Uuniperuna on aivan liian vähän hehkutettu ruoka, 90-luvun klassikko, jota on alkanut näkyä yhä useammassa ruokapöydässä viime vuosina. Perunalla on turhaan huono maine, ei se ole sen epäterveellisempää kuin valkoinen riisi tai tavallinen pasta. Mä ainakin tykkään vaihtelusta ja koska harvoin keitän perunoita enkä koskaan syö ranskalaisia tai lohkoperunoita, omat perunat menevät oikeastaan aina uuniperunan muodossa. Kysyin eilen Instagramissa seuraajiltani, kääritäänkö uuniperuna folioon vai ei? No, 68% vastanneista vastasi kyllä. Siis EI, EI ja EI. Uuniperunaa EI kääritä folioon. Se on hassu tapa joka tulee luultavasti ravintoloista, jossa perunat kääritään joskus folioon jotta ne pysyisivät lämpiminä pidempään. Uuniin folion laittaminen on kuitenkin tyhmää ja ensinnäkin aivan turhaa alumiinin tuhlausta ja roskausta. Folioon kääriminen pitää kosteuden perunan sisällä, yleensähän tavoitteena on nimenomaan paistaa rapeakuorisia perunoita uunissa. Folioon kääritty peruna on tästä syystä vetinen. Parhaimmat uuniperunat syntyvätkin uunissa ilman foliota.Perunaan kannattaa pistellä haarukalla reikiä, jotta kosteus pääsee pois perunan sisältä, eikä peruna ”räjähdä” ja leviä uuniin. Uuniperuna valmistuu joko leivinpaperilla tai vuoassa esimerkiksi suolapedillä. Ne voi paistaa uunin keskitasolla n. 180 asteessa tunnin ajan, tai ensin kuumemmalla vartin verran, sitten pienentää lämpötilaa. Nuo ovat niin uunista riippuvaisia, edellisessä paistoin 200 asteessa helposti tunnin, nyt riitti 180 ja vajaa tunti. En ole koskaan niin turhan tarkka noista paistamisista, liha ja leipominen ovat poikkeuksia. Jotenkin sitä vain näkee, kun on valmista, haarukallakin voi kokeilla jos on epävarma. Toiset pyörittelevät perunat oliiviöljyssä, musta sekin on ihan turhaa. Tosin en syö perunaa itse koskaan kuorineen, vaikka pesen ja kuivaankin ne huolellisesti aina ennen paistamista.

Koska uuniperuna kuuluu syödä nimenomaan perinteisten täytteiden kanssa, ei suinkaan minkään lisukkeena (se olisi vain kuivaa ja pahaa), jaan tähän kolme suosikkitäytettäni perunalle. Nopeat ja helpot tehdä sillä aikaa, kun uuniperuna valmistuu uunissa kuin itsestään. Kelpasivat niin aikuisille kuin lapsillekin, tuo tonnikala-chilitäyte ei ole siis lainkaan niin tulista miltä kuulostaa, kun chili on tuorejuustossa, eikä sitä pilko siihen erikseen. Toki tabascolla ja pilkotulla chilillä saa ekstratulisuutta jos niin haluaa. Itse kammoan tulisia ruokia joten mun annoksesta ne jäivät pois.

 

 

Tonnikala-chilitäyte

Tonnikalaa

Maustamatonta tuorejuustoa

Kermaviiliä

Chilituorejuustoa

Mustapippuria ja halutessasi tabascoa

 

 

Katkarapu-fetatäyte

Kuorittuja katkarapuja

Fetajuustoa muruina

Kermaviiliä

Maustamatonta tuorejuustoa

Merisuolaa ja mustapippuria

Sitruunamehua

 

 

Quacamole

Avokadoa

Tomaattia

Limen mehua

Suolaa ja pippuria

Halutessasi korianteria (mä tykkään itse) ja pieni pala chiliä (jos haluaa tulisuutta)

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


Viime viikolla Micaelin isä kysyi, mitkä ovat lempisanojani. En itseasiassa miettinyt edes kauaa kun sanoin ensimmäisen, Frida. En tiedä miksi, olen aina tykännyt nimestä Frida ja se kuulostaa sananakin kauniilta. Sen takia minulla on rakas pieni Frida kotonakin. Toinen suosikkisanani on flamingo, minut tuntevat eivät varmasti ihmettele miksi. Siroa, tyttömäistä ja vaaleanpunaista. Näitähän yhdistää tuo F, joista tuleekin heti mieleen nämä my favorite f-words mietelauseet. Mahtui ajatuksiini kuitenkin vielä yksi F-sana, jonka merkitys on itselleni se tärkein. F niin kuin feministi.

Olin lapsena se, joka halusi leikkiä aina sitä supernaista joka lähtee poikien kanssa taisteluleikkeihin korkokengät jalassa ja nätissä meikissä. Lapsuuteni naisihanne on ollut itsenäinen ja vahva nainen, ei suinkaan missi tai pullantuoksuinen äitihahmo. Tämähän ei tietenkään sulje pois sitä, etteivätkö missit ja kotiäidit voi olla vahvoja ja itsenäisiä, monet varmasti ovatkin, mutta ymmärrätte varmaan mitä haen nyt takaa. Musta piti tulla astronautti tai suuri johtaja, ja samalla käyttää niitä korkkareita ja olla kaikin puolin naisellinen. En koskaan ole kuitenkaan ajatellut itseäni feministiksi, sillä sanalla feministi on ollut vähän vääränlainen leima. Lisäksi 2010-luvun kärkäs feministikeskustelu ja narsistin läsnäolo entisessä elämässäni saivat feministin sisälläni pitkäksi aikaa hiljaiseksi. Kun vuodesta toiseen dissataan siivellä eläjäksi, sitä tottuu ajatukseen, että enhän mä nyt itse olekaan mitään suurta saavuttanut ja oonko mä ollut viime vuosina millään lailla edes itsenäinen? Tässä kohtaa voitte vain miettiä, mikä vaikutus niillä paskakommenteilla voi olla vähän herkempään mieleen. Mun omani on kuitenkin suhteellisen vahva. Olen tehnyt kuitenkin aikamoisen matkan tähän pisteeseen, jossa olen nyt ja niin minusta on tullut erilainen feministi. Pidän edelleen perinteisistä sukupuolirooleista, mun mielestä kotitöitä tekevä mies on vaan vähän hassu ja auton ovet avaava herrasmies joka maksaa ravintolalaskun on aivan ihana, mutta ei se ole minun asemastani ja oikeuksistani pois. Olen hyvinkin vahvasti feministi. Myös äitinä yritän opettaa pojalleni mahdollisimman paljon sitä, että tytöt ja pojat ovat ihan yhtä hyviä. Yhtä nopeita, yhtä älykkäitä ja yhtä kivoja. Mutta opetan myös, että tytöt ja pojat ovat erilaisia. Feminismi ei tarkoita sukupuolineutraaliutta.

Olisin voinut jäädä vain tyytyväisenä elämään elämää, jossa minun ei tarvitse tehdä mitään. Helppo vaihtoehto, monen tytön haave. Olla ja tehdä vain kivoja asioita. Alusta asti olen kuitenkin halunnut tehdä kokoajan jotain itse. Sitä mun omaa juttua ja mennä jatkuvasti eteenpäin. Kun elää vuosia suhteessa jossa saa kaiken, oma kunnianhimo häviää helposti. Toisaalta, se muutti koko arvomaailmani. Oikeasti olen joutunut luopumaan monista aiemmista tavoitteista ja suunnitelmista. Elämäni muuttui niin paljon parisuhteeni myötä, että monet haaveet ja tavoitteet menivät uusiksi. Olin sen takia pitkään vähän hukassa sen kanssa, mitä haluan itse tehdä, mutta nyt tiedän että tällä kaikella on ollut tarkoitus. Asioiden on pitänytkin mennä juuri näin. Yllättävän monen bucket list on täynnä nimenomaan rahalla saavutettavia asioita, sillä valtaosan elämä on hyvin materialistista. Kun puhutaan tavoitteista, yllätyn nykyään usein, kuinka materialistisia ne monilla ovat. Arvoni ovat muuttuneet paljon ja feministi sisälläni ei halunnut enää saavuttaa naisena niinkään rahaa ja materialistista menestystä, toki niitäkin, mutta eri mittakaavassa. Ennen kaikkea haluaisin muuttaa muuttaa maailmaa ja alkaa vaikuttamaan ihmisten ajatuksiin elämästä. Nainen voi tehdä mitä tahansa, olla vahva ja itsenäinen ja vaikka sitten samalla missi ja kotiäiti. Nainen pystyy tekemään niin paljon enemmän kuin mies, jos vain uskaltaa. Se uskallus puuttuu vielä monilta, mutta maailma toivottavasti muuttuu sen osalta vähitellen.

En haluaisi, että enää yksikään nainen kysyisi mieheltään, voinko laittaa tämän asun juhliin? Voinko ostaa yhteiseen kotiin tämän esineen? Voinko lähteä tyttöjen viikonloppureissulle? On tottakai kiva, ja kohteliastakin, kysyä mielipidettä mutta joskus sitä voi kysyä vain mielipiteen kysymisen iloksi, ei suinkaan siksi, ettet oikeasti pukisi sitä vähän liian lyhyttä mekkoa juhliin sen takia, että mies kieltää. Toista täytyy kunnioittaa, mutta ei elää toisen mielipiteiden mukaan. Ei ikinä. Stockan lakanaosastolla kuulin naisen pohtivan, voiko hän nyt kuitenkaan ostaa näitä lakanoita, jos mies ei tykkääkään. Kampaajalla nainen valitteli, kuinka haluaisi punaisen, mutta mies ei halua hänen värjäävän vaaleaa. Ei näin. Joskus tuntuu, että miellyttämisenhalu on mennyt itsekunnioituksen ja itsensä arvostuksen edelle. Ajatus miestä paremmin tienaavasta naisesta on myös edelleen iskostunut negatiivissävytteisenä monen mieleen. Samaan aikaan kuitenkin oman elämänsä girl bossit julistavat itsenäisyyttään sosiaalisen median täydeltä. Maailma on todellakin muuttumassa. Feminismi ei ole yksiselitteistä, se ilmenee monin eri tavoin. En olisi itse edelleenkään aina automaattisesti jakamassa sitä ravintolalaskua tai imurointivuoroja. Mutta en kyllä ole antamassa kenenkään päättää elämästäni enkä tee mitään siksi, että mies haluaa nyt näin. Pidän itsenäisyydestäni kiinni loppuun asti.  En pidä miesten dissaamisesta millään tavalla, olen edelleen sitä mieltä että moni kundi olisi maalannut sen vaaleanpunaisen seinän paremmin kuin minä, mutta suoriuduin siitä kuitenkin todella hyvin ilman miestä. Olen itseasiassa aika usein puoliksi vitsillä julistanut kovaan ääneen, miten en vain tarvitse miehiä mihinkään. Huom. Puoliksi vitsillä ♥ Miten feminismi ilmenee sun elämässä, tai voitko sanoa olevasi feministi? Kuvat ovat meidän Versailles’n reissulta, minä ja miehet palatsissa.

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


Mietin tätä aihetta eilen illalla lukiessani taas juttuja Touhula -päiväkotien casesta. Varhaiskasvatuksen parjaaminen tuntuu olevan vielä voimakkaampaa kuin vanhustenhoidon, mikä nyt toisaalta on ihan ymmärrettävää kun puhutaan elämän alusta, ei sen lopusta. Artikkeleja, keskusteluja ja lehtien kommenttikenttiä lukiessa ei tosin voi kuin miettiä, mitä ihmettä suomalaisen ihmisen päässä liikkuu. Miksi edelleen yleistetään yhden kokemuksen perusteella että julkinen päivähoito on perseestä ja toinen näppämistö sauhuten kirjoittaa vastinetta siitä, kuinka yksityiset päiväkodit ovat pelkkää rahastusta, palkat ovat pienet ja parhaimmat työntekijät ovat julkisella. Voi hyvät ihmiset, maailma ei ole tässäkään asiassa mustavalkoinen. Kyllä te sen vielä huomaatte, suurin osa. Näistä asioista pitäisi avoimesti ja rakentavasti keskustella paljon enemmän, hyviä ja huonoja vaihtoehtoja kun on molemmilla puolilla.

Itse valitsin lapselleni yksityisen päiväkodin. Jo raskausaikana selvitin paljon vaihtoehtoja ja mietin myös esimerkiksi englanninkielistä päiväkotia (olen itse ollut sellaisessa lapsena jonkin aikaa) yhtenä vaihtoehtona. Useammasta lähteestä tuli esiin tämä päiväkoti ja hain paikkaa Micaelille melkein heti hänen syntymänsä jälkeen. Melkein kahden vuoden jono yllätti ja tajusin vasta silloin Helsingin surkean päiväkotitilanteen. No, meillä ei onneksi ollut kiire ja lopulta Micael pääsikin vähän sovittua aiemmin aloittamaan päivähoidon ihan tässä meidän lähellä, tuossa maailman parhaimmassa päiväkodissa. Niin, ainakin minun mielestäni. En missään nimessä yleistä, että kalliit yksityiset päiväkodit olisivat parhaita, eivät ne välttämättä aina ole. Aivan yhtä lailla maailman paras päiväkoti voi olla julkisella puolella, jos sinne sattuu osumaan oikeat ihmiset ja oikea määrä lapsia. Yksityiselläkin puolella on paljon huonoja vaihtoehtoja.

Micael on ollut päiväkodissaan kohta kolme vuotta. Joka ikinen aamu mietin, voisinpa jäädä sinne itsekin ja voi kun itse olisin saanut varhaiskasvatukseni tuollaisessa ympäristössä. Päiväkodin kodinomaisuus, lämminhenkisyys ja yhteisöllisyys ovat vertaansa vailla. Lähi- ja luomuruokaa tarjoava keittiö, emotionaaliset, sosiaaliset ja eettiset kasvatusperiaatteet sekä johdonmukainen ja turvallinen kasvu- ja oppimisympäristö ovat asioita, joista en todellakaan haluaisi enää tinkiä. Tätä myyntipuhetta toistavat monet yksityiset päiväkodit, mutta onnekseni meidän päiväkodissa nämä asiat oikeasti toteutuvat.

Välillä ihan kyyneleet silmissä kuuntelen Micaelin juttuja, kuinka pienet koululaiset, entiset päiväkodin lapset, ovat olleet koulujen loma-aikoina päiväkodissa ja kertovat tarinoita koulumaailmasta pienille päiväkodin lapsille. Se kertoo niin paljon siitä yhteisöllisyydestä. Toisinaan toivon itse, että samat kasvattajat olisivat kasvattaneet aikanaan myös minut. Olemme valtavan onnekkaita, että olemme saaneet tällaisen päivähoitopaikan lapsillemme. Ja samalla joku dissaa sitä, kuinka yksityiset päiväkodit ovat niin huonoja. Miksi?

Toivon todella, että monilla muillakin vanhemmilla olisi tällaisia päiväkotikokemuksia. Niin julkisella kuin yksityisellä puolella. Rahalla ei todellakaan saa aina hyvää, ei missään nimessä. Nykyään tuntuu olevan aivan tuurista kiinni, saako lapsi hyvän päiväkotipaikan. Tai saako lapsi päiväkotipaikan läheltä kotia ylipäätään. Varhaiskasvatuksella on valtava vaikutus lapsen kasvuun ja esimerkiksi itsetuntoon. Asioihin, jotka myöhemmin elämässä vaikuttavat muun muassa ihmissuhteisiin ja käyttäytymiseen.

Millaisia päiväkotikokemuksia teillä on? Onko se maailman paras päiväkoti yksityinen vai julkinen? 

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria