Itselleni tuntemattomissa kohteissa haluan aina nähdä mahdollisimman paljon. Vähän turhankin usein olen bookannut ja aikatauluttanut aivan liikaa tekemistä lomapäiville ja stressaan sitten kiirettä sekä sitä, ettei aikaa jää itse lomailuun. Ja kun sitten makaan aurinkotuolissa rannalla, poden huonoa omaatuntoa siitä, etten ole nyt tutustunut kohdemaahan niin perusteellisesti, kuin olisin voinut. Varsinainen suorittajan loma.

 

 

Onneksi olen antanut periksi viimeaikoina ajatukselle, ettei lomalla tarvitse välttämättä tehdä mitään sen ihmeellisempää. Joskus pelkkä auton vuokraus näyttää matkakohteesta enemmän kuin ne ”pakolliset” turistinähtävyydet. Meillä ei ollut tänne tullessa (onneksi) mitään sen suurempia suunnitelmia. Tai no, ajattelin että käydään vähintään Abu Dhabissa ja aavikolla mutta.. Jo parin ensimmäisen päivän aikana rento lomaelämä viehätti niin, ettei jaksanut sen suuremmin suunnitella mitään reissuja. Yhtenä aamuna olimme jo hakemassa autoa, muttei jaksettukaan odottaa ja lähdettiin takaisin nauttimaan auringosta. Ihan hyvällä omallatunnolla.

 

 

Siksi on toisinaan ihanaa tulla kohteisiin, jotka ovat jo tuttuja. Ollaan nähty aavikot ja Abu Dhabit ennenkin ja tähän aikaan vuodesta tarvitsimme eniten nimenomaan sitä lomaa. Lomaa arjen suorittamisesta, rutiineista ja kiireestä. On ollut aivan ihanaa vain olla. Meillä on ollut ihan mahdottoman hauskaa kolmistaan ja Micael on nauttinut valosta ja lämmöstä sekä vanhempiensa seurasta ihan valtavasti. Tällä lomalla on treenattu lähes päivittäin, kävelty ihan älyttömiä matkoja, syöty ja nukuttu hyvin sekä oltu muuten kahta drinkkiä lukuunottamatta täysin ilman alkoholia. On tehnyt niin hyvää, tällainen loman pitäisikin olla. Kerrankin se on tuntunut täysin lomalta.

 

 

Nyt pakataan hotellihuoneessa tavaroita kasaan, illalla pääseekin nukkumaan jo omaan sänkyyn. Akkujen lataaminen on saanut aivan uuden merkityksen, nimittäin kotiin palaa oikeasti todella levänneenä eikä lomasta tarvitse lisää lomaa, kuten ennen on vähän tuntunut. On siis ollut ihana reissu, mutta on myös ihana palata kotiin ja takaisin jouluvalmistelujen pariin.. Huomenna koristellaan kuusi! ♥

Kuulostaako suorittajan loma tutulta sinullekin?

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

Jaoin tämän 8 cancers to avoid -listan Instagramissa jonkin aikaa sitten ja sain paljon viestejä siihen liittyen. Moni pohti, miksi näitä on niin vaikea vältellä. Oma paha olo on usein syynä, kun näihin pahuuksiin sortuu, mutta se taas synnyttää negatiivista noidankehää, sillä negatiivisuuteen tarttuminen kun aiheuttaa vielä enemmän pahaa oloa itselle. Kokeile edes viikko, mielellään vaikka loppuvuosi. Keskity hyvään ja hyvä tulee luoksesi.

 

 

ÄLÄ VALITA Tiedäthän sen itsekin, kuinka helppoa on purkaa pahaa oloaan valittamalla etenkin läheisille. Valittamisesta tulee kuitenkin helposti tapa ja se tapa tekee sinut entistäkin negatiivisemmaksi.

 

ÄLÄ JUORUILE Juorut luonnollisesti kiinnostavat uteliasta mieltä, mutta mieti haluaisitko itse, että sinusta puhutaan samalla tavalla kuin sinä puhut muista ihmisistä? Turhan ja ilkeän juoruilun aika on ohi.

 

ÄLÄ KADEHDI Kateuden tunteet ovat normaaleja, mutta liiallinen kadehtiminen siten, että se alkaa vaikuttaa negatiivisesti ajatteluusi ja käytökseesi. Yritä kääntää kateus voimavaraksi, se tsemppaa sinua parempiin suorituksiin ja opettele iloitsemaan myös toisten puolesta.

 

ÄLÄ VERTAA Ainakaan itseäsi muihin. Aina on joku, joka on parempi jossain. Someaikakaudella vertailu on valitettavan yleistä. Muista, että olet paras omana itsenäsi, korvaamattoman ihana juuri siinä mitä teet. Kaikilla meillä on myös vastoinkäymisiä, toiset pitävät ne vain piilossa. Sinun suorituksesi on sinun, toisen on toisen.

 

ÄLÄ KULUTA ainakaan liikaa. Viimeistään nyt on jokaisen alettava miettimään kestävämpää kehitystä ja tehtävä sen mukaisia valintoja. Turhan kuluttamisen aika on ohi. Tämä on hyvä muistaa nyt tänä jouluna lahjaostoksillakin.

 

ÄLÄ EPÄILE Usko itseesi ja pyri uskomaan hyvää aina myös muista. Luottamuksen rikkoutuminen aiheuttaa luonnollisesti epäilyjä, mutta jos niistä ei pääse yli ja luottamusta ei voi rakentaa uudelleen, mieli on pahasti myrkyttynyt. Silloin on päästettävä irti. Turhat epäilykset rasittavat ihmissuhteita ja kun epäilee itseään ja omia kykyjään, heijastuu se negatiivisesti käytökseen. Vaikea välttää, mutta sitä voi harjoitella.

 

ÄLÄ PELKÄÄ Oli se sitten seuraava siirto, muutos, tulevaisuus ja hyppy tuntemattomaan. Pelot lähtevät silloin, kun ne kohdataan. Moni pelot ovat turhia, vaikka pelko niin luonnollinen tunne onkin. Rohkeutta saa astumalla epämukavuusalueen ulkopuolelle. Se on ärsyttävää, tiedän, mutta se palkitsee.

 

ÄLÄ VIHAA Anna anteeksi. Hänellekin, joka ei sitä ansaitse. Tee rauha mielesi kanssa ja yritä edes ymmärtää. Viha ei ratkaise mitään ja sitä kannattaa purkaa mieluummin lenkkipolulla tai salilla kuin raivoamalla muille. Käsittelemätön viha aiheuttaa suuria ongelmia.

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

Lämpö, jonka ehtii jo lyhyessä ajassa unohtaa. Taianomainen musiikki sekoittuu kaikkialla leijaileviin oud-tuoksuihin ja hetkessä on astunut sisään tuhannen ja yhden yön satuihin. Kiireetön aamiainen ja tulevan päivän ohjelmassa vain sitä, mitä tekee mieli tehdä. Juuri nyt en välitä lainkaan ilkeistä ja moralisoivista kommenteista, kuinka kehtaan matkustaa Arabiemiraatteihin. Tai kuinka nyt kehtaan matkustaa ylipäätään. Juuri nyt olen odotetulla lomalla perheeni kanssa ja aion varastoida tätä iloa, valoa, lämpöä ja D-vitamiinia itseeni aina seuraaviin auringonsäteisiin asti.

 

 

Tästä on vuosi, kun olemme viimeksi olleet ihan kolmistaan lomalla. Vaikka vietämmekin paljon aikaa yhdessä, loma on aina loma. Kotona tekeminen ei lopu koskaan ja työt seuraavat meitä kaikkialle. Tavallaan tietysti tännekin, mutta täällä voi vihdoin myös vain olla. Sukellan altaaseen auringonsäteiden lämmittäessä selkää, katselen viisivuotiaan ehkä jo sadattaviidettäkymmenettä pellehyppyä ja nautin siitä, kun saan kerrankin vain olla. Suorittaja ja työnarkomaani eivät koskaan rentoudu näin sataprosenttisesti kotona. On vaan niin ihanaa syödä jonkun toisen laittamaa arabialaista ruokaa, ostaa kookosvesi rannalta tai suoraan uima-altaasta, huumaantua näistä tuoksuista ja nukahtaa oman rakkaan kainaloon vaikka keskellä päivää.

 

 

Nyt on just hyvä. Ihanaa viikonloppua ♥

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian