Pari viikkoa sitten sain kunnian aloittaa kehuhaasteen yhteistyön muodossa Doven ja Lifien kanssa. Haaste sen kuin jatkui ja monesta blogista onkin saanut nyt lukea kauniita sanoja ja kehuja niin kanssabloggaajista kuin ihan oman yksityiselämän huipputyypeistäkin. Vaikka kyseessä onkin kaupallinen yhteistyö, tässä on todella tärkeä sanoma ja haluan ehdottomasti seistä sen takana. Muistutan edelleen teitä kehumaan ihan joka päivä!

Doven Real Beauty -filosofia korostaa erilaisuutta ja nimenomaan erilaisuuden ihanuutta. Ja täytyy sanoa, että vaikka tämä maailma toisinaan niin pahalta paikalta tuntuukin kaikkine ikävine uutisineen, minusta tuntuu että jotain on muuttumassa. Nimittäin erilaisuutta ymmärretään nyt varmasti enemmän kuin vaikka 15 vuotta sitten. Kiitos siitä kuuluu varmasti myös isoille brändeille, jotka mainoskampanjoidenkin avulla taistelevat erilaisuuden ymmärtämisen puolesta. Mitä enemmän muuten matkustan ja näen maailmaa, sitä enemmän silmäni avautuvat esimerkiksi kulttuurieroille. Aika hullua, miten 12 tunnin lentomatkan päässä on aivan erilaisia ihmisiä ja heillä aivan erilaisia tapoja kuin meillä. Ja se erilaisuus on todellakin rikkaus. Onneksi alamme ymmärtää sitä.

Dove lanseerasi juuri uuden tuotesarjan markkinoille. Nourishing Secrets -tuotesarja on saanut inspiraationsa erilaisten naisten kauneudenhoitorituaaleista ympäri maailmaa. Tuotteet sisältävät luonnon ainesosia, joita erilaiset naiset eri puolilla maailmaa käyttävät kauneudenhoidossaan. Niistä ja samoin myös niiden huumaavasta tuoksumaailmasta löytyy esimerkiksi avokadoa, kookosta, laventelia ja lotuskukkaa. Erityisesti lotuskukan tuoksu säilyy muuten iholla pitkään olematta kuitenkaan liian voimakas.

Olenko muuten koskaan maininnut, että rakastan suihkussa käymistä? Jos ihoni kestäisi, kävisin suihkussa useamman kerran päivässä. Kuuma suihku, hyväntuoksuiset pesuaineet ja hetki omien ajatusten kanssa tekevät ihmeitä. Suihkuhetki on täydellinen breikki hektiseen arkeen. Nyt kun suihkukaappini hyllyltä löytyy näitä Doven suihkusaippuoita ja hiustenhoitotuotteita, olen suihkuhetkieni aikana ajatellut paljon erilaisuutta. Kun avokadoa ja kehäkukkaa sisältävä suihkusaippua muistuttaa pienellä tarrallaan saaneen inspiraationsa Väli-Amerikan naisten kauneudenhoidosta, alan ajatella heitä. Samoin eilen illalla koiria ulkoiluttaessani mietin tuoksuessani lotuskukalta, miten tätä tuotesarjaa inspiroineet japanilaiset naiset katselevat aivan samaa kuuta ja samaa tähtitaivasta kuin minäkin täällä. He ovat niin kaukana, mutta kuitenkin niin lähellä. Niin erilaisia, mutta kuitenkin niin samanlaisia.

Niin ja tietysti haluan esitellä omat suosikkini Nourishing Secrets -tuotteista. Olen muuten aina pitänyt Doven tuotteiden tuoksuista. Kuinka jokaisen tuotteen oma tuoksu sekoittuu siihen Doven klassikkotuoksuun, jonka tunnistaa varmaan unissaankin. Siitä tulee niin nostalginen fiilis, olen käyttänyt Doven suihkusaippuoita jo lapsena. Loistavan kosteuttavuutensa ja kookoksen tuoksun ansiosta Restoring Ritual Coconut and Turmeric -kosteusvoide pääsee ykköspaikalle suosikkituotteenani. Sitä seuraa kyllä hyvänä kakkosena koko Glowing Ritual -tuoteperhe lotuksenkukan tuoksullaan. Lapseni itseasiassa maanantaiaamuna levitti äidin tavoin tuota kosteusvoidetta jalkoihinsa ja hän tuoksui koko päivän miedosti siltä ihanalta lotuksenkukalta..

Lopuksi vielä teilläkin on mahdollisuus voittaa 50 euron arvoinen Dove Nourishing Secrets -tuotepaketti. Seuraatko mua jo Instagramissa? Löydät minut sieltä nimimerkillä @mirvannamaria. Käy seuraamassa ja tägäämässä kaverisikin julkaisuun niin Nourishing Secrets -tuotepaketti voi olla sun. Arvonnan tarkemmat säännöt löydät Instagram-julkaisun linkistä. Kaunista viikkoa sinulle!

Yhteistyössä:

Dove 


Olen kirjoittelut innostuksestani luonnonmukaisiin ihonhoitotuotteisiin täällä aiemminkin. Pääsin tekemään yhteistyötä Lifen kanssa ja testaamaan aivan uutta, helmikuussa lanseerattua luonnollisempaa kosmetiikkasarjaa Body&Soul. Kehon ja mielen tasapaino on minulle jatkuva tavoite ihan joka päivä ja luonnolliset, kasviperäisiä ainesosia sisältävät tuotteet päivittäisessä käytössä myös omalta osaltaan tukevat sitä.

Koska katson todella tarkkaan mitä syön ja vältän ruokavaliossani mahdollisimman paljon kaikkea keinotekoista, haluan tehdä samoin myös kosmetiikan kanssa. Käytän paljon kosmetiikkaa päivittäin, joten haluan että ne ovat mahdollisimman puhtaita ja turvallisia. Lisäksi kirjoittelin aiemmin, kuinka vaihdoin kasvojen puhdistustuotteet sekä kosteusvoiteet luonnonkosmetiikkaan ja ihoni kunto parani todella nopeasti. Tähän eivät pystyneet edes kalliit hoitolahoidot. Omaan melko kuivan ja herkän, talvisin atooppisen ihon, joka näköjään rakastaa luonnonmukaisempia tuotteita joissa on mahdollisimman vähän synteettisia ainesosia.

Body&Soul -sarja on juuri sellainen. Tuotesarjaan kuuluu vartalonhoitotuotteita, joista osaa voi käyttää myös kasvoilla. Suihkusaippuat, deodorantit, kosteusvoiteet, vartaloöljyt ja käsienhoitotuotteet sisältävät kaikki 95-100% luonnollisia ainesosia.

Sarjan ehdottomasti parasta antia ovat mielestäni neljä nopeasti imeytyvää vartaloöljyä, joista tuli heti ensitestauksella suosikkituotteitani. Öljyt ovat kuivaihoisen paras ystävä ihonhoidossa ja sarjan arganöljyä voi hyvin käyttää myös hiusöljynä. Olenkin monena aamuna sipaissut sitä hapsottaviin latvoihin. Suosittelin sarjaa ja erityisesti vartaloöljyjä myös raskaana oleville ystävilleni, sarjassa on muuten myös raskausarpia ehkäisevä ja häivyttävä vartaloöljy! Kaikille tuleville äideille siis tiedoksi, luonnonkosmetiikan käyttö kannattaa ihan viimeistään raskaana ollessa jos et ole sitä jo tehnyt.

Laukustani löytyy nykyään myös aina Body&Soul -sarjan pieni mantelintuoksuinen käsivoide. Voisin nuuhkia sitä loputtomiin, samoin muita sarjan mantelintuoksuisia tuotteita. Tämä Sweet Almond on toinen sarjan tuoksulinjoista. Toinen on herkälle iholle sopiva, hajusteeton Sensitive. Öljyissä taas on mukana erilaisia yrttejä laventelista kamomillaan sekä eteerisiä öljyjä joilla on myös positiivinen vaikutus mielialaan. Kaikkien tuotteiden tuoksu on mieto, mutta oikein miellyttävä ja tietysti luonnollinen. Koska käytän vartalovoidetta tai -öljyä päivittäin, pidän siitä ettei sen tuoksu ole liian voimakas peittämään esimerkiksi hajuveden tuoksun. Pakkaukset ovat kauniin yksinkertaisia ja niitä oikein haluaa pitää esillä kylpyhuoneessa.

En lakkaa varmasti koskaan hehkuttamasta luonnollisen kosmetiikan käyttöä ja sen vaikutuksia. Body&Soul -sarjan tuotteet ovat 95-100% luonnonmukaisia ja täysin kasviperäisiä, joten niitä voi kuluttaa oikein hyvällä omallatunnolla. Luonnonmukaisuutensa puolesta tuotteet sopivat myös aivan pienille lapsillekin – paljon paremmin kuin monet varsinaisesti lapsille suunnatut keinotekoisia ainesosia sisältävät tuotesarjat. Näillä pienillä valinnoilla on mahdollista tehdä paljon hyvää ja siirtyä vähitellen kohti luonnollisempaa ihonhoitoa. En voi muuten sietää sitä, että luonnonmukaisia tuotteita esitellessä on yleensä aina joku, joka arvostelee siitä,  että käytäthän sinä tekokuituvaatteita, synteettisiä meikkejä ja hiuslakkaakin – aivan kamalaa! Kyseessä kun ei todellakaan ole ”kaikki tai ei mitään” -tilanne. Pienin askelin kohti puhtaampaa ja terveellisempää elämää.

Lopuksi vielä otsikossa luvattu lukijakilpailu. Sinulla on siis nyt mahdollisuus voittaa itsellesi näitä Lifen Body&Soul -tuotteita. Kerro kommenttiboksissa, mikä on sinun suhteesi luonnolliseen kosmetiikkaan tai mistä Body&Soul -tuotteesta pidät eniten. Tuon linkin takaa pääset tutustumaan sarjaan tarkemmin. Osallistujien kesken arvotaan viisi Body&Soul -tuotepakettia ja osallistumisaikaa on 15.3.2017 asti. Arvonnan tarkemmat säännöt löydät täältä.

Ja vielä naistenpäivän kunniaksi Lifen myymälöissä sekä verkkokaupassa on tänään naistenpäivänä 8.3.2017 valikoima tuotteita -20% alennuksessa! Mukaan lukien kaikki nämä ihanat Body&Soul -tuotteet.

Kaunista naistenpäivää upeille naisille! 

Yhteistyössä: Life


Postailin ihonhoidosta loppuviikosta, tai oikeastaan ennen kaikkea luonnonkosmetiikasta ja sen positiivisista vaikutuksista. Vaikka suolasaippua kuuluukin myös luonnonkosmetiikan kategoriaan, päätin kirjoittaa siitä ihan oman postauksensa. Niin uskomaton tuote se on.

suolasaippua

Suolasaippua on himalajan suolasta tehty ”saippua” joka ei siis varsinaisesti edes ole saippuaa. Periaatteessa sillä ei ole lainkaan peseviä ominaisuuksia, se ei vaahtoa eikä poista likaa tai meikkiä. Se on siis kivikova pala suolaa. Mutta iho rakastaa sitä. Tiedätte varmasti mikä vaikutus suolaisella merivedellä on ihoon? Vaikka voisi kuvitella suolaveden kuivattavan ihoa, ilmiö on juuri päinvastainen. Suola sitoo kosteutta ihoon moninkertaisesti.

suolasaippua-2

Miten suolasaippuaa käytetään? Suolasaippua ei siis nimestään huolimatta pese lainkaan. Se on pelkkää suolaa. Meikittömät kasvot sillä voi ”pestä”, mutta meikit tulisi puhdistaa ensin huolellisesti meikin poistoon tarkoitetuilla puhdistustuotteilla. Ihon puhdistuksen jälkeen hieron suolasaippuaa kosteisiin käsiin ja levitän kostutetuille kasvoille. Annan suolan vaikuttaa hetken aikaa iholla ja ns. kuivahtaa, jonka jälkeen huuhtelen sen pois kevyesti vedellä. Toiset jopa jättävät suolasaippuan iholle, tosin silloin määrän tulee olla hyvin pieni. Sanotaan, että suola voisi korvata myös kosteusvoiteen, mutta oma ihoni ainakin vaatii kosteuttamisen suolan käytön jälkeen. Jos ihoon ilmaantuu yksittäisiä epäpuhtauksia, saatan hieroa suolasaippuaa niihin yöksi ja jättää suolakohdat ilman kosteusvoidetta. Suola tosiaan sitoo kosteutta, joten iho alkaa säännöllisen käytön jälkeen tuntua paljon pehmeämmältä eikä kiristele lainkaan.

suolasaippua-4

Mutta suolahan kirvelee? Se kirvelee, sillä se desinfioi. Jos iho on rikki, suolasaippua saattaa todella kirvellä. Tulehtuneet epäpuhtaudet voivat ensimmäisillä pesukerroilla kirvellä ja iho saattaa tuntua ärtyneeltä. Se on lopulta vain merkki suolan tehosta. Kun ihoa kirvelee, se kannattaa huuhdella vedellä ja kosteuttaa huolellisesti. Pian säännöllisen käytön jälkeen kirvely lakkaa, sillä tulehdukset ihossa lievittyvät tai poistuvat jopa kokonaan. Otsan pikkunäpyt, ihonalaiset sekä kipeät hormoninäpyt ovat historiaa suolasaippuan käytön myötä.

suolasaippua-3

Parasta suolasaippuassa on sen uskomattoman tehon lisäksi luonnollisuus sekä edullinen hinta. Suolasaippua maksaa vajaat viisi euroa ja se kestää todella pitkään. Käyttöikää voi pidentää säilyttämällä suolasaippuaa kuivassa paikassa, sillä se liukenee ollessaan kosketuksissa veden kanssa. Oma saippuani kutistui hetkessä kun säilytin sitä suihkun hyllyllä. Vaihdoin paikan lavuaarin reunalle klassiseeen saippuatelineeseen ja nyt saippua on säilynyt paljon pidempään ihan iskemättömän näköisenä. Onko teillä hyviä kokemuksia suolasaippuasta? 

 

FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian