Kirjoitetaanpa taas syömisestä. Sain muuten tänään aivan mahtavaa, maailman parasta palautetta, kun kuulin että verkkovalmennukseni ostanut asiakas oli tiputtanut painoa jo 5 kiloa Summer Shapen avulla, eikä ole kertaakaan tuntenut edes nälkää valmennuksen aikana. Ja hänellä oli vielä kolme viikkoa valmennusta jäljellä. Ihan mieletöntä! Tästä innostuneena nyt vähän ravintojuttuja, nimittäin..

Minkä kuvittelet lihottavan? Hiilarit, rasvat, alkoholi, sokerit.. Kaikki ihanat herkut. Ja mikä sitten oikeasti lihottaa? Kun syöt liikaa, ihan mikä tahansa ruoka riittää.

 

 

 

 

On olemassa ravinnerikkaita ja ravinneköyhiä ruoka-aineita. On runsaskalorisia ja matalakalorisia herkkuja. Tiukassa on ajatus, että nimenomaan sitä rasvaista ja sokerista ruokaa syövä lihoo. Terveellisiä ruoka-aineita, tai siis niitä jotka mielletään terveellisiksi, saa sitten syödä ihan miten paljon tahansa. Homma ei kuitenkaan toimi ihan niin. Sillä ihan kaikki lihottaa, jos liikaa syö. Sen takia ruokavaliosta ei kannata karsia mitään tiettyjä ravintoaineita pois. Valkoinen sokeri on toki täysin tarpeeton ja on toki hienoa, jos siitä pääsee kokonaan eroon. Mutta ei välttämätöntä. Eivätkä ne hiilaritkaan ole mitään yleisiä ylipainon aiheuttajia, ne ovat itseasiassa kovin tärkeitä jaksamisemme kannalta.

 

Samoin on rasvojen kohdalla, mutta niissäkin on syytä pitää mielessä se kuuluisa tolkku. Oliiviöljy ja avokado mielletään terveellisiksi, mutta ne sisältävät myös melkoisen määrän kaloreita kaikkien niiden hyvien rasvojen lisäksi. Tämän takia suosittelen joskus kokeilemaan ravintovalmennusta. Oli se sitten henkilökohtainen tai verkkovalmennus, mutta se antaa sinulle idean siitä, mikä olisi optimaalinen määrä muun muassa proteiinia, rasvaa ja hiilareita joko painonpudotuksen tai nykyisen painon ylläpidon kannalta. Ruokien punnitseminen voi tuntua tyhmältä, mutta kannustan kokeilemaan. Se ei tarkoita sitä, että olisit valmistautumassa fitnessdieettiin. Sen avulla opit syömään oikeita määriä ja lopulta myös silmämääräisesti arvioimaan juuri sinulle sopivat määrät ruoka-aineita.

 

 

Kaikkea voi syödä, kunhan syö kohtuudella. Tuttu lause, eikö vain? Sen sijaan kohtuuden merkitys on unohtunut yltäkylläisessä maailmassamme kokonaan. Ravintolan annokset ovat valtavia. Kiireisinä päivinä syömme aamulla vain vähän, juomme aivan liikaa kahvia ja liian pienen lounaan. Kotiin lähtee kiukkuinen ja nälkäinen kaveri, joka valmistaa ylisuuren illallisen eikä saa tarpeekseen vaan penkoo kaappien pohjalta mitä tahansa makeaa tyydyttääkseen aiemmin päivällä hankitun energiavajeensa. Kun itselleen lupaa viikonloppuna herkkupäivän, kannattaa etukäteen päättää mikä se on ja pitää siitä kiinni. Kun herkuttelun aloittaa perjantaina ja lopettaa sunnuntaina, on kolme päivää seitsemästä syönyt luultavasti yli kulutuksensa. Lopputuloksena on yleensä vähitellen kertyvä ylipaino.

 

Ratkaisu näihin ongelmiin löytyy usein ihan yksinkertaisista jutuista. Säännöllisestä, 3-4 tunnin välein, syömisestä, monipuolisesta aterioiden koostamisesta, oikeasta annoskoosta ja motivaatiosta noudattaa uutta elämäntyyliä. Jos tämä on tavoitteesi, etkä tiedä miten siihen pääset, kokeile verkkovalmennuksiani. Ne voivat olla startti pysyvälle elämäntapamuutokselle ja terveelle, aivan uudenlaiselle elämäntyylille.

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

 

 

 


 

Väsyessäni lenkillä kuvittelen jonkun juoksemaan viereen – tai vaihdan biisiä. Taas mennään. En voi tehdä valmiita treenisoittolistoja, sillä elän niin fiiliksen mukaan. Spotifysta löytyi listoja running, running1, running2, run3, kunnes lopetin. Jos salitreenaaminen ei millään huvita, keitän kupin kahvia ja aloitan. Jos treeni takkuaa, mitä luultavammin kyse on siitä, että olen palautunut huonosti. Joskus en jaksa edes välittää vaikka pitäisi, sillä rakastan treeniä. Silloinkin kun väsyttää enkä ole parhaimmillani, en osaa elää ilman liikuntaa. Teen mieluummin vaikka vähän väkisin kuin etten tekisi ollenkaan. Kyse ei ole siitä, että se tuntuu pakolta tai liikunnan ja terveellisten asioiden suorittaminen olisi jopa ongelma. Se on nimittäin vuosia sitten ollut sitä joten tiedän mistä on kyse. Kaiken sen kipuilun jälkeen liikunnan ilo kuitenkin löytyi, sen jälkeen siihen jäi aivan täydellisesti koukkuun ja vähitellen koukusta tuli elämäntapa.

 

Kiitos urheilu, että olet.

 

 

Mitä edes olisin ilman liikuntaa? Ainakin eri ihminen. Liikunta, sen kaikissa muodoissaan, on niin iso osa paitsi minun, myös koko perheeni elämää. Lapseni on tottunut jo ihan pienestä pitäen siihen, että äiti treenaa. Käyn juoksemassa, nyt korona-aikana treenaan kotisalilla, joogaan iltaisin, matkustaessa etsin aina ensimmäisenä hotellin salin, kohta alkaa pyöräkausi ja lapsen treenien aikana en istu hallin kahvilassa, vaan käytän ajan hyödyksi joko juosten tai kävellen. En siksi että minun olisi pakko liikkua. Siksi että rakastan liikuntaa. Syön nykyään mieluummin suklaata että jaksan treenata kunnolla kuin että olisin syömättä suklaata ja treenaisin vain vartin ja ihan kevyesti. Ennen oli toisin. Syön aika harvoin suklaata koska suklaasta tulee jälkeenpäin aika ällöttävä olo.

 

En välitä enää pätkääkään esimerkiksi juoksuvauhdista. Matkan pituudesta sen verran, että joskus kun päätän juosta kympin ja seuraan matkaa siksi, että varmasti juoksen sen kympin. Näillä treenimäärillä on oppinut sen, että yleensä ne nopeimmat juoksuajat tulevat silloin, kun ei ole pitkään aikaan liikkunut. Kulkeehan se ensimmäinen lenkki, mutta sen jälkeen ei sitten kulje yhtään mikään. Samahan pätee salillakin. Taukoviikon jälkeen maksimiin voi lisätä sen kilon ja tanko nousee silti. Levon jäädessä vähemmälle painot tuntuvat raskaammilta, joskus joutuu jopa vähentää. Nyt mä oon ihan huonossa kunnossa, ens viikolla vedän yhden treenin enemmän! Mantra kaikuu jossain siellä kuulokkeiden välissä. Tai kaikui. Luojan kiitos matkan varrella viisastuu.

 

Ja kuten sanoin, välillä teen hampaat irvessä väsymyksestä huolimatta. Ehkä koska hulluus.

 

 

Tähän pääsemiseksi on kuitenkin mennyt vuosia. Aloin aikanaan postata someen treenikuvia aina kun urheilin. Sillä loin itselleni ajatusta liikunnallisesta elämäntyylistä. Halusin olla aktiivinen urheilija, mutta eihän sellaiseksi tuosta noin vain tulla vaikka kuinka halutaan. En läheskään aina lähde riemusta kiljuen lenkille ja ehkä yleisin lause nyt korona-aikana töiden jälkeen on ollut ”mitenhän mä saisin itteni raahattua tonne salille?” Silti menen, joka kerta. Suurin motivaationi on tunne sellaisen treenin jälkeen, kun on tehty täysillä loppuun asti. Sitä tunnetta ei voita mikään. Vastaavasti motivaationani toimii myös se päinvastainen. Tunne sen treenin jälkeen, jonka on tehnyt vähän vasemmalla kädellä ja laiskotellut sen aikana. Se ärsyttää. Että miksi käytin tunnin salilla tehdäkseni vähän sinne päin kun olisin voinut tehdä täysillä.

 

Aina ei kuitenkaan ole yhtä tehokkaalla tuulella. Silloin kannattaa joko ennakoida ja vaihtaa päivän laji kevyempään tai vastaavasti salilla keventää kunnolla painoja, mutta tehdä täydet sarjat ja puhtaat toistot pienemmillä painoilla. Mitä enemmän urheilee, sitä helpompi kehoa on kuunnella. Ja kuulla.

 

 

 

Saatan kirjoittaa intohimoisesti lenkkeilystä, joogasta, pyöräilystä tai salitreenistä. Se ei tarkoita, että ne olisivat maailman ainoat lajit. Moni jää koukkuun nyrkkeilyyn. Olen käynyt kahdesti 32-vuotisen elämäni aikana nyrkkeilytreeneissä – ensimmäisen ja viimeisen kerran. Toiselle se taas on maailman parasta terapiaa, lempilaji. Vain kokeilemalla löytää sen omansa. Tuntuu, että kirjoitan tästä joka viikko, mutta jos saa yhdenkin ihmisen liikkeelle ja löytämään oman koukkunsa ja elämäntapansa, ehkä sitä kannattaakin vähän toistella. On ollut myös aikamoinen oivallus tajuta se, että voi olla hyvinkin intohimoinen elämäntapaurheilija ilman, että vetää 100 kilometrin lenkkejä tai kymmentä leukaa joka aamu. Halutessaan voi tietysti jokainen kilpaillakin, mutta se juttu on vain liikkua. Ja liikkua.

 

Ja liikkua. Ja se on aivan ihanaa. Joka kerta.

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

PS. RAVINTOVALMENNUKSENI LÖYDÄT TÄÄLTÄ

 

Kun viime syksynä istuin hetken aikaa maan alla jossain Hartwall Arenan alapuolella katsomassa lapseni treenejä silloin kun niitä sai vielä katsoa, tein jotain tosi kreisiä. Näpyttelin ilmoittautumiseni (aivan liian pitkään) juoksutapahtumaan. Olen kyllä juossut, juossut, juossut ja juossut – aina siitä lähtien kun keksin joskus 18-vuotiaana aloittaa juoksemisen. Muistan muuten edelleen kuinka paskat ne eksän suosittelemat lenkkarit alekorista olivat. Mutta niillä juostiin. Silloinkin, kun ei ollut aavistustakaan siitä mikä on sopiva juoksunopeus. Kunhan vitosen veti alle puoleen tuntiin oli hyvä.

 

 

Kerran sovin treffitkin juoksulenkille. Ajattelin, että eihän me kuitenkaan juosta. Juostiin me. 15 kilometriä 25 asteen helteisessä illassa. Ai jumalauta. En tietenkään kehdannut valittaa, että olen muuten aivan kuoleman kielissä enkä koskaan oo juossut näin pitkää matkaa. Kävellessäni ylimmän kerroksen hissittömään asuntooni lenkin jälkeen hipstereitäkin pienemmissä halpavaateketjun trikooshortseissa, kuvittelin etten koskaan pääse ylös asti. Että kohtaloni oli kuolla haisevaan rappukäytävään josta edellisellä viikolla oli kannettu seinänaapurini ruumista alas. No, se siitä historiapläjäyksestä. Selvisin, mutta en enää koskaan sopinut treffejä juoksulenkille.

 

Olin ihan hurjan iloinen siitä ettei tuota juoksutapahtumaa nyt järjestetäkään. En olisi luultavasti ollut toukokuussa stadionilta lähtiessä mikään Feidippides matkalla Ateenaan. Kestävyysharjoitteluni on ollut pohjoisen hiihtolenkkejä lukuunottamatta olematonta täällä etelässä. Vasta pari-kolme viikkoa sitten taisin tehdä vuoden ekan lenkin. Oli siistiä. Vuoden tokan lenkin jälkeen muistin taas pari asiaa juoksemisesta.

Älä. Juokse. Kovaa.

 

 

Nyt on mitä parhaimmat olosuhteeet aloittaa juoksukausi tai ehkä koko juoksuharrastus jos ei se ole aiemmin tuntunut omalta jutulta. Annan kolme neuvoa.  1) aloita kävellen 2) juokse pätkiä, kävele pitkiä pätkiä, juokse taas pätkiä 3) hanki sykemittari ja seuraa, että syke oikeasti pysyy siellä 120-130 kieppeillä. Kaikki lähtee peruskunnon kasvattamisesta ja juoksunopeus tulee siinä sivussa. Se, että yrität väkisin vetää kympin tuntiin ja tuskailet sitten kun juoksukuntosi ei kehity johtuu juuri siitä, että yrität aina vetää väkisin sen kympin tuntiin.

 

Ainiin ja vielä se neljäs vinkki. Osta hyvä ihminen hyvät kengät.

 

 

Kokeile vaikeinta. Ole itsellesi armollinen, blää blää blää tiedetään, ja hidasta. Treenaa vähintään kerta viikkoon lihaskuntoa, sillä vahvat jalat jaksavat juosta paremmin ja vähentävät muuten loukkaantumisriskiäkin. Pikkuveljeni (joka juoksee muuten toisinaan jopa sadan kilometrin (kyllä luit oikein) lenkkejä, antoi 18-vuotiaana yhteisellä lenkillämme neuvon jota olen pyrkinyt itse noudattamaan. Älä ajattele sitä maalia, ajattele sitä matkaa. Niinpä kun päätän juosta Skattan ympäri ja palata kotiin, en ajattele sitä tunnetta kun saan avata kotioven. Katselen kauniita rantoja. Kuuntelen lempparimusiikkia. Käyn päässäni läpi kaikki keskeneräiset asiat, lenkillä se tuntuu helpommalta kun tiedän, etten voi tehdä niille mitään. Siitä saa myös perspektiviä. Tehtävälista ei tunnu pitkältä mutta matka tuntuu, hehheh. Jos kovasti väsyttää, kävele hetki. Juoksuasento paranee ja saat taas voimaa jaloille ja energiaa kroppaan.

 

Nyt lähden iltatreenille, mutta huomenna juostaan. Kokeile säkin. Ehkä vielä loppuvuodesta sitten kuin se Feidippides aikanaan.

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

PS. RAVINTOVALMENNUKSENI LÖYDÄT TÄÄLTÄ