Ehkä parasta, mitä suomimusiikissa on hetkeen tapahtunut – Teflon Brothersin tulkinta Anne Mattilan biisistä. Pitkään aikaan ei ole tullut mitään hyväntuulista uutta musaa, joten olen kaivannut niitä biisejä, joita jaksaa kuunnella hymyssä suin aina uudelleen ja uudelleen. Olin varmaan sen raudanpuutteenkin takia jossain välissä loppukesää tosi alakuloinen ja kuuntelinkin pelkkää melankolista musiikkia. Ehkä se normaali Mirva alkaa nyt palata pian elävien kirjoihin.

Espanjan auringon alla kaikki on hyvin. Me vietetään tänään vain iisiä koti-iltaa ja kokataan kotona. Joku sanoi joskus, että Marbellassa on kaunein valo koko maailmassa. Ihastelin tuota laskevaa aurinkoa taas kerran, auringonlaskut eivät täällä oikeastaan näy paitsi vuorten taakse, mutta se valo ennen sitä.. On maaginen. Helppo ja klassinen asu rantalomalle syntyy muuten simppelistä mustasta tai valkoisesta mekosta, bambulaukusta ja siroista nahkasandaaleista. Tällä yhdistelmällä ei mene koskaan pieleen. Sen voi pukea vähän fiinimpäänkin ravintolaan, mutta sillä voi tallustella vaikka päiväsaikaan kauppakeskuksessa. Tilaan nuo sandaalit kyllä samantien mustina kun niitä taas saa, ovat olleet ehdottomasti käytetyimmät kenkäni siitä asti, kun olen ne kevättalvella hankkinut. Meikkipussin olemassaolo on taas jännästi unohtunut, mutta huolettomalle aurinkolomalle mä halusinkin.

Ettei postauksen otsikko olisi nyt aivan harhaanjohtava, täytyy kai ottaa kantaa tuohon naimisiinmenoonkin, pitkästä aikaa. Mä en itse ole ollenkaan naimisiinmenevää tyyppiä, en usko millään lailla avioliiton tuovan parisuhteeseen mitään lisäarvoa enkä oikeastaan osaa kyllä kuvitella edes itseäni hääpuvussa seisomassa alttarillakaan. Jos ajattelenkin häitä, jollaiset haluaisin, budjetti kasvaisi niin järjettömiin mittasuhteisiin, että se spektaakkeli kannattaakin jättää ajatuksen asteelle. Sen sijaan rakastan häitä juhlavieraan näkökulmasta. Päivä täynnä onnellisuutta, hyväntuulisia ihmisiä ja ennen kaikkea sitä rakkautta. Älkää siis peruko häitä, vaan kutsukaa mut fiilistelemään ♥

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria


Viikon paras päivä on tietenkin maanantai. Päivän paras hetki on aamu. No, ainakin omasta mielestäni. Maanantaiaamuissa on aivan erityisesti jotain taikaa, sillä ne voivat määrittää jopa koko viikon kulun. Huono asenne kantaa helposti viikon yli, hyvä sen sijaan antaa ideoita, lisää luovuutta ja mahdollistaa hyvän energian sekä sen levittämisen muillekin. Voi kuulostaa joistakin ihan lässynlää-jutulta, mutta niin se kuulkaas on. Elämänmuutoksista puhuttaessa odotetaan aina seuraavaa vuotta, kuukautta tai viikkoa. Maanantai on tietenkin paras päivä aloittaa, mutta lopulta suurimmat muutokset syntyvät usein silloin, kun on itse valmis. Silloin ei ole väliä, mikä päivä tai kellonaika on. Monilla on vain se ongelma, ettei meinaa millään olla omasta mielestään valmis. Silloin tarvitaan itsekuria, minähän päätän milloin haluan olla valmis muutokseen ja se päivä voi olla juuri tänään. Pienen askelin, aloita vaikka tekemällä ensin pelkkä suunnitelma. Mitä sinä muuttaisit elämässäsi, jos voisit muuttaa mitä tahansa?

Tein itse monia hyviä päätöksiä kesän aikana omaaan hyvinvointiini liittyen ja niissä olen pysynyt – vieläpä varsin hyvin tuloksin. Vaikka olen vähän liiankin itsekriittinen, on kuitenkin yksi asia jossa voin sanoa olevani oikeasti todella hyvä. Itsekuri on yksi parhaimmista ominaisuuksistani. En kuitenkaan ole lapsesta asti (kuten neljävuotiaani totesi eräänä päivänä, että kuule mamma, jos mä jotain päätän, mä teen) ollut mikään itsekurin ruumiillistuma, vaan olen opetellut sitä. Siinä onnistuu jokainen, kunhan uskoo itseensä. Pystyt mihin vain, kun haluat sitä tarpeeksi. Itsekurin puute onkin oikeastaan vain itsensä huijaamista ja liiallista mukavuudenhalua. Jos en millään jaksaisi lähteä esimerkiksi lenkille, mietin millainen olo minulla on sen jälkeen, kun tulen kotiin ja vastaavasti vertaan sitä siihen, millainen olo minulla on samaan aikaan, jos jätän lenkin väliin. Hyvä olo niin fyysisesti kuin psyykkisestikin motivoi minua eniten ja auttaa itsekurin säilyttämisessä. Hyvällä itsekurilla olen päässyt eroon niin sokeririippuvuudesta kuin oppinut vastaamaan kieltävästi moniin bilekutsuihinkin. Ja mikä tärkeintä, koen nämä kaikin puolin pelkästään positiivisena asiana.

Menipä viikonloppu muuten vauhdilla. Meidän viikonlopussa näkyi oikeastaan koko elämän kaari, olimme niin hautajaisissa kuin ristiäisissäkin. Muutenkin vain rentoa yhdessäoloa perheen kanssa ulkoillen, vähän turhan pitkä sateessa juostu lenkki toi vähän takapakkia flunssasta toipumiseen, mutta muuten on ollut kovin energinen ja hyvä olo. Koska sairastuin viikko sitten flunssaan, jätin salitreenit pois nyt hetkeksi kokonaan. Nyt fiilistelen vain lenkkeilyä ja joogaa oman olon mukaan ja koitan panostaa tavallistakin enemmän kehon liikkuvuuteen. Tuntuu että loppukesän ahkeralla treenaamisella sain sen aivan liian kireäksi. Tällä viikolla kirjoitan teille muuten itselleni hyvin tärkeästä ja ajankohtaisesta aiheesta, nimittäin raudan puutteesta. En olisi koskaan uskonut kärsiväni siitä, eikä kyllä minua hoitanut lääkärikään. Hemoglobiinin ollessa lähemmäs 150 ja potilaan ollessa energinen, ei ensimmäisenä tule mieleen epäillä liian alhaisia rautavarastoja. Lopulta oikeastaan alhainen hemoglobiini ja väsymyksen puute olivatkin ainoat oireet, joita minulla ei ollut. Mutta tästä lisää myöhemmin tällä viikolla, josko rautasuihke auttaisi pian asiaa ja saisin arvot nousuun.. Kohtalotovereita?

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria

 


Mietin hiljattain mistä inspiroidun. Blogitekstien osalta eniten ehkä ihan tavallisesta elämästä. Toki selaan välillä Pinterestiä poimiakseni uusia ideoita vaikka punaisen neuleen pukemiseen tai syksyiseen sisustukseen, mutta inspiraatiota ja ajatuksia herättää nimenomaan se arki ja elämä kaikkine käänteineen. Sitähän koko blogini on, sekoitus vähän sitä sun tätä. Saatan joskus jakaa jopa ruokaohjeen, vaikken mikään mestarikokki olekaan. Joskus löydän loistavan kauneustuotteen, joskus kuvaan asun. Voin yhtenä päivänä kirjoittaa mielipiteistäni, toisena väsymyksestäni äitinä. Seuraavana päivänä treeniä ja puhdasta ruokavaliota. Lifestyleblogin sanotaan kai olevan kuvaus kirjoittajansa elämästä, ja sitä tämä on. Vähän kaikkea, mutta ennen kaikkea ihan tavallista elämää. Hämmennyn, jos joku sanoo ettei voi samaistua minuun. Pidän itseäni kuitenkin ihan tavallisena pienen lapsen äitinä arkisine ongelmineen.

Ystäväni kysyi minulta, mitä sävyjä suosin Instagram-feedissäni. Hän vähän hölmistyneenä katsoi kun vastasin, että ihan mitä sattuu. En halua luoda viimeisen päälle siloiteltua ja tyylikästä Instagram-tiliä, vaikka se ehkä keräisikin enemmän seuraajia. Ahdistun siitä ja sen tekemisestä. Pidän kyllä kovasti kuvaamisesta sekä editoinnista ja blogin puolesta teenhän sitä periaatteessa myös työkseni, mutten halua luoda kenellekään paineita näyttämällä ulospäin täydellistä sometiliä tai julkaisemalla loppuun asti hiottuja blogipostauksia muotikuvineen asuista, joita en normaalisti edes käytä. En välttämättä edes lue blogitekstejäni enää sen jälkeen, kun olen näpytellyt ne valmiiksi. Kaupalliset yhteistyöt toki asia erikseen. Joskus saatan huomata viikkoja jälkikäteen jotain kirjoitusvirheitä jos satun lukemaan jonkun jutun uudelleen.

Tietenkään en tiedä teistä, mutta itse ainakin seuraan paljon mieluummin sitä ihan tavallista elämää kuin pintaraapaisua toinen toistaan kopioivista matkatileistä, siloitelluista muotikuvista tai kodeista jotka ovat suoraan sisustuslehdistä. Niille on toki paikkansa, ehkä ne tuovat inspiraatiota kuten Pinterest, mutta lopulta ehkä kuitenkin enemmän paineita – niin seuraajille kuin tekijöille itselleen. Ainakin itsestäni olisi valtavan raskasta antaa itsestäni ulospäin pelkkä täydellinen kuva. Tavallisuuden ei kuitenkaan tarvitse olla tylsää ja persoonatonta, ei todellakaan. Ehkä juuri sen takia kaikkia tavallisia juttuja kammoksutaankin niin paljon, sillä virheellisesti tavallisuus mielletään tylsyydeksi? Ei sun tarvitse olla huippu-urheilija sanoaksesi itseäsi aktiiviseksi liikkujaksi, ei valokuvamalli ottaaksesi asukuvia ja reissatakin voi ihan tavallisiin rantalomakohteisiin – ei elämän tarvitse olla mitään ääripäästä toiseen sinkoilua.

Meillä kaikilla on huonoja päiviä. Ne huonot tuntuvat edes vähän paremmilta, kun harmin ja kiukun purkaa kertomalla siitä ihan nyt vaikka avautumalla blogissa tai instastoryssa. Huom. En tarkoita jatkuvaa valittamista, inhoan sitä. Kun ymmärtää ja hyväksyy oman inhimillisyytensä, on niin paljon helpompi olla itsensä ja muiden kanssa. Itsellänikin meni tämän tajuamiseen aikaa ja yritin ihan turhaan kaunistella elämää omassa somessani. Ja sitäpaitsi, kun lopetin tilastojen tuijottelun ja täydellisen instafeedin havittelun, aloin voida paljon paremmin. Omaan sosiaaliseen mediaani sovellan seuraavaa ajatusta – julkaisen Instagramiin vain sellaisia kuvia, jotka tuovat minulle mistä tahansa syystä hyvää mieltä. Blogipostauksia kirjoitan aiheista, joista haluan lukijoideni tietävän tai vastaavasti haluan itse saada aikaan keskustelua tai erilaisia näkemyksiä. Saatan vinkata tänne suosikkivaatteistani jos pidän jostain oikein kovasti ja julkaisen omia kuviani lähinnä antaakseni kasvot kaikille jutuilleni. Matkakuvat säilyvät täällä juttujen kanssa lähinnä itselleni, tyhjennän alkuperäisversiot yleensä puolivuosittain kovalevyltäni. Eli juuri niitä juttuja omasta elämästäni ajattelematta sen kummemmin, mitä ehkä kannattaisi kirjoittaa.

Ehkä kannattaisi miettiä ja uhrata aikaa tilastojen tuijottelulle. Mutta silloin tästä katoaisi se, mikä tekee mun blogista mun blogin. Spontaanius, rehellisyys, monipuolisuus ja ennen kaikkea paikka itselleni, joka tuo elämääni joka päivä jotain kivaa. Uusia näkökulmia, uusia ideoita ja ennen kaikkea vertaistukea. Siksi omalla lukulistallani on pelkästään aitoja blogeja, joita ei ole ”tekemällä tehty”. Joku ehkä miettii, voiko tuolla asenteella kirjoittaa blogia myös tienatakseen siitä rahaa? Työmme määrittää elämäämme niin paljon, että sen on oltava mieleistä. Bloggaamisesta tulee äkkiä pakkopulla – tai ainakin minulle tulisi sen täydellisen harmonisen ilmeen jatkuvasta ylläpidosta – joten mieluummin teen jotain intohimolla ja omalla tyylilläni. Uskon, että se antaa enemmän myös lukijallekin. Millaisista blogeista te pidätte?

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria