Vähän jopa yllätyin, kuinka monet yksineläjät ovat avautuneet karanteenissa ollessaan siitä, kuinka perheellisten ja parisuhteessa eläjien pitäisi olla kiitollisia siitä, että on joku kenen kanssa aikaa viettää. Oh well, te ette tiedä mistä puhutte..

 

 

Aamulla olisi ihanaa kaikessa hiljaisuudessa levittää joogamatto lattialle. Laittaa kahvi tippumaan, lukea hesari vaikka kahteen kertaan ja keittää lisää tuoretta kahvia. Syödä hidasta aamiaista ja suunnitella karanteenipäivän ohjelmaa. Aamulenkki rauhallisilla kaduilla, töitä 8-11, itsetehty lounas omaa lempiruokaa, töitä, iltapäivällä hyvin suunniteltu kotitreeni musat täysillä, koko kropan kuorinta suihkussa kun kerrankin on aikaa, kynsien lakkaus, kulmien nyppiminen, pienenpienen pyykkikoneellisen peseminen. Illalla vielä kävelylle, puheluja puhelujen perään ja puhelin kädessä istumista hyvällä omallatunnolla.

 

 

Kukaan lapseton ei tiedä, millainen tehtävä on viihdyttää sitä lasta, joka viettää yli 40 tuntia viikostaan päivähoidossa, käy neljänä iltana viikossa liikuntaharrastuksissa ja näiden ansiosta myös nukkuu pitkiä yöunia. Et tunne enää käsitettä ruutuaika. Mietit, miten sen ilmoituksen saa siitä omastakin iphonesta pois päältä. Huomaat lähteväsi lenkille säässä kuin säässä, jos huono keli ärsyttää, ei tarvitse kuin miettiä hetki kotona odottavia olosuhteita.

 

Olisi ihanaa maalata kaikessa hiljaisuudessa niitä tauluja. Opetella vaikka sitä uutta kieltä tai uutta taitoa, jotain mihin ei ole ollut aikaa. Kokeilla erikoisia reseptejä, neuloa vaikka ensi talveksi villasukat. Olla oikeasti vaikka tunnin ajan ihan hiljaa ja kuunnella sitä hiljaisuutta, siis muutenkin kuin vastamelukuulokkeet päässä. Puhua rauhassa facetimepuheluja tai istua skypepalaverissa kotisohvalla. Ilman, että kukaan innostuu riisumaan housuja taustalla tai puhua pälpättämään siihen päälle niin ettei kukaan kuule yhtään mitään.

 

Lasten kanssa oleminen on täyttä työtä. Tee siinä samalla sitten kotityöt, ruokaa viisi kertaa päivässä ja ne oikeat työt. Sori avautuminen, mutta lapseton ei tajuu. Toki olosuhteet ovat poikkeukselliset, enkä minäkään tajua mitä tämä on lapsettomille. Mutta herraisä teillä on sentään hiljaista eikä kukaan kitise ja sotke 24/7 paitsi sinä itse.

 

 

Jos olet yksin, nauti. Nauti kun sinulla on aikaa pedata sänky, nauti kun siistimäsi sohvatyynyt pysyvät samassa asennossa vaikka viikon. Nauti, kun sinulla on mahdollisuus juoda vaikka tynnyritolkulla viiniä yksin kotona. Nauti, kun saat olla neljän seinän sisällä hyvällä omallatunnolla koko päivän, jos niin haluat. Nauti hiljaisuudesta, tylsyydestäkin. Nauti, kun kukaan ei valita mitä on ruoaksi. Ei sotke, ei keskeytä puheluja, ei vaadi mitään. Nauti, kun saat olla vastuussa vain itsestäsi ja nauti, kun ei tarvitse harmitella katkenneen lätkäkauden puolesta ja selittää nyt tuhanteen kertaan miksi ne kädet pitää pestä ja miksi roskapussia viedessä pistetään hanskat käteen. Nauti, kun ei tarvitse huolehtia kuin omasta sairastumisesta.

 

Ota tämä aika oikeasti sinä retriittinä. Voi retriitti, tarvitsen sinua kun tämä korona-aika loppuu. Suunnittelen pakoa vuorille, oikeastaan ihan mihin tahansa. Rakastan perhettäni, rakastan lastani mutta rakastan ja arvostan myös mielenterveyttäni aika korkealle. Joka ikinen vastaantuleva onnellinen ja kiitollinen perhekaranteenipäivitys on huijausta. Se kuva Hohdosta sen sijaan on lähempänä totuutta.

 

 

Vitsi tietty vitsinä, mutta jokatapauksessa kaikki sympatiani pienten lasten kanssa kotona oleville vanhemmille ja kaikille niille, jotka eivät ole ihanassa tuoreessa parisuhteessa. Riitaa, ruokaa, riitaa. Hiljaisuus, riita, ruoka, riita. Ystäväni tiivisti näin arkipäivänsä. Miten teillä menee karanteenissa? Onko se puoliso maailman ihanin vai allekirjoitatko täysin väitteet piikistä erotilastoissa koronan aikana? Onko lasten kanssa kaikki ihanaa ja mahtavaa kun pääsee vihdoin viettämään aikaa oikein kunnolla yhdessä koko perhe? Olisi kiva kuulla muidenkin näkökulmia aiheesta. Vai oletko sitä mieltä, että me perheelliset valitetaan tosiaan ihan turhaan ja yksin on paljon kaameampaa? Jos seuraavat karanteenit on luvassa joskus 10 vuoden päästä, otan siitä kyllä kaiken irti. Lupaan, etten enää koskaan valita työmatkoista enkä lapsen harrastuksiin käytetystä ajasta. En. Koskaan.

 

 

Olen suunnattoman kiitollinen siitä, että mulla on kuitenkin maailman ihanin lapsi ja työ, joka mahdollistaa meidän kotona olemisen. Ja että  ylipäätään on vielä töitä. Kiitollinen siitä, että olen terve ja minulla on asiat muutenkin paremmin kuin hyvin. Mutta kyllä mä mielelläni myös maalaisin ja oppisin sitä ranskaa. Tai opettelisin soittamaan pianoa. Voi luojan kiitos meillä ei ole pianoa. Day 7, bring it on.

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

Voi korona minkä teit. Losissakin alkaa näkyä varautuminen pahimpaan. Whole Foodsin hyllyt alkoivat olla tyhjillään ja Santa Monica oli lauantai-iltana hyvinkin rauhallinen. Ruuhkat olivat murto-osan normaalista, mutta kaikki vielä silti ihanan positiivisia ja hymyileviä. Missään ei näy isoja väkijoukkoja ja ihmiset selvästi viihtyvät enemmän kodeissaan. Pääsemme tosiaan viimeisellä lennolla Suomeen, tai varmaan koko Eurooppaan. Olisimme saaneet toisen lennon Lontoon kautta kuun lopulle, mutta nyt sekin olisi peruttu. Osa joutuu lentämään täältä Aasian kautta Eurooppaan. Saan olla hyvin kiitollinen, että pääsemme suoralla lennolla Helsinkiin.

 

 

Varauduimme kuitenkin olemaan täällä vielä kuukauden. Koska tilanne on kuitenkin niin outo ja epävarma kaikkialla, nyt on parempi tulla kotiin. Koska saatamme joutua Miksun kanssa viettämään aikaa siellä kotona enemmänkin, on ollut pakko etsiä tästä ikävästäkin tilanteesta jotain hyvää. Kaikessa kun on aina jotain hyvää, vaikka ei se aina esimerkiksi sairaana tai sydänsuruisena siltä tunnukaan. Eikä varsinkaan silloin, kun saatat joutua olemaan 5-vuotiaan kanssa kotona heti reissusta palaamisen jälkeen. Vanhemmat tietävät kuinka päiväkodin tai koulun alkua odottaa reissupäivien jälkeen kuin pikkulapsi joulua..

 

Koronavirus tekee maailmalle kuitenkin myös hyvää. Tai niin on pakko ajatella. On pakko pysähtyä. Pysähtyminen ja kotiin jääminen tietysti nollaa aivoja, laskee stressiä ja lievittää siitä johtuvia oireita, mutta se pakottaa kohtaamaan itsensä. Tähän kun lisää koronahysteriasta aiheutuvan stressin ja ahdistuksen, on monen mielenterveys tällaisina poikkeuksellisina aikoina koetuksella. Annetaan siksi lupa toisille käsitellä näitä asioita huumorilla, olla tavallista negatiivisempi tai ylipäätään mitä mieltä tahansa. Ymmärretään toinen toisiamme, vaikka mun niitä itsekkäitä hamstraajia onkin vähän vaikea ymmärtää. Mutta haluan uskoa, että he eivät vain ole paniikiltaan tajunneet.

 

Vihdoin on aikaa siivota. Nekin nurkat, jotka aina jäävät. On aikaa joogata ja venytellä – tiedän, olet luvannut itsellesi tehdä niin lukemattomat kerrat, mutta koskaan et ehdi. On aika hoitaa ihoa ja hiuksia kotona, hemmotella itseään ja harjoitella vaikka uusia tapoja meikata tai tehdä kiharoita. On aikaa opetella meditoimaan, valmistaa ruokaa alusta loppuun asti itse ja keskittyä täysillä heihin, jotka jäävät ilman huomiotasi normaalissa arjessa. Mummoa ei kehoteta menemään moikkaamaan, mutta vihdoin on oikeasti aikaa soittaa.

 

Sitten kun -elämä on saanut uuden merkityksen. Sitten kun sinulla on aikaa, teet sitä ja tätä. Eikö niin? Monen piti odottaa, että sitten kun tulee koronavirus, joka sulkee meidät koteihimme. Nyt sinulla on aikaa. Mitä jos käyttäisitkin sen oikeasti hyödyksi? Ehkä kyllästyt Netflixiin ja kirjoihin päivässä, parissa ja alat sen jälkeen toteuttaa omia, vielä ehkä salaisiakin unelmiasi. Joku haaveilee blogin perustamisesta, toinen videoiden teosta. Joku haluaa toteuttaa itseään keittiössä, joku opettelee uuden taidon. Siitä voi tulla vaikka työ. Ehkä kirjoitat unelmasi ylös ja otat sen ensimmäisen askeleen niiden toteuttamisessa. Mulla ainakin on sellainen olo, että mun on tehtävä niin. Tämän oli tarkoitus tulla juuri nyt, juuri tähän aikaan.

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

Olen korviani myöten täynnä koko koronavirusta, mutta halusin kirjoittaa siitä nyt kuitenkin. Olen saanut niin monia viestejä ystäviltäni ja seuraajiltani, pääsemmekö kotiin täältä. Meidän pitäisi tulla maanantaina ja nyt ainakin näyttää siltä, että pääsemme vielä viimeisellä suoralla Losin lennolla kotiin. Tai no, pääsemme ja pääsemme. Täällä korona ei onneksi juurikaan näy ja elämä on ihanan normaalia verrattuna Suomen järjettömyyteen. Pystyisimme toki jäädä ja palata vasta kuun lopussa takaisin Heathrow’n kautta, mutta tullaan nyt kuitenkin suoralla lennolla kotiin.

 

 

Ymmärrän hyvin, että kyseessä on todella poikkeuksellinen tilanne. Ymmärrän hyvin, että huoli terveydestä on nyt todellinen. Ymmärrän hyvin, että tulevaisuus tuntuu pelottavalta. Mutta samalla hävettää niin järjettömästi ihmisten puolesta. Korona on saanut aikaan käsittämättömän joukkohysterian. Ihmiset ovat aivan sekaisin. Viranomaisten ohjeita noudatetaan niin kauan, kuin ne ovat itselle mukavia. Kuinka monta iloista läppäripäivitystä hashtagilla #etätyöt olet  nähnyt somessa viime päivinä? Mä ainakin todella monta. Etätöitä kotona fiilistellään somen täydeltä, samalla pakataan kassia viikonloppureissulle laskettelutapahtumaan. Ristiriitaista, eikö?

 

Saati sitten tämä kaikkein järkyttävin osa. Eikö hamstraajia hävetä se oma käyttäytyminen? Kaupat ovat tyhjiä, oksettaa nähdäkin kuvia niistä hyllyistä ja pakastealtaista. Vanhukset lähtevät tyhjin käsin takaisin taksiin kun terveet hyväkuntoiset aikuiset pakkaavat vieressä autoon 20 säkkiä vessapaperia ja pastaa. Toivon kovasti, että jokainen hamstraaja tuntee nyt piston sydämessään. On ok varata kotiin ruokaa sille ajalle jos sattuukin sairastumaan. Ei joudu sitten lähtemään sairaana sinne kauppaan. Missään ruokakauppoja ei ole kuitenkaan suljettu ja pääkaupunkiseudulla ruoan ja muut ostokset voi tilata myös kotiin. Ja jos on siinä oikeassa karanteenissa, hätä varmasti keksii keinon (=ihmisen joka voi käydä puolestasi kaupassa).

 

Ajattele sitä liikuntarajoitteista tai sitä vanhusta, jonka viikon suurin saavutus on ylipäätään päästä sinne kauppaan. Mä en edes kehtaisi mennä nyt ostamaan sitä vessapaperia jos se sattuisi olemaan loppu. Sairasta Suomi, sairasta. Haluan kirjoittaa vielä positiivisia ajatuksia tähän koronatilanteeseen liittyen, mutta tähän kirjoitukseen ne eivät nyt mahdu. Mihin on hävinnyt järki, inhimillisyys ja auttamisen halu? Tällaisessa poikkeustilanteessa olisi niin tärkeää puhaltaa yhteen hiileen ja nimenomaan auttaa heitä, joita korona oikeasti voi koskettaa ja rajusti. Itse toivon pääseväni töihin ja toivon että sinne pääsee joka ikinen meistä. Taloudelle korona on valtava kriisi ja konkurssien määrät tulevat luultavasti nousemaan rajusti tulevien kuukausien aikana. Tsemppiä täältä Suomi ♥

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian