Ihan hyvä parisuhde? Ihan kiva työ? Ihan kiva kesäloma? Kuulostaako tutulta? Ihan hyvä on kuitenkin mielestäni aika surullinenkin vastaus esimerkiksi kysymykseen millaista duunia teet tai millaisessa parisuhteessa elät. Ihan hyvä tuntuu siltä, että nyt ollaan ikäänkuin alistuttu kohtaloon, tämä on ihan kivaa mutta parempaakin voisi olla. Miksei kuitenkaan ole? Kyse voi olla rohkeuden puutteesta tai siitä, ettemme tiedä miten tavoitella parempaa. Emme välttämättä edes tiedä vastausta siihen, mikä olisi parempaa. Sitä ihan mahtavaa.

Eihän kaikki ole tietenkään aina ruusuilla tanssimista ja täydellisyyttä hipovaa onnentunnetta, mutta jatkuvaan ihan kivaan tyytyminen voi pahimmillaan jopa estää näiden tunteiden näyttäytymisen elämässämme. Muutenkin tuntuu suorastaan kamalalta, että johonkin pitäisi tyytyä.

Olen itse sellainen kaikki tai ei mitään -tyyppi ja elämäni on yleensä joko superkivaa tai vaihtoehtoisesti ihan perseestä. On toki niitä ihan kivoja päiviäkin, ne ovat osa elämää. Mutta missään vaiheessa en tunne, että olisin vain tyytynyt johonkin. Ja voihan myös tasainen arki voi olla ihan mielettömän ihanaa ja olen ainakin itse oikein onnellinen rutiinien täyttämistä työpäivistäkin. Kuin myös niistä aamuun asti juhlituista kesäöistä. Ihan hyvän ja ihan kivan kokeminen onkin täysin riippuvaista yksilöstä.

Me teemme itse omasta elämästämme sellaista kuin se on. Huomautan nyt kuitenkin, että on tietenkin olemassa asioita, joihin ei itse voi vaikuttaa – kun joku nyt kuitenkin hyökkää tästä minua vastaan jos en tätä itsestäänselvyyttä tuo esille. Mutta on myös kovin paljon sellaista, mihin voimme vaikuttaa. Valitsemme itse ystävämme ja puolisomme. He vaikuttavat elämäämme varmasti eniten. Samoin valitsemme yleensä itse myös työpaikkamme. Kaikilla aloilla se ei ole tietysti mahdollista, mutta aina voi yrittää vaihtaa ihan kivasta duunista ihan mahtavaan duuniin. En jaksa uskoa, että ihan kivaan työpaikkaan herää aamuisin mielellään kovinkaan pitkään ja ihan hyvään työhön ei ole yleensä kiva palata loman jälkeen. Ja mitä jos se ihan hyvä elämänkumppani olisikin maailman paras ja tekisi sinut onnelliseksi joka ikinen päivä?

Kannustankin jokaista teitä miettimään mikä omassa elämässänne on sitä ihan hyvää ja tekemään edes pieniä muutoksia sen eteen, että siitä osa-alueesta voisi tulla sitä ihan mahtavaa. Meillä kun on vain tämä yksi elämä ja sen kestosta emme koskaan tiedä. Elä täysillä ja nauti tästä, just nyt.

Seuraathan blogiani jo? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


Noin puolitoista vuotta sitten talvella innostuin raskauden jälkeen liikunnasta pitkästä aikaa aivan uudella tavalla. Saatoin helposti tehdä reippaan puolitoistatuntisen vaunulenkin jonka jälkeen vaihdoin kevyemmät kamppeet ylle ja hilpaisin vielä juoksulenkin. Räntää saattoi sataa vaakasuoraan, mutta silloin juostiin vaikka purjehdustakissa. Aloin samaan aikaan syömään terveellisemmin kuin koskaan aiemmin. Superfoodit tulivat jäädäkseen, siirryin maidottomaan ja gluteenittomaan ruokavalioon. Olin hyvässä kunnossa ja hoikempi kuin vuosiin.

Ajattelin voivani todella hyvin. Perjantai-illat ja sunnuntaiaamutkin saattoivat helposti kulua salilla, kokeilin erilaisia treenejä ja hurahdin hiit-treenaamiseen. Pienen lapsen äidin unelma, nopea ja supertehokas treeni. Mitään kamppailua painon tai ulkonäön kanssa minulla ei ollut, ne ovat menneiden talvien lumia. Halusin vain voida hyvin, hoitaa omaa päätä ja selvittää kiireisen äidin ajatuksia treenillä. Plussana tietysti se rasvaton kroppa jota tavoiteltiin kuitenkin vain siinä sivussa.

Olin todella usein sairaana. Toki se johtui varmasti myös pienestä pojastani. Häneen kun tarttui pöpöt jos toisetkin kun vastustuskykyä ei vielä ollut. Olin toisinaan todella kiukkuinen, pistin sen vain hormonitoiminnan piikkiin. Ehkä se haki vielä omaa oikeaa toimintaansa. Iho ei voinut lainkaan hyvin. Olisihan sen pitänyt, söin kuitenkin todella hyvin ja sain kaikki mahdolliset vitamiinitkin päivittäin? Nukuin hyvin ja liikuin. Mä ihan oikeasti luulin voivani hyvin. Jossain alitajunnassa aloin tiedostaa vasta viime syksynä, etten ehkä eläkään juuri niin kuin minun pitäisi.

Hyvin alkanut treeniputki katkesi sairasteluun. Kolmen viikon flunssa kuumeineen ja antibiootteja vaativine jälkitauteineen pysäytti talvella pitkäksi aikaa. Alkoi päiväkotielämä ja olimme kipeinä harva se viikko. Treenaamiseen tuli väkisinkin taukoa. Kun en liiku, kiinnitän enemmän huomiota syömisiini. Kroppaa tuli kuunneltua ja löydettyä ne sille oikeasti sopivat jutut. Vehnä ei enää ollutkaan niin paha, leivässä kyllä, mutta pastaakin olen tehnyt monet kerrat ilman minkäänlaisia inhottavia oireita. Maitoa vältän edelleen, se ei vain sovi. Aloin muuttaa ruokavaliota kasvis-kalapainotteiseksi ja se on tuntunut nyt äärimmäisen hyvältä. Monet superfoodit jäivät pois, toisaalta monia tuli myös tilalle.

Muutuin paljon rennommaksi itseäni kohtaan. Saatoin hyvin juoda mehua, korkata bissen keskellä viikkoa, syödä jäätelöä. Asioita, joita en ollut ennen tehnyt ollenkaan vain siksi, koska ne olivat niitä ”turhia kaloreita” ja hyvinvointini pilaajia. Asenteeni muutenkin koko elämää kohtaan muuttui paljon. Vaikka olen aina ollut optimistinen, aloin voida todella hyvin ja sen myötä muutuin jotenkin paljon positiivisemmaksi. Halusin jakaa hyvää oloa myös muille. Syynä tähän on varmasti ihmiset ympärilläni. Olen saanut elämääni niin positiivisia ja mahtavia tyyppejä joiden kanssa saan viettää näitä päiviä. On mieletöntä inspiroitua rakkaimmistaan ja saada heiltä positiivista fiilistä ja sitä tervettä hyvinvointia.

Ei hyvinvointini ollutkaan kiinni överiterveellisestä ruoasta, seitsemänä päivänä liikkumisesta ja tietynlaisesta kurinalaisuudesta ja ehdottomuudesta. Ei se rasvaton kroppa tuo hyvinvointia. Se pikemminkin vei sitä. Kun katson vuosi sitten otettuja kuvia, en edes näytä hyvinvoivalta. On niin hullua, että silloin kuitenkin luulin voivani paremmin kuin koskaan.

Tällä hetkellä liikun terveellisesti. Joka päivä jotain. En treenaa millään lailla tavoitteellisesti, vain silloin kun siltä tuntuu. En juokse niin pitkiä tai niin nopeita lenkkejä kuin vuosi sitten, mutta nautin juoksemisesta ja ulkoilusta siinä samalla. Saatan hyvin pysähtyä kävelemäänkin matkan varrella, vaikka aiemmin se oli merkki silkasta luovuttamisesta. Ajattelin kyllä juoksun suhteen vähän tsempata, jos syksyllä jaksaisin puolimaratonin. En muuten koskaan halua osallistua puolimaratoniin, juoksen ennemmin sen 21 kilometriä vaikka joku sunnuntai-ilta itsekseni. On myös aika hassua, että vaikka tunnen luovuttaneeni säännöllisen tiukan treenaamisen kanssa, olen aivan täysin samankokoinen kuin vuosi sitten. Ja painan täsmälleen yhtä paljon. Se, ettei penkistä nouse läheskään samanverran kuin ennen on yhdentekevää silloin, kun sängystä nousee joka aamu paremmalla fiiliksellä kuin aikoihin. Toivottavasti saan täällä blogissakin jaettua sitä rentoa mieltä ja oloa, joka mulla tällä hetkellä on. Voikaa tekin hyvin.

Seuraathan blogiani jo? FACEBOOK / INSTAGRAM / SNAPCHAT mirvaannamarian


Hyvä äiti elää lastaan varten. Joku voi nähdä parisuhteenkin edellytyksenä, että on elettävä kumppaniaan varten. Opiskelupaikka valitaan vanhempien toiveita ja odotuksia varten. Voi jeesus mä sanon. Aivan liian usein unohdamme itsemme.

Miksi ihmeessä suunnittelisit elämäsi ja tekosi sen mukaan, mitä joku toinen haluaa tai olettaa sinun tekevän? Saati miksi pukeutuisit miellyttääksesi muita? Sua varten toimii itseasiassa vain Mikko Harjun ihanan biisin sanoituksissa. Toista voi tukea silloin kun hän sitä tarvitsee, ei miellyttää silloin kun hän sitä haluaa. Epäitsekkyys ja toista varten eläminen ovat myös aivan eri asioita. Epäitsekäs ja empaattinen ihminen voi aivan hyvin elää vain itselleen.

Tietenkin hyvä äiti elää lastaan varten, mutta elämää on myös ilman lasta. Yksikään äiti ei ole (toivottavasti) lapsessaan kiinni vuorokauden ympäri vauva-aikaa lukuunottamatta, joten silloinkin olisi kovin hyvä elää ja ajatella myös itseään. Olet paljon muutakin kuin vain äiti tai puoliso. Olet ainutlaatuinen yksilö ja sinulla on vain yksi elämä. Tärkeintä on, että viihdyt itsesi kanssa, teet asioita joista juuri sinä pidät, pukeudut kuten itse haluat ja hakeudut alalle, jota rakastat. Mikään, mitä ei tee täydestä sydämestään, ei pidemmällä aikavälillä kestä, se vain syö energiaa ja sitä kautta positiivisuutta elämästämme.

Tiedän paljon naisia, jotka valitsevat esimerkiksi vaatteensa sen mukaan, mistä mies pitää. ”En mä voi käyttää mekkoja kun X ei tykkää.. Värjäsin tukan vaaleaksi kun X tykkää blondeista.. X sanoi et mulle ei sovi vaakaraita.” Jos nyt tunnistat itsesi, mene hitto äkkiä hänen luokseen vaakaraitamekkoisena brunettena jos sinusta siltä tuntuu. Elämä on aivan liian lyhyt muiden miellyttämiseen. Etenkin puolison miellyttäminen alkaa usein pienestä. Ensin puetaan asu, josta on kuultu kehuja, sitten kysytään joka kerta mielipidettä vaatteita valittaessa ja yhtäkkiä vaatekaappi onkin muuttunut puolison valitsemaksi vaatekaapiksi. Ai mikä oma tyyli? Nada.

Miellyttäminen on tiettyyn pisteeseen asti jopa suotavaa, se piste tulee vaan melko äkkiä. Olen omassa elämässäni oppinut, että miellyttäminen siihen asti on ok, kun se itsestä tuntuu miellyttävältä. Kun tuntuu, että haluaisit kuitenkin tehdä jotain toisin, tee. Sinun ei todellakaan tarvitse elää ketään muuta varten.

äitinä lapsesi on tietenkin sinulle tärkeintä, mutta se ei estä sinua elämästä omaa elämääsi. Tee asioita juuri niin kuin haluat. Hyvä äiti pitää lapsensa kuitenkin automaattisesti etusijalla, mutta näkee että omaa itseään ei saa unohtaa. Hyvä äiti on onnellinen itsensä kanssa. Sitä kautta onnellisuus heijastuu lapseenkin. älä jätä tyttöjen viini-iltaa väliin tai piukkaa mekkoa ostamatta vain siksi, koska eiväthän äidit tee niin. Jos oikeasti olet mieluummin itse kotona, ihanaa sekin. älä aina muiden olettamusten vaikuttaa päätöksiisi. Itsevarma nainen ja äiti on kauneinta mitä tiedän, ulkonäköön katsomatta.

Monet vanhemmat tiedostamattaan ohjailevat lapsiaan painostamalla tietylle alalle. Usein he lastensa kautta haluavat elää omia unelmiaan. Yllättävän monet ovat nuorena tehneet valintoja tulevaisuutensa suhteen sen mukaan, mitä vanhemmat ovat heiltä toivoneet. Jos kuulut heihin, mieti onko ratkaisusi juuri sitä, mitä haluat? Vai tekisitkö itse jotain muuta? Koskaan ei ole myöhäistä vaihtaa. Uudelle alalle hyppääminen voi tuntua mahdottomalta, mutta ainakin omiin työtehtäviin oman alan puitteissa voi pienillä muutoksilla vaikuttaa usein merkittävästi. Varsinkin työ on valtava osa elämäämme, sen olisi hyvä olla niin miellyttävää kuin mahdollista.

Toki pieniä kompromisseja on aina tehtävä. Olen itsekin katsonut formuloita sunnuntaiaamuna kukonlaulun aikaan, syönyt tulista ruokaa ja nyökytellyt muka kiinnostuneena ymmärtäväni autojutuista. Kysynyt miehen mielipidettä juhlamekon väristä ja valinnut sen, mitä hän ehdotti. Okei, molemmat olivat hyviä omasta mielestäni.

Kuitenkin siinä vaiheessa kun eräs ex-mieheni sanoi, etten saisi lähteä tyttöjen kanssa ulos korkeissa ylipolvensaappaissani sillä näytin hänen mielestään huoralta, tulin seuraavana päivänä hänen luokseen samoilla saappailla ja kerroin lähteväni siitä suhteesta. Tervetuloa onnellisuus, niillä koroilla on sittemmin asteltu paljon parempiin paikkoihin.

Seuraathan blogiani jo? FACEBOOK / INSTAGRAM / SNAPCHAT mirvaannamarian