Vuoden alussa alkoivat hyvinvointipaineet kasvaa. Yhä useamman kädestä löytyy urheilukello, ostoskorista nettivalmennus ja kärrystä vihreitä vihanneksia. Yhä useampi juoksumatto ja crosstrainer liikkuvat tälläkin hetkellä, aamuisin sekoitellaan chiapuuroja ja sitruunavesiä. Illallispöytien sijaan varataan joogaa ja lesmillssejä, cocktailit ovat vaihtuneet smoothieen. Punnerretaan, kyykätään, juostaan, hiihdetään ja päivitetään siitä someen. Unohdin listata vielä unen tarkkailun, kellot, sormukset ja sovellukset mittaavat tietenkin sitä jatkuvasti. 

 

 

Kirjoitin Instagramissa siitä, kuinka omaa elämäntapaani on kritisoitu siitä, että kiusaan ja näännytän itseäni. Sitä pidetään kärsimyksenä ja nyt lomaillessani olen saanut viestejä siitä, kuinka mun pitäisi levätäkin välillä eikä aina olla pakottamassa itseäni liikkumaan. Tämä esimerkiksi sen jälkeen, kun olin laittanut storyn, jossa olin salilla 32 asteen lämpötilassa treenaamassa. Tällainen elämäntyyli nähdään helposti kurinalaisena suorittamisena, jota noudatetaan vain tavoitteiden saavuttamiseksi. Tavoitteiden, jotka yleensä liittyvät ulkonäköön tai esimerkiksi kilpailemiseen. Ajatellaan, että minun on pakko esittää hyvinvoivaa ja päivittäin tunkea story täyteen hyvinvointijuttuja, joogaa ja aikaisia herätyksiä. Nähdään, etten nauti elämästä ja lomailusta.

 

 

Tuon kuitenkin ihan tarkoituksella esille sen, etten juo alkoholia lomalla, herään aikaisin ja liikun paljon, myös näissä trooppisissa olosuhteissa. Sillä olen onnistunut inspiroimaan myös muita. En missään nimessä halua luoda paineita, jos tällainen elämäntyyli ei tunnu omalta, ei sitä pidä missään tapauksessa noudattaa. Jos haluat nauttia lomastasi vain maaten ja vaikka juhlien, tee sitä mikä tuntuu sinusta hyvältä. Kuitenkin itse elin aina ennen muiden odotusten mukaan. Lomaan kuului alkoholi, ja sitä kului. Salilla en käynyt koskaan reissuissa. Joskus saatoin hölkkäillä lenkin tai pari, mutta liikkumisesta puuttui säännöllisyys ja johdonmukaisuus. Lomalla kärsin aina vatsan ja kasvojen turvotuksesta sekä päänsärystä ja loman jälkeen tuntui, että tarvitsen saman verran lomaa kotona, että jaksan hypätä taas arjen oravanpyörään kiinni. Loma ei todellakaan ollut loma. Ja ihan oikeasti luulin rentoutuvani ja lomailevani täysillä.

 

Nyt kun olen todella ladannut akkuja, oikein odotan arjen alkamista ja rutiineja kotona. Meillä on ollut täälläkin todella säännöllinen rytmi, herätään joka aamu kuuden-seitsemän välillä ja mennään illalla ajoissa nukkumaan. Syödään samoihin aikoihin ja voidaan kaikki todella hyvin. Se sopii meille. En väitä, että se olisi oikea tapa sinulle ja tiedän itsekin toisinaan tarvitsevani sellaisen täydellisen irtioton, jossa voin olla vaikka useamman päivän drinkkilasi kädessä ja nauttia elämästä eri tavalla. Sitä ei tapahdu usein, mutta kun tapahtuu, tiedän että se on enemmän kuin paikallaan.

 

 

Elän terveellisesti, syön hyvin ja liikun paljon, koska pidän siitä kaikkein eniten. Rakastan, ja kehoni rakastaa rutiineja ja säännöllisyyttä. Minulle on kaikkea muuta kuin kärsimystä nousta aikaisin, venytellä tai joogata ja valmistaa kiireetön, terveellinen aamiainen kotona vaikka saisin vielä nukkua. Toki ensimmäinen ajatus toisinaan aamulla on, että olisipa ihanaa jäädä tähän sänkyyn vielä selaamaan puhelinta tai torkuttaa hetki. Kuitenkin kun saan ensimmäisestä hyvästä ajatuksesta kiinni, kuten lattialla odottavasta joogamatosta ja lähdöstä ilman kiirettä, saan itseni ylös ja olen tyytyväinen ja kiitollinen siitä, että tein sen mitä suunnittelin illalla. Väsymys saa ihmisen tekemään usein erilaisia valintoja, mitä tekisin virkeänä. Jokainen varmasti tietää, kuinka illalla on täynnä virtaa ja ajatus kulkee. Varataan aamulle barretunti ja kellon soidessa perutaan varaus. Nukun mieluummin. Herätessä tunnin-parin päästä harmittaa, miksen mennyt.

 

Minulla ei ole erityisen hyvää itsekuria, haluan vain tehdä hyviä valintoja koska niistä tulee hyvä olo. Kun ymmärsin, että en todellakaan ole tylsä jos haluan aikaisin nukkumaan ja skippaan kaikki turhat kissanristiäiset sen takia, ettei treeniviikkoni ja yöuneni viikottain häiriinny, aloin voida paljon paremmin. Se lisäsi myös itsevarmuuttani ja nyt olen valmis jakamaan tätä hyvää oloa, ja rohkeutta tehdä hyviä valintoja, myös muille. Elämäni saattaa kuitenkin näyttäytyä suurena hyvinvointishowna heille, jotka eivät vielä ole löytäneet hyvää oloa omasta elämästään.

 

 

Suorittamisesta puhutaan jo kyllästymiseen asti. Eikä ihme, onhan suomalaiseen kulttuuriin iskostunut suorittaminen ollut monelle iso ongelma ja hyvinvointia haittaava tekijä. Suorittaminen on ajanut burnouteihin ja mielenterveysongelmiin. Välillä mietin jotain oikein hyvinvointia täynnä olevaa päivääni ja sen jakamista somessa, pelkään sen aiheuttavan paineita muille. Sillä en missään nimessä halua, että kukaan saa suorituspaineita minun hyvinvoinnistani. Matka tähän on ollut pitkä, mutta oman hyvinvointipäiväni sisältö ei tarkoita automaattisesti jonkun toisen kokemusta hyvästä olosta ja mahtavasta superpäivästä. Haluan inspiroida, en luoda paineita. Ero hyvinvointitrendien täyttämässä somemaailmassa on kuitenkin hiuksenhieno.

 

Aina ennen unohtaessani urheilukellon salikassista tai hiihtoladulta, ärsyynnyn hetkeksi. Nyt en voi tallentaa tätä liikuntasuoritusta ja kello luulee minun treenanneen vähemmän. Heh. Pikkuveljeni muistutti, että sama lenkkihän se on, oli kelloja tai ei. Ja niinhän se on. Nykyään käytän urheilukelloa oikeastaan pelkän sykkeen mittaamiseen ja siihen, että voin esimerkiksi vuoden päästä verrata, onko juoksutehossani tapahtunut muutosta. Unta en ole koskaan tarkkaillut, luotan olooni aamulla. Keho kertoo, onko se levännyt tarpeeksi. Sen sijaan lyhytaikaiset mittaukset, kuten suomalainen Firstbeat, antavat vähällä vaivalla arvokasta tietoa kehon toiminnasta.

 

 

Hyvinvointi ei kuitenkaan ole suorittamista. Se on elämäntapa, joka tulee osaksi elämääsi vähitellen, kun annat sille mahdollisuuden ja teet sille tilaa. Se edellyttää valintoja ja vanhoista tavoista luopumista, mutta antaa lopulta paljon enemmän. On tärkeää myös muistaa, että hyvinvointi ei tarkoita pelkkiä hyviä päiviä, pelkkää positiivisuutta ja hyvänolontunnetta. Elämään kuuluvat negatiiviset tunteet, ne on otettava vastaan ja niitä on ymmärrettävä. Niitä on meillä kaikilla. Kiukkua, alakuloa, surua, turhautumista, ikävää, vihaa, häpeää, katumusta, katkeruutta ja kateutta. Niitä täytyy ymmärtää, ne ovat osa elämää. Ja jos välillä iskee makeannälkä ja sorrut herkutteluun tai viinilasilliset lähtevät lapasesta, mitä sitten. Epäonnistumiset ja virheet kertovat siitä, että ainakin yritit. Ihminen voi kuitenkin parhaiten silloin, kun ei suorita mitään.

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

Kysyin joskus Instagramissa, oletteko miettineet miten paljon tunteitasi ja elämäsi vaiheita kuntosalisi on nähnyt. Sain teiltä ihania viestejä, olitte ajatelleet ihan samoin. Siinä missä ennen pidin salia vain salina ja treeniä vain pelkkänä treeninä, pakollisena pahana hoikkuuden säilyttämiseksi, ajattelen liikunnasta aivan eri tavalla. Liikunta on muokannut paitsi kehoani, myös minua ihmisenä niin paljon, että välillä ihan päätä huimaa kun ajattelen mitä kaikkea mielessä on tapahtunut.

 


Tavoitteet
 Niitä kohti on ihan mahtavaa pyrkiä, niin kauan kuin siitä ei tule pakonomaista suorittamista. Ero on hiuksenhieno, joten näitä asioita kannattaa ihan tosissaan miettiä. Aina se päämäärä ei ole se tärkein. Esimerkki: Jos nyt pitkittyneen flunssan ja matkustamisen takia en pysty treenaamaan kunnolla kuukauteen leuanvetoja, joita piti saada viisi kuukauden X loppuun mennessä, mitä sitten jos saan vain yhden tai kaksi. Olen kuitenkin harjoitellut, tuntenut silloin oloni hyväksi, voittamattomaksi ja energiseksi ja edistynyt edes jonkin verran. Jos en saavuta tavoiteaikaani puolimaratonilla, olen ainakin juossut, harjoitellut ja se on tuonut itselleni hyvää oloa, kehitystä ja sitä kautta tuloksia. Treenin kautta myös moni muu tavoite elämässä on tullut selkeämmäksi ja sovellettavammaksi.

 

Olen oppinut ylittämään itseni. Niin salilla kun lisään tuttuun ohjelmaan lisää painoja, kuin juostessa ja siellä ladullakin. Kun tuntuu etten jaksa, jaksan kuitenkin. Joskus kun haluan kokeilla juosta esimerkiksi ennätysvauhtia tai laittaa jalkaprässiin omat maksimit ja vähän yli, kysyn mielessäni itseltäni – mikä on pahinta jos epäonnistun? En vain jaksanut tehdä tänään sitä mitä suunnittelin, that’s it. Kokeillaan uudestaan kun on treenattu vähän lisää. Kun tarpeeksi monta kertaa ylittää itsensä salilla ja saa onnistumisen tunteita, tulee niitä positiivisuuden lisääntyessä myös elämän muilla osa-alueilla. Kokeile vaikka!

 

Nautin myös liikunnasta. Ennen vain odotin, milloin lenkki on ohi tai tuijotin ryhmäliikuntatunnilla kelloa. Nyt liikunta on itselleni tärkein keino lisätä hyvää mieltä ja oloa. Siitä kertoo myös se, että aiemmin lomalla en todellakaan urheillut. Otin vain toiveikkaana salikamat mukaan, mutta aina ne jäivät käyttämättöminä laukkuun. Nykyään lomalla olen suorastaan innoissani, kun on kerrankin aikaa treenata. Se on sitä, mitä mieluiten teen. En olisi uskonut, vielä pari vuotta sitten treenaamiseni oli epäsäännöllistä ja sana nautinto liittyi juurikin vain auringon paahteessa makaamiseen ja drinkkilasin siemailuun. Liikunta on siis tuonut elämääni aivan uutta hyvää oloa, joka myös kestää ja näkyy muun muassa ihmissuhteissani. Treeni on myös keino purkaa ahdistusta, jännitystä, surua ja kiukkua. Salilla on nähty kyllä kaikki mahdolliset tunteet. 20 minuuttia riittää mielihyvähormonien tuotannon lisääntymiseen. Salilta ja lenkiltä palaakin usein ihan eri tyyppi, kun sinne meni. Siis pelkkä treeni, aika hullua, eikö?

 

Asetan sen hyvän olon etusijalle nykyään aina. Tähän liittyen olen oppinut myös kunnioittamaan kehoani ja kuuntelemaan sen antamia viestejä. Jos nyt olen ihan oikeasti todella väsynyt, teen kevyemmin ilman että tunnen siitä huonoa omaatuntoa. Harvoin jään kuitenkin täysin lepäämään tekemättä mitään, koska yleensä keho ja mieli hyötyvät edes jonkinlaisesta liikkeestä. Kun olen oppinut tuntemaan kehoni ja lisäksi keskittymään paremmin tunteisiin, tunnistamaan niitä ja muita kehon ja mielen viestejä. Ne kuulostivat aikanaan ihan kiinalta, mutta tarpeeksi liikkuessani ymmärsin, mistä on kyse. Mikä on oikeaa väsymystä, mikä silkkaa laiskuutta. Milloin olen oikeasti kipeä, milloin vain väsynyt. Mielen kiemurat tuntuvat myös fyysisesti olossa. Stressi saa takareidet ja kasvojen lihakset kireäksi heti, huolettomat päivät tekevät askeleista oikeasti kevyemmät.

 

Menipäs jaaritteluksi. Mutta eikö ole aika hullua, kaiken tämän hyvän olen saanut elämääni liikkumalla. Joskus se ehkä nopeaksikin ajateltu salivisiitti voi olla niin paljon enemmän kuin pelkkä treeni. Jonain päivänä jokainen jää siihen koukkuun, vaikka se olisi aluksi kuinka tahmeaa tahansa.


 

Niin, mistä motivaatiota liikuntaan? Varmasti ongelma, jonka kanssa taistelee jokainen treenaaja, myös minä. Pahimpia ovat tauot, niiden jälkeen aloittaminen on taas paljon vaikeampaa kun on päässyt mukavuuden makuun. Treeni vie epämukavuusalueelle paitsi itse liikuntasuorituksen aikana, myös ennen ja jälkeen. Jo pelkästään treenin viedessä aikaa päivästäsi voit joutua poistumaan mukavuusalueeltasi. Tämä on ainakin itselleni suurin syy motivaation laskuun. Olisi niin paljon helpompaa viettää se tunti-pari päivästä esimerkiksi työjuttujen, kotihommien, ruokakauppareissun tai ihan vaikka sen sohvan parissa. Koska silloinhan niille olisi aikaa eikä olisi aina niin kiire.

 

 

Olen kuitenkin valinnut priorisoida treenit niiden yläpuolelle jo kauan sitten. Tingin sitten jostain muusta. Nyt voin jo sanoa, että olen onnistunut. Pidän yleensä kiinni kynsin hampain siitä, että pääsen liikkumaan. Joustan kellonajasta, paikasta ja treenin sisällöstä, mutta liikun. Tähän pääsemiseksi on mennyt kuitenkin vuosia. Vuosia epäsäännöllistä treenaamista, vuosia liiallista treenaamista ja kitudieettejä, vuosia huonoa oloa, raskaus, synnytys ja siitä toipuminen sekä vuosi sitten pitkä pätkä sairastamistakin. Tiedän, miten vaikeaa motivaation löytäminen säännölliseen treeniin on. Harrastin liikuntaa kyllä nuorena, mutta sitten tulikin vuosien tauko. Aloitin kaiken aivan alusta. Tiedän, miten vaikeaa se on.

 

Ensimmäiset vuodet minua motivoi ulkonäkö. Halusin hoikasta, mutta täysin lihaksettomasta vartalostani kiinteämmän ja vääristyneen kehonkuvan takia näin itseni suorastaan lihavana monta vuotta. Olen nykyään kuitenkin jopa kiitollinen siitä, että olen liikkunut pitkään väärin ja motivoinut itseäni ulkonäkösyillä. Tiedän, ettei sillä pääse pitkälle. Saatoin käydä seitsemän kertaa viikossa ryhmäliikuntatunneilla vain laihtuakseni ja kiinteytyäkseni, mutta odotin aina niiden päättymistä. Juoksin ulkonäköni takia verenmaku suussa ja aina keskittyen siihen, milloin ylitän sen maaliviivan, kotioven. Muistan kuinka kymmenen vuotta sitten olin pikkuveljeni kanssa juoksulenkillä. Valitin, etten jaksa enää ja haaveilin, että oltaispa jo perillä. Urheilullinen, nykyään sellaisia 60 kilometrin tunturimaratoneja juokseva pikkuveljeni kehotti keskittymään siihen matkaan, ei siihen päämäärään. Pätee kuulkaa elämän lisäksi myös urheiluun. Sillä sitähän se on. Nauti matkasta. Ajattele, että kehosi ei koskaan ole valmis. Voit muokata sitä loputtomiin ja samalla nauttia siitä matkasta.

 

 

Minä nimittäin opin nauttimaan liikunnasta. Välillä tykkään haastaa itseäni kovatehoisilla ja nopeatempoisilla treeneillä. Välillä taas hemmottelen itseäni rauhallisella, stressiä poistavalla yin-joogalla. Venyttelen, sillä enemmän kuin venyttelyn tuloksista, nautin siitä tunteesta kun kehoni liikkuvuus lisääntyy. Motivoidun tuloksista, nopeammasta vauhdista juoksulenkillä tai hiihtoladulla. En voi kieltää, ettenkö lainkaan välittäisi ulkonäöstä. Tottakai, sen ylläpito on myös yksi syy liikkua. Liikunta poistaa selluliittia, kaventaa kasvoja ja vähentää nesteturvotusta. Kiinteyttää ja parantaa ryhtiä. Mutta se on vain yksi syy, ei pääasiallinen motivaation lähde.

 

Ensin on päästävä liikkeelle. Joskus on vain pakko, etenkin silloin, kun se mukavuudenhalu yrittää viedä voiton ja suorastaan huutaa, että mene nyt mieluummin rauhassa kauppaan ja jää siihen sohvalle. Kaikkien virheideni jälkeen tiedän, että pystyn silti. Siksi tiedän, että sinäkin pystyt. En todellakaan ole ollut tunnettu itsekuristani, varmasti pikemminkin päinvastoin. Mutta pystyn siihen silti. Jo se, että nousee ylös ja päättää että nyt lähdetään, on itsensä voittamista. Aloita hyvinvointimatkasi päivä kerrallaan. Ja ajattele aina, että teet sen itsesi ja terveytesi takia. Et pelkästään ulkonäkösi. Hyvinvoinnistasi, kestävyys- ja lihaskunnostasi huolehtiminen on sijoitus itseesi ja tulevaisuuteesi. Se voi antaa sinulle lisää elinvuosia, lisää terveyttä ja aikaa läheistesi kanssa.

 

 

Itselleni yksi tärkeimmistä pitkän ajan syistä liikkua on esimerkiksi oma lapseni. Haluan vanheta hänen kanssaan ja olla mahdollisimman pitkään hänen elämässään mukana. Toinen pitkän ajan tavoite on terveys ja toimintakyky, niiden säilyttäminen mahdollisimman pitkään. Lyhyen ajan motivaattoreista tärkein on hyvä olo ja liikunnan tuoma energia sekä positiivinen vaikutus mielialaan. Sen jälkeen tulevat ulkonäkösyyt, kuten kiinteämpi keho, parempi iho, kapeammat kasvot ja suorempi ryhti. Mikä teitä motivoi liikkeelle?

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian