2020-luvulla ei ole oikein julkisesti trendikästä puhua kesäkunnosta, laihduttamisesta tai dieeteistä. Onhan paljon trendikkäämpää kirjoittaa suklaan ja mantelicroissanttien syömisestä petaamattomassa sängyssä samalla, kun julistaa kehopositiivisuuden ilosanomaa. Keep your diet you skinny bitch, I’m enjoying my life! Kuitenkin kuntosaleilla ja lenkkipoluilla käydään ahkerasti, mutta se takavuosien suurin laihdutusinto on kadonnut. On toki hyvä, ettei rasvanpolttokapseleita ja niitä maailman epäkäytännöllisempiä kotitreenivälineitä ei enää hamstrata, mutta hyvinvoinnista ja terveydestä huolehtiminen ei saisi jäädä ihanien mantelicroissanttien ja netflixpäivien taakse. Pandemia on lisännyt tutkitusti lasten ylipainoa, sen vaikutuksista aikuisiin en ole ainakaan vielä nähnyt tutkimuksia, mutta koronakilot tuntuvat olevan jo käsite.

 

Ulkonäön kannalta en välitä tuon taivaallista minkä kokoinen joku on, mutta haluan auttaa ihmisiä voimaan paremmin ja löytämään sen hyvän ja kevyen olon. Nimittäin sillä jaksaa päivästä toiseen energisenä ja mikä tärkeintä, tuntee olonsa upeaksi. Kaikki te kesäkuntoon tähtäävät, tehkää se päätös nyt. Nimittäin kun nyt aloittaa, on toukokuun lopussa ihan varmasti kesäkunnossa kroppa ja mieli.

 

 

 

MAINOSOSIO – jota et halua skipata! Haluan keskittyä tässä postauksessa kertomaan ihan yleisesti ”kesäkunnosta”, siihen pääsemisestä ja sen hyödyistä, mutta aloitan sen nyt tietysti mainostamalla omaa Summer Shapeani -eli kesäkuntovalmennusta, joka antaa sinulle selkeät ja tarkat ohjeet useiden kilojen painonpudotukseen. Suunnittelin valmennuksen nimenomaan kesäkuntoa tavoitteleville, mutta tietenkin sen voi toteuttaa ihan milloin tahansa. Valmennuksessa on ruokavalio-ohjeet 10 viikon ajaksi eri painoluokille ja sillä voi tosiaan pudottaa useamman kilon painoa jos sitä sataprosenttisesti noudattaa. Ja vaikka ei noudattaisi ihan tunnollisesti, Summer Shape antaa, vaikka itse sanonkin, ihan mielettömän hyvät raamit terveelliselle ja monipuoliselle ruokavaliolle sekä aterioiden fiksulle koostamiselle. Valmennuksessa ollaan kuitenkin reiluilla miinuskaloreilla joten loppuelämän ruokavalioksi siitä ei ole. Sillä saa kuitenkin ihan mielettömiä tuloksia kymmenessä viikossa ja saat valmennuksesta myös ohjeet kuinka lopetat dieetin järkevästi ilman, että kilot tulevat takaisin.

 

Dieetti on siitäkin kiva, että se sallii ajoittain myös vapaat ateriat ja saat koostaa jokaisen aterian itse annetuista vaihtoehdoista. Voit siis syödä hyvinkin vaihtelevasti ja monipuolisesti halutessasi ja ruokavaliossa on runsaasti hiilareita, marjoja ja hedelmiä. Edelleen vaikka itse sanon, se on dieetiksi ihan oikeasti kiva ja helppo toteuttaa. Halusin tehdä siitä vielä järkevän hintaisen, eli 39,90 eurolla saat paitsi suuren muutoksen ulkonäköösi, ennen kaikkea hyvän olon, energiaa ja motivaatiota arkeen sekä terveellisen suunnan koko loppuelämällesi. Pysyvät muutokset tapahtuvat hitaasti, mutta tehokas startti motivoi muutokseen jopa paremmin kuin hidas aloitus, jolloin tulosten puuttuminen voi pahimmillaan saada aikaan kyllästymisen koko touhuun ja paluun vanhaan tuttuun elämäntapaan. Voit tutustua valmennukseen tarkemmin tästä.

 

 

 

 

 

Lähempänä kesää voi sitten vetää parin viikon tehosetin detoxin muodossa jos sitä sattuu olemaan niin onnekas että on jopa jotain menoa. Kuitenkin kesäkunnot tehdään todellakin jo talvella ja nyt jos koskaan on paras mahdollinen aika aloittaa. Ravintoloissa ei voi käydä ja monet tekevät itse eväät töihin. Tiedän, kokkaaminen ei aina ole kivaa ja joskus tuntuu että keittiössä menee arkisin suurin osa illasta, mutta kerralla kun kokkaa parin-kolmen päivän eväät, maksaa se pieni vaiva itsensä takaisin moneen kertaan. Nyt kun ei ole matkoja eikä juhlia sotkemassa hyvin alkanutta dieetti-intoa, on onnistuminen paljon lähempänä kuin koskaan aiemmin. Vaikka rajoitukset ja synkkä koronatilanne voivat saada mielen matalaksi, ei sitä kurjuutta kannata maksimoida syömällä lisäksi ihan miten sattuu.

 

Vaikka suklaat ja viinilasilliset kuulostavat ihanilta ja tuntuvat sillä hetkellä parantavan oloa ja mieltä, seuraa siitä taas lisää sitä ällöttävää oloa joka on meille kaikille varmasti tuttua. Koska elämässä on kuitenkin oltava myös nautintoja, on niillekin annettava joskus hetkensä. Toki aluksi jos tuntuu ettei pysty kohtuuteen (herkkuja max. kerran viikossa tai jopa kahdessa viikossa) kannattaa hetkeksi kokeilla kieltää ne kokonaan, jolloin pahin sokerikoukku katkeaa.

 

Painotan aina ravintovalmennuksissani sitä, että priorisoi tavoitteesi. Haluatko oikeasti nauttia mieluummin viikonloppuisin herkkuövereistä vai katsoa vyötärösi kapenevan viikko viikolta? Herkkujen aika tulee kyllä, mutta tavoitteeseen pääsemiseksi on tehtävä kovasti töitä ja vähän niitä uhrauksiakin. Tämä kuulostaa jopa vähän julmalta, mutta onnistumisen avain on oikeasti kova duuni ja mielitekojen vastustaminen. Se kannattaa monestakin syystä. Myöhemmin huomaat, että yhtäkkiä riittääkin vain rivi suklaata entisen levyn sijaan. Suuremmasta määrästä tulee vain ällöttävä olo. Et himoitse enää roskaruokaa, vaan luultavasti haluat antaa kehollesi puhtainta mahdollista ravintoa jatkossakin. Välillä siihen kuuluu herkkuja, mutta niiden määrä on dieetin jälkeen helpompaa pitää ihan luonnollisesti minimissä.

 

 

Kuten alussa kirjoitin, kesäkuntohan ei tarkoita mitään tiettyä lukemaa vaa’alla tai vaatekokoa. Se on sitä, että uskaltaa rohkeasti mennä vaikka sinne rannalle juuri siinä kunnossa kuin on. Se, että kokee olonsa kevyeksi ja energiseksi on tietysti paljon tärkeämpää kuin ne äksässän bikinit. Jokaiselle on myös se tietty paino, jossa on hyvä olla. Oma painoni on aikuisiällä ollut välillä 48-64 kg ja parhaiten voin siinä 57 kilossa eli näiden keskiarvossa. Samanpituinen ystäväni taas on parhaimmillaan kuudessakymmenessäviidessä. Tärkeämpää kuin paino tulisi aina olla oma olo. Jokaisen dieetin toimivuuden voisikin arvioida nimenomaan hyvän olon ja energisyyden perusteella. Ajattele, että sinäkin voit olla kesän kynnyksellä parhaimmassa mahdollisessa kunnossa, jopa yllättävän helposti jos aloitat muutoksen jo nyt. Eikö olekin ihana ajatus?

 

 

Kesäkuntoon pyrkiessä kannattaa muistaa myös ajoissa aloittaa kropan muu huolto väheneviä vaatteita varten. Toisia kasvohoitoja, kuten tehokkaampia happokuorintoja sekä mikroneulauksia kannattaa tehdä nyt, sillä niitä ei suositella iholle auringon jo paistaessa kunnolla. Kotihoitona kuorinnat sekä muun muassa imukuppihieronta (best, tästä on tulossa postaus myöhemmin) on hyvä ottaa jo nyt tavaksi, sillä säännöllisyys on onnistumisen ja sitä kautta tulosten a ja o. Käytä tämä tylsä koronakevät hyödyksi ja huolla kroppaa oikein kunnolla. Värjää pitkäksi venähtänyt tyvikasvu (note to self), hio jaloista kovettumat pois, lakkaa ja hoida kynsiä ja kynsinauhoja, hemmottele hiuksia ja kasvoja naamioilla. Poista ihokarvat jos et niistä pidä ihan jo itseäsi varten, kokeile uusia tapoja meikata ja laita itseruskettavaa ihan omaksi iloksesi. Kaiva vähitellen kesävaatteita ja -kenkiä esiin, pese ja huolla ne hyvissä ajoin ennen kauden alkua.

 

 

 

Kesää ja rokotteita odotellessa, nyt on aika tehdä töitä oman kehon ja hyvinvoinnin eteen! Ihanaa alkanutta viikkoa <3

 

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

PS. RAVINTOVALMENNUKSENI LÖYDÄT TÄÄLTÄ

 

Jooga on tavalla tai toisella ollut osa elämääni jo pitkään. Joskus jäänyt vähemmälle, joskus matolla on vietetty monta aamua putkeenkin. Siksi tuntuukin vähän hassulta kirjoittaa, että vasta nyt ymmärrän, kuinka en ole ollut valmis joogaan aiemmin. Olen valmis joogaan vasta nyt. Sain äidiltä joululahjaksi joogakortin ja aloitin pitkästä aikaa ohjatuilla tunneilla käymisen. Joogan vaikutus on ollut lyhyessäkin ajassa aivan uskomaton.

 

 

Tätä parempaa tapaa huoltaa kehoa ei olekaan. Olen nykyään surkea venyttelemään, mutta joogatunnilla sen sijaan pitkät ja rauhalliset venytykset asanoissa ovat parasta. Kun se tehdään vielä ohjatusti ja hitaalla temmolla, aina sen hetkistä oloa kuunnellen, on venytys samalla myös tehokkaampi kuin se kotona kylmiltään telkkarin edessä tehty.

 

Kahdessa viikossa liikkuvuuteni on alkanut palata taas sinne, mitä se oli ennen kovatehoisen saliharjoittelun aloittamista. Aluksi ihoni reagoi joogaan ja sain pieniä atooppisia ihottumaläiskiä otsaani. Niin tapahtuu aina silloin, kun elämässä tapahtuu muutoksia. Heräsin aluksi myös muutamana yönä siihen, että olin aivan hiestä märkä. Jooga vaikuttaa positiivisesti hormonitoimintaan tasapainottaen sitä, joten hikoilu johtui luultavasti juuri siitä. Ensimmäisten joogatuntien jälkeen olo oli aamuisin myös flunssainen, jonka sanotaan johtuvan joogan puhdistavasta vaikutuksesta.

Olen joogannut intensiivisemmin nyt kaksi viikkoa ja tulokset näkyvät myös salilla. Toki kevennysviikolla oli varmasti myös vaikutusta, mutta liikkuvuus on nyt aivan erilaista kuin vaikkapa tammikuun alussa ja kireydet lihaksista ovat kadonneet lähes kokonaan.

 

 

Mutta mitä tapahtui mielelle? Ylikierroksilla käyvät ajatukset ovat rauhoittuneet. Edelleen stressitasot nousevat aika ajoin, mutta viimeistään jokaisella yin-tunnilla olen palannut taas maanpinnalle.

Kuten alussa kirjoitinkin, koen vasta nyt olevani valmis joogaan. Aiemmin hain joogasta salitreenin veroista rasitusta, mikä toisaalta on sekin hyvä, mutta ei silloin kun käy siellä salilla jo muutenkin neljästi viikossa. Nyt kun jooga on itselleni nimenomaan vain kehonhuoltoa, saan siitä paljon enemmän irti. Suorituskeskeisyys on kadonnut ja kehon ja mielen yhteys sekä hengityksen merkitys on vahvistunut, tai oikeastaan voisi sanoa että jopa löytynyt.

Ja se on ihanaa.

 

Jos olet jo käynyt jonkin verran tunneilla, mutta pysynyt tutumpien joogamuotojen kuten astangan, vinyasan ja hathan parissa, suosittelen lämpimästi antamaan mahdollisuuden ilmajoogalle. Liinan kanssa tehtävä harjoitus avasi kehoni aivan uudella tavalla. Liinassa roikkuessa tuntui kuin olisi ollut vedessä. Uskomaton rauha ja keveys valtasi mielen. Keho liikkui ennennäkemättömällä tavalla ja liina antoi tukea vaikeimpiinkin asanoihin. Rentouttavaa, mutta tehokasta. Seuraavana aamuna olin niiiin kipeä! Lantion ja lonkkien seutu avautui ja aivan kuin olisin tuntenut liinan vielä ympärilläni. Kivut lähtivät kuitenkin päivässä. Ilmajoogassa aloittelijakin taipuu uskomattomiin riipuntoihin, eivätkä ne edes pelota lempeän ohjaaajan läsnäollessa.

Kokeneelle joogaajalle ja meditaatiota harrastaville jooga nidra, eli joogin uni, on elämys. Itse olin sen jälkeen jotenkin poikkeuksellisen rentoutunut ja ohjaaja kertoikin harjoituksen vastaavan noin neljän tunnin unta. Upea kokemus kaikin puolin.

Mikä on sun lemppari joogatunti?

 

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

Sisustustilini löydät sieltä @ourhometour

PS. RAVINTOVALMENNUKSENI LÖYDÄT TÄÄLTÄ


 

Elokuussa palasimme Hangosta Helsinkiin ja olo oli kesän jälkeen ällöttävä. Epäsäännöllinen liikkuminen, veneessä asuminen ja kesän juhlien jälkeinen olo saivat ajattelemaan, etten halua enää koskaan viettää tuollaista kesää. Innostuin jo viime keväänä dieettaamaan ja aloitin aivan uudenlaisilla saliohjelmilla, hurahdin siis täysillä treenaamiseen ja korona sekä koditon remppakesä katkaisivat hyvän treenirytmin ikävästi. Vaikka kuinka yritin pitää rutiineista ja omista terveellisistä elämäntavoistani kiinni, ei se ollut sama sillä salille ei päässyt eikä ollut mahdollisuutta syödä ns. omia ruokia. No, kesä loppui ja heti arkeen palaamisen jälkeen lähdin aivan uudella innolla ja motivaatiolla salille. Noudatin treeniohjelmaani 2,5 kuukautta sataprosenttisesti ja tein joka ikisen salitreenin ja aerobisen. Kannatti, sillä tulokset ovat näkyviä ja painoennätyksiä on rikottu useampaan kertaan. Nyt kun edessä on ohjelman vaihto, tällä viikolla onkin ollut täydellinen lepoviikko.

 

 

Oman lepoviikkoni tarkoituksena on antaa lihaksille aikaa palautua. Kun treenaa 3-4 kertaa viikossa salilla ja lisäksi aerobiset liikunnat, on parin-kolmen kuukauden säännöllisen treeniputken jälkeen hyvä vähän levätä ja ladata akkuja taas seuraavaa ohjelmaa varten. Huomasin ainakin itse, että viimeisellä viikolla painot alkoivat tuntua raskailta ja väsyin helpommin kuin aiemmin. Lepoviikko on tehnytkin älyttömän hyvää. Olen tehnyt vain yhden kevyen hölkkälenkin maanantaina, kun kroppa ei osannut vielä oikein asettua lepomoodiin. Liikkuvuus on parantunut kun lihakset eivät ole jatkuvasti kireät, energiaa on taas vaikka muille jakaa ja ennen kaikkea motivaatio on kasvanut. Liikkumaton viikko on tuntunut jotenkin tosi pitkältä, vaikka sunnuntain jalkatreenistä on vain viisi päivää. Olen myös antanut itselleni luvan syödä ihan mitä tahansa ja herkkuja onkin tullut ostettua yhtenä jos toisena päivänä. Niiden syöminen muistuttaa hyvin siitä, miksi haluan syödä terveellisesti ja säännöllisesti. Olo on hyvä sen viisi sekuntia, kunnes ällöttää. Samoin kun en noudata minkäänlaista ruokavaliota, napostelen koko ajan jotain pientä. Mutta kaikki nämä tosiaan kasvattavat sitä motivaatiota entisestään ja oikein odotan, kun pääsen maanantaina uuden ohjelman pariin ja skarppaamaan taas syömisissä.

 

 

Kehitys tapahtuu levossa, kunhan siis muistaa vain treenata ensin. Lepoviikko auttaa palauttamaan kroppaa rasituksesta, jolloin treenit pysyvät nousujohteisina. Pitkään säännöllisesti treenaavat tunnistavat varmasti sen tarpeen. Itse olisin voinut pitää lepoviikon jo viikkoa aiemmin jos olisin vain kuunnellut kehoani, mutta halusin vetää vielä sen viimeisen treeniviikon loppuun niin pääsen aloittamaan sitten breikin jälkeen uudesta ohjelmasta. Viimeisellä viikolla olikin jo paljon tahmeammat treenit kuin sitä edeltävällä. Lepo tuli hyvään väliin. Jos elämässä on kiireisiä ajanjaksoja ja stressaavia viikkoja, ne ovat myös hyviä paikkoja lepoviikolle. Kovatehoinen treeni kun on aina sitä lisästressiä keholle. Lepoviikko kannattaa pitää silloin, kun todella kokee sitä tarvitsevansa, useamman kerran vuodessa. Treeniohjelmien välissä ainakin. Jos treenaa kovaa, on hyvä pitää lepoviikko tarpeeksi ajoissa eikä silloin, kun on jo ihan poikki eikä jaksa lähteä salille millään. Silloin palautumiseen tarvittava aikakin on jo paljon pidempi. Joskus voi riittää myös ns. kevennetty viikkokin, jolloin painot ja toistomäärät ovat pienempiä. Ainakin silloin, kun treenaaminen on ”tavallista” eli pysytään jokseenkin mukavuusalueella eikä viikottain ladota aina vain lisää ja lisää painoja tankoon.

 

Lepoviikolla voi halutessaan (ja kannattaakin, jos vain jaksaa) panostaa kehonhuoltoon. Liikkuvuusharjoituksia, joogaa, venyttelyä, rauhallisia kävelylenkkejä luonnossa ja vaikka kylmävesiuintia. Toisaalta taas joku voi haluta ottaa sen aivan täydellisenä palautumisviikkona ja olla tekemättä yhtään mitään ylimääräistä. Sekin on oikein hyvä vaihtoehto, kunhan muistaa kuunnella omaa kehoa ja sen viestejä. Pari päivää sitten en olisi jaksanut mitään, nyt keho ja mieli kaipaavat joogamatolle ja kylmään veteen. Viikonloppuna tarjoan sille molempia.

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian