Aloitin tammikuussa hyvinvointivalmennuksen yhteistyön muodossa LähiTapiolan kanssa. Aloitimme hyvinvointikartoituksella johon kuului kehonkoostumusmittaus, Firstbeat -analyysi sekä personal trainerin tapaaminen. Personal trainer Sami RCS Trainingilta teki mun kanssa tosi hauskan ja tehokkaan treenin ja laati sen jälkeen treeniohjelman tuleville viikoille. Nyt on aika viimeisen postauksen – eli missä mennään ja mikä on muuttunut?

Ai niin, heti alkuun täytyy esittää pahoittelut etten päässyt paikalle tähän yhteistyöhön liittyvään hyvinvointi-iltaan. Olimme koko perhe kuumeessa, joten hyvinvointi oli siitä illasta kaukana. Sattui kyllä pahimpaan flunssa-aikaan tuo tapaaminen. Toivottavasti osallistujilla oli kuitenkin antoisa ilta.

Firstbeat – hyvinvointianalyysissa selvisi että stressaan päivisin paljon eikä palautumishetkiä juurikaan ole hereillä ollessani. Yöt sen sijaan nukun hyvin ja palaudun silloin rasittavasta päivästä jos yöuni vain on tarpeeksi pitkäkestoista. Tavoitteenani oli lisätä rentoutushetkiä ja taukoja työpäiviin. Muistan tämän ehkä kerran viikossa, mutta ajanpuute ja hektinen arki pienen lapsen kanssa eivät oikein anna periksi totaaliselle laiskottelulle, mikä itselläni on ehkä ainut tapa rentoutua aivan täysin. Ehkä tämä helpottaa kuitenkin ajan myötä, ainakin tiedostan ongelman.

Kehonkoostumusmittaus antoi kuvaa tämänhetkisestä tilanteestani. Tulokset olivat yllättävän hyvät siihen nähden, että koko viimeisen vuoden olen liikkunut todella epäsäännöllisesti. Sen perusteella kropan koostumuksessa ei ollut sen kummemmin parannettavaa, toki aina voi parantaa tavalla tai toisella. Kehonkoostumusmittauksen ja treenin myötä asetimme PT Samin kanssa tavoitteekseni kuitenkin liikunnan säännöllistämisen ja treenien ja lenkkien saamisen takaisin osaksi jokaista päivääni. Ruokavalioni on ollut viime vuodet niin terveellinen ja monipuolinen, ettei sille ole tarvetta tehdä mitään sillä tavoitteenani ei ole mikään bikinifitness tai kisakunto.

Mutta niin, ne tulokset.. Kehonkoostumusmittaukseen menen vasta muutaman viikon kuluttua, mutta koska lukemani olivat niinkin hyvät ensimmäisellä kerralla, en usko niissä tapahtuvan mitään suurta muutosta. Suurin muutos on tapahtunut kuitenkin jossain pääni sisällä. Tammikuussa olin kyllä innostunut aloittamaan liikkumisen, mutta en tajunnut että nyt huhtikuun ensimmäisellä viikolla olisin pitkästä aikaa suorastaan addiktoitunut liikuntaan. Viimeiset kaksi viikkoa olen treenannut jopa vähän liikaa, sillä kroppa muistuttelee välillä levon tarpeesta. Olen myös löytänyt pitkästä aikaa rakkaimman lajini, juoksun. Kun laitoin lenkkarit jalkaan ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen, juoksin tavallisen lenkkini ihan ennätysvauhdilla, sillä fiilistelin juoksemista niin kovasti. Harva se päivä menen myös töihin ilman meikkiä treenikassi auton etupenkillä ja ajan salin kautta kotiin. Aloin käymään myös kotijoogan sijaan tunneilla.

Enemmän kuin yhtään alhaisempaa rasvaprosenttia, kasvanutta lihasmassaa tai pudotettuja kiloja, rakastan tätä tunnetta, kun oikein odotan että pääsen liikkumaan. Lyhyessä ajassa liikunnasta tuli taas se luonnollinen osa arkeani, enkä enää ihmettele miten on muka mahdollista hikoilla joka päivä. Helposti. Joten kiitos LähiTapiola tästä yhteistyöstä, hyvinvointivalmennus oli todella iso askel kohti sitä kadotettua treenimotivaatiota. Uskon myös säännöllisen liikunnan vähentävän stressaamistani päivän aikana, joten ehkä ne pienet palauttavat hetket työpäivän aikana eivät ole mahdottomia lähitulevaisuudessa. Unenlaatu on ainakin vieläkin parempaa kuin aiemmin.

Jatkossa yritän pitää tämän yllä. En pode huonoa omaatuntoa väliin jätetyistä treeneistä, mutta voi että kuinka innostunut olenkaan taas liikunnasta. Se tulee varmasti näkymään tänä keväänä täällä blogin puolellakin. Onko siellä muita vuoden alusta elämäntaparemonttia aloittaneita? Miten teillä on sujunut?

Yhteistyössä: LähiTapiola


Huomaan, että minulta jää usein kirjoittamatta jokin postaus jota olen etukäteen suunnitellut, sillä asia saattaa olla minulle niin itsestäänselvyys. Jotenkin sitten oletan, että ei muitakaan kiinnosta lukea aiheesta, josta on jo paljon tietoa muutenkin. Hyvinvointi, treeni ja ruokavalio ovat helposti tälläisiä aiheita. Havahduin tähän taas, kun minulta kysyttiin mitkä vatsalihasliikkeet olisivat tehokkaita polttamaan vyötäröltä vatsamakkaroita ja jenkkakahvoja. Edelleenkö joku kuvittelee, että vatsalihasliikkeet auttavat kapeamman vyötärön toivossa?

Sitten muistin, että olen itsekin joskus kuvitellut niin. Olen tehnyt aikamoisen matkan tavoitellessani hyvää oloa ja kiinteämpää ja terveempää kroppaa. Olen myös tehnyt paljon väärin, mutta oppinut niistä onneksi myöhemmin. Siksi halusin koota tähän oivalluksiani matkan varrelta. Se olisi ollut huomattavasti helpompi, jos olisin tiennyt tämän hyvinvoinnista.. 

 

Kapeampaa vyötäröä saati sixpackia ei saa pelkillä vatsalihasliikkeillä. Toki ne vahvistavat vatsan lihaksia, kasvattavatkin. Mutta sitä ylimääräistä rasvaa siinä ympärillä ne polttavat todella heikosti. Litteän vatsan salaisuus on rasvanpoltto, sen myötä matala rasvaprosentti sekä turvotuksen minimoiminen. On hullua, miten yhtenä päivänä voi näyttää todella fitiltä, mutta jos vatsa on turvonnut seuraavana, tuntuu kuin painoa olisi vähintään 5 kg lisää. Samoin vaatekoko voi tuntua kasvaneen yhdessä yössä seuraavaan.

Maito ei ole parasta mahdollista ravintoa. Oikeasti käsiteltyä maitoa ei kannattaisi juoda lainkaan. Luin juuri eilen artikkelin, jossa kerrottiin suolistosairauksien määrän lisääntyneen niin valtavasti, että voidaan puhua jo kansantaudista. Ja missään muualla maailmassa ei ole niin paljon tätä tulehduksellista suolistosairautta kuin Suomessa. Missään muualla ei myöskään juoda niin paljon maitoa kuin Suomessa. Mikään ruokavaliomuutos koskaan ei ole tehnyt kropalleni niin hyvää kuin maidottomuus. Maitorahka ja raejuusto eivät ole treenaajan parhaimmat ystävät.

Kasvisruokavalio sopii myös paljon liikkuvalle. Kasviruokavaliosta voi saada myös jopa paljon enemmän proteiineja kuin sekasyöjän ruokavaliosta. Ja se kevyt ja energinen olo vain lisää intoa lähteä liikkeelle.

Rasva ja kalorit eivät ole pahasta. Ennen välttelin rasvaa kuin ruttoa, nyt ruokavaliooni kuuluu sitä paljon. Rasvat täytyy tietysti valita oikein. Hyvin rasvojen nauttiminen edistää myös huonojen rasvojen poistumista kropasta. Kun lopetin kaloreiden laskemisen täysin, paino alkoi pikemminkin pudota. Kroppa menee yllättävän helposti säästöliekille. Paljon liikkuvan täytyy myös syödä paljon.

Kevyttuotteet ovat epäterveellisiä. Toivon jopa, että ne poistetaan joskus markkinoilta kokonaan. Keinotekoisesti makeutetut sokerittomat tuotteet eivät tee kropalle mitään hyvää. Nolla kaloria, mutta kaikkien puuttuvien kaloreiden edestä silkkaa myrkkyä elimistölle.

On kannattavampaa pitää lepopäivä kuin treenata päivittäin. Ennen saatoin hyvinkin juosta tai käydä salilla joka päivä paitsi sairaana. Kunto ei kohonnut ollenkaan, sillä se kasvaa levossa. Suorituskyky on aivan eri luokkaa silloin kun kroppa on saanut levätä ja lihakset ovat palautuneet rasituksesta rauhassa.

Jooga voi korvata jopa salitreenejä. Ennen kuin hurahdin joogaan, pidin sitä vain lähinnä henkisen puolen treenimuotona ja hengitysharjoituksena. Jooga on kuitenkin todella tehokasta treeniä lihaksille ja sillä voi hyvin korvata saliharjoitteluakin. Toki tässä on hyvä muistaa, ettei sillä kasvateta järjetöntä lihasmassaa, mutta jos tavoitteena on kiinteytys, jooga toimii siinä mainiosti.

FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


 

Lähdettiin eilen iltapäivällä kelkkailemaan. Koska olen liikkunut viime viikolla vähän liikaakin, olo oli väsynyt jo ennen lähtöä. Reidet kipeinä ajamisesta ja laskettelusta samoin yläkroppa luisteluhiihdosta sekä tietysti siitä kelkkailusta, joka koettelee sitä enemmän kuin yksikään treeni.

Keli oli tosi huono, se tunti-kaksi ennen pimeän tuloa on pahinta. Ei näe edessä olevaa maastoa kovin hyvin ja jokainen, joka on vieraillutkin kelkkareitillä tietää, että tasaisella on ihan kivaa, epätasaisella ei ollenkaan kivaa. Meillä oli puhetta reitistä, joka vaikutti jo aluksi aivan liian pitkältä, mutta koska viime reissu oli aurinkoisessa ja tasaisessa maastossa niin helppo, suostuin väsymyksestäni huolimatta.

Koska kelkkailuseuralaiseni ei ole mikään sunnuntaiajelija, meno on sen mukaista vaikka ajankin tietysti hiljempaa kuin hän. Kun viideosa matkasta oli kulunut, olin aivan valmis kääntymään takaisin. Siinä vaiheessa kun olin aivan loppu ja jouduin pyyhkimään lasejani ihan jokaisen kilometrin jälkeen että olisin nähnyt edes eteenpäin siinä lumi- ja räntäsateessa, matkaa määränpäähän oli vielä 36 kilometriä. Takaisinkin pitäisi tulla. Tajusimme molemmat, että keli ja maasto oli paljon haastavammat kuin olimme kuvitelleet ja reissuun kuluisi myös paljon enemmän aikaa. Odotin pimeän tuloa kuin kuuta nousevaa, että edes näkisin vähän paremmin. Kädet väsymyksestä täristen päätin, että hitto mehän mennään sinne tunturiin. Ajattelin niitä kauniita kuvia, mitä saisin yksinäiseltä Kumputunturilta juuri ennen pimeän tuloa.

No, puolivälissä ajoimme vihdoin Kumputunturin päälle. Tuuli ja lumimyrsky oli tunturin laella niin hurja, etten nähnyt kuin metrin-kaksi eteenpäin. En muista, että olisin koskaan minkään lenkin tai treenin jälkeen ollut niin väsynyt. Niistä kauniista kuvista ei tietoakaan, pienenpieneen tunturimökkiin lumisessa kivikossa tarpoessa kiitin luojaa polvisuojista ja siitä haarniskasta kelkkavaatteiden alla. Ilman laseja en olisi nähnyt mitään. Erämaa sai aivan uuden merkityksen, enkä ollut kuvitellutkaan tuollaista säätä olevan kuin jossain Pohjoisnavalla. Sain hetkeksi kypärän pois päästä ja sain istua alas, mutta pian jatkettiin matkaa takaisin.

Mulla on suhteellisen hyvä kunto enkä ollut ensimmäistä kertaa moottorikelkalla liikkeellä. Paluumatkalla oli onneksi pimeää, joten näkyvyys oli vähän parempi, väsymys tosin vieläkin pahempi. Valittiin toinen reitti, joka oli onneksi vähän suorempi ja nopeampi. Silti, pelkäsin kuollakseni että kohta keskittymiseni herpaantuu ja olen se, kenen kelkka on siellä puussa. Kun 3,5 tunnin kelkkailun jälkeen maasto alkoi vihdoin olla tuttua ja reitti mökille enää hyvin lyhyt, hihittelin vain itsekseni ääneen. Mökille saapui tavallista hiljaisempi Mirva. Kun vuosikymmeniä kelkkaillut sukulaisemmekin sanoi olosuhteiden olleen todella haastavat, tajusin siinä tärisevin käsin ruokaa lautaselle kauhoessani, että mä todella ylitin itseni. ”Mut Mirva, siellä sitä oppii ajamaan..”  

 

Aloin ajatella enemmän tuota itseni ylittämistä. Inhoan mukavuusalueen ulkopuolelle menemistä, mutta rakastan sitä tunnetta kun teen niin ja onnistun. Eilinen kelkkareissu oli tietysti hyvin äärimmäinen esimerkki, mutta olen kokenut tuon saman itseni ylittämisen aiemminkin.

Silloin, kun päätin juosta vielä ylimääräiset kolme kilometriä. Silloin, kun lähdin synnärille ja pelotti niin p*rkeleesti. Silloin, kun myin asuntoni puolikkaan, erosin ja aloitin aivan uuden ihanan elämän yksiössä Ullanlinnassa. Silloin, kun aloitin uudessa vaativassa työpaikassa alalla, josta minulla ei ollut vielä juuri lainkaan kokemusta ja selvisin jo ensimmäisestä viikosta todella hienosti. Ja kun päästin irti nosturin häkistä ja heittäydyin benjiköyden varaan jossakin sadan metrin korkeudessa, se oli jopa hauskaa.

Itsensä ylittämiseen ei vaadita extremeurheilua, en oikeasti edes pidä sellaisesta. Se voi olla mikä tahansa pieni asia joka ikinen päivä. Kaikkeen ei tarvitse pystyä, mutta ensi kerralla kun mielesi sanoo sinulle ettet pysty, mieti vielä kerran. Jos sittenkin pystyisit?

Paitsi että itseni ylittäminen on opettanut mut ajamaan kelkkaa, se on opettanut mut elämään paljon enemmän. Milloin sinä ylitit viimeksi itsesi?

FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian