Rakkauteni Etelä-Ranskaa, ja etenkin tuota sinistä rannikkoa joka Rivieranakin tunnetaan, syttyi aikoinaan jo ensimmäisellä vierailullani. Onnekkaana naisena olen päässyt matkustamaan Ranskaan melko usein ja joka kerta hämmästyn, kuinka loputtomasti nähtävää se tarjoaa. Nähtävää, josta ei saa tarpeekseen ja jota keksii ja löytää aina vain lisää. Ranskan historia, Etelä-Ranskan valo ja ilmasto, vuorimaisemat sekä eteläeurooppalainen kulttuuri vievät mukanaan. Meillä on ollut asunto Espanjassa yli kymmenen vuotta ja vaikka kuinka olen yrittänyt, en ole koskaan ihastunut Espanjaan vastaavalla tavalla. Ymmärrän kuitenkin erittäin hyvin myös heitä, jotka rakastuvat Espanjaan, mutta eivät lainkaan pidä sisäänpäin lämpiävästä Ranskasta. Molemmissa on omat ainutlaatuiset puolensa.

 

PS. Jos muuten haluaisit ostaa ihanan, remontoidun kolmen makuuhuoneen asunnon mielettömillä näkymillä Espanjan Aurinkorannikolta, laita minulle viestiä. Kaupan mukana voit saada halutessasi mitä sympaattisimman asioidenhoitajapariskunnan, joka katsastaa autot, hakee lentokentältä vaikka keskellä yötä, siivoaa ja hoitaa lapsia..

 

 

Etelä-Ranska tunnetaan luksuksesta, Monacosta ja Cannesin filmifestivaaleista. Grace Kelly toi aikanaan Hollywoodin kerman Rivieralle ja siitä lähtien se on ollut maailmanluokan julkkisten ja superrikkaiden lomanviettopaikka. Raha Rivieralla näkyy, mutta sesongin ulkopuolella voi nähdä Etelä-Ranskan todelliset kasvot. Ne näkyvät kyllä kesäkaudellakin, kun osaa katsoa ja etsiä. Vaikka isoimmat kaupungit hurmaavat loputtomalla luksustarjonnallaan, suurilla jahdeilla ja beach clubeilla, niillä pienemmillä, rauhallisilla ”kylillä” on paljon suurempi paikka sydämessäni.

 

Mandelieu, Antibes, Mont Boron, Villefranche, Beaulieu, Eze, Cap-d’Ail, Roquebrune-Cap-Martin, Menton.. Kun suurimmat kaupungit, Cannesin ja Nizzan sekä tietysti koko Monacon jättää väliin, löytää toinen toistaan sympaattisempia pikkukaupunkeja ja kyliä rannikolta. Isomman kaupungin keskustaan on lyhyt matka ja junat kulkevat vaikka Saint Tropeziin asti. Laskettelemaan ajaa autolla reilussa tunnissa ja alle tunnin ajomatkan sisällä on kolme maata – Ranska, Monaco ja Italia.

Olen jo pitkään selannut paikallista Oikotietä enemmän kuin Instagramia. 

 

Monet haaveilevat muutosta ulkomaille sitten eläkkeellä. Hangossa tapasin naisen, joka kertoi muuttaneensa nuorempana Espanjaan ja jäi sinne melkein pariksikymmeneksi vuodeksi. Kun eläkeikä lähestyi, he halusivat palata. Kuumuus ei tuntunut enää hyvältä ja pariskunta halusi olla paitsi Suomessa asuvien lastenlastensa lähellä, myös lähellä hyvää ja luotettavaa terveydenhuoltoa. Hän myös kauniisti korosti, että jos ulkomaille haluaa, kannattaa lähteä heti. Kun vielä jaksaa tehdä ja nähdä asioita. Suomeen voi aina palata, kun siltä tuntuu. Aina joku palaa, ja aina joku jää.

Pandemia on mahdollistanut etätyönteon ja esimerkiksi hyvin monimuotoisen opiskelun ympäri maailmaa. Ennen tätä en olisi koskaan uskonut että voisimme edes haaveilla osa-aikaisesta asumisesta ulkomailla vielä jonain päivänä. Ei mitään niin pahaa, ettei jotain hyvääkin, sanotaan. Ehkä, ehkä.

 

 

Lähes aina kun sanon ääneen (lue: kirjoitan blogiin) haluavani asunnon Etelä-Ranskasta, saan oikeastaan aina kahdenlaista palautetta. ”Mä voin sitten kertoa kaiken mitä EI kannata tehdä” ja ”Ei oo mitään järkeä ostaa, vuokraa sit kun sinne menee”. En tiedä, onko yleisöni vain yksinkertaisesti väärä, mutta kannustavat kommentit ja tervetuloa Ranskaan -toivotukset loistavat poissaolollaan. Etelä-Ranskan alueella asuu kuitenkin pysyvästi tuhansia suomalaisia ja kakkoskoti Ranskassa on vielä huomattavasti useammalla. Että kyllä siellä vaan viihdytäänkin, (veikkaan suurin) osa paremmin kuin täällä Suomessa.

Jos joku kertoo minulle haaveistaan ostaa asunto Espanjasta, ainakin minä kerron mielelläni siellä olemisen hyviä puolia. Huonoja puoliahan on kaikkialla, siis aivan kaikkialla, ja elämässä nyt muutenkin, joten miksi niitä pitää tuoda aina niin kovasti esiin? Arvostan toki jos kuulen etukäteen esimerkiksi taloyhtiöön suunnitteilla olevasta remontista, hankalista naapureista tai paikallistan tavasta hoitaa asuntokauppaa, mutta niistä voi mainita kauniisti sivulauseessa. Että tiesithän tämän, mutta silti on aivan mahtava juttu että haluat lähteä ulkomaille!

 

Koska se on. Elämä sai niitä kaivattuja värejä kun tajusin, ettei meidän ole todellakaan pakko pysyä vain yhdessä paikassa. Että vuonna 2021 on ihan oikeasti mahdollista rakentaa koti useampaan paikkaan maailmassa, jopa lasten kanssa.

 

 

Kokonaan emme voisi Etelä-Ranskaan muuttaa, mutta kakkoskodiksi.. Meillä on paljon suunnitelmia laajentaa tulevaisuudessa elämää maailmalle ja tämä on näistä haaveista yksi. Ja kuten haaveilla yleensäkin, niillä joiden tarkoitus on toteutua, on tapana toteutua. Sen takia en tee koskaan suuria suunnitelmia, vaan mieluummin elän pää pilvissä haaveillen, samalla realistisena ymmärtäen, että mitä tahansa – suuntaan tai toiseen – voi tapahtua. Jo se, että antaa mielessään mahdollisuuden sille, että mitä tahansa voi tapahtua, sitä todennäköisemmin saa eteensä odottamattomia tilaisuuksia ja ihania yllätyksiä.

 

Manifestoinniksikin sitä kai kutsutaan, olen vain vähän huono näiden trendijuttujen kanssa enkä edes pidä sanasta manifestointi.

 

Mutta pidän Ranskasta. Rakastan Ranskaa. Ehkä vielä ihan vähän enemmän rakastan Kaliforniaa, mutta tiedän ikävät tosiasiat lähes 12 tunnin lennosta, 10 tunnin aikaerosta ja yli 9 tuhannen kilometrin etäisyydestä. Pidän silti aina oven auki ajatukselle siitä, että vielä joskus asun ja kirjoitan kirjoja Manhattan Beachin ensimmäisessä rantarivissä, mutta realisti sisälläni huutaa että tuo ei ole tämän vuosikymmenen agendalla, ei vaikka sitä kuinka manifestoisi. Ranskaan sen sijaan on lyhyt lento ja voisin matkustaa sinne vaikka viikonlopuksi koirien kanssa. Etelä-Ranskalta en odota ikuista kesää, niin kuin monet tuntuvat kuvittelevan, vaan ainakin itse arvostan sen vuodenaikojen mukaan vaihtuvia puolia. Herään eri tavalla eloon kesällä, mutta luulen sen johtuvan rauhoittumisesta talvella.

On varmasti olemassa ikuista rakkautta, mutta ikuiseen kesään en jaksa uskoa.

 

Uskon kuitenkin valoon, kauneuteen, rakkauteen, hyvään ruokaan, turkoosiin veteen, taiteeseen ja aina ihmeisiin.

Un jour.

 

 


 

Hei oikein hauskaa vappua poikkeuksellisista olosuhteista huolimatta! Itse en ole mikään suurten ihmisjoukkojen ystävä ja vaikka Kaivarissa olenkin vappuja viettänyt, en nyt ole erityisemmin surkutellut peruuntuneita suunnitelmia. Perinteiset vappuaaton naamiaisjuhlat tosin ikäväkseni jäivät tänä vuonna väliin, mutta olen oikein iloinen että saan kuitenkin viettää vappua parhaimpien ystävieni kanssa ihan pienen pienellä porukallakin. Vappujuhlintoihin yhdistetään tänä vuonna synttärit ja perinteisten vappumunkkien sijaan halusin leipoa jotain ihanan keväistä ja värikästä. Niin syntyi yksisarviskakku joka hurmasi jo tekovaiheessa yhden pienen herkkusuun ja sainkin viisivuotiaaltani paljon apua leivonnassa ja koristeiden tekemisessä. Hänen kädenjälkensä näkyykin yksisarvisen kultaisessa sarvessa ja vähän pursotuksissakin. Hetken jo ajattelin että teen sarven vielä uusiksi itse, se meni nimittäin katkikin pariin otteeseen ja maalausjälki ei ole siitä tasaisimmasta päästä, mutta hitto, paljon tärkeämpää kuin viimeistelty lopputulos on tietysti yhdessä tekeminen ja innokas osallistuminen.

 

 

Yksisarviskakku on niin aikuisten kuin lastenkin mieleen (tai siis jos joku on sitä mieltä että yksisarviskakku on vain lapsellinen, en halua tuntea häntä :D) ja se on erikoisesta ulkonäöstään huolimatta suhteellisen helppo toteuttaa. Kun leivon itselleni, teen yleensä vain terveellisiä herkkuja, mutta näissä juhlakakuissa käytän ihan surutta sokeria, vehnäjauhoja ja muita ”perinteisiä” leivonta-aineksia. Koristeet, kuten sarvi, korvat ja silmät on tehty sokerimassasta ja tein ne jo melkein viikkoa aiemmin kun oli aikaa. Sarven maalasin kultaisella elintarvikemaalilla, jos teet vastaavaa, suosittelen pitämään esimerkiksi kertakäyttöiset kumihanskat käsissä sillä maali sotkee ja jämähtää helposti. Tein tähän ihan perinteisen 6 munan tumman sokerikakkupohjan 19 cm kakkuvuokaan, jonka leikkasin kolmeen osaan ja täytin kahdella eri kreemillä. Vadelmakreemi toiseen kerrokseen ja vanilja-valkosuklaakreemi toiseen. Täytteeksi sopii myös aivan ihanasti lemon curd tahna, sitä ei ollut tällä kertaa kotona joten päädyin vadelmiin kun en jaksanut tehdä ylimääräistä kauppareissua. Päällystin kakun vielä kokonaan vanilja-valkosuklaakreemillä, tasoitin pinnan palettiveitsellä ja tein vaaleanpunaisella pastavärillä värjätystä kermavaahdosta kevyen liukuvärjäyksen kakun alareunaan. Pursotin sateenkaarenvärisiä ruusukkeita yksisarvisen ”harjaksi” ja lopuksi painoin kevyesti kreemiin kiinni sokerimassasta tehdyt koristeet. Valmista! Tämä suloinen kakku muistuttaa vähän tällaisena erilaisenakin vappuna siitä, että ei se elämä ole niin vakavaa kuitenkaan.

 

”Now I will believe that there are unicorns..” – William Shakespeare


 

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Viaplayn ja Indieplacen kanssa

     

 

Luin jonkin aikaa sitten erästä parin vuoden takaista blogipostaustani. Ihan nauroin omille jutuilleni, olin kirjoittanut etten koskaan katso televisiota. Niin sitä vaan unohtaa, nimittäin kun muistelen aikaa taaksepäin, ei tarvitse mennä kuin reilun vuoden päähän ja ollaan ajassa, jolloin en tosiaan koskaan katsonut telkkaria enkä istunut edes sohvalla. Tein kokoajan jotain, yleensä kotitöitä ja pää kolmantena jalkana olin aina menossa. Mietin, millaiset ihmiset edes ehtivät seurata sarjoja. Laiskat? Leffan tai sarjojen tuijottelu oli ehkä turhinta, mitä silloin tiesin. Se kynttilä paloi kuitenkin loppuun aika äkkiä, kun sitä poltti molemmista päistä. Syksyllä 2018 vointi olikin tosi kehno ja siitä alkoi paraneminen vakavasta ylirasitustilasta. Palasin vähitellen leffojen ja sarjojen ääreen eikä huono omatunto enää kolkutellut kun katsoin vielä yhden jakson.. 

 

 

En osaa vieläkään rentoutua epäsiistissä kodissa, enkä varmasti koskaan sitä opikaan. Kun löysin Viaplayn kautta tv-sarjat uudelleen tuon vuodentakaisin pakkolevon jälkeen, aloin siitä toivuttuani olla paitsi itselleni lempeä, myös rentoutumaan niitä kotihommia tehdessä. Entinen inhokkikotityöni puhtaan pyykin viikkaus sujuu nykyään paljon mielekkäämmin kun taustalla pyörii joku tv-sarja. Meillä on ruokailutila, keittiö, olohuone ja eteinen samaa tilaa, joten telkkarin näkee kätevästi kaikkialta. Leffat ovat sellaisia, että ne pitäisi jotenkin aina katsoa yhdeltä istumalta liikkumatta sohvalta mihinkään, mutta sarjat menevät kivasti taustalla.

 

Välillä mietin, että kuin tyhmä mä olin kun viikkasin aina hampaat irvessä niitä pyykkejä kylpyhuoneessa tai makkarissa? Ihmekös olikin tylsää. Joulusiivous sujuukin huomaamatta kun laitat Greyn Anatomian just ilmestyneen 15. kauden pyörimään..

 

 

En laske telkkarin ääressä vietettyä aikaa edes ruutuajaksi. Se on omaa hyvinvointiaikaa, aivojen totaalista nollausta. Olen enemmän kuin mielelläni vaihtanut turhan somen selaamisen hetkiin sohvalla. Tiesitkö muuten, että hyvinvointisi ja liikkuvuutesi kannalta paras asento on maata tai oikein röhnöttää sohvalla, ei missään nimessä istua? Sarjoista ja leffoista oppii paljon enemmän uutta kuin somesta, saattaa jopa sivistyä ja ne vievät mukanaan. #vieläyksi pitää niin paikkansa. Ja jos vielä yksi.. Täydellinen syy vain olla ja rentoutua. En malttanut lopettaa sarjojen tuijottamista edes hammaslääkärissä, jossa sain tuijottaa niitä valkaisun ajan. Harvoin sinne haluaisi jäädä, mutta olisi sitä voinut katsoa vielä sen yhden.

 

Nyt joulun alla olen touhunnut niin paljon jouluvalmistelujen parissa, tehnyt töitä ja yksin Miksun kanssa ollessani juossut harrastuksista toisiin. Välillä huomaan käyväni aivan ylikierroksilla, jolloin rauhallisen joogan lisäksi hyvä keino rauhoittua on pysähtyä hetkeksi ja jäädä telkkarin ääreen. Tähän maailman väsyttävimpään vuodenaikaan se kuulostaa myös houkuttelevimmalta vaihtoehdolta.

 

 

Kun olin vuosia pois tv-sarjojen ja leffojen maailmasta, hämmästyin miten laaja tarjonta Viaplaylla on. Siis sieltä löytyy katseltavaa ihan jokaiselle. Lasten sarjoissa se on aina ollut suoratoistopalveluiden ykkönen, mutta en ollut ajatellutkaan miten paljon siellä on katseltavaa aikuisille. Kokosin tähän muutamia poimintoja, näitä on tuijotettu niin lennoilla kuin kotisohvallakin. Nyt kun lentäminenkin on taas niin iisiä Miksun ollessa jo niin iso, pitkällä lennolla ehtii katsoa sarjoja melkein kokonaisen kauden. Minusta on ollut myös ihana katsoa vanhoja suosikkeja, niitä joiden uutta jaksoa odotti silloin telkkarista kuin joulua. Kuka muistaa vielä Buffy – The Vampire Slayer, Dawson’s Creek, X-Files, 24, Seinfeld, King of the Hill? Vanhoja sarjasuosikkeja on niin paljon, ettei niitä ehdi kaikkia edes katsoa. Elämä on tehty kyllä aika helpoksi, ei mainostaukoja eikä sitä viikon malttamatonta odotusta.

 

 

Mun sarjasuosikit 

 

Greyn Anatomia

Rakasta mua

Prison Break (tää oli mun ystäväpiirin suurin puheenaihe silloin kun se tuli telkkarista)

The Good Doctor

SEAL Team

Desperate Housewives

Black Widows 

House (arvatkaa kuinka usein sairaalassa töissä ollessani mietin tätä sarjaa.. En suinkaan Greyn Anatomiaa vaan nimenomaan Housea)

How I met your mother

 

 

Viaplayn marraskuun uutuussarjoja ja leffoja, oletko jo aloittanut?

 

SEAL Team (2. kausi! Mulla on vielä aloittamatta, mutta ykkösestä tykkäsin)

Kuulustelu (tämän aloitin just itse, SUPER koukuttava, katsottiin tätä yhdessä eilen 6 jaksoa, apua!)

Chance

Criminal Minds (uusia jaksoja!)

Riivattu

Greyn Anatomia (15. kausi on täällä)

The Grinch 

Dumbo

 

 

ARVONTA Mikä Viaplayn sarja on sellainen, mitä sun on pakko katsoa #vieläyksi jakso? Kaikkien tätä postausta kommentoineiden kesken arvotaan 2 kk Viaplay katseluaikaa. Osallistumisaikaa on 5.12.2019 asti. Arvonnan tarkemman säännöt löydät täältä. PS. Me jäätiin niin koukkuun tohon Kuulusteluun, että oli pakko vielä katsoa koko 1. kausi loppuun ennen töihin menoa, haha. Suuri suositus!

 

Yhteistyössä: Viaplay &