Tänä kesänä ihan ennätysmäärä ihmisiä on tullut juttelemaan mulle mun blogista. Musta on aivan ihanaa saada kasvoja teille siellä toiselle puolella näyttöä ja ihan mahtavaa, että tunnistatte mut oikeassa elämässä. On ollut ihan huippua saada terveisiä, eräänkin lukijani mies välitti daaminsa terveiset, niin siistiä! Nämä kohtaamiset muistuttavat aina tämän työn inhimillisestä puolesta. Kirjoitat ihmisenä ihmisille ja oikeasti vaikutat toisten ihmisten elämään.

 

 

Se on myös yksi syy, miksi haluan pitää kaiken sisältöni mahdollisimman aitona ja rehellisenä. Koska aina on joku, joka näkee sen todellisen Mirvan jossain tuolla ulkona. En voisi täydestä sydämestäni kirjoittaa perhe-elämästäni, en jakaa ajatuksia hyvinvoinnista enkä ilmaista mielipiteitäni, jos ne eivät olisi suoraan omasta elämästäni. Toki on asioita, joita jätän pois somesta täysin, mutta kaikki tuottamani sisältö tänne on kyllä niin suoraa ja rehellistä kuin olla ja voi. Tässä asiassa kritisoin kyllä osaa kollegoistani, sillä on sometilejä joiden sisältö ei todellakaan vastaa kirjoittajansa oikeaa elämää. En tiedä muista, mutta itse ainakin ajattelen että tällaisilla lukijamäärillä on kuitenkin usein jossain joku, joka jotain kautta tunnistaa ja näkee millaista elämää oikeasti elän. Siksi nämä kohtaamiset ovat juurikin ihania, joku näkee oikeasti miten mä elän ja pääsee juttelemaan.

 

 

Muutamat eri ihmiset ovat kysyneet, ärsyttääkö mua jos joku tulee juttelemaan ja puhumaan blogistani. Ei missään nimessä! Välillä saatan olla ihan häkeltynyt, kuten aivan unenpöpperössä lentokentällä, mutta aina positiivisesti yllättynyt. Halusin kirjoittaa tästä siksi, että olisi ihanaa kuulla teistä enemmänkin. Haluaisin kovasti tietää, millaisia ihmisiä siellä ruudun toisella puolella on, miten olette löytäneet blogini ja miksi sitä luette? ♥  PS. Seuraathan mua Instagramissa? Storyn puolella jaan mahdollisimman paljon sitä kaunistelematonta, todellista arkea – ja joskus vähän juhlaakin..

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


En ole kai koskaan ollut yhtäjaksoisesti niin pitkään poissa kotoa kuin viime kesänä venereissulla. Nyt suunnitelmissa olisi vähintään samanmittainen loma täällä saaristossa. Kunhan vene tosiaan korjataan täällä Hangossa, jatkamme matkaa Turun saariston kautta Ahvenanmaalle, josta edelleen Ruotsin puolelle. Paluumatkalla vielä Suomeen ja luultavasti jätetään venekin Hankoon. Meillä on osake Itämerenportista, joten Hanko on meidän toinen kotisatama – ja mun mielestä ehdottomasti Suomen paras kesäkaupunki. Mulle tää on kuin kesämökillä olisi.

 

 

Jo pari päivää täällä hiljaisuudessa meren ympäröimänä on nollannut koko vuoden. Mä oon sellainen meren rannalla kasvanut, tukka suolaisessa takussa saariston kukkien keskellä lapsuuteni viettänyt pohdiskelija, joka on kuitenkin niin juurtunut kaupunkiin, ettei osaisi sieltä enää poiskaan lähteä. Mun on pakko kuitenkin päästä joka kesä merelle.  Toisille se henkireikä on se kesämökki ja järven taakse laskeva aurinko, toisille ne kaupunkipiknikit tai kattoterassilla vietetyt illat. Oon tällä hetkellä monestakin syystä tosi onnellinen, tää ympäristö tekee hyvää. Keuhkojen täydeltä kostean suolaista ilmaa, Suomen kauneimmat hiekkarannat, pitsihuvilat, suloiset kesäkahvilat ja kaupat. Lautalla yli Itämerenporttiin ja hetki omassa hiljaisuudessa näillä rantakallioilla. Irtoan arjesta paremmin täällä kuin yhdelläkään rantalomalla. Nyt mä nappaan kumpparin alle ja lähden iltasaunaan.. Palataan aamulla ❤️

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


Kiusaaminen ja aivan erityisesti koulukiusaaminen on hyvin vahvasti tunteita herättävä aihe. Varmasti jokainen tuntee niin kiusatun kuin kiusaajankin tai on ollut sitä itse. Vanhemmille, oli kyseessä sitten vauva tai kouluikäinen lapsi, kiusaaminen on vielä enemmän ajankohtaista. Siltä ei voida sulkea silmiä ja pahimmillaan kiusaaminen sulkee sen jonkun silmät lopullisesti, aivan liian aikaisin. Olen aivan erityisen ilahtunut Brother Christmasin läpimenosta eduskuntaan. Hän on nähnyt niin monen suomalaisen perheen hädän kiusaamisen keskellä ja hänen kauttaan moni on voinut konkreettisesti auttaa, mutta hän on myös tuonut esiin kiusaamisen vakavuutta ja ajanut asiaa kiusaamiseen puuttumisen helpottamisen puolesta. Luulisi, että tällaisina aikoina kiusaaminen ei olisi enää niin hirveä ongelma kuin mitä se on ollut esimerkiksi 20 vuotta sitten. Niin, luulisi.

Kiusaaminen on siirtynyt koulujen pihoilta nettiin ja sosiaaliseen mediaan. Lapset ja nuoret osaavat olla pelottavan julmia. He eivät vielä ymmärrä, he eivät tajua seurauksia. Heidän maailmansa on paljon rajoittuneempi kuin meillä aikuisilla. Siksi meidän tulee ohjata, opettaa ja puuttua. Mutta myös näyttää hyvää esimerkkiä. On naurettavaa, että kiusaamisen ehkäisemiseksi liittyviä päivityksiä jakaa somessa aikuinen, joka anonyymisti kiusaa toisessa somekanavassa toista aikuista. En voi kuin sääliä ihmistä, joka tänäkin päivänä haukkuu nimettömänä, levittää perättömiä juoruja ja puuttuu ulkopuolisten ihmisten asioihin. Nimettömänä! Ikävä kyllä moni sosiaalisen median kanava edelleen mahdollistaa tämän. Kun joukko anonyymeja kerääntyy kanavalle, jossa voi keskustella niin bloggaajista kuin niistä muka avoimesti arvostelun kohteena olevista julkisuuden henkilöistäkin, lopputulos on todella rumaa. Jos nämä ihmiset olisivat oikeasti hyväsydämisiä, eivät millään lailla katkeria eivätkä epätasapainoisia, tätä ei tapahtuisi. Miksi aikuinen kiusaa? Eikö hän tajua edes tuollaisen olevan kiusaamista?

Aina on juoruttu, se ei ole kiusaamista. Mutta itse ainakin olen sitä mieltä, että kaikkien sanojensa ja tekojensa takana on seistävä. On pystyttävä kertomaan ja perustelemaan, miksi teki tai sanoi näin. Mikä oikeuttaa keksimään asioita omasta päästään, valehtelemaan ja haukkumaan toisen elämää. Julkkisparien parisuhteita ja päihdeongelmia ruoditaan avoimesti, kuka tuollaisen jälkeen haluaa enää kertoa avoimesti yhtään mistään? Sitten kritisoidaan, kun elämästä ei enää jaeta mitään henkilökohtaista. Ei kai, kun valokuvista, hiustyylistä ja kenkävalinnoista lähtien kaikki on jonkun nimettömän mielestä aina ihan hirveetä. Ymmärretään jopa tahallaan väärin, että päästään heittämään se ilkeä tikari toista kohti, kun itseen sattuu. Juuri silloin kun huomaa sortuvansa tällaiseen, kannattaa palauttaa mieleen se koulun piha. Miltä susta tuntuisi ja miksi edes haluat puuttua jonkun toisen elämään? Pitäisikö sittenkin keskittyä ennemmin johonkin hyvään? Kaikista ei tarvitse pitää, eikä pidäkään, mutta kiusata ei saa koskaan.

Jos kiusaaminen halutaan kitkeä pois, kannattaa miettiä omaa käyttäytymistään. Millaisen esimerkin itse annat omalla käyttäytymiselläsi? Vaihda ensi kerralla haukut kehuihin, tai ole kokonaan hiljaa. Kiusaaminen johtuu omasta pahasta olosta, oli se sitten vihaa, katkeruutta, yksinäisyyttä tai silkkaa surua. Eiköhän tässä maailmassa oo jo ihan tarpeeksi paljon pahaa ja meillä jokaisella on omassa elämässäkin varmasti tarpeeksi ajateltavaa ja tekemistä. Tsempataan toisiamme ja annetaan lapsille ja nuorille hyvää esimerkkiä miten toisia kuuluu kohdella.

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian