Tämä oli ehkä ensimmäinen kesä aikuisiällä koskaan, kun en yhtään lihonut kesän aikana. Perus lomakilot, heh. Kuitenkin arkirutiineista ja ennen kaikkea liikuntarutiineista ja tottumuksista poikkeaminen sai äkkiä aikaan laiskemman ja vähän lässähtäneen olon, eikä mun vatsa ja käsivarretkaan näytä ihan samalta kuin toukokuussa sillä salitreeni vaihtui kesällä usein juoksuun tai uintiin. Tauko teki siinä mielessä hyvää, että nyt vähitellen salille palatessa painoja on voinutkin laittaa lisää ja lenkitkin kulkevat paremmin kuin keväällä. Tunnistin jossain vaiheessa toukokuun lopulla pienen ylikuormituksen ja huonon palautumisen. Nyt kun olen saanut vielä veriarvotkin kuntoon, on aika aloittaa pieni hyvinvointiprojekti jonka tarkoituksena on päästä säännöllisyyden, aktiivisen treenaamisen ja puhtaan syömisen makuun mielellään ihan pysyvästi. Haluaisitko sä lähteä mukaan? On ihanaa jos joku teistä kertoo saavansa inspiraatiota mun treeni- tai hyvinvointijutuista. Jos olet suunnitellut aloittavasi kesän jälkeen jonkinasteisen elämänmuutoksen ja haluaisit liikkua säännöllisesti ja syödä puhtaasti ja terveellisesti omilla ehdoillasi, tee se nyt. Niin mäkin nimittäin teen!

 

Ajattelin alkaa kirjoittaa ihan itseäni varten, mutta myös teidän inspiraatioksi tai motivaatioksi viikon treenejä, ja miksen joskus myös ruokiakin, tänne blogiin ja jakaa viikottain ajatuksia ja oivalluksia hyvinvoinnin eri osa-alueilta. Millaisia tavoitteita mulla sitten on? Haluan liikkua 5-6 kertaa viikossa, salille vähintään kolmesti, muuten sitten aerobista eri muodoissa. Otan joogan taas viikottaiseksi rutiiniksi, tarvitsen sitä ja rakastan sitä rauhoittavaa oloa joogamaton äärellä syksyn hämärissä aamuissa tai pimeissä illoissa. Luovun valkoisesta sokerista ja jatkan puhtaan, luomupainotteisen ruokavalion noudattamista. En aseta itselleni enää rajoitteita, vaan syön ennen kaikkea monipuolisesti, puhdasta ja värikästä ruokaa. Toivoisin juoksevani omassa ennätysajassa 20 kilometriä vuoden loppuun mennessä (rakastan muuten juoksua myös talvella, viime talvena hurahdin talvijuoksuun ja se mahdollisti lempilajini ympärivuotisen harrastamisen), sekä oppivani käsilläseisonnan sekä saavani paljon lisää liikkuvuutta mm. spagaattien muodossa. Jos näiden lisäksi saisin vielä kolme leukaa vedettyä loppuvuoteen mennessä.. Saa nähdä kuinka käy, viime syksyn treenit katkesi kolmeksi kuukaudeksi sairastamisen takia, tänä vuonna olkoon toinen ääni kellossa ja liikunnan ilon ja onnistumisten täyttämä syksy edessä. Miten sä voisit haastaa itsesi ja millaisia hyvinvointiin tai liikuntaan liittyviä juttuja haluaisit lukea? 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

Olen kirjoittanut vajaa vuosi sitten loppukesästä jonkin ylimalkaisen tekstin loppuunpalamisesta. Siinäkin korostanut vain sitä, kuinka minä vain olen suorittaja, introvertti ja tarvitsen siistin ja rauhallisen ympäristön vaikka sitten pienen väsymyksen kustannuksella. Loppuunpalaminen oli tapahtunut jo silloin, en vain tunnistanut sitä itse. Kirjoitan tätä postausta vasta nyt juuri siksi, että nyt tiedän tuon olevan ohi ja tunnistan kuinka eri tavalla asiat ovat nyt. Olen kaikin puolin eri ihminen.

 

Opiskeluaikoina kävin koulussa ja tein sen ohella noin 30 tuntia viikossa töitä. Välillä kahtakin eri työtä. Olin stressaantunut, mutta eri tavalla. Silloin kesäloman alkaessa olo oli hetken aikaa tyhjä, mutta helpottunut. Muistan kun tein loman alkaessa suursiivouksen ja aloin nauttia kesästä. Se oli normaalia. Vastaavasti taas viime vuonna tähän aikaan olin vain ahdistunut. Kotiin oli tulossa keittiöremontti, ahdisti. Kolmen viikon venereissu aurinkoisessa saaristossa kuulostaa monen korvaan unelmien täyttymykseltä, täydelliseltä tavalta viettää kesälomaa, mua sekin ahdisti. Olin jatkuvasti huonolla tuulella, stressasin ihan älyttömistä asioista ja halusin olla vain kotona. Kroppa oli fyysisestikin stressaantunut ja olinkin tietämättäni hankkinut itselleni vakavan ylirasitustilan. Suorittamiseni ylettyi jokaiseen elämän osa-alueeseen enkä osannut nauttia enää mistään. Joka ikinen loma ja reissu tuntui vain aiheuttavan lisää stressiä, kannattaako sinne sitten edes lähteä?

 

Kärsin suorittajan kirouksesta, mun oli pakko olla tekemässä kokoajan jotain tai tunsin itseni laiskaksi ja saamattomaksi. Tämähän näkyy sitten jokaisella elämän osa-alueella, kaikkeen ei yksinkertaisesti voi panostaa täysillä. On pakko sanoa ei, on pakko joskus tuottaa se paha mieli muillekin kuin itselleen. Ei yksikään työ, ei yksikään maine eikä kunnia, ole sen arvoista, että hukkaat itsesi ja ilon elämästäsi. Kun stressiä ja ahdistusta pakenee vielä kovatehoiseen liikuntaan, joka sekin lisää kehon stressitilaa kun ei huolehdi riittävästä palautumisesta, keho ja mieli ovat molemmat todella sekaisin. En halunnut olla se lapselleen huutava ja kiukutteleva äiti, mutta se mä olin.

 

 

Vuoden aikana on moni asia muuttunut. Olen itsekkäästi käyttänyt paljon aikaa itseeni ja omaan hyvinvointiini. Ajatellut itseäni ehkä enemmän kuin koskaan. Avannut mieleni solmuja, rauhoittunut ja tehnyt paljon pieniä muutoksia elämässäni. Olen löytänyt taas ilon elämästä, saanut itseni takaisin. Löytänyt vähän taas sitä kadonnutta no edes sinnepäin -asennetta, ja alkanut jopa odottaa taas lomia. Parin viime vuoden aikana olen tavallaan kammonnut niitä, sillä silloin on ollut aikaa kohdata itsensä ja ajatuksensa. Arkeen kun ne piiloutuvat aika kätevästi. Yhtäkkiä löydänkin aikaa tehdä itse ruokaa, leipoakin. Turhat kotityöt jäävät yhä useammin tekemättä, enkä koe niistä ahdistusta. Tähän väliin haluankin sanoa, että siinä vaiheessa kun viikkaamattomat pyykit ja tiskivuori tuntuvat ylitsepääsemättömän pahalta asialta sietää, on jokin hullusti. 

 

Vaikka tällä hetkellä stressiä ja huolta on jopa enemmän kuin vaikka silloin vuosi sitten, pystyn käsittelemään niitä eri tavalla ja se taakka tuntuu paljon kevyemmältä kantaa. Loppuunpalaminen on vaikea tunnistaa, joten se pääsee salakavalasti kehittymään pitkällekin ennen totaaliuupumusta. Moni hakee apua vasta, kun ei pääse sängystä ylös eikä suoriudu päivittäisistä askareista. Silloin tilanne on jo paha. Itse hakeudun fyysisten oireiden takia lääkäriin ja vasta kun sain kuulla lääkäriltä, että olen pahasti ylirasittunut, tajusin sen itse. Onneksi ei voi kuin arvailla, mitä olisi voinut tapahtua jos tilanne olisi jatkunut pidempään.

 

 

Toipuminen ja uudenlaisen elämäntavan omaksuminen oli kaikkien silloisten terveysongelmien takia hidasta. Toisaalta niin se taitaa muutenkin olla. Vasta jälkikäteen tajuaa kuinka väsynyt sitä olikaan. Siksi kannattaakin kiinnittää huomiota niin omaan, kuin läheistenkin hyvinvointiin ja jaksamiseen. Etenkin stressaavat suorittajat uupuvat nykyään niin helposti, että sitä voi alkaa pitää jo kansantautina. Jos olet itse kärsinyt uupumuksesta tai loppuunpalamisesta, kerro kommenttiboksissa kokemuksistasi ♥

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian

 


Ajatus treenitauosta tuntuu aina alkuun katastrofilta. Kun viime syksynä jouduin pitämään kuukausien tauon kunnon hikitreenistä ja juoksemisesta, se alkoi todellakin näkyä kropassa. Kehonkoostumus muuttui, kun rasvaprosentti luonnollisesti nousee ja lihasten osuus pienenee. Tämä tapahtuu yllättävän äkkiä. Näkyi se toki kunnossakin. Painohan multa vain putosi ja housut tuntuivat kokoa liian suurilta. Kävelin päivittäin sekä joogasin paljon. Olin niin kipeä, etten osannut edes kuvitella silloin liikkuvani kunnolla. Tuo aika opetti kuitenkin paljon treenitauosta vaikka luulin tietäväni siitä jo entuudestaan. On tärkeää kuunnella kehoa. Mitä enemmän liikkuu, sitä paremmin tunnistaa oikean väsymyksen ja sitten sen väsymyksen, joka tulee joko liiallisesta rasituksesta ja huonosta palautumisesta tai sitten sen, joka tulee yksinkertaisesti tauosta – hyviä äkkiä muuttuu laiskaksi jo parinkin liikkumattoman päivän jälkeen. Kun saa motivaation taas kohdalleen, voi tauko treenistä jopa parantaa suorituksia.

Tähän väliin täytyy muuten sanoa näistä kuvista, mietin hetken viitsinkö julkaista näitä kun otettiin niitä ihan ex tempore aamulenkillä ja oon näissä harjaamattomalla superlikaisella tukalla ilman meikin hiventäkään, mutta muistin onneksi miten ihanaa palautetta oon saanut esimerkiksi Instagram storyissa kun olen näyttänyt siltä, että olen oikeasti lenkillä enkä lähdössä täydessä tällingissä baariin hiustenpidennysten ja huulipunan kanssa. Liikunta ja meikit eivät sovi yhteen, toki tukan nyt voisi ehkä harjata mutta onpahan aitoa fiilistä suoraan lenkkipoluilta.

Nyt keväällä olen joutunut pitämään kaksi erillistä viikon taukoa kaikesta liikkumisesta. Ensin oli oikein vuosisadan flunssa ja kun siitä paranin ja pääsin taas liikunnan makuun, alkoivat takavuosien tutut poskiontelontulehduksen oireet vaivata. Kerrankin osasin hoitaa itseäni oikein ja vältyin antibiooteilta. Ihana tunne kun pystyy kävellä ilman poskipäiden särkyä ja solmia kengännauhat niin, ettei pää tunnu räjähtävän kumartuessa. Vaikeinta treenitauossa on aina alku sekä loppu. Pitäisi malttaa ajoissa jäädä kotiin, silloin voi jopa säästyä pahimmalta. Toisaalta taas liian ajoissa aloitettu liikunta on ihan jo sydänlihastulehduksenkin riski, mutta myös hidastaa täydellistä paranemista. Ennen menin aina pari-kolme päivää flunssasta salille, flunssat kestivätkin sitten sen pari viikkoa ja puolikuntoisuus vieläkin pidempään. Kunnon lepo kysyy vähän hermoja, mutta se kannattaa. Nenän tukkoisuus ei kuitenkaan ole selkeä indikaattori sille, pystyykö treenata. Mulla ainakin tukkoisuus jatkuu yleensä aika pitkään jo sen jälkeen, kun olo on muuten jo ihan entisellään. Silloin kannattaa kuulostella oloa kevyellä aloituksella. Tiedetään, tiedetään -fiilis? Kunhan nyt muistuttelin, sillä kaipaan sitä itsekin usein.

Nyt kun olen malttanut pitää kunnon taukoja ja hoitaa itseni kuntoon, treenisuoritukseni ovat jopa parantuneet. Liian aikainen aloitus puolikuntoisena näkyy ja tuntuu, nimittäin tehoissa. Ei jaksa nostaa, ei jaksa juosta. Huonon lenkin jälkeen kynnys lähteä seuraavalle kasvaa.. Noidankehä on pian valmis. Sen sijaan mieti miltä tuntuu, kun tauon jälkeen palaat täysissä voimissa lenkille tai salille nostamaan painoja. Mä koin keskiviikkona sellaisen fiiliksen ja se oli niiiin ihanaa. Treeni kulki hyvin, hiki lensi ja urheilukello kertoi sykkeiden olevan kuitenkin ihan maltilliset. Viikon tauko oli ollut juuri sopiva. Se kuulostaa pitkältä pelkäksi flunssatauoksi, mutta usein se pelkkä nuhakin sen vaatii. Kuumeetonkin flunssa on keholle jopa suurempi rasitus kuin itse treeni. Myös tällä hetkellä monia vaivaavat rajut allergiaoireet estävät helposti liikkumisen. Silloin ei auta kuin antaa keholle lepoa, et ole laiska etkä yhtään sen huonompi liikkuja kuin se 7 kertaa viikossa treenaava kaveri. Silloin olet itseasiassa paljon fiksumpi ja hyvinvointitietoisempi.

 

Kun on oikein motivoitunut liikuntaan, tauko treenistä tuntuu pahalta. Olen itsekin nuhaisena yrittänyt väkisin joogata ja uida edes mummouintia pää pinnalla. Rauhallinen kävely raikkaassa ulkoilmassa on kuitenkin ainut, mitä kannattaa edes kokeilla. Kantapään kautta opin sen itse, joten ehkä joku muu voi tästä viisastua. Kaikki motivaatiolauseet treenaamisesta kannattaa unohtaa silloin, kun on oikeasti kipeä. Kuitenkin tauon jälkeen sitä helposti laiskistuu, joten kun ensimmäinen (kevyt) treenikerta on takana, kannattaa alkaa taas motivoida itseään säännöllisyyteen. Mulle siihen riittää nykyään kerta tai pari kunnon hikitreeniä sillä saan siitä niin hyvän olon ja muistan taas miksi haluan liikkua. Olen kaikessa vähän sellainen, että totun vallitseviin olosuhteisiin helposti ja mukavuusalueelta poistuminen on sitten hankalampaa. Mutta kun sen tekee kerran, kaksi, muistaa taas miksi aloitti. Sama vaikka juhlittujen viikonloppujen kanssa. Pari viikonloppua putkeen jos bailaa kavereiden kanssa, se kolmas selvä ja liikunnantäyteinen viikonloppu tuntuukin yhtäkkiä tylsältä. Kun rytmiin pääsee taas kiinni, ei huvitakaan suunnitella viikon päästä illanistujaisia. Kuulostaako tutulta?

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian