Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Veripalvelun ja Indieplacen kanssa

 

 

Ensimmäisenä haluan kysyä sinulta, oletko koskaan luovuttanut verta? Ja jos et, miksi et? Kerron nyt oman tarinani, ehkä saat siitä vertaistukea ja rohkaisua lähtemään mukaan verenluovutukseen. Se on luultavasti paljon yksinkertaisempaa ja helpompaa kuin olit kuvitellut ja mitä todennäköisimmin sovit verenluovuttajaksi. Minulla on aina ollut suuri halu auttaa ihmisiä. Sen takia lähdin aikanaan myös opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Ei kai mikään voi olla palkitsevampaa, kuin pelastaa ihmisen henki? Sitä varten ei tarvitse kuitenkaan aina olla sairaanhoitaja tai lääkäri. Yksikin verenluovutus voi pelastaa ihmisen hengen. Veripalvelu hoitaa Suomessa kaikki verenluovutukset ja toiminta on todella turvallista sekä riskitöntä. Se on tehty mahdollisimman helpoksi, jotta sinäkin voit olla hengenpelastaja. Se henki, joka luovutetulla verellä pelastetaan voi olla omasi tai lapsesi henki. Aina, kun joku saa verensiirron, on veri peräisin vapaaehtoiselta luovuttajalta. Aina.

 

 

Halusin luovuttaa verta heti täysi-ikäistyttyäni. Monet ystävistäni sekä äitini kävivätkin luovuttamassa säännöllisesti verta ja minusta tuntui silloin jo jotenkin julmalta olla luovuttamatta. Ensin lykkäsin kuitenkin luovutusta ulkomaanmatkojen takia, sitten flunssan, sitten aina hetkeksi unohdin.. Kun olin vihdoin menossa, en päässyt luovuttamaan sillä painoin alle 50 kiloa. En, vaikka hemoglobiinini oli jopa turhankin korkea ja täytin kaikki muut kriteerit. Ärsytti, olisi pitänyt mennä HETI.

 

Myöhemmin kun selvittelin asiaa, flunssa ja ulkomaanmatkat eivät olisi olleet edes esteinä, olin vain itse luullut että niiden välissä on oltava useampikin kuukausi ennen luovutusta. Verenluovutus jäi taas unohduksiin. Elokuussa 2014 lapseni syntyi suunnitellulla sektiolla. Leikkauksen yhteydessä tapahtui kuitenkin jotain odottamatonta ja yhtäkkiä koko sali oli täynnä ihmisiä. Vauvaa vietiin pois eikä kukaan oikein puhunut mitään, vatsassani sen sijaan oli kiinni useampikin henkilö. Istukka oli revennyt ja aiheuttanut verenvuodon jo muutenkin ison avoleikkauksen yhteydessä. Tiesin heti, mitä saisin kun hoitaja sanoi hakevansa hätäveret kaapista.

 

 

Toisen ihmisen täysin vapaaehtoisesti luovuttamalla verellä pelastetaan henkiä. Myöhemmin olen todistanut sairaalassa työskennellessäni monien vauvojen selviytymistä nimenomaan verensiirtojen ansiosta, katsellut vierestä kun läheiseni saa raskaiden syöpähoitojen aikana verensiirtoja kotisohvallaan ja nähnyt miten valtava vaikutus anemian hoidossa on luovutetulla verellä. Järkytyin, kun kuulin että vain 5 % suomalaisista luovuttaa verta. Se on aivan älyttömän vähän. Verenluovutus on itseasiassa helpoin mahdollinen tapa auttaa, elämäntilanteesta riippumatta. Siihen ei tarvita lainkaan rahaa ja se on välittömämpi apu kuin yksikään sairaalalle lahjoitettu euro. Kaikki menee takuulla hyvään käyttöön. Etenkin lasten kohdalla ajattelen usein sitä, miten joku on saanut lahjaksi parhaimmillaan elämän. Siksi, että joku toinen on halunnut tehdä hyvää ja kirjaimellisesti ojentanut kätensä.

 

Miksi verenluovutus kannattaa?

 

Luovutettu veri auttaa ihmisiä ympäri Suomea erilaisissa vakavissa tilanteissa. Sitä voidaan joutua käyttämään onnettomuustilanteissa, leikkausten yhteydessä, keskosten hoidossa, anemiatapauksissa, synnytyksissä.. Käyttötarkoituksia ja -kohteita on paljon. Verenluovutus ja itse verensiirto on Suomessa todella turvallista. Sairaanhoitajaopintojeni aikana verensiirron tentissä joka ikisen vastauksen piti olla 100% oikein tai kurssista ei päässyt läpi. Silloin opin toki työskentelemään itse verensiirtojen kanssa todella täsmällisesti, mutta myös sen, miten tarkkaa, vaativaa ja valvottua verensiirtojen kanssa työskentely Suomessa on. Joka vuosi noin 50 000 potilasta saa verivalmistetta. Verta ei voi korvata millään lääkkeellä ja tämän takia Suomen verihuolto on riippuvainen nimenomaan vapaaehtoisista verenluovuttajista. Yhdellä verenluovutuskerralla luovutettu veri voi auttaa useampaa potilasta erilaisissa tilanteissa. Verenluovutusta ei tarvitse pelätä, se ei yleensä tunnu lainkaan ja jos puhutaan heikosta olosta luovutuksen jälkeen, tarkoittaa se yleensä vain jännitystä ja sen laukeamista luovutustilanteen jälkeen. Sairaanhoitajan näkökulmasta pelosta tai vaikka mahdollisesta piikkikammosta voin kertoa, että sano heti jos jännittää. Hoitajat osaavat lievittää pelkoa hyvin ja tiedän omastakin kokemuksesta, että siitä kammosta pääsee eroon vain pistämällä. Tarpeeksi monta kertaa kun käy, sujuu homma yleensä jo ihan rutiinilla pahimmaltakin jännittäjältä. Pelon hoidosta on apua, sillä se helpottaa jo ihan perusverikokeidenkin ottamista. Oikein pistettynä neula ei edes satu ja Veripalvelun hoitajilla on pitkä kokemus pistämisestä. Voit siis olla huoletta.

 

Veripalvelu ja sen toiminta

 

Veripalvelu vastaa koko Suomen verenluovutuksista. Vapaaehtoisia luovuttajia tarvitaan joka päivä, sillä veri ei säily kauaa. Verihiutale vanhenee 5 päivän jälkeen, punasoluja voidaan hyödyntää pidempään, jopa 5 viikkoa. Verta kerätään vain tarpeeseen ja jokaiselta verenluovuttajalta pyydetään lupa yhteystietojen säilyttämistä varten, myöhemmin heidät voidaan kutsua luovutukseen jos edellisestä kerrasta on tarpeeksi pitkä aika ja juuri sitä verityyppiä tarvitaan silloin akuutisti. Veripalvelulla on verenluovutukseen vakiopisteinä Helsingissä Sanomatalo sekä Kivihaka, Espoossa Iso Omena. Lisäksi Veripalvelu järjestää paljon verenluovutustilaisuuksia esimerkiksi kauppakeskuksissa, niistä tiedotetaan erikseen Veripalvelun sivuilla ja somekanavissa, jotka kannattaakin ottaa seurantaan jos on miettinyt verenluovutusta. Oikeastaan sitä ei kannata edes miettiä, kannattaa vain mennä. Verenluovutus on tehty hyvin helpoksi, silä voit vain mennä paikalle Veripalvelun pisteiden aukioloaikoina ilman ajanvarauksia tai ennakkoon ilmoittautumista.

 

Verenluovutus ja sen ehdot

 

Soveltuvuus verenluovutukseen tarkistetaan aina ennen luovutusta huolellisesti. Ensin kannattaa tehdä tämä testi netissä ja sen jälkeen mennä verenluovutuspaikalle, jossa selvitetään vielä esimerkiksi veriryhmä, hemoglobiini ja tarkka soveltuvuus. Mukaan tarvitsee vain kuvallisen henkilöllisyystodistuksen ja tosiaan sen yli 50 kg painoa. Jos kaikki verenluovutuksen ehdot täyttyvät, verta voi luovuttaa heti. Verenluovutus on nopea toimenpide, ja itse luovutustilanteeseen eli veren keräykseen menee aikaa vain noin 5-12 minuuttia. Sen jälkeen saa välipalaa ja voi levätä hetken, yleensä luovutuksesta ei tule edes huonoa oloa. Entisenä piikkikammoisena tiedän, että piikkikammosta pääsee eroon – piikeillä. Tarpeeksi monta kertaa kun on pistetty, ei tunnu enää missään. Verta ei saa luovuttaa liian usein, itselle sopivaan luovutusväliin saa Veripalvelusta hyvät ohjeet. Verenluovuttajan tulee olla terve ja tuntea olonsa hyväksi. Juuri sairastettu flunssa ei ole este verenluovutukselle jos siihen ei ole liittynyt kuumetta ja oireet ovat olleet lieviä. Hemoglobiini tutkitaan aina ja sen tulee olla yli 125.

 

Verenluovutus ja ferritiini

 

Tämä on yksi syy, miksi verta ei saa luovuttaa liian usein. Viimeisen vuoden aikana on käyty todella suurta ferritiinikeskustelua niin sairaalamaailmassa kuin mediassakin. Aihetta tutkitaan koko ajan, miten alhainen ferritiini vaikuttaa verenluovutukseen. Tämän takia onkin hyvin tärkeää, että luovuttaja tuntee olonsa hyväksi ja terveeksi ennen verenluovutusta. Tiedän omasta kokemuksesta, että vakava raudanpuute aiheuttaa niin pahoja oireita, että ne kyllä huomaa. Raudanpuutetta verenluovutuksen takia ei tarvitse kuitenkaan pelätä, kaikille hedelmällisessä iässä oleville naisille annetaankin rautatablettaja mukaan luovutuksen jälkeen ja elimistö korjaa vajaat rautavarastot takaisin kun pitää luovutusvälin tarpeeksi pitkänä. Nuorille naisille kerta vuodessa voikin olla aivan riittävä väli. Mieluummin liian harvoin kuin liian usein, silloin voi joutua lopettamaan verenluovutuksen kokonaan hemoglobiinin laskiessa liian alas.

 

Jos kuitenkin jostain syystä epäilet omalla kohdallasi alhaista ferritiiniä, kannattaa se käydä mittauttamassa ennen luovuttamista. Luovutuksen jälkeen rautakuuri ja ravinto palauttavat kyllä varastoraudan takaisin optimaaliselle tasolle, jos se verenluovutuksen takia hetkeksi laskee. Korostan kuitenkin vielä, että luovuttajan on todella tärkeää tuntea olonsa täysin terveeksi eikä nuorten naisten kannata käydä luovuttamassa verta liian usein, sillä rautavarastojen täydentymiseen rautakuurillakin voi mennä kuukausia.

 

 

Miksi et luovuttaisi verta? Tutkimusten mukaan ihmiset harkitsevat verenluovutukseen menoa noin vuoden ajan ennen ensimmäistä luovutusta. Ja varmasti vielä senkin jälkeen jahkailevat turhaan, sopivatko sittenkään luovuttajaksi. Netissä on nopea ja helppo Sovinko luovuttajaksi? -testi joka antaa kattavaa tietoa siitä, voitko mennä luovuttamaan verta vaikka heti huomenna. Sillä mitä nopeammin menet, sitä nopeammin autat. Helpointa on mennä yhdessä kaverin kanssa, samalla voi vaihtaa kuulumisia ja miksei verenluovutukseen voisi sopia vaikka treffit puolison kanssa? Haasta työkaveri lähtemään työpäivän jälkeen luovuttamaan verta, tai pitäkää vaikka kaveriporukan kesken verenluovutusilta. Mikä sinut saa luovuttamaan verta?

 

Sektiossa syntynyt suuri verenhukka oli yksi syy siihen, että sairastuin itse vakavaan raudanpuutteeseen, joka eteni jopa anemiaan asti. Lääkärin kehotuksesta minun ei luultavasti koskaan kannata enää luovuttaa verta, hemoglobiinini on nimittäin aivan siinä rajoilla, saisinko edes luovuttaa. Lisäksi en voi syödä lainkaan suun kautta otettavaa rautaa, joten ferritiinitasoni korjaaminen on poikkeuksellisen hankalaa. Siksi koen entistäkin tärkeämmäksi kannustaa kaikkia muita lähtemään verenluovutukseen mahdollisimman pian, jotka siihen pystyvät. Luovuttakaa minunkin puolestani, ja toivottavasti itsekin vielä joskus saan näin konkreettisesti auttaa toista ihmistä.

 

Yhteistyössä: Veripalvelu &

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

Postaus on toteutettu yhteistyössä Lasten Suuren Lelukirjan ja Indieplacen kanssa

 

 

Varma merkki joulun lähestymisestä oli omassa lapsuudessani aina Lasten Suuren Lelukirjan ilmestyminen. Siitä taiteltiin sivuja, pikku kädet merkkasivat tussilla lemppareita ja lelukirja kädessä haaveiltiin loputtomiin hienoista uutuusleluista, joita ei koskaan päässyt edes näkemään livenä. Olikohan niitä oikeasti olemassa? Kun ensimmäinen Lasten Suuri Lelukirja tipahti postiluukustamme Micaelin ollessa ihan pieni, nostalgia valtasi mielen ja palasin itsekin takaisin siihen lapsuuden käsin kosketeltavaan innostukseen ja malttamattomaan joulun odotukseen. Tänä vuonna olen odottanut jouluvalmistelujen aloittamista kuin pieni lapsi pukin vierailua. Ehkä postista tipahtanut lelukirja oli nyt sen merkki, että on aika vähitellen aloittaa, eikö?

 

 

Micael tietää jo, että Lasten Suuri Lelukirja tulee joka joulu. Kesäversiostakin hän on aina aivan innoissaan, mutta joulukuvasto on se juttu. Voi sitä riemua, kun kotiin tullessa lelukirja oli tipahtanut postiluukusta. Ulkohousut jäivät jalkaan, kun pikkuinen haki vain kynän laatikosta ja selasi kirjaa toista tuntia. Lelukirja onkin suorastaan liimautunut olohuoneen pöytään ja sen sivuista on taiteltu jouluun mennessä lähes joka ikinen. Se on toiminut tärkeänä apuna joulupukille kirjoittaessa, jo viime vuonna pienet kädet taiteilivat lelukirjan avulla oikeita kirjaimia paperille ja kirjoittaja toivoi kovasti, että joulupukki varmasti sitten ymmärtäisi mistä lelusta on kyse.

 

Vaikka olen aina rakastanut joulua, lapsen myötä siitä on tullut entistäkin ihanampaa. Se vilpitön riemu, jännitys ja malttamaton odotus tarttuvat ja kaikki jouluvalmistelut ovat tuplasti kivempia lapsen kanssa. Pian leivotaan piparkakkuja, keitellään riisipuuroa ja koristellaan kuusta. Sen alle tulee kuulemma paljon lahjapaketteja, mutta katsotaan nyt miten kiltisti sitä ollaan jouluun asti.. Ensimmäinen tonttu nähtiin jo kuun puolessa välissä! Tähän kuvissa näkyvään koriin hän haluaa usein rakentaa itselleen majan, ja siellä onkin selattu lelukirjaa monena iltana ja aikaisena aamuna.

 

 

Tänä vuonna lelukirjassa on ollut kivoja väritystehtäviä, labyrintteja ja muutakin puuhaa kuin pelkkien lelujen kuvia. Lelukirja säilyy ainakin meillä jouluun asti, sillä lapsi jaksaa selata sitä ja puuhailla sen parissa pitkään. Jos lelukirjan kanssa käy kuten meillä, eli joka ikinen sivu on täynnä piirustuksia ja rukseja, omia suosikkileluja voi valita yhdessä aikuisen kanssa Lasten Suuren Lelukirjan verkkosivuilta ja tallentaa ne toivelistalle. Toivelistan avulla on aikuisen ehkä helpompi lähteä sinne jouluostoksille, kuin sen ihanan pienillä harakanvarpailla (♥) koristellun Joulupukille kirjoitetun kirjeen kanssa.

 

 

Tänä vuonna Lasten Suuri Lelukirja jaetaan koteihin viikolla 44. Eli ensi viikolla pienille joulun odottajille on luvassa mieluista postia. Lelukirja on klassikko ja siitä on tullut ainakin meille ihana perinne, kun voidaan yhdessä selata sivuja ja toiveleluja Micaelin kanssa. Marraskuu onkin aikaa vielä miettiä ja harkita tarkoin lahjatoiveita, sitten perinteisesti kuun viimeisenä päivänä kirjoitetaan yhdessä joulupukille ja yritetään pysyä mahdollisimman kiltteinä. Lelukirjan kolahdus postiluukusta on myös merkki siitä, että viimeistään nyt tontut liikkuvat ja tarkkailevat lasten käyttäytymistä.

 

 

Joulun odotuksesta tekee ihanaa juuri tällaiset yhteiset kotona vietetyt hetket. Pieni askartelee kirjansa parissa ja haaveilee joululahjoista, ja käyttäytyy samalla superhyvin kun haluaa jonkin tietyn lelun sieltä kirjan sivuilta.. Meillä muuten ainakin tällaiset erilaiset majat ja niissä hengailu ovat nykyään ihan lempparijuttuja. Tonttuja katsellaan ikkunasta ja lelukirjaa selaillaan siellä vaikka kuinka pitkään. Hyvä vinkki esimerkiksi joulun leipomis- ja ruoanlaittohetkiä varten, jos pienet kädet eivät malta pysyä poissa keittiöstä. Lelukirja käteen ja haavematkalle. Nyt kun talviaika on koittanut ja marraskuu vaihtuu jo ensi viikolla, voi kai jo vähitellen toivottaa  tunnelmallista joulun odotusta ja iloa loppuvuoteen pimeydestä huolimatta ♥

 

PS. Muistakaa käydä täyttämässä omat lahjatoiveet Lasten Suuren Lelukirjan toivelistalle!

 

Yhteistyössä: Lasten Suuri Lelukirja &

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

Täyteainehoidot, botox, erilaiset neulaukset ja kauneusleikkaukset ovat yhä useamman somevaikuttajan ulkonäön takana. Niin minunkin. Aloin ajatella tätä, kun aluksi vähän kauhistelin miksi I Love Me -messuilla täytettiin huulia ja pistettiin botoxia non-stoppina, mutta toisaalta, niin siellä valkaistiin hampaita ja tehtiin akryylikynsiäkin. Esteettiset hoidot ovat nykyään todella yleisiä, mutta niistä ollaan vieläkin hyvin hiljaa. Kauneusleikkauksista sen sijaan puhutaan paljon avoimemmin, toki syynä tähän varmasti on myös lopputuloksen näkyvyys. Kasvojen pieniä toimenpiteitä ei välttämättä huomaa kukaan muu kuin niiden käyttäjä ja laittaja, mutta esimerkiksi rintojen implantit ovat paljon suurempi muutos, joka näkyy viimeistään rannalla bikineissä. Fakta on, että etenkin pienempiin toimenpiteisiin ja pistoshoitoihin turvautuu tänä päivänä todella moni. Suurin osa kuitenkin vaikenee, osa jopa valehtelee. ”Mitään en oo tehnyt!” Mitä mieltä te olette, pitääkö esteettisistä toimenpiteistä puhua? 

 

 

Aiemmin ajattelin aina, ettei tarvitse. Jokainen saa tehdä itselleen ja keholleen ihan mitä tahansa, eikä ole siitä velvollinen kertomaan yhtään kenellekään. Näin on, mutta toisaalta taas.. Millaisen kuvan se antaa nuorille tytöille, jotka vielä etsivät itseään ja tyyliään ja ovat hyvin epävarmoja ulkonäöstään ja samalla seuraavat ihaillen täydelliseltä näyttäviä somevaikuttajia? Tai hänelle, joka palailee pitkän hoitovapaan jälkeen työelämään ja lasten kanssa valvotut vuodet näkyvät kasvoilla jo ohuina juonteina ja tummina silmänalusina ja miettii, miksi toiset hänen ikäisensä äidit ovat säilyneet ilman rypyn ryppyä? Tämä saa minut ajattelemaan, että toimenpiteistä olisi kuitenkin hyvä puhua. Ne ovat sitä paitsi yleisempiä kuin arvaatkaan. En edelleenkään sano, että kukaan olisi velvollinen kertomaan kaikista ulkonäköönsä liittyvistä toimenpiteistä. Moni asia voi olla niin hienovarainen pieni muutos, että sitä ei huomaa kuin itse mutta tilanne ennen esimerkiksi pistoshoitoa on voinut olla henkilökohtaisesti hyvinkin häiritsevä vaikkei kukaan muu olisi huomannut sitä koskaan. Itsehän sitä on usein itsensä pahin arvostelija, mitä tulee ulkonäköön.

 

Minulla ei ole mitään pistoshoitoja vastaan ja olen itsekin niihin toisinaan turvautunut. Oma kantani kuitenkin on, että ilme on pidettävä luonnollisena ja omannäköisenä. Pistoshoidoilla voidaan parhaimmillaan korostaa omia hyviä puolia ja häivyttää samalla niitä joista ei pidä, mutta en ymmärrä heitä, jotka pistävät kasvonsa niin täyteen täyteaineita, että alkavat muistuttaa kaikki sitä samanlaista instagram-naamaa. Etenkin poskien ja nasolabiaalien liiallinen täyttö saa monet kauniit tytöt näyttämään turhaan samanlaisilta ja ikään kuin ”simpanssikasvoisilta”, tiedätte varmasti mistä puhun? Huulten liiallisesta täytöstä nyt puhumattakaan. Jaksan kuitenkin uskoa, että se nyt vain on ensi-innostusta ja seurausta pistoshoitojen tulemisesta pinnalle. Ja kun esteettiset hoidot trendi ovat tulleet jäädäkseen, varmasti täyteaineiden määrät ovat jatkossa hillitympiä ja lopputulokset luonnollisempia. Niin kuin kuuluisi ollakin. 25-vuotiaana kollageenin määrä ihossa alkaa vähentyä ja juonteet tulevat väistämättä esiin. Vasta sen jälkeen suosittelisin itse turvautumaan esimerkiksi täyteainehoitoihin tai botoxiin. Kasvot myös kaventuvat iän myötä huomattavasti. Ainakin itse jos vertaan kuvia ajalta kun olin 25 tähän kun olen 30-vuotias, ero on huomattava.

 

 

Elämäntavoilla on toki todella iso vaikutus ulkonäköön. Tupakointi, aurinko, alkoholi ja liian vähäiset yöunet vanhentavat kenet tahansa. Kuten stressikin. Mutta fakta on, ettei se tunnollisinkaan lenkkeilijä ja päivittäin vihersmoothiensa juova tyyppi ole suojassa ikääntymiseltä. On kovin typerää väittää, että se täydellisen rypytön iho on ihan vain juoksuharrastuksen ja salaatin ansiota. Ja itseasiassa kun urheilu pienentää rasvan määrää kehon lisäksi myös kasvoissa, toiset juonteet ja rypyt tulevat paremmin näkyviin kun rasvakerros ei ole enää niiden suojana vaikka kasvot eivät ”roikkuisikaan”. Eniten elämäntavat näkyvät ihon laadussa ja värissä ja siinä, että rypyt ovat lähinnä ilmeryppyjä, eivätkä esimerkiksi stressin aikaansaamia syvempiä juonteita. Vuosien huolet, surut ja murheet näkyvät kasvoissa vaikka muuten kaikki olisikin elämäntapojen osalta kunnossa. Itse huomaan omassa ihossani heti, jos takana on ollut pidempi stressijakso tai vaikka terveysongelmia. Elämäntapojen muutos auttaa kyllä ihonhoidossa ja nuorentaa huomattavasti. Mutta vielä enemmän sitä tekevät esteettiset hoidot.

 

Moni kauhistelee esimerkiksi nimenomaan botoxia, vaikka supersuosittu huulten täyttö muokkaa ulkonäköä paljon enemmän. Pistoshoidot eivät pysy kasvoilla ikuisesti, alueesta riippuen muutamasta kuukaudesta vuoteen-kahteen. Toki esimerkiksi toistuvasta huulten täytöstä voi syntyä arpikudosta, josta ei pääsekään eroon. En itse usko, että esimerkiksi nuorten pistoshoidot yleistyvät mitä enemmän niistä puhutaan, vaan pikemminkin nuorten itsetunto paranee kun he kuulevat, että se ihailtu somevaikuttaja ei olekaan syntynyt sen näköiseksi mitä Instagram antaa ymmärtää. Tajutteko pointin? On lohdullista tietää, että on muillakin otsa-, ja sibeliusryppyjä, isoja ihohuokosia tai vaikka maailman syvimmät naururypyt silmäkulmissa. Joku haluaa niistä eroon, joku ei, mutta on tärkeää olla rehellinen jos kysytään suoraan, oletko tehnyt jotain toimenpiteitä. Ei kai sitä tarvitse alkaa erittelemään, että mitä on minnekin pistetty ja miksi. Epärealistiset käsitykset luonnonkauneudesta sen sijaan pitäisi voida heittää romukoppaan.

 

 

Jos esimerkiksi pistoshoitoihin lähtee, kannattaa valita tarkkaan millaiselle paikalle kasvonsa antaa käsiteltäväksi. Laadukkaat aineet, hyvä koulutustausta ja luonnolliset lopputulokset ovat ehdottoman tärkeitä. Vaikka muutos ei kestä ikuisesti, muutama kuukausikin on pitkä aika, jos oma naama ei miellytä. Parhaimmillaan esteettiset hoidot piristävät ilmettä, silottavat ei-toivottuja juonteita ja tekevät ihosta tasaisemman. Luonnollinen lopputulos ei välttämättä synny botoxilla ja täyteaineilla, vaan on olemassa kevyempiäkin vaihtoehtoja. Mesolangat voivat korvata botoxin, mikroneulaushoidot tai esimerkiksi Jenkeistä Suomeen rantautunut supersuosittu Aquagold-hoito voivat tehdä koko kasvojen ilmeestä niin raikkaan, ettei kovempiin keinoihin, kuten täyteaineisiin tai botoxiin tarvitsekaan vielä ryhtyä. Onneksi usein kuitenkin riittävät vain terveelliset elämäntavat, riittävät yöunet ja stressin minimointi. Mitä ajatuksia tämä herättää ja oletteko itse kokeilleet pistoshoitoja tai muita kasvojen esteettisiä toimenpiteitä?

 

 

PS. Oli pakko laittaa aurinkolomaa fiilistellessä vähän valoisampia kuvia, voi kuinka sitä kaipaakin jo lämpöön vaikka vastahan se kesä oli..

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian