15 marraskuun 2019

Posted at 11:46h in Ajatuksia, Hyvinvointi, Lifestyle, Matkailu, Matkailu, Mietteitä, Oma elämä by
1 Like

 

Itselleni tuntemattomissa kohteissa haluan aina nähdä mahdollisimman paljon. Vähän turhankin usein olen bookannut ja aikatauluttanut aivan liikaa tekemistä lomapäiville ja stressaan sitten kiirettä sekä sitä, ettei aikaa jää itse lomailuun. Ja kun sitten makaan aurinkotuolissa rannalla, poden huonoa omaatuntoa siitä, etten ole nyt tutustunut kohdemaahan niin perusteellisesti, kuin olisin voinut. Varsinainen suorittajan loma.

 

 

Onneksi olen antanut periksi viimeaikoina ajatukselle, ettei lomalla tarvitse välttämättä tehdä mitään sen ihmeellisempää. Joskus pelkkä auton vuokraus näyttää matkakohteesta enemmän kuin ne ”pakolliset” turistinähtävyydet. Meillä ei ollut tänne tullessa (onneksi) mitään sen suurempia suunnitelmia. Tai no, ajattelin että käydään vähintään Abu Dhabissa ja aavikolla mutta.. Jo parin ensimmäisen päivän aikana rento lomaelämä viehätti niin, ettei jaksanut sen suuremmin suunnitella mitään reissuja. Yhtenä aamuna olimme jo hakemassa autoa, muttei jaksettukaan odottaa ja lähdettiin takaisin nauttimaan auringosta. Ihan hyvällä omallatunnolla.

 

 

Siksi on toisinaan ihanaa tulla kohteisiin, jotka ovat jo tuttuja. Ollaan nähty aavikot ja Abu Dhabit ennenkin ja tähän aikaan vuodesta tarvitsimme eniten nimenomaan sitä lomaa. Lomaa arjen suorittamisesta, rutiineista ja kiireestä. On ollut aivan ihanaa vain olla. Meillä on ollut ihan mahdottoman hauskaa kolmistaan ja Micael on nauttinut valosta ja lämmöstä sekä vanhempiensa seurasta ihan valtavasti. Tällä lomalla on treenattu lähes päivittäin, kävelty ihan älyttömiä matkoja, syöty ja nukuttu hyvin sekä oltu muuten kahta drinkkiä lukuunottamatta täysin ilman alkoholia. On tehnyt niin hyvää, tällainen loman pitäisikin olla. Kerrankin se on tuntunut täysin lomalta.

 

 

Nyt pakataan hotellihuoneessa tavaroita kasaan, illalla pääseekin nukkumaan jo omaan sänkyyn. Akkujen lataaminen on saanut aivan uuden merkityksen, nimittäin kotiin palaa oikeasti todella levänneenä eikä lomasta tarvitse lisää lomaa, kuten ennen on vähän tuntunut. On siis ollut ihana reissu, mutta on myös ihana palata kotiin ja takaisin jouluvalmistelujen pariin.. Huomenna koristellaan kuusi! ♥

Kuulostaako suorittajan loma tutulta sinullekin?

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


28 elokuun 2019

Posted at 22:29h in Ajatuksia, Mietteitä, Oma elämä, Perhe, Rakkaus ja suhteet by
4 Likes

Alussa teet kaikkesi toisen eteen. Huomioit häntä jatkuvasti, laitat itsesi kauniiksi, ajattelematta kaadat toisellekin kahvia. Panostat rakentavaan keskusteluun ja haluat selvittää asiallisesti pienetkin erimielisyydet, ettei vain mikään jäisi kaivelemaan ja suhde voisi jatkua tasapainoisena eteenpäin. Nukutte lähekkäin, ette tiedä mitään parempaa kuin se toinen siinä vierellä. Kunnes koittaa parisuhteen arki. Olet jo saanut sen ihmisen itsellesi, kyllä se siinä pysyy. Laittautuminen unohtuu ensimmäisenä, sänkyynkin jää lähes ihmisen kokoinen väli. Alkaa nalkutus, eikä mielessä käy lainkaan, että se toinenkin olisi ehkä halunnut sitä kahvia. Onko se sittenkään parisuhteen arkea vai sitä, että siitä rakkaasta unelmakumppanista on tullut vain itsestäänselvyys?

 

 

Mun aamurutiineihin kuuluu, että ihan ensimmäisenä selaan sängyssä läpi päivän Hesarin. Yleensä näin pysyn kärryillä päivän puheenaiheesta, tilanteista maailmalla sekä säästä, mutta tänä aamuna huomioni kiinnittyi tärkeämpään aiheeseen. Maaret Kallion kolumnit ovat aina olleet suosikkejani, mutta tämänpäiväinen kolahti ja kovaa. Se on parhaimpia tekstejä Maaretilta, mutta myös parhaimpia ihmissuhdeneuvoja, joihin olen törmännyt. Suoraan Maaretin kolumniin pääset tästä linkistä, jos et ole sitä jo lukenut. Kolumni sai mut ajattelemaan ja tarkastelemaan myös omaa parisuhdettani itsestäänselvyyden kannalta. Minäkin olen sortunut tähän ja myös mua on pidetty itsestäänselvyytenä. Ihan siihen asti, että olen itse halunnut erota. Aikuinenkin tarvitsee jatkuvaa positiivista huomiota ja läheisyyttä, niin paljon, että hakee sitä tarvittaessa kyllä muualta jos ei kotoa saa.

 

Parisuhteen alkuvaihe on aikaa, jota usein haikaillaan sitten myöhemmin. Silloin uusi suhde voi tuntua maailman onnellisimmalta ajatukselta. Tilalta, jonka saavuttaminen on lottovoittoakin suurempi onni. Koska elämässä arkipäiväistyvät kuitenkin aivan kaikki luksuksesta parisuhteeseen, niihin onnen kukkuloihinkin tottuu nopeasti. Oletko koskaan itse ajatellut, että saatoit joskus unelmoida juuri tästä hetkestä, jossa olet nyt? Minä ainakin. Toisinaan täytyy muistuttaa itseään siitä, että juuri tästä mä haaveilin, juuri tätä mä tavoittelin. Sitä on vain aina menossa niin hirveää vauhtia eteenpäin kohti uusia tavoitteita. Arjen kiireissä unohtuu helposti se tärkein ja läheisin ihminen. Koska onhan se siinä, kun sen kerran on saanut. Ei se parisuhdestatus, kihlasormus tai edes se papin aamenkaan ole mikään itsestäänselvä yhdessäolon lopullinen side. Ei se toinen pysy siinä rinnalla, jos elämä on pelkkää valitusta, moittimista, negatiivisuutta tai vaikka sitä turhaa mustasukkaisuutta. Usein juuri näissä tilanteissa pidetään sitä toista ihan itsestäänselvänä. Että kun mä olen sen kerran saanut, pysyyhän se siinä kun puran omaa pahaa oloani siihen rakkaimpaani, pidän viikkojen mykkäkoulua ja kaadan kaiken paskan sen päälle. Yhtenä päivänä se ei enää pysykään siinä ja ero tuleekin yllätyksenä. Sen piti olla mun kanssa aina.

 

Ehkä tämä kirjoitus, Maaretin upeasta kolumnista nyt puhumattakaan, saa sinutkin ajattelemaan elämäsi tärkeysjärjestystä. Tottakai siellä on työt, lapset, hyvinvointi, kodin järjestys ja ystävät. Mutta ennen kaikkea siellä on se rakas, jonka olemassaolo ei todellakaan ole itsestäänselvää. Kukaan ei jaksa loputtomiin tukea, ymmärtää eikä kuunnella, jos arvostusta ja välittämistä ei millään lailla osoita. Se voi olla itsestä huolehtimista, eikö jokainen halua kuitenkin näyttää rakkaansa silmissä hyvältä? Vaikka kumppani olisikin kehunut, että olet parhaimmillasi myös verkkareissa ja viikko sitten pestyssä tukassa, laittautuminen toista varten on sekin tietynlaista huomioimista. Saati sitten kainaloon ottaminen, yhteisen ajan järjestäminen, kehut, kiitokset ja arjen pienet teot. Usein kannattaa palauttaa mieleen se aika, kun suhde oli vielä uusi. Miten silloin käyttäydyit, miten puhuit ja huomioit sitä rakasta? Silloin, kun hän oli se juuri toteutunut unelmasi. Parisuhdemaailma on aika julma. Nuoria, kauniimpia ja fiksumpia saattaa tulla mistä tahansa ihan meitä jokaista vastaan. Ei heidän mukaansa ole tarkoitus lähteä, mutta itsestäänselvinä pidetyt kumppanit todennäköisemmin lähtevät kuin jäävät.

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


30 heinäkuun 2019

Posted at 18:18h in Ajatukset, Ajatuksia, Lapset, Mietteitä, Oma elämä, Perhe by
0 Likes

 

Huono äiti -sivustolla oli hurjan hyvä kirjoitus introverteistä äideistä ja siitä, kuinka he tarvitsevat omaa aikaa ja yksinoloa. Väittäisin kuitenkin, että tämä pätee myös ekstrovertteihin ja ambivertteihin äiteihin (ambivertti on siis sekoitus kumpiakin piirteitä) ihan yhtä lailla. Itse en lainkaan kaivannut omaa aikaa tai yksinoloa kunnes minusta tuli äiti. Yhtäkkiä koti ja hiljaisuus perjantai-iltana kuulostavat paremmalta kuin yhdetkään bileet ja kun joku sanoo liikunnan olevan hauskempaa kaksin tai ehdottaa juoksutiimiä, naurahdan korkeintaan ivallisesti, in your dreams. 

 

En voinut kuvitellakaan kuinka paljon ihminen voi nauttia hiljaisuudesta. Yksinäisistä automatkoista ja aikaisista aamuista. Lähes jokainen pienen lapsen äiti hehkuttaa somessa aamukahvihetkeä, en tosiaankaan tajunnut sen yksin juodun kahvin merkitystä kuin vasta viisi vuotta sitten. Henkireikiä, sanotaan. Luulen että harva töissäkäyvä ja ystäviään tapaava, säännöllisesti kaljalla käyvä isä ei ymmärrä, että äiti haluaa olla yksin. Anteeksi yleistykseni, tottakai tämä voi tapahtua miten päin tahansa, mutta edelleen tämä on vallitseva tilanne vaikka ajat ovatkin muuttuneet. Kuinka moni suuttuu, kun puoliso sanoo kaipaavansa omaa aikaa? Loukkaantuu, etteikö mun seura nyt kelpaakaan. Liian moni. Kun on kuormittunut oman arkensa takia ja tulee väärinymmärretyksi, jopa turhien mustasukkaisuusepäilyjen kohteeksi, alkaa sitä omaa aikaa kaivata entistäkin enemmän. Kommunikoinnin, kuuntelemisen taidon ja omien tunteiden ymmärtämisen merkitys on ihan valtavan tärkeää.

 

Musta oli ihanaa saada viisi vuotta sitten seuraa vaunulenkeille, mutta ehkä vieläkin enemmän olisin halunnut päästä lenkille yksin. Paras palvelus pienen lapsen äidille voikin joskus olla mieluummin tarjota aikaa yksin, kuin yhdessä. Äiti ei ole ihmisvihaaja, ei hankala eikä välttämättä ollenkaan hulluksi tullut. Ehkä äiti vain haluaa olla yksin. Muistakaa siis puhua, kuunnella ja ymmärtää ♥ Nm. Kuukausi perheen kanssa lomalla ja ihan rehellisesti kaipaan jo sitä, että saan jättää lapsen aamulla päiväkotiin ja ajaa töihin koko päiväksi, yksin.

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian