Olen liikkunut oikeastaan koko aikuisikäni, mutta urheillut loppujen lopuksi aika vähän aikaa. Kuinka paljon olenkaan tuhlannut aikaani salilla, mutta en ole saanut mitään sen kummempia tuloksia? Kuluttanut lenkkareita kilometritolkulla, mutta juossut silti vuodesta toiseen samoja lenkkejä täysin samaa vauhtia. Ylläpidin toki kuntoani ja hyvinvointiani, mutta samalla niin ulkonäkö kuin kuntokin junnasivat paikallaan. Tiesin sen kyllä, mutta en jaksanut oikein uhrata ajatustani sille, liikunko oikein.

Kaikki liikunta on toki hurjan tärkeää, mutta itselläni kiinnostus treeniin ja hyvinvointiin alkoi hiipua, kun vuosien jälkeen mitään sen kummempaa kehitystä ei tapahtunut. Toisaalta, olinko liikkunut tavoitteellisesti? En. En tarkoita, että jokaisella pitäisi olla maratontavoite tai tietty määrä punnerruksia. Ei missään nimessä. Kuitenkin esimerkiksi sali- tai juoksuohjelma kannattaa valita sellaiseksi, että se vie kokoajan parempiin suorituksiin eli viikko viikolta treeni on aina vähän rankempaa. Lopussa huomaatkin, että juoksulenkit ovat pidentyneet ja toistomäärät lisääntyneet. Samalla muutoksia tapahtuu aivan varmasti myös ulkonäössä paljon enemmän kuin ennen.

Omat virheeni olivat yksinkertaisia, joita sattuu varmasti enemmän ja vähemmän liikkuville. Kun pikkulapsiarjen pyörittäminen on jo itsessään ihan tarpeeksi raskasta, ei liikunnalle meinaa löytyä aikaa. Kun löytyy, sitä vain nopeasti treenaa ja jatkaa siitä seuraaviin kiireisiin ajattelematta asiaa sen kummemmin. ”Kyllähän mä kävin salilla, kyllähän mä kävin lenkillä..” Mutta sillä, mitä sen treenin aikana tekee, on todella suuri merkitys. Ensinnäkin pysyin aivan liian pitkään oman mukavuusalueeni sisäpuolella. Treeni oli kyllä kivaa ja sain lihaksetkin kipeiksi (koska pidin helposti viikon, parin taukoja) joten ajattelin tietenkin, että se tehosi. Koska päiväaktiivisuuteni oli aivan huippuluokkaa (toisinaan saman viikon aikana pyöräilin työmatkoja, hoidin lasta kotona, kävelin päivittäin 5-10 kilometrin vaunulenkkejä sekä tietty treenasin silloisella tavallani), olin kyllä todella laiha. Kehonkoostumuksenikin on ollut aina suhteellisen hyvä, mutta jotenkin en vain itse ollut tyytyväinen. Viikonlopun juhliminen katkaisi hyvän treeniputken, sairastelin paljon enkä saanut sitä huumaavaa endorfiinin tunnetta liikunnasta. Tämä söi tietenkin myös motivaatiotani. Minulla ei ollut tavoitteita, vaan kuvittelin jotenkin automaattisesti että kyllähän ne tulokset sieltä tulevat itsestään, kunhan vain liikun. Näistä syistä mitään suurta muutosta ei tapahtunut.

Kunnes jotain tapahtui. Liikunnasta tuli elämäntapa ja se alkoi muuttua pikemminkin urheiluksi. Aloin kiinnittää huomiota yksittäisen treenin tehokkuuteen ja nyt olen alkanut panostaa myös juoksuun. Juoksin ennen aivan liian kovaa ja liian samanlaisia lenkkejä. Kunhan tiet kuivuvat, kirjoitan tänne juoksuohjelmasta ja sen laatimisesta oman lähtötason mukaan. Tuloksia huomaa jo parissa viikossa ja se jos joku palkitsee. Tässä liikuntainnostuksessani olen myös kokenut sellaista endorfiinihuumaa, että haluan treenata nykyään joka päivä. Tällä hetkellä en ole yhtään kiinnostunut juoksemaan baareissa vaan haluan käyttää kaiken mahdollisen vapaa-aikani liikkumiseen ja kehonhuoltoon sekä näihin perehtymiseen. En edelleenkään ole missään täydellisessä kunnossa, kehitettävää nyt tosin löytyy loputtomiin jos sellaisen asenteen ottaa. Kroppani koostumus on kuitenkin muuttunut melko paljonkin, mutta suurin muutos on kyllä pään sisällä. Kunpa vain pysyisi terveenä eikä tulisi sen suurempia vammoja.. Tästä lisää varmaan huomenna, tällä hetkellä kun on pienen pakkolevon paikka.

Liikutko sinä oikein ja oletko kokenut jotain tällaisia oivalluksia treenaamisen suhteen? Pysyttekö mieluummin sillä omalla mukavuusalueella vai haastatteko itsenne hikoilemaan ihan kunnolla? Mistä tulikin mieleeni, on hassua kun jotkut ihmiset sanovat, etteivät hikoile ikinä treenatessaan. Hien saa pintaan jopa parinkymmenen asteen pakkasilla, joten miksei salillakin.

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


Energistä viikonloppua ihanat! Halusin vinkata teille yhteistyökumppanini Elloksen urheiluvaatetarjouksesta, joka on voimassa vielä maanantaihin 26.3. asti. Samalla kun tarkastelin valikoimaa, tajusin, että siellä on paljon juuri niitä vaatteita, joita itse käytän urheillessani. Keräsinkin tähän siis juuri niitä kestosuosikkeja, joita käytän itse. Urheiluvaatteet ovat iso osa suoritusta ja tottahan on, että kivat vaatteet myös motivoivat liikkumaan. Nämä vaatteet ja tarvikkeet on ainakin todettu hyviksi, joten voit huoletta tilailla niitä myös itsellesi. Tänään olen käyttänyt näistä jo noita Röhnischin shape-trikoita aamulla salilla, Speedon laseja ja uimapukua uimahallissa sekä Casallin joogamattoa venytellessä treenin jälkeen. Lämmin suositukseni siis seuraavista, kannattaa hyödyntää 25% alennus vaatteista maanantaihin mennessä..

Röhnischin juoksupaita on päälläni lenkeillä niin keväällä kuin talvellakin. Toisinaan se kulkee myös salikassissani, jolloin puen sen hikitreenin jälkeen, ettei kroppa jäähdy liian äkkiä kun venyttelen.  // Röhnischin Shape Tightsit ovat yhdet parhaimmista trikoista, joita olen pitänyt. Ne muokkaavat jaloista vähän ”timmimmät” ja niissä on kevyt kompressio-ominaisuus. Hämmästyt, kun laitat ne jalkaan. Istuvat täydelliset kropalle kuin kropalle. // Under Armourin treeni- ja löhövaatteet ovat pitkäaikaisia lemppareitani. Keltaista toppia olen käyttänyt jo vuosia, samoin pinkkiä hupparia. Näissä pysyy väri eivätkä ne nukkaannu tai muutenkaan kulahda. // Hotjoogassa on oltava iso pyyhe. En tykkää käyttää tavallista pyyhettä, sillä tuntuu jotenkin tyhmältä laittaa se lattialle. Koska minulla on Casallin joogamatto, tämä pyyhe on siihen juuri oikean kokoinen. Niin joogapyyhkeelle kuin Casallin joogamatollekin suuri suositus, olen omistanut nämä varmaan viisi vuotta ja edelleen ovat päivittäisessä käytössä. // Uikkaristani on kyselty toisinaan kun se on vilahtanut Instagramin puolella. Tämä Speedon värikäs uikkari löytyy useammassakin eri kuosissa Ellokselta, se on istuva ja todella laadukas. Se päällä on heti vähän nopeampi altaassa ;) // Omistan neljät uimalasit (kyllä, olen aina muka hukannut ja unohtanut niitä kotiin), mutta ei ole Speedojen voittaneita. Näissä on tarpeeksi isot linssit, jotta näen kunnolla altaassa, eivätkä ripset ota kiinni linssiin. Ei kiristä, purista eikä ahdista. Parhaimmat! // Casallin vaaleanpunainen jumppapallo toimii niin lasten leikeissä kuin vatsalihastreenissä. Ja sopii sisustukseen. // Juoksutakki, jossa on huppu on ehdoton jos juoksee rannalla. Koska asumme aivan merenrannassa, kaikki suosikkijuoksureittini kulkevat aivan rantaviivaa pitkin. Täällä tuulee aina. // Pehmeät joogatrikoot sopivat rauhalliseen aamujoogaan kotona tai raskaammallekin hot-tunnille. Sense of Karman trikoot eivät edes tunnu päällä!

*sis. mainoslinkkejä / Ellos

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


Urheiluliivit ovat niin iso osa liikkumista, että niistä puhutaan aivan liian vähän. Suurin osa naisista valitsee ensinnäkin vääränkokoiset liivit, mutta paljon on merkitystä myös sillä, millaisen mallin valitsee mihinkin lajiin. Siksi halusin kirjoittaa teille tämän postauksen, jonka sain tehdä yhdessä Shock Absorberin kanssa. Shock Absorber on luottomerkkini urheiluliivien osalta ja jos et ole siihen vielä tutustunut, tee se. Olen käyttänyt Shockin liivejä jo vuosia enkä lähtisi enää ikinä juoksulenkille ilman RUN-liivejä. Liikun paljon ja käytän urheiluliivejä lähes joka ikinen päivä. Ainakaan itselleni yhdet liivit eivät todellakaan riitä. Jokainen laji vaatii omansa ja urheiluliivit on pestävä jokaisen käyttökerran jälkeen.

Tiesitkö, että rinnat ihan oikeasti venyvät ajan mittaan? Vuodessa millejä, kymmenessä vuodessa jopa senttejä. Kukaan tuskin haluaa itse aiheuttaa niille vielä lisää venymistä, joten kunnon tuki on ensiarvoisen tärkeää. Iskuja ja pomppuja sisältävä liikunta venyttää rintojen ligamentteja ja nämä ligamentit saattavat jopa ratketa. Venymistä ei voi enää palauttaa takaisin vaika tekisi minkälaista treeniä. Kaikki liikuntalajit eivät tietenkään kuormita rintoja samalla tavalla, mutta esimerkiksi juoksussa oikeanlaiset urheiluliivit ovat aivan yhtä tärkeät kuin kunnon juoksukengätkin.

Jaottelin tähän postaukseen urheiluliivit kevyempään liikuntaan sekä treeniin, jossa rinnat tarvitsevat suurempaa tukea. Loppuun kirjoittelin vielä oikean koon valitsemisesta sekä laadin pienen hoito-oppaan, sillä urheiluliiveistä kannattaa pitää todella hyvää huolta. Silloin nautit niiden käytöstä pidempään.

Shock Absorberin urheiluliivit on jaoteltu kahteen eri tukitasoon. ACTIVE on kevyemmän tukitason liivi, joka sopii lajeihin, jotka eivät sisällä rintoja voimakkaasti liikuttavia liikkeitä, kuten hyppyjä. Itse käytän näitä toisinaan myös ihan arkiliiveinä, sillä kuljen niin monena päivänä töissäkin urheiluvaatteissa. Muistathan, että vaikka Shock Absorber on tunnettu nimenomaan erittäin tukevien liivien valmistajana ja edelläkävijänä muun muassa juoksuliiveissä, malliston tuotteissa on eroja ja ne kaikki eivät ole yhtä tukevia. Jokainen laji vaatii siis omansa.

Crop Top on uutuus – toppimallinen liivi kevyeen liikuntaan. Nämä ovat itselläni käytössä rauhallisissa salitreeneissä, mutta myös joogassa. Hot joogassa en tykkää käyttää lainkaan pitkää toppia näiden päällä ja varsinkin lattialla tehtävät sarjat sujuvat miellyttävämmin, kun selässä ei ole perinteisiä urheiluliivien hakasia. Näitä pidän myös ihan kotona ollessa sekä rauhallisilla kävelylenkeillä.

Samanlaisessa käytössä kuin Crop Top, on minulla myös tämä naisellinen Zipped. Se on myös niin kaunis liivi, ettei vaatisi päälleen edes toppia. Sain Shock Absorberin Pirittalta myös aivan loistavan vinkin – vesipuistossa ja muutenkin lasten kanssa uidessa tämä menee myös tukevana bikinin yläosana! Testattu on, eikä tarvitse huolehtia että veteen hyppiessä yläosa karkaisi. Näitä olen pitänyt myös rauhallisilla perinteisen tyylin hiihtolenkeillä. Edestä kiinnitettävä liivi on niin kätevä ja nopea pukea päälle.

Push Up kohottaa nimensä mukaisesti rintoja, joten tässä on aivan täydellinen liivimalli sinulle, joka haluat korostaa poveasi. Liivit eivät tunnu lainkaan siltä, että niissä olisi isoja toppauksia, mutta kohottava vaikutus on todella selkeä. Olen käyttänyt näitä arkena tavallisten t-paitaliivieni sijaan, mutta siirrettävien olkaimien ansiosta (olkaimet saa näppärästi ristiin selästä) näistä saa myös tukevammat, jolloin ne sopivat mainiosti kevyeen liikuntaan. Lenkeille tai vähänkään nopeatempoiseen liikuntaan en itse näitä pukisi, mutta kevyessä joogassa ja kehonhuoltotunneilla olen niitä käyttänyt. Pienirintaiselle nämä sopivat mainiosti myös kuntosalille tai monille ryhmäliikuntatunneille, kunhan treeni ei sisällä hyppyjä. Tämä on mielestäni kaunein malli kaikista Shockin liiveistä.

ULTIMATE on tukitaso liikuntaan, joka kuormittaa rintoja esimerkiksi hypyillä tai äkkinäisillä liikkeillä. Tiedän myös muutaman hyvin isorintaisen ystäväni, jotka käyttävät näitä  liivejä arkikäytössä, sillä ne tukevat painavia rintoja niin hyvin. Näissä Shock Absorber on todellinen edelläkävijä, joten jos sinulla ei ole vielä tämän tukitason liivejä kaapissasi, tutustu niihin nyt ja lue postauksen lopusta, miten löydät oman kokosi. Osassa Ultimate-tukitason liiveistä on tuplahakaset, jolloin pukemisvaiheessa kannattaa kiinnittää ylemmät hakaset ensin. Urheiluliivien käyttö kannattaa aloittaa aina siitä viimeisestä hakasesta, sillä käytön ja pesujen myötä materiaali joustaa ja venyy, jolloin kiristämisvaraa on vielä. Tästä kirjoitin lisää osassa ”Kuinka löydät oikean koon?”

RUN on urheiluliivi, joka teki minusta ikuisen Shock Absorber-fanin. Se on paras ja tukevin urheiluliivi, jota on vastaan tullut ja näistä on vaikea pistää enää paremmaksi. Liiveissä on tuplahakaset sekä kahdeksikkotuki rintojen ympärillä – on tutkittu, että rinnat tekevät juostessa kahdeksikon muotoista liikettä, jota RUN sitten vaimentaa supertehokkaasti. Näissä voi hyppiä vaikka kuinka ja rinnat pysyvät paikallaan. Liivi on todella napakka, joten se ei välttämättä ole ihanteellisin nimenomaan kevyessä salitreenissä tai joogatessa, mutta juoksuun tai vaikka crossfitiin sekä nopeatempoiseen HIIT-treeniin se on ehdoton. Ja talviurheiluhulluille mimmeille – jokainen, joka on ajanut moottorikelkalla, tietää miltä se tuntuu nimenomaan rinnoissa. Juoksuliivit päälle ja reitille voi lähteä ihan huoletta. Myös pienemmät rinnat vaativat kunnon tuen, joten RUN-liiviä on saatavilla aina sieltä A:sta G-kuppiin. RUN-liivissä ei ole koko-, tai pesulappuja, sillä esimerkiksi maratonin aikana ne voivat jopa rikkoa ihon. Kaikki oleellinen informaatio on siis painettu liivin sisäpuolelle kankaaseen. Nämä urheiluliivit pitäisi löytyä ihan jokaisen naisen kaapista. Tätä liiviä saa myös sykeantureilla, joten jos käytössäsi on Polarin tai Garminin sykemittari, se toimii yhdessä RUN-liivin kanssa.

Multisport on supertukeva liivi kaikenlaiseen liikuntaan. Tuplahakaset tekevät tästä suositusta klassikkomallista tukevan ja mukavan. Näilläkin voisi juosta, mutta koska olen ultimaattinen RUN-fani, käytän Multisportteja salilla – silloin, kun treenini ovat vauhdikkaita HIIT-tyyppisiä. Ja myös siellä moottorikelkkareiteillä. Multisport käy hyvin myös ratsastukseen, joka sekin on etenkin rinnoille hyvin kuluttavaa liikuntaa. Näiden liivien kanssa tuntuu myös siltä, että ryhtini olisi jopa parempi kuin aiemmin, sillä ne tukevat ja pitävät rinnat niin hyvin paikoillaan.

D+Classic on oma suosikkimallini sen ajattomuuden ja monikäyttöisyyden vuoksi. Käytänkin näitä juoksua lukuun ottamatta melkein kaikissa mahdollisissa lajeissa. Classic-mallia saa myös kevyemmällä tuella pienemmille kupeille sekä suuremmalla tuella D-kupista ylöspäin. Klassinen malli sopii topin kuin topinkin kanssa ja leveät pehmustetut olkaimet tekevät siitä todella mukavan. Saatan pukea nämä hiihtolenkille, ryhmäliikuntaan, mutta myös arkena neuleen alle. Kauniit ja supermukavat liivit yllättävät tuellaan ja nämäkin tuntuvat jopa parantavan sitä ryhtiä. Suosittelen lämpimästi näitä isorintaisille ihan arkiliiveiksikin.

Fly Bra on Shock Absorberin uusin malli, joka on ultraohut, mutta tukeva. Fly hämääkin käyttäjäänsä, sillä se tuntuu niin kevyeltä ja joustavalta, ettei sitä uskoisi korkean tukitason liiviksi. Siksi olenkin pitänyt näitä kotona ihan harva se päivä. Nämä eivät tunnu päällä lainkaan, mutta selän kaksoiskiinnityksen ja materiaalinsa ansiosta ne ovat kuitenkin hyvin tukevat. Jos olet herkkä ja urheiluliivit yleensä tuntuvat päälläsi puristavilta tai kutittavat, kokeile näitä! Kuten näistä kuvista näkyy, liivi näyttää napakalta päällä, mutta on oikeasti äärimmäisen mukava tuplahakaskiinnityksestään huolimatta. Kuten sanoin, tulet hämmästymään.

Olisi toki ihana kirjoittaa, että kerran sovitus riittää ja jatkossa voit ostaa liivit aina sen mukaan, mikä koko sinulla on käytössä. Itselläni taitaa olla viidet eri kokoiset Shock Absorberin liivit ja ne kaikki ovat minulle täydellisesti istuvia. Urheiluliivit täytyy aina sovittaa. Shock Absorberin jälleenmyyjät on koulutettu auttamaan asiakasta nimenomaan juuri tämän merkin oikean koon valinnassa, joten pyydä rohkeasti apua. Urheiluliivin täytyy olla todella napakka, mutta rinnanympäryksen tulisi joustaa selästä noin viisi senttiä. Olkaimissa tulee olla sopivasti joustoa, eivätkä rinnat saa tulla liivistä yli, mutta samanaikaisesti liivin tulee olla hyvin tukeva. Itselleni ainakin sovitus omin päin olisi ollut aivan mahdotonta. Kevyemmän tukitason liivit voivat tietenkin olla hieman väljemmät ja mukavammat, mutta juoksuliiveissä taas mieluummin vähän liian kireät. Toki niin, että hengitys kulkee. Esimerkiksi omat RUN-liivini tuntuvat aluksi ehkä vähän turhankin napakalta päällä, mutta heti liikkeelle lähdettyäni en enää edes huomaa liivin olemassaoloa. Enkä kyllä rintojenkaan, liivit pitävät ne täysin paikoillaan. Urheiluliivit tulee ostaa myös siten, että ensin hakaset ovat löysimmällä, eli viimeisessä hakasessa ja kun kangas käytön ja pesujen myötä venyy, liiveissä on edelleen kiristämisvaraa. Jos sopivaa ympärysmittaa ei kuitenkaan löydy, hakasiin on saatavilla myös jatkopaloja. Niitäkin saat asiantuntevalta jälleenmyyjältä sovituksen yhteydessä.

Shock Absorberin sivuilta löydät myös huippuhyvän sovitusoppaan, joka on hyvä apu kun sovitat liivejä. Tämän kanssa kannattaa testata vaikka jo kotona olemassaolevia urheiluliivejä, että ovatko ne sittenkään niin sopivat ja tukevat?

♥ Urheiluliivit tulee pestä jokaisen käytön jälkeen. Ne hikoontuvat jo kevyelläkin kävelyllä, sillä ne ovat ensimmäisenä vastaanottamassa hikipisarat iholta.

♥ Pese liivit aina samanväristen vaatteiden kanssa 40 asteen konepesulla ilman huuhteluainetta.

♥ Valkoisille liiveille ei kannata käyttää valkaisuainetta ja myös urheiluliivit tulee aina pestä pesupussissa.

♥ Näin pidennät niiden käyttöikää, värin kestoa sekä säilytät niiden tärkeän tuen.

Onko teillä kokemusta Shock Absorberista