09 maaliskuun 2018

Posted at 22:57h in Ajatuksia, Kauneus, Lifestyle, Matkailu, Oma elämä by
0 Likes

Mulla on taas huomenna edessä lento, joten inhokkihommani pakkaaminen on jälleen ajankohtaista. Koska kyseessä on kuitenkin vain muutaman päivän sporttireissu Lappiin, matkalaukkuun päätyy oikeastaan vain kerrastoja, verkkarit ja lasketteluasu, loput ovatkin mökillä jo valmiina. Koska lennän paljon, musta on tullut ihan mestaripakkaaja. Nykyään on niin helppoa heittää aina samat jutut mukaan, kun ennen kirjoittelin pitkiä listoja, mitä pakkaan lentolaukkuun, mitä ruumaan, millaisen laukun otan mukaan ja niin edelleen.. Mulla oli aiemmin aina LV:n Neverfull tai Keepall lentolaukkuna, mutta yksinkertaisesti kyllästyin kantamaan sitä valtavan painavaa kassia olalla, joten siirryin trolley-malliin. Pitkillä lennoilla mulla on sen lisänä vielä toinen käsimatkatavaralaukku, yleensä juuri tuollainen iso, kevyt ja avoin. Trolleyn huono puoli on tosiaan se, ettei sitä voi oikein availla lyhyillä lennoilla koneessa, joten pakkaan aina ne akuutit jutut omaan pieneen käsilaukkuuni, joka on yleensä joku crossbody-malli. Mutta siitä nyt varsinaiseen postausaiheeseen, eli mitä mukaan käsimatkatavaroihin?

Pienestä laukustani löytyy aina läpinäkyvä pussi nesteille. Paljon matkustavana en käytä minigrip-pusseja, vaan minulla on läpinäkyvä ”meikkipussi”, johon mahtuu aina samat jutut. Se on kylpyhuoneessani valmiiksi pakattuna, joten ei tarvitse oikeastaan tsekata kuin että lääkkeiden ja kosmetiikan päiväykset ovat kunnossa. Pussukasta löytyvät siis aina käsidesi, silmätipat, huulirasva, kosteusvoide kasvoille ja kosteusvoide vartalolle, lapsen särkylääke ja korvatipat, huulikiilto sekä peiteväri. Ilman wipeseja en lähde mihinkään, yleensä kannan isoja babywipeseja mukana, mutta viime reissulta laukkuun jäi L’Occitanen raikkaat sitrustuoksuiset puhdistusliinat. Pitkillä lennoilla on mukanani myös putsari ja kasvovesi, sillä inhoan sitä oloa kun tekee mieli pestä naama, mutta siihen ei ole mahdollisuutta kuin pelkällä vedellä. Kosmetiikan lisäksi pakkaan mukaan aina aurinkolasit (näitä tarvitsee myös Lapissa), kirjan ja lehden, unimaskin sekä oikeastaan kaiken elektroniikan, jota käytän matkan aikana. Eli läppäri, puhelin, kamera ja objektiivit sekä näiden kaikkien laturit.

Eli aika perusjuttuja kulkee mukana, pakkaaminen on onneksi supernopeaa kun nämä ovat aina valmiina. Vaikka olemmekin Lapissa vain neljä päivää, fiilistelen silti ihan hulluna keväisiä hiihtokelejä. Ig storyn puolella tulee taas kuvailtua paljon meidän reissuarkea, joten ota seurantaan @mirvannamaria – mä pakkaan nyt loput kamat, sillä aamulla täytyy olla jo kuudelta kentällä, yök mikä aika, mutta onpahan koko päivä aikaa olla perillä ja nauttia Lapista. Säntään kyllä suoraan ladulle! Ei olisi Mirva pari-kolme vuotta sitten uskonut, että hiihto voisi viedä näin mennessään..

*Whamisan kosmetiikat saatu testiin, löydät ne osoitteesta biodelly.fi

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


24 helmikuun 2018

Posted at 11:49h in Ajatuksia, Matkailu, Oma elämä by
0 Likes

Vähän liiankin pitkän kotimatkan jälkeen on vieläkin ihanampaa olla täällä. Koska kotihommia on järjettömän paljon ja pakkaspäivän aurinko suorastaan kutsuu ulkoilemaan, ei yksinkertaisesti kiinnosta kirjoitella mitään sen kummemmin. Koska kirjoittelen harvemmin mitään kuulumisia, pidetään tämän päivän sisältö vaikka sitten tällaisena kevyenä kuulumispostauksena. Olen ehkä joskus kertonutkin, kuinka paljon pidän kotimatkoista? Paluu on oikeastaan aina menomatkaa kivempi ja joka kerta on ihanaa tulla kotiin. Matkustaminen tuo elämään todella paljon, auringosta ja levosta nyt puhumattakaan. Mutta kotihiiri, mikä kotihiiri, pari viikkoa on aivan tarpeeksi pitkä aika olla pois, ehkä vähän liiankin? Kroppa ja mieli kaipaavat kunnon treeniä, puhdasta ja terveellistä ruokaa (jota ei Dominikaanisessa todellakaan ollut), ulkoilua pakkasilmassa ja kunnon viikonloppusiivousta. Oikein odotan töihin pääsyä, kaipaan älyllisiä haasteita ja tekemistä kaiken lepäämisen ja auringossa makaamisen jälkeen.

Voisin kirjoittaa kuinka ihanaa oli lentää levänneenä kotiin, mainita kesken lennon herättäneestä lapsesta (joka halusi vain sanoa, että ”äiti mä rakastan sua”, ja jatkoi elokuvansa katsomista kiltisti omalla paikalla), kotona odottavasta äidin tekemästä ruoasta ja taivaalliselta tuntuvasta omasta sängystä ja makoisista yöunista. Aamuisista mitalikahveista Iivo Niskasen kultahiihdon jälkeen ja puretuista matkalaukuista.

Voisin myös kirjoittaa ärsyttävästä kuivan pakkasilman aiheuttamasta flunssaisesta olosta (aivastan varmaan 10 kertaa tunnissa), jetlagista joka piti hereillä keskellä yötä yli kaksi tuntia, valtavasta kotityövuoresta, loputtomalta tuntuvista blogihommista ja kuvien käsittelystä, ympärivuorokautisesta pyykinpesusta ja kesävaatteiden piinaavasta viikkaamisesta kaappiin. Kahden viikon rantaloman jälkeen ei tekisi mieli vilkaistakaan yhtään viskoosimekkoa tai sandaaleja. Ainiin, ennen sitä hyvin sujunutta lentoa se lapsi huuteli täynnä suomalaisia olevan loungen aulassa naistenvessan oven takana ”mammaaa, jäitkö sä sinne paskalle?”

On aivan hurjan siistiä olla kotona. Mulla on villakerrasto päällä, kahvi oli loppu, Suomi sai ekaa kertaa 20 vuoteen olympiakultaa miesten hiihdosta ja arki saa vihdoin alkaa. Jos on vain mahis, lähtekää reissuun. Kotiin on sen jälkeen niin mahtavaa palata!

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


22 helmikuun 2018

Posted at 17:57h in Ajatuksia, Lifestyle, Matkailu, Oma elämä by
0 Likes

Siellä, missä on valkoista hiekkaa ja turkoosia vettä, on yleensä myös turisteja. On upeita resortteja, jotka tarjoavat mahdollisuuden all inclusiveen – on aktiviteetteja, aina golfista eläintarhoihin, upeisiin veneretkiin paratiisisaarille ja sademetsän sydämeen. Mutta paratiiseilla on hyvin usein myös se kääntöpuoli. Aidatun hotellialueen ulkopuolella on se sydäntä raastava köyhyys. Siellä tapahtuu asioita, joita me länsimaalaiset kermaperseet emme osaa edes kuvitella. Siitä köyhyydestä puhumattakaan, mitä on alueilla, joissa ei ole lainkaan turisteja. Dominkaaninen tasavalta elää kuitenkin turismilla, mutta samalla saarella sijaitsee Haiti, läntisen pallonpuoliskon köyhin valtio. Myönnän olevani niin hienostunut, ettei tulisi edes mieleenkään vierailla siellä. Minulle jo tämä maa, sen kurjuus ja köyhyys ovat tarpeeksi. Ihmiset mieltävät saaren paratiisiksi ja osittain se sitä onkin. Köyhyydeltä on helppo sulkea silmät, itse en siihen pystynyt.

Autolla ajellessa näki paljon. Aivan kuten muissakin suosituissa lomaparatiiseissa, vaikka Thaimaassa tai Indonesiassa, kontrasti on todella järkyttävä. Samaan aikaan kun makaan hieronnassa luksusta huokuvassa spa’ssa, seinän toisella puolella joku varastaa elääkseen, hampaattomat papat pelaavat sateessa korttia ja lapset suojautuvat autiotaloon sadekuurolta. Täällä sentään suurimmalla osalla on katto pään päällä, sekin tosin melko vaatimaton. Thaimaan turistikohteisiin ja Baliin verrattuna kaupungit ja kylät täällä ovat jälkeenjääneitä. Olo on paljon turvattomampi kuin näissä Aasian suosituimmissa turistimaissa. Mitään ostettavaa ei ole, eikä paikalliseen kauneussalonkiin uskalla todellakaan mennä.  Ja nyt ei edes puhuta mistään todellisesta köyhyydestä, näillä ihmisillä on sentään ruokaa ja sähköt.

On vähän ristiriitainen olo. Toisaalta on tietysti hyvä nähdä tällaista elämää, toisaalta tuntuu, että köyhien maiden lomailuni on lomailtu. Oikeasti tuntuu vähän hirveältä tulla tänne makaamaan resorttiin, kun samaan aikaan säälii jokaikistä kadulla vastaantulevaa lasta – miksi tuon on pitänyt syntyä juuri tänne? On myös vähän typerä olo, kun tietää itse miten esimerkiksi ravintolasta saisi houkuttelevan ja massasta erottuvan, mutta nämä eivät vain tajua sitä. Vaikka kuinka jakaisimme neuvojamme, eivät ne muuttaisi tätä maata. Kehitysmaita on ja tulee aina olemaan, ikävä kyllä. Jos pystyisin, auttaisin. En voi tehdä muuta, kuin tuoda matkustamalla varoja köyhiin maihin sekä lahjoittaa rahallista apuani toisinaan hyväntekeväisyysjärjestöille. Minun mieleni ja psyykkeeni ei kestä tulla tänne ja ihan konkreettisesti auttaa. Olen niin herkkä ja empaattinen, että se toisi vain loputonta surua ja riittämättömyyden tunnetta. Kaikille avustustyöntekijöille suuri hatunnosto ja syvä kumarrus hienosta työstä.

Maailma on julma paikka. Olen onnellinen siitä, että minulla on mahdollisuus matkustaa ja nähdä sitä. Se tuo elämään niin paljon uutta perspektiiviä ja kiitollisuutta siitä, mitä meillä on. Ja siihen riittää ihan jo vierailu Karibialla luksusresorteissa. Silti samalla joutuu olemaan varuillaan ja toisinaan jopa ihan oikeasti pelottaa.  Meillä on tänään edessä vielä noin kolmen tunnin ajomatka pilkkopimeässä yössä lentokentälle, hirvittää jo valmiiksi. Tämä on muuten ensimmäinen paikka, jossa olen ihan oikeasti jopa vähän pelännyt liikkua. Etenkin pimeällä. Ihmiset pukeutuvat jopa poliiseiksi, pysäyttävät auton ja yrittävät kerjätä rahaa. Samaan aikaan Dominikaaninen Tasavalta on ollut yksi kauneimmista paikoista, joissa olen käynyt. Luonto ja rannat ovat häikäiseviä, kylät ja kaupungit taas ränsistyneitä. Kuitenkin tiet ja jalkakäytävät ovat monin paikoin siistimpiä kuin Aasiassa. Viemäriverkostot ovat yllättävän toimivia ja tiet paikoitellen jopa hyvässä kunnossa – siellä missä tietullit maksavat puolet enemmän kuin Espanjassa.

Karibialainen elämänmeno näkyy täällä hyvin. Mihinkään ei ole kiire ja kaikki on vähän hidasta. Palvelu, liikenne ja reagointi. Ihmiset istuvat muovituoleissaan niin auton lavalla kuin tien vieressä. Joku työntää ravintoloiden edessä keskellä katua omaa grilliä, toinen kuivaa pyykkejä kuumalla asfaltilla. Samaan aikaan resortissa häämatkalaiset lipittävät toistensa lisäksi kallista eurooppalaista samppanjaa, eivätkä tiedä aidatun alueen ulkopuolisesta meiningistä yhtään mitään. Rannalla saattaa nähdä yhtäkkiä miehen kävelevän valtavan kokoinen kivääri kainalossa, poliisilla on metrin mittainen veitsi, ase ja valtava kultakello. Korruptio kukoistaa ja maan tilanne on menossa vain alaspäin. Vuodesta toiseen YK:n vuositavoitteet jäävät saavuttamatta, nuoret tytöt ovat raskaana jo 15-vuotiaana ja huumeiden salakuljetus sekä kokapensaiden kasvatus ovat täällä työtä siinä missä muutkin duunit. Keskellä kirkasta päivää niin miehet kuin naiset kauppaavat kadulla hyvin avoimesti kokaiinia vaikka liikumme lapsen kanssa. Rannat ovat kuin postikortista, eikä kuvista tarvitse photoshopata ketään pois, sillä täällä saa olla todellakin omassa rauhassa. Turkoosia vettä, valkoista hiekkaa ja auringon paahtama täydellinen rusketus. Dominikaaninen Tasavalta on kaikkea tätä.

Ja se Karibian värikäs arkkitehtuuri. Suurin osa rakennuksista on maalattu pastelliväreillä. Sinne asti, mihin käsi ja pensseli ylettyvät.

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


13 helmikuun 2018

Posted at 19:57h in Ajatuksia, Elämäntavat, Hyvinvointi, Lifestyle, Matkailu, Oma elämä by
0 Likes

Reissussa tulee harvoin oltua ihan yksin. Vaikka olenkin kovin sosiaalinen voin sanoa myös olevani hyvä sosiaalisissa tilanteissa ja kohtaamisissa, olen kuitenkin introvertti ja rakastan yksinoloa, omaa rauhaa ja hiljaisuutta. Minullakin on ollut vaiheita, jolloin en ole ollut tarpeeksi yksin enkä viettänyt tarpeeksi aikaa hiljaisuudessa. Pienen lapsen kanssa hiljaisuutta osaa arvostaa myös aivan eri tavalla, kun sitä ei ole aina halutessaan saatavilla. Mieti hetki, milloin sinä nautit viimeksi hiljaisuudesta?

Muistan jo yläasteikäisenä, kuinka kuuntelin musiikkia heti heräämisestä lähtien. Aamusta iltaan jonkinlainen musiikki soi huoneessani – aina. Vasta aikuisena aloin käyttää kuulokkeita ja ne päässä olen jopa imuroinut työpaikallani kuunnellen musiikkia, joka veisi harhailevat ajatukseni muualle. En tykkää juosta, treenata enkä ajaa autoa ilman musiikkia. Pystyin aiemmin keskittymään ihmeen hyvin vaikka minkälaisessa ympäristössä mölyn ja hälinän keskellä. Jossain vaiheessa minusta tuli kuitenkin hyvin herkkä kaikille ärsykkeille, etenkin äänille. En siedä kotona päällekkäin tietokoneen, television ja lelujen ääniä. Päivän paras hetki on aamu, jolloin muut vielä nukkuvat ja saan olla aivan hiirenhiljaisessa asunnossa yksin aamukahvini kanssa.

Opin nauttimaan hiljaisuudesta vasta, kun stressi ja ahdistus alkoivat olla osa jokaista päivääni. Samalla kun olen tutustunut paremmin itseeni ja omaan mieleeni, olen ymmärtänyt miksen aiemmin osannut olla hiljaisuudessa. Olin niin keskeneräinen, enkä oikein edes tuntenut itseäni, joten varmasti lopulta omien ajatusten kuunteleminen ja niiden kohtaaminen ahdisti minua ja pakenin sitä ärsykkeiden maailmaan.

Lapissa koin varsinaisia ahaa-elämyksiä hiihtolenkillä. Olin ottanut superkätevät Plantronicsin treenikuulokkeet mukaan, mutta en laittanut niitä päälle kertaakaan ladulla. Metsässä ja jängällä ainoat äänet olivat suksien alla nariseva pakkaslumi ja oma hengitykseni. Vastaantulijan musiikki kuului omiinkin korviini ja ihmettelin, miten joku voi kuvitellakaan kuuntelevansa musaa hiihtoladulla. En edelleenkään lähde juoksemaan tai salille ilman musiikkia, mutta ulkona en halua sitä kuunnella. Luonto ja hiljaisuus ovat nykyään ihan henkireikä itselleni. Joskus lenkillä saatan pysähtyä hetkeksi merenrantaan ja ottaa kuulokkeet korvilta. Tuuli, meri ja rantaan lyövät aallot ovat todella meditatiivisia ääniä. Metsässä pitäisi liikkua enemmän, sekin on täynnä rauhaa ja sopivaa hiljaisuutta. Vaikka olisi kuinka kaupunkilainen, uskon että ihminen kaipaa aina tietyiltä osin luontoon. Täällä Karibialla olen nauttinut luonnosta ja sen rauhasta merenrannalla. Hotellihuoneeseen kuuluvat yölläkin rantaan osuvat aallot ja toissapäivänä seikkailimme pari tuntia sademetsän äänten keskellä, kun patikoimme jokia pitkin tälle kuvien vesiputoukselle. Meditaatiota ja itseensä keskittymistä parhaimmillaan.

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian

 


11 helmikuun 2018

Posted at 13:53h in Ajatuksia, Lifestyle, Matkailu, Muoti, Oma elämä, Oma tyyli by
0 Likes

Plääh, ärsyttää edes kirjoittaa tällaista negatiivissävytteistä aloitusta postaukselle, mutta toivottavasti tämä toimii edes varoittavana esimerkkinä jollekin, ettei teidän talvilomanne ala ihan samalla tavalla kuin mulla. Ensin tuskailin huonon wifin kanssa, joka ei meinannut toimia macbookissani ollenkaan. Olin kuitenkin iloinen siitä, että puhelin toimi. No, ei toimi enää. Tai siis koko puhelinta ei ole enää missään, sillä se varastettiin hotelliltamme.

Olen aina aivan supertarkka tavaroistani ja pelkään varkaita Suomessakin. Lomaillessa olen kuitenkin tottunut ilmeisesti liian hyvään ja musta on tullut aivan liian sinisilmäinen. En ole koskaan käyttänyt esimerkiksi tallelokeroa, sillä olen luottanut viiden tähden hotelleihin ihan sokeasti. Oikeasti rakastan sitä, että suihkusta tulee kuumaa vettä samantien, aurinkolasit pyyhitään altaalla, kaikkialla tervehditään nimeltä ja siivoojat käyvät kaksi kertaa päivässä. Olen huoletta jättänyt niin passini kuin merkkivaatteeni ja -asusteeni minne sattuu, vailla minkäänlaista huolta. Siksi onkin aivan todella inhottava ajatus, että viiden tähden resortista varastetaan puhelin ja varas on joku hotellin henkilökunnasta. Oli muuten safety box käytössä sen jälkeen..

Onneksi nykyään puhelinvarkaudet eivät ole samanlainen katastrofi kuin aiemmin. iCloud -varmuuskopiointi on ajan tasalla ja yhteyttä voi pitää onneksi niin läppärin kuin iPadin kautta tärkeimpiin ihmisiin. Kaiken lisäksi, onni onnettomuudessa, ystävämme ovat tulossa tänne Suomesta torstain ja perjantain välisenä yönä, joten saan uuden puhelimen ja sim-kortin heidän mukanaan. Silti, VI-TUT-TAA. Oikeasti kirosin koko köyhän maan sinne alimpaan helvettiin ja mökötin monta tuntia. Suurin ärsytys onneksi on nyt laantunut, mutta odotan kuin kuuta nousevaa sitä uutta puhelinta saapuvaksi. Okei, on ne kaveritkin ihan kivat. Siihen asti ihmetellään Dominikaanista ja tätä Karibian letkeää menoa.. Vuokrattiin auto – ensin kauhistutti, mutta onpahan hauskaa nähdä aivan eri tavalla näitä seutuja. Nämä kuvat ovat Cabareten Kite Beachilta, jossa auringonlaskun aikaan oli upeat aallot ja valtavasti leijoja. Kädet ristiin, että loput tästä lomasta menisi kuitenkin paremmin kuin hyvin. Antakaa vertaistukea, onko teiltä varastettu joskus jotain?

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian