Viisi vuotta sitten ei juuri kukaan tavis tiennyt retinolista. Retinoli? A-vitamiini? Mitä yhteistä? Miten käytetään? Kuka käyttää? Apua, mun iho inhoaa sitä! 

 

 

Näitä ajatuksia pyörittelin itsekin mielessäni aikanaan, ennen kuin tutustuin kunnolla retinolien maailmaan ja löysin omat suosikkini. Alunperin se taisi tapahtua Environin kasvohoitoihin erikoistuneessa hoitolassa ja sittemmin kuulin, että jopa lapsuudesta tutut Bellavitan voiteet sisältävät retinolia. Miksi retinoli tuli pinnalle vasta nyt? 

En usko, että 2020-luvulla myyntipuheilla, eikä edes vaikuttajamarkkinoinnilla, ole merkitystä, mikäli tuote ei tehokas. Jaksaahan sitä kerran kokeilla, mutta uutta ei ainakaan osta. Retinolin teho lienee vakuuttanut muutkin kuin minut, sillä vuonna 2022 lähes kaikki tietävät mitä se on. Retinoli on yksi tehokkaimmista ihonhoitotuotteista. Se on siis yksi A-vitamiinin muoto, joka lukuisten tutkimusten mukaan vaikuttaa positiivisesti ihon ikääntymiseen hidastaen sitä ja toimii tehokkaana antioksidanttina eli vahvistaa ihon suojaa kaikelta haitalliselta. Tämä ei välttämättä sano juuri mitään, mutta jos kerron retinoliseerumin ja voiteiden tekevän ihosta vahvemman, nitistävän epäpuhtauksia ja punoituksia ja tasoittavan sitä säännöllisessä käytössä, kuulostaa heti paljon paremmalta syyltä tutustua.

 

Lapseni syntymän jälkeen oma ihoni voi huonommin kuin koskaan. Moni äiti voi varmaan samaistua tähän? En ollut koskaan ollut aikuisiälläni ilman keinotekoisia hormoneja kunnes tulin raskaaksi. Keholla meni pitkään tottua normaaliin synnytyksen ja imetysajan jälkeen ja tämä hormonishokki näkyi ihossa. Se ei ollut vain epäpuhdas vaan yksinkertaisesti täysin epätasapainossa. Kokeilin yhtä sun toista hoitoa ja keinoa ja tämän matkan varrella tutuksi tuli myös retinoli. Kun iho sitten alkoi voida hyvin, kiitos ajan ja vähentyneen stressin, unohdin ne yhdet sun toiset hoidot ja menin ihan perusjutuilla eteenpäin. Hyvä kun muistin käydä kasvohoidoissa edes satunnaisesti.

Tietysti ylenpalttiseen hemmotteluun sopeutunut nahkani päätti lopulta reagoida siihen ja muistutti taas epäpuhtauksilla, pintakuivuudella ja elottomuudella, että älä hyvä ihminen unohda minua!

Tähän väliin kuuluisana disclaimerina täytyy sanoa, ettei kenenkään iho vaadi jumalattoman kalliita säännöllisiä laitehoitoja pysyäkseen kauniina, vaan siitä on pidettävä huolta monin eri tavoin. Terveelliset elämäntavat ovat tärkeämpiä kuin yksikään hoitolahoito. Laitehoidot, neulaukset ja puhdistukset toki edistävät ihon hyvää kuntoa, sitä ei voi kieltää. Silti ihoni on edelleen ollut parhaimmillaan silloin, kun jouduin oikeasti laskea euroja kosteusvoiteen ostoa varten.

 

Ihonhoitotuotteissa yllättävän usein vähemmän on enemmän. Jos haluat panostaa yhteen vähän laadukkaampaan hoitotuotteeseen, kannattaa valita monipuolinen retinoli. Vielä ennen aurinkoisia kesäpäiviä sitä voi käyttää huoletta, toki kesälläkin voi öisin. Retinoli on hyvin vahva hoitotuote, joka herkistää auringonvalolle, joten tämä neuvo kannattaa ottaa tosissaan.

Retinolin käytön ABC Retinoli sopii lähes kaikille ihotyypeille, aivan herkintä ihoa lukuunottamatta. Sen käyttö kannattaa aloittaa asteittain, eli ohuella kerroksella esimerkiksi joka toinen tai kolmas ilta. Vähitellen voit kasvattaa määrää ja käyttökertoja ja lopulta retinolia voi käyttää normaalin seerumin tai voiteen tavoin päivittäin. Kuuriluontoisuus sopii retinolille hyvin, eli voit käyttää yhden purkin ja pitää halutessasi taukoa ennen kuin hankit uuden. Retinoli on erittäin monipuolinen hoitotuote, joka parantaa ihon tekstuuria, vähentää talin tuotantoa, stimuloi kollageenin tuotantoa ja samalla vahvistaa ja kosteuttaa ihoa. Sen teho on tosiaan tutkittu ja jopa lääketiede puhuu retinolin tehokkuuden puolesta, eli kyse ei ole vain hetkellisestä trendistä.

 

Hyviä ja tehokkaita retinolivalmisteita ovat muun muassa Drunk Elephant (kuvassa), oma suosikkini Medik8 (mainoslinkki), hinta-laatusuhteeltaan ylivoimainen The Ordinary 5% (mainoslinkki), Exuviance (mainoslinkki) sekä Skinceuticalsin retinolituotteet.

INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

Meikitön meikki on tuntunut olevan jo pitkään se juttu, ja tästä syystä muistutan nyt heti että Instagramin ja Pinterestin, saati muotilehtien ja mainosten, ”meikittömät” kuvat vaativat paljon enemmän (meikkaus)työtä kuin selkeät, tummat ja vahvat juhlameikit. BB-voidetta mainostaa kuvassa luultavammin malli, jota on meikattu tunteja aivan muilla tuotteilla kuin mainostettavalla BB-voiteella. Meikitön ja luonnollinen look on kuitenkin pinnalla ja vaikka meistä jokainen ehkä tietääkin, ettei unisena lokakuun arkiaamuna näytä ihan samalta kuin sävyttävää kosteusvoidetta mainostava malli syyskuun Voguessa, on näille kevyille meikkituotteille kuitenkin paikkansa jokaisessa meikkipussissa.

 

”Meikittöminäkin” päivinä omalta iholtani löytyy nykyään oikeastaan aina jotain. Ellen sitten urheile tai vietä pelkkää kotivapaapäivää. Ja joskus silloinkin.

 

 

Ennen oli toisin. Jos päivä oli meikitön, iho tosiaan oli meikitön. Tämä johtui kuitenkin vain siitä, etten löytänyt yhtään sopivaa sävyttävää kosteusvoidetta, en BB-, enkä CC-voidetta, joka olisi todella vain tasoittanut ihon sävyä. Kaikki tuntuivat jättävän iholle joko kummallisen, luonnottoman sävyn, puuterimaisen pinnan tai vähintään sotkevan vaatteet ja hiusrajan tekemättä iholle lopulta yhtään mitään. Moni tuote oli niin peittävä, että meikkipohja suorastaan huusi parikseen varjostusta, korostusta ja vähintään aurinkopuuteria ja poskipunaa. Ja tässä kohtaa onkin sitten aivan sama meikkaako kunnon meikkivoiteella vai sillä kevyellä beebeellä. Valitsin yleensä ensimmäisen, tai vielä useammin täyden meikittömyyden.

 

Viime talvena ostin kuitenkin kokeiluun ystävän suosituksesta pari kevyempää meikkituotetta ja jo ensimmäisen kerran jälkeen olin myyty. Ooooh, tältä ihon siis kuuluisi näyttää! Kolmen minuutin arkimeikki ei olekaan pelkkä urbaanilegenda tai suuri huijaus. Myöhemmin ostin kesäksi vielä kolmannen ”meikittömän” meikkituotteen ja näillä kolmella tosiaan pärjää arjessa aivan erinomaisesti. Jos tarvitsen enemmän peittävyyttä, löytyy meikkipussistani It Cosmeticsin CC+, Lancômen Teint Idole Ultra Wear tai oikein sikavahvaan juhlameikkiin MACin Studio Fix.

 

 

 

 

MEIKITTÖMÄN MEIKIN SALAISUUS

 

Chanel Les Beiges -sarja on ainakin pintakuivan ihon omistajien suuri rakkaus selektiivisen kosmetiikan puolelta. Näiden Les Beiges -tuotteiden osalta ei ole tullut vastaan vielä yhtään pettymystä, joka on kosmetiikkasarjoissa harvinaista. Sheer Healthy Glow Tinted Moisturizer on nimenomaan sävyttävä kosteusvoide, jonka levitän ihan suoraan seerumin päälle ja jätän päivävoiteen pois alta. Jos talvi on oikein kylmä ja iho oikein kuiva, saatan laittaa ohuen kerroksen päivävoidetta tämän alle, jolloin se levittyy paremmin. Tästä minulla on käytössä talvi-iholle sopiva vaaleampi sävy.

Chanel Water Fresh Tint on sen sijaan kesämeikkituotteideni ykkönen. Les Beiges -sarjasta tämäkin. Meikkivoiteeksi tämä on siitä erikoinen, että se on ikään kuin kirkasta kosteusvoidetta jonka sisällä on kevyttä meikkivoidetta hajoavina ”rakeina”, jolloin se levittyy kauniin kevyesti ja pehmeästi iholle. Pakkauksen mukana tulee juuri tätä tuotetta varten kehitetty suti, jolla superkosteuttavan meikkivoiteen levitys on helppoa, nopeaa ja siistiä. Koska rusketun helposti, ostin tästä tummimman sävyn medium, joka on kesäiholleni tarpeeksi tumma. Tämä on se meikkituote, jonka pakkaan jatkossa mukaan aurinkolomille aina. Iho näyttää meikittömältä, mutta ei kuitenkaan. Juuri siltä, miltä pitää.

 

Kolmas, ja näistä monikäyttöisin, on Charlotte Tilburyn kulttituote Hollywood Flawless Filter, jonka on sanottu vastaavan kuvissa iholla Instagramin filttereitä. Wow. Se tuo iholle kuultoa ja tasoittaa sen sävyä ja se on niin ikään multituote, eli sitä voi käyttää monella tavalla. Levitän tätä yllämainittujen Chanelin tuotteiden päälle joko a) muutaman pisaran suoraan kasvoille korkeimpiin kohtiin eli poskipäille, nenään, leuankärkeen sekä kulmaluulle jolloin se toimii highlighterina tai b) sekoittamalla sitä hiukan Chanelin sekaan jolloin se kirkastaa koko kasvoja tai c) primerina meikkivoiteen alla. Yksinään käytettynä tuote on liian helmiäinen, ainakin omaan makuuni mutta mattaisen ystävänsä parina kaiken hypen arvoinen.

 

 

Psst, kun laitat hyvin kevyesti kivipuuteria silmien alle ennen ihomeikkiä, ohutkaan meikkivoide tai sävyttävä kosteusvoide ei jää ohueen silmänympärysihoon kiinni. Tällä pienellä kikalla saa hetkessä pirteämmän katseen ja pienet juonteet häivyttyvät kauniisti piiloon.

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

PS. RAVINTOVALMENNUKSENI LÖYDÄT TÄÄLTÄ

Postaus sisältää mainoslinkkejä*

Kosmetiikkavinkkejä täällä taas! Mun mielestä koskaan ei voi lukea liikaa käyttök0kemuksia tuotteista, joten siksi kirjoitan niitä taas itse. Tällä hetkellä kylpyhuoneeni hyllyltä löytyy seuraavia purkkeja ja ne toimivat alla kuvatulla tavalla.

 

 

Ylähyllyllä Molton Brown* Flora Luminare vie kesäiselle Rivieralle tuoksuen aivan Nuxen kuivaöljyltä. Tätä hamstrasin useamman purkin, se on nimittäin usein Stockan hyllystä loppu. Molton Brown Rose Absolute on taas täynnä ruusuisia unelmia. Nuuhkin sitä iltaisin suihkussa, mutta haluan käyttää aina ensin yhden purkin loppuun ja ottaa vasta sitten uuden käyttöön. Foreo Luna kasvojenpuhdistuslaite* mullisti ihonhoitoni, vaikka se niin kliseeltä kuulostaakin. Ennen tätä kasvovesilappuun ja valkoisiin pyyhkeisiin jäi aina meikin jäämiä. Nyt ne loistavat puhtaina ja iho pysyy hyvässä kunnossa. Jokaisen euron väärti, vaikka kerralla onkin vähän tyyriimpi hankinta. Akku kestää yli puoli vuotta yhdellä latauksella. Kaikki kokeilemani Lunat ovat olleet ihan yhtä hyviä. Isoin malli on omille kasvoilleni kuitenkin  hieman kömpelön tuntuinen joten tällä hetkellä käytän Luna Mini 3:sta. Luna Go on myös loistava ihan päivittäiseen kotikäyttöönkin vaikka se onkin ”matkakoko”. Joicon Blonde Life shampoo* taittaa keltaisuutta kevyesti, mutta tehokkaasti. Se ei monien kilpakumppaneidensa tavoin tee vaaleasta tunkkaisen sävyistä säännöllisessäkään käytössä. Luottotuotteita, joista ei halua luopua.

 

Alahyllyllä Dermalogican Special Cleansing Gel* on luultavasti yksi tunnetuimpia puhdistustuotteita Suomessa, enkä ihmettele miksi. Harvassa ovat geelimäiset putsarit, jotka eivät kuivata ihoa lainkaan. Oma pintakuiva ihoni reagoi moniin kuivallekin iholle tarkoitettuihin putsareihin kireydellä, mutta tämän jälkeen se ei huuda kosteusvoidetta. Käytän tätä aina yhdessä Foreo Lunan kanssa ja se poistaa meikit hämmästyttävän tehokkaasti. Aamulla se raikastaa ihon ja 250ml purkki tosiaan kestää käytössä ikuisuuden. Käytän sitä päivittäin ja ostan uuden ehkä kerran vuodessa. Joicon Blonde Life hoitoaine* toimii shampoon tavoin vaaleille hiuksille erinomaisesti ja selvittää takkuiset ja kuivat latvat pienelläkin määrällä. Sopii myös hiustenpidennysten kanssa käytettäväksi. Moroccanoilin Rose Shower Creamia sai Sephorasta silloin, kun Sephoraan vielä pääsi. Sen jämiä olen käyttänyt haikeana viime päivinä, sillä ihana tuote alkaa olla aivan lopussa. Huumaava ruusuntuoksu muistuttaa nostalgisesti eräästä ihanasta suihkusaippuasta jota käytin 20-vuotiaana (!) saatuani sen lahjaksi. Jos satut löytämään tätä jostain, kokeile. DeoDocin intiimipesuaineet ovat ihan must. Hellävaraiset, miedosti (ihan kesältä) tuoksuvat saippuat ja deot ovat paitsi suloisia hyllyssä, myös juuri niitä arjen luottotuotteita. Niitä saa Suomesta ainoastaan Lykolta, joten klik klik, tilausta menemään vaan. Violet Cotton ja Fresh Coconut ovat mun lempparituoksut.

 

 

Ja siinä sivussa L’Occitane on oikeastaan luottobrändini. Se on oikeastaan yksi ainoista kosmetiikan brändeistä joiden kaikkien tuotteiden takana voisin seistä. Heidän hiustuotteensa toimivat ja jo vuosien, oikeastaan vuosikymmenen, ajan olen vannonut klassikoiden nimeen kuten muun muassa käsivoiteen, suihkuöljyn, vartalovoiteen ja seerumin. Minulla on molemmissa kylpyhuoneissa L’Occitanen mantelisuihkuöljy* joka on varsinkin talvella ihan ykkönen. Se soveltuu mainiosti myös sheivaamiseen, eikä kuivata ihoa kuten monet sheivaukseen tarkoitetut geelit. Mantelikuorintaseos samalta merkiltä on ihastuttavan luonnollinen kauranjyvineen, mutta sitä myydään vain ajoittain. Saman asian ajaa kuitenkin hyvin myös tämä Almond Shower Scrub kuorinta-aine* tuubissa. Kuorin ja rasvaan muuten myös joka ilta jalat, sillä pehmeiden jalkojen tuntu lakanoita vasten on niin rentouttava ja ylellinen. Tykästyin Kicksissä myytävään Mon/Sun sarjaan ja ostin tämän jalkojenhoitopaketin*, johon kuuluu tosiaan tämä suihkussa käytettävä kuorinta, sekä ihana jalkavoide, jota säilytän yöpöydällä. Jalat kun kannattaa rasvata vasta sitten, kun ei nouse enää sängystä ennen aamua.

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

PS. RAVINTOVALMENNUKSENI LÖYDÄT TÄÄLTÄ

*Postaus sisältää mainoslinkkejä

 

 

Syksy tuli, ilma kuivui ja ainakin oma ihoni reagoi siihen heti. Aiemmin mielsin herkän ihon sellaiseksi kuivan atooppiseksi, joka ei siedä hajusteita eikä väriaineita ja hyväksyy vain apteekin perusvoiteita. Herkkä iho ei itseasiassa ole edes ihotyyppi vaan mikä tahansa ikätyyppi voi olla herkkä. Herkkä reagoimaan muutoksille, vaikka sietäisikin hajusteita ja erityyppistä kosmetiikkaa. En varmasti ole yksin kuivan ja oikuttelevan ihon kanssa tähän aikaan vuodesta ja ongelma sen kuin pahenee kun kylmenee, joten halusin jakaa tässä kolme tehokosteuttajaa jotka pelastavat kuivuuden aiheuttamat huonot naamapäivät. Erityisesti tälle omalle kuivarasvaiselle (voi kyllä, maailman vaikein ihotyyppi) iholle kosteuttavat naamiot ovat välttämättömiä. Kasvojen kosteutus paitsi vähentää ihon rasvoittumista ja sitä kautta epäpuhtauksia, se saa ihon tuntumaan paremmalta ja näyttämään nuoremmalta. Heti kun ihoni kuivuu, otsaan ja silmäkulmiin ilmaantuu paljon enemmän ryppyjä. Huolellisen perusihonhoidon lisäksi kosteuttavat naamiot ovat tärkeässä roolissa riittävässä kosteutuksessa. Tässä kolme omaa suosikkiani..

 

 

 

 

Dermalogica Multivitamin Power Recovery Masque on kestosuosikkini, tätä ostan uudelleen ja uudelleen. Se on kulttituote, joka tunnetaan ympäri maailmaa. Jenkeissä se on superjulkkisten suosikki, eikä ihme. Se pelastaa aina, vaikka ongelmana ei olisi edes kuivuus, se tuntuu tasapainottavan kaikki hormonaalisetkin ihon oikkuilukaudet. Käytän sitä usein kuorinnan jälkeen ja sen voi jättää iholle jopa yöksi, jos se kaipaa oikein kunnon tehokosteutusta. Yksi kaikkien aikojen parhaimpia kosmetiikkatuotteita, joita olen kokeillut. Naamio on myös riittoisa, joten viidenkympin hinta ei ole liian kova. Levitän tämän naamiosiveltimellä koko kasvoille ja annan vaikuttaa noin 20 minuuttia. Toimii tavallistakin tehokkaammin erityisesti saunan + kuorinnan jälkeen, kun kuollut ihosolukko on saatu pinnasta pois ja huokoset ovat auki ja vastaanottavaisia tehokosteutukselle. Multivitamiininaamio sisältää vitamiineja, mutta ei keinotekoisia hajusteita tai väriaineita ja se sopii jokaiselle ihotyypille. Enkä tiedä kyllä ketään, joka ei tästä tuotteesta olisi pitänyt. Osta naamio helposti TÄÄLTÄ* 

 

 

Origins Drink Up 10 Minute Hydrating Mask oli hätävara, kun unohdin tuon Derman naamion kotiin matkallani Dubaihin. Aurinko ja lentäminen kuivattavat kasvoja entisestään, joten iho suorastaan huusi kosteutusta ja naamioita viime reissullamme. Nappasin sen ihan sokkona mukaan Sephorasta ja hyvä varavaihto olikin. Olen aiemminkin käyttänyt Originsin naamioita, mutta tämä oli uusi tuttavuus. Tästä on olemassa vielä overnight-versio, mutta juuri tälle 10 minuutin naamiolle riittää tosiaan se 10 minuutin vaikutusaika. Sen jälkeen naamio on vielä helppo pestä pois eikä se ehdi jämähtää liian tahmeaksi. Iho on naamion jälkeen kuulas, rauhoittunut ja todella kosteutetun tuntuinen. Muista tässäkin kuorinta ennen naamion levitystä, hyvä tuote menee muuten helposti hieman hukkaan, kun kuollut ihosolukko estää sen imeytymistä. Osta naamio helposti TÄÄLTÄ*

 

 

Kangasnaamiot tulivat muutama vuosi sitten Koreasta jäädäkseen. Kangasnaamio kannattaa ajatella ikään kuin tehoseerumina, jota käytät silloin tällöin naamion tapaan tai esimerkiksi ennen juhlameikin tekoa. Oli naamio sitten kankainen tai kuminen, sen tehtävä on imeyttää ja lukita seerumin tehoaineet ihoon. Lopullinen kosteus lukitaan vielä kosteusvoiteella, joka levitetään iholle naamion jälkeen. Kasvojen ihoa ei huuhdella naamion jälkeen ollenkaan. Parhaimmat kangasnaamiot ovat kuivarasvaiselle iholle kosteuttavia. Liian moni käyttää edelleen syväpuhdistavia ja kuivattavia tuotteita (ja naamioita) vaikka rasvaisuuden ja epäpuhtauksien syynä on kuivuus. TÄSSÄ* hakutulokset todella hyviin kosteuttaviin kangasnaamioihin. Erityisesti It’s SKIN on lemppareitani. Lykon naamiotarjonta on kyllä muutenkin vertaansa vailla myös perinteisten kasvonaamioiden osalta.

 

 

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

Postaus sisältää mainoslinkkejä

 

Olen yrittänyt koko kesän pitää kiinni kauneudenhoitorutiineistani sekä ihon huolellisesta puhdistuksesta, mutta tunnustan, stressaava evakkoelämä näkyy kyllä ulkonäössä. Keväällä oli kotona aikaa kuoria ihoa, tehdä naamioita, lakata ja viilata varpaankynsiä sekä huolehtia hiusten ja ihon tehohoidosta – nyt tilanne on ollutkin vähän toinen. Kaipaan kosmetiikkapurkkejani muuttokuormasta niin paljon. Otin kesäksi vain välttämättömimmät purnukat mukaan, tosin kuvittelin jo nyt asuvani uudessa kodissa.. Onneksi valoa on kuitenkin näkyvissä siellä tunnelin päässä, remontin valmistumisajankohta suurin piirtein selvillä ja kylpyhuonekalusteetkin ovat jo Suomessa. Normaali elämä ja arki, olen niin valmis!

 

Halusin jakaa tässä postauksessa omia lempparituotteita, joista en halua luopua ikinä. Tulevan kodin kylppärin kaapit tulenkin täyttämään näillä ja täytynee tehdä täydennystilaus pian, syksy on nimittäin hyvää aikaa panostaa ihon ja kauneudenhoitoon. Shoppailen usein kosmetiikkaa netistä, ihonhoitotuotteita tilaan yleensä Skincityltä tai Lykolta, riippuen saatavuudesta ja lähes kaiken muun kosmetiikan tilaan Lykolta. Jo paketin hakeminenkin tuottaa suurta iloa kosmetiikkahullulle. Kauneudenhoito on muuten muodostunut itselleni myös isoksi osaksi hyvinvointia. Jotenkin tuntuu ihan itsestäänselvyydeltä, että hyvään oloon ja elämään kuuluu itsestä huolehtiminen. Se ei ole aina päivittäistä meikkaamista tai hiusten laittoa vaan sitä, että huolehtii ulkonäöstä, hoitaa ja hemmottelee hiuksia ja pitää ihon hehkuvana niin oikealla ravinnolla kuin itselle sopivilla ihonhoitotuotteillakin. Silloin kun hiukset jäävät pesemättä, sääret sheivaamatta ja varpaankynsien lakat rapistuvat, tiedän etten voi hyvin. Hyvinvoiva iho ja keho kulkevat usein käsi kädessä ja kun pidän kropastani huolta, saan energiaa huolehtia myös ulkonäöstäni.

 

 

 

1. Hangossa tutustuin spassa Baborin tuotteisiin ja hoitoihin. Ilokseni huomasin että niitä saa myös Lykolta. Babor SPA body lotion on yksi tehokkaimmista kiinteyttävistä kosteusvoiteista vartalolle, joita olen kokeillut. Jos etsit ylellistä vartalovoidetta, se on tämä. Pulahda aamulla viileään meriveteen ja hiero tätä suihkun jälkeen iholle. //  2.  Jo vuosien ajan on suihkustani löytynyt tämä Redken All Soft Duo. Välillä vaihtelen shampoota ja hoitoainetta sekä kokeilen näiden vierellä muita sarjoja, mutta Redkenin All Softia on kotonani aina. Tämä setti on Lykolla nyt melkein -40% alennuksessa joten tilaa omasi heti. Voisin sanoa, että kaikkien aikojen paras hiustenhoitosarja. Myös All Soft Mega kannattaa testata. // 3. Redken on ainakin omasta mielestäni hiustuotteiden eliittiä ja tämä Redken Quick Tease  on ollut luottolakkani siitä asti, kun sitä kuusi vuotta sitten (!) kokeilin ensimmäistä kertaa. Se kiinnittää kiharat ja ponnarit ilman kovettumista, ja pysyvyys on erinomainen.  // 4. Epäpuhtauksiin taipuva ihoni rakastaa kaikkea kuorivaa. Kuorinnat ja kuorivat kasvovedet ovatkin sen parhaimmat ystävät. The Ordinary Glycolic Acid on tehokas glykolihappoa sisältävä kuoriva kasvovesi, jota käytän iholleni iltaisin pesun jälkeen. Tulokset näkyivät heti, enkä osaisi enää elää ilman tätä. Kesällä iho on ollut herkempi, joten olen käyttänyt tätä harvemmin (noin joka toinen päivä) mutta nyt syksymmällä se pääsee taas päivittäiseen käyttöön. Ehkä riittoisin kasvovesi ikinä. // 5. Tästä ei ainakaan deodorantin tuoksu parane. Löwengrip Healthy Glow Deo  tuoksuu taivaalliselta ja purkki näyttää kauniimmalta kuin perusdödöt. Antiperspirantti on myös todella pitävä, tästä tulee lemppari heti ensikokeilulla. // 6. Yksi viime vuosien lempparituotesarjoistani Pixi on saatavilla Lykolta ja täynnä toinen toistaan tehokkaampia ihonhoitotuotteita. Glow- sarja on oma suosikkini ja kulttimaineen saaneen Glow Tonicin lisäksi nämä Pixi Glow sheet maskit tekevät ihmeitä iholle kuorien sitä hellävaraisesti. Iho todella hehkuu näiden jälkeen. Suosittelen lämpimästä testaamaan koko Glow-tuotesarjaa, hinta-laatusuhde on enemmän kuin kohdallaan. // 7. Whamisa Peeling Finger Mitt on uudenaikainen kuorintakeino iholle. Nämä laput sisältävät kemiallisesti kuorivia aineita ja säännöllisellä käytöllä ihoni kunto parani merkittävästi kun ostin nämä ensimmäisen kerran reilut pari vuotta sitten talvella. Mekaaniset, rakeita sisältävät kuorinta-aineet voivat olla iholle joskus liiankin tehokkaita, jolloin kuuriluontoisesti tehtävä kemiallinen kuorinta kotona voi olla parempi vaihtoehto. Ihotyypistä riippumatta tämä tuote on toiminut kaikilla tutuillani jotka ovat sitä käyttäneet. // 8. Ruotsalainen Deodoc valmistaa ainakin naapurimaassamme supersuosittuja intiimituotteita, kuten intiimisaippua ja – deodoranttia. Deodoc Intim Wash ja Deodoc Intim Deo tuoksuvat hyvältä ja ovat todella hellävaraisia (sopiva pH-arvo & saatavilla myös hajusteettomat versiot) iholle. Kerran kun käyttää, ei osaa olla ilman. // 9. The Ordinaryn ehkä ykköstuote, superedullinen mutta tehokas The Ordinary Niacinamide + Zinc seerumi ansaitsee kulttimaineensa. Poistaa jo olemassaolevia epäpuhtauksia ja ehkäisee uusien syntymistä. En käyttänyt tätä koko kesänä ja kasvojeni iho meni huonompaan kuntoon. Nyt kun otin uuden purkin taas osaksi ihonhoitorutiinia, pienet näpyt ovat nitistyneet ihan silmissä.

 

Lykolla on tällä hetkellä lähes kaikki tuotteet alennuksessa, joten kannattaa olla tilauksen kanssa nopea. Kauniita loppukesän päiviä! 

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian