04 tammikuu 2021 Sukset ristissä – irti energiaa vievistä ihmissuhteista

Erosin ex-miehestäni vajaat kymmenen vuotta sitten. Viimeisen kerran näin pankissa myydessäni asunnon puolikasta hänelle ja sen koommin ei olla nähty (uskomatonta, ehkä nyt kun kirjoitan tämän niin tietysti törmään häneen kaupungilla) eikä edes puhuttu. Katosimme toistemme elämistä täysin. Se oli elämäni helpoin ihmissuhteen päättäminen. Huonot fiilikset ja energiat jäivät edelliseen elämään ja jatkoin elämääni onnellisena yksin.

Erot ovat yleisimpiä ihmissuhteiden loppuja, sen jälkeen luultavasti kuolemat. En tiedä, mutta arvaan. Nimittäin muita ihmissuhteita tuntuu olevan jotenkin pirun hankala päättää. Tähän en nyt laske niitä hiipuneita ystävyyssuhteita, niitä tapahtuu kaikille kokoajan. Mikä saa ihmisen edes päättämään esimerkiksi ystävyyssuhteen ja miten siitä pääsee yli? Tämä postaus on muuten lukijani pyytämä toivepostaus, kiitos mielenkiintoisesta ideasta.

Jos ystävä tekee jotain petollista, on välien katkaiseminen helpompaa usein juuri sillä hetkellä. Toki jos teko tulee ihan puskista, jää siitä jäljet ja pohdittavaa myöhemmäksi. Jos sattuu käymään terapiassa, voi hyvällä onnella jo yhdellä keskustelulla päästä niiden yli siinä kaikkien muiden asioiden ohella höpötellessä. Ei aina, mutta joskus. Joskus ei vain halua, ei millään, katkaista niitä välejä. Joskus sitä venyy sietokykynsä kanssa äärimmilleen, koska pitää kiinni niistä ihanista yhteisistä muistoista ja mielikuvasta tasapainoisesta, toisia täydentävästä ystävyydestä täynnä luottamusta ja loputonta naurua.

Niin tein silloinkin, kun skoolasin kuplivalla samassa pöydässä muutaman kaverin kanssa, jotka samaan aikaan puhuivat pienellä porukalla pahaa minusta selkäni takana. Samassa tilassa. Hieman aiemmin olin saanut yhtäkkiä aamulenkillä järkytyksekseni kuulla, kuinka yksi parhaista ystävistäni, tai no, jota pidin itse parhaimpina ystävinäni, oli puhunut minusta todella pahasti, osittain hyvinkin perättömästi ja mustamaalannut minua muutamalle muulle ihmiselle. Siis ihan oikeasti, puhutaan aikuisista, järkevistä ihmisistä. Miksi? Tiedän kyllä syyt, yleensähän siellä on taustalla oma paha olo ja itsensä nostaminen jalustalle. Mutta silti se tuntui pahalta, eikä tuollaista pitäisi koskaan hyväksyä. Yritin kynsin ja hampain pitää kuitenkin tästä ihmissuhteesta kiinni, aloin jopa ymmärtää tätä ystävääni, mutta luottamusta meidän välille ei enää koskaan syntynyt. Kerran yritinkin palauttaa vanhoja hyviä aikoja välillemme uskottelemalla, että ihmiset voivat muuttua. He nimittäin oikeasti voivat muuttua. Tässä tapauksessa epäonnistuin kuitenkin heti.

Kärsin itse tuon ystävyyssuhteen kariutumisesta pitkään. Itse en voisi koskaan loukata ystävää. En keksi läheisimmistä ihmisistäni mitään pahaa sanottavaa, en mitään. Tiedättekö miksi? He ovat minulle niin tärkeitä ja läheisiä, että ymmärrän heitä ja heidän valintojaan, aina. Emme läheskään aina ole samaa mieltä ystävieni kanssa, ei pidäkään olla, ja meillä on monilla esimerkiksi hyvin erilaiset moraalikäsitykset. Vaikka ystäväni tekisi mitä väärää omassa elämässään, en tuomitsisi häntä koskaan. Se on ainakin itselleni sen tosiystävyyden merkki. Ymmärrän ja yritän aina asettua hänen asemaansa.

Ystävyyssuhteita voi päättyä myös ilman dramatiikkaa. Ihmisten arvomaailma muuttuu vuosien myötä. Entä jos käykin niin, että molempien arvot muuttuvat, mutta ne tiet lähtevätkin aivan eri suuntiin. On vaikea jakaa elämänsä parisuhteessa ihmisen kanssa jolla on aivan erilaiset arvot, mutta on se vaikeaa myös ystävyydellekin. Siinä missä toinen jää kiinni loputtomaan ikuiseen nuoruuteen bailaamalla viikonloppu toisensa perään ja myy sielunsa luksukselle ja kolmatta päivää jatkuvalle päihteidenkäytölle, on vaikea jakaa tasapuolinen ystävyys ihmisen kanssa, joka arvottaa perheen, urheilun ja hyvinvoinnin hyvin korkealle. Nämä ovat nyt vain pieniä esimerkkejä, erilaisia arvojahan on paljon enemmän.

Ystävyyssuhteiden päättyminen muuttaa elämää. Yhtäkkiä ei olekaan sitä viestittelykaveria ja kun tekee mieli jakaa hauska juttu tai jokin juoru, tajuaa kuinka ei voikaan naputella enää puhelimesta tuon ystävän numeroa. Kun isäni kuoli, meinasin usein koiralenkeiltä soittaa hänelle ja kertoa jonkin hauskan jutun. Ainiin, en voikaan. Vähän sama fiilis, ei nyt ihan yhtä dramaattinen.

Tähän väliin on ehkä hyvä mainita, että kannattaa myös kääntää katse itseensä. Mitä itse tuo ystävyyssuhteeseen tai omiin ihmissuhteisiin yleensäkin? Uupuneena, kiireisenä tai jopa loppuunpalaneena tai masentuneena saattaa vaatia itse ihmisiltä ympärillään paljon, mutta niin inhimillistä kuin se onkin, voi unohtaa itse olla yhtä hyvä ystävä. Pohtimisen arvoinen juttu sekin.

Ystävyys voi päättyä ja vaikka se olisi oma valintamme, se tuntuu pahalta. Ystävyyssuhteen päättäminen omasta halusta vaatii valtavasti rohkeutta ja voimia, mutta uskon että jos on edes syy pohtia kannattaisiko ystävyyssuhteesta päästää irti ja jos ihmissuhde vie energiaa etkä voi olla aidosti oma itsesi, vastaus on ehdottomasti kyllä – kannattaa. Jos pystyy, kannattaa toki puhua ystävän kanssa. Asia voi selvitä, tai sitten se ei selviä. Et tiedä koskaan, jos et yritä. Hankalia ovat tilanteet, joissa on yhteinen laaja kaveripiiri. Silloin on ehkä parempi, että välit vain hiipuvat itsekseen. Jos lakkaa itse pitämästä yhteyttä, huomaa aika pian, kiinnostaako sitä toistakaan enää pitää. Yleensä ei. Sitten eräänä päivänä sitä huomaa vain moikkaavansa nopeasti sitä kaveria, jonka kanssa ennen valmistautui tuntitolkulla kaveriporukan illanviettoihin ja jakoi elämästään kaiken.

Miten siitä kaikesta sitten selviää? Suruhan lähtee yleensä suremalla, ikävä ikävöimällä. Tunteille on annettava mahdollisuus tulla, olla mutta sen jälkeen myös mennä. Keskustele asioista muiden ystäviesi kanssa ja ympäröi itsesi hyvillä tyypeillä. Elämä muuttuu ja ihmissuhteet muuttuvat sen mukana. Näille ajatuksille on oltava avoin. Luultavasti pian myös huomaa, kuinka negatiivista energiaa tuonut ystävä vei lähtönsä myötä elämästäsi myös niitä harmaan sävyjä. Tulee tilaa ilolle, vapautuneelle ololle ja huolettomuudelle.

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

OSTA 14 DAYS DETOX TÄSTÄ HINTAAN 17,90!

Oletko jo tutustunut detoxvalmennukseeni? Saat kahdeksi viikoksi ruokavalion jossa syödään puhtaasti, mutta kunnolla, eikä nähdä nälkää. Olo kevenee, saatat pudottaa jopa muutaman kilon. 14 DAYS DETOX antaa täydellisen startin uusille elämäntavoille ja lopulliselle elämänmuutokselle. Se on enemmän kuin pelkkä puhdistuskuuri, se antaa sinulle mahdollisuuden kokeilla millaista on syödä juuri oikea määrä hiilihydraatteja, rasvaa ja proteiineja. Takaan, että voit sen aikana hyvin.

03 kesäkuu 2020 Terveitä arvoja ja ihanaa materiaa

Mitä olet muuten mieltä, mahtuvatko otsikon asiat samaan lauseeseen saati samaan ihmiseen?

Aina sanotaan että ne, kenellä on niin sanottua vanhaa rahaa, eivät pröystäile sillä. Uusrikkaat ovat saaneet leiman omaisuuttaan näkyvästi esiin tuovana kansana, logolaukkujen ja urheiluautojen omistajina. Kahtiajako ei tietenkään ole aina niin tarkka, mutta yleinen ajattelumalli tuntuu olevan tämä. Raha ja omaisuus ovat isoja asioita, niin isoja, että ne sekoittavat ihmisten ajatukset ja kierouttavat arvomaailmat. Saavat tekemään aivan järjettömiä asioita. Jostain syystä tänään kahteen kertaan edestakaisin töihin ajaessani ajattelin näitä arvomaailman asioita paljon ja tuli vain sellainen olo, että haluan kirjoittaa niistä rivin jos toisenkin.

Pian 6 vuotta täyttävän pojan äitinä joudun miettimään arvoja ja niiden opettamista lapselle lähes päivittäin. Ainakin pienten lasten vanhemmat tietävät, kuinka kovia lapset ovat vertailemaan. Sillä on kaikki nää legot, niillä on kuus huonetta ja meillä vaan kaks, äiti mun on pakko saada uusin iphone mennään kauppaan ostamaan se heti nyt! Olen tarkka siitä, ettei lapseni koskaan nostaisi itseään muiden yläpuolelle. Samaan aikaan pitäisi kuitenkin oppia kunnioittamaan ja arvostamaan itseään sekä omia saavutuksiaan. Aikamoista tasapainoilua. Kilpailuhenkiselle ja liikunnalliselle lapselle on onneksi ollut helppoa siirtää se kilpailuhenkisyys urheiluun ja harrastuksiin. Ainakin toistaiseksi. Näen muuten punaista joka kerta, kun lapsi puhuu rahasta. Oikeastaan lähes joka kerta kun aikuinen puhuu rahasta tai omaisuudestaan. En tiedä olenko ainoa, joka lähinnä vaivaantuu palkka- ja tulokeskusteluista, siis siinä tapauksessa kun kysellään että mitä sinä tienaat ja mitä naapuri tienaa ja mitä se ja se tienaa ja mitä minä itse tienaan. Mielestäni verotietojen julkistaminen on täysin turhaa ja niistä naapurin raha-asioista keskusteleminen erityisesti lasten kuullen aivan älytöntä. Pieni lapsi ottaa mallia hetkessä. Aikuisen arvostus rahaa kohtaan tarttuu pieneenkin lapseen.

Millaiset arvot sitten haluaisin lapselleni? En voi tietenkään kuin toivoa ja näyttää mahdollisimman hyvää esimerkkiä. Olen käynyt itse läpi aikamoiset oppitunnit. Lapsena saanut kaiken, myöhemmin menettänyt sen kaiken, kunnes taas saanut käytännössä kaiken ja ylikin, mitä olen voinut edes kuvitella toivovani. Omien arvojen listaamisesta on paljon hyötyä niin ihmissuhteissa, työelämässä kuin ihan siinä arjen hyvinvoinnissakin. Itse asetan perheen, ystävällisyyden, läheisyyden ja hyvinvoinnin omassa arvojärjestyksessäni hyvin korkealle. Minulle on myös tärkeää säilyttää aina tietynlainen itsenäisyys, itseni arvostus ja kunnianhimo. Pidän myös paljon työnteosta, toki olen onnekas että minulla on ihana työ, mutta lähtökohtaisesti olen ollut aina kova tekemään töitä. En halua mennä sieltä, mistä aita on matalin.

Kuulostaa aika ihanteelliselta, tiedän. Mutta näiden arvojen eteen olen tehnyt myös itseni kanssa paljon töitä. On kiehtova ajatus, että omaa arvomaailmaa on mahdollista muuttaa. Joskus sen tekee ympäristö, joskus elämän eteen tuomat vastoinkäymiset, joskus vain oma päätös. Otetaan esimerkkinä materia. Voi sitä riemua, kun joskus ostin ensimmäisen omilla rahoillani tienatun luksuslaukun. Se teki minut niin iloiseksi. Ajatus siitä, että kaksikymppisenä voin ostaa luksusbrändin tuotteita itse itselleni, oli huumaava. Pian tuli toinen laukku, hetken päästä muita asusteita.. Brändit ja logot huumasivat nuoren hyväksyntää hakevan mielen. Jokainen saa toki käyttää rahansa mihin tahansa haluaa, mutta sanonpahan vain, ettei kävisi kyllä enää mielessäkään ostaa kaksikymppisenä kahden tonnin käsilaukkua. Ei kyllä itseasiassa kolmekymppisenäkään. Nykyään käytän sen rahan mieluummin pyörään tai vaikka uusiin hiihtomonoihin. Luksus on ainakin minulle muuttanut muotoaan. Materia on edelleen ihanaa, mutta erilaista. Arvostan paljon enemmän kotimaisia tuotteita ja sitä oikeaa laatua sen sijaan, että maksaisin merkistä – siis vain siksi, että se on tietty merkki. Toki jos löydän ihanat kengät, en jätä niitä ostamattakaan sen takia, että ne nyt sattuvat huutamaan italialaisen designerinsa nimeä.

Ja voi että, kuinka olenkaan nauttinut laadukkaissa lakanoissa nukkumisesta, vähän paremmasta kahvista, mökistä ja mahdollisuudesta lomailla siellä, missä huvittaa. Enää en saa kuitenkaan sitä iloa siitä itse ostamisesta. Yritän  lapsellekin aina painottaa, että ostetaan mahdollisimman vähän ja harvoin, mutta kun jotain ostaa, voi se olla jotain tosi ihanaa ja kivaa. Silloin se tuntuukin kivalta. Jos joka viikko saa lelun, ei kivakaan lelu tunnu enää missään. Tavaroiden jatkuvalla ostamisella yleensä joko ostaa pahaa oloa pois tai kompensoi aiemmassa elämässä olleita puutteita. Tämä tietysti selittää sen monien uusrikkaiden ”näyttämisenhalun”, kun on mahdollisuus hankkia kalliita tavaroita, niitä sitten myös hankitaan ja esitellään. En silti lähtisi aina niin kärkkäästi tuomitsemaan, että materiaa esittelevällä henkilöllä on aina vähän väärät arvot. Toisaalta tunnustan kyllä itsekin silloin tällöin vähän pyöritteleväni silmiä heille, jotka keimailevat päästä varpaisiin merkkituotteissa esittelemässä päivästä toiseen luksuselämäänsä, joka ei aina ole edes sitä, miltä näyttää. Olen työstänyt näitä arvoja paljon oman mieleni kanssa ja vihdoin hyväksynnän haun ja riittämättömyyden tunteiden tilalle ovat kipuamassa aitous ja rehellisyys. Ja kyllä, olen kolmekymmentäyksivuotias. Parempi silti myöhään kuin ei milloinkaan.

Parin viimeisen vuoden aikana kehon ja mielen hyvinvointi on tosiaan noussut arvoasteikollani hyvin korkealle. Se on arvo, jonka haluan siirtää lapselleni. Se liikunnan ilo ja riemu, itsensä voittamisen tunne, halu kehittyä ja kehittää itseään fyysisellä ja henkisellä tasolla.. Se on jotain ainutlaatuista ja sen haluaisin jokaisen meistä löytävän. Urheilu on antanut minulle niin paljon jo nyt ja uskon, että sen osalta parhaimmat ajat ovat vasta edessä. Ennen menin salille naama nurinpäin treenaamaan koska oli pakko pysyä tietyssä kunnossa ulkonäöllisesti. Nyt tavoitteena on lähinnä vain lisätä hyvää oloa, voimaa ja kestävyyttä ja nauttia jokaisesta sekunnista ja hikipisarasta. Ymmärrän sanan urheiluhullu merkityksen nyt myös aivan eri tavalla.

Mielen hyvinvoinnista puhumattakaan. Omien henkilökohtaisten asioiden käsittely terapiassa on ehkä parasta, mitä itselleen voi tehdä. Tulevaisuudessa haluan jollain tavalla vieläkin enemmän kannustaa ja auttaa myös muita voimaan hyvin. Liikkumaan ja nauttimaan liikunnasta, tutustumaan omaan mieleen, puhumaan, puhumaan ja puhumaan. Ymmärtämään omaa käytöstä ja omaa mieltä ja tekemään töitä sen eteen, että sinulla itselläsi ja sitä kautta myös läheisilläsi olisi mahdollisimman hyvä olla. Kun me voimme hyvin, siirrämme hyvää oloamme automaattisesti myös lapsiin. Miten paljon voimmekaan tehdä tulevien sukupolvien hyvinvoinnin eteen vain miettimällä ja ehkä hieman muuttamalla omia niitä arvojamme, innostamalla muita huolehtimaan itsestään ja näyttämällä hyvää esimerkkiä.. On mahdollista saada aikaan niin paljon hyvää ♥

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian