Valokuvaustaustastani sen verran, etten oikeastaan ole ymmärtänyt kuvaamisesta yhtään mitään ennen blogiurani aloittamista. Kännykkäkuvat ja Instagramin filtterit olivat lähimpänä kuvaamistani ja kuvankäsittelyäni, joten pohja on ollut kyllä todella surkea. Innostuin kuitenkin kuvaamisesta kun ostin ensimmäisen ns. kunnon kameran eli Olympus PEN -minijärkkärin aloitellessani bloggaamista vuonna 2015. Päivitin silloin PENin vielä uudempaankin versioon, kunnes lopulta valokuvaushuumassani vaihdoin kameran ”vähän” järeämpään, jättimäiseen Nikonin järkkäriin. Olen aina ollut todella tyytyväinen kameravalintoihini, mutta hyvin painavan Nikonin kanssa aloin pian kaivata kevyttä ja näppärää PENiä. Aloin kartoittaa vaihtoehtoja ja tulin siihen lopputulokseen, että ison järkkärin rinnalle tarvitsee tehokkaan pikkukameran, varsinkin jos haluaa ikuistaa arkisia hetkiä muutenkin kuin puhelimella. Samaan aikaan tulikin ilokseni esille tämä aivan ihana blogiyhteistyö, nimittäin nyt saan jakaa teille kuvausvinkkejä yhteistyössä Olympuksen kanssa. Monet sanovat, että vasta käsittely tekee kuvasta kuvan, mutta kokeilepa heittää lightroomiin puhelinkuva vs. oikeilla asetuksilla ja hyvällä kameralla kuvattu kuva. Ero on valtava, käsittelyn jälkeenkin.

Halusin keskittyä tässä postauksessa nimenomaan asukuvien ottamiseen, sillä siinä Olympus PEN on aivan omaa luokkaansa. Itselläni on jäänyt valitettavasti monet ihanat juhla-, sekä loma-asut kuvaamatta juuri siksi, etten vain jaksa raahata painavaa järjestelmäkameraa ja jättimäistä objektiivia mukanani. PEN mahtuu käsilaukkuun ja varsinkin rungon mukana tulevan pancake zoom-objektiivinsa kanssa se on ihan superohut, tämä menee siis jopa iltalaukkuuni. Kuitenkin, jos asukuvia kuvataan, on hyvä olla nimenomaan henkilö- ja asukuvaukseen täydellisesti sopiva objektiivi mukana. Minulla oli tämä 45 mm objektiivi jo silloin, kun aloitin bloggaamisen ja tätä on ollut usein ikävä! Kiljuin riemusta kun sain sen taas käyttöön, rakastan sen valovoimaista jälkeä ja syväterävyyttä (eli sumea tausta, terävä kohde). Tässä siis lyhyesti ja ytimekkäästi omat vinkkini parempiin asukuviin.

 

 

Kamera on hyvin suuressa roolissa. On kuitenkin hyvä muistaa, ettei hyvä kamera tarkoita automaattisesti parempia kuvia. Mulle tällä hetkellä Olympus PEN on se ns. kakkoskamera, mutta kannan sitä mukana ihan aina. Se on todella hyvä valinta myös ainoaksi kameraksi. PENin mukana tulee tosiaan tuo näppärä kasaan taittuva pancake zoom-objektiivi, mutta asukuviin suosittelen ehdottomasti tuota 45 mm M.Zuiko -objektiivia. Se on aivan omaa luokkaansa ja pidän sen jäljestä jopa ison järkkärini ”asukuvaputkea” enemmän. Nyt kun mulla on taas tämä setti käytössä, uskon että niin niitä tavallisia arkiasukuvia, kuin juhlajuttujakin tulee kuvattua paljon enemmän, kun kamera kulkee jatkuvasti mukana. Miksi tämä 45 mm objektiivi on sitten niin hyvä? Sen paras puoli on ehdottomasti tuo syväterävyys, jolloin kuvattava kohde on tarkka ja terävä, mutta tausta sumentuu. Se on myös todella valovoimainen. Tässä alemmassa kuvassa näet vierekkäin samasta kohteesta otetut kuvat, toinen on kuvattu iPhonella, toinen Olympus PENillä 45 mm objektiivilla. Ero on huomattava. Postauksen kaikki kuvat on kuvattu siis E-PL8 kameralla, pois lukien kuvat itse kamerasta, jotka on otettu puhelimella.

Kuvausasetuksilla on myös suuri merkitys. Olympuksella saa ihan hyviä kuvia automaattiasetuksillakin, mutta suosittelen lämpimästi opettelemaan kameran käyttöä niin, että voit kuvata manuaaliasetuksilla. Kiinnostaisiko teitä lukea enemmän järkkärillä kuvaamisesta ja nimenomaan näistä asetuksista? Jos kyllä, niin mielelläni kirjoittelen niistä ihan erillisen postauksen, sen verran oma maailmansa se on. Itse aloitin Olympuksella kuvaamisen kameran A-asetuksilla, eli kamera säätää kaiken muun, mutta itse valitsin vain sopivan aukon kuvaamiselle. Tuon 45 mm objektiivin kanssa on mahdollista käyttää suurta aukkoa, eli pientä f-lukua (1.8) ja juuri tämä saa aikaan syväterävyyden kuvassa. Vastaavasti kun aukko on pienempi eli f-luku on isompi (tuo suhde on siis ikään kuin käänteinen), kuva on kauttaaltaan terävä. Kun tuon aukkoasian oppii, voi siirtyä pikkuhiljaa manuaalikuvaukseen, jolloin vaikutat itse aukon lisäksi myös ISO-arvoihin ja suljinajan säätöön.

Suosittelen ihan aloittelijaakin vaihtamaan tavallisen jpeg-kuvauksen ehdottomasti raakakuvaamiseen. Raakatiedostoja on todella paljon helpompi jälkikäsitellä, vaikka suosittelenkin ensisijaisesti opettelemaan itse kuvaamista niin, että jälkikäsittelyyn riittää hyvin kevyt freesaus. PENissä on helppo valita tiedostomuodoksi RAW, tietokoneella se näkyy .ORF -päätteisenä. Jos raakakuvaus ja kuvankäsittely epäilyttää, voit aluksi kuvata RAW+JPEG -yhdistelmiä, jolloin kamera tallentaa molemmat tiedostomuodot. Raakatiedostot vievät tilaa, joten panosta isoon muistikorttiin ja tarvittaessa myös ulkoiseen kovalevyyn.

Kuvauspaikka ja -aika kannattaa miettiä etukäteen. Asukuvia on aika hauska ottaa erilaisia taustoja vasten, nämä kaupunkikuvat ovat nykyään jopa vähän tylsiä. Jos haluat kuvaan syväterävyyttä, valitse mahdollisimman yksinkertainen, hillitty tausta ja seiso vähintään parin metrin päässä taustasta, jotta kuvattava kohde, eli sinä ja asusi, erottuu terävyydellään sumeasta taustasta. Suorassa auringonvalossa ei kannata kuvata, valo on aivan turhan kirkas ja kova. Aurinkoisella säällä, keskellä päivää kuvatessa paras valo on yleensä auringon ja varjon rajalla, kuitenkin varjon puolella. Vastavaloon kuvaaminenkin voi toisinaan toimia, sitä ei kannata turhaan vältellä. Golden hour eli aika juuri ennen auringonlaskua on ihana kuvaamiselle, mutta useimmiten ainakin omat asukuvani syntyvät niin spontaanisti, etten ehdi ajatella kellonaikoja. Välttelen kuitenkin aina kirkasta, suoraa auringonpaistetta. Se ei vain toimi.

Rajaus ja tausta viimeistelee hyvän kuvan. Ota erilaisia kuvia, läheltä, kaukaa, asusteista ja eri kulmista. Rajaus kannattaa miettiä jo kuvausvaiheessa, ettei kuvaa tarvitse jälkikäteen rajailla kuin ihan vähän. Pyri ainakin saamaan koko kohde kuviin tai jos rajaat jotain, älä rajaa pois esimerkiksi pelkkiä jalkateriä. Kuitenkin täysin puolikkaat potretit ovat ihan yhtä kelpoja kuin esimerkiksi puolesta reidestä asti rajatut kuvat. Monet rajaus”vinkit” tai ”säännöt” ovatkin jo vähän vanhentuneita. Kokeile rohkeasti erilaisia rajauksia ja ota mieluummin erilaisia kuvia eri etäisyyksiltä, kuin että ottaisit samasta kohdasta 10 kuvaa. Zoomia ei kannata käyttää, vaan suosia kiinteän polttovälin objektiiveja kuten tämä 45 mm. Kiinteä objektiivi tarkoittaa siis sitä, että itse liikut kauemmas tai lähemmäs kohteesta, kun haluat vaihtaa etäisyyttä. Vältä autoja, liikennemerkkejä ja ohikulkevia henkilöitä taustalla. Tuo 45mm objektiivin sumea tausta antaa onneksi aika paljon anteeksi. Taustan sumennusefekti toimii parhaiten silloin, kun tausta on hillitty ja rauhallinen ja kohde riittävän etäällä tällaisesta taustasta.

Asu on tietysti se, mitä asukuvissa on tarkoitus kuvata. Valitse ennen kaikkea mukava asu, jossa sinun on hyvä olla. Tiedän, että monet bloggaajat kuvaavat esimerkiksi laina-asuja tai sellaisia vaatteita, joita heillä ei muuten juurikaan nähdä. Nämä ovat tietysti makuasioita, mutta itse haluan kuvata nimenomaan niitä asuja, joita muutenkin sinä päivänä käytän ja jotka ovat sitä tyypillisintä minua. Silloin vaatteissa on luonteva olla ja kuvatkin onnistuvat paremmin. Väreillä nyt ei tietenkään ole väliä, mutta jos on paljon mustaa, kannattaa huolehtia riittävästä valotuksesta ja käsittelyvaiheessa vähentää kontrastia ja tuoda vähän valoa mustiin sävyihin. Näin vaatteet erottuvat paremmin kuvasta.

Pientä ekstraa Sisäänrakennettu wi-fi on asia, josta en enää halua tinkiä, kun olen siihen tottunut. Kuvan saa heti sosiaaliseen mediaan kun sen siirtää wifin ja appin avulla puhelimeen, käsittelee siinä ja lisää vaikka Instagramiin. Olympus PENillä otat myös kuvia itsestäsi helposti. Olympuksen appin avulla käytät puhelinta näppärästi kaukolaukaisimena. Kameran näyttö myös kääntyy ns. selfie-näytöksi alaspäin. Kääntyvä näyttö on myös huippuominaisuus flatlay-kuvia otettaessa.

Laukku ja asusteet Huikeiden kuvausominaisuuksiensa ja pienen kokonsa lisäksi PENissä parasta on sen söpöys! Kamera itsessään on todella kaunis. Mun oli vaikea valita kameran väriä, tätä on nimittäin saatavilla tämän raikkaan valkoisen/beigen lisäksi myös trendikäs konjakinruskea sekä aina tyylikäs musta. Mulla on myös tämä Olympuksen kaunis kameralaukku, jossa on kätevät lokerot objektiiveille ja muille tarvikkeille. Mikäli kuvaat enemmän ja vaihtelet usein objektiiveja kuten minä, laukku on kyllä kovin kannattava hankinta. Kaikki tarvittava kulkee kauniisti mukana. Tykkään myös ihan hulluna tästä kaulahihnasta, joka on kuin suoraan Chanelin laukusta. Kamera voi todellakin olla myös kaunis asuste. Tuo laukku on sitäpaitsi niin söpö ja käytännöllinen, että mulla on ollut se mukana usein päiväkotimatkoilla tai kauppareissulla, kun mukaan tarvitsee vain simppelin pikkulaukun tärkeimmille tavaroille.

Kiinnostaisiko sinua aloittaa kuvaaminen järkkärillä tai kenties päivittää kamerakalustosi supernäppärään PENiin? Olympuksella on nyt huikea kesäkampanja PEN-sarjan tuotteista. Alla vähän esimerkkihintoja, kaikki nämä saat Olympukselta koodilla PENKESÄ. Voin vain lämpimästi suositella, jo kolmannen PEN-kameran omistajana. Tämän kameran hankintaa ei varmasti tule katumaan! Ja jos tarkemmat kuvausvinkit esimerkiksi kameran asetuksista tai kuvankäsittelystä kiinnostavat, huikatkaa kommenttiboksiin niin kirjoittelen tulevaisuudessa niistäkin!

PEN E-PL8 KIT 499,00€
PEN E-PL8 Runko + 45mm f/1.8 599,00€
PEN E-PL8 KIT + 45mm f/1.8 699,00€
PEN Accessory World –kamera-asusteet (olkanauhat, kameralaukut yms.) -15%

 

Yhteistyössä:

Olympus &


Mitä sinun mielestäsi tarkoittaa luonnollinen kauneus? Ennen luonnonkauneudesta puhuttaessa viitattiin ehkä täysin meikittömään lookiin, johon eivät kuuluneet oikeastaan edes hiusvärit. Nykyään luonnollinen kauneus on edelleenkin tietysti sitä kevyttä ehostusta ja mahdollisimman naturellia ilmettä sekä kevyttä ehostusta, mutta antaa tilaa myös aika monille ”lisäkkeille”. Jokainen ymmärtää sen omalla tavallaan. Kauneudenhoitoon on tullut kuitenkin paljon näitä ns. pysyviä toimenpiteitä, eli niitä lisäosia, jotka eivät lähde vain pesemällä pois.

Kun vajaat kymmenen vuotta sitten muotia olivat superpitkät rakennekynnet, 6o-senttiset hiustenpidennykset, viuhkat ripsissä, todella paksu pakkelikerros ja litra itseruskettavaa, se oli silloin kaunista. Voi luoja, niitä miesparkoja jotka joutuivat aamulla herätä aivan erinäköinen daami kainalossa. Mulla on ollut samaan aikaan niin hiustenpidennykset, 15mm pitkät ripsipidennykset, stilettorakennekynnet, värilliset piilolinssit, varmaan tuubillinen meikkivoidetta ja itseruskettavaa sekä tyynynkokoiset push up-toppaukset rintsikoissa. Ja niin oli kyllä suurimmalla osalla mun ystävistäkin. Luonnonkauneus oli silloin ihan last season.

Toisaalta, kymmenen vuotta myöhemmin lähden ehkä töihin täysin samannäköisenä kuin herään, mutta mulla on ”tatuoidut” kulmakarvat, täyteainetta kasvoissa, akryylivahvistetut kynnet ja rintaimplantit. Toki olo on paljon enemmän ”luonnonkaunis”, kun en juurikaan meikkaa, hiuksissani ei ole ollut pidennyksiä moneen vuoteen ja katson nykyään toisten ripsipidennyksiäkin vieroksuen, että miten mulla on joskus ollut tuollaiset. Hankin ehkä rusketukseni ulkomailta, mutta toisaalta olen jopa vähemmän aito, kuin kymmenen vuotta sitten varaosien kulta-aikana. Tunnen kuitenkin itseni luonnollisemmaksi ja rakastan sitä tunnetta, kun ei tarvitse miettiä, että meikki tekee ihmeitä aikaan. Suosin nykyään hyvin kevyttä meikkiäkin. Se on taas toisaalta aidompaa.

Kauneusihanteet ovat onneksi tällä hetkellä muuttuneet kovin luonnolliseen suuntaan. Yhä useampi luopuu ripsi-, ja hiustenpidennyksistään ja tavoittelee esimerkiksi juuri täyteaineilla ja kestokulmilla hyvin luonnollista lopputulosta. En itsekään halunnut mitään ankkahuulia vaan lähinnä korjata vanhaa ”epämuodostumaa”, jonka sain 17-vuotiaana, kun koira puri minua kasvoista ja sain huulien ja leuan alueelle useita tikkejä. ”Tissit” laitoin silloin aikanaan tasapainottamaan kroppaani ja korvaamaan ne olemattomat rinnat. Tämä on kuitenkin asia, jota en koskaan halua suositella kenellekään. Olisin halunnut olla silloin niin itsevarma ja tyytyväinen omaan kehooni, etten olisi päätynyt koskaan leikkauspöydälle, mutta en ollut. En voi sanoa, että katuisin leikkausta, mutta nyt en menisi siihen jos pitäisi valita. Kauneusleikkauksissa pitäisi ihan oikeasti olla joku vähintään 25 vuoden ikäraja. No, se siitä. Olen myös ottanut kulmiin microblading-käsittelyn, sillä se helpottaa arkeani niin paljon, kun ei tarvitse aina piirtää kulmia. Meikkaisin ne muuten ihan joka aamu. Akryylivahvistuksia kynsissä pidän siksi, että omat paperinohuet kynteni lohkeavat heti ja lakkaus on jo seuraavana päivänä epäsiisti. Itse koen paljon teennäisemmäksi sen paksun meikkikerroksen, överipitkät ripset, hiustenpidennykset ja huijaavat alusasut. Joku toinen voi taas nähdä minut täysin feikkinä. Siksi minusta olisikin ihana kuulla teidän ajatuksianne aiheesta. Mitä luonnollinen kauneus merkitsee teille ja miten suhtaudutte näihin erilaisiin ”lisäosiin”? Mitä teiltä löytyy?

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria


Eräs rakkaimmista ihmisistäni sanoi ihailevansa asennettani. ”Kun sä voit tehdä mitä sä haluat, kun muut vielä miettivät..” Mua ihan itketti. Tajusin, mitä hän tarkoitti, mutta samalla tajusin, ettei asia olekaan enää niin. Minä, ikuinen tunneihminen, olen muuttunut pelottavan järkeväksi.

En koskaan kuvitellut, että jossain vaiheessa vain tajuaisin kasvaneeni aikuiseksi. Ainahan sitä kuvitteli ”kasvaneensa ihmisenä tänä vuonna” ja muuta vastaavaa, mutta jotenkin sitä on ihan parin vuoden sisällä muuttunut ajatusmaailmaltaan ihan toisenlaiseksi. Maailmani oli ennen hyvin mustavalkoinen, mutta ennenkaikkea ihanan naiivi, sinisilmäinen ja toiveikas. Ehkä sellainen, kuin nuoren ihmisen maailman kuuluukin olla. Mulle tosiaan oli vain se taivas rajana, oikeastaan kaikessa, mitä tein. On nimenomaan naiivia ajatella, että tottakai voin tehdä jotain jos haluan, kyllä ne asiat kuitenkin järjestyy. Ja on inhottavan aikuismaista alkaa tajuta, että eihän se aina ihan niin mene.

Ihmettelin aina heitä, jotka sanoivat etteivät vain ehtineet vastata viestiin, koska oli niin kiire. Ajattelin sen AINA poikkeuksetta olevan vain silkkaa välinpitämättömyyttä. Että kyllä mä aina ehdin vastata jos mä haluan ja nyt sitä ei vain kiinnosta mä ja mun jutut (siis aivan erityisesti miesten kohdalla ajattelin näin haha). Jos ystäväni sanoi, ettei hänellä vain tässä elämäntilanteessa ole aikaa seurustella, oli se aina mielestäni ikään kuin tekosyy. Että hän nyt ei vaan oikeasti ole löytänyt ketään tarpeeksi kivaa. En ikinä kuvitellut sanovani ihanalle ihmiselle, että ei tästä nyt vaan tule mitään, vaikka sydämeni sanoisi sillä hetkellä jotain aivan muuta. Aiemmin elin aina tunteella, en oikeastaan koskaan järjellä, enkä toisaalta edes tiedostanut sitä. Uskoin niin vahvasti intuitiooni ja siihen, että kyllä se elämä kantaa ja tuo pettymystenkin jälkeen eteen jotain paljon parempaa. Että voin tehdä vähän hullujakin ratkaisuja elämässäni miettimättä hirveästi sen pidemmälle. Oikeasti olen miettinyt tekojani ja niiden seurauksia ihan todella vähän. Jos joku on tuntunut hyvältä, olen sen tehnyt.

Niin sinisilmäistä, niin naiivia, niin yltiöoptimistista. Niin mua.

Äitiys on muuttanut mua ehkä eniten. Etenkin vastuu toisesta ihmisestä ja hänen loppuelämästään on saanut ajattelemaan monia asioita paljon järkevämmin. Kun katson itseäni taaksepäin, mietin usein, että miten mä saatoin olla niin tyhmä? Miksen tajunnut sitä, miksen tajunnut tätä, miksen kertakaikkiaan miettinyt edes vähän pidempään? Oikeasti luulin aina olevani ihan kypsä ja fiksu aikuinen, mutta vasta nyt olen alkanut miettimään monia tekojani vähän kriittisemmin. Tietääköhän joku teistä tän fiiliksen? Olen ajatellut itsekin, että tässä vaiheessa ei todellakaan kannattaisi aloittaa vaikkapa uutta ihmissuhdetta. Olen jättänyt vastaamatta tärkeimpienkin ihmisten viesteihin siksi, koska en ole yksinkertaisesti ehtinyt. Olen priorisoinut asioita aivan eri tavalla kuin ennen, koska joskus on ihan oikeasti ajateltava ensin töitä ja sitten sitä huvia. Olen luopunut asioista, jotka olisivat joskus olleet tunteideni mukaan oikein, mutta järjen mukaan väärin. Jättänyt parhaimmatkin bileet kesken, koska seuraavana päivänä kaduttaisi. Olen kiittänyt itseäni monta kertaa, paljon useammin kuin ennen, jolloin mietin lähinnä, että pitikin nyt taas..

Mutta.. Mä en olisi tässä, en kirjoittaisi tätä tekstiä tässä asunnossa, äitinä ja varsin onnellisena ihmisenä kaikin päin, jos olisin aiemmin ollut jotenkin järkevä. Tekisin tällä hetkellä varmasti jotain ihan muuta.

Minusta tuli äiti vain siksi, etten todellakaan ajatellut asiaa järjellä. Parin kuukauden seurustelun jälkeen opiskelevana, useampaa työtä tekevänä, yksiössä asuvana vilkkaana Helsingin yöelämän suurkuluttajana ei ehkä todellakaan olisi ollut järkevää päättää 24-vuotiaana ryhtyä äidiksi. Ei olisi todellakaan ollut järkeä ryhtyä parisuhteeseen niin pian, mutta ei toisaalta olisi myöskään ollut todellakaan järkevää tehdä paljon asioita äkkipikaisesti kun se suhde alkoikin rakoilla. Koska mä olen ollut niin vahvasti tunneihminen, olen myös rakastunut monesti, yleensä vääriin ihmisiin. Juuri tuo rakastuminen on oikeastaan aika hyvä esimerkki tunne- ja järki-ihmisen eroista. Tunteella elävä vain menee, tekee, rakastuu, aloittaa ja lopettaa suhteita. Järki-ihminen ehkä toteaa vähän ihastuneensa, mutta jättää jutun siihen, koska eihän siinä ole mitään järkeä. En myöskään koskaan ennen ollut kovin suunnitelmallinen ja olin kaikin tavoin vähän sinne päin-tyyppiä.

Olen huomannut muuttuneeni pelottavan paljon järkevämpään suuntaan näiden viimeisten vuosien aikana. Toivon tottakai lapseni kannalta, että nämä järkevät ajatukseni jäisivät pysyvästi osaksi minua. En usko, että vahvasti työorientoitunut, tehokas ja seurauksia ajatteleva ihminen voi olla millään tavalla huono tai tylsä. Ainakin hän antaa varmasti hyvät eväät elämään sille, kenet täällä aikuiseksi kasvattaa. Kuitenkin, taidan kokeilla tänä kesänä, palauttaisiko ehkä viini ja valoisat kesäyöt osan siitä tunteella elävästä, optimistisesta ja ennen kaikkea huolettomasta Mirvasta vähän takaisin? Ehkä aina ei kannata olla niin järkevä. Sitäpaitsi parhaimmat bileet ovat niitä, joita ei vain yksinkertaisesti malta jättää kesken. Vaikka olis mitä. Elämä on lyhyt.

Kumpi sä oot? Tunneihminen vai se järkeilijä?

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria