Ensimmäinen päivä huhtikuuta, jei! Kevät on virallisesti alkanut ja pikkuhiljaa pääsee eroon neuleista, sohjoisista kaduista ja pimeistä koti-illoista. Yhä pidempään paistava aurinko paljastaa paitsi pölyiset pinnat, myös talvesta kärsineen kuivan ihon. Ainakin oma ihoni rakastaa aurinkoa ja kosteampaa ilmaa. Sen ongelmat johtuvatkin hyvin pitkälti juuri kuivuudesta, joka aiheuttaa muuten sekin ihon rasvoittumista sekä iho-ongelmia silloin, kun iho on liian pintakuiva ja epäpuhtaudet eivät pääse kuivan kerroksen alta pois. Kunnon kuorinta sekä kosteutus ovat onneksi auttaneet hyvin. Hyaluronihapposeerumit ovat olleet pinnalla jo jonkun aikaa ja nyt kun vaihtoehtoja on kauneusmarkkinoilla useampia, vertailin tässä postauksessa muutamaa suosikkituotetta.

Aloitetaan suuren hypetyksen saaneesta luonnonkosmetiikan edustajasta. Evolven hyaluronihapposeerumi on saanut valtavasti hehkutusta ja se taitaa olla yksi viime vuoden kehutuimpia luonnonkosmetiikan tuotteita. Itsekin olen sitä käyttänyt, mutta.. Petyin. Kaiken sen jälkeen, mitä olin lukenut siitä, tuntui kuin levittäisin kasvoilleni pelkkää kevyttä kasvovettä. Tuotteen ei ehkä ole tarkoituskaan jättää iholle nahkeaa tuntua, mutta se voisi tuntua kyllä paljon kosteuttavammalta. Ehkä se toimii kesäiholla paremmin? Niin huono tuote ei ole, että jättäisin sen käyttämättä, mutta valitsen sen lähinnä sellaisina päivinä, kun iho ei kaipaa mitään ekstraa. Evolven uusittu tuoteperhe on tutustumisen arvoinen, mutta hyaluronihapposeerumi ei vakuuttanut minua kyllä ollenkaan.

Lumenen hyaluronihapposeerumi on muuttanut tuoksuaan ja sisältöään ainakin kerran, vai peräti kaksi, siitä kun se aikanaan ilmestyi kauppoihin. Se on kuitenkin ollut alusta asti suosikkini kevyistä hyaluroniseerumeista. Iholle jää ihana, kosteutettu tunne ja iho näyttääkin ihan uudistuneelta ja hehkuvalta. Glow boost teksti oranssissa pullossa pitää todellakin paikkansa. Kolme-neljä pisaraa riittää kosteuttamaan kasvot ennen varsinaista seerumia (mikäli käyttää) ja kosteusvoidetta. Pintakuivalla iholla tämä on mainio tuote meikin alle, sillä meikki pysyy paremmin eikä ihon pinta näytä enää niin kuivalta, kun se on ikään kuin tuplakosteutettu.

Luè by Jean Seo (saatu blogin kautta) on uusin hyaluronihapposeerumituttavuuteni ja se menee kyllä heittämällä hehkutetun Evolven ohi. Luè on vähän samantyyppinen kuin Lumene, täyteläinen ja jättää ihon hehkuvaksi. Toisinaan tämän levityksen jälkeen en heti edes muista heti lisätä kosteusvoidetta, sillä se jättää iholle tunnun, kuin siinä olisi jo tarpeeksi kosteutta (älä silti ikinä oikeasti unohda sitä kosteusvoidetta!). Seerumin geelimäinen koostumus sopii erinomaisesti myös rasvoittuvalle iholle, jonka kosteutus on aivan yhtä tärkeää kuin kuivankin ihon. Löydät tämän seerumin Biodellyn verkkokaupasta. Se on näistä kolmesta edullisin, mutta voisin sanoa, että tehokkain. Samalla se on myös edullisin, hintaa sillä oli nimittäin Biodellyssä vain 18,90 euroa.

Hyaluronihapposeerumi on myös siitä hauska tuote, että sen vaikutuksen todella huomaa kasvoilta heti levityksen jälkeen, toisin kuin välttämättä kalliiden, vaikkakin hyvin tehokkaiden seerumeiden. Käytän näitä juuri sen takia aamuisin, koska ne tuovat iholle hehkua, kimmoisuutta ja sopivat hyvin meikin alle. Käytättekö te hyaluronihapposeerumeita tai oliko näissä jotain suosikkituotettasi?

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


Kasvosuihke, suihkutettava kasvovesi, kasvovesisuihke.. Nimiä on useita, mutta tiedätte varmaan mistä on kyse? Kasvojen pyyhkiminen kasvoveteen kostutetulla vanulapulla alkaa olla menneen talven lumia. Kasvovedestä saadaan paras hyöty levittämällä se iholle käsin tai vielä helpompaa, suihkimalla suoraan pullosta. Kasvosuihke kulki ennen mukanani vain lentomatkoilla, mutta nyt se on osa jokapäiväistä ihonhoitoani. Kylpyhuoneestani löytyy tällä hetkellä neljä kasvosuihketta, joista kirjoittelen tässä postauksessa. Jaathan myös omat suosikkisi?

Aloitetaan kaikkein suloisimmasta pakkauksesta. Lovely Day on käytössäni joka aamu, jo pelkästään tämän pullon kaunis ulkonäkö tekee päivästä heti vähän ihanamman. Vaikka lähes kaikki kosmetiikkani ovatkin piilossa laatikossa, Lovely Dayn tuotteita haluan säilyttää esillä hyllyssä. Pullo on itseasiassa lasia ja tuntuu todella laadukkaalta. Kasvovettä tulee suihkuttaessa melko paljon, joten suihkauksia riittää yleensä kaksi, yksi molemmille puolille kasvoja. Tuoksu …. Lovely Dayn suihke jättää kasvoille miellyttävän pienen hehkun ennen kuin se imeytyy kokonaan. Olen saanut tämän suihkeen testiin luonnonkosmetiikan loistavasta verkkokaupasta – Biodelly.fi on luotettava ostopaikka ja heillä on supernopea toimitus sekä laaja valikoima luonnonkosmetiikkaa. Tutustu erityisesti tähän Lovely Day sarjaan, se sisältää monta helmeä! Tsekkaa ainakin tämä kasvosuihke sekä sarjan naamiot..

Toiseksi otetaan vertailuun synteettisen kosmetiikan puolelta Lumenen Lähde-kasvovesisuihke. Tätä oli itseasiassa talvella lentokoneen vessassa ja suihkuttelin sitä vähän väliä. Kasvoille jäi kivan pehmeä ja raikas tunne. Kasvovesi leviää ikään kuin sumumaisesti kun sitä suihkuttaa. Suihkauksia tarvitsee kuitenkin monta, sillä sumute on niin kevyt. Lähde-sarja tuoksuu muuten aivan taivaalliselta. Pidän kovasti raikkaista ja puhtaista tuoksuista, joten tämä on juuri sitä. Sarjan kosteuttavaa naamiota olenkin toisinaan esitellyt Instagram Storyn puolella, kun syön usein aamiaista se kasvoilla. Hengitän varmaan joka kerta suuria määriä tätä Lähde-suihketta kun sumuttelen sitä iholle ja nuuhkin sitä samaan aikaan.

Mario Badescun suihkutettava kasvovesi sisältää yrttejä ja ruusuvettä. Tässä on ehdottomasti paras tuoksu, se aito, oikea ruusuvesi! Suihketta voi käyttää niin kasvojen ja vartalon iholle kuin hiuksiinkin. Kasvosuihkeen sekä muun Mario Badescun sarjan löydät Eleveniltä, josta sain tämän loistotuotteen testiin. Kasvosuihke leviää hienojakoisesti ja yksikin suihkaus riittää. Joskus tosin innostun ruusuntuoksusta, joka muistuttaa lapsuuteni ensimmäisestä hajuvedestä (kauneustuotefriikki täällä hei, se alkoi jo nuorena..) ja suihkuttelen tätä enemmänkin siinä fiilistellessäni. Pakkaus ei ole mikään silmiä hivelevän kaunis, mutta älä anna sen hämätä. Tuote on todella tehokas ja kosteutettu tunne säilyy iholla pitkään.

Melvitan Rose Mist on sarjan bestseller, eikä suotta. Olen käyttänyt tätä jo vuosia ja aina nappaan uuden mukaan kaupasta, kun edellinen alkaa olla lopuillaan. Hienojakoinen suihke, hento ruusuntuoksu ja hyvä kosteutusteho. Tämä on yksi luottotuotteistani, joka on kulkenut matkoillakin mukana, joka ikinen kerta. Iho jää kuulaaksi ja tuntuu kosteutetulta jokaisen käytön jälkeen. Olen raikastanut tällä toisinaan myös meikkiä, eli suihkuttanut jo meikatuille kasvoille ja iholle kuivunut meikkivoide on näyttänyt heti vähän paremmalta. Hinta-laatusuhde on täysi kymppi.

Ostaisin näitä kaikkia uudelleen. Tai oikeastaan olen jo ostanutkin. On mahdotonta nimetä vain yhtä suosikkia. Käytän kasvosuihkeita yleensä aamuisin kasvojen huuhtelun jälkeen. Iltaisin käytän korealaista, iholle kerrosteltavaa kasvovettä, mutta korealaisesta kosmetiikasta voisin tehdä myöhemmin ihan oman juttunsa. Kuinka moni muu on hullaantunut suihkutettavista kasvovesistä?

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


Kirjoitin aiemmin syksyllä postauksen laserkarvanpoistoprojektini aloittamisesta. En voisi olla tyytyväisempi, että päätin valita laserin. Takana on nyt kolme käsittelykertaa laserilla ja siitä asti, kun ensimmäisen kerran aloitin laserkarvanpoiston, olen ollut käytännössä ilman ihokarvoja (siis näiltä käsitellyiltä alueilta). Aina, kun karvat ovat alkaneet kasvaa takaisin, olen varannut uuden ajan ja naps, ei kasva enää. Ikinä. Vaikka olisi minkälainen superterävä ja kaiken maailman hoitavilla aloeveraliuskoilla varustettu höylä, sheivaus ei sovi iholleni. En usko, että sopii kauhean monelle muullekaan. Varsinkin bikinialueen ihokarvat ovat paksuja ja tummia, jolloin sheivaus on usein hyvin epämiellyttävää. Mutta on niistä paksuista ja tummista karvoista hyötyäkin. Nimittäin laserille ne ovat paras mahdollinen kaveri. Laser häätää ne lopullisesti pois.

Lasereita on kuitenkin erilaisia. On kosmetologeja, jotka tekevät laserhoitoja ja monet myös sekoittavat valoimpulssihoidon laseriin. Olen kuullut myös tarinoita siitä, kuinka laserkarvanpoisto ei ole tehonnut ja että karvoja ei todellakaan saa pysyvästi pois. Tämä johtuu siitä, että valittu laser on ollut asiakkaalle vääränlainen. Lasereissa on eroja, niin merkeissä kuin laserin aallonpituuksissakin. Luin paljon eri lasereista ennen oman karvanpoistoprojektini aloittamista ja päädyin aleksandriittilaseriin. Laser-Tilkka oli saanut niin hyviä arvosteluja ja paljon kehuja, että varasin aikani sieltä. Enkä ole katunut kyllä hetkeäkään. Oma laserhoitajani on aivan mahtava tyyppi ja vaikka laserhoito onkin vähän kivuliasta, pystyn ihan järkevään keskusteluun siinä samalla. Verrattuna sokerointiin, kipu ei ole läheskään niin paha ja toimenpide on ohi nopeammin. Kainaloissa en tunne itseasiassa minkäänlaista kipua, bikinialueella kyllä. Mutta jos olet käynyt sokeroinnissa, kestät sen mainiosti.

Mitä laser sitten maksaa? Hinnat toki vaihtelevat paikasta riippuen, itse maksan esimerkiksi bikinialueen karvanpoistokerrasta 295 euroa. Täysin pysyvään lopputulokseen pääsee 2-8 kerran jälkeen, mutta jos nyt ajatellaan että kertoja olisi vaikka viisi, hinta bikinialueen pysyvään karvanpoistoon on noin 1500 euroa. Kun sokerointikerta on 75 euroa ja sokeroinnissa täytyy käydä vähintään kerran kuussa, 20 sokerointikertaa maksaa saman verran kuin laser. Eli noin puolentoista vuoden sokeroinnin hinnalla karvat saa kivuttomammin pois lopullisesti. Vaikka sokerointi sopi itselleni paljon paremmin kuin sheivaus, karvat kasvoivat silti hyvin nopeasti takaisin siitä huolimatta, että ne revittiin ”juurineen” irti. Sokeroinnin jälkeen iho myös toisinaan ärtyi ja sokerointi sattui. Se on myös loputon suo, karvat kun kasvavat aina takaisin. Laser on ainoa keino täysin pysyvään karvanpoistoon. Se on tuonut monen elämään niin paljon helpotusta ja lisää itsevarmuutta sekä rohkeutta, että on joka ikisen sentin arvoinen sijoitus.

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian