2020-luvulla ei ole oikein julkisesti trendikästä puhua kesäkunnosta, laihduttamisesta tai dieeteistä. Onhan paljon trendikkäämpää kirjoittaa suklaan ja mantelicroissanttien syömisestä petaamattomassa sängyssä samalla, kun julistaa kehopositiivisuuden ilosanomaa. Keep your diet you skinny bitch, I’m enjoying my life! Kuitenkin kuntosaleilla ja lenkkipoluilla käydään ahkerasti, mutta se takavuosien suurin laihdutusinto on kadonnut. On toki hyvä, ettei rasvanpolttokapseleita ja niitä maailman epäkäytännöllisempiä kotitreenivälineitä ei enää hamstrata, mutta hyvinvoinnista ja terveydestä huolehtiminen ei saisi jäädä ihanien mantelicroissanttien ja netflixpäivien taakse. Pandemia on lisännyt tutkitusti lasten ylipainoa, sen vaikutuksista aikuisiin en ole ainakaan vielä nähnyt tutkimuksia, mutta koronakilot tuntuvat olevan jo käsite.

 

Ulkonäön kannalta en välitä tuon taivaallista minkä kokoinen joku on, mutta haluan auttaa ihmisiä voimaan paremmin ja löytämään sen hyvän ja kevyen olon. Nimittäin sillä jaksaa päivästä toiseen energisenä ja mikä tärkeintä, tuntee olonsa upeaksi. Kaikki te kesäkuntoon tähtäävät, tehkää se päätös nyt. Nimittäin kun nyt aloittaa, on toukokuun lopussa ihan varmasti kesäkunnossa kroppa ja mieli.

 

 

 

MAINOSOSIO – jota et halua skipata! Haluan keskittyä tässä postauksessa kertomaan ihan yleisesti ”kesäkunnosta”, siihen pääsemisestä ja sen hyödyistä, mutta aloitan sen nyt tietysti mainostamalla omaa Summer Shapeani -eli kesäkuntovalmennusta, joka antaa sinulle selkeät ja tarkat ohjeet useiden kilojen painonpudotukseen. Suunnittelin valmennuksen nimenomaan kesäkuntoa tavoitteleville, mutta tietenkin sen voi toteuttaa ihan milloin tahansa. Valmennuksessa on ruokavalio-ohjeet 10 viikon ajaksi eri painoluokille ja sillä voi tosiaan pudottaa useamman kilon painoa jos sitä sataprosenttisesti noudattaa. Ja vaikka ei noudattaisi ihan tunnollisesti, Summer Shape antaa, vaikka itse sanonkin, ihan mielettömän hyvät raamit terveelliselle ja monipuoliselle ruokavaliolle sekä aterioiden fiksulle koostamiselle. Valmennuksessa ollaan kuitenkin reiluilla miinuskaloreilla joten loppuelämän ruokavalioksi siitä ei ole. Sillä saa kuitenkin ihan mielettömiä tuloksia kymmenessä viikossa ja saat valmennuksesta myös ohjeet kuinka lopetat dieetin järkevästi ilman, että kilot tulevat takaisin.

 

Dieetti on siitäkin kiva, että se sallii ajoittain myös vapaat ateriat ja saat koostaa jokaisen aterian itse annetuista vaihtoehdoista. Voit siis syödä hyvinkin vaihtelevasti ja monipuolisesti halutessasi ja ruokavaliossa on runsaasti hiilareita, marjoja ja hedelmiä. Edelleen vaikka itse sanon, se on dieetiksi ihan oikeasti kiva ja helppo toteuttaa. Halusin tehdä siitä vielä järkevän hintaisen, eli 39,90 eurolla saat paitsi suuren muutoksen ulkonäköösi, ennen kaikkea hyvän olon, energiaa ja motivaatiota arkeen sekä terveellisen suunnan koko loppuelämällesi. Pysyvät muutokset tapahtuvat hitaasti, mutta tehokas startti motivoi muutokseen jopa paremmin kuin hidas aloitus, jolloin tulosten puuttuminen voi pahimmillaan saada aikaan kyllästymisen koko touhuun ja paluun vanhaan tuttuun elämäntapaan. Voit tutustua valmennukseen tarkemmin tästä.

 

 

 

 

 

Lähempänä kesää voi sitten vetää parin viikon tehosetin detoxin muodossa jos sitä sattuu olemaan niin onnekas että on jopa jotain menoa. Kuitenkin kesäkunnot tehdään todellakin jo talvella ja nyt jos koskaan on paras mahdollinen aika aloittaa. Ravintoloissa ei voi käydä ja monet tekevät itse eväät töihin. Tiedän, kokkaaminen ei aina ole kivaa ja joskus tuntuu että keittiössä menee arkisin suurin osa illasta, mutta kerralla kun kokkaa parin-kolmen päivän eväät, maksaa se pieni vaiva itsensä takaisin moneen kertaan. Nyt kun ei ole matkoja eikä juhlia sotkemassa hyvin alkanutta dieetti-intoa, on onnistuminen paljon lähempänä kuin koskaan aiemmin. Vaikka rajoitukset ja synkkä koronatilanne voivat saada mielen matalaksi, ei sitä kurjuutta kannata maksimoida syömällä lisäksi ihan miten sattuu.

 

Vaikka suklaat ja viinilasilliset kuulostavat ihanilta ja tuntuvat sillä hetkellä parantavan oloa ja mieltä, seuraa siitä taas lisää sitä ällöttävää oloa joka on meille kaikille varmasti tuttua. Koska elämässä on kuitenkin oltava myös nautintoja, on niillekin annettava joskus hetkensä. Toki aluksi jos tuntuu ettei pysty kohtuuteen (herkkuja max. kerran viikossa tai jopa kahdessa viikossa) kannattaa hetkeksi kokeilla kieltää ne kokonaan, jolloin pahin sokerikoukku katkeaa.

 

Painotan aina ravintovalmennuksissani sitä, että priorisoi tavoitteesi. Haluatko oikeasti nauttia mieluummin viikonloppuisin herkkuövereistä vai katsoa vyötärösi kapenevan viikko viikolta? Herkkujen aika tulee kyllä, mutta tavoitteeseen pääsemiseksi on tehtävä kovasti töitä ja vähän niitä uhrauksiakin. Tämä kuulostaa jopa vähän julmalta, mutta onnistumisen avain on oikeasti kova duuni ja mielitekojen vastustaminen. Se kannattaa monestakin syystä. Myöhemmin huomaat, että yhtäkkiä riittääkin vain rivi suklaata entisen levyn sijaan. Suuremmasta määrästä tulee vain ällöttävä olo. Et himoitse enää roskaruokaa, vaan luultavasti haluat antaa kehollesi puhtainta mahdollista ravintoa jatkossakin. Välillä siihen kuuluu herkkuja, mutta niiden määrä on dieetin jälkeen helpompaa pitää ihan luonnollisesti minimissä.

 

 

Kuten alussa kirjoitin, kesäkuntohan ei tarkoita mitään tiettyä lukemaa vaa’alla tai vaatekokoa. Se on sitä, että uskaltaa rohkeasti mennä vaikka sinne rannalle juuri siinä kunnossa kuin on. Se, että kokee olonsa kevyeksi ja energiseksi on tietysti paljon tärkeämpää kuin ne äksässän bikinit. Jokaiselle on myös se tietty paino, jossa on hyvä olla. Oma painoni on aikuisiällä ollut välillä 48-64 kg ja parhaiten voin siinä 57 kilossa eli näiden keskiarvossa. Samanpituinen ystäväni taas on parhaimmillaan kuudessakymmenessäviidessä. Tärkeämpää kuin paino tulisi aina olla oma olo. Jokaisen dieetin toimivuuden voisikin arvioida nimenomaan hyvän olon ja energisyyden perusteella. Ajattele, että sinäkin voit olla kesän kynnyksellä parhaimmassa mahdollisessa kunnossa, jopa yllättävän helposti jos aloitat muutoksen jo nyt. Eikö olekin ihana ajatus?

 

 

Kesäkuntoon pyrkiessä kannattaa muistaa myös ajoissa aloittaa kropan muu huolto väheneviä vaatteita varten. Toisia kasvohoitoja, kuten tehokkaampia happokuorintoja sekä mikroneulauksia kannattaa tehdä nyt, sillä niitä ei suositella iholle auringon jo paistaessa kunnolla. Kotihoitona kuorinnat sekä muun muassa imukuppihieronta (best, tästä on tulossa postaus myöhemmin) on hyvä ottaa jo nyt tavaksi, sillä säännöllisyys on onnistumisen ja sitä kautta tulosten a ja o. Käytä tämä tylsä koronakevät hyödyksi ja huolla kroppaa oikein kunnolla. Värjää pitkäksi venähtänyt tyvikasvu (note to self), hio jaloista kovettumat pois, lakkaa ja hoida kynsiä ja kynsinauhoja, hemmottele hiuksia ja kasvoja naamioilla. Poista ihokarvat jos et niistä pidä ihan jo itseäsi varten, kokeile uusia tapoja meikata ja laita itseruskettavaa ihan omaksi iloksesi. Kaiva vähitellen kesävaatteita ja -kenkiä esiin, pese ja huolla ne hyvissä ajoin ennen kauden alkua.

 

 

 

Kesää ja rokotteita odotellessa, nyt on aika tehdä töitä oman kehon ja hyvinvoinnin eteen! Ihanaa alkanutta viikkoa <3

 

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

PS. RAVINTOVALMENNUKSENI LÖYDÄT TÄÄLTÄ

 

Kotioven avatessa perjantai-iltapäivänä muistaa yleensä aina unohtaneensa siivoojien käynnin. Koska on sattunut perimään äidiltä ärsyttävän tarkkuuden siivouksen suhteen ja siivoan ennen siivoojan tuloa -mentaliteetin, hävettää joka kerta kun unohtaa, että siivoojat ovat käyneet. Onkohan alusvaatteitani lojunut siellä sun täällä, muistiko lapsi vetää vessan aamulla, en kai vaan jättänyt mitään tärkeitä työpapereita pöydälle näkyviin? Kiiltävät lattiat ja kauniisti asetellut sohvatyynyt kuitenkin saavat unohtamaan ärsytyksen. Eipähän tarvitse itse imuroida tai pestä sitä valkoista lattiaa. Se on ihan kiva, mutta.. Aina muuten kun jokin asia kodissa ärsyttää, huomaan peilaavani sitä edelliseen. Valkoinen laattalattia on kuitenkin paljon käytännöllisempi kuin valkoinen mikrosementtilattia ja tästä lähtee lika ihan talouspaperilla pyyhkimällä. Ei tarvitse hinkata taikasienellä enää, ei. Sitä kevään tuomaa optimismia?

 

 

 

Miksu on perjantaisin väsynyt. Eskariviikko ja perjantain pitkät ulkoilut saavat pikkuisen vähän naatiksi ja koska tänään olin poikkeuksellisen hyvällä tuulella, hain Herkusta ennen päiväkodille menoa paitsi lempiruokaa, myös juuri sitä jäätelöä, jota pieni kinuaa joka kerta siitä samalta hyllyltä ja jota en koskaan suostu ostamaan. Herkkupäivä on lauantaina, mutta nyt se sai olla myös vähän perjantaina, sillä vaikka rajat ovat hyviä ja tärkeitä, tuntuu että asetan niitä enemmän itselleni äitinä kuin lapselleni sen takia, ettei hän söisi liikaa sokeria. Kävin sitä paitsi tänään mikroneulauksessa, kävelin tunnin Kaivarissa ja tein vielä sen jälkeen treenin, jossa kasvoni eivät vahingossakaan hikoilleet, joten koin että nyt on hemmoteltava myös sitä miespuolista miniversiota itsestäni. Isänsä ei ole ollut Suomessa, joten sekin on harmittanut pientä mieltä. Hoidanko nyt pahaa mieltä sitten sokerilla? Apua.

 

 

Ollaan oltu tällä viikolla kahdestaan, menty ajoissa nukkumaan, hoidettu koiria, käyty kylässä siellä missä vielä voi ja luettu iltaisin kirjoja – aina niin kauan, kunnes nukahdamme ja valot jäävät päälle. Kun siitä viime yönä puolenyön aikaan vielä hetkeksi heräsin, luin omasta kirjastani muutaman luvun ja olin ihan hurjan onnellinen siitä että saan lukea keskellä yötä kirjaa ja mennä aamulla töihin ihmisten luo, joista olen saanut itselleni toisen perheen. Olen nukkunut monta yötä niin hyvin, etten tiedä olenko ehkä koskaan nukkunut näin hyvin.

 

 

Vaikka moni asia on tällä hetkellä epävarmaa, tänään perjantaina olo on ollut jotenkin kevyt. Vähän tätä sivusin jo aiemmin postaamassani Instagram-kuvassakin. Moni asia päin helvettiä, mutta sydämessä asuu rauha ja nauru. Kun juttelin tästä ystäväni kanssa tänään, hän totesi tyypilliseen tapaansa niin järkevästi että ”se on Mirva ihan normaalia.”

 

 

Kun on elänyt koko elämänsä erilaisissa epävarmuuksissa, tuntuu elämän helppous ja rauha pitkään oudolta. Että tällaista tän kai kuuluisi olla. Välillä ne pienet paholaiset kuiskivat korvaan, että kohta se suunta taas muuttuu ja tulee niitä huonoja päiviä jolloin itkettää niin ettei henkeä saa, mutta ovat olleet mokomat viime aikoina vähän hiljaisempia. Voi kunpa olisin tajunnut jo vuosia sitten aloittaa terapian. Kuinka monelta murheelta sitä olisikaan säästynyt? Toisaalta, kuten tänään ihanalle asiakkaallenikin sanoin, uskon edelleen tarkoituksiin, karmaan ja opetuksiin. Kaiken on vain pitänyt mennä näin. Voimia jokaiselle tämän kummalliseen aikaan. Jotenkin jaksan taas uskoa, että valoa näkyy jo.

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

PS. RAVINTOVALMENNUKSENI LÖYDÄT TÄÄLTÄ

 


 

On aika ihana kirjoittaa hyvinvointijuttuja. No, on helppo kirjoittaa siitä, jonka kokee omaksi intohimokseen. Välillä kun sormet vain tuottavat tekstiä syömisestä, treenistä tai hyvästä olosta yleensäkin missä tahansa muodossa, olen ihan hurjan kiitollinen siitä, että minulla ylipäätään on jokin asia jota kutsua intohimoksi. Ja josta kirjoittaa. Ja jos oikein tarkemmin ajattelen, niitä on useampiakin. Koti, mitä ihanin aihe kirjoittaa tai kuvata. Mutta kun se koti oli yhtä työmaata niin pitkään. Ei inspiroinut kirjoittamaan, ei edes silloin, kun sain joulukoristeröykkiöillä peitettyä kaikki ne keskeneräiset epäkohdat. Eilen tunsin taas uutta intoa. Joulu on tungettu ullakolle pusseihin ja laatikoihin. Raikkaus täyttää koko kodin, lumi on tuonut valoakin. Sisällöntuottajat valittelevat kun pimeällä ei voi kuvata mitään. Jouluvaloja voi, mutta kaikki muu näyttää vähän ankealta. Kuka jaksaa edes katsella pimeitä kuvia vuodenaikana, jolloin kaikkialla on pimeää. Katson paljon mieluummin reissustoryja Malediiveilta, vaikken usko ehkä itse matkustavani sinne koskaan. Aina kun päätän kirjoittaa vain jotain mitä mieleen juolahtaa, tekstistä tulee helposti tällaista. Jouluvaloista Malediiveihin.

 

Kaksi ja puoli viikkoa Lapissa merinovillassa ilman meikkiä saivat kaipaamaan kauneudenhoitoa. Yksi intohimoistani, josta huomaan kirjoittavani aivan liian vähän. Tähän tulee kyllä muutos tänä vuonna, sillä kauneus ja kauneudenhoito on niin iso osa sitä toista suurta intohimoani hyvinvointia. Hyvinvoiva ihminen on kaunis, tiedetään, mutta kaunis olo lisää hyvinvointia. Niin se on. Pidän ihan kauheasti kosmetiikkapurkeista. Niistä, jotka jättävät ihanan tunteen kasvoille, hiuksille, vartalolle, jaloille.. Tekevät päivistä aina vähän jotain enemmän. Meikkipussi tuntuu joskus taikurin salkulta. Meillä oli taikuri lastenjuhlissa joten tiedän, että he kantavat mukanaan salkkua. Juhlameikin jälkeen olen yleensä yhtä hämmästynyt kuin taikurin taiottua sateenvarjon pupuksi. Sellainen minä olen.

 

 

Se, että somejulkaisuista maksetaan ihan oikeaa rahaa, on muokannut kenttää siten, että tuotetaan sisältöä, joka ei välttämättä ole ihan sitä ominta juttua. Mutta koska seuraajat haluavat sitä. Uskon, että joku jättää matkustamatta aiempaan haavekohteeseensa X, koska seuraajat eivät ymmärrä syitä. Matkustetaan seuraajien haavekohteeseen Y, joka ei rehellisesti sanottuna niinkään kiehdo, mutta se on trendikäs ja sieltä saa kivoja kuvia ja pian sitä itsekin luulee pitävänsä siitä ja sen maan kulttuurista. Joku kääntyy kasvissyöjäksi koska somessa se on iso juttu ja onhan se nyt tosi epätrendikästä ja niin vuotta 2000 syödä lihaa. Suoritetaan, suoritetaan ja miellytetään aina muita. Kyllä, minäkin olen sitä tehnyt. Kun maailma antoi yhtäkkiä mahdollisuuden nähdä ihmisten arkea lähes reaaliajassa (ensin tietysti tajuamatta että sinne on valittu jatkuvasti vain ne parhaat palat) myi yksi jos toinenkin sielunsa Instagramille ja alkoi elää jonkun toisen elämää. Tämähän näkyy myös someseuraajien elämässä, vaikkei sitä kukaan koskaan haluakaan myöntää. Unohdetaan omat mielenkiinnonkohteet ja aletaan elää siten, kuin vaikuttajatkin elävät. Kuka enää tietää, mitä oikeasti itse haluaa? On kiehtova ajatus, että Instagram, Facebook, Youtube (ja ne kaikki muut joiden seuraamiseen taidan olla liian vanha) sekä blogitkin voivat vain yhtäkkiä kadota. Kukaan ei uskonut että hengitystieinfektiota aiheuttava virus voisi muuttaa koko maailman. Kukaan ei usko että nämä palvelut voivat vain yhtäkkiä lakata olemasta.

 

 

Otetaan yksi esimerkki, joka kiteyttää hyvin tämän mistä kirjoitan. Sijoittaminen. Vain muutama vuosi sitten siitä tuli iso juttu. Yhtäkkiä kaikki (muka) sijoittivat, osakkeisiin, rahastoihin, mihin tahansa. Koska on pakko sijoittaa. Mies lisäsi minut Facebookissa johonkin sijoittajaryhmään. Välillä mietin näkeeköhän joku Facebookissa ryhmiä, joihin kuulun. Riviera Party People, Sijoittajagurut, K-18 aikuiset, Eskarivanhemmat, Meikkifriikit, Reppureissaajat, Kaupunginosan X ja Y perheet, Feministit, Saaristokerho.. Eivät kerro ihan täyttä totuutta minusta, mutta ihan sama. Sijoittajaryhmässä kysellään jatkuvasti neuvoja ja nuo kysymykset hyppäävät toisinaan feediini, en ole jaksanut poistaa ilmoituksia käytöstä. Nuori aikuinen haluaa sijoittaa koko säästötilinsä, 600 euroa, osakkeisiin tai rahastoihin. Sijoittajaryhmässä sitten neuvotaan mihin ja kaikki vastaajat ovat luonnollisesti eri mieltä. Mietin, olenko itse niin surkea sijoittaja tai niin tyhmä tai laiska, etten jaksaisi moista. Oikeasti, tunnustan, minua ei voisi vähempää kiinnostaa sijoittaminen. Samalla kuitenkin haluaisin turvata tulevaisuuttani ja jos kuvittelen itseni oikeasti vanhaksi, näen pitkän harmaan tukan ja kävelyt Eirassa syreenipuiden reunustamilla kotikaduilla, joita kutsun mieluummin kujiksi. Onneksi säästäminen on ollut aina minulle se jokin kummallinen pakko. Kun ostin sitten säästöilläni (siis käytin ne käsirahaan) asunnon, sanon sitä sijoitusasunnoksi koska siellä asuu tällä hetkellä kaksi ihmistä, jotka maksavat minulle vuokraa. Jos olisin halunnut paremman tuoton, olisi asunto kannattanut ostaa jostain muualta kuin jugendtalosta Kaivopuistosta, jossa neliöhinnat ovat Suomen korkeimpia eivätkä vuokrat suhteessa läheskään niin suuria. Sijoitusasuntoa ostaessa neuvotaan aina, ettei saisi ostaa tunteella. Ostin asuntoni täysin tunteella. Ja se on juuri sellainen, jossa voisin itsekin asua. Jos elän vanhaksi, on minulla luultavasti harmaa tukka ja jos saan tehdä töitä loppuun asti, ainakin maksettu asunto Kaivopuistosta luultavasti jo ennen sitä harmaata tukkaa. Näen sijoitusstrategiani onnistuneena.

 

Mitä tästä opimme? Sijoittamisen ei tarvitse kiinnostaa sinua. Ei se kiinnosta minuakaan, enkä usko että se on intohimo suurimmalle osalle niistä Facebook-ryhmän jäsenistä. Se nyt vain on trendi. Opetus numero kaksi, piilota Facebook-ryhmät näkyvistä. Miten se tehdään?

 

 

Lapseni ei juo smoothieita. Ei, vaikka kuinka yritän ja tiedän että muiden lapset juo näppärästi niiden mukana kuitenkin kaikki mahdolliset antioksidanttipitoiset marjat ja vitamiinit. En anna hänen tänä päivänäkään pestä hampaita itse, koska en luota kuusivuotiaan taitoon pestä hampaita itse. Rakastan kirjoittamista, mutta tarvitsen siihen hiljaisuutta, joka elämästäni tällä hetkellä puuttuu. Ei saisi elää sitku-elämää, mutta mietin ihan päivittäin että sit kun on hiljaista, teen sitä ja tätä. Teen kaiken aina viime tipassa ja olen suuri aikaoptimisti. Olen erityisen siisti silloin, kun olen stressaantunut tai ahdistunut, sillä se on keinoni hallita elämää. Aurinkolomilla hotellihuoneeni näyttää sen sijaan siltä, kuin olisin unohtanut do not disturb -valon päälle viikoksi. Olen välillä järjettömän kateellinen niille perheille, joissa isovanhemmat hakevat lapset päiväkodista tai koulusta enkä aio tästä syystä koskaan päästää lastani muuttamaan eri kaupunkiin kuin minä jos hän saa joskus omia lapsia. Ostan joskus vähän liian kalliita vaatteita ja tavaroita siksi, että jollain ihmeellisellä tavalla rakastan ylellisten asioiden tuntua käsissäni, niiden tuoksua tai istuvuutta. Vaikka pärjäisin niillä perusjutuilla.

 

Rakastan kaupunkielämää ja pysähdyn joka aamu fiilistelemään Ullanlinnan katuja. Vaikka asun itse tällä hetkellä talossa ja vielä ihan vapaaehtoisesti ja vieläpä viihdynkin talossa paremmin kuin olisin koskaan arvannut viihtyväni. Joku ulkopuolinen voima sai minut sanomaan kyllä Kulosaarelle, en voinut uskoa että sanoin sitä itse, mutta uskon tarkoituksiin ja uskon, että minun on tarkoitus asua vähän aikaa talossa. Vaikka hyvin tiedän kuinka erilaisia ihmiset ovat, nostan kulmakarvojani joka kerta kun joku sanoo eniten haaveilevansa jonain päivänä muutosta taloon. Asun meren rannalla ja meillä on oma laituri ja kaikin puolin kaikki niin viimeisen päälle mutta ei se ole se juttu joka ihmisen tekee onnelliseksi. Olen kuitenkin nyt oikein onnellinen ja tyytyväinen elämääni mutta ei se kuitenkaan johdu talosta. Silti lottoan, lähes joka viikko jos muistan. Uskon karmaan ja ajattelen olevani niin hyvä ihminen että ansaitsisin ehdottomasti sen voiton. Pidän myös itseäni välillä tosi tyhmänä kun teen niin. Mutta sellainen minä olen ja uskallan sanoa nämä asiat vihdoin ääneen. En ole koskaan elämässäni voinut fyysisesti näin hyvin kuin nyt. Tiedän myös mistä se johtuu. Periksiantamattomuudesta, rakkaudestani addiktiostani liikuntaan ja halusta tehdä fiksuja valintoja. Vaikka samalla rakastaakin punaviiniä. Ja suklaata. Sellainen minä olen.

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

 

OSTA 14 DAYS DETOX TÄSTÄ HINTAAN 17,90!

 

Oletko jo tutustunut detoxvalmennukseeni? Saat kahdeksi viikoksi ruokavalion jossa syödään puhtaasti, mutta kunnolla, eikä nähdä nälkää. Olo kevenee, saatat pudottaa jopa muutaman kilon. 14 DAYS DETOX antaa täydellisen startin uusille elämäntavoille ja lopulliselle elämänmuutokselle. Se on enemmän kuin pelkkä puhdistuskuuri, se antaa sinulle mahdollisuuden kokeilla millaista on syödä juuri oikea määrä hiilihydraatteja, rasvaa ja proteiineja. Takaan, että voit sen aikana hyvin.