Kuka on mun kanssa samaa mieltä, että lahjojen ostaminen on nykyään todella vaikeaa? Yltäkylläisessä maailmassa kaikilla tuntuu olevan kaikkea. Joskus on toki ihan mahtavaa löytää jotain lahjansaajan aiemmin toivomaa materiaa, mutta yleensä kaikki lahjat ja viemiset ovat ihan keksimällä keksittyjä. Toisinaan on myös hauskaa ostaa itselleen jotain hauskaa, kuten tavaroita, joiden perään ihmiset kyselevät heti niiden vilahtaessa esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Monet ”mistä toi on?!” tuotteeni ovat viimeaikoina olleet Coolsfuffilta ja nyt kaupallisessa yhteistyössä heidän kanssaan pääsen esittelemään muutamia hauskoja juttuja teillekin.

Ehkä Instagramin-tilini kysytyin tuote viimeaikoina on ollut Storyn puolella silloin tällöin vilahtava Hain kita -peti, jossa pikkuiset chihuahuatytöt olohuoneessamme nukkuvat. Tällä pedillä on oikeastaan tarina jo pidemmältä ajalta, sillä noin vuosi sitten Micael löysi vahingossa iPadillaan Googlesta kuvan tällaisesta lemmikin pedistä ja sanoi, että haluaa ostaa sen Fridalle ja Caralle. Yritin etsiä haipetiä silloin monestakin eri lemmikkitarvikesivustolta, mutta mistään se ei tullut vastaan. Sen sijaan tänä kesänä bongasin sen Coolstuffilta! Cool stuff indeed. Peti lähti heti tilaukseen ja on kuulkaa tyttöjen suosikkipeti kautta aikojen. Yleensä poikkeuksetta makuuhuoneessa nukkuvat koirat ovat yhä useammin jääneet olohuoneeseen yöksi ja saattavat molemmat pötkötellä hain kidassa aamuun asti. Suloisin koiranpeti ikinä! Se jäi heti paraatipaikalle keskellä olohuoneen lattiaa, sillä eihän tätä raaski viedä piiloon makuuhuoneeseen.

Toinen hauska ja pehmeä hankinta ovat olleet nämä mitä söpöimmät yksisarvistohvelit. Meillä on yleensä aina sängyn vieressä talviaikaan tohvelit ja tänä syksynä päivitin ne vähän hauskempiin versioihin. Näissä kun hipsii keittämään aamukahvia, tuntee itsensä pimeinä ja sateisina aamuinakin aika voittamattomaksi. Pienillä asioilla voi saada ihmeen paljon hyvää mieltä itselleen ja ympärilleen ja nämä tohvelit ovat juuri sellaiset. Supersöpöt ja mitä hauskin lahjaidea vaikka tyttökaverille, kun hintakaan ei päätä huimaa. Joulu on sitäpaitsi ihan kohta, joten tänä vuonna voit unohtaa ne perinteiset pörrösukat ja pompomtossut, yksisarviset sulattavat sydämiä!

Coolstuffilta saa myös paljon ajankohtaista ja hyödyllistä tavaraa, esimerkiksi keittiöön. Coolstuff myy muuten paljon Magisson tuotteita, joten sieltä löydät näppäriä säilytysratkaisuja niin palasaippualle kuin tiskirätille suomalaisen designin muodossa. Itse käytän päivittäin pillejä juodessani sitruunavettä tai kurkumajuomia. Sitruuna ei tee hyvää hampaiden kiilteelle ja keltainen kurkuma värjää, nämä kannattaa siis juoda pillillä. Koska muovipillit ovat haitallisia ympäristölle, on ekoteko ostaa pestäviä pillejä. Nämä ruostumattomasta teräksestä valmistetut pillit ovat säästäneet meillä jo nyt paljon muoviroskaa. Tuntuu tyhmältä juoda muutamassa sekunnissa sitruunavesi muovipillillä ja heittää se pois. Teräksiset pillit voi vain huuhtaista lämpimällä vedellä tai paksumpia smoothieta juodessa pestä pakkauksen mukana tulevalla harjalla. Aluksi teräksinen pilli tuntui oudolta kun on tottunut pureskelemaan muovipillejä, mutta siihen tottui äkkiä. Näitä tarvitsevat kaikki!

Yksi viime vuosien hauskimmista ”turhakkeista” on kyllä polaroidkamera. Meillä oli tällainen lapsena ja nyt napsitut polaroidkuvat toivat mieleen äitipuoleni valokuvausliikkeen ja hauskat lapsuusmuistot näitä kuvia räpsiessä. Coolstuff myy monia erilaisia polaroidkameroita, joten varmasti jokaiselle löytyy mieluinen väri ja tyyli. Nämä ovat juhlissa ihan mahtavia – synttärikavereista saa napattua hauskat muistot ja kun polttareita tai häitä järjestetään ystäväpiirissä, joku haluaa aina lainata kameraasi. Fujifilm Instax Mini taltioi myös arkisia hetkiä ihan siihen perinteiseen kuvakirjaan, jota olen itse tehnyt jo pitkään. Älypuhelinaikakaudella aika ainutlaatuisia juttuja.

Yhdessä Coolstuffin kanssa järjestämme myös arvonnan, jossa voit voittaa 30 euron lahjakortin Coolstuffille! Linkkaa siis kommenttiboksiin oma suosikkituotteesi Coolstuffin valikoimasta ja osallistut samalla lahjakortin arvontaan. Osallistumisaikaa on viikko postauksen julkaisupäivästä eli sunnuntai-iltaan 16.9. asti. Arvonnan tarkemmat säännöt löydät täältä. Onnea arvontaan!

Yhteistyössä: Coolstuff &


Viime viikonloppuna Inspiration Weekend 2018 sisälsi paljon erilaista ohjelmaa bloggaajille ja muille somevaikuttajille. Tarkoituksenani oli tietysti aktiivisesti päivittää vähintään Instagramin storya, mutta kuten aina kun on tarpeeksi hauskaa tekemistä, storyt jäävät vähiin. Ai että, vielä perjantaina alkuillasta tuskailin kauheaa kiirettä ja olisin ihan mielelläni laittanut mekon ja korkojen sijaan viettänyt illan villasukissa ja leggareissa.. En ole pitkään aikaan käynyt missään muualla kuin treenaamassa tai ruokakaupassa perjantai-iltaisin, joten tuntui vähintäänkin oudolta laittautua illallista varten ja lähteä ulos ihan yksin. Sen että paikalle pääsin, pyörsin kaikki puheeni siitä, kuinka koti ja lenkkimaastot ovat paras tapa perjantain viettoon. Kerrassaan upeassa, viime viikolla avatussa Ravintola Väino Kalliossa (vahva suositus tälle, muista erityisesti arkiaamupalat ja viikonloppubrunssit!) järjestettiin siis Foodies & Winos illallinen. Social Wines tarjosi illallisen viinit ja yhteistyössä heidän kanssaan kerron nyt hauskasta illallisesta ja hyvistä viineistä tämän postauksen verran. Valehtelematta yksi harvoista tilaisuuksista viime aikoina, jossa en ole kertaakaan vilkaissut kelloa ja aika on todella lentänyt. Olin kotona paljon myöhemmin kuin kuvittelin ja se on nykyään aika harvinaista.

Tunsin illallisesta osan porukasta entuudestaan, toiset olivat minulle täysin tuntemattomia, mutta viinin äärellä ihmiset tulevat yleensä hyvin tutuksi. Social Wines ei voisi kyllä olla parempi nimi näiden viinien maahantuontiyritykselle. Alkumaljana tarjoiltiin espanjalaista cavaa, Jaume Serraa, joka oli muutenkin skumppaihmiselle todella positiivinen yllätys. Kuulin myös hinnan, Alkossa alle 9 euroa ja hämmästyin. Todella harvoin alle kympillä saa hyvää viiniä tai kuohuvaa. Social Winesin edustaja kertoikin tämän kuohuviinin olevan hintaluokassaan ehdoton ykkönen, enkä kyllä epäile hetkeäkään. Jos ylppäreiden tai kesähäiden kuohuvat ovat vielä hankkimatta, pistä ihmeessä nimi muistiin. Oletko muuten koskaan ajatellut, kuinka hyvin kuohuviini sopii tarjoiltavaksi myös jälkiruoan jälkeen? Hyvin.

Foodies & Winos illallinen alkoi alkuruoalla, josta itse sain kasvisversion. Niiin hyvää ruokaa, ja raikkaiden makujen pariksi sopi tietenkin valkoviini. Alkuruoan pariksi meille kaadettiin lasilliset monen suosikkia, rieslingiä. Kesäinen etiketti enteili raikasta alkuruokaviiniä ja sitä tämä Greenleaf Organic Leaf Riesling juuri oli. Ja kyseessä on vielä luomuviini, iso plussa tästä! Jo ennen kuin alkuruoka oli syöty, olin saanut viinilasilliseni kanssa vastapäätä istuvasta hurmaavasta herrasmiehestä itselleni uuden tuttavan. Kulinaari-blogia kirjoittava Kimmo on kerrassaan mahtava tyyppi ja omaa loistavan huumorintajun lisäksi myös ihailtavan ruoka- ja viinitiedon. Meillä riitti juttua koko illallisen ajaksi ja varmasti olisimme pidempäänkin höpötelleet. Kuiva ja hapokas riesling sopi täydellisesti kevyen kasvisruoan pariksi ja tätä (alle kympin) viiniä tulee varmasti napattua kesällä Alkosta mukaan. Illalliselle tulikin puheeksi, että todella harvoin alle kympillä saa luomurieslingin.

Pääruokana oli lihaa, mutta koska skippaan nykyään pihvit, sain nauttia herkullisen tofuannoksen. Illallisella tarjoiltu punaviini Los Monteros oli tietysti suunniteltu lihan kaveriksi, mutta maistui todella hyvältä myös tofun seurana. Punaviini on yksi suosikkijuomistani ja minusta viini ei katso vuodenaikaa. Puhuttiinkin illallisella tästä, eli miten stereotyyppisesti punaviinikausi alkaa syyskuusta, kun huhtikuussa kevätaurinko saa kuluttajat yleensä valitsemaan hyllystä valkkarin. Toki kesällä raikas valkoviini päätyy itsellänikin useammin lasiin, mutta täyteläiset ja mausteiset punkut maistuvat kyllä kesälläkin. Los Monteros oli helppo viini kasvisruoankin kanssa, eikä missään nimessä liian raskas ja täyteläinen nautittavaksi sellaisenaan. Ja kuten kuohuviini ja valkkarikin, tämä jatkaa samaa hintaluokkaa eli elegantista ulkonäöstään huolimatta alle kympin pullo Alkossa. Tykkäsin!

Illallismenun saimme nähdä etukäteen, mutta jälkiruoka pidettiin yllätyksenä. Kun tämä herkullinen Dooley’s-pannacotta tuotiin eteeni mansikoilla ja kukilla koristeltuna, hyvä kun maltoin kuvata sen. Olin ollut pari viikkoa totaalisessa sokerilakossa, mutta tämä oli kyllä hyvä syy tehdä pieni poikkeus. Tuo jälkiruoka maistui niin taivaalliselta, että mun on pakko tehdä sitä itsekin, sokerilakosta huolimatta. Nam! Takuuvarma valinta minkä tahansa ruoan jälkeen. Ja kuten alussa mainitsinkin, kuohuviini on yllättävän raikas ja kevyt pari makealle jälkkärille. Jälkiruokaviineistä en ainakaan itse pidä, joten kevyt kupliva skumppa täydentää aterian juuri minulle sopivalla tavalla.

Illan jälkeen oli juuri sellainen olo, että tätä pitäisi tehdä useammin. Vaikka olisikin vähän kiire ja vaatteet pitäisi vaihtaa lennosta, pitäisi vain käydä useammin syömässä ulkona pitkän kaavan mukaan ja ottaa kaveriksi lasi jos toinenkin hyvää viiniä. Mitä sitten, vaikkei olisikaan niin viimeisen päälle laittautunut? Täydellistä lopputulosta tärkeämpää on hauskanpito ja nauru. Harvoin juon nykyään itseäni kunnon humalaan saakka, mutta viini ja hyvä ruoka ovat loistavia ihmisten yhdistäjiä ja keskustelun herättäjiä. Meille suomalaisille on huomattavasti helpompaa tutustua uusiin ihmisiin viinin äärellä ja jos vain kiinnostaa, kannattaa perehtyä viineihin edes vähän. Ainakin itseäni on helpottanut monissa ruokapöytäkeskusteluissa ennalta tuntemattomien ihmisten kanssa pieni viinitietämys. Ne kun ovat paljon enemmänkin, kuin pelkkiä alkoholipitoisia juomia. Social Wines, indeed.

Yhteistyössä:

Social Wines &


Viimeisen vuoden aikana olen lukenut paljon enemmän kuin viimeisen kymmenen vuoden aikana yhteensä. Laidasta laitaan niin elämäkertoja, kaunokirjallisuutta, tieteiskirjallisuutta ja ihan silkkaa hömppää sekä self help-kirjoja. Olette toisinaan kyselleet kirjavinkkejä hyvinvointiin liittyen, joten kokosin tähän muutaman eri tyylisen vaihtoehdon, jos sinulla on hyvinvointikirja tai useampi hakusessa..

Idiootit ympärilläni Tämä on itselläni vielä kesken, mutta ajattelin lukea sen täällä lomalla loppuun. Ruotsalaisen tutkijan kirjoittama kirja erilaisista persoonallisuustyypeistä ja käyttäytymismalleista auttaa lukijaansa ymmärtämään vähän paremmin kanssaihmisiä ja heidän käyttäytymistään. Tämä on helppo kirja lukea ja se todella antaa varmasti ihan jokaiselle oivalluksia (omasta ja muiden) käyttäytymisestä. Suosittelen lämpimästi. Tätä voi jatkaa myös saman sarjan ”Psykopaatit ympärilläni” -teoksella, joka sopii varsinkin narsistisia piirteitä omaavien ihmisten kanssa tekemisiin joutuneiden lukulistalle mainiosti.

Inhimillisiä kohtaamisia Maaret Kallion uusin kirja ilmestyi syksyllä. Pidän Maaretin tyylistä puhutella lukijaa hänen esikoiskirjansa mukaisesti – lujasti ja lempeästi. Inhimillisiä kohtaamisia jatkaa edeltäjänsä tyyliä ja se sopii loistavasti suorittajatyypille, mutta hyvää ja hyödyllistä luettavaa se on ihan kaikille. Kuitenkin erityisesti jos sinulla on tapana olla itsellesi kovin ankara ja menneisyyden mörötkin kummittelevat kaapissa, kannattaa siihen tutustua huolella. Kirja antaa hyvää mieltä. Bonuksena Maaretin tuotannosta täytyykin mainita Lujasti Lempeä – Mielen työkirja. Lukemisen lisäksi se antaa sinulle työvälineitä oman mielesi hyvinvoinnin edistämiseksi.

Tunne lukkosi Menneisyyden möröistä kun tuli puhe, on pakko nostaa Tunne Lukkosi esille. Luin tämän ensimmäisen kerran pari vuotta sitten, enkä oikein päässyt kirjan ajatukseen käsiksi. Tajuan kuitenkin nyt, että elämäni oli silloin niin sekavassa vaiheessa, etten tunnistanut itseäni enkä varsinkaan lapsuuteni tapahtumien vaikutusta siihen, mitä minä olen nyt. Luin kirjan myöhemmin uudelleen ja sain siitä paljon enemmän irti (ja jos äiti luet tätä, voisit palauttaa sen sillä sitä ovat muutkin kyselleet lainaksi). Kirjan tunnelukkotesti osui todella oikeaan. Koko teoksen ideana on siis tutkia omia tunnelukkoja, jotka ovat syntyneet usein jo lapsuudessa. Tutustua niihin ja tehdä sitten omassa elämässään muutoksia niiden avaamiseksi. Kirja auttaa myös ymmärtämään muiden käyttäytymistä ja ainakin itse tunnistin sen lukemisen jälkeen monien läheisteni tunnelukkoja.

Hyvin eletty Tämä suloinen pinkkikantinen kirja on täynnä kepeyttä ja hyvää oloa. Se opettaa lukijalleen vastuullista shoppailua, kauneudenhoitoa ja muita jokapäiväisiä asioita. Se on myös kiva lahjaidea hyvinvoinnista ja vastuullisesta kuluttamisesta kiinnostuneelle, joka haluaa kuitenkin säilyttää oman elämäntyylinsä eikä heittäytyä täysin ”hipiksi”. Se on helppoa ja kevyttä lukemista ja loistava vaihtoehto sosiaalisen median selaamiselle. Kirjassa on myös hyvin kaunis kuvitus.

Lautasellinen kauneutta Karita Tykän kirjat ovat olleet suosikkejani, mitä resepteihin tulee. Superterveellistä ja herkullista, mutta tässä on mukana myös ihania neuvoja hyvään oloon ja parempaan arkeen. Karita on varsinainen hyvinvointi-idolini ja kirjan lukemisen jälkeen koin itsekin voivani heti jo vähän paremmin. Inspiroivaa ja kevyttä luettavaa, tämän jälkeen ei tee mieli sisäfilettä tai kermakakkua.

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian