Hyvinvointiin hurahtaneessa maailmassa on muutama ristiriita. Tai ehkä vähän enemmänkin mutta muutama tulee nyt erityisesti mieleen.

 

Keskustelin aikoinaan itseasiassa eräästä yhteistyöstä ja toin esille tämän oman näkökulmani hyvinvointiin. Että en kyllä mitenkään voi esimerkiksi mainostaa pizzaa, jäätelöä ja leivonnaisia myyvää paikkaa hyvinvointiin painottuvassa yhteistyössä. Kerrataan nyt, että tiedetään, hyvinvointi on valtava kokonaisuus ja siihen kuuluu luonnollisesti myös armollisuus itseä kohtaan. Kun syö herkkuja, niitä pitää syödä hyvällä omallatunnolla ja niin edespäin. Ruoasta pitää nauttia. Ja niin edelleen. Kun toin esiin, ettei minun hyvinvointifilosofiaani mahdu pizzat tai kermiksellä täytetyt croissantit, en saanut enää vastausta ollenkaan. Mutta ehdottomasti parempi niin. Pizzassa ja kermiksellä täytetyissä croissanteissa ei ole mitään vikaa, on niillekin paikkansa. Ovat ihan hyvän makuisiakin. Mutta tässä tullaan näihin ristiriitoihin. 

 

 

Mitään ei haluta kieltää. Että kun en voi loppuelämääni olla syömättä pizzaa ja croissantteja, en ole nytkään. Millään maailman dieetillä ei saa kieltää kyllä itseltään yhtään mitään, se on huono dieetti se. Enkä minä halua dieettiä koska dieetit ovat paholaisen keksintöjä ja kilot tulevat takaisin tuplana. Ei kukaan laihdu pysyvästi dieetillä.

 

Samalla halutaan vihdoin se unelmakroppa ja toivotaan nopeaa tehostarttia pitkäaikaiselle elämäntapamuutokselle. 

 

Tähän kun tarjoat dieettiä painottaen että kyseessä on nimenomaan dieetti, jota ei voi noudattaa loppuelämäänsä ja tarkoituksena on vain saada nopeasti näkyviä tuloksia jotta motivaatiota pitkäaikaiseen muutokseen saadaan kaivettua esiin paremmin kuin hitaissa muutoksissa, saat vastaasi haukkuja että mene sinä ilman koulutustasi (joka on huvittavaa, sillä olenhan opiskellut yli neljä vuotta ihmisen terveyteen liittyviä aiheita hyvinkin monipuolisesti) myymään humpuukidieettejäsi muualle.

 

 

Kelsey Wells kehottaa syömään pääsiäissuklaat hyvällä omallatunnolla. Ja niin pitääkin. Hänen 2,8 miljoonasta seuraajastaan vain suurin osa ei ymmärrä, että Kelseyn treenimäärillä ja arkiruokavaliolla pääsiäismunien syöminen ei näy missään. Jos hän söisi niitä viikottain yhtä paljon ja liikkuisi huomattavasti vähemmän syöden samalla kaikkea mitä mieli tekee, tilanne voisi olla toinen. Herkut ovat ihania. Siis kaikki sokeriset tai rasvaiset tai niiden yhdistelmät. Ne ovat aivan erityisen ihania sen viiden sekunnin ajan. Sen jälkeen yleensä ällöttää, jotakuta saattaa kaduttaakin. Sokeri koukuttaa, kaikkihan me sen tiedämme. Herkut eivät tee meille kuitenkaan millään lailla hyvää ja enemmän nautittuna ne keräävät kehoon vain ylimääräistä rasvaa. Miten ihmeessä niistä sitten pääsee eroon ja miten voisi muka olla koko elämänsä syömättä pizzaa ja kermiksellä täytettyjä croissantteja? Tärkein neuvo nyt ainakin ensin: Älä ikinä ajattele että olet loppuelämäsi syömättä jotain. Älä. Ikinä.

 

Kun vähitellen vaihdat sokeriherkut sokerittomiin herkkuihin (äläkä missään nimessä kuvittele että keinotekoisesti makeutettuihin, e-hei) kuten terveellisiin leivonnaisiin (food-kategoriasta löytyy muutamia reseptejä), marjoihin tai vaikka vaahterasiirapilla makeutettuun kaurapuuroon ja ennen kaikkea huolehdit riittävän tasaisesta energiansaannista pitkin päivää, ei herkkuja tee mieli. Paras herkkuhimon ensiapu itselleni (varsinkin nyt kun olen hetken aikaa taas miinuskaloreilla) onkin ymmärtää, miksi tekee niin paljon mieli sokeria ja rasvaa. Koska kehoni ei saa riittävästi energiaa, sen tekee mieli mahdollisimman helppoa, runsasta energianlähdettä = sokeria ja/tai rasvaa. Kun tarjoan keholleni riittävästi hyviä ravintoaineita, ei sen tee mieli mitään ylimääräistä.

 

Joskus jotain aivan ihanaa viiniä, tai aika usein, mutta (hyvä) viini on pienissä määrin vain hyvästä. Uskon siihen. Tiedekin taitaa.

 

PS. Pizzaa saa tällaisenakin. Se on aika ihanaa. Ja terveellistä. Ja kevyttä. Hyvää.

 

Eli kun kärsit akuutista herkkuhimosta, syö ensin oikeaa, hyvää ja terveellistä ruokaa. Sen jälkeen pidä jatkossa huoli säännöllisistä ateriaväleistä, juo riittävästi vettä ja syö monipuolisesti kaikkia ravintoaineita. Kun taas tekee mieli pizzaa ja kermiscroissantteja, mieti haluatko oikeasti syödä niitä vai onko se vain mieliteko josta pääsee hetken kuluttua eroon? Jos haluat syödä ja ne maistuvat ihanilta etkä kärsi herkuttelun jälkeen huonosta olosta, anna mennä. Varsinkin jos liikut kuin Kelsey. Muista, ettei ole mitään väliä miltä näytät, kunhan tunnet olosi hyväksi ja teet ratkaisuja, jotka ovat sinun omiasi. Kukaan ei voi päättää puolestasi saatko herkutella vai et.

 

Hyvinvointiala on aika ristiriitainen kenttä. Haluan omalta osaltani auttaa kaikkia hyväksymään itsensä täydellisesti juuri sellaisena kuin on, ja samalla auttaa heitä jotka haluavat esimerkiksi ruokavalion avulla pudottaa painoa. Sitä teen kuitenkin siksi, että itse löysin pienen painonpudotuksen jälkeen itseni uudelleen ja voin niin paljon paremmin kuin aiemmin. Syön joskus herkkuja, pizzaakin, mutta yli 90% kaikesta ruoastani on kuitenkin terveellistä, arjen perusruokaa. Ei siksi, että haluaisin olla laiha, vaan siksi että haluan voida hyvin. Jos tilaisin illalla pizzan, voisin taatusti huonommin kuin esimerkiksi tonnikalafileen, täysjyväriisin ja vihreän salaatin jälkeen. Mutta jos kaveri tarjoaa muuttopizzat, en kieltäydy siksi etten voi syödä. Vaati se vuosien tasapainoilua.

 

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

PS. RAVINTOVALMENNUKSENI LÖYDÄT TÄÄLTÄ

 

Nostalgiaa. Yksi ensimmäisistä puhelimeni valokuvista on lähes identtinen mustikkapuuro, joskin ilman koristeita, Iittalan lautasella äidin keittiönpöydällä. Seuraava kuva onkin itsestäni pitämässä murtuneilla sormilla kuumemittaria jossa on lukemat 41,0, mutta unohdetaan se ikävien sattumusten summa nyt ihan kokonaan. Mutta jokatapauksessa, mustikkapuuroa on tehty vuosikaudet, jo aikaa ennen älypuhelimiakin. Siksi onkin aina hauskaa kun somessa vastaan tulee näitä blueberry oats reseptejä. Mutta tietysti – blueberry oats kuulostaa paljon hienommalta kuin perinteinen mustikkapuuro ja näyttäähän tämä värikäs sekamelska siltä, että sitä on taiteiltu jonkin aikaa. Vaan eipä ole, se valmistuu kiireisissä eskari meets äitin työ – arkiaamuissakin ihan tuosta noin vaan. Korjataan nyt että jos on ihan hirveä kiukkukiire niin jää kyllä kukkabanaanit pilkkomatta ja mennään siitä mistä aita on matalin – tomaattiveitsellä peukaloa vasten. Ja tulee ihan yhtä hyvä.

 

 

MUUTAMAN MINUUTIN MUSTIKKAPUURO

 

Kaurahiutaleita

Suolaa

Pakastemustikoita

 

Keitä puuro kuten aina, lisää loppuvaiheessa joukkoon pakastemustikat ja riko niitä sekoitellessasi puurokauhalla niin, että ne värjäävät puuron kauniin väriseksi. Ta-daa! Lilansävyinen puurosi on valmis. Lisää koristeeksi halutessasi seuraavia..

 

Tuoreita mustikoita

Banaanin paloja

Pieni lusikallinen maapähkinävoita

Teelusikallinen pellavansiemenrouhetta

Karhunvatukoita

 

 

Nauti heti. Puuro on mitä mainioin aamiainen, jos minulta kysytään niin ravintoarvoiltaan paras mahdollinen. Se ei kuitenkaan pidä nälkää kovinkaan kauaa, sillä marjojen ja hedelmien kanssa se on pelkkää hiilaria ja kuitua, joten suosittelen syömään sen kanssa aina jonkin proteiinin lähteen, jotta jaksat täysillä lounaaseen asti.

 

Itse syön lähes joka aamu kananmunanvalkuaisia, joku toinen taas rakastaa puuron parina raejuustoa. Ja tiedän myös muutamia, jotka eivät sitten millään meinaa aamuisin saada proteiinia alas missään ruoan muodossa, jolloin tekevät puuron seuraksi joko smoothien tai sekoittavat ison kahvin joukkoon mitallisen Super Whey Isolate -proteiinijauhetta. Tuo on tietääkseni ainoa proteiinijauhe joka oikeasti sekoittuu tasaisesti sinne kahviin, tai en ole ainakaan muista kuullut. Sitä löytyykin myös kahvin makuisena mutta suklaa toimii kuulemma myös erinomaisesti.  Niin tai näin, muista aina aamulla huolehtia proteiinin riittävästä saannista. Moni tuorepuuronkin tekijä nimittäin ihan turhaan nälkiintyy ja kiukustuu ennen lounasta, vaikka itse puuro muuten olisikin kovin terveellinen ja helppo aamupala. Vuosia tuorepuuroja syöneenä en kyllä osaisi enää siirtyä takaisin siihen kylmään puuroon. Tämäkin mustikkapuuro kiehuu kuin itsestään valmiiksi ennen kuin kahvi ehtii edes tippua. Millaisia aamupuuroja sun keittiössä valmistuu?

 

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

PS. RAVINTOVALMENNUKSENI LÖYDÄT TÄÄLTÄ

 

Kun viime syksynä istuin hetken aikaa maan alla jossain Hartwall Arenan alapuolella katsomassa lapseni treenejä silloin kun niitä sai vielä katsoa, tein jotain tosi kreisiä. Näpyttelin ilmoittautumiseni (aivan liian pitkään) juoksutapahtumaan. Olen kyllä juossut, juossut, juossut ja juossut – aina siitä lähtien kun keksin joskus 18-vuotiaana aloittaa juoksemisen. Muistan muuten edelleen kuinka paskat ne eksän suosittelemat lenkkarit alekorista olivat. Mutta niillä juostiin. Silloinkin, kun ei ollut aavistustakaan siitä mikä on sopiva juoksunopeus. Kunhan vitosen veti alle puoleen tuntiin oli hyvä.

 

 

Kerran sovin treffitkin juoksulenkille. Ajattelin, että eihän me kuitenkaan juosta. Juostiin me. 15 kilometriä 25 asteen helteisessä illassa. Ai jumalauta. En tietenkään kehdannut valittaa, että olen muuten aivan kuoleman kielissä enkä koskaan oo juossut näin pitkää matkaa. Kävellessäni ylimmän kerroksen hissittömään asuntooni lenkin jälkeen hipstereitäkin pienemmissä halpavaateketjun trikooshortseissa, kuvittelin etten koskaan pääse ylös asti. Että kohtaloni oli kuolla haisevaan rappukäytävään josta edellisellä viikolla oli kannettu seinänaapurini ruumista alas. No, se siitä historiapläjäyksestä. Selvisin, mutta en enää koskaan sopinut treffejä juoksulenkille.

 

Olin ihan hurjan iloinen siitä ettei tuota juoksutapahtumaa nyt järjestetäkään. En olisi luultavasti ollut toukokuussa stadionilta lähtiessä mikään Feidippides matkalla Ateenaan. Kestävyysharjoitteluni on ollut pohjoisen hiihtolenkkejä lukuunottamatta olematonta täällä etelässä. Vasta pari-kolme viikkoa sitten taisin tehdä vuoden ekan lenkin. Oli siistiä. Vuoden tokan lenkin jälkeen muistin taas pari asiaa juoksemisesta.

Älä. Juokse. Kovaa.

 

 

Nyt on mitä parhaimmat olosuhteeet aloittaa juoksukausi tai ehkä koko juoksuharrastus jos ei se ole aiemmin tuntunut omalta jutulta. Annan kolme neuvoa.  1) aloita kävellen 2) juokse pätkiä, kävele pitkiä pätkiä, juokse taas pätkiä 3) hanki sykemittari ja seuraa, että syke oikeasti pysyy siellä 120-130 kieppeillä. Kaikki lähtee peruskunnon kasvattamisesta ja juoksunopeus tulee siinä sivussa. Se, että yrität väkisin vetää kympin tuntiin ja tuskailet sitten kun juoksukuntosi ei kehity johtuu juuri siitä, että yrität aina vetää väkisin sen kympin tuntiin.

 

Ainiin ja vielä se neljäs vinkki. Osta hyvä ihminen hyvät kengät.

 

 

Kokeile vaikeinta. Ole itsellesi armollinen, blää blää blää tiedetään, ja hidasta. Treenaa vähintään kerta viikkoon lihaskuntoa, sillä vahvat jalat jaksavat juosta paremmin ja vähentävät muuten loukkaantumisriskiäkin. Pikkuveljeni (joka juoksee muuten toisinaan jopa sadan kilometrin (kyllä luit oikein) lenkkejä, antoi 18-vuotiaana yhteisellä lenkillämme neuvon jota olen pyrkinyt itse noudattamaan. Älä ajattele sitä maalia, ajattele sitä matkaa. Niinpä kun päätän juosta Skattan ympäri ja palata kotiin, en ajattele sitä tunnetta kun saan avata kotioven. Katselen kauniita rantoja. Kuuntelen lempparimusiikkia. Käyn päässäni läpi kaikki keskeneräiset asiat, lenkillä se tuntuu helpommalta kun tiedän, etten voi tehdä niille mitään. Siitä saa myös perspektiviä. Tehtävälista ei tunnu pitkältä mutta matka tuntuu, hehheh. Jos kovasti väsyttää, kävele hetki. Juoksuasento paranee ja saat taas voimaa jaloille ja energiaa kroppaan.

 

Nyt lähden iltatreenille, mutta huomenna juostaan. Kokeile säkin. Ehkä vielä loppuvuodesta sitten kuin se Feidippides aikanaan.

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

PS. RAVINTOVALMENNUKSENI LÖYDÄT TÄÄLTÄ