Vielä ehdit auttaa. Mielestäni jouluun kuuluvat vahvasti hyväsydämisyys ja muiden auttaminen. En voisi nauttia joulurauhastani samalla tavalla jos en tietäisi, että olen läheisteni lisäksi muistanut myös heitä, jotka sitä apua oikeasti tarvitsevat. Olen kirjoittanut usein hyväntekeväisyydestä joulun alla, ja etenkin vähävaraisten perheiden avustusten tärkeydestä. Siinä missä itse kiirehdimme kaupungilla lahjojen ja jouluruokien perässä, pitäisi välillä pysähtyä miettimään heitä, jotka ovat poissa kaupoilta. Siksi, ettei heillä ole mahdollisuutta sinne edes lähteä. Vaikka usein kirjoitan, että olemme itse vastuussa omasta onnellisuudesta ja elämämme suunnasta, on kuitenkin asioita joihin emme voi vaikuttaa. Siksi me tällä hetkellä etuoikeutetut, jotka saamme nauttia yltäkylläisistä jouluista, olemme mielestäni velvollisia muistamaan myös muita. Joulumieli syntyy hyvistä teoista. Keräsin tähän muutaman erilaisen pienen ja arkisen tavan auttaa, vielä ehtii tehdä hyvää vaikka isot joulukeräykset olisivatkin jo menneet.

 

 

Tee joka päivä päivän hyvä työ. Joulun aikaan tähän voisi kiinnittää entistäkin enemmän huomiota. Avaa ovia, auta kassien kantamisessa, tervehdi tuntematonta, muista joulun toivotukset kaikkialla. Mitä jos putsaisit naapurinkin auton lumesta tai skrabaisit ikkunat? Etelässä voikin tosin vaikka lainata sateenvarjoa.. Muista arkiset kohteliaisuudet ja kehut kiireessäkin. Hautausmaalla voit tarjoutua sytyttämään vanhuksen kynttilän, on muuten aika haastavaa hommaa tuulessa tärisevin käsin. Pieniä hyviä töitä.

 

Muista vanhuksia. Isovanhempia tietysti, jos heitä vielä on. Minulta meinasi jäädä vierailu mamman luona tänä jouluna väliin sillä aikataulut menivät niin ristiin, mutta päätin että vaikka mikä tulisi, minähän menen sinne. Ja nyt lähden pikavisiitille kyläilemään, vaikka on vasta aikainen aamu. En kokisi joulurauhaa, jos olisin mennyt mammalle vasta joulun jälkeen. Vanhuksia voi muistaa monin tavoin. Soita tutuille vaikka joulun pyhinä, toimita vanhuksille kukkia tai pieniä paketteja esimerkiksi lähimpään vanhainkotiin, tai mene käymään. Monet vanhainkodit ilahtuvat lahjoista, tai ihan vain juttuseurasta. Ei maksa mitään soittaa ja kysyä, voisiko vielä konkreettisesti auttaa. Miksun päiväkodissa tehtiin vierailuja meidän läheiseen palvelutaloon ja vanhusten ilo oli käsinkoskeltavaa.

 

Kutsu joulupöytään yksinäinen. Joskus hän saattaa olla läheltäkin. Pyydä hänetkin, joka väittää viettävänsä mieluummin joulun yksin. Moni ei vain kehtaa kertoa, ettei ole ketään kenen kanssa juhlia joulua. Silloin joulusta tulee taakka. Ystäväni, joka ei viettänyt joulua perheensä kanssa muutamaan vuoteen, vietti sitä kuitenkin meidän luona. Lämmöllä muistelen näitä jouluja.

 

Pienet muistamiset. Ehkä käärit muutaman leipomasi piparin tai joulutortun sellofaaniin ja viet paketin mukavalle naapurille – vaikka ovenkahvaan roikkumaan, jos hän ei ole kotona. Tarjoudu hieromaan jouluruokia ahkerasti tehneen äidin hartioita, lämmitä sauna ulos lähtijälle ihan pyytämättä ja vie jotain mennessäsi minne tahansa jouluna menetkin. Mitä jos maksaisit kahvilassa kaksi kahvia, ja pyytäisit henkilökuntaa antamaan sen seuraavalle vanhukselle, joka tulee sisään?

 

Tarkkaile oman asuinalueesi somea. Joku voi tarvita viime hetkellä lahja- tai ruoka-apua. Joku viettää ehkä yksin joulua. Viime jouluna omalla asuinalueellamme asuva yksinhuoltajaäiti pyysi ihan vain leikkiseuraa alueen muista lapsista omalle ainokaiselleen. Some on täynnä myös hiljaisia avunpyyntöjä, joskus kannattaa tarkkailla tutunkin tyypin juttuja rivien välistä.

 

 

Itse olen lahjoittanut jouluapua eläimille HESY:n kautta, osallistuin Joulupuu-keräykseen muutamalla paketilla ja työn puolesta olemme lahjoittaneet joka joulu mm. Brother Christmasin, SOS-Lapsikylän ja Hyvä Joulumieli-keräyksen kautta apua sitä kipeästi tarvitseville. Nämä lahjoitukset ovat hyvin tärkeitä, mutta tärkeitä ovat myös nämä pienet arkiset teot. Ne voivat muuttaa yhden ihmisen koko joulun. Ehkä myös omasi ♥

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

Tätä on kysytty nyt viime päivinä usein, omat lahjani olen onneksi kaikki jo hankkinut, mutta ajattelin että tästä olisi varmasti apua muille näiden ongelmien kanssa pähkäileville. Miehille kun tuntuu olevan hirveän vaikeaa ostaa lahjoja. Kysyin Instagramissa lahjavinkkejä, mitä lahjaksi miehelle ja tässä niistä osa, tuli muuten yllättävän paljon samoja. Jaa vielä kommenttiboksissa omat vinkkisi, ja muistathan että kannattaa ostaa lahjat viimeistään tällä viikolla. Ensi maanantaina harmittaa, jos ajattelemasi tuote onkin loppunut. Been there, done that. 

 

Mitä lahjaksi miehelle?

 

Spa-hoito

Hajuvesi

Kengät

Digitaalinen parkkikiekko

Hierontalahjakortti

Pipo

Tatuointilahjakortti

Risteily

Lasketteluun liittyviä tarvikkeita kuten lasit, hanskat tai laadukas kypärähuppu

Sormikkaat tai lapaset

Bucket list -kirja

Bluetooth-kaiutin

Kasvohoito

Verkkarit tai vastaavat olohousut

Treenivaatteita

Rusetti tai solmio

Marimekon tasaraitapaita

Aluskerrasto

Salkku

Kotimainen juhlapuukko

Lahjakortti ravintolaan

Hemmotteluhoito

Lompakko

Hotjooga

Treenikassi

Kaulahuivi

 

Tai ehkä jotain näistä?

 

Puhelin

Kalvosinnapit

Kuulokkeet

Kauluspaita

Kotimainen merinovillakerrasto

Sukat

Jokapoika -paita (mun äidin mukaan muuten Jukkapoika -paita, same same!)

Bokserit

Itsetehdyt villasukat

Sisustustavaraa, esimerkiksi valaisin tai kodinkone

Matkalaukku

Kasvojen ihonhoitotuotteita

Matkalahjakortti

Kylpytakki

Nahkahanskat

Pyyhesetti

Kaljaa

Pyjama

Stobe -olutlasi Tuomaan Markkinoilta

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

Ainakin, jos haluat pysyä lämpimänä ja suosia luonnonmateriaaleja. Miltä kuulostaa esimerkiksi lämmin, ekologinen, eettinen ja Suomessa valmistettu neule? Aika ihanalta, eikö vain? Merinovilla on materiaali, jota on pakko kokeilla. Se on varsinainen luonnon ihmemateriaali.

 

 

Merinovilla on ollut esillä viime aikoina paljon ja etenkin siitä valmistettuja kerrastoja on näkynyt enemmän kuin koskaan. Luonnonmateriaalien käyttö kasvattaa muutenkin suosiotaan, mutta samalla merinovilla on myös äärimmäisen käytännöllinen materiaali. Siitä valmistetut kerrastot ovat olleet käytössäni jo monta talvea, ne ovat ulkona liikkujan unelma. Hengittävä, mutta lämmin kerrasto pitää kuivana ja lämpimänä.

 

Itseni lisäksi puen myös Miksun aina pakkasilla merinovillaan. Ja hei, vielä parempaa – merinovillatuotteita saa myös kotimaisina! Paina mieleesi suomalainen merinovillatuotteita valmistava brändi North Outdoor. Ostin Micaelille North Outdoorin merinokerraston ja ilokseni sain heiltä itselleni merinovillavaatteita. Tiedän, että tekin etsitte eettisiä, ekologia ja kotimaisia tuotteita. Tässä siis yksi brändi, joka kannattaa painaa mieleen.

 

 

Merinovillakerrastoon pukeudun pakkasilla käytännössä koko ajan. Me oltiin kaikki kolme kerrastoissa monta päivää putkeen Lapissa. Sisällä se toimii oloasuna, ulkona lämmittää vaatteiden alla alimpana kerroksena. Hiihtolenkeillä merinovilla on paras kaveri, kaukana ovat ajat kun hikipisarat tuntuivat jäätyvän selkään parinkymmenen asteen pakkasella. Tämän 100% Active 210-merinovillakerraston sain North Outdoorilta ja olen itse ostanut Sensitive-sarjasta merinovilla-bambukerraston, joka lämmittää sekin todella hyvin, mutta toimii mainiosti myös lämpimälläkin säällä, kuten etelän talvisilla juoksulenkeillä. Kun pakkasasteet lähestyvät kymmentä, puen merinovillan ja ulkovaatteiden väliin vielä välikerraston, ennen sitä pärjää merinovillalla ja ulkovaatteella.

 

Merinovillavaatteet sopivat myös arkeen. Tämän ihanan Kiiruna-neuleen saatuani olen käyttänyt sitä harva se päivä. Niin lämmin ja niin rento. Se on suunniteltu ja valmistettu Suomessa, mistä tulee vielä entistäkin kivempi olo sitä käyttäessä. Merinovillasukat korvasivat myös täydellisesti kotiin unohtuneet villasukat. Lapissa ollessa mietin usein, että näitä pitäisi olla kyllä siellä myytävänä. Täydellisiä käyttövaatteita pohjoisen olosuhteisiin, mutta myös turisteille kotiin vietäväksi.

North Outdoorin verkkokauppa toimittaa kuitenkin merinovillatuotteita pikaisella toimitusajalla, joten vielä on aikaa tilata joululahjoja tai vaikka itselle lämmittäviä kerroksia joululomalle, muistathan silloinkin ulkoilla ja liikkua? Oikeilla vaatteilla liikkuminen on mahdollista kelillä kuin kelillä. North Outdoorin merinovilla ei kutita, siitä brändille erityisesti lisäpisteitä, sillä itse ainakin olen todella herkkä villalle.

 

 

Miksi juuri merinovilla? Mitä eroa teknisiin kerrastoihin verrattuna? Miten sitä hoidetaan? 

 

Merinovilla on 100% luonnontuote, se on peräisin lampaista. Se on luonnostaan antibakteerinen, eikä kerää itseensä hajuja. Merinovillatuotteille riittää usein pelkkä tuuletus, varsinkin pakkasella. Sitä ei tarvitse pestä jokaisen käytön jälkeen. Merinovilla on erittäin lämmin, vaikka sitä pukisi ylleen vain ohuen kerroksen esimerkiksi kerraston muodossa. Se lämmittää myös kosteana vaikkapa kunnon hiihtolenkeillä tai laskettelurinteessä, sillä se voi imeä itseensä jopa 30% oman painonsa verran kosteutta ja tuntua silti yhä kuivalta ihoa vasten. Ja kuten villa yleensäkin, kylmällä se lämmittää, kuumalla se viilentää. Voi kuulostaa hullulta, luonnon ihmeeltä. Se siirtää kosteutta yhtä lailla iholta ilmaan kuin keinokuituiset ”drifitit”, pitäen samalla käyttäjänsä lämpimänä. Kun pesun aika koittaa, villapesu 30 asteessa villalle sopivalla pesuaineella, kevyt venytys pesun jälkeen ja mielellään vaakakuivaus – merinovillavaatteesi on kuin uusi.

 

 

LAHJAKSI Merinovillaiset tuotteet ovat myös ihana lahjaidea. Eikö olisi ihana saada lahjaksi lämmin, Suomessa valmistettu merinovillaneule? Liikkuja ilahtuu kerrastosta, ja kukapa ei käyttäisi talvella huiveja ja pipoja? Nämä ovat eettisenkin shoppailijan ilo. Tai ehkä motivoit merinotuotteilla itseäsi ulkoiluun? Asenne kohdalleen, oikeanlaiset vaatteet päälle ja ulos. Keho ja mieli kiittävät – niin ja ympäristökin hyvästä valinnasta ♥

 

Kerrasto ACTIVE 210 (saatu)

Neule KIIRUNA (saatu)

Pipo VUOLU (saatu)

Sukat MERINO 90 (saatu)

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian