Olen joutunut viime aikoina kohtaamaan niin negatiivisia asioita ja ajatuksia, että halusin kirjoitella vähän ajatuksiani niistä. Ilkeydestä ylipäätään, pahuudesta ja itsekkyydestä. Aina silloin tällöin olen tarttunut näihin aiheisiin, koska olen kohdannut milloin mitäkin ilkeilyä. Ja kuten olen aiemminkin todennut, sen takana on oltava vain joko puhtaasti hirveää itsekkyyttä, kateutta tai pahaa oloa. Minun ajatusmaailmaani ei mahdu toisten selän takana pahanpuhuminen tai täysin perätön kritiikki, ei tahallinen väärinymmärrys eikä silkka kiittämättömyys. Oikeastaan minkäänlainen ilkeily. Ajatusmaailmaani ei kuitenkaan mahdu myöskään se, että joku tekisi sitä oikeasti ihan tahallaan. Ihminen on itseasiassa aika ajattelematon. Jostain syystä toisilla on hirveä tarve päteä ja olla oikeassa niin kovasti, että jyrää samalla muut omilla mustavalkoisilla mielipiteillään. Toisista tuntuu olevan vielä jopa jotenkin hienoa sanoa juuri sitä, mitä sylki suuhun tuo. Ajattelematta seurauksia. Ja se on niin väärin. Se, jos mikä, on itseasiassa hyvinkin itsekästä.

Et koskaan voi tietää, ketä sanoillasi ja arvostelullasi loukkaat. Kiittämättömyys esimerkiksi ihmissuhteissa voi kalvaa toisen mieltä vuosia. Tuttavapiirissäni oli viime vuonna kolme itsemurhatapausta. Kolme! Ne kaikki liittyivät osaltaan ihmissuhteisiin. Vaikka itsemurhan taustalla on hyvin usein mielen sairaus, en voi kuin miettiä, miten paljon muiden ihmisten käyttäytäytyminen ja itsekkyys on vaikuttanut tuohon äärimmäisen surulliseen päätökseen. Tai, siihen mielen sairastumiseen. Nuo ovat tietenkin ihan äärimmäisiä tapauksia.

Lievempiä voi nähdä ihan jokaisessa päivässä. Esimerkiksi yllättävän moni bloggaaja on kärsinyt masennuksesta, burn outista ja riittämättömyyden tunteista. Enkä ihmettele miksi. Bloggaajat kun tuntuvat olevan monille se punainen vaate, kenelle on sitten muka lupa heittää nimettömänä ja selän takana jos jonkinlaista lokaa niskaan. Mitä vain ikinä mieleen juolahtaa. Se, että kirjoitan jostain asiasta ja joku on eri mieltä, ei mielestäni oikeuta arvostelemaan blogiani tai ennen kaikkea minua itseäni negatiivisesti. Joka ikisen tekstini ja ajatukseni takana seison minä itse. Minä, ja minun hyvä sydämeni, kiitollisuuteni ja nöyryyteni. Jos joku haluaa ymmärtää väärin blogini tarkoituksen ja näkee minun vain leveilevän elämäntyylilläni, hoikkuudellani ja matkustelullani, siinähän sitten näkee. Se on ihan oma häpeä ja kertoo ensinnäkin huonosta medialukutaidosta, mutta myös jostain omista ongelmista siellä takana. Että mitäs v*ttua joku koittaa saavuttaa sillä, että huutelee ympäri kyliä mun elävän pelkkää valheellista kulissielämää? Tervetuloa vaan vaikka meille yökylään ja toteamaan ihan omin silmin, millaista meidän arki on. Joku voi ihan oikeasti olla onnellinen, se että sinä et nyt välttämättä tällä hetkellä ole, ei saa olla muilta pois.

Kerran lounaalla ollessani kuulin, kuinka viereisessä pöydässä puhuttiin äänekkäästi pahaa eräästä julkkiskokista. Ihmiset eivät juttujensa perusteella henkilökohtaisesti tunteneet häntä, mutta kuitenkin siinä suureen ääneen arvostelivat kuinka huono vanhempi hän on, kuinka hän pettää puolisoaan, kiertää veroja ja mitähän vielä. Niin, että monet ravintolan asiakkaat kuulivat tämän. Vaikka tämä ei tapahtunut Helsingissä vaan kauempana, ei se ole syy asiattomaan vihapuheeseen. Olisivatko he sanoneet kaiken tämän tuon toisen ihmisen kuullen? Mitä jos tämän kritiikin kohteen läheiset olisivat istuneet vieressä? Eikö se jo riitä, että juorulehdet spekuloivat jos jonkinnäköisillä perättömillä huhuilla? Tarvitseeko siihen alentua ihan henkilökohtaisesti? Tämänkin esimerkin perusteella toivon, että jatkossa mietit pitkään, ennen kuin avaat suusi ja päästät sieltä ilkeyksiä. Tai ehkä mieluummin, mieti miksi edes ajattelet niin negatiivisesti. Jokainen pystyy omalla käytöksellään vaikuttamaan edes vähän omaan asenteeseensa ja siihen, miten suhtautuu toisiin ihmisiin. En usko, että kukaan voi koskaan olla liian kiva. Ja mitä ihmettä joku kuvittelee saavansa sillä ilkeilyllä? Sehän vain lisää pahaa mieltä.

Onko joku teistä kohdannut ilkeää arvostelua, selän takana puhumista tai suoranaisia haukkuja? Miten itse koet tällaisen kritiikin tai miten teidän mielestä siihen pitäisi suhtautua?

PS. Pidätkö blogistani ja tyylistäni kirjoittaa? Olen ehdolla taitavien kollegoideni kanssa Vuoden Tarinankertoja -kategoriassa Inspiration Blog Awardseissa, lämmin kiitos kaikille minua ehdokkaaksi äänestäneille. Varsinainen äänestys on nyt alkanut joten voit antaa äänesi helposti vain yhdellä klikkauksella täältä. Kiitos jo etukäteen ♥


Mamma, eli isoäitini, teki aikanaan työuransa seppänä isolla tehtaalla. Sama mamma käyttää edelleen juhlissa korkokenkiä, värjää hiuksiaan säännöllisesti ja käyttää selektiivistä kosmetiikkaa. Mummo, eli toinen isoäitini kävi kanssamme kalassa kun olimme lapsia, teki aina raskaita maatilan töitä ja keitti juhliin aina sahtia. Maailman herttaisin, ihana suvaitsevainen mummoni. Äiti taas ajoi yksin veneellä saareen yöksi ja vaihtaa varmaan edelleen autonsa renkaat ihan kotipihassa. Äiti, joka on yksi maailman parhaimmista leipureista ja ruoanlaittajista ja katsoo Youtubesta videoita highlighterin oikeaoppisesta levityksestä. Feministi on ollut käsitteenä minulle jopa vähän sellainen, että se on herättänyt ärsytystä. Tavallaan olen pitänyt itseäni aina feministinä, mutta vasta hiljattain olen alkanut ymmärtää miten vahva feministi minussa onkaan aina asunut. Koska minut on kasvatettu siihen, että nainen ja mies ovat aivan yhtälailla tasa-arvoisia eivätkä naisroolimallini ole olleet mitään hiljaisia ja alentuvia seinäruusuja, en ole edes ajatellut asiaa sen kummemmin.

En koskaan sanonut ääneen olevani feministi. En oikeastaan edes ajatellut olevani.

Vasta aikuisiällä olen kohdannut kuitenkin tilanteita, joissa olen kuitenkin joutunut kohottamaan kulmakarvojani ja miettimään, että onko toi mies oikeesti ihan idiootti? Muutama vuosi sitten ravintolassa tilasin itselleni punaviiniä. Seurueessamme ollut mies ihmetteli tätä ääneen. ”Eihän naiset juo punaviiniä..” Menin todella hämilleni. Myöhemmin kuulumisiamme on kyselty vain mieheltä, lomasuunnitelmistamme tiedustellaan mieheltä ja autokaupassa minulle on ehdotettu pientä ”kauppakassia”. Baarissa miehet ovat ehdotelleet yhtä jos toista, lääppineet luvatta ja puhuneet muutenkin hyvin ala-arvoisesti niin minusta kuin muistakin naisista.

En ole ottanut näitä koskaan loukkauksina. Minulla on sen verran omanarvontuntoa, että olen ajatellut tällaisen käytöksen olevan vain miehen puolelta typeryyttä ja minun vastuullani on pitää häntä vain typeränä. Monet heistä eivät vain ajattele, eikä kaikkia ole kasvatettu oikein. Ensimmäinen kerta, jolloin sisäinen feministini todella nosti päätään, oli eräissä juhlissa. Juhlissa, joissa oli varattu naisille oma pöytä. Naiset ja lapset oli laitettu samaan pöytään syömään, kun taas miehet istuivat omassaan. Kun minua kehotettiin siirtymään miesseuralaiseni vierestä naisten pöytään, olin tyrmistynyt. Tietysti siitä, että joutuisin istumaan eri pöydässä kuin seuralaiseni, mutta ennen kaikkea siitä, että järjestely tuntui olevan kaikille muille naisille ihan okei.

Olen tuonut esille sitä, kuinka omassa elämässäni pidän niin ikään perinteisistä sukupuolirooleista, mutta se ei estä minua olemasta feministi. Se ei myöskään estä minua tyrmistymästä tästä, että naisille on ihan oikeasti edelleen 2010-luvulla varattu juhliin oma pöytä. Kyseessä ei ollut kuitenkaan mikään saunailta. Puolustan naisten naisellisuutta ja annan miesten maksaa ravintolalaskut, siksi koska se on oma valintani. Yksikään mies ei päätä, mitä viiniä juon tai missä pöydässä istun. Olin tyytyväisenä elänyt omassa tasa-arvoisessa kuplassani, mutta kaikkialla ei näköjään olekaan ihan yhtä tasa-arvoista, vaikka samassa maassa ollaankin. Olen myös ehkä vältellytkin puhumasta feminismistä. Ihan jo senkin takia, että eihän tällainen jaottelu eri pöytiin (ja sen hiljainen hyväksyntä) ole mitään verrattuna naisen asemaan maailmalla, siihen ihan oikeaan epätasa-arvoon. Kertokaa kuitenkin esimerkkejä omasta elämästä – miten miehen ja naisen epätasa-arvoisuus näkyy vielä ihan tällaisissa arkipäivän tilanteissa?

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


Lyhyestä virsi kaunis, katsokaas kun en todellakaan ole mikään politiikan asiantuntija. Mutta on pakko nostaa esille ja mielellään tietenkin myös keskusteltavaksi tämä perintövero. En vaan voi ymmärtää, en mitenkään, miksi meillä on vielä Suomessa perintövero? Vaikka en todellakaan ole mikään talousnero, saati pidä politiikasta, seuraan kuitenkin aihetta. En ole kuullut vielä yhtään järkevää perustetta sille, miksi perintövero pitäisi säilyttää. En yhtään.

♥ Perintöverosta maksetaan vero kahteen kertaan. Eihän se perijä sitä ole maksanut, mutta perijän vanhemmat tai muu läheinen, joka sitä perintöä nyt sitten jättää. Paino sanalla läheinen.

♥ Perintövero on aiheuttanut todella paljon ongelmia ja jopa vararikkoja. Helppohan se on sanoa, että siitä vaan sitten maksat perintöverot kun myyt sen vanhan kotitilasi. 1) Kotitila ei välttämättä mene kaupaksi, ikinä. 2) Kotitilalla voi olla tunnearvoa ja sen voi haluta säilyttää. Mutta ei, suvussa 100 vuotta ollut mökki lähtee nyt pakkohuutokauppaan, kun sen perijä tekee henkilökohtaisen konkurssin perintöveron takia.

♥ Kehotetaan varautumaan. Tyhjästä on kuitenkin paha nyhjästä.

♥ Lapsi perii vanhempansa yrityksen. Yrityksen arvo voi olla niin suuri, ettei se pysty maksamaan edes niin paljon osinkoja, että perintövero olisi mahdollista maksaa. Ystäväni asuu nykyään Portugalissa, terkkuja.

♥ Sanotaan, että yläluokka kannattaa perintöveron poistoa. Mites se köyhyysrajan alapuolella elävä, kenelle mätkäistään ylimääräinen lasku perinnöstä, jota hän ei välttämättä koskaan saa käyttöönsä ja joka kaataa hänen taloutensa lopullisesti? Heitä ei ilmeisesti huomioida.

♥ Ruotsissa perintövero korvattiin ikuisella myyntivoittoverolla. Tämä kuulostaa kaikin puolin oikeudenmukaiselta. Omaisuudesta maksetaan myyntihetkellä veroa, silloin kun se menee kaupaksi ja siitä saa itse rahaa. Perintöveron poistaminen kun ei automaattisesti tarkoita, että tuloveroa kiristetään.

♥ Että kun nyt puhutaan vähän ärsyttävistä veroista. Esimerkiksi juuri kiinteistövero ja tämä myyntivoittovero tuntuvat tottakai vähän turhilta veroilta maksaa. Maksaa nyt veroa omasta omaisuudestaan? Tai hei, varainsiirtovero. Niin.. Moni vero tuntuu meistä vähän epäreilulta. Perintövero on niistä kaikkein epäreiluin ja järjettömin. Siinä säästetyt rahat mitä luultavammin käytetään myös  yhteiskunnan kehittämiseen. Perheyritykset voivat pysyä Suomessa, eikä veropakolaisten määrä lisäänny.

Mitä mieltä? Perintövero yes or no? Jos tilanne on koskettanut sinua henkilökohtaisesti, kerro nyt oma tarinasi. Musta on kiva, että ajatuksensa ja mielipiteensä aiheesta saa sanoa, vaikkei olisikaan mikään poliittinen taloustieteilijäveronero ♥

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian