Marraskuulla on maine vuoden ankeimpana kuukautena, ihan syystäkin. Luulin jo välttäneeni tänä vuonna pimeysmasennuksen, mutta kuten joka ikinen marraskuu, se iski taas ihan varoittamatta. Kuluneen parin viikon aikana negatiivisia tunteita on ollut oikeastaan enemmän kuin niitä positiivisia. Pienetkin vastoinkäymiset tuntuvat tavanomaista suuremmilta ja kun tähän lisätään vielä viimeaikojen huonot uutiset, mieli on ollut aika lailla allapäin. Viime vuonna jaksoin sentään innostua lukemattomista pikkujouluista, tänä vuonna niitäkin taitaa olla vain yhdet. Sitä seuraa sivusta kun toiset pukeutuvat paljetteihin, keittelevät glögiä ja nauttivat juhlakaudesta. Oma elämä on lähinnä edestakaisin juoksemista kodin, toimiston, päiväkodin, salin ja ruokakaupan välillä. Glittereistä ei tietoakaan.
Kun vihdoin sanoin ääneen tästä väsymyksestäni, sain vastaukseksi lähinnä voivottelua. Vaikka on reissattu sinne ja tänne viime kuukausina, niin silti muka väsyttää ja stressaa. Voi kyllä. Viimeiset reissut ovat olleet lähinnä väsyttäviä ja silloin, kun Micael ei ole ollut mukana, olen ikävöinyt häntä jatkuvasti ja odottanut vain kotiinpaluuta. Kotona taas en ole liiemmin viettänyt hetkeäkään ilman supervilkasta lasta. Koska en vaan yksinkertaisesti voi jäädä sohvalle makaamaan ja fiilistelemään kynttilänvaloa ja jotain suosikkisarjaa (oikeasti en edes muista milloin olen katsonut viimeksi jotain muuta kun piirrettyjä samaan aikaan siivoten), päivät ovat aamusta iltaan hyvin hektisiä. Mihinkään väliin ei vain mahdu sellaista kunnon nollausta ja kun lapsi ei nuku enää edes päiväunia ja itse käyn nukkumaan oikeastaan heti lapseni nukahdettua, päivistä puuttuu se tarvitsemani hiljaisuus. Kävelylenkit koirien kanssa ovat tällä hetkellä ehkä parasta, mitä tiedän. Rakastan juoksemista ja ajatusten nollausta lenkin aikana, mutta koska marraskuu, sää on niin surkea ettei lenkille todellakaan tee mieli lähteä. Sateella voi kyllä juosta, mutta koska asun aivan merenrannalla eikä keskustan kapeilla kaduilla liikennevaloissa juokseminen todellakaan kiinnosta, sää rajoittaa paljon rakasta harrastusta. Mun mieli todella tarvitsee hiljaisuutta. Kun sitä oli Lapissa muutaman päivän ajan saatavilla, oli niin paljon tekemistä ja sinkoilemista joka suuntaan mökkiä laittaessa, että reissu tuntui stressaavan entisestään. Stressinsietokyky alkaa olla tosiaan minimissä. Lisäksi unohtelen asioita jatkuvasti, päivät menevät ihan sumussa jatkuvasti suorittaen ja oireilen stressistä ja väsymyksestä jo fyysisestikin. Atooppinen ihottuma on ärtynyt huomattavasti sekä vatsa on taas pitkän hyvän vaiheen jälkeen superherkkä.
Mutta tiedättekö mitä? Juuri lukemasi valitusvirsi saattaa kuulostaa todella negatiiviselta, mutta sen kirjoittaminen kevensi mieltäni huomattavasti. Kirjoittaminen ja asioista puhuminen on aina itselleni parasta mahdollista terapiaa. Onneksi vuosien kokemuksella tiedän, että joka vuosi tämä sama ilmiö toistuu tähän pimeimpään aikaan, mutta joka vuosi se myös pikkuhiljaa siitä helpottaa. Nyt kun pimeysmasennukseni yllätti minut vain niin äkillisesti kaiken kiireen keskellä, se tuntui jotenkin poikkeukselliselta. Aiheuttaako marraskuu teille samoja fiiliksiä? Koska asenne vaikuttaa aivan valtavasti, päätin että tästä lähtien teen kaikkeni että tämäkin marraskuu olisi lopulta ihana kuukausi. Alan fiilistellä joulua, ostan vihdoin sitä glögiä ja jätän joskus vaikka treenitkin väliin jos ei oikein huvita. Tapaan enemmän ihmisiä, joiden kanssa saan nauraa sydämeni kyllyydestä ja jotka saavat minut tuntemaan itseni tärkeäksi, vaikka en sillä hetkellä suorittaisikaan elämääni ihan niillä kympin arvosanoilla. Täytyy myös muistaa keskittyä niihin oikeisiin asioihin ja jättää turhat hommat taka-alalle. Ennen mulla oli aina pyykkikasoja ympäriinsä, nykyään ei ikinä, mutta olin ehkä tyytyväisempi siinä pienessä kaaoksessani. Mun selviytymisopas marraskuulle onkin, keskity vain tärkeimpiin, vietä aikaa ihmisten kanssa jotka saavat sinut nauramaan ja jos mahdollista, osta lentolippu aurinkoon. Juuri tähän aikaan sitä kaipaa enemmän kuin koskaan.
Jos joku vielä oikeasti kyseenalaistaa mun stressitason, on hyvin tervetullut edes viideksi minuutiksi saappaisiini. Muista, ettet voi koskaan tietää mitä kaiken pinnan alla on.
Istun tällä hetkellä lentokentän loungessa glögimuki toisessa kädessä. Hyppään kohta koneeseen ilman sen suurempia matkasuunnitelmia tai lomastressiä. Lasi viiniä, peitto korviin ja herätys Miamin lämmöstä ei kuulosta nyt yhtään hassummalta. Aurinko ja hetken aikatauluttomuus ovat nyt ihan yhtä tervetulleita kuin ne olivat myös silloin, kun tein vuoden ympäri 6-päiväistä työviikkoa. Miami on myös siitä kiva kohde, ettei tarvitse stressata edes säätä samalla tavalla kuin varsinaiselle rantalomalle lähtiessä. Paistaa jos paistaa, siellä on tekemistä sateellakin. En oikeasti edes muista, milloin olisi ollut näin ihanaa siirtyä lentokoneeseen.. Valoa ja energiaa teidän kaikkien marraskuuhun ♥
PS. Seuraa mun IG Storyn puolella reissukuulumisia! @mirvannamaria
Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian
