Hyvinvointi- ja liikunta-alan ehkä suurin trendi on tällä hetkellä erilaiset nettivalmennukset ja -dieetit. Itse hätkähdän heti kuullessanikin sanan dieetti. Ympärilläni on aina ollut ylipainoisia ihmisiä ja dieettejä sivusta seuranneena en voisi suositella niitä kenellekään, en edes painonpudotuksen startiksi, jos tarkoituksena on kuitenkin muuttaa elämäntapoja pysyvästi. Mieluummin kerralla kuntoon vähän pidemmällä aikavälillä, kuin moneen kertaan jojoillen. Pahimmillaan dieetit ovat vieneet ihmisiä lääkärin tai ravitsemusterapeutin vastaanotoille, sekoittaneet aineenvaihduntaa ja saaneet kropan säästöliekille, jolloin kehitys pysähtyy täysin. Näistä asioista puhutaan paljon, mutta minusta on silti niin hullua, että joku edelleen haksahtaa kokeilemaan, jos sitä sittenkin kahdessa viikossa saisi itsensä bikinikuntoon. Ei saa.

Olen itsekin kokeillut jos jonkinlaista valmennusta ja dieettiä ja seurannut sivusta kun ystäväni ovat osallistuneet tunnettujen suomalaisten fitnessihmisten valmennuksiin. Kannatan ehdottomasti valmennuksia silloin, kun tavoitteena on terveelliset elämäntavat pysyvästi. Kun valmennus on sellainen, että sitä voi jatkaa lopun elämäänsä. Okei, et ehkä tee salilla samaa ohjelmaa monta vuotta putkeen, mutta hyvä valmennus kertoo, miten tästä eteenpäin. Kaloreiden laskeminen ja ruokien punnitseminen ovat itselleni nykyään ehdoton ei, olen tehnyt sitä ja silloin en ollut mieleltäni täysin terve. Ei ole normaalia ottaa taskulaskinta jääkaapille. Fitnesskisaajat ovat sitten asia erikseen. Tämän hetken suositut valmennukset perustuvat yleensä niiden myyjän, eli tässä tapauksessa valmentajan, omaan ulkonäköön – hän on todella hyvässä kunnossa ja ajattelet itse pääseväsi samaan tulokseen ostamalla valmennuksen? Kolmessa viikossa ei saada monen vuoden työn tulosta, ei vaikka valmentajasi treenaisi itsekin omien ohjelmiensa mukaisesti. Siksi kannattaakin valmennuksia ostaessa olla tosi tarkka siitä, mitä hakee. Muutaman viikon dieetti voi olla startti uusille elämäntavoille, mutta sinun on osattava jatkaa siitä eteenpäin tyylillä, jonka voit pitää loppuelämäsi ajan. Siksi kannattaa suosia valmennuksia, joissa et punnitse kanafileitäsi ja joita et jaksa vetää loppuun asti. Muutoskuvat ovat toki kivoja ja tsemppaavia, mutta voin itsekin laittaa joskus pari ”muutoskuvaa” joiden välillä on se 30 sekuntia ja valtavan suuri ero. Suuria muutoksia kun ei tapahdu parissa viikossa, silloin saa vasta oikean suunnan ja motivaation.

Nettivalmennukset ovat parhaimmillaan helppo ja edullinen tapa päästä hyvään kuntoon ja treenaamisen alkuun, pahimmillaan nopea tie aineenvaihdunnan häiriöihin, väsymykseen ja huonoon oloon. Valitse siis valmentajasi tarkkaan, muista pitkän tähtäimen suunnitelmat ja pysyvä elämäntapamuutos, niin saat valmennuksestasi paljon enemmän irti. Onko teillä kokemuksia nettivalmennuksista tai dieeteistä? Olisi kiva kuulla mitä ootte tykänneet ja kuka on sun suosikkivalmentaja? Energiaa tähän viikkoon ♥

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria


Idea tähän postaukseen syntyi siitä, kun näin somessa muutamallakin eri tilillä hehkutuksen siitä, kuinka nämä henkilöt pitävät täydellisyyden tavoittelua, ”kontrollifriikkeyttä” ja perfektionismia selkeästi hyvinä puolinaan. Tämä nosti vähän omat karvani pystyyn, mutta muistan että olen itsekin ajatellut olevani oikein ylpeä siitä, kuinka pedantti ja kontrollifriikki olenkaan. Sen takiahan kotini on ollut siisti ja olen huolehtinut ulkonäöstäni, painoni ei ole koskaan heitellyt ja olen kehittynyt esimerkiksi liikuntaharrastuksissa. Toki olen kyllä edelleen iloinen siististä kodista ja jos tiedän esimerkiksi tulevan viikon olevan erityisen stressaava, teen oikeasti aikaa kotitöille, jotta saan siistin ja levollisen ympäristön itselleni hektisinä aikoina. Toisaalta taas, kun menen kotiin jossa ei ole niin siistiä kuin meillä, ensimmäisen ajatukseni on, että täällä asuu onnellisia ihmisiä. Siivous on tietysti tästä vain yksi esimerkki. Kontrollifriikin perfektionistin on näytettävä ulospäin hyvältä, eikä vain ”huijatakseen” muita, vaan myös itseään.

Vanhemmuus on ollut tässäkin käännekohta. Toki haluaisin opettaa lapseni siistiksi ja haluaisin ettei hän sotkisi kotia niin paljon. Pitäisi asiansa muutenkin järjestyksessä, liikkuisi eikä olisi mikään ylipainoinen taivaanrannanmaalari likaisissa vaatteissa. Mutta vielä tärkeämpää on, ettei hänestä tule kaltaistani ylisuorittajaa. Pyrin kaikin keinoin välttämään, ettei hän tule saamaan näitä riittämättömyyden tunteita, joiden kanssa itse taistelen edelleen, vaikka tiedostankin nykyään ongelmani ja ymmärrän mistä se johtuu. Tilanne on onneksi paljon parempi kuin koskaan aiemmin.

Ylisuorittamisellani olen hakenut hyväksyntää. Hyväksynnän haku on johtanut moniin muihinkin asioihin tai tekoihin ja se on heijastus kaikesta epävarmuudesta, jota olen kokenut. Mitä enemmän olen suorittanut, sitä huonommin olen kuitenkin voinut. Riittämättömyyden tunne on kuin loputon suo. Sitä vaan kävelee syvemmälle ja syvemmälle, ja poispääsy tuntuu ajoittain aivan mahdottomalta. Oma suorittamiseni nostaa päätään erityisen stressaavina aikoina, silloin koen jotenkin erityistä tarvetta hallita elämääni. Tavallaan kun kyse on myös elämänhallinnan tunteen menetyksestä. Olen myös jotenkin liian itsenäinen, kunnianhimoinen (ja siisti) elääkseni niin boheemisti, että voisin kohauttaa olkiani kaaokselle. Jos joku sanoisi kotini olevan sotkuinen tai huomauttaisi huonosta urheilusuorituksesta (saati ylimääräisistä kiloista), kokisin itseni edelleen hyvin epäonnistuneeksi. Tästä yritän nyt päästä eroon. Että en oikeasti välittäisi yhtään, koska onhan se nyt ihan se ja sama, miten nopeasti juoksen kympin tai kuinka huolellisesti olen juhliin laittautunut. En siis mielessäni kilpaile kenenkään kanssa, ainoastaan itseni. Mulla on monia vaativan persoonallisuuden piirteitä, mutta onneksi vaadin asioita vain itseltäni.

Nykyään korostetaan aivan liikaa niitä ”hyvän ihmisen” ominaisuuksia, esimerkiksi juuri somessa. On ihan idioottimaista esimerkiksi vaikuttajan asemassa kirjoittaa, että on kyllä itse aivan supersuorittaja ja että meidän koti on aina siisti ja vaatteet ovat värijärjestyksessä varmaan pesukoneessakin, että meidän jääkaappiin ei tule yhtään huonoa ruoka-ainetta ja laittaa itsestään kuvia vain kauneimmillaan huolellisesti meikattuna lavastetuissa olosuhteissa. Omat riittämättömyyden tunteeni ovat peräisin aivan muualta kuin sosiaalisen median ajalta, mutta näen tässä ison ongelman. Vaikuttajat luovat seuraajilleen paineita täydellisestä elämästä ja antavat vääristyneen kuvan, joka voi helposti johtaa myöhemmin juuri tällaisiin vastaaviin riittämättömyyden tunteisiin ja hyväksynnän hakemiseen, joka vaikuttaa jokaiseen elämän osa-alueeseen. Suorittajaluonteessa ei ole mitään ylpeiltävää. Siitä kannattaa pyrkiä ajoissa eroon. Sinnikkyys, päättäväisyys ja aikaansaavuus ovat ominaisuuksia jotka vievät pitkälle. Ne ovat kuitenkin kaukana perfektionismista, joka lopulta onkin enemmän negatiivinen ominaisuus.

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria

 


No tänä viikonloppuna tämä mutsi ei dokaa, mutta näin perjantaiaamupäivän ajatukseksi ajattelin julkaista tämän postauksen nyt kuitenkin. Aloitetaan vaikka sillä, että ihan oikeasti jopa toivon tänä(kin) viikonloppuna useampikin pienen lapsen äiti lähtisi vähän tuulettumaan. Ystävien seura, tyttöjen jutut, laittautuminen iltaa varten ja muutama lasi kuplivaa tuskin tekee pahaa lapselle tai onnelliselle perhe-elämälle?

Mua on toisinaan jopa kritisoitu siitä, että jaan sosiaaliseen mediaan videoita esimerkiksi kesän juhlituista öistä tai krapulapäivistä. Ei kiinnosta kuulkaa pätkääkään. Miksi ihmeessä esittäisin, että otan ihan vain vähän sivistyneesti ja olen ajoissa nukkumassa enkä varsinkaan näytä dagen efter naamaani seuraajilleni, jos totuus on jotain muuta? Käytän alkoholia nykyään harvoin, mutta ne kerrat kun lähden ulos, se tekee niin hyvää psyykkiselle jaksamiselleni, että on sen arvoista. Se on osa elämääni siinä missä lauantaiaamun joogatuntikin, joten miksi piilottelisin sitä somessa? Se, että mutsi dokaa toisinaan, tekee hyvää myös lapselleni. 24/7 äidin kanssa oleminen rasittaa varmasti molempien hermoja ja lapsi viihtyy todella hyvin myös muiden hänelle tärkeiden aikuisten seurassa. Jos pitäisi valita, valitsisin toki aina lapseni mieluummin kuin railakkaan illanvieton, mutta äidit tarvitsevat kepeää aikaa ystävien kanssa. Ei se tiistai-illan jumppatunti tai yksin tehty ostosreissu kauheasti irroita arjesta.

En tiedä olenko väärässä, mutta uskon äitien haluavan lähteä ulos paljon enemmän, kuin mitä he antavat ymmärtää. On siis toki hienoa, että alkoholia käytetään yleisestikin nykyään paljon vähemmän lähes kaikissa ikäluokissa ja alkoholinkäyttöhän ei ole millään lailla terveellistä. En muutenkaan kannusta nyt ketään juomaan mitään övereitä, vaan ennen kaikkea pitämään hauskaa. Moni äiti sanoo jäävänsä mieluummin kotiin, koska saa niin kauhean krapulan (harjoituksen puutetta, totesin tämän kesällä kun join vähän useammin niin eipä darrat vaivanneet). Kun illalla miehen mentyä nukkumaan katselee sohvalta kavereiden skumpanhuuruisia insta storyja eikä muistakaan miltä tuo kuplajuoma maistuu, kannattaa alkaa heti suunnitella jotain pientä irtiottoa. Kotona on kivaa, mutta kotona on vielä kivempaa, kun välillä pääsee lähtemään sieltä pois. Ilman sitä perhettä. Ajatteletteko te lapsettomat, että kaikki bileet ovat ohi kun lapsi syntyy perheeseen? Tai onko siellä joku toinenkin mutsi, joka tykkää toisinaan kaivaa korkkarit kaapista ja pitää hauskaa aamuun asti hyvällä omallatunnolla?