenä pitkään, joten jos tiedossa on paljon menoja ja lyhyet ruokabreikit, syön sitä aamulla.

Ruusunjuuri Ruusunjuuriuutetta aloin käyttää vastustuskyvyn lisäämiseksi. Sen on todettu myös helpottavan stressiä. En tiedä riittikö pelkkä tämä fakta, mutta tuntui että se alkoi toimia hetken käytön jälkeen. Myös lapseni juo aamuisin ruusunjuurivettä ja hän on pysynyt sen jälkeen paljon terveempänä.

Reishi No se vastustuskyky ja stressin lievitys. Käytän ruusunjuurta, reishiä ja ashwagandhaa yhdessä. Ruusunjuuresta kannattaa pullon loputtua pitää parin viikon tauko, jotta elimistö ei totu sen vaikutukseen. Reishiä sen sijaan pitäisi käyttää jatkuvasti, jotta paras teho saavutetaan. Reishi rauhoittaa iltaisin ja unikin tuntuu olevan syvempää. Vastaavasti se myös virkistää aivan ihmeellisellä tavalla jos on nuutunut ja saamaton olo. Aivan ihmeellinen tuote!

Ashwagandha Edellä mainituista seikoista ashwagandha tuntuu erityisesti rauhoittavan iltaisin. Joka ilta ennen nukkumaanmenoa juon iltateen tai reishijuoman, johon on sekoitettu ashwagandhaa. Huomaan yöunesta heti, jos se jää joskus juomatta. Varsinkin tähän pimeään aikaan laadukkaalla yöunella on suuri merkitys.

Lista kuulostaa pitkältä, mutta kun kaikkea ei ota samaan aikaan, ovat nämäkin ihan luonnollisesti osa päivääni. Toisinaan saatan laittaa vielä joitakin superfoodeja ruokien tai välipalojen joukkoon ja esimerkiksi chiasiemeniä syön päivittäin paljon, mutta tälläiset luokittelen enemmänkin ruoka-aineiksi kuin lisäravinteiksi.

Onko teillä samoja käytössä ja jäikö listalta puuttumaan jotain olennaista, mitä pitäisi syödä?

 

FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


Ihan hyvä parisuhde? Ihan kiva työ? Ihan kiva kesäloma? Kuulostaako tutulta? Ihan hyvä on kuitenkin mielestäni aika surullinenkin vastaus esimerkiksi kysymykseen millaista duunia teet tai millaisessa parisuhteessa elät. Ihan hyvä tuntuu siltä, että nyt ollaan ikäänkuin alistuttu kohtaloon, tämä on ihan kivaa mutta parempaakin voisi olla. Miksei kuitenkaan ole? Kyse voi olla rohkeuden puutteesta tai siitä, ettemme tiedä miten tavoitella parempaa. Emme välttämättä edes tiedä vastausta siihen, mikä olisi parempaa. Sitä ihan mahtavaa.

Eihän kaikki ole tietenkään aina ruusuilla tanssimista ja täydellisyyttä hipovaa onnentunnetta, mutta jatkuvaan ihan kivaan tyytyminen voi pahimmillaan jopa estää näiden tunteiden näyttäytymisen elämässämme. Muutenkin tuntuu suorastaan kamalalta, että johonkin pitäisi tyytyä.

Olen itse sellainen kaikki tai ei mitään -tyyppi ja elämäni on yleensä joko superkivaa tai vaihtoehtoisesti ihan perseestä. On toki niitä ihan kivoja päiviäkin, ne ovat osa elämää. Mutta missään vaiheessa en tunne, että olisin vain tyytynyt johonkin. Ja voihan myös tasainen arki voi olla ihan mielettömän ihanaa ja olen ainakin itse oikein onnellinen rutiinien täyttämistä työpäivistäkin. Kuin myös niistä aamuun asti juhlituista kesäöistä. Ihan hyvän ja ihan kivan kokeminen onkin täysin riippuvaista yksilöstä.

Me teemme itse omasta elämästämme sellaista kuin se on. Huomautan nyt kuitenkin, että on tietenkin olemassa asioita, joihin ei itse voi vaikuttaa – kun joku nyt kuitenkin hyökkää tästä minua vastaan jos en tätä itsestäänselvyyttä tuo esille. Mutta on myös kovin paljon sellaista, mihin voimme vaikuttaa. Valitsemme itse ystävämme ja puolisomme. He vaikuttavat elämäämme varmasti eniten. Samoin valitsemme yleensä itse myös työpaikkamme. Kaikilla aloilla se ei ole tietysti mahdollista, mutta aina voi yrittää vaihtaa ihan kivasta duunista ihan mahtavaan duuniin. En jaksa uskoa, että ihan kivaan työpaikkaan herää aamuisin mielellään kovinkaan pitkään ja ihan hyvään työhön ei ole yleensä kiva palata loman jälkeen. Ja mitä jos se ihan hyvä elämänkumppani olisikin maailman paras ja tekisi sinut onnelliseksi joka ikinen päivä?

Kannustankin jokaista teitä miettimään mikä omassa elämässänne on sitä ihan hyvää ja tekemään edes pieniä muutoksia sen eteen, että siitä osa-alueesta voisi tulla sitä ihan mahtavaa. Meillä kun on vain tämä yksi elämä ja sen kestosta emme koskaan tiedä. Elä täysillä ja nauti tästä, just nyt.

Seuraathan blogiani jo? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian