It’s L.A. babe! Hei ihanaa viikonloppua ja terveisiä Kaliforniasta! Lähes 12 tunnin lennon ja 10 tunnin aikaeron jälkeen pää on vaihteeksi aivan sekaisin, mutta vitsit kun on kivaa olla taas Jenkeissä. En ole koskaan halunnut asua ulkomailla, mutta Jenkeissä mulla on aina olo, että tänne vielä joskus haluaisin muuttaa. Osa-aikaisesti tietysti  ja itärannikolle ehkä käytännön syistä mutta ai että – Kalifornian aurinko, valo, kaikkialta huokuva terveellinen elämäntapa ja kaikki nämä lukemattomat mahdollisuudet.. Rakastan Yhdysvalloissa sitä yhteisöllisyyttä, ylpeyttä, sitä amerikkalaista unelmaa. Ajatukseen, että ahkeruudella ja päättäväisyydellä voi nousta kuka tahansa vaikeistakin oloista ja köyhyydestä varsin menestyneeksi kansalaiseksi.

 

 

Meillähän on Suomessa kaikki mahdollisuudet samaan. Teoriassa vielä paremmat, sillä meillä on ilmainen koulutus ja esimerkiksi harrastaminen täällä on paljon helpompaa ja halvempaa kuin Yhdysvalloissa. Mistähän me suomalaiset saisimme sitä samaa ylpeyttä? Että hei, me asutaan maailman onnellisimmassa valtiossa ja ollaan ylpeitä siitä – meillä on vapaus ja mahdollisuus tehdä ihan mitä tahansa. On tottakai fakta, että kaukana maalla asuvan nuoren on paljon vaikeampi päästä esimerkiksi yliopistoon opiskelemaan alaa, josta valmistuu ehkä korkeapalkkaiseen ammattiin. Sosiaaliluokat ovat helposti periytyviä, mutta ainakin meillä on mahdollisuus pärjätä ja nousta. Se ei ole mahdotonta, mutta toisin kuin amerikkalaiset, me emme tunnu uskovan siihen. Miksi suomalainen on niin helposti muka tyytyvä, mutta kuitenkin valittaa ja on valmis maksamaan sen viisikymppiä, ettei naapuri saa sitä satasta?

 

Amerikkalaiset tuntuvat olevan muuten paljon yrittäjähenkisempiä kuin suomalaiset. Itse arvostan yrittämistä, siis yrittäjiä nyt yleensäkin hyvin korkealle, mutta kaikenlaista yrittämistä muutenkin. Ylös pääsee kyllä, yleensä vaikka minkälaisesta suosta. Jos oma elämäntilanne ei miellytä, ei auta kuin yrittää pyrkiä kohti parempaa. Se vaatii kuitenkin sitä kuuluisaa rohkeutta, mutta myös niitä suuria unelmia.

 

 

Olen muuten small talkin mekassa ja silti ylpeä introvertistä luonteestani. Yllätän itseni hississä kertomassa ventovieraalle, kuinka olen luonteeltani tässä mielessä hyvinkin suomalainen. En mielelläni puhu kenellekään, mutta täällä sekin muuttuu. Aina Jenkeissä käydessäni haluan viedä Suomeen kuitenkin ripauksen sitä rohkeutta ja avoimuutta, kehuja ja mielistelyä. Kuinka ihana olo tuleekaan naapurille, kun kehuu hänen asuaan heti aamusta tai vähintään hymyilee ja toivottaa mukavaa työpäivää muillekin, kuin niille saman katon alla asuville läheisille.

 

 

Amerikkalainen unelma on jokaiselle tietysti erilainen, mutta se on unelma. Ja hyvä muistutus meille kaikille siitä, kuinka tärkeää on olla niitä unelmia. Ja jotta unelmat eivät jäisi vain unelmiksi, on niiden eteen tehtävä töitä. Kiitollisuudella on iso vaikutus unelmien toteutumisen kanssa. Muistatko, kun kirjoitin siitä, kuinka onnellisuus tuo menestystä, ei toisinpäin? Ja kiitollisuus lisää onnellisuutta. Tähän positiiviseen noidankehään kannattaakin pyrkiä pääsemään. Kun aloin aktiivisesti itse ensin opetella kiitollisuutta, lisääntyi onnellisuuteni siinä sivussa. Yhtäkkiä olinkin jo alkanut toteuttaa unelmiani, ihan siinä huomaamattani menin vain oikeaan suuntaan.

 

 

Aina ei onnistu ja on sitä kiukuteltu ja kiristelty hampaitakin. Nekin kuuluvat elämään. Mutta en olisi joskus ajatellut, että niin minäkin vain vielä perustan oman osakeyhtiön ja etsin itselleni sijoitusasuntoa. Moni asia on ollut sellainen, että vaikka olen periaatteessa tiennyt pystyväni, en ole uskonut itseeni. Se on estänyt unelmien toteutumisen. Uskoani ovat horjuttaneet ikävät kokemukset ja negatiiviset ihmiset. Kaiken sen yli voi kuitenkin päästä. Älä koskaan unohda olla kiitollinen ja usko aina sinun unelmiisi. Itseesi ja vähän niihin ihmeisiinkin. Etsi ympärillesi aidosti hyviä ihmisiä, jotka auttavat unelmiasi toteutumaan.  Hyvää energiaa juuri sinun viikonloppuusi!

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

 

”If you have a dream so big it doesn’t fit into your small town, get out of there. Follow it. Chase your dreams if that is going to make you happy. Don’t be held back by the negative comments. Believe in yourself and you can do it, no matter what the dream is. Whether you want to be an Artist, Musician, Author, Surgeon, Actress, Photographer, Model or even President of United States, just go for it. Follow your dream out of the small town and see where it takes you.”

 

 

 

 

 

The Universe sends us exactly what we are ready for at the exact time we need it in our lives.

 

 

 

 

”You deserve someone who’ll take you on cute breakfast dates and get you iced coffee. Someone who’ll give you neck kisses, head massages and play with your hair. Someone to sit with and talk about big ideas and life. Someone to remind how dope you are when you aren’t feeling so cool. Someone should do that for you. Because you shouldn’t have to settle for anything less.”

 

 

 

There are people in the world who love you. There are even people in the world you haven’t met yet who will love you someday. Oh, world.

 

 

 

Life is too short for shitty sex and bad relationships. So go find someone who fucks you right and treats you how you deserve to be treated.

 

 

 

Do more things that make you forget to check your phone.

 

 

 

 

 

I hope you know that you deserve it all. The best, the most honest, the most beautiful and purest love in the world. Not only to be loved by others, but to be loved by yourself. To look in the mirror and think ”yes, I’m exactly who I want to be.” To speak up and be proud of yourself. To be brave and open. You deserve the nicest and most caring people to walk in your life. You deserve it all, you know. The whole world. And you should never forget.

 

 

 

 

Ten years from now, make sure you can say you chose your life, you didn’t settle for it.

 

 

 

 

You might think you don’t matter in this world, but because of you someone has a favorite mug to drink their tea out of each morning that you bought them. Someone hears a song on the radio and it reminds them of you. Someone has read a book you recommended to them and gotten lost in it’s pages. Someone’s remembered a joke you told them and smiled to themselves on a bus. Someone’s tried on a top and felt beautiful because you complimented them on it. Someone has a memory that makes them grin that involves you. Someone now likes themselves a little bit more because you made a passing comment that made them feel good. Never think you don’t have an impact, your fingerprints can’t be wiped away from the little marks of kindness that you’ve left behind.

 

 

 

And take me to Paris, every spring year after year.

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

En oikeastaan koskaan kirjoita mitään matkavinkkejä, vaikka matkustammekin melko paljon. Ihmiset pitävät kaikki niin eri asioista, joten on kurjaa jos joku juuri minun suositukseni perusteella lähtee paikkaan X, eikä pidäkään siitä. Makuja kun on niin monia. Sain kuitenkin niin paljon viestejä Instagramiin meidän majoituksesta nimenomaan Yao Yailla, että halusin kirjoittaa siitä oman pienen postauksen. Päiväni matkabloggaajana vaikka nyt sitten. Kohteena Santhiya Koh Yao Yai -hotelli Andamaanienmerellä, Phuketin ja Krabin välissä sijaitsevalla saarella.

 

 

Matkallamme Krabilta Phuketiin päädyimme tosiaan varaamaan kolmeksi yöksi Santhiyan, sillä googlailujen mukaan se oli paras, mikä Yao Yai -saarelta löytyi. Pienemmällä Yao-saarella, Yao Noilla, olisi ollut takuulla hulppea Six Senses, mutta vain 3 makuuhuoneen villa oli ainoa mikä oli vapaana ja se oli todella suolaisen hintainen lyhyestäkin majoituksesta. Santhiyaa mainostetaan viiden tähden luksushotellina, joka henkii perinteistä thaimaalaista tunnelmaa. Upeat näköalat lahdelle aina Phuketiin asti, autenttinen miljöö, oma rauha ja henkeäsalpaavat maisemat niin aamiaishuoneessa kuin rannallakin. Hinta oli viiden tähden hotelliksi Thaimaassa edullinen. Olisimme halunneet villan omalla uima-altaalla, mutta kaikki oli myyty loppuun. Tavallisia hotellihuoneita sen sijaan löytyi. Valitsimme niistä parhaimman vaihtoehdon ja odotimme majoittumista täällä innolla, olin nimittäin kuullut paikasta paljon hyvää.

 

 

Saavuimme speedboatilla Yao Yain pohjoispuolelle, josta hotellin henkilökunta haki meidät autolla. Automatka saaren halki kertoi Yao Yaista oikeastaan kaiken. Siellä ei ole juuri mitään turisteille, vain paikallisten hökkelimäisiä asuinrakennuksia, sademetsää ja muutama koulukin tuli vastaan. Ehkä siksi se hurmaa autenttisuudellaan, räätälit, discot, tuk-tukit, hieronnat ja pingpongshowt loistavat poissaolollaan. Se on ihanaa. Koh Yao Yai on muuten muslimisaari, sen asukkaista noin 90% on islaminuskoisia. Tämä ei näkynyt omiin silmiini saarella muuten kuin rukouskutsuina, joista satuimme kuulemaan vain kaksi. Niin ja possua saa kuulemma vain hotelleista.

 

Matka Santhiyaan kesti noin puolisen tuntia. Hotellin alue on todella laaja ja se on aidattu. Ensimmäisenä kävelimme resorttialueen palveluiden läpi. Oli kuntosalia, nyrkkeilykehää, lasten leikkipaikkaa ja pieniä matkamuistoputiikkeja. Riippumattoja ja perinteisiä, thaityyliin rakennettuja rakennuksia, kaikki tehty tiikistä. Tiikki myös kuluu ja muuttuu helposti harmaaksi, joten jos ihmettelet kuvissa näkyviä kulumia, ne ovat sille tyypillisiä. Kokonaisuus oli kuitenkin harmoninen ja pieni kuluma tuntui vain kuuluvan asiaan. Minua se ei haitannut, muutamat ystäväni sen sijaan ihmettelivät, että missä savibambumajassa me oikein asutaan.

 

 

Heti ensimmäisenä yllätyin, kuinka aggressiivisesti viiden tähden hotellin sisäänkirjautumisen yhteydessä markkinoitiin span palveluja. Siis todella tyrkytettiin. Emme varanneet mitään ja tämä kieltäytyminen otettiin vastaan onneksi hyvin neutraalisti. Kysyimme vielä upgradea villaan, mutta kaikki huoneet olivat tosiaan täynnä. Hotelli on siis todella suosittu. Meidät vietiin huoneeseen ja tässä vaiheessa tajusin, kuinka laajasta hotellialueesta todella on kyse. Huoneeseen päästäksemme tarvitsimme kyydin lava-autolla. Kyllä, ei golfautolla, vaan puisella lava-autolla. Ne ovat Thaimaassa yleisiä, mutta itseäni jotenkin inhotti haistella pakokaasuja tuolla noin 5-10 minuutin matkalla huoneeseen. Golfautoilla ei resortin alueella pysty liikkumaan kuin lyhyitä matkoja, sillä maasto on rinteeseen rakennetussa hotellissa niin mäkistä. Ikävä kyllä. No, lava-autoa piti matkan varrella vielä vaihtaa. Kyllä. Viiden tähden hotellin bussipysäkkimeininki suorastaan. Aina autoja ei tullut, vaikka soitti ja tilasi sellaisen. Tässä Santhiya saisi parantaa, luonnon läheisyyden tuntu kaikkosi siinä pakokaasun käryssä ja ympäristöystävällisyys oli toiminnasta kaukana. Harmi, muissa hotelleissa joissa liikutaan resorttialueella golfautoilla, se on ollut vain kiva lisä ja systeemi on toiminut moitteettomasti.

 

 

Huone oli kaunis ja näköala henkeäsalpaavan upea. Ei niinkään valittamista, suihku toimi muuten todella hyvin (ei mikään itsestäänselvyys) eikä huoneessa ollut liskoja tai muita ötököitä. Muutama hyttynen, mutta niitä tulee aina, kun parvekkeen ovi on auki. Plussaa nopeasta nettiyhteydestä ja huolellisesta siivouksesta. Miinusta kivikovasta sängystä, siis oikeasti kuin olisi nukkunut lattialla ohuen makuualustan kanssa. Onneksi pääsimme 6-rakennukseen, jonka vieressä oli tosiaan tuo ehkä yksi upeimmista äärettömistä uima-altaista, jota olen nähnyt. Vieressä oli ravintola, joka tarjoili myös aamiaista sekä resortin toinen, pienempi kuntosali. Ravintolasta sai ihan perushyvää ruokaa ja samalla sai ihailla kaunista Phuketiin asti avautuvaa maisemaa.  Äärettömällä uima-altaalla oli aurinkotuoleja noin 20, joten paikan sai suurinpiirtein lottovoiton todennäköisyydellä. Alhaalla, rannan vieressä ja respan lähistöllä oli kuitenkin isompi uima-allas, mutta myös sen kaikki aurinkotuolit olivat aina varattuja.

 

Altaalla ja rannalla olikin sitten vallan erikoinen käytäntö, nimittäin pyyhkeiden suhtaan. Viiden tähden hotelleissa olen tottunut siihen, että mennessäni uima-altaalle allaspoika tuo pehmeät, pörröiset pyyhkeet (yksi aurinkotuolin päälle, yksi kuivausta varten) sekä vettä. Yleensä myös kylmiä pyyhkeitä ja muuta oheisluksusta. Santhiyassa pyyhkeet piti kuitenkin hakea itse, ne piti kuitata ja samalla vahvistaa, että sitoutuu maksamaan 300 bahtin verran sakkoa, jos pyyhettä ei palauta. No, nimi paperiin ja tiskin poika antaa käteesi puuvillaisen, laude- tai pöytäliinaa muistuttavan kulahtaneen rätin. Nauratti. Se oli siis oikeasti likaisen näköinen. Harmi, ettei satu olemaan kuvaa tallella.

 

Pyyhejärkytyksestäni pääsin kuitenkin yli, hotelli markkinoi itseään perinteisenä thaimaalaisena luksusresorttina, joten ehkä perinteiseen thaimaalaiseen luksukseen kuuluvat vähän pinttyneet laudeliinatkin. Tavallaan ne sopivat hotellin tyyliin. Yritin kovasti pitää Santhiyasta. Ensimmäisenä aamuna jouduin toteamaan, että kyse ei ole viiden tähden majoituksesta. Aamiainen oli luokattoman huono. Siis niin huono, etten ole koskaan syönyt niin huonoa aamiaista hotellissa. Olen yleensä kaikkiruokainen, mutta valmiiksi paistetut munakkaat, sentin paksuiset juustopalat, vetiset pakasteleivonnaiset, lässähtäneet hedelmät ja salaatit joiden ympärillä pyöri kärpäsiä sekä itse haettava kahvi(!) ja muovitarjottimet saivat karvat pystyyn. Yleensä oikein odotan hotelliaamiaista, täällä odotin sitä lähinnä vähän kauhulla. Paahtoleipä oli ainoa leipä jota pystyi syödä, onneksi oli sentään sen kaveriksi hyvää maapähkinävoita ja kookoshilloa. Kivikovaksi keitetyt munat toimivat proteiinin lähteenä. Aamiaisella olin sentään kiitollinen – siitä, ettei varattu pidempää visiittiä kuin kolme yötä.

 

 

Miljöö antoi kuitenkin paljon anteeksi. Santhiya on todella kuvauksellinen, äärimmäisen kaunis ja näköalansa puolesta rauhoittava paikka. Laiturilla on ihania säkkituoleja joissa saa syödä illallista ja aivan rannan tuntumaan on viritetty kauniita valoja ja illalliskattaus. Ruoka oli aamiaista lukuunottamatta perushyvää ja beach massage, hieronta katetussa majassa rannalla, oli mielestäni aivan täydellinen. Kuitenkin, kiitos lava-autojen, laudeliinapyyhkeiden ja surkean aamiaisen, en päässyt täällä samanlaiseen zen-tunnelmaan, kuin esimerkiksi Rayavadeessa Krabilla, joka oli äärimmäisen kaunis ja keskellä luontoa sijaitseva keidas eläimineen ja upeine rantoineen. Palvelu oli huonompaa kuin muualla, muutamia yksittäisiä ihania tarjoilijoita ja siivoojia lukuunottamatta ja henkilökunta vaikutti kyllästyneeltä. Sali oli kulunut, mutta hiittejä pystyi tehdä käsipainoilla ja penkeillä.

 

Joka paikassa oli muistutuksia, biljardipöydän naarmuttaminen maksaa x bahtia, juoksumaton rikkominen y bahtia. Viiden tähden resorteissa näitä ei tarvitsisi olla. Tuli olo, että asiakkaita ei arvosteta. Santhiya onkin mielestäni neljän tähden hotelli yhden tähden aamiaisella. Hinta ei ollut päätähuimaava, mutta ne eivät silti kohdanneet laadun kanssa. Toiset majoituksemme, Rayavadee sekä Mai Khaon Anantara, olivat noin kolminkertaisesti kalliimpia kuin Santhiya, mutta hinta-laatusuhde oli niissä kohdallaan, ainakin muun maailman tasoon nähden.

 

 

Suosittelisinko? Ehkä pikaiselle visiitille, silloinkin vain, jos saisi villan omalla uima-altaalla. Huoneissa oli sentään valkoiset, pörröiset pyyhkeet, ei laudeliinoja. Ehkä jos aamiaisen tilaisi huoneeseen, se ei olisi niin paha? Mutta maksaisi toki ekstraa. Tekisi tosiaan kovasti mieli kirjoittaa, että Santhiya tarjoaa viiden tähden hotellikokemuksen suhteellisen edullisella hinnalla, mutta ne aidot viisi tähteä saa kokea kyllä varmasti vielä edullisemminkin muualla. Molemmat Yao-saaret ovat kauniita, rauhallisia ja täynnä sitä paratiisimaista tunnelmaa, mitä Thaimaasta alkujaan löytyi kaikkialta. Santhiya ei kuitenkaan minua täysin vakuuttanut ja tästä syystä valitsisin itse toisen hotellin saarelta. Vaikka se olisi tasoltaan heikompi, ainakaan en maksaisi turhaan ”luksuksesta”. Sääli, sillä kuulin monilta, että hotelli on ollut aiemmin todella hyvä. Taso on laskenut lyhyessä ajassa. Mikä lie syynä?

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian