Olen korviani myöten täynnä koko koronavirusta, mutta halusin kirjoittaa siitä nyt kuitenkin. Olen saanut niin monia viestejä ystäviltäni ja seuraajiltani, pääsemmekö kotiin täältä. Meidän pitäisi tulla maanantaina ja nyt ainakin näyttää siltä, että pääsemme vielä viimeisellä suoralla Losin lennolla kotiin. Tai no, pääsemme ja pääsemme. Täällä korona ei onneksi juurikaan näy ja elämä on ihanan normaalia verrattuna Suomen järjettömyyteen. Pystyisimme toki jäädä ja palata vasta kuun lopussa takaisin Heathrow’n kautta, mutta tullaan nyt kuitenkin suoralla lennolla kotiin.

 

 

Ymmärrän hyvin, että kyseessä on todella poikkeuksellinen tilanne. Ymmärrän hyvin, että huoli terveydestä on nyt todellinen. Ymmärrän hyvin, että tulevaisuus tuntuu pelottavalta. Mutta samalla hävettää niin järjettömästi ihmisten puolesta. Korona on saanut aikaan käsittämättömän joukkohysterian. Ihmiset ovat aivan sekaisin. Viranomaisten ohjeita noudatetaan niin kauan, kuin ne ovat itselle mukavia. Kuinka monta iloista läppäripäivitystä hashtagilla #etätyöt olet  nähnyt somessa viime päivinä? Mä ainakin todella monta. Etätöitä kotona fiilistellään somen täydeltä, samalla pakataan kassia viikonloppureissulle laskettelutapahtumaan. Ristiriitaista, eikö?

 

Saati sitten tämä kaikkein järkyttävin osa. Eikö hamstraajia hävetä se oma käyttäytyminen? Kaupat ovat tyhjiä, oksettaa nähdäkin kuvia niistä hyllyistä ja pakastealtaista. Vanhukset lähtevät tyhjin käsin takaisin taksiin kun terveet hyväkuntoiset aikuiset pakkaavat vieressä autoon 20 säkkiä vessapaperia ja pastaa. Toivon kovasti, että jokainen hamstraaja tuntee nyt piston sydämessään. On ok varata kotiin ruokaa sille ajalle jos sattuukin sairastumaan. Ei joudu sitten lähtemään sairaana sinne kauppaan. Missään ruokakauppoja ei ole kuitenkaan suljettu ja pääkaupunkiseudulla ruoan ja muut ostokset voi tilata myös kotiin. Ja jos on siinä oikeassa karanteenissa, hätä varmasti keksii keinon (=ihmisen joka voi käydä puolestasi kaupassa).

 

Ajattele sitä liikuntarajoitteista tai sitä vanhusta, jonka viikon suurin saavutus on ylipäätään päästä sinne kauppaan. Mä en edes kehtaisi mennä nyt ostamaan sitä vessapaperia jos se sattuisi olemaan loppu. Sairasta Suomi, sairasta. Haluan kirjoittaa vielä positiivisia ajatuksia tähän koronatilanteeseen liittyen, mutta tähän kirjoitukseen ne eivät nyt mahdu. Mihin on hävinnyt järki, inhimillisyys ja auttamisen halu? Tällaisessa poikkeustilanteessa olisi niin tärkeää puhaltaa yhteen hiileen ja nimenomaan auttaa heitä, joita korona oikeasti voi koskettaa ja rajusti. Itse toivon pääseväni töihin ja toivon että sinne pääsee joka ikinen meistä. Taloudelle korona on valtava kriisi ja konkurssien määrät tulevat luultavasti nousemaan rajusti tulevien kuukausien aikana. Tsemppiä täältä Suomi ♥

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

Matkustin ensimmäisen kerran Dubaihin kuusi vuotta sitten. Lyhyt lento, kuumuus keskellä tammikuuta, siisteys, turvallisuus ja hotelleiden korkea taso lumosivat ensisilmäyksellä. Vannoin tulevani uudestaan ja uudestaan, ja niin myös tein. En osannut kuvitellakaan, että juuri Dubaihin matkustaminen tulisi vielä olemaan niin suuren arvostelun kohteena, kuin se on nyt.

 

 

Toisin kuin yleensä ajatellaan, Dubai ei ole pelkkää kultaa ja timantteja, vaikkei sitä puolta kaupungista voi mitenkään ohittaa. Arabimailla on todella kiehtova historia, vaikka öljyvaroilla rakennetut kaupungit suhteellisen nuoria ovatkin. Arabiemiraatit, tai Yhdistyneet arabiemiirikunnat on perustettu vasta vuonna 1971. Öljyä Dubaista löydettiin vasta 1960-luvulla ja siitä alkoi kasvu ennätysten kaupungiksi, jossa kaikki oli suurta ja mahtavaa. Pian kuitenkin ymmärrettiin, etteivät öljyvarat riitä loputtomiin ja on keksittävä jotain muuta. Dubaista päätettiin rakentaa kaupankäynnin keskus ja houkutteleva matkailukohde. Vuosituhannen vaihteessa siellä oli jo maailman ainoa seitsemän tähden hotelli ja pian avattiin maailman korkein rakennus, Burj Khalifa. Dubaista tuli kuuluisa ja ennätykset seurasivat toisiaan. Keskelle aavikkoa nousi luksuksen keskus, mutta sillä oli sivuvaikutuksensa. Esillä ovat olleet niin ihmisoikeuksiin liittyvät ongelmat, halpatyövoiman käyttö sekä negatiiviset ympäristövaikutukset.

 

 

Dubai jakaa valtavasti mielipiteitä. Vuonna 2019 tuntuu olevan jo trendi kritisoida Arabiemiraatteihin matkustamista. Niinkin iso trendi, että somessa huudellaan kuinka Dubai on paska maa ja sinne ei matkustettaisi vaikka siitä maksettaisiin. Tähän väliin nyt vain sen verran, että Dubai ei ole maa. Samaan aikaan Arabiemiraatit ovat eurooppalaisille yksi suosikkikohteista, lähellä ja lämmintä keskellä talvea. Tunnetut ruotsalaisbloggaajat Kenza Zouiten ja Alexandra Bring saivat viime viikolla paljon lokaa niskaansa tehtyään matkan Dubaihin yhteistyössä Visit Dubain kanssa. Heidän seuraajansa alkoivat uhata arabimaita boikoteilla. No, boikottihan ei lopulta auta mitään ja siinä tapauksessa ei voisi matkustaa oikein mihinkään. Edes ihmisoikeusjärjestö Amnesty ei suosittele boikotteja, tästä oli paljon uutisointia Qatarin tapauksen kohdalla. Matkustajien kehotetaan silti ottamaan selvää maan tilanteesta ja juuri esimerkiksi ihmisoikeusasioista ja päättämään sitten kohteensa ja käytöksestään kyseisessä kohteessa sen mukaisesti. Joku jättää matkustamatta, joku ei.

 

 

Olen kirjoittanut aiemminkin, kuinka olen itse keskustellut useamman Dubaissa työskentelevän henkilön kanssa, ja he kaikki ovat olleet kovin kiitollisia työpaikastaan. Se on ollut monille ainoa keino elättää perheensä ja eräskin ravintolatyöntekijä kertoi, että hänen työpaikkaansa oli hakenut satoja ihmisiä. Monet myyjät ja taksikuskit ovat olleet aidosti onnellisia Dubaissa työskentelystä. Halpatyövoimaa käytetään tietysti rakennustyömailla, joskaan se ei näy niin räikeästi kuin esimerkiksi prostituutio Thaimaassa, joka on toinen suomalaisten suosikkikohde, mutta jota ei lainkaan dissata missään. Dubain hallitsijan Sheikki Al-Maktoumin tytär Prinsessa Latifa on antanut kasvot Dubain kääntöpuolelle ja isänsä sairaalloiselle vallankäytölle. Mutta mitä tapahtuu esimerkiksi juuri sen Thaimaan kuningasperheessä? Dubaista on kaivettu esiin paljon ikäviä asioita, joita tapahtuu myös monissa muissa maissa, mutta niitä ei tuoda koskaan näkyviin.

 

 

Miksi juuri Dubai ärsyttää? Joku voi nyt mielessään kivittää mua, mutta joku on varmasti myös samaa mieltä. Dubaita on helpompi vihata kuin mitään muuta maata maailmassa. Rikkaudet ja överiylellinen elämäntyyli ärsyttävät enemmän kuin kehitysmaa, jossa ihmisoikeudet ovat aivan yhtä huonolla tolalla ja korruptio kukoistaa  ihmiskaupan kanssa kilpaa. En tarkoita tällä nostaa esiin sitä maailmankuulua kateuskorttia, mutta itse näen sen niin. Ylellisyys ärsyttää. Samaan aikaan meuhkataan siitä, kuinka ei astuttaisi Arabiemiraattien kamaralle jalallakaan, mutta samana päivänä on käyty penkomassa uuden halpavaateliikkeen alepöytä sekaisin ja viestejä someen näpytellään mahdollisesti puhelimella, joka on valmistettu yhtä lailla halpatyövoimalla kuin osa Dubain rakennuksistakin.

 

Saudi-Arabia alkoi hiljattain mainostaa matkailuaan. Kauhisteltiin, miten kukaan haluaisi matkustaa maahan, jossa naisilla on niin huonot oltavat? Tunnen itse tällä hetkellä Saudi-Arabiassa asuvia naisia ja he korostavat nimenomaan sitä, kuinka hyvä naisilla on olla. Pukeutumissäännöt eivät heitä haittaa, he eivät edes koe sitä haitaksi. Kaikki mitä koemme on tietenkin yksilöllistä, mutta nämä naiset ovat kertoneet nimenomaan siitä, kuinka turvallista naisen elämä tällä hetkellä Saudi-Arabiassa on ja heistä tuntuu jatkuvasti siltä, että heistä välitetään. Nämä tuntemani naiset ovat siis muuttaneet Riadiin töihin. Saudi-Arabian kehitykseen vaikuttaa varmasti positiivisesti myös matkailu, jolloin länsimaisista, tasa-arvoisista tavoista tulee vähitellen sielläkin yleisempiä ja yleisempiä. Naisen asema on parantunut länsimaalaistumisen myötä paljon ja tuleva turismi varmasti parantaa sitä entisestään.

 

 

On hyvä, että asioita tuodaan esille ja tietoisuus matkustamisen eettisyydestä lisääntyy. Kuitenkin erityisesti Dubain kohdalla on menty jo ihan yli. Meillä on täällä niin valtavan hyvä olla, että sitä vain unohdetaan yhtäkkiä kaikki kiitollisuus siitä, millaisessa maassa itse elämme ja haukutaan somevaikuttajia ja boikotoidaan kohteita, joissa ihmisoikeudet eivät ole samalla tasolla kuin täällä. Tottakai se on väärin, mutta samoja asioita tapahtuu myös muualla. Siinä vaiheessa, kun toimii kaikin puolin eettisesti ja matkustaa vain kohteisiin, joissa ihmisoikeusasiat ovat oikeasti hyvällä mallilla, voi mielestäni alkaa kritisoida muita. Muista kuitenkin silloinkin rakentava kritiikki.

 

Olen itse matkustamassa Dubaihin vielä tänä vuonna ja mietin paljon näitä asioita. En voi sulkea silmiä vääryydeltä, mutta toistaiseksi olen päättänyt itse matkustaa Arabiemiraatteihin. Yhtä lailla pohdin samoja asioita matkustaessani  Thaimaahan ja Yhdysvaltoihin. Maailma ei muutu ainakaan sillä, että sulkee silmät ja jää kotiin. Samalla tiedän kuitenkin olevani myös vähän itsekäs. Mutta niin on jokainen lentomatkustajakin. Mitä mieltä sinä olet erityisesti Dubain matkailusta ja matkailun kritisoinnista ylipäätään?

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

Girlbossit ja bossladyt ovat käsitteenä pinnalla, mutta paitsi menestyviä naisyrittäjiä tai -johtajia, niillä voidaan tarkoittaa myös oman elämänsä supermimmejä. Kaikilla pitäisi olla joku oma osa-alue, jossa voi olla oman elämänsä bosslady ja tuntea itsensä itsevarmaksi menestyjäksi. Housupukuiset bossladykuvat korostavat liikaa bisnesmaailmaa ja siinä helposti arjen häikäilemättömän hyvin handlaava kolmen lapsen äiti tuntee alemmuutta, kun on keskittynyt uran sijasta perheeseen. Menestyä voi monilla muillakin osa-alueilla, kuin vain siinä kovassa bisnesmaailmassa. Ihmisten arvot ovat erilaisia ja raha tai menestys uralla ei ole kaikille se menestymisen mittari.

 

Bossladyn ehkä tärkein ominaisuus on kunnianhimo, eriksiantamattomuus ja usko itseensä. Se, että päättää tehdä jotain – oli se sitten mitä tahansa, ja tekee sen eteen töitä. Uralla näitä tavoitteita on tietysti helpompi asettaa, mutta samalla tavalla esimerkiksi kotiäiti voi asettaa itselleen tavoitteita ja tehdä kunnianhimoisesti töitä niiden eteen. Girlboss voi edetä harrastuksissa, päämääränä voi hyvinkin olla esimerkiksi hyväkäytöksinen lapsi (vaatii nimittäin aikamoista kasvatustyötä) tai sataprosenttinen läsnäolo. Nykyään jo se, että nainen voi sanoa olevansa itsevarma ja tyytyväinen itseensä ja elämäntilanteeseensa on aikamoisen girlbosseilun tulos. Itse olen ainakin jo kyllästynyt siihen stereotypiaan, mikä bossladyjen ympärillä pyörii.

 

 

He tekevät kovasti töitä, pitävät myös kovasti meteliä työnteostaan, tienaavat hyvin,  sietävät ja kestävät kaiken ja nousevat aina uudelleen pystyyn. Kuin tyypilliset miesjohtajat ennen vanhaan puku päällä painavat palaverista toiseen, liikkuvat säännöllisesti ja pitävät tiukasti kiinni omasta, viimeisen päälle hiotusta henkilöbrändistään. He eivät väsy, eivät koe työuupumusta ja kasvattavat samalla täydellisiä lapsia. Eihän tällaisia ihmisiä oikeasti olekaan. Monella tuntuu olevan vain hirveä tarve pitää sitä meteliä girlbossiudestaan ja elää elämää, joka ei välttämättä edes tunnu hyvältä. Bosslady saa olla herkkä, hän saa tarvita muita ihmisiä, hän saa joskus levätä. Aina ei tarvitse olla vahva, vaatii rohkeutta ja itsevarmuutta olla toisinaan myös heikko ja tarvita apua. Olen kohdannut tämän monta kertaa, olen itse todella kova tekemään töitä ja minulla on hirveä säilyttää aina itsenäisyyteni ja tietynlainen riippumattomuuteni. Vaikka elämässä tulisi mitä kamalaa vastaan, vakuuttelen ensin itselleni että pärjään kyllä, ja sen jälkeen muille. Jos viitsin edes kertoa ongelmistani kenellekään. Nimittäin se, jos joku on sitä jänistämistä. On niin hirveän vaikeaa olla heikko toisten ihmisten edessä. Ajattelin pitkään, etten voisi koskaan mennä edes terapiaan, sillä en halua itkeä vieraan ihmisen edessä.

 

 

Girlboss ja bosslady -käsitteiden määritelmää voisikin uudistaa. Bosslady uskoo itseensä, ei pelkää näyttää myös herkkyyttään ja haavoittuvuuttaan mutta silti tekee lujasti töitä omien unelmiensa eteen. Hänen ei tarvitse tehdä kuitenkaan itsestään numeroa ja heilua lehtien kansissa mainostamassa bossleidiyttään. Olemme jokainen vastuussa omasta onnellisuudestamme ja aivan liian moni jää laakereilleen lepäämään ja valittelee sitten tilannettaan koko loppuelämänsä. Bosslady päättää tehdä muutoksia ja niitä hän myös tekee. Saan välillä kuulla tutuilta ja tuntemattomilta, kuinka helppoa elämäni on ja helppohan mun on hyvinvoinnista puhua, kun kaikki on tasapainossa. Olen tehnyt kuitenkin nykyisen elämäntilanteeni eteen aivan valtavasti töitä eikä kukaan voi tietää, mitä kaikkea tässä ja nyt oleminen on vaatinut. Olen tehnyt paitsi töitä mistä olen tienannut omat rahani, myös todella paljon töitä oman fyysisen ja psyykkisen hyvinvointini eteen. Perheen ja lapsen eteen tehdystä työstä nyt puhumattakaan. Olen saavuttanut asioita, joista olen aiemmin voinut vain unelmoida (nyt en puhu mistään materiasta) ja voin vihdoin sanoa olevani oman elämäni girlboss. Mikä tekee sinusta bossladyn?

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian