No en ole. Eräs Dubaihin matkustamista koskeva postaukseni sai joskus blogini alkuaikoina aikaan aivan hirveän arvosteluryöpyn ja sain kyllä kuulla kunniani. Että kehtaankin matkustaa tuonne ihmisoikeuksia riistävään maahan eikä minulla ole mitään käsitystä eettisistä teoista ja ajattelen vain itseäni. No, ensinnäkin noilla perusteluilla jokaisen länsimaalaisen matkustajan voisi sanoa ajattelevan vain itseään. Onhan lentäminenkin jo suuri synti. Dubain matkailun eettisyys kuitenkin puhuttaa, ihan syystäkin. Itse toivoisin kuitenkin, ettei yhtä kohdetta tai oikeastaan sinne matkustavia, mustamaalata ennen kuin taustoja ihan oikeasti selvitetään. Ei sinne Thaimaahan matkustaminenkaan ole eettistä ja samalla tavalla myös näissä maissa sorretaan ihmisoikeuksia, eläinten oikeuksista nyt puhumattakaan. Siinä vaiheessa kun Dubain matkaani kritisoiva kaveri postaa kuvia joissa silittää tiikeriä, keski-ikäinen suomalainen mies maksaa naiselle vuorokaudesta kympin, jos sitäkään. Turistien käytöksen takia suljetaan rantoja nähtävyyksiä, korruptio kukoistaa useammassakin matkailijoiden suosimassa maassa. Dubai on vain antanut kasvot tälle ilmiölle. Yhtä lailla mukavuudenhaluisina länsimaalaiset matkustavat moniin muihin kohteisiin auringon ja halvan shoppailun perässä, vaikka maan ihmisoikeusasiat eivät kestäkään päivänvaloa.

En ole käynyt Dubaissa yli kahteen vuoteen ja tällä välillä tietoisuuteni maahan matkustamisen eettisyydestä on kasvanut. Olemme lähdössä Dubaihin vasta tammikuun loppupuolella, mutta halusin kirjoittaa tästä aiheesta jo nyt etukäteen, sinne matkustaa tällä välin varmasti myös blogini lukijoita. Itse aion ainakin reissullani kysellä vähän paikallisilta työläisiltä heidän elämästään, kuten olen aiemminkin tehnyt. Ilmiö, että työvoima tuodaan maahan lähes täysin muualta, on kiinnostava. Tähän asti kaikki kuulemani tarinat ovat olleet kuitenkin onnellisia tarinoita ja esimerkiksi eräs pakistanilainen taksikuski oli oikein tyytyväinen, kun sai töitä Dubaista ja pystyy elättämään perheensä sekä nauttia samalla jopa kohtuullisesta elintasostakin. Kotimaassa näin ei olisi ollut vaan perhe olisi pulassa.

Matkailua ja lentämistä kritisoidaan, mutta niin kritisoidaan kyllä nykyään ihan kaikkea muutakin. Kaikki mitä teet, on jollain tavalla jonkun mielestä väärin. Ei tällaisessa maailmassa halua kukaan elää. Silmiä ei voi sulkea pahuudelta ja vääryydeltä, kertakäyttökulutuksen aika on ohi ja ilmastonmuutosta on hillittävä. Mutta nyt joku kohtuus tähän kaikkeen. Kannustetaan mieluummin toisiamme tekemään hyviä asioita ja toivotetaan hyvää matkaa hänelle, joka on päättänyt lentää lämpöön pimeän marraskuun keskellä. Huono ihminen on hän, joka kylvää negatiivisuutta ympärilleen ja satuttaa toisia. Arvostelu on mennyt mun mielestä aivan liian pitkälle ja nykyään erityisesti somevaikuttajat tuntuvat joutuvan perustelemaan jokaikisen syödyn pihvin tai lennetyn lennon. Matkustaako joku teistä Arabiemiraatteihin tänä talvena? 


Idea tähän postaukseen syntyi siitä, kun näin somessa muutamallakin eri tilillä hehkutuksen siitä, kuinka nämä henkilöt pitävät täydellisyyden tavoittelua, ”kontrollifriikkeyttä” ja perfektionismia selkeästi hyvinä puolinaan. Tämä nosti vähän omat karvani pystyyn, mutta muistan että olen itsekin ajatellut olevani oikein ylpeä siitä, kuinka pedantti ja kontrollifriikki olenkaan. Sen takiahan kotini on ollut siisti ja olen huolehtinut ulkonäöstäni, painoni ei ole koskaan heitellyt ja olen kehittynyt esimerkiksi liikuntaharrastuksissa. Toki olen kyllä edelleen iloinen siististä kodista ja jos tiedän esimerkiksi tulevan viikon olevan erityisen stressaava, teen oikeasti aikaa kotitöille, jotta saan siistin ja levollisen ympäristön itselleni hektisinä aikoina. Toisaalta taas, kun menen kotiin jossa ei ole niin siistiä kuin meillä, ensimmäisen ajatukseni on, että täällä asuu onnellisia ihmisiä. Siivous on tietysti tästä vain yksi esimerkki. Kontrollifriikin perfektionistin on näytettävä ulospäin hyvältä, eikä vain ”huijatakseen” muita, vaan myös itseään.

Vanhemmuus on ollut tässäkin käännekohta. Toki haluaisin opettaa lapseni siistiksi ja haluaisin ettei hän sotkisi kotia niin paljon. Pitäisi asiansa muutenkin järjestyksessä, liikkuisi eikä olisi mikään ylipainoinen taivaanrannanmaalari likaisissa vaatteissa. Mutta vielä tärkeämpää on, ettei hänestä tule kaltaistani ylisuorittajaa. Pyrin kaikin keinoin välttämään, ettei hän tule saamaan näitä riittämättömyyden tunteita, joiden kanssa itse taistelen edelleen, vaikka tiedostankin nykyään ongelmani ja ymmärrän mistä se johtuu. Tilanne on onneksi paljon parempi kuin koskaan aiemmin.

Ylisuorittamisellani olen hakenut hyväksyntää. Hyväksynnän haku on johtanut moniin muihinkin asioihin tai tekoihin ja se on heijastus kaikesta epävarmuudesta, jota olen kokenut. Mitä enemmän olen suorittanut, sitä huonommin olen kuitenkin voinut. Riittämättömyyden tunne on kuin loputon suo. Sitä vaan kävelee syvemmälle ja syvemmälle, ja poispääsy tuntuu ajoittain aivan mahdottomalta. Oma suorittamiseni nostaa päätään erityisen stressaavina aikoina, silloin koen jotenkin erityistä tarvetta hallita elämääni. Tavallaan kun kyse on myös elämänhallinnan tunteen menetyksestä. Olen myös jotenkin liian itsenäinen, kunnianhimoinen (ja siisti) elääkseni niin boheemisti, että voisin kohauttaa olkiani kaaokselle. Jos joku sanoisi kotini olevan sotkuinen tai huomauttaisi huonosta urheilusuorituksesta (saati ylimääräisistä kiloista), kokisin itseni edelleen hyvin epäonnistuneeksi. Tästä yritän nyt päästä eroon. Että en oikeasti välittäisi yhtään, koska onhan se nyt ihan se ja sama, miten nopeasti juoksen kympin tai kuinka huolellisesti olen juhliin laittautunut. En siis mielessäni kilpaile kenenkään kanssa, ainoastaan itseni. Mulla on monia vaativan persoonallisuuden piirteitä, mutta onneksi vaadin asioita vain itseltäni.

Nykyään korostetaan aivan liikaa niitä ”hyvän ihmisen” ominaisuuksia, esimerkiksi juuri somessa. On ihan idioottimaista esimerkiksi vaikuttajan asemassa kirjoittaa, että on kyllä itse aivan supersuorittaja ja että meidän koti on aina siisti ja vaatteet ovat värijärjestyksessä varmaan pesukoneessakin, että meidän jääkaappiin ei tule yhtään huonoa ruoka-ainetta ja laittaa itsestään kuvia vain kauneimmillaan huolellisesti meikattuna lavastetuissa olosuhteissa. Omat riittämättömyyden tunteeni ovat peräisin aivan muualta kuin sosiaalisen median ajalta, mutta näen tässä ison ongelman. Vaikuttajat luovat seuraajilleen paineita täydellisestä elämästä ja antavat vääristyneen kuvan, joka voi helposti johtaa myöhemmin juuri tällaisiin vastaaviin riittämättömyyden tunteisiin ja hyväksynnän hakemiseen, joka vaikuttaa jokaiseen elämän osa-alueeseen. Suorittajaluonteessa ei ole mitään ylpeiltävää. Siitä kannattaa pyrkiä ajoissa eroon. Sinnikkyys, päättäväisyys ja aikaansaavuus ovat ominaisuuksia jotka vievät pitkälle. Ne ovat kuitenkin kaukana perfektionismista, joka lopulta onkin enemmän negatiivinen ominaisuus.

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria

 


No tänä viikonloppuna tämä mutsi ei dokaa, mutta näin perjantaiaamupäivän ajatukseksi ajattelin julkaista tämän postauksen nyt kuitenkin. Aloitetaan vaikka sillä, että ihan oikeasti jopa toivon tänä(kin) viikonloppuna useampikin pienen lapsen äiti lähtisi vähän tuulettumaan. Ystävien seura, tyttöjen jutut, laittautuminen iltaa varten ja muutama lasi kuplivaa tuskin tekee pahaa lapselle tai onnelliselle perhe-elämälle?

Mua on toisinaan jopa kritisoitu siitä, että jaan sosiaaliseen mediaan videoita esimerkiksi kesän juhlituista öistä tai krapulapäivistä. Ei kiinnosta kuulkaa pätkääkään. Miksi ihmeessä esittäisin, että otan ihan vain vähän sivistyneesti ja olen ajoissa nukkumassa enkä varsinkaan näytä dagen efter naamaani seuraajilleni, jos totuus on jotain muuta? Käytän alkoholia nykyään harvoin, mutta ne kerrat kun lähden ulos, se tekee niin hyvää psyykkiselle jaksamiselleni, että on sen arvoista. Se on osa elämääni siinä missä lauantaiaamun joogatuntikin, joten miksi piilottelisin sitä somessa? Se, että mutsi dokaa toisinaan, tekee hyvää myös lapselleni. 24/7 äidin kanssa oleminen rasittaa varmasti molempien hermoja ja lapsi viihtyy todella hyvin myös muiden hänelle tärkeiden aikuisten seurassa. Jos pitäisi valita, valitsisin toki aina lapseni mieluummin kuin railakkaan illanvieton, mutta äidit tarvitsevat kepeää aikaa ystävien kanssa. Ei se tiistai-illan jumppatunti tai yksin tehty ostosreissu kauheasti irroita arjesta.

En tiedä olenko väärässä, mutta uskon äitien haluavan lähteä ulos paljon enemmän, kuin mitä he antavat ymmärtää. On siis toki hienoa, että alkoholia käytetään yleisestikin nykyään paljon vähemmän lähes kaikissa ikäluokissa ja alkoholinkäyttöhän ei ole millään lailla terveellistä. En muutenkaan kannusta nyt ketään juomaan mitään övereitä, vaan ennen kaikkea pitämään hauskaa. Moni äiti sanoo jäävänsä mieluummin kotiin, koska saa niin kauhean krapulan (harjoituksen puutetta, totesin tämän kesällä kun join vähän useammin niin eipä darrat vaivanneet). Kun illalla miehen mentyä nukkumaan katselee sohvalta kavereiden skumpanhuuruisia insta storyja eikä muistakaan miltä tuo kuplajuoma maistuu, kannattaa alkaa heti suunnitella jotain pientä irtiottoa. Kotona on kivaa, mutta kotona on vielä kivempaa, kun välillä pääsee lähtemään sieltä pois. Ilman sitä perhettä. Ajatteletteko te lapsettomat, että kaikki bileet ovat ohi kun lapsi syntyy perheeseen? Tai onko siellä joku toinenkin mutsi, joka tykkää toisinaan kaivaa korkkarit kaapista ja pitää hauskaa aamuun asti hyvällä omallatunnolla?