Lämpö, jonka ehtii jo lyhyessä ajassa unohtaa. Taianomainen musiikki sekoittuu kaikkialla leijaileviin oud-tuoksuihin ja hetkessä on astunut sisään tuhannen ja yhden yön satuihin. Kiireetön aamiainen ja tulevan päivän ohjelmassa vain sitä, mitä tekee mieli tehdä. Juuri nyt en välitä lainkaan ilkeistä ja moralisoivista kommenteista, kuinka kehtaan matkustaa Arabiemiraatteihin. Tai kuinka nyt kehtaan matkustaa ylipäätään. Juuri nyt olen odotetulla lomalla perheeni kanssa ja aion varastoida tätä iloa, valoa, lämpöä ja D-vitamiinia itseeni aina seuraaviin auringonsäteisiin asti.

 

 

Tästä on vuosi, kun olemme viimeksi olleet ihan kolmistaan lomalla. Vaikka vietämmekin paljon aikaa yhdessä, loma on aina loma. Kotona tekeminen ei lopu koskaan ja työt seuraavat meitä kaikkialle. Tavallaan tietysti tännekin, mutta täällä voi vihdoin myös vain olla. Sukellan altaaseen auringonsäteiden lämmittäessä selkää, katselen viisivuotiaan ehkä jo sadattaviidettäkymmenettä pellehyppyä ja nautin siitä, kun saan kerrankin vain olla. Suorittaja ja työnarkomaani eivät koskaan rentoudu näin sataprosenttisesti kotona. On vaan niin ihanaa syödä jonkun toisen laittamaa arabialaista ruokaa, ostaa kookosvesi rannalta tai suoraan uima-altaasta, huumaantua näistä tuoksuista ja nukahtaa oman rakkaan kainaloon vaikka keskellä päivää.

 

 

Nyt on just hyvä. Ihanaa viikonloppua ♥

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

Viime viikonloppuna kävimme ihanan kahvipöytäkeskustelun ihmisten hyvyydestä. Ja vähän pahuudestakin siinä samalla. Omasta kokemuksesta olen huomannut, että hyvä tulee hyvän luo. Kirjoitin lokakuussa siitä, kuinka uskon karmaan. Se liittyy juuri tähän, hyvä ihminen saa hyvää. Itse uskon, että jokainen meistä syntyy hyväksi. Riippuen persoonallisuudestamme, kasvatuksestamme ja elämän kohtelusta, toiset ajautuvat väärille poluille ja erkaantuvat hyvyydestä. Olen itsekin sortunut olemaan kateellinen ja katkera. Omaa pahaa oloa on liian helppo purkaa olemalla itsekin paha. Välillä siitä omasta pahasta olosta ei näe mitään muuta pakokeinoa, kuin väärät teot. Silloin niitä ei ehkä itsekään enää näe vääriksi. Katkeruus ja kateus myrkyttävät helposti hyvänkin mielen. Se tuntuu väärältä, niin ulkopuolisen silmin kuin silloinkin, kun itse kohtaa valtavasti vastoinkäymisiä ja tunnistaa niiden negatiiviset seuraukset omassa käytöksessä.

 

 

Siinä kun purat omaa pahaa oloasi toisiin, et voi koskaan tietää toisen ihmisen koettelemuksista. Tähän voin antaa esimerkiksi omankin elämäni. Se näyttäytyy sosiaalisen median kautta helppona ja huolettomana, enkä juuri koskaan puhu mistään vaikeuksistani juuri kenellekään. Ihan lähimmille, mutta heitä on tässä maailmassa hyvin, hyvin vähän. Suorittajaluonteena olen tottunut esittämään reipasta ja kaunistelemaan asioita. Koska kyllä mä pärjään. Toisaalta uskon myös kaiken sen pahan jälkeen, mitä olen itse omassa elämässäni käynyt läpi, että ihan oikeasti pärjäänkin. Sen pahan jälkeen, mistä juuri kukaan ei tiedä yhtään mitään. Etenkin someaikakaudella korostetaan paljon enemmän sitä hyvää, mitä elämässä on ja paha jätetään taka-alalle. Samalla luodaan virheellisesti käsityksiä, että elämä olisi yhtä vaaleanpunaista pumpulia. Toivottavasti toisille se onkin, sillä vaikka koettelemukset vahvistavat, en niitä toivo itse kenellekään. Esimerkiksi oman lapseni elämästä haluan tehdä mahdollisimman helppoa ja onnellista, en työnnä häntä väkisin selviytymään yksin pahaan maailmaan jos ei ole pakko. Kyllä niitä oikeita arvoja ja kunnioitusta oppii muutenkin kuin rämpimällä siellä elämän pohjamudissa. Vaarana siinä kun on katkeroitua ja jopa masentua.

 

Kaikkien hankalien vuosien ja ison itseinhon jälkeen olen alkanut myös ymmärtää, että minähän riitän juuri tällaisena. Tuttavani tokaisi joskus kun olimme juhlimassa, että helppohan mun on kun on niin positiivinen, on niin nuori ja nätti, hyvässä kunnossa, ja on perhe ja parisuhde ja aikaa ja rahaa. Yksikään näistä asioista ei ole kuitenkaan tullut elämääni helpolla. En todellakaan ole se Hannu Hanhi, jonka eteen katetaan aina ilmaiseksi illallinen. Näen kuitenkin ihan valtavasti vaivaa itseni ja hyvinvointini eteen, perheen ja parisuhteen eteen tehdyistä asioista nyt puhumattakaan. Jostain olen aina kaivanut sen vahvuuden mennä eteenpäin. Ja ennen kaikkea vahvuuden olla positiivinen. Asenne vaikuttaa kaikkeen, etenkin silloin kun sen ei vain millään usko vaikuttavan mihinkään ja näkee maailman vain katkeruuden ja pettymysten kyynelten läpi. Juuri silloin, oikea, positiivinen asenteesi on kultaakin kalliimpi työkalu matkalla kohti menestystä.

 

 

Menestys on paljon muuta kuin iso palkkakuitti ja upea työura. Menestys on hyviä ihmissuhteita, onnellisuutta ja onnen tunteiden kokemista. Se on sitä, kun saat käyttää juuri sitä omaa potentiaaliasi, tehdä niitä asioita missä juuri Sinä olet hyvä. Silloin menestyt. Menestyvä ihminen tuntee kiitollisuutta, toteuttaa omia unelmiaan ja elää itselleen. Ja silloin voi levittää hyvää myös muille. Ei kuitenkaan kannata virheellisesti luulla, että vain silloin kun itsellä on hyvä olla, voi olla hyvä muille. Ensimmäiset askeleet kohti onnellisuutta syntyvät usein siitä, että aidosti voi antaa toiselle hyvää ilman että odottaa vastapalvelusta. Silloinkin, kun on siellä aallon pohjalla, voi olla toiselle hyvä. Kukaan meistä ei ole täydellinen, mutta niiden tehtyjen virheiden ja vääryyksien sijaan meidän tulisi keskittyä enemmän siihen, mitä olemme tehneet oikein. Muistathan, että aina joku on parempi jossain. Itseään ei saisi verrata muihin, vaan pitäisikin tavoitella sitä, että on paras juuri omassa elämässään, sillä paikalla ja juuri siinä mitä nyt teet.

 

 

 

 

On normaalia tuntea kateuden ja joskus jopa katkeruudenkin tunteita. Ne kuuluvat elämään, kuten kaikki negatiiviset tunteet. Tärkeintä on niiden hyväksyminen. Samalla elämässä on hyväksyttävä, että tiettyjä asioita ei voi muuttaa. Silloin on muutettava kuitenkin jotain muuta – asennetta, suunnitelmaa ja toimintatapaa. Negatiivisuuden hyväksyminen ja siihen jähmettyminen on pahinta, mitä voit itsellesi tehdä. Kukaan ei voi loputtomiin vain ihmetellä, että no sillä oli kyllä hyvä tuuri. Hyvä tuuri kun yleensä osuu heihin, jotka ovat positiivisia ja uskovat siihen, että parempaa todellakin on luvassa. Tai näin ainakin itse uskon. Itse jarruttelemme omaa menestystämme sillä, ettemme usko itseemme. Ripaus realismia ei tietenkään koskaan ole pahitteeksi, mutta liian moni upea unelma jää toteuttamatta ja hyvä elämä elämättä, kun ei uskota eikä uskalleta. Totuus on, että sinä pystyt niin paljon enempään kuin ikinä uskallat arvatakaan.

 

Siksi haastan sut nyt sanomaan itsellesi koko loppuvuoden ajan, että sinä pystyt. Jos et ole tyytyväinen elämääsi, mieti koko loppuvuoden ajan, miksi. Mieti myös millaista on unelmaelämäsi ja mikä estää sinua saavuttamasta sitä. Esteet ovat usein vain omassa päässämme. Ensi vuodelle voit asettaa tavoitteeksesi edes yhden unelmasi toteutumisen. Loppuvuosi on aikaa muuttaa asennetta. Sen jälkeen tapahtuu ihmeitä ♥

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian

 


 

Tämä postaus sai alkunsa kritisoivasta kommentista, jonka sain paljon keskustelua herättäneeseen Dubai-postaukseen viime viikolta. Pienten lasten kanssa ei saisi matkustaa, sillä he eivät muista matkoistaan yhtään mitään. Tämä pätee kuulemma myös pitkälle alakouluikään. Mitä ajatuksia tämä teissä herättää?

 

 

Olen matkustanut lapseni kanssa siitä asti, kun hän oli kuukauden ikäinen. Lapsen kanssa matkustaminen on helppoa, hauskaa ja antaa paljon niin lapselle kuin vanhemmillekin. Lapsi ei muista matkoista tai oikein muustakaan mitään ennen kolmatta ikävuotta, mutta ainakin he nauttivat lämmöstä, auringosta ja aikuisten jatkuvasta läsnäolosta. Sen jälkeen tapahtumat ja reissut alkavatkin jäädä lapsen mieleen. Micaelilla on paljon muistoja jo nyt meidän yhteisistä lomista, vaikka hän on vasta viisivuotias. Hän laskee päiviä reissuihin ja jakaa matkakokemuksia jo päiväkotikavereidensa kanssa. Matkustaminen on antanut hänelle paljon. Uskon, että hauskojen kokemusten lisäksi myös rohkeutta, avarakatseisuutta ja suvaitsevaisuutta. Miksu oppi myös uimaan kolmevuotiaana, ei todellakaan olisi onnistunut jos emme olisi matkustaneet niin paljon lämpimissä maissa, jossa lapsi viettää ison osan päivästään vedessä.

 

 

Mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa, sitä enemmän hän tietysti saa irti matkustamisestakin. Koulun aloitus rajoittaa toki matkustamista ja se on myös yksi syy siihen, miksi olemme halunneet reissata nyt niin paljon, kun se on vielä mahdollista. Koulusta ei niin vain enää ollakaan pois. Kouluikäiselle matkustaminen olisi kuitenkin taas vielä suurempi rikkaus, sillä koulussakin opetetaan paljon asioita maailmasta, jotka havainnollistuvat lapselle, kun ne kokee itse. Se, että luet kirjasta Aasian maiden kulttuurista tai ilmastosta, on hieman eri asia kuin nähdä ja kokea se paikan päällä. Mitä tämä kertoo yhteiskunnasta, kun ihmiset ajattelevat näin? Maailmaa voi avartaa matkustamisen sijaan lukemalla kirjaa? En ihmettele, että syntyvyys vähenee, kun lapsiinkin suhtaudutaan nykyään niin negatiivisesti.

 

 

Ruotsalaisbloggaaja Kenza sai viime viikolla arvostelua osakseen Dubaihin matkustamisen takia, mutta myös siitä, että lensi lapsensa kanssa Dubaihin businessluokassa. Lasta ei saisi viedä kuulemma sinnekään, sillä businessluokan lipun maksaneet asiakkaat haluavat rauhaa ja hiljaisuutta. Entä se perhe, joka maksaa businessluokan lipuista (lapsestakin käytännössä täyden hinnan), he eivät saisi matkustaa toisten mukavuudenhalun takia väljemmin ja huomattavasti mukavammin? Ei voi kuin ihmetellä, mitä ihmisen päässä liikkuu. Yhtä lailla se perhe on velvollinen huolehtimaan ettei lapsi häiritse muita matkustajia siellä businessluokassa aivan kuten economypuolellakin tai vaikka ravintolassa maan kamaralla. Pikemminkin businesslipun maksamalla nimenomaan antaa sitä rauhaa kanssamatkustajille kun lapselle on mukava olla sekä tilaa nukkua ja leikkiä omalla paikallaan, toisin kuin turistiluokassa. Ihmisten itsekkyydellä ei vaan tunnu olevan mitään rajoja.

 

 

Tähän haluaisin kuulla teidän ajatuksianne. Mitä te ajattelette lasten kanssa matkustamisesta? Kyllä vai ei ja miksi lapsia halutaan viedä reissuun? Oppiiko maailmasta ja kulttuureista todella yhtä lailla kirjaa lukemalla?

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian