Ihonhoitojutuista on tälle viikolle tulossa vielä toinenkin postaus, mutta oli pakko vinkata kun testailin näitä taas pienen breikin jälkeen. Olen käyttänyt viime vuosina paljon luonnonkosmetiikkaa, kasvojen iholle viime aikoina tosin taas selektiivisen puolen synteettisiä tuotteita. Mistä iho milloinkin tykkää ja mitä se kaipaa, eletään sen mukaan. Pyrin kuitenkin aina suosimaan luonnonmukaisuutta ja hoidan paljon ihoa täysin luonnollisilla tuotteilla, joita löyty ihan omasta keittiöstä. Jos talvi on kuivattanut kasvojesi ihon ja tehnyt siitä samean, helppo ja nopea kahden ainesosan kasvonaamiovinkki löytyy tästä postauksesta. Talvella olen itse ainakin itseruskettavien tuotteiden suuri fani, joka edellyttää säännöllistä ja huolellista ihon kuorintaa. Kylpyhuoneessani on useita kuorintatuotteita, mutta aina vaan nappaan mieluummin ne kahvinporot keittimestä mukaan suihkuun.

Mistä tulikin mieleeni, olin kerran Espanjan kotiin ostanut sellaisen kahvikuorinnan, jonka pahvipakkaus muistutti ehkä hieman espanjalaista kahvipakettia. Kuorinta-aineessa oli kuitenkin mukana saippuaa ja muita synteettisiä aineita, eikä koostumuskaan ollut ihan normaalia kahvia vastaavaa. Olin jättänyt kuorinta-aineen kämpille ja meidän ollessamme Suomessa joku vuokralaisista oli sitten ottanut sen keittiön kaappiin ja heittänyt Mokkikseen vähän kuorinta-ainetta. Oli vähän naurussa pidättelemistä kun huomasin tämän, mahtoi olla hyvät kahvit!

 

 

DIY KASVONAAMIO

Hunajaa

Kookosöljyä

Hiero tasaisesti kasvoille, kaulalle ja decolteelle, anna vaikuttaa noin 15 minuuttia ja huuhtele.

 

 

DIY VARTALOKUORINTA

Kahvinporoja

Kookosöljyä

Hiero iholle pyörivin liikkein, tehokkain kuorinta jota olet kokeillut! Jos omaat herkän ihon ja kahvinporot tuntuvat liian kovilta, vähennä vain niiden määrää ja lisää enemmän öljyä. Itse rakastan kunnon rakeista kuorintaa. Kahvinporoilla ei kannata kuoria kuitenkaan kasvojen ihoa. Käytän yleensä aina käytettyjä kahvinporoja niin eivät mene hukkaan. Kunnon laihialaisvinkki haha! Mutta toimii eikä periaatteessa maksakaan mitään.

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian



Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Sabora Pharman kanssa

Tunnustathan nyt heti että säkin jätät jalkojen hoidon ihan viimeiseksi toimenpiteeksi, mitä tulee itsestä huolehtimiseen? Mä ainakin kuulun just tähän joukkoon ja vaikka toisinaan aikamoisia summia olenkin itseeni käyttänyt, jalkojen hoitoon en ole uhrannut varmaan euroakaan. Auts. Kun valittelin kosmetologiystävälleni halkeilevia kantapäitä, hän totesi että näitä ei ihan kerralla saadakaan kuntoon ja suorastaan järkyttyi, kun kerroin etten omista esimerkiksi jalkavoidetta tai hoida näitä kotona mitenkään. No, siihen tuli muutos. Nyt musta ei löydy enää yhtään osaa josta en pitäisi hyvää huolta.

Jalkahoitoon ei kuitenkaan aina ehdi, tai ainakin mä priorisoin mun kaksi työtä, lapsen, treenit ja ystävien näkemisen niin korkealle, että viimeiseksi jäävät kaikki kauneustoimenpiteet. Säännölliset kampaamokäynnit, kynnet ja kasvot menevät kyllä edelleen jalkojen ohi, mutta nyt olen ottanut jalkojenhoidon osaksi kotispa’ta jota pidän lähes päivittäin. Aina voi tehdä itselleen ja kauneutensa eteen jotain! Kaupallisessa yhteistyössä Sabora Pharman kanssa pääsin testaamaan Footnerin kuorintasukkia, jotka helpottavat jalkojen pitämistä kauniina. Kuorinnan merkityksestä kasvoille olen kirjoittanut usein, mutta myös jalkojen ja vartalon iho kaipaa ja rakastaa kuorintaa.

Sukat eivät vain kuori ihoa, vaan ne poistavat myös kovettumia. Pahat kovettumat ja halkeamat vaativat useamman käyttökerran, mutta huomattavan näkyviä tuloksia ja sileämmän ihon saa jo yhdellä ensimmäisellä kerralla. Sukkien AHA-hapot pehmentävät siis ihoa ja saavat sen kuoriutumaan parin päivän sisällä sukkien käytöstä. Näitä Footnerin sukkia löytyy apteekeista ja ainakin mut ne saivat hyvinkin vakuuttuneeksi tehostaan. Ei muuta kuin kohti täydellisiä sandaalijalkoja..

 

 

Näin käytät Footnerin kuorintasukkia

Poista kynsilakat varpaidenkynsistä ja pue Footner-sukat jalkaan. Sukka kiinnitetään sen edessä olevalla tarralla. Omat sukat kannattaa pukea kuorintasukkien päälle, niin olo on huomattavasti mukavampi kuin pelkissä näissä ”muovipusseissa”.

Kuorintasukkia pidetään tunnin ajan. Koska kuorivat aineet eli AHA-hapot ovat nimensä mukaisesti happoja, ei vaikutusaikaa suositella pidentävän. Tunnissa AHA-hapot ehtivät kuitenkin vaikuttaa optimaalisesti. Koska kuorintasukat jalassa on vähän hankala kävellä, kannattaa ne pukea sellaisen tekemisen ajaksi, jonka vietät siis istuen. Mulla se tunti kuluu helposti töitä tehden.

Kun tunti on kulunut, sukat otetaan pois ja jalat pestään lämpimällä vedellä.

Kuorivat aineet alkavat vaikutta heti, mutta vaikutus näkyy vasta 1-7 vuorokauden kuluttua ja päättyy 10 vrk sukkien käytöstä. Iho alkaa siis kirjaimellisesti kuoriutua. Tämä kuoriutuminen on täysin kivutonta ja irtoava iho on vain kuollutta ihosolukkoa. Kuoriutuvaa ihoa ei missään nimessä saa poistaa väkisin, sillä se voi vaurioittaa alempana olevaa tervettä ihosolukkoa. Jos vaikutusta haluaa tehostaa, jalkoja voi liottaa lämpimässä vedessä käyttökertaa seuraavien päivien aikana.

Jos haluat estää kuoriutumisen joltain tietyltä ihoalueelta, esimerkiksi tatuoinnin päältä, siihen voi sipaista vaseliinia ennen sukkien käyttöä.

Hoidon voi uusia tarvittaessa kolmen viikon kuluttua edellisestä hoitokerrasta. Nyt kun aloittaa, saa kesäksi upeat ja pehmeät jalat. Koska kuorivat AHA-hapot poistavat kuollutta ihosolukkoa, jalat saattavat tuntua myös kuivilta hoidon jälkeen. Samalla reissulla kun haet sukat apteekista, kannattaa siis napata mukaan myös kosteuttava jalkavoide. Heihei sukkiksia rikkovat kantapäät!

 

 

Lopuksi vielä toinen, ainakin itselleni tuntematon tuote johon sain yhteistyön myötä tutustua, nimittäin Footner CoolActive Massager eli pika-apu väsyneille jaloille. Mitä olen nyt testaillut tätä, niin tää on aivan loistava tuote väsyneille jaloille sellaisina päivinä, kun on tullut käveltyä paljon, juostua tai muuten vain seisottua. Nykyään niitä on harvoin kun teen kaikki työni koneella, mutta aiemmin kun seisoin kymmeniä tunteja viikossa, jalat olivat ihan rikki. Olisinpa silloin tiennyt tästä! Eli kyseessä on siis deodorantilta näyttävä jalkojen paineluhierontalaite, jolla saa samalla levitettyä jalkoihin viilentävää voidetta. Sellainen aivan täydellinen tuote ottaa mukaan esimerkiksi kaupunkilomalle. Muistan miten Nycissä käveltiin varmaan 20 kilometriä päivässä ja mun jalat oli lenkkareista huolimatta niiiiiin kipeät. Korkkareilla juhlittu ilta ja yö tuntuu myös päkiöissä, joten tälle saattaa olla käyttöä myös jonain sunnuntaina..

ARVONTA ♥

Nyt sullakin on mahdollisuus voittaa kauniit jalat kesäksi, nimittäin yhdessä Sabora Pharman kanssa arvomme tätä postausta kommentoineiden kesken kaksi Footner-tuotepakkausta, eli yhteen settiin kuuluu siis Footnerin kuorintasukat sekä CoolActive Massager (arvo 38€). Arvontaan voi osallistua 14.3. iltaan asti ja sen tarkemmat säännöt löydät täältä. Onnea kisaan ja nauttikaa kauniista jaloista, kesä tulee yllättävän äkkiä!

Yhteistyössä: Sabora Pharma &


Kauneusjutut, long time no see! Tämä on taas aiheita, joista itse olisin halunnut kuulla ja lukea mahdollisimman paljon noin viisi vuotta sitten muualtakin kuin vain naistenlehdistä tai mainoksista. Aina silloin tällöin tuli toki jossain vastaan, kuinka silmänympärysvoiteen käyttö pitäisi aloittaa viimeistään 25-vuotiaana, mutta siinäpä se sitten olikin. Ei puhuttu kollageenista, ei poskien roikkumisesta, eikä ihon rakenteen muutoksista. Muistan kuinka juuri 24 vuotta täyttäneenä kävin Stockalla hakemassa samaa vanhaa kosteusvoidetta loppuneen tilalle ja myyjä totesi, että nyt kannattaisi alkaa käyttää anti-age -tuotteita. Anteeks mitä? Hän ei edes kysynyt ikääni ja olen kaikkien mielestä näyttänyt aina ikäistäni nuoremmalta silloin parikymppisenä. Kiitos varmaan pyöreiden poskien? No, myyjä oli viisas. Siinä missä itse hätkähdin, että luullaanko mua nyt nelikymppiseksi, hän tiesi, että ikääntymisen muutokset alkavat jo kahdenkympin jälkeen, siinä 25 vuoden iässä, ja niitä voi ennaltaehkäistä. Sen sijaan jo muodostuneiden muutosten poistaminen onkin jo paljon vaikeampaa, oikeastaan mahdotonta.

Nuorena sitä ei edes ajattele. Olen ottanut aurinkoa ilman aurinkovoidetta, viis veisannut vanhenemisesta ja ostanut vain joko kunnolla puhdistavia tai superkosteuttavia tuotteita. Silmänympärysvoiteen käytöstä tuli säännöllistä vasta pari vuotta sitten, onneksi sentään jo silloin. Täytän ensi kuussa kolmekymmentä, enkä ole potenut minkäänlaisia ikäkriisiä ennen viime syksyä. Sairastuminen, väsymys ja stressi alkoivat näkyä jo ulkonäössäkin, joten säikähdin – en enää koskaan tule olemaan 20-vuotias eikä ihoni tule koskaan olemaan sen näköinen. Oli aika ottaa anti-age -keinot käyttöön. En tiedä teistä, minua eivät vuodet mittarissa haittaa kyllä ollenkaan, mutta naamassani niiden ei tarvitse näkyä. Jos jotain on estettävissä, aion sen estää niin hyvin kuin pystyn. En tarkoita siis missään nimessä mitään nuorennusleikkausta, vaan ihon kotihoitoa sekä säännöllistä, ammattilaisen tekemää kasvohoitoa.

Anti-age -tuotteiden käyttö kannattaisi aloittaa siis ajoissa, ennen ihon muutoksia. Olen kuullut monista lähteistä, että 25-vuotiaana on sopiva ikä siirtyä anti age -tuotteisiin ja ainakin omalla kohdallani allekirjoitan tämän täysin. Oikeiden tuotteiden lisäksi on tärkeää myös hoitaa ihoa oikein eli puhdistaa kunnolla, kuoria säännöllisesti, käyttää kosteuttavia naamioita sekä seerumeita. Seerumi on ikääntymisen merkkien hidastamisessa parempi ase kuin kosteusvoide ja kosteusvoide vain lukitsee seerumin tehoaineet ihoon. Siksi molempien käyttö kannattaa ottaa osaksi ihonhoitorutiineja. Silmänympärysiholle on oma voiteensa. Se kannattaa taputella ohuelle iholle kevyesti esimerkiksi nimettömällä, ettei ärsytä ja hankaa herkkää silmänympärysihoa entisestään. Se kun on altis ryppyyntymään ihan ensimmäisenä. Jos silmänympärysvoidetta jää ns. yli, levitän lopun huulten ympärille sekä nasolabiaalijuonteisiin.

Ihon hoidossa olen puhunut paljon siitä, miten tärkeää on kuunnella ja tunnustella, mitä iho tarvitsee. Minulla on useampia tuotteita päivittäisessä ihonhoidossani, joita saatan myös vaihdella. Joskus laitan kaikkia, joskus riittää pelkkä kasvovesi ja kosteusvoide, jos iho tuntuu valmiiksi hyvältä ja täyteläiseltä. Ihonhoitorutiineja ja -tuotteita ei kannata vaihtaa liian usein. Kauhulla katselen välillä somevaikuttajien kosmetiikkakokeiluja, kun joka päivä on eri naamiot, putsarit ja voiteet ”testissä”. Tuotteen tehon huomaa vasta pidemmällä aikavälillä, tosin epäsopivan tuotteen tunnistaa jo ihan ensikosketuksella. Liiallinen kosmetiikan käyttö ja tuotteiden jatkuva vaihtelu voivat aiheuttaa iho-ongelmia, sekä hyvin ikävän suunympärysihottuman. Ryppyjä ja aikuisiän akne samassa naamassa? Ei kiitos.

Hoidoista suosittelen ehdottomasti erilaisia kuorintoja, DMK:n entsyymihoitoja sekä mikroneulausta. Mikroneulauksen voi tehdä myös kotona, toki ammattilaisen tekemä neulaus ulottuu syvemmälle ja on sen puolesta tehokkaampi. Ihon ikääntymistä voi estää myös sisäisesti kosteuttamalla ihoa oikeanlaisella ravinnolla. Hyviä rasvoja, paljon vettä ja vähän suolaa on ainakin hyvä alku. Hifistelijä panostaa vitamiineihin ja ravintolisiin, joista mm. magnesiumin, sinkin, raudan, A-vitamiinin ja MSM:n on sanottu vaikuttavan ihoon positiivisesti. Vitamiineja ja ravintolisiä kannattaa syödä kuitenkin kuuriluontoisesti, eikä jatkuvasti kaikkea kerralla jos todellista puutosta ei ole todettu.

Jokainen eletty päivä on myös yksi päivä lisää iholle. Elämä saa näkyä kasvoista enkä ymmärrä, miksi viisikymppinen haluaa näyttää kaksikymppiseltä. Mutta ikääntyä voi myös kauniisti, ihoa hoitaen ja samalla itseä hemmotellen. Hyvä iho paitsi näyttää hyvältä, se tuntuu hyvältä ja on osa kokonaisvaltaista hyvinvointia. Miten itse hoidat ihoasi ja ovatko anti-age tuotteet tuttuja? Mitä muuten tykkäätte kauneusaiheisista postauksista? Kiinnostaako aiheesta lukea enemmänkin juttuja?

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria