Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä WWF:n ja Indieplacen kanssa

 

”Äiti, miksi niitä dinosauruksia ei enää ole? Mitä äiti tarkoittaa sukupuutto? Miksi äiti toi telkkarissa oleva lumileopardi on noin kauhean laiha?”

 

Eläimet ja lapset. Sitä tavallista arkeani Instagramin puolella seuraavat ovat varmasti huomanneet, että ne ovat elämäni keskiössä. Olen aina ollut eläinrakas, meillä on ollut kotona aina eläimiä enkä yllättynyt lainkaan, että myös lapsestani kasvoi jo varhain eläinrakas. On ollut hienoa huomata, kuinka tärkeäksi luonto ja eläimet ovat hänelle muodostuneet. Lapsi on loputtoman kiinnostunut niin Lapin suloisista poroista, kuin tropiikin liskoista ja ötököistäkin. Leikeissä eläimet ovat keskeisessä osassa ja dinosauruksista kiinnostunut lapsi jaksaa kuunnella vaikka kuinka pitkään, kun kerron hänelle sukupuutosta ja sen syistä. Hän tulee olemaan myös sukupolvea, joka on kasvanut ilmastokeskustelun aikana.

 

Minulle oli suuri ilo lähteä tekemään yhteistyötä WWF:n kanssa. Aiemmin olen kirjoittanut yhteistyössä heidän kanssaan ilmastonmuutoksen vaikutuksista pohjoisen Suomen luontoon ja lumitilanteeseen ja tässä postauksessa keskitytään varmasti ainakin luonto-ohjelmien ja koulukirjojen kautta meille kaikille tuttuihin eläimiin, joiden elämä on vaakalaudalla ilmastonmuutoksen takia.

 

 

Ihmisen elämä voi muuttua ilmastonmuutoksen takia epämukavaksi, toisilla eläimillä jopa mahdottomaksi. Ilmastonmuutoksen vaikutus eläimiin on viimeistään nyt tullut konkreettiseksi meille kaikille, kun Australiassa riehuvat tulipalot ovat tappaneet arvioiden mukaan jopa miljardi eläintä. Micael näki vähän vahingossa uutisista kuvia kuolleista kenguruista ja oravista, enkä voinut kuin selittää taas kerran, kuinka ilmastonmuutoksella on vaikutusta näihin luonnonkatastrofeihin. Australian paloja ei selitetä yksinomaan ilmastonmuutoksella, mutta ilmaston lämpeneminen on edesauttanut osaltaan palojen syntymistä. Ja sitä kautta myös meidän teoillamme ja valinnoillamme.

 

Joululomalla katsoimme yhdessä luontodokumenttia lumileopardeista, lajista joka on keskiössä WWF Suomen suojeluohjelmassa. Ilmastonmuutoksen takia lumileopardin elintila kapenee ja ravinto vähenee. Ilmastonmuutos näkyy erityisesti Himalajan vuoristossa, jossa lumileopardin elinolot alkavat olla hyvin haastavat. Ravinto vähenee ja se pakottaa lumileopardin esimerkiksi saalistamaan paikallisten asukkaiden omistamaa karjaa, jolloin vihamielisyys lumileopardia kohtaan ja salametsästys lisääntyvät. Laihat lumileopardit herättivät huolen lapsessa, mutta myös minussa itsessäni. Ilmastonmuutokselta ei voi sulkea silmiä ja sen voi todeta meistä ihan jokainen aikuinen. Talvet ovat todellakin lämpimämpiä kuin lapsuudessa.

 

 

Vaikka lapselle näistä ikävistä asioista kertominen tuntuu välillä kovin julmalta, lapsissa on kuitenkin se ympäristön tulevaisuus. Haluamme tietenkin jättää lapsillemme terveen ja monimuotoisen luonnon, mutta he ovat myös niitä, jotka todella taistelevat ilmastonmuutosta vastaan. Lapsemme kasvavat valistuneiksi ilmastokeskustelijoiksi ja ilmastonmuutos koskettaa heitä kaikkia. Sanotaan, että oma sukupolveni on ensimmäinen, joka tuntee ilmastonmuutoksen vaikutukset ja viimeinen, joka voi tehdä asialle jotain. Lapseni sukupolvi tuntee meidän tekemämme valinnat ja ilmastonmuutoksen vastaiset toimet ovat heille luonnollisia. Asenteen saa tietysti kotoa jo nuorena, jolloin meidän vanhempien vastuu korostuu. Olemme WWF:n kummeja ja olen kertonut Micaelille, että olemme ikään kuin kaikkien näiden eläinten kummeja, joita luonnossa näemme. Micael-kummi ja äiti-kummi.

 

 

Pari vuotta sitten näimme kotirannassamme kuutin. Tulen muistamaan tuon hetken varmasti aina. Pieni kuutti oli lepäilemässä kallioilla ja myöhemmin selvisi, että kuutteja oli ollut lähellä useampikin. Itämeren norppa on sukua erittäin uhanalaiselle, vain Saimaalla elävälle saimaannorpalle. WWF teki arvokasta työtä saimaannorppien suojelemiseksi aloittaessaan suojelutyön vuonna 1979. Silloin Saimaalla ui arviolta hieman yli 100 uhanalaista norppaa, kun taas tällä hetkellä norppakanta on noin 410 yksilöä. Kova työ palkittiin, ilman sitä saimaannorppakanta olisi luultavasti kutistunut olemattomaksi. Työ on hidasta, mutta palkitsevaa. Norppakanta on kuitenkin saatava vielä kasvamaan, sillä ilmastonmuutos ja siitä johtuva jään ja lumen puute vaikeuttavat sen elinoloja. Eikö kuulosta surulliselta, että jos saimaannorppa häviää Saimaalta, se häviää koko maailmasta?

 

 

WWF on maailman vaikuttavin ympäristöjärjestö. Sen toiminnassa onkin hienoa olla mukana, sillä WWF:n rahoituksesta yli puolet tulee yksityishenkilöiltä. Järjestö on riippuvainen yksityishenkilöiden lahjoituksista, joten kaikki me kummit vastaamme yhdessä sen toiminnasta. Kummius, eli säännöllinen kuukausilahjoittaminen mahdollista pitkäjänteisen, jatkuvan ympäristönsuojelutyön. Yhdessä voimme tehdä paljon hyvää.

 

 

Lomailemme tällä hetkellä Thaimaassa. On tietysti hieman ristiriitaista lentää lomalle ja puhua samalla ilmastonmuutoksen vaikutuksista lapselle. Matkustaminen on kuitenkin suurta rikkautta pienelle pojalle ja hän on tottunut näillä reissuilla näkemään esimerkiksi erilaisia ilmastovyöhykkeitä sekä erilaisia eläimiä. Täällä on paljon helpompaa konkreettisesti näyttää, missä eläimet asuvat ja mikä heitä uhkaa. Asumme luonnon keskellä bungalowissa, jonka pihalla apinat ja liskot ovat tuttu näky. Nämä kuvien apinat ja varaanit eivät ole uhanalaisia ja he elävät täällä sulassa sovussa ihmisten kanssa, aivan vapaina ja onnellisina luonnossa. Tänä aamuna Micael totesikin, että hän ei halua mennä leikkipuistoon, vaan katselee paljon mieluummin eläimiä. Luonnon ja eläinten läheisyys tuntuu aikuisestakin hyvältä. Ihminen kuuluu luontoon, totean sen joka kerta, kun pitkän tauon jälkeen pääsen lähelle luontoa ja vapaana eläviä eläimiä.

 

Norsut ovat Thaimaassa tuttu näky ja olen itse äärimmäisen ilahtunut siitä, kuinka vangittuja norsuja ei täällä enää näy – ainakaan samalla tavalla kuin ennen, kun norsuilla ratsastaminen oli turistien suurta huvia. WWF suojelee afrikannorsuja ja aasiannorsuja, niitä uhkaavat salametsästys ja elinympäristöjen kaventuminen. Aasiannorsujen elinalue on kaventunut ainoastaan 15 prosenttiin alkuperäisestä. WWF suojelee norsuja muun muassa perustamalla suojelualueita ja ehkäisemällä norsunluukauppaa.

 

 

Micaelin rakas pandalelu on kulkenut täällä mukana kaikkialle ja se on herättänyt myös monia keskusteluja. WWF:n tunnuseläimenäkin tunnettua kaunista mustavalkoista isopandaa uhkaa nyt elinympäristöjen häviäminen. Isopandan pääasiallista ravintoa ovat bambut, jotka ovat vaarassa kadota, sillä jotkut bambulajikkeet ovat hyvin herkkiä ilmastonmuutokselle. Lisäksi niiden elinalueita raivataan maatalouden ja infrastruktuurin tieltä, jolloin pienet pandapopulaatiot voivat jäädä eristyksiin toisistaan. WWF osallistuu pandojen suojeluun rakentamalla muun muassa pandapopulaatioiden elinalueiden välille suojakäytäviä, perustamalla suojelualueita sekä ehkäisemällä salametsästystä ja laittomia hakkuita pandojen elinalueilla.

 

”Äiti, me pelastataan pandoja!” sanoi Micael ja leikki apinaa puussa.

 

Jos olet miettinyt helppoa tapaa auttaa vaikkapa ihan pienellä summalla, WWF on helppo valinta. Sen valitsemalla tiedät, että apusi menee käytännön kohteisiin. Kummius on helppoa, tuet valitsemallasi summalla kuukausittain luontoa ja eläimiä. On hienoa, että meillä on näin konkreettinen mahdollisuus auttaa. Yleiskummina tukesi menee kaikkialle, missä apua kiireellisimmin tarvitaan. Olipa sydäntäsi lähellä kaukana asuvat, eksoottiset villieläimet tai lähellä kotimaassa asuvat uhanalaiset lajit. Naali on Suomen uhanalaisin nisäkäs, jonka elintilaa pohjoisessa vie lämpenevän ilmaston mukana yhä ylemmäs levittäytyvä kettu. Ketut syövät naalin ravintoa, sopuleita ja myyriä. Huono myyrävuosi yleensä tarkoittaa, ettei naali pääse lisääntymään lainkaan. Naalikanta on ollut 1990-luvun jälkeen vaarassa kadota kokonaan. WWF on suojellut naalia Suomessa muun muassa rahoittamalla naalien ruokinta-automaatteja sekä riistakameroita. Ruotsissa ja Norjassa naalikanta on kasvanut, mikä antaa toivoa Suomessakin. Muutama vuosi sitten WWF:n rahoittamaan riistakameraan tallentui kuva kahdesta samalla pesällä viihtyvästä naalista. Viimeisin varma poikuehavainto on kuitenkin vuodesta 1996, joten tilanne on kovin vakava.

 

Aikaa ei ole enää hukattavaksi. Meidän on kaikkien tehtävä pieniä, mutta tärkeitä ilmastotekoja ja muuttaa maailmaa pysyvästi. On lohdullista ajatella, että maailmalla on kuitenkin avaimet ilmastonmuutoksen hillitsemiseen, enää puuttuu vain poliittinen tahto. Uskon ja toivon, että tietoisuuden lisääntyessä ja sukupolvien vaihtuessa tälläkin hetkellä, meillä on mahdollisuus tarjota lapsillemme tulevaisuus, josta he voivat olla kiitollisia ja ylpeitä. Yritykset käyttävät ja kehittävät jatkuvasti uutta teknologiaa ja ilmastopolitiikasta on onneksi tullut osa tätä päivää. On ollut hienoa lukea yritysten päästötavoitteista tuleville vuosille, kunnianhimoisimmat tavoittelevat jopa nollaa. Sillä välin, kun maailma muuttuu vähitellen, meidän kaikkien täytyy osallistua talkoisiin. Tietysti tekemällä myös tärkeitä ympäristötekoja arjessa, mutta auttamalla myös konkreettisesti. WWF on siihen hyvä ja turvallinen valinta. Kummina sinäkin tiedät ja voit osoittaa, että olet osallistunut.

 

 

Ilmasto ei muutu syyllistämällä eikä arvostelemalla. Se muuttuu kannustamalla, keskittymällä hyvään ja tekemällä yhdessä. Ehkä sinäkin haluat ryhtyä näiden suloisten eläinpolojen kummiksi?

 

Yhteistyössä: WWF &

 


 

Luottokortin mukana saa muutaman kerran vuodessa kotiin lehden, jossa esitellään muun muassa upeita matkakohteita ympäri maailman. Silmiini osui kuva, jossa yhdistyvät Kaakkois-Aasialle tyypilliset vuoret, ääretön palmujen reunustama uima-allas sekä turkoosinsinisestä merestä juuri ja juuri erottuva taivas. Tuonne mä joskus vielä menen, päätin, vaikken tiennyt edes mistä kohteesta oli kyse. Tästä on aikaa jo monta vuotta. Katsokaa missä olen nyt.

 

 

Onko sinulle koskaan käynyt niin, että olet saavuttanut unelmasi vähän kuin huomaamattasi? Olin unohtanut kokonaan tuon trooppisen paratiisiin kuvan, kunnes reilut pari vuotta sitten etsin hotelleja Thaimaasta kun mietimme talvilomakohdetta. Tuttu kuva tuli vastaan hotellivaraussivustolla ja kiljaisin, tämä oli se hotelli mihin halusin mennä. No, löytämäni hotelli oli täynnä. Joka ikinen ajankohta, joka olisi lomallemme sopinut – täynnä. Ja todella kallis. Päädyimme lopulta kyllä ihanaan hotelliin, mutta aivan toiselle puolelle Thaimaata. Unohdin koko jutun.

 

Kun varasimme hotelleja tälle reissulle, tuttu kuva tuli taas vastaan. Vapaata, ja vielä melkein puolet edullisempaan hintaan kuin edellisellä kerralla. Bookkasimme muutkin hotellit ja loman suunnittelu oli suunniteltu. Koko lomakin vähän unohtui, oli joulut ja muut kiireet. Kun eilen kävelin viidakon läpi tähän altaalle, muistin kuitenkin unelmani. Tänne mä joskus tulen. Ja niin mä tulin.

 

 

Alle parikymppisenä haaveilin, että vielä joskus pääsen omalla veneellä isän luo Ahvenanmaalle. Vajaat kymmenen vuotta myöhemmin kiinnitin ensimmäisen kerran oman veneen köydet Itäsataman laituriin. Isä oli ollut haudassa jo yli kahdeksan vuotta, mutta siellä me silti oltiin. Monen mutkan ja sattuman kautta, vähän vahingossa. Heitin joskus ystävälleni ääneen lenkillä, että olispa tuossa kiva joskus asua. Arvaatte varmaan nyt, missä. 10-vuotiaana koululaisena kirjoitin aineen unelmistani, siitä kuinka 25-vuotiaana asun Helsingin keskustassa chihuahuani kanssa. 25-vuotiaana niitä chihuahuoita oli kolme. Kaksi ensimmäistä juuri sen näköisiä, kuin mistä lapsena aina haaveilin. Toteutuneita unelmia.

 

Sanotaan, että kiitollisuus lisää todennäköisyyttä unelmien toteutumiseen. Uskon tähän täysin, sillä aina silloin unelmani ovatkin toteutuneet, kun olen aidosti tuntenut jostain välillä jopa ihan suunnatonta kiitollisuutta. Siis kerran oikeasti jopa itkin ratikassa onnenkyyneleitä, kun olin niin valtavan onnellinen ja kiitollinen. Olin juuri eronnut, myynyt asuntoni ja muuttanut vuokrayksiöön, en todellakaan tiennyt mitä tekisin tulevaisuudella ja opiskelinkin alaa, joka nyt vain sattui tuntumaan omalta jutulta sen hetken, kun kouluun hain. Niin päättämätön, niin hukassa ja niin suunnattoman kiitollinen, että olin juuri siinä tilanteessa. Sen jälkeen elämäni muuttuikin ja kaikki suurimmatkin unelmani toteutuivat ihan lyhyessä ajassa.

 

 

Kaikkien unelmien ei ole tarkoitus toteutua. Ja luojan kiitos ei ole, olisi oma elämäkin melko erilaista kuin nyt. Uskon näissäkin asioissa tarkoituksiin, jos unelma ei toteudu sen ei ollut tarkoitus toteutua, mutta opettaa meille elämästä jotain tärkeää.

 

Kiitollisuus on auttanut monen ikävän asian yli. Olen yrittänyt löytää sitä kaikkialta, niinäkin päivinä jolloin tekisi vain mieli itkeä ja mennä äkkiä nukkumaan odottaen seuraavaa, parempaa päivää. En aina onnistu, mutta yritän. Olen kirjoittanut monta postausta nyt viimeaikoina liittyen tähän kiitollisuuteen ja sen harjoittamiseen. Sitä kun täytyy todellakin harjoitella. Toivottavasti saat niistä vinkkejä itsellesi.

 

 

Joku voi nyt ajatella, että helppohan se on kiitollisuudesta kirjoittaa ja puhua, kun on saanut näin paljon. Olen saanutkin ja ajattelin ikävä kyllä vuosien ajan, että kun on saanut paljon, kohta varmaan tapahtuu jotain pahaa. Tästä yritän vieläkin opetella eroon, sillä tuo tunteen pirulainen välillä muistuttelee olemassaolostaan. Hyvä tulee hyvän luo ja vetää lisää hyvää puoleensa. Sama toimii myös toisinpäin negatiivisuuden kanssa.

 

Kiitollisuus on kuitenkin tunne, jota kokee usein eniten silloin, kun on tapahtunut jotain negatiivista. Ihmisten, jotka eivät ole kokeneet vastoinkäymisiä, on paljon vaikeampi tuntea kiitollisuutta. Tutkimuksetkin sen kertovat. Ehkä se on salaisuus myös omaan kiitollisuuteeni. En pidä hyvää elämää ja toteutuneita unelmiani millään tavalla itsestäänselvyytenä. Ne ovat vaatineet paljon uhrauksia, pettymyksiä ja isoja kasvukipuja. Toivon silti kaikille muille vähän helpompaa tietä kohti unelmia ja niiden toteuttamista.

 

Minkä unelmasi sinä haluaisit toteutuvan? Kun ne sanoo ääneen, ottaa ensimmäisen askeleen sen toteutumista kohti. Itse tänään tuossa uima-altaalla niin ikään sinetöin yhden unelmani toteutumisen ja toisen sanoin sitten ääneen näille rakkaimmilleni. Katsotaan, miten käy ♥

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

Lähtöportilla pieni lapsi hyppii malttamattomana ilmaan. Erään matkaseurueen printattuja e-lippuja etsitään kuumeisesti yhden repusta ja toisen käsilaukusta, vaikka jokaisella on kädessä printatut boarding passit. Keskusteluista on havaittavissa pientä paniikkia jatkolennosta, huolta siitä, puhutaanko lentokentällä varmasti englantia ja mitähän ruokaa koneessa mahtaa olla. Viereisessä ravintolassa kippistetään alkavalle lomalle, nuoret tytöt kuvaavat lentolippua ja passia Instagramiin.

 

 

Lähdöissä on aina oma tunnelmansa. Odottava, jännittynyt ja hyvällä tavalla stressaantunut. Muistettiinko me nyt varmasti kaikki? Vielä kymmenen vuotta sitten tuotiin töihin lomapullaa ja laskettiin päiviä aurinkolomaan malttamattomammin kuin vanki odottaa vapautumistaan. Lentokentillä oli aina ihana tunnelma ja parasta olivat lähdöt. Loma, vihdoin, loma, loma, loma! Facebook-hehkutusta unohtamatta tietenkin. Olen onnekas, että olen saanut matkustaa näin paljon. Nähdä itse ja näyttää maailmaa lapselleni. Matkustaminen on antanut meille paljon. Olen saanut nähdä niin erilaista elämää ja esimerkiksi sosiaaliluokkia laidasta laitaan. Suunnatonta köyhyyttä, mutta myös äärimmäistä rikkautta. Oppinut paljon enemmän kulttuureista, kielistä, maailmasta ja sen menosta yleensäkin, kuin mitä koskaan voisin Suomessa siitä opiskella.

 

Matkustamistani varjostaa kuitenkin oikeastaan aina vähän ikävä seikka. ”TAAS te lähdette lomalle, ootte kokoajan jossain reissussa!” kommentit ovat inhottavan tuttuja meille kaikille kolmelle. En tiedä kuvittelenko vain, vai onko tuo jotenkin inhottavasti sanottu viisivuotiaalle, joka innoissaan kertoo lähestyvästä reissusta? Jos se pilaa jo aikuisenkin reissufiiliksen, mitä se tekee pienen lapsen viattomalle innolle? Tiedän, matkustamme melko paljon. Itse olen viimeisen vuoden aikana tehnyt vähemmän reissuja kuin aiempina vuosina, mutta nyt talvella matkoja on vähän enemmän. Se tuntuu olevan ikävä kyllä yllättävän monille tuon syyllistämisen aihe. En usko, että läheskään kaikki tarkoittavat sitä edes pahalla, mutta itse olen vain kyllästynyt jatkuvasti puolustelemaan että kyllä me nyt taas lähdetään lomalle. Syyllistämisessä ei ole kyse matkustamisen ilmastovaikutuksista, vaan ihan vain siitä että lomailemme liian usein.

 

Nautin täysillä marraskuussa vietetystä viikosta Dubaissa, sillä emme olleet pitkään aikaan matkustaneet kolmistaan ulkomaille ihan vain lomalle. Micael ei ollut reissannut lähes puoleen vuoteen ja ihmiset jopa toivottelivat meille hyvää lomaa. Oli tosi kiva fiilis lähteä reissuun. Sen jälkeen olemme käyneet kahdesti Lapissa mökillä, jossa olimme ensin itsenäisyyspäiväviikonlopun ja sen jälkeen reilut kaksi viikkoa joulun ja uudenvuoden pyhien ajan. Aivan kuten kuka tahansa muukin matkusti Suomessa perheensä luo viettämään joulua, me lensimme omalle mökille ilman sen kummempaa lomailua. Meillä ei ole kesämökkiä, mutta meillä on Lapin mökki jossa käymme tämän kauden aikana itse enää yhden kerran. Emme käy viikonloppuristeilyillä, emmekä oikeastaan koskaan matkusta viikonlopuksi nopeille kaupunkilomille. Tänä talvena meillä on kolme matkaa ulkomaille, joista yksi on työmatka ja yksi lomailtiin jo silloin marraskuussa, Dubaissa. Lapissa vietettyä aikaa en edes laske lomaksi, olemme silloin mökillä ja itseasiassa aina tavoitettavissa myös työasioissa. Kuten lähes joka ikinen ilta ja viikonloppukin. Mietin vähän tämän julkaisemista, mutta halusin ainakin olla avoin – lähden lomalle aivan eri asenteella kuin silloin, kun suljin kotiin lähtiessä työpaikkani oven mukana työt kokonaan mielestäni.

 

Olen kirjoittanut usein siitä, kuinka esimerkiksi mieheni tekee töitä jatkuvasti eikä lomaile koskaan niin, että olisimme kotona. Se on iso syy siihen, että matkustamme silloin, kun siihen on mahdollisuus. Tämä reissutahti tosin loppuu pian, sillä Miksu aloittaa puolentoista vuoden päästä koulun. Vaikka koulu sallisi poissaolot, en halua itse, että lapsi joutuu opiskelemaan itsenäisesti lomallaan. Tiedän omasta kokemuksesta, kuinka paljon helpompaa koulussa on oppia ja sisäistää ne opitut asiat. Hyödynnetään nyt kuitenkin vielä tämä aika, kun on mahdollisuus lähteä vaikka kesken tammikuun Kaakkois-Aasian aurinkoon. Tämä vuoden ensimmäinen puolikas on kaiken lisäksi viimeinen mahdollisuus matkustaa paljon jo Miksun harrastustenkin takia. Syksyllä jääkiekkotreenejä on enemmän eikä niistä voi olla näin usein pois.

 

 

En koe millään lailla itse esimerkiksi tällä hetkellä tarvitsevani lomaa. Siksi odotan tätä tulevaa reissua niin ikään uusien seikkailujen kannalta, kerrankin on energiaa tehdä muutakin kuin ladata akkuja ja kerätä voimia tulevaan. Kaipaan valoa ja lämpöä kuitenkin ja voi sitä lapsen riemua kun kerrottiin, että lähdetään reissuun. Hän on ihanan sopeutuvainen ja vaikka lapset rutiineja rakastavatkin (kuten minäkin), uskon että kotiarkeen verrattuna 24/7 äidin ja isin kanssa oleminen tekee pikkuiselle paljon enemmän hyvää. Ja sen jälkeen päiväkotiinkin on kiva mennä. Minusta on ihanaa mennä töihin jo lyhyenkin loman jälkeen ja vaikka matkustamista rakastankin, viihdyn aina parhaiten kuitenkin kotona.

 

Kirjoitin tämän postauksen, sillä ystäväni kanssa puhuimme tästä aiheesta ja totesimme molemmat, että on todella inhottavaa joutua esimerkiksi salailemaan asioita elämästään sen takia, etteivät muut alkaisi syyllistää ja arvostella. Ystäväni oli jättänyt kertomatta omasta matkustamisestaan tunnettuun ökykohteeseen, sanoi vain töissä lähtevänsä reissuun. Asuntokaupat piti tehdä ikään kuin salassa, sillä eihän heillä nyt sopinut olla useampia asuntoja pääkaupunkiseudulla. Olen onneksi itse oppinut olemaan melko hyvin välittämättä, mutta en todellakaan kiellä, etteikö tuo jatkuva taas te lähdette lomalle -arvostelu latistaisi omaa reissufiilistäni. Sillä sitä se tekee. Ehkä tarkoitus ei tosiaan ole paha, mutta kuka haluaa toiselle pahan mielen syyllistämällä ”jatkuvasta” lomailusta?

 

Lapsen lomafiilistä yritän kuitenkin ylläpitää kaikin keinoin, sanottiin hänelle mitä tahansa. Onnea on päiväkoti, jossa lomailmoitukseemme vastattiin, ai ihanaa, tekin! Nyt on niin monet lapset reissussa. Muistan, miten ihanaa varsinkin lapsena oli matkustaa. Kaikki parhaimmat lapsuusmuistoni liittyvät aina reissuihin. Kiitos äiti ja isä, että veitte ja järjestitte meille ihania kokemuksia. Muistan joka ikisen risteilyn ja etelänloman. Toivottavasti myös Miksulle jää näistä matkoista kultaisia muistoja ja paljon elämänkokemusta. Siitä huolimatta, että olen kuullut viime päivien aikana monesta suunnasta, että taas me lähdetään lomalle.

 

Ollaan nyt siinä lähtöportilla. Ei nyt ihan hypitä ilmaan enkä ole ottanut lentolipustakaan kuvaa tai tehnyt Facebook-päivitystä (vähän suuremman yleisön tavoittavamman blogipostauksen sitten kuitenkin) enkä kyllä laskenut öitä tähän reissuunkaan. Siitä huolimatta, taidan skoolata kohta lentokoneessa ja toivottaa itselleni ja näille perheenjäsenilleni hyvää lomaa. En voi sanoa että ansaittua ja kauan kaivattua, mutta hyvää lomaa nyt kuitenkin.

 

Lapsi on innoissaan, kohta se varmaan hyppää ilmaan.

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian