Raising kids is like walking in a park.. Jurassic Park.

 

Moms. The only people who know the true meaning of 24/7.

 

The easiest way to shop with kids is not to.

 

 

It’s the freaking weekend, baby. I’m about to do 15 loads of laundry.

 

Thank you husband, for being an extra child I never wanted.

 

Being a parent is like folding a fitted sheet. No one really knows how.

 

 

I wish there was a face cream called ”before i was a mother”

 

I don’t have a ”9-5”. I have a ”when I open my eyes to when I close my eyes”

 

A worried mother does better research than FBI

 

 

The closest I get to a spa day is when steam from the dishwasher smacks me in the face.

 

Shoutout to my neighbors for pretending they don’t hear me screaming like a psychopath at my kids.

 

Cleaning with children in the house is like brushing your teeth while eating Oreos.

 

Feeling quilty about your kid watching TV? Just put the captions on. Boom! Now they’re reading.

 

Eating all by yourself sounds kind of depressing. Unless you are a parent.

 

A perfect metaphor for parenting is trying to stand up in a hammock without spilling your wine.

 

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian

 


 

Yhä enemmän ja enemmän puhutaan sosiaalisen median luomasta ahdistuksesta. Ennen hauskat ja aidot kuvaukset tavallisesta arjesta ovat muuttuneet kiiltokuvaelämäksi, joka tuo seuraajille vain pahaa oloa ja alemmuudentunnetta. Joka ikinen story ja kuva on viilattu viimeisen päälle ja blogikuviin käytetään aikaa enemmän kuin naistenlehden muotijuttuun. Ala on niin uusi, että se on murroksessa jatkuvasti. Ahdistava some ahdistaa niin vaikuttajia kuin seuraajiakin. Kaivataan arkea, mutta kritisoidaan huonolaatuisia kuvia. Filtterit ja pienet photoshop-säädöt ovat arkipäivää. Moni kaupungilla vastaan kävelevä bloggaaja näyttääkin tosielämässä aivan erilaiselta. ”Ai silläkin on noin huono iho, ei se olekaan niin kauhean laiha kuin kuvissa!” Aika lohduttavia juttuja. Sain eiliseen avautumiseeni yksinäisen äidin kiireisistä aamuista ihania kommentteja Instagramissa. Että kuinka ihanaa antaa inhimillinen kuva arjesta kun seuraajani oli ajatellut, että tuosta noin vaan handlaan duunit, lapsen, koirat, kotityöt, ystävät ja vielä liikunkin niin paljon ja aina vaan naurattaa. En ole tuonut somekanavissani esiin sitä, kuinka paljon olen oikeasti yksin, tai millaisella minuuttiaikataululla suoritan toisinaan treenejä ja kuinka moni loma on ollut aivan muuta kuin mitä valheellisen seesteiset kuvat ovat antaneet ymmärtää. Tässä tulee esiin juuri se ristiriitaisuus, kuinka toisaalta rakastan kauniita kuvia ja yksityisyyttä ja toisaalta haluan olla aito ja inhimillinen oma itseni. Kumpi parempi vai voiko pitää molemmat?

 

 

Some luo mahdollisuuksia, mutta ehkä vielä enemmän kuitenkin ahdistusta. Siihen voi vaikuttaa kuitenkin itse. Sinä valitset, ketä seuraat. Ennen seurattavia ei ollut läheskään niin paljon kuin nyt, kun lähes kaikilla on vähintään yksi somekanava. Jos täydellisen elämän esitys, överikalliit vaatekaapit ja toinen toistaan kopioivat kodit ärsyttävät, eivätkä fitnesskropat motivoi muuhun kuin entistäkin peittävimpien vaatteiden käyttöön, lopeta seuraaminen. Somessa on kaikille jotain. Ei entistä suosikkivaikuttajaa tarvitse enää seurata sen takia, että sen joskus seitsemän vuotta sitten Instagramin alkuvuosina sattui löytämään. Jos täydelliset matkakuvat ahdistavat kun oma budjetti sallii korkeintaan päiväristeilyn, älä seuraa. Mua nykyään vaan naurattaa kaikki photoshopatut bikinikuvat ja aamuviideltä napatut otokset turistikohteista, jotka ovat päiväsaikaan tupaten täynnä. Tuo on jo seuraajankin huijaamista, sekä ahdistuksen lisäämistä. Mutta mitä vain hyvän kuvan takia.. Nykyään on vähän hassua etsiä esimerkiksi asuinspiraatiota keväiselle kaupunkilomalle, kun asukuvissa on piikkikorkoja ja kämmenenkokoisia käsilaukkuja. Oma elämä tuntuu äkkiä tylsältä, kun päivästä toiseen katsoo työkseen matkustavan suosikkivaikuttajan arkea. Tähän voi onneksi vaikuttaa itse ja lopettaa sen ahdistavan elämän seuraamisen. Ainahan sitä voi palata etsimään sitä täydellisen elämän inspiraatiota hakemalla käyttäjää, jos siltä tuntuu. Tilit, jotka luovat pelkkää hyvää fiilistä, motivoivat ja inspiroivat, kannattaa sen sijaan pitää visusti seurannassa. Sellaiset, jotka antavat enemmän kuin ottavat.

 

 

Ahdistava some ei olisi ollenkaan niin ahdistava, jos kaikki seuraisivat juuri tuollaisia tyyppejä. Inspiroituisivat joka aamu pieneen meditatiiviseen joogaan, nauttisivat päivän pienistä kivoista hetkistä ja saisivat itsensä illalla reippaalle lenkille tai vaikka sen lempiruoan valmistuksen pariin. Me olemme kaikki erilaisia, miksi seuraisimme kaikki samoja vaikuttajia? Meille jokaiselle löytyy heitä, jotka antavat tilaa myös armollisuudelle, joka on tuntunut unohtuneen tästä maailmasta. Että onhan noillakin joskus lelut levällään olohuoneessa ja tiskit pöydällä. Tällaiset inspiroivat somekanavat tekevät koko sosiaalisesta mediasta paremman paikan ja vähentävät ahdistusta. Millainen on sun mielestä hyvä sometili, tai ahdistutko ylipäätään sosiaalisesta mediasta? Tähän lopuksi vielä tärkeimmät jutut, kuinka muuttaa ahdistava some paremmaksi paikaksi.

1. Sinä valitset ketä seuraat

2. Näytä itse esimerkkiä ja tee toisin

3. Muista kuvankäsittely ja sen taika

4. Usein paras loma on kuitenkin loma ilman kameraa

5. Keskity niihin asioihin, jotka omassa elämässäsi ovat hyvin

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


Kesä ja festarit, jihuu! Vai ei sittenkään? Mä en oo koskaan käynyt missään ns. oikeilla festareilla, voitteko kuvitella? Tähän yleensä saan ainakin tutuilta vastaukseksi että no en todellakaan voi kuvitella, oot hullu, miks ihmeessä tai muuta vastaavaa. Kiitos äidin, kammoksuin jo nuorena mutaisia festarialueita ja teltassa nukkumista. Olen kyllä nukkunut teltassa lapsena saaressa ja matkustanut jopa reppu selässä Aasiaan, mutta sanotaanko ettei ollut mun juttu.. Mukavuudenhalu ja siisteys voittivat jo silloin. Koska Flow’ta ei kuulemma lasketa varsinaiseksi festariksi, en ole siis koskaan käynyt festareilla. Pari vuotta sitten regatasta ajettiin veneellä Ruisrockin eteen vartiksi kuuntelemaan Reinon keikka jonka jälkeen palattiin suorinta tietä takaisin Hankoon. Festarikokemukseni ovatkin siinä. Sanokaa nyt että siellä on muitakin samanlaisia?!

Edes näin aikuisena ei houkuttele lähteä festareille vaikka voisikin nukkua yönsä mukavasti hotellissa. Flow on mulle ja ystävilleni jokavuotinen perinne, mutta sieltäkin on ihana tulla kotiin nukkumaan. Viime vuonna mua ihan nauratti noi conssit ja kangaskassi, siis niin epätyypillistä itselleni, vaikka kyseessä oli kuitenkin vain kaupunkifestivaali jossa alueelta voi poistua vaikkapa sitten mun tyyliin kuivaamaan sateessa kastunutta mekkoa kuivausrummussa ja palata takaisin puhtaiden kenkien kanssa. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä mukavuudenhaluisemmaksi muutun. Nyt Coachellan lähestyessä some täyttyy pian kuitenkin upeista festarityyleistä. Ehkä niistä saa inspiraatiota omaan kesäpukeutumiseen, ehkä vähän rippeitä myös sinne kesän päättävään Flow Festivaliin. Kesää ja festarityylistä vaikutteensa saaneita kesävaatteita on odotettu tänä vuonna enemmän kuin ikinä. Olisi kiva kuulla millaisia festarikävijöitä te olette? Mitkä on suosikkeja ja miksi festarit ovat niin kiehtovia? Ehkä mäkin hienohelmana joskus muutan mieleni ja lähden..

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian