Valo ja lämpö parantavat kaiken ♥ Mieliala kohoaa aina aurinkoisina päivinä. Olo on energinen aamusta iltaan. Iho voi paremmin, rusketus ja pisamat kaunistavat ihan jokaista. Aurinko raidoittaa pienen pojan tukan, kynnet kasvavat ja vaatteetkin näyttävät paremmilta päällä. Enää en haikaile edes mennyttä kesää, onhan ensi vuonna uusi. Jokaisen pitäisi päästä kyllä säännöllisin väliajoin aurinkoon. Kaupunkilomat joo, mutta kyllä sitä ihminen kaipaa valoa ja lämpöä. Saiskohan tätä tunnetta varastoitua d-vitamiinin tavoin?

D-vitamiinista tulikin mieleen, lehdistä nousee taas esiin juttuja siitä, kuinka d-vitamiini on ainoa vitamiini, jota suomalaisen tulisi syödä purkista. Että muut saa ravinnosta ja niin edelleen. En missään nimessä kannata mitään yletöntä pillereiden popsimista, mutta kannattaa ehkä joskus mittauttaa esimerkiksi magnesiumtasot ja syödä omegoita, ainakin kuuriluontoisesti. Ja ne rauta-arvot, en lakkaa muistuttamasta niistä ikinä! Voi kun olisin itsekin tajunnut ajoissa. Reissun jälkeen pääsen lääkärille ja katsotaan tilannetta uudestaan. Istun juuri nyt ruokapöydän ääressä, katselen tuota mykistävän kaunista maisemaa joka avautuu aina Afrikkaan asti ja mietin, että olisihan täällä ollut vielä ainakin viikon. Kotona odottaa taas yksi ”yh-viikko” (Micaelin kanssa on onneksi kivaa olla kahdestaankin), koirien sterilisaatiot joita pelkään kuollakseni ja uusia juttuja treenikuvioihin, irtisanoin nimittäin melkein 10 vuotta kestäneen jäsenyyteni Elixiasta. Täytyy pakata kesäkamppeet varastoon ja siirtyä vähitellen tästä valoisasta mielentilasta tunnelmalliseen syksyyn.

Torkkupeitot, kynttilät, teeKUPPOSET ja villasukat. En ole ajatellut teitä sekuntiakaan.

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria


Ehkä parasta, mitä suomimusiikissa on hetkeen tapahtunut – Teflon Brothersin tulkinta Anne Mattilan biisistä. Pitkään aikaan ei ole tullut mitään hyväntuulista uutta musaa, joten olen kaivannut niitä biisejä, joita jaksaa kuunnella hymyssä suin aina uudelleen ja uudelleen. Olin varmaan sen raudanpuutteenkin takia jossain välissä loppukesää tosi alakuloinen ja kuuntelinkin pelkkää melankolista musiikkia. Ehkä se normaali Mirva alkaa nyt palata pian elävien kirjoihin.

Espanjan auringon alla kaikki on hyvin. Me vietetään tänään vain iisiä koti-iltaa ja kokataan kotona. Joku sanoi joskus, että Marbellassa on kaunein valo koko maailmassa. Ihastelin tuota laskevaa aurinkoa taas kerran, auringonlaskut eivät täällä oikeastaan näy paitsi vuorten taakse, mutta se valo ennen sitä.. On maaginen. Helppo ja klassinen asu rantalomalle syntyy muuten simppelistä mustasta tai valkoisesta mekosta, bambulaukusta ja siroista nahkasandaaleista. Tällä yhdistelmällä ei mene koskaan pieleen. Sen voi pukea vähän fiinimpäänkin ravintolaan, mutta sillä voi tallustella vaikka päiväsaikaan kauppakeskuksessa. Tilaan nuo sandaalit kyllä samantien mustina kun niitä taas saa, ovat olleet ehdottomasti käytetyimmät kenkäni siitä asti, kun olen ne kevättalvella hankkinut. Meikkipussin olemassaolo on taas jännästi unohtunut, mutta huolettomalle aurinkolomalle mä halusinkin.

Ettei postauksen otsikko olisi nyt aivan harhaanjohtava, täytyy kai ottaa kantaa tuohon naimisiinmenoonkin, pitkästä aikaa. Mä en itse ole ollenkaan naimisiinmenevää tyyppiä, en usko millään lailla avioliiton tuovan parisuhteeseen mitään lisäarvoa enkä oikeastaan osaa kyllä kuvitella edes itseäni hääpuvussa seisomassa alttarillakaan. Jos ajattelenkin häitä, jollaiset haluaisin, budjetti kasvaisi niin järjettömiin mittasuhteisiin, että se spektaakkeli kannattaakin jättää ajatuksen asteelle. Sen sijaan rakastan häitä juhlavieraan näkökulmasta. Päivä täynnä onnellisuutta, hyväntuulisia ihmisiä ja ennen kaikkea sitä rakkautta. Älkää siis peruko häitä, vaan kutsukaa mut fiilistelemään ♥

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria


Viikon paras päivä on tietenkin maanantai. Päivän paras hetki on aamu. No, ainakin omasta mielestäni. Maanantaiaamuissa on aivan erityisesti jotain taikaa, sillä ne voivat määrittää jopa koko viikon kulun. Huono asenne kantaa helposti viikon yli, hyvä sen sijaan antaa ideoita, lisää luovuutta ja mahdollistaa hyvän energian sekä sen levittämisen muillekin. Voi kuulostaa joistakin ihan lässynlää-jutulta, mutta niin se kuulkaas on. Elämänmuutoksista puhuttaessa odotetaan aina seuraavaa vuotta, kuukautta tai viikkoa. Maanantai on tietenkin paras päivä aloittaa, mutta lopulta suurimmat muutokset syntyvät usein silloin, kun on itse valmis. Silloin ei ole väliä, mikä päivä tai kellonaika on. Monilla on vain se ongelma, ettei meinaa millään olla omasta mielestään valmis. Silloin tarvitaan itsekuria, minähän päätän milloin haluan olla valmis muutokseen ja se päivä voi olla juuri tänään. Pienen askelin, aloita vaikka tekemällä ensin pelkkä suunnitelma. Mitä sinä muuttaisit elämässäsi, jos voisit muuttaa mitä tahansa?

Tein itse monia hyviä päätöksiä kesän aikana omaaan hyvinvointiini liittyen ja niissä olen pysynyt – vieläpä varsin hyvin tuloksin. Vaikka olen vähän liiankin itsekriittinen, on kuitenkin yksi asia jossa voin sanoa olevani oikeasti todella hyvä. Itsekuri on yksi parhaimmista ominaisuuksistani. En kuitenkaan ole lapsesta asti (kuten neljävuotiaani totesi eräänä päivänä, että kuule mamma, jos mä jotain päätän, mä teen) ollut mikään itsekurin ruumiillistuma, vaan olen opetellut sitä. Siinä onnistuu jokainen, kunhan uskoo itseensä. Pystyt mihin vain, kun haluat sitä tarpeeksi. Itsekurin puute onkin oikeastaan vain itsensä huijaamista ja liiallista mukavuudenhalua. Jos en millään jaksaisi lähteä esimerkiksi lenkille, mietin millainen olo minulla on sen jälkeen, kun tulen kotiin ja vastaavasti vertaan sitä siihen, millainen olo minulla on samaan aikaan, jos jätän lenkin väliin. Hyvä olo niin fyysisesti kuin psyykkisestikin motivoi minua eniten ja auttaa itsekurin säilyttämisessä. Hyvällä itsekurilla olen päässyt eroon niin sokeririippuvuudesta kuin oppinut vastaamaan kieltävästi moniin bilekutsuihinkin. Ja mikä tärkeintä, koen nämä kaikin puolin pelkästään positiivisena asiana.

Menipä viikonloppu muuten vauhdilla. Meidän viikonlopussa näkyi oikeastaan koko elämän kaari, olimme niin hautajaisissa kuin ristiäisissäkin. Muutenkin vain rentoa yhdessäoloa perheen kanssa ulkoillen, vähän turhan pitkä sateessa juostu lenkki toi vähän takapakkia flunssasta toipumiseen, mutta muuten on ollut kovin energinen ja hyvä olo. Koska sairastuin viikko sitten flunssaan, jätin salitreenit pois nyt hetkeksi kokonaan. Nyt fiilistelen vain lenkkeilyä ja joogaa oman olon mukaan ja koitan panostaa tavallistakin enemmän kehon liikkuvuuteen. Tuntuu että loppukesän ahkeralla treenaamisella sain sen aivan liian kireäksi. Tällä viikolla kirjoitan teille muuten itselleni hyvin tärkeästä ja ajankohtaisesta aiheesta, nimittäin raudan puutteesta. En olisi koskaan uskonut kärsiväni siitä, eikä kyllä minua hoitanut lääkärikään. Hemoglobiinin ollessa lähemmäs 150 ja potilaan ollessa energinen, ei ensimmäisenä tule mieleen epäillä liian alhaisia rautavarastoja. Lopulta oikeastaan alhainen hemoglobiini ja väsymyksen puute olivatkin ainoat oireet, joita minulla ei ollut. Mutta tästä lisää myöhemmin tällä viikolla, josko rautasuihke auttaisi pian asiaa ja saisin arvot nousuun.. Kohtalotovereita?

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria