Kesän päättymisen haikeus. Haalistunut rusketus ja harmahtava iho, joka ei sovi yhteen ei minkään vaatteen kanssa. Nyppyyntyvät neuleet, aina liian vähän tai liian paljon päällä muutenkin. Katoava päivänvalo, sen myötä kohisevat kuvat, kylmä tuuli ja sadepäivät. Arki, joka lipuu ohi valoakin nopeammin, mutta josta ei saa otetta. Liikaa huonoja hiuspäiviä, liikaa synkistelyä, liikaa tekemättömiä viikonloppuja. Hellekesän jälkeen luulin osaavani nauttia viilenevistä ilmoista, pimeistä illoista ja odottavani kuulaita syyssäitä. En, oikeastaan tänä vuonna syksyn aloitus tuntuu tavalliseltakin tylsemmältä, sillä takana on mitä ihanin ja lämpimin kesä, jonka olisin halunnut jatkuvan edelleen.

Voiko joku ihan rehellisesti sanoa tykkäävänsä tähän aikaan vuodesta sosiaalisen median täyttämistä hehkutuksista, kuinka on ihanaa kietoutua torkkupeittoon, laittaa villasukat jalkaan, nautiskella se kupponen kuumaa teetä sohvan nurkassa, polttaa kynttilöitä ja kuunnella sateen ropinaa? Ehkä pahin blogiklisee ikinä. En tajua, miten joku haluaa jo elokuussa pukeutua villakangastakkiin, huopahattuun ja saappaisiin? Talvitakkikausi kestää Suomessa yli puolet vuodesta, ei kai sitä tarvitse aloittaa ennen kuin on ihan pakko? Perjantaina törmäsin (suomalaiseen) mieheen, joka oli pukeutunut Canada Goosen pitkään parkaan. Että autumn vibes vaan sullekin.

Koska syksyn tulo on tänä vuonna tuntunut niin poikkeuksellisen masentavalta, päätin kapinoida surkeaa asennettani vastaan ja yrittää keksiä siitä jotain positiivista. Ei, ne eivät ole kynttilät eivätkä teekupposet (siis toi sanakin on jo tarpeeksi paha), mutta koitan löytää sen ilon nimenomaan arjesta ja rutiineista, jotka eivät ole kesällä yhtä viehättäviä asioita. Ajattelin kirjoittaa ne ihan ylös kalenteriin. Haluan nauttia arkipäivistä, sillä niistä muodostuu lähes koko meidän elämä. Aamuihin haluaisin mahduttaa edes pienen joogahetken. Siitä tulee aina niin hyvä olo, joten miksi skippaisin sen? Jokaiseen päivään täytyy sisällyttää myös ulkoilua. Tekisi mieli kirjoittaa to do-lista syksyllekin, mutta tiedän etten tule tänäkään vuonna kutomaan niitä sukkia, enkä tuskin saa itseäni sinne Nuuksioonkaan. Sen sijaan haluan lukea enemmän kirjoja ja käyttää huomattavasti vähemmän puhelinta. Konkreettinen tavoite voisi olla tunti ennen ja jälkeen nukkumaanmenon ilman. Olen myös vähän taipuvainen melankoliseen oloon aina, jos tunnen vähänkin nousseeni väärällä jalalla. Tätä vastaan aion kyllä nyt taistella tänä syksynä. Hengitellä kiukun ja stressin pois ja päättää ajatella aina, että tunne on vain ohimenevä ja aurinko paistaa taas pian, ainakin omassa mielessäni. Ulkonäöstä huolehtiminen tekee myös hyvän olon, joten sitä ei sovi unohtaa, vaikka vaatteita onkin kokoajan enemmän päällä. Tänä syksynä en osta mitään turhaa, mutta sitäkin enemmän kestäviä ja vastuullisia hankintoja tuleviakin syksyjä ajatellen.

Ehkä tästä selvitään, ehkä mäkin opin tykkäämään viilenevästä säästä. Talvi on onneksi kokoajan lähempänä.

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria


”Ihan ensi kautta ajatellen ja vaikka teille kaikille, jotka vietätte tänään venetsialaisia muulla kuin omalla veneellä..

Olisko joskus mahdollista sanoa edes kiitos? Olisko mahdollista tuoda omat juomat? Jotain syötävääkin ehkä, kun monille tuntuu toi ilmainen ruoka kuitenkin maistuvan. Ootko koskaan ajatellut, että joku siivoaa sun jälkiä joka ikinen päivä ja toisen vene ei oo mikään yleinen bajamaja? Jos sanotaan, että paperit roskiin, eiks se tarkoita että roskiin? Ootko koskaan ajatellut, kuka niitä vessoja availee tai ylipäätään pesee joka ikisen juhlitun illan jälkeen? Tai ajattelitko, että veneillä saatetaan tehdä joskus muutakin kuin juhlia, joten käyttäydy sen mukaisesti, että se on toisille kuin koti, ei mikään open bar.

Siinä vaiheessa jos mä tippuisin mereen tai satuttaisin itseni niin että saisin vertavuotavan haavan, en kyllä kuivais itseäni kenenkään untuvapeittoon. Huonoon säähän kannattaa Suomen kesässä myös varautua, ettei tarvitse aikuisen ihmisen varastaa toisten kaapista vaatteita ja kenkiä.

Hyvät teot maksaa itsensä takaisin. Mä oon tottunut maksamaan kyydistä, auttamaan siivoamisessa ja ruoanlaitossa sekä tuon lähes poikkeuksetta aina omat juomat kun johonkin lähden.

Toivottavasti tekin.”

Kirjoitin tänään tämän henkilökohtaiselle Facebook-tililleni ja ystäväni sanoi, että kirjoita toi sama blogiin, niin hyvä muistutus se on. Se on tosiaan sitä luksukselta näyttävän vene-elämän kääntöpuolta, jota suurin osa ihmisistä ei vaan ikävä kyllä ymmärrä. Mutta samoja ajatuksia voi soveltaa muuhunkin elämään. Ihan jo ystävän luona kyläilyyn tai kavereiden illanistujaisiin. Mä uskon, että hyvät tyypit muistetaan aina ❤️ Ihanaa viikonlopun jatkoa ja hyvää yötä Långvikista, me tultiin tänne veneellä rentoutumaan, sporttaamaan ja voimaan kaikin puolin hyvin, kaukana kaupungin hälinästä ja niistä venetsialaisista.


Jos voisin yhden tunteen maailmasta poistaa, se olisi kateus. Kuinka paljon olenkaan itse joskus turhaan kadehtinut muita tai vastaavasti kokenut itse kateellisuuden takia paljon turhaa mielipahaa. Moni huutaa suureen ääneen, että minä en kyllä todellakaan ole sitten kateellinen, mutta samaan aikaan keksii toisista pelkkää pahaa sanottavaa, levittää juoruja ja mustamaalaa kateuden kohdetta muille. Niin minä, kuin monet ystäväni ovat joutuneet monenlaisen vihapuheen ja perättömien syytösten kohteeksi ja vaikka itse en haluakaan ajatella, että joku olisi minulle kateellinen, ovat nämä ilkeilyt olleet kuitenkin usein peräisin siitä tunteesta. Kaiken lisäksi huvittavaa on se, etten lainkaan koe, että elämästäni kannattaisi olla kateellinen. Harva meistä on saanut mitään kovinkaan helpolla. Joku ajattelee, että elämäni on kuin satukirjasta siksi, että olen saanut huijattua itselleni rikkaan miehen joka ostelee minulle kalliita lahjoja ja vie minut matkoille ympäri maailmaa. Ehkä elämäni näyttäytyy jollekin sellaisena, mutta niin kauan kun ei minua tunne, ei kannata muodostaa minkäänlaisia johtopäätöksiä siitä, mitä elämäni on tai ainakaan ei missään nimessä kannata olla kateellinen.

Toiset kadehtivat urasaavutuksia. Kun itse tekee pienipalkkaista vuorotyötä josta ei lainkaan nauti ja tuttu päivittää Facebookiin saamastaan isosta ylennyksestä, on ehkä helpompi alkaa levittää omaa kateellista teoriaansa siitä, kuinka on kiivetty esimiestehtäviin reittä pitkin. Joku kadehtii toisen perheonnea ja tuo vahvasti sinkkuna esille sitä, ettei itse halua kyllä ikinä lapsia. Urheilusaavutukset ne vasta kateutta herättävätkin ja pian esillä ovat selitykset siitä, kuinka toi nyt aivan varmaan käyttää dopingia cityrunilla tai omaa aivan poikkeukselliset jalat. Ja itseähän ei siinä vaiheessa kiinnosta tuo urheilu ja oman kropan rikkominen sitten ollenkaan.

Kateus myrkyttää hyväsydämisimmänkin ihmisen mielen. Se saa toivomaan pahaa muille ja tekemään epäinhimillisiä tekoja. Kateus sylkee suusta sanoja, jotka satuttavat, mutta jotka myös ennen kaikkea kertovat sanojastaan hyvin paljon. Maailman parhainkin tyyppi voi olla jostain niin kateellinen, että muuttuu aivan toisenlaiseksi. Koulukiusaaminenkin johtuu usein kateudesta ja se, jos mikä on nyt hyvin ajankohtaista. Jo pienelle lapselle tulisi opettaa, että kateus on aivan turhaa ja aina on joku, kenellä on jotain enemmän ja jotain paremmin. Kateus johtuu usein myös omasta epävarmuudesta ja tyytymättömyydestä omaan elämään. Se on kuitenkin asia, johon sinä voit hyvin pitkälti itse vaikuttaa. Omaa asennetta voi muuttaa aina, vaikka hankalaa se välillä onkin.

Kateuden voi kääntää kuitenkin voimavaraksi. Pieni, ihaileva kateus on aina hyväksi. Se tuo motivaatiota. Että kyllä minäkin pystyn tuohon vielä jonain päivänä. Materialistisia asioita ei kannata katua, mutta omalla työllään voi tehdä itsensä onnelliseksi. Onnellisena ei ole muuten lainkaan kateellinen. Millaisissa tilanteissa kateus nostaa päätään sun elämässä tai milloin sinua on kadehdittu?

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria