Olen viimeaikoina useammassakin postauksessa viitannut viime vuosien aikana heränneestä ihastumisestani taiteeseen ja taidehistoriaan. Kun kuukausi takaperin kuvasin storya iltalukemisestani –  Rembrandtin tekniikasta –  joku nokkela siellä väitti, etten mä nyt oikeasti lue sellaista. Haha. Luen ja olen lukenut yhä enemmän ja enemmän kirjoja taiteesta, sekä aidosti kiinnostuneena keskustellut kotona paljon muistakin taiteen aloista, en pelkästään maalauksista. Pidän nykyään myös paljon antiikista. Nämä ovat siis asioita joita olen aiemmin suorastaan kammonnut. Nämä ovatkin esimerkkejä siitä, kuinka ihminen voi muuttua. Seura, jossa vietämme aikaamme päivittäin, muuttaa meitä ja kiinnostuksen kohteitamme. Muutos voi toki tapahtua kumpaan suuntaan tahansa. Esimerkkinä, tarpeeksi yksinkertaisessa seurassa voi alkaa kaivata jotain syvällisempää sisältöä elämään ja alkaa muuttaa itseään sellaiseksi, tai laiskassa porukassa tekeekin mieli olla ahkera ja erottua siitä joukosta. Toisaalta taas motivoivat tyypit voivat vain kasvattaa motivaatiota ja inspiraatiota entisestään sekä luoda uusia upeita näkökulmia. Muutos voi tapahtua aina tietysti huonompaankin suuntaan, tästä hyvänä esimerkkinä vaikkapa nuoruusvuosien huonot kaveriporukat.

En pidä yleistyksestä, että ihminen ei muutu. Kasvamme jatkuvasti kokemustemme ansiosta. Luulenkin, että vain ne kaavoihin kangistuneet, mukavuusalueellaan ikuisesti pysyvät tyypit ovat niitä, jotka eivät koskaan muutu. Olen itsekin rutiinieni orja ja rakastan tietynlaista turvallista arkea ja vähän jopa ahdistun jatkuvista muutoksista. Kuitenkin pahinta olisi juuri se Minna Canthin kammoksuma, nukkuva, puolikuollut elämä. Kuinka moni kiroaakaan sitä paikalleen jämähtämistä tälläkin hetkellä? Varmasti moni. Itse olemme kuitenkin jokainen vastuussa omista muutoksistamme ja siitä, tyydymmekö vain johonkin vai haluammeko jotain enemmän. Välillä sitä toki ajattelee pinttyneistä tavoista, että mihin sitä koira karvoistaan pääsisi. Luonnetta ja persoonallisuutta on vaikea muuttaa, mutta piirteitä sekä motivaatiota ja kiinnostuksen kohteita kyllä. Tietoisesti tai täysin tahattomasti. Meitä muokkaavat monet tekijät. Perinnöllisyys on vain yksi osa meitä, puolet meistä on ympäristön aikaansaannosta.

On typerää ajatella, että jos on aina ollut laiska ja ylipainoinen, ei vain voi muuttua yhtäkkiä sporttiseksi salikissaksi. Aamuvirkuksikin voi opetella jos oikein haluaa. Tottakai voi. Voi muuttua ihan juuri sellaiseksi, kuin itse haluaa. Jos haluat sivistää itseäsi, ymmärtää politiikkaa ja opiskella uusia kieliä, mikset tekisi niin? Oli sitä minkä ikäinen tahansa, aina voi oppia uusia temppuja. Ihmissuhdetaitoja, persoonallisuutta, rohkeutta tai vaikka rauhallisuutta. Temperamenttiakin saa oppimalla. Tajuattekohan, mitä haen takaa? Ei kannata ajatella, että se nyt oli sellainen ja tällainen silloin kymmenen vuotta sitten, ei se voi siitä mihinkään muuttua. Esimerkiksi ystäväni ei koskaan ollut mikään hyvä koulussa ja häntä kiinnostivat aivan muut asiat. Sittemmin hän on menestynyt juuri sillä alalla, jota opiskeli huonoin arvosanoin, varmaan paremmin kuin kukaan muu luokallaan. Pyörittää omaa bisnestä, kasvattaa lapsia ja tanssii kohta Linnan juhlissa ♥ Usein ne arvostelijat ovatkin niitä, jotka eivät sitten millään muutu. Oletko ehkä itse muuttunut tai huomannut toisissa ihmisissä suuren muutoksen?

Itse ainakin muutuin silloin 25-vuotiaana saadessani lapsen, jota en koskaan ajatellut saavani. Arvomaailmani on muuttunut aivan täysin, samoin tapani hoitaa suhteita ja tehdä töitä. Kiinnostuksenkohteeni ovat hyvinkin erilaisia kuin kymmenen, saati viisitoista vuotta sitten. Turhaan vastustamme aina niin paljon muutosta, ne ovat vain hyvästä. Muutoksista, äitiydestä, ihonhoidosta ja treenistä on ainakin tulevalle viikolle tulossa postauksia, ehkä myös vähän terveys- ja sisustusjuttujakin.   Ja hei, hammasjutuista asiaa myös! Jos sulla tulee mieleen Invisaligneista kysyttävää, niin seuraa mua Instagramissa ja jätä viestillä kysymyksiä, ensi viikolla koitan muistaa kertoa nimittäin hammasprojektistani siellä sekä täällä blogissa. Tai jätä kysymys tän postauksen kommenttiboksiin niin kokoan niitä sitten blogipostaukseen. Tää viikonloppu on ollut niin keväinen, että sain jostain energiaa laittaa pihaakin jo vähän järjestykseen talven jäljiltä. Mulla on ollutkin aivan ihanan rento viikonloppu tyttökavereiden, treenin ja tuon oman pienen rakkaan kanssa ♥ Toivottavasti teilläkin!

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

Haha, kun kirjoitin tuon otsikon alkoi soimaan päässä vain se biisi, ”mul on pahoja tapoja, pahin oot sä..” mutta tarkoitukseni oli siis listata juuri sellainen my bad habits tyyppinen juttu eli kauheita paljastuksia omista pahoista tavoistani. Sädekehiä kiillotellaan blogimaailmassa kilpaa ja nykyään tuntuu että jos et ole täydellisyyden huipentuma ympäristötekojen ja ravitsemustieteen asiantuntijana, et saisi kirjoittaa yhtään mitään ilman kritiikkiä. Haluan ainakin tätä omaa blogiani viedä kokoajan inhimillisempään suuntaan enkä esittää mitään pyhimystä, en todellakaan ole sellainen. Mitä enemmän ajattelen näitä juttuja, sitä enemmän pahoja tapoja löydän itsestäni. Listasin niitä tähän alle, kuulostaako tutulta?

 

Jätän auton todella usein sakkopaikalle, esimerkiksi kaupan oven eteen. Koska mähän käyn vaan ihan nopeasti siellä..

Poltan edelleen jos juon enemmän kuin pari lasia alkoholia. Lopetin sen itseasiassa vähäksi aikaa, mutta koska krapulat eivät olleet yhtään sen lievempiä, ajattelin että ihan sama. 

Haukun mielessäni liikenteessä autoilijoita, vaikka he tekisivät ihan inhimillisiä virheitä. Enhän itsekään tahallani aja väärin tai unohda vilkkua.

Lennän varmasti liikaa ja voisin joskus vaikka jättää jonkun matkan tekemättä, mutta olen liian mukavuudenhaluinen ja rakastan matkustamista.

Lajittelen muoviroskat vain silloin, kun jaksan ja se tavallinen roskis on ei ole täynnä. Biojäteastiaa mulle ei tule varmaan ikinä. 

Annan turhan helposti periksi lapselle silloin, kun mulla on paljon tekemistä ja kiire. ”No tän kerran..” Ei pitäisi ikinä, siitä kärsii vain itse.

Ajan liikaa autolla, koska mukavuudenhalu ja ajoittainen laiskuus voittavat julkiset.

Teen huijaussiivousta itseäni (ja vieraita) varten. Pyykin lajittelu on ihan sanonko mistä, joten tungen ne yleensä saunaan tai isoon petivaatekoriin.

Totun helposti. Oli se sitten pari juhlaviikonloppua putkeen tai vastaavasti yltiösporttinen kuukausi – se meinaa jäädä päälle. 

Vaadin liikaa itseltäni edelleen. Vaikka ajattelen että olen päässyt suorituskeskeisyydestäni, aina se sieltä tulee jotenkin esiin. On oltava paras, on oltava täydellinen, on oltava kaikin puolin hyvä ihminen. 

Ja sitten taas se toinen puoli minusta, ihan sama elämä on tässä ja nyt! Ja vedetään aivan överiksi homma kuin homma.

Päätän aina silloin tällöin säästää tavallista enemmän rahaa, ja kas, löydän heti jonkun hirveän hyvän tuhlauskohteen koska en muka voi elää ilman tuotetta X. Turha shoppailu siis.

Jätän aina kaikki epämiellyttävät jutut ihan viime tippaan. Laskujen maksamiset ja tylsät työjutut ihan erityisesti.

Kun juodaan viiniä ja lähdetään ulos, en välitä tippaakaan kohtuudesta saati riittävistä yöunista. Ja aina joskus, hyvin, hyvin, harvoin, nukun meikit naamassa. Pahinta!

Olen suuri aikaoptimisti ja kuvittelen ehtiväni joka paikkaan ajoissa. Yleensä en todellakaan ehdi sillä arvioin ajankäyttöni aivan väärin.

Mitkä on sun pahoja tapoja?

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


Paskin talvi ikinä. Ajattelen maaliskuun aina talvikuukaudeksi ja miellän talven loppuvan tänään. En olisi uskonut edes loppukesästä kipeänä ja yliväsyneenä, miten raskas ajanjakso edessä tulisi olemaan. Olen kuitenkin ihan täysin vaikeuksien kautta voittoon -tyyppi, joka kaikkien vastoinkäymisten jälkeen nyt jollain pelottavalla tavalla vain tyytyväinen, että kaikki tapahtui. Kasvoin ja muutuin yhden talven aikana niin paljon, että hämmästelen sitä itse vieläkin. Ulkopuolisten silmin sitä ei varmaan edes näe, mutta tätä tämänhetkistä sisäistä rauhaa ei kukaan voi viedä multa pois. Ehkä se näkyy ulospäin, ehkä ei. Pääasia mitä tuntee itse. Huomenna alkaa uusi viikko, uusi kuukausi, uusi aika. Ihana kevät. Tämä maaliskuu on ollut erikoisin kuukausi aikoihin, on tapahtunut paljon asioita ja muutoksia, joissa ei itsekään tunnu pysyvän aina perässä. Olo on vähän kuin vuoden pisimmän juoksulenkin jälkeen. Väsynyt, hämmästynyt että pääsi maaliin asti. Ja täynnä hyvää oloa, mutta samalla mielessä kolkuttelee ajatus, että ei nyt ihan heti uudestaan. Ja ei muuta kuin ylpeänä leuka pystyssä eteenpäin kohti uusia juttuja.

Olen keskittynyt niin paljon kaikkeen muuhun elämässäni – siis näihin asioihin joita en jaa sosiaalisessa mediassani ollenkaan – että blogijutut ovat jääneet aivan taka-alalle. Välillä tekisi mieli kirjoittaa aivan kaikesta, mitä elämässä on meneillään, mutta on niin paljon asioita jotka pysyvät täältä pois nyt ja aina. On hyvä ymmärtää aina myös lukijan näkökulmasta, että elämässä on hyvin paljon muuta kuin se, mitä täällä näkyy. Välillä on niin paljon huolta, surua ja pettymyksiä, ettei vain jaksa. Välillä on niin onnellinen että voisi huutaa koko maailmalle kuinka rakastaa elämää. Ja sitten joku idiootti kommentoi jotain ala-arvoista p*skaa eikä tee mieli sanoa mitään. Kuluneen talven aikana mua ihmisenä, mun ihmissuhteita ja oikeastaan yhtä sun toista pikkujuttua on arvosteltu niin paljon, etten voi kuin ihmetellä miten paljon pahaa voi ihmisen mieleen mahtua ja miksi se pitää purkaa muihin? Jättäkää talvi ja synkkyys taaksenne, samoin negatiivisuus ja ilkeily. Se ei johda mihinkään muuhun kuin oman pahan olon lisääntymiseen.

Kevät tuo mukanaan paljon uutta. Yksi ilta nukkumaan mennessä sanoin ääneen, että nyt mun elämä on menossa oikeaan suuntaan. Se on. Lupaan jo nyt, etten huomenna kuitenkaan huijaa ketään raskauskuvilla tai muilla shokkiuutisilla. Sellaisia on turha odottaa. On vaan edelleen ihan hassu olo, että mä olen nyt tässä. Tiedättekö kun joskus syksyllä uudella veneellä käydessä mietin, että näinköhän näen sitä koskaan edes vedessä.. Silloin olin niin loppu sekä henkisesti että fyysisesti, ettei siinä ollut enää mitään järkeä. Nyt se tuntuu jo hullulta. Nukuin muuten viimeyönä 10 tunnin yöunet enkä ole tänään ollenkaan morkkistellut pitkäksi venynyttä aamua, kuten ennen oli tapana tehdä. Unesta ei saa tinkiä, tästä kirjoitan lisää ensi viikolla ja lupaan muutenkin panostaa nyt paljon tähän blogiin, sillä tämä on mulle paitsi työ, myös ihan todella mieleistä tekemistä. Tänään on ollut jotenkin ihanan rento ja helppo päivä harmaudesta ja sateesta huolimatta. Kiitos kesäajan, tässä me valvotaan Micaelin kanssa edelleen. Miten siitä tulikin noin iso? Tänään se teki takaperinvoltteja ja kuperkeikkoja veteen Altaalla, ui 25 metriä ihan itse, ja kohta se taitaa jo lukea.

Sellaiset sunnuntain höpöttelykirjoitukset sitten, tuli sitten jaariteltua 500 sanan verran ihan mitä sattuu, haha. Mutta se talvi oli siinä, muistan sen ikuisesti ja toivottavasti myös elämän tästä eteenpäin, mutta aivan eri tavalla ♥ Palataan huomenna blogijutuilla, nauttikaa täysillä alkavasta keväästä. Me ollan niin ansaittu se maailman pisimmän talven jälkeen!

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian